Asiakirja
- Uutiset
19.1.2021 9.22
KHO:n ratkaisu vainajan terveydentilatietoja sisältävien potilasasiakirjojen ja kuolemansyyn selvittämistä koskevien asiakirjojen julkisuudestaVanhemmat olivat tehneet kantelun täysi-ikäisen lapsensa menehtymistä edeltäneestä sairaalahoidosta Valviralle. Kun Valvira oli antanut päätöksen kantelun johdosta, vanhemmat olivat pyytäneet saada Valviralta kopiot päätöksen perusteena olleista lastansa koskevista terveydenhuollon toimintayksiköiden potilasasiakirjoista ja oikeuslääketieteellistä kuolemansyyn selvittämistä koskevista asiakirjoista. Valvira oli päättänyt, että A:lle ja B:lle ei luovuteta heidän pyytämiään salassa pidettäviä tietoja sisältäviä asiakirjoja. HAO oli A:n ja B:n valituksesta kumonnut Valviran päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi. KHO ei muuttanut HAO:n päätöksen lopputulosta. - Uutiset
17.12.2020 10.18
Helsingin hallinto-oikeus: Rikoksesta epäiltyjen nimitiedot voidaan antaaHelsingin hallinto-oikeus kumosi torstaina (17.12.) antamallaan päätöksellä KRP:n päätöksen asiakirjajulkisuutta koskevassa asiassa. (KHO:2021:170: Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu) - Uutiset
14.12.2020 10.20
Oikeusasiamies: Potilaasta otettujen valokuvien käsittelyKantelija arvosteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) Plastiikkakirurgian klinikan Jorvin yksikön menettelyä muun muassa hänen valokuvaamisessaan. Oikeusasiamies antoi asiassa HUS:lle huomautuksen vastaisen varalle asiassa (kohdassa 3.3.2) selostetusta lakisääteisen lokitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Oikeusasiamies saattoi HUS:n tietoon käsityksensä henkilötietolain mukaisista rekisterinpitäjän velvoitteista (kohdassa 3.3.1), potilasasiakirjojen eheydestä ja käytettävyydestä (kohdassa 3.3.3) sekä potilaiden valokuvausohjeesta (kohdassa 3.3.4). Oikeusasiamies saattoi HUS:n tietoon asiassa (kohdassa 3.4) esittämänsä käsityksen sen antaman selvityksen puutteellisuudesta. Samalla oikeusasiamies kiinnitti HUS:n huomiota vastaisen varalle sen velvollisuuteen antaa oikeusasiamiehen pyytämä, laillisuusvalvonta-asian tutkimiseksi tarpeellinen ja riittävä selvitys. - Uutiset
11.12.2020 14.15
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Poliisihallituksen huomiota hyvän hallinnon periaatteiden noudattamiseen asioiden siirtämisessä ja tiedusteluun vastaamisessa sekä valtakunnansyyttäjän toimiston huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen asiakirjapyynnön käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin mukaan viranomaisen on käsiteltävä toimivaltaansa kuuluvat asiat asianmukaisesti ja huolellisesti. - Uutiset
8.12.2020 10.30
Hallinto-oikeus hylkäsi Ylen MOT-toimituksen vaatimuksen alentaa tietopyynnöstä lähetettyä 2 000 euroa laskua, kun asiakirjojen antaminen oli edellyttänyt erityisiä toimenpiteitäValittaja oli vaatinut, että asiakirjojen antamisesta perittyä maksua alennetaan, ja katsonut, ettei tietopyyntö ollut aiheuttanut erityistoimenpiteitä. HAO katsoi asiakirjapyynnön yksilöimättömyys, tietopyynnön edellyttämä asiakirjojen etsiminen, asiakirjojen määrä sekä niiden sisältämien salassa pidettävien ja siten peittämistä edellyttäneiden tietojen määrä huomioon ottaen, että asiakirjojen antaminen oli edellyttänyt julkisuuslain 34 §:n 4 momentin tarkoittamalla tavalla erityisiä toimenpiteitä. Asiakirjojen ja niiden antamisen edellyttämä salassapitomerkintöjen määrä ja laajuus huomioon ottaen asiakirjojen antamisesta oli voitu määrätä maksu 25 työtunnilta. Vaatimus perityn maksun alentamisesta oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 8.11.2020) - Uutiset
