Esteellisyys
- Uutiset
28.6.2019 15.20
Hovioikeus poisti käräjäoikeuden tuomion alaikäisen lapsen takausvastuuta koskevassa asiassa vanhempien esteellisyyden ja lapsen haastamatta jättämisen vuoksiAsiassa oli ollut kysymys alaikäisen vuonna 2004 syntyneen lapsen täytepanttausvastuusta huoltajiensa A:n ja B:n ottamaan lainaan. HO katsoi, että lapsen ja hänen huoltajiensa välillä oli ollut ilmeinen eturistiriita. A ja B olivat siten olleet esteellisiä edustamaan asiassa lasta, eikä lasta ollut laillisesti haastettu oikeudenkäyntiin. Käsillä oli ollut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu tuomiovirhe. KO:n tuomio oli sen vuoksi poistettava ja asia palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi siltä osin kuin tuomio oli koskenut lasta. (Vailla lainvoimaa 28.6.2019) - Uutiset
14.6.2019 14.52
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Espoon kaupungin huomiota esteellisyystilanteiden kirjaamismenettelyynApulaisoikeuskansleri kiinnitti Espoon kaupungin huomiota esteellisyystilanteiden kirjaamismenettelyyn, ja totesi, että hallintolaissa säädettyjen esteellisyysperusteiden arvioinnissa ja esteellisyyskysymysten oikeanlaisessa käsittelemisessä kunnallisissa elimissä on meneteltävä huolellisesti. - Uutiset
12.6.2019 11.30
KHO: Tutkintapyynnön lapsen äidistä tehnyt lastensuojeluviranomainen oli esteellinen osallistumaan asian suullisen käsittelyyn hallinto-oikeudessaKun hallintolain mukaan esteelliseksi katsottu lastensuojeluviranomaisen puhevaltaa käyttänyt lastensuojelujohtaja oli ollut läsnä huostaanottohakemuksen suullisessa käsittelyssä HAO:ssa, oli kyseessä peruste, jonka vuoksi HAO:n päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. HAO:n päätös kumottiin ja asia palautettiin HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
11.6.2019 13.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat muun muassa pysäköintivirhemaksua, takaisinsaantia konkurssipesään, vuokran alennusta ja vuokrasopimuksen purkua, tuomion purkamista, tekijänoikeusrikosta, joukkoliikenteen tarkastusmaksua, aserikosta, välimiesmenettelyn moitetta, lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, rikoksentekijän luovuttamista, säätiön hallituksen jäsenen erottamista, tuomarin esteellisyyttä, maasta poistamisen edellytyksiä sekä rahanpesurikosta. - Uutiset
29.4.2019 10.40
Markkinaoikeus hylkäsi väitteen tuomarin esteellisyydestäMAO totesi, että ne seikat, joihin esteellisyysväitteen tueksi oli vedottu, liittyivät markkinaoikeustuomarin toimintaan prosessinjohtamisessa. MAO katsoi, että kyseiset toimenpiteet ja keskustelut olivat olleet osa tuomarin harjoittamaa asianmukaista prosessinjohtoa, jolla oli pyritty valmistelemaan kyseessä olevien asioiden käsittelyn jatkamista MAO:ssa. Asiassa ei ollut tullut ilmi mitään selvästi yksilöitävissä olevaa olosuhdetta tai seikkoja, joiden perusteella olisi ollut objektiivisesti arvioitavissa, että markkinaoikeustuomarilla olisi ollut käsiteltävään asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin henkilöihin sellainen suhde, joka oisi vaarantanut hänen puolueettomuutensa. (Ei lainvoim. 29.4.2019) - Uutiset
24.4.2019 8.00
Verotuksen toimittamisen periaatteitaVerotusta toimitettaessa noudatettavia periaatteita ovat verotuksen tasapuolisuus, asian selvittämisvelvollisuus, luottamuksensuoja, päätösten perusteleminen ja asianosaisten kuuleminen. Hallintolain säännökset täydentävät ja täsmentävät verotusmenettelystä annetun lain säännöksiä. Hallintolaissa on säännökset muun muassa esteellisyydestä, oikaisuvaatimusmenettelystä ja päätösten sekä muiden asiakirjojen tiedoksiannosta. Verohallinnon ohjeessa kerrotaan, mitä periaatteita verotusta toimitettaessa noudatetaan. - Uutiset
10.4.2019 9.35
Hallinto-oikeus kumosi Vaasan kaupungin ja Vaasan Sairaanhoitopiirin välisen kiinteistöjärjestelyn esteellisyyden vuoksiVaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston pöytäkirjan mukaan Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen A ja Vaasan kaupunginvaltuuston sekä Vaasan kaupunginhallituksen jäsen B olivat olleet läsnä sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksessa 29.5.2017 sairaanhoitopiirin hallituksen edustajina. Käsiteltävä asia oli koskenut Vaasan kaupungin ja Vaasan Sairaanhoitopiirin välistä kiinteistöjärjestelyä, jossa osapuolten etujen voitiin lähtökohtaisesti katsoa olleen ristiriidassa keskenään. A ja B olivat siten olleet esteellisinä läsnä valtuuston kokouksessa. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston päätös oli näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Päätös oli siten kumottava. (Ei lainvoim. 10.4.2019) - Uutiset
20.3.2019 11.44
Hovioikeus arvioi tuomarin esteellisyyttä – tiukkakaan prosessinjohto ei sinänsä aiheuta esteellisyyttäHallituksen esityksen mukaan (HE 78/2000 vp s. 42 ja 47) aktiivinen tai tiukkakaan prosessinjohto ei sinänsä aiheuta esteellisyyttä. Päinvastoin oikeudenkäymiskaaren säännökset edellyttävät tuomarilta juuri tällaista menettelyä perusteellisen oikeudenkäynnin aikaansaamiseksi. Tuomari voi olla objektiivisesti arvioiden puolueeton, vaikka asianosainen pitää häntä esteellisenä. Esteellisyyttä on harkittava kussakin tapauksessa erikseen ja tuolloin on otettava huomioon, minkälainen suhde tuomarilla on käsiteltävään asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin henkilöihin. Tuomari on esteellinen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa hänen puolueettomuutensa käsitellä tiettyä asiaa. Korkein oikeus on tämän osalta ratkaisussaan (KKO 2010:78, kohta 16) todennut, että erityistä huomiota on kiinnitettävä periaatteeseen, jonka mukaan ulkopuoliselle henkilölle ei saa objektiivisesti arvioiden syntyä perusteltua epäilyä tuomarin puolueettomuudesta. Asiassa ei ilmennyt perusteita muuttaa käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta. Käräjätuomaria ei ollut siten pidettävä esteellisenä eikä perusteita asian palauttamiselle käräjäoikeuteen ollut. (Vailla lainvoimaa 20.3.2019) - Uutiset
5.3.2019 16.00
Hovioikeuden tuomareista tehty esteellisyysväite hylättiin selvästi perusteettomanaHO katsoi, että käsiteltävän kaltaisen aikaisemman tuomion niin sanottua oikeusvoimavaikutusta koskevan kysymyksen ratkaiseminen ei lähtökohtaisesti muodosta sanotussa säännöksessä tarkoitettua ennakkoasenteeseen perustuvaa esteellisyyttä. Valituksessa ei ollut tuotu esiin seikkoja, joiden perusteella HO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluvilla tuomareilla, jotka eivät olleet aikaisemmin olleet ratkaisemassa valituksessa tarkoitettua asiaa, olisi voitu katsoa olevan ennakkoasenne asiassa. Se, että jotkut HO:n tuomarit ovat aikaisemmin käsitelleet samaa asiaa, ei tee koko hovioikeutta esteelliseksi käsittelemään samaa asiaa. (Vailla lainvoimaa 5.3.2019) - Uutiset