26.11.2020 11.27
Hallinto-oikeus kumosi Poliisihallituksen päätöksen olla luovuttamatta voimankäyttöselvitystä toimittajalleValituksenalaisesta päätöksestä ei käynyt ilmi, oliko Poliisihallitus arvioinut, onko asiakirjasta erotettavissa julkisia osia, joista olisi mahdollista antaa tieto ilman, että asiakirjan salassa pidettävät osat tulevat tietoon. HAO ei voinut ensi asteena tehdä yksityiskohtaista arvioita asiakirjan salassapidon laajuudesta. HAO kumosi Poliisihallituksen päätöksen ja palautti asian Poliisihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoim. 26.11.2020) - Uutiset
25.11.2020 16.00
Hovioikeus arvioi rikosasiassa todisteena olleiden valvontakameratallenteiden antamistapaaKuten KO oli ratkaisussaan todennut, hakijana asiassa oli yksityishenkilö, jonka toimintaa ei sääntele tiedotusvälineiden itsesääntelynormisto. Nyt kysymyksessä olevilta videotallenteilta ilmeni, että rikosasiassa asianomistajana oleva henkilö oli ollut viranomaistoimenpiteiden kohteena. Yhdestä videoista ilmeni lisäksi, että hän oli ollut myös hoitotoimenpiteiden kohteena. Mikäli viimeksi mainitusta, 30.28 minuutin pituisesta videotallenteesta annettaisiin kopio tai sen katsominen mahdollistettaisiin etäyhteyden välityksellä, se voisi johtaa tallenteen julkaisemiseen, siitä ilmenevien tietojen saattamiseen laajalti yleisön saataviin ja siitä aiheutuvaan asianomistajan yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Tämän vuoksi asiassa oli syytä olettaa, että tiedon antaminen viimeksi mainitusta videotallenteesta muulla tavalla kuin luovuttamalla tallenne tuomioistuimessa nähtäväksi voisi johtaa asianomistajan yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Sillä seikalla, että hakija joutuu matkustamaan nähdäkseen tallenteen, ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta. Asiassa mainitsemillaan perusteilla HO velvoitti tuomioistuimen luovuttamaan hakijalle kopiot videotallenteista lukuun ottamatta 30.28 minuutin pituista videotallennetta, josta hakijalle annetaan tieto luovuttamalla videotallenne tuomioistuimessa katsottavaksi. (Vailla lainvoimaa 25.11.2020) - Uutiset
19.11.2020 14.24
Eurooppalainen sopimus asiakirjojen julkisuudesta voimaan 1. joulukuuta 2020Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla Suomessa saatetaan voimaan Euroopan neuvoston yleissopimus viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta. Kyseessä on ensimmäinen oikeudellisesti sitova asiakirjajulkisuutta koskeva kansainvälinen sopimus. Sopimus tulee voimaan 1.12.2020. Suomi hyväksyi sopimuksen jo vuonna 2015, mutta sopimus on odottanut tarvittavaa määrää ratifiointeja, jotta se voi tulla kansainvälisesti voimaan - Uutiset
17.11.2020 13.00
Hallinto-oikeus: Poliisilaitokselle luovutettava salassa pidettäviä tietoja sairaanhoitajan rikosepäilyyn liittyenHallinto-oikeus kumosi Valviran päätöksen olla antamatta poliisilaitokselle tietoja julkisuuslain tarkoittamista salassa pidettävistä tiedoista osana terveydenhuollon ammattihenkilön rikosepäilyä. Sairaanhoitajaa oli jo aiemmin tutkittu huumaavien lääkeaineiden anastamisesta työpaikaltaan. Poliisilaitoksen saaman tiedon mukaan Valvira oli aiemmin toiseen asiaan liittyen tutkinut kyseisen sairaanhoitajan toimintaa, joista poliisi oli esittänyt asiakirjatietopyynnön. Valvira oli hylännyt poliisilaitoksen tietopyynnön. Hallinto-oikeus katsoi, ettei Valvira voinut esittämillään perusteilla kieltäytyä tiedon antamisesta. (Ei lainvoimaa 17.11.2020) - Uutiset
16.11.2020 8.00
Hallinto-oikeus: Kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja ei ollut voinut kieltäytyä antamasta Ylen toimittajalle hänen pyytämiään asiakirjojaYLE:n toimittaja oli 1.3.2019 pyytänyt Turun kaupungilta muistiot kaikista kaupungin tai kuntayhtymän vuonna 2018 suorittamista tarkastuskäynneistä vanhusten tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Turun kaupungin hyvinvointitoimialan vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja oli 2.4.2019 hylännyt tietopyynnön, koska tarkastusmuistiot sisälsivät julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdassa tarkoitettuja tietoja viranomaisen tehtäväksi säädetystä tarkastuksesta ja valvontatoimeen liittyvistä asioista. Päätöksen mukaan tiedon antaminen olisi vaarantanut valvonnan ja sen tarkoituksen toteutumisen. Koska vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja ei ollut voinut kieltäytyä antamasta valittajalle hänen pyytämiään asiakirjoja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdan nojalla, palvelualuejohtajan päätös oli kumottava ja asia palautettava palvelualuejohtajalle uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoima 16.11.2020) - Uutiset
21.9.2020 9.00
Hovioikeus velvoitti kaupungin 50 000 euron sakon uhalla esittämään kaupungin kaikki 1.1.2014 ja 28.2.2017 välisenä aikana tehdyt mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asukassijoituksiin liittyvät maksusitoumuksetRovaniemen kaupunki velvoitettiin 50 000 euron sakon uhalla esittämään KO:lle Rovaniemen kaupungin kaikki 1.1.2014 ja 28.2.2017 välisenä aikana tehdyt mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asukassijoituksiin liittyvät maksusitoumukset, joilla on osoitettu asiakkaita palveluasumiseen, tehostettuun palveluasumiseen ja erityistä tukea vaativien tehostettuun palveluasumiseen. Määräys koskee sekä puitejärjestelyyn osallistuneisiin että sen ulkopuolisiin yrityksiin annettuja maksusitoumuksia. Asiakirjat on esitettävä KO:lle 30 päivän kuluessa siitä, kun HO:n päätös on saanut lainvoiman. Maksusitoumukset on esitettävä siten peitettynä tai muuten käsiteltynä, että niistä ilmenee vain lähettäjä, palvelun tuottaja, ostettu palvelu ja sen aika. Muilta osin KO:n päätös jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 18.9.2020) - Uutiset
3.9.2020 9.01
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kaupungin menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa ja kokousaineistojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen asiakirjapyyntöihin vastaamisessa ja saattoi sen tietoon näkemyksensä kunnan tiedottamisvelvollisuudesta. Kantelija oli arvostellut kaupungin menettelyä asiakirjapyyntöön vastaamisessa ja asiakirjojen julkaisukäytännön muuttamisessa. - Uutiset
27.8.2020 14.15
OM: Tiedotusvälineiden tiedonsaantia tuomioistuinten käsittelyssä olevista asioista halutaan helpottaaOikeushallinnon valtakunnallisesta tietovarannosta esitetään säädettäväksi laki, jonka tarkoituksena on selkiyttää tietovarannon tietojen luovuttamista ja tietojen poistamista koskevia säännöksiä. Uudistus muun muassa helpottaisi tiedotusvälineiden tiedonsaantia tuomioistuinten käsittelyssä olevista asioista. Hallituksen esityksen mukaan Oikeusrekisterikeskuksen mahdollisuuksia luovuttaa tietoja laajennettaisiin nykyisestä. Lisäksi rekisterin sisältämiä tietoja säilytettäisiin pidempään kuin nykyisin. Muutosten tavoitteena on, että tiedotusvälineet ja tutkijat voisivat saada kootusti tietoja tuomioistuinten käsittelemistä asioista. - Uutiset