28.2.2019 8.00
Hovioikeus arvioi käräjätuomarin esteellisyyttäHovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, ettei O ollut tullut esteelliseksi jatkamaan rikosasian R 17/156 käsittelyä esteellisyysväitteessä tarkoitettujen asian valmisteluvaiheessa tekemiensä prosessinjohtoon ja asian käsittelyyn liittyneiden ratkaisujen johdosta. Lisäksi hovioikeus totesi, ettei O:n voida katsoa olevan T:n vastapuoli viranomaismenettelyssä eikä esteellinen käsittelemään kysymyksessä olevaa rikosasiaa T:n sanotusta O:n menettelystä tekemän tutkintapyynnön johdosta, jonka ei ole osoitettu johtaneen esitutkinnan aloittamiseen. (Vailla lainvoimaa 28.2.2019) - Uutiset
22.1.2019 10.10
Hallintoakatemia: Esteellisyys – ja KHO:2019:4Synnyttääkö se naapurin Eki esteellisyyden vai ei? No sehän riippuu siitä, mitä kaikkia sidoksia päätöksentekijällä on naapurin Ekiin. Esteellisyys synnyttää paljon keskustelua julkisessa hallinnossa. Ja valitettavan usein vastaus tuntuu olevan, että ”no tämä edellyttää tapauskohtaista harkintaa” ja valitettavan usein harkinta päätyy myös valitusten aiheeksi. Kuntien päätöksenteossa hankalia esteellisyystilanteita ovat ne tilanteet, joissa kaikki periaatteessa tuntevat toisensa, ovat sidoksissa toisiinsa ja joissa sukujen ja perheiden välillä on sukupolvien mittaiset sidokset ja osin mielipiteetkin. Mutta ei suoraan laista tulevaa selkeää esteellisyysperustetta. Esteellisyydestä kirjoitetaan Hallintoakatemian verkkosivuilla. - Uutiset
16.1.2019 15.11
Hovioikeus: Kummiussuhde ei muodostanut esteellisyyttä käsitellä seksuaalirikosta koskevaa asiaaSyyttäjä oli katsonut, että määräaikainen hovioikeudenneuvos A on esteellinen käsittelemään asiaa, koska asian käräjäoikeudessa ratkaisseen ma. käräjätuomarin avopuoliso on A:n lapsen kummi. HO hylkäsi esteellisyysväitteen. - Uutiset
16.1.2019 10.30
KHO:n äänestysratkaisu kunnanhallituksen puheenjohtajan esteellisyydestäKunnallisasia – Kunnanhallituksen päätös – Kunnanhallituksen puheenjohtaja – Esteellisyys – Yleislausekejäävi - Uutiset
9.1.2019 9.11
Hovioikeus jätti tutkimatta tuomarin esteellisyydestä tehdyn väitteen - käräjäoikeuden vangitsemispäätöstä ei pidetty virheellisenäAsiassa oli ensisijaisesti kysymys siitä, oliko KO:n vangitsemispäätös ollut siten virheellinen, että se olisi perustanut valittajalle oikeuden saada korvausta väitetyistä vahingoista. Valittaja ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että esteellisyysväitteestä luopuminen ei olisi ollut häntä sitova. Sen vuoksi HO jätti valituksessa tehdyn esteellisyysväitteen tutkimatta. Pääasian osalta HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 9.1.2019) - Uutiset
26.11.2018 12.35
KHO:n päätös Pyhärannan kunnanjohtajan viran täyttämistä koskevassa asiassaHAO oli valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksessaan esittämät kunnanvaltuuston lausuntoa sekä hankittua lisäselvitystä koskevat väitteet, jättänyt tutkimatta A:n vastaselityksessään esittämän uuden valitusperusteen sekä hylännyt A:n valituksen ja hänen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimuksensa. KHO ei muuttanut HAO:n päätöstä. - Uutiset
26.11.2018 11.12