24.8.2020 14.47
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Asiakirjapyynnön käsittely aluehallintovirastossaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen asiakirjapyyntöön vastaamisessa. Kantelijan sähköpostitse esittämää asiakirjapyyntöä ei ollut aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella käsitelty lain edellyttämällä tavalla, kun hänelle oli jätetty viesti puhelinvastaajaan ja ilmoitettu, ettei pyydettyä asiakirjaa voida antaa. - Uutiset
13.8.2020 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Muistutuksen ja tietopyynnön käsittelyKantelija arvosteli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (jälj. YTHS tai säätiö) menettelyä. Kantelijan mielestä hänen tietopyyntöönsä ei ole vastattu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisesti. Lisäksi kantelussa arvostellaan muistutuksen käsittelyä. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen saattoi esittämänsä käsityksen menettelyn virheellisyydestä asiakirjapyynnön käsittelyssä YTHS:n tietoon. - Uutiset
30.7.2020 9.28
Yleisille tuomioistuimille on julkaistu ohjeistus sähköisten asiakirjojen liittämis- ja nimeämiskäytännöistäTuomioistuinvirasto on julkaissut kaikille yleisille tuomioistuimille ohjeen koskien asiakirjojen sähköisten liittämis- ja nimeämiskäytäntöjen yhtenäistämistä. - Uutiset
27.7.2020 9.00
Apulaisoikeusasiamies arvioi sosiaalitoimen menettelyä lapsen sijaishuoltoon liittyvissä asioissaApulaisoikeusasiamies kiinnitti kunnan sosiaali- ja terveystoimen huomiota asiaan osallisten kuulemisesta ja siihen liittyvien kirjausmerkintöjen tekemisestä sanottuun, yhteydenottoihin vastaamisesta, lapsen asiakirjojen ylläpitämisestä ja lapsen oikeudesta sosiaalityöntekijään todettuun sekä päätöksentekovelvollisuudesta sanottuun. - Uutiset
22.6.2020 9.00
Valitusasiakirjat on toimitettava hovioikeudelle viipymättäApulaisoikeuskansleri kiinnitti vastaisen varalle käräjäoikeuden vakavaa huomiota laissa säädettyyn velvollisuuteen toimittaa valitusasiakirjat hovioikeudelle viipymättä ja asian merkitykseen etenkin vangittuna olevan vastaajan oikeusturvan kannalta. - Uutiset
11.6.2020 14.00
Apulaisoikeuskansleri: Julkisuuslaissa ei ole säädetty määrättyä muotoa asiakirjapyynnön tekemiselleApulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että julkisuuslaissa ei ole säädetty määrättyä muotoa asiakirjapyynnön tekemiselle eikä sen tekemistä voi siten edellyttää esimerkiksi kirjallisesti. - Uutiset
4.6.2020 13.43
Kelalle huomautus lainvastaisesta ja virheellisestä menettelystä toimeentulotukihakemuksen käsittelyssäApulaisoikeusasiamies katsoi, että kantelijan toimeentulotukihakemuksen käsittely oli ollut huolimatonta ja lainvastaista. Apulaisoikeusasiamies korosti, että voidakseen toteuttaa laissa säädetyt velvollisuutensa viranomaisen on järjestettävä esimerkiksi asiakirjahallintonsa siten, että se pystyy seuraamaan asiakirjojen liikkumista ja niiden käsittelytilannetta viranomaisen sisällä. Tällä varmistetaan osaltaan asioiden joutuisa käsittely viranomaisessa. Apulaisoikeusasiamies korosti myös sitä, että toimihenkilöiden tiedossa tulee olla se, että tulorekisteristä saatavien tietojen odottaminen ei ole peruste toimeentulotukilain edellyttämän määräajan ylittymiselle ja toimihenkilöiden tulee myös noudattaa näitä viranomaisia omia määräyksiä. - Uutiset
26.5.2020 11.28
Helsingin hovioikeus myönsi tutkimusluvan