Esteellisyysväitteen käräjätuomarista tehneelle ei myönnetty jatkokäsittelylupaaKäräjätuomarin ei katsottu olleen asiassa kerrotuin perustein esteellinen käsittelemään sakkovalitusasiaa. Valittaja vaati HO:ssa, että päätös kumotaan ja asia palautetaan KO:een. Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty. (Vailla lainvoimaa 26.11.2018) - Uutiset
15.11.2018 14.51
Oikeuskansleri: Valtakunnansovittelijan esteellisyyteen liittyvä järjestelmä on haavoittuvainenOikeuskanslerin mukaan valtakunnansovittelija Minna Helle ei menetellyt moitittavasti siirtyessään työnantajapuolen palvelukseen keväällä 2018. Oikeuskansleri pitää järjestelmää kuitenkin haavoittuvaisena tuomarin esteellisyyttä koskevien säännösten asianmukaisen soveltamisen kannalta ja suosittaa työ- ja elinkeinoministeriötä arvioimaan lainsäädännön ja menettelytapojen ajantasaisuutta. - Uutiset
5.11.2018 9.00
KHO:n muu päätös kunnanjohtajan virkavaalia koskevassa kunnallisvalitusasiassaKorkeimman hallinto-oikeuden antamassa muussa päätöksessä oli kysymys Honkajoen kunnanjohtajan virkavaalia koskevasta kunnallisvalituksesta. Honkajoen kunnanvaltuusto oli 14.3.2016 päättänyt valita Honkajoen kunnanjohtajan virkaan UN:n. A valitti kunnan jäsenenä kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen ja, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli nyt kysymys, vaati, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan. Hallinto-oikeuden mukaan päätös ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä valituksessa mainituilla perusteilla. Päätös ei ollut muutenkaan lainvastainen. KHO totesi, että kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut asiassa perusteita. - Uutiset
15.10.2018 16.00
Hovioikeus hylkäsi elatusapuriidan tuomarista tehdyn esteellisyysväitteenLapsen isä oli katsonut esteellisyyden muodostuneen osaksi siitä, että, tuomari oli asian pääkäsittelyssä esittänyt hänelle kysymyksiä ja näkemyksiä, joiden luonteesta ja esittämistavasta oli voinut päätellä, että tuomarille oli syntynyt ennakkokäsitys tai -asenne asiassa ja että tuomari tulee hylkäämään kanteen. HO hylkäsi väitteen. - Uutiset
5.10.2018 15.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi asianajajan esteellisyydestä tehdyn väitteenKysymys oli siitä, oliko AA tullut esteelliseksi toimimaan K-rakennushanketta koskevassa, KO:sa vireillä olevassa riita-asiassa K:n vastapuolena olevan kantaja D A/S, Suomen sivuliikkeen asiamiehenä sillä perusteella, että AA:n kanssa samassa asianajotoimistossa työskennellyt asianajaja I ja K olivat helmikuussa 2009 neuvotelleet keskenään. K:n mukaan neuvottelu oli koskenut K-rakennushankkeen loppuun rakentamiseen liittyvää oikeudellista neuvontaa. AA:n mukaan K ei ollut ollut tuolloin tai muutoinkaan saman asianajotoimiston asiakkaana. K oli puolestaan katsonut olleensa asianajotoimiston asiakkaana AA:n esteellisyyteen johtavalla tavalla. HO totesi, ettei asiassa esitetty selvitys osoittanut, että K:n ja I:n välillä oli missään vaiheessa ollut asianajotoimeksiantoa koskevaa sopimusta. K:n ei ollut näytetty olleen muutoinkaan AA:n edustaman asianajotoimiston asiakkaana. B ei ollut asianosaisena KO:ssa vireillä olevassa riita-asiassa. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös asiassa kerrottu muu selvitys, HO katsoi, ettei AA:ta ollut pidettävä esteellisenä hoitamaan nyt kysymyksessä olevaa riita-asiaa D A/S, Suomen sivuliikkeen asiamiehenä. KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 5.10.2018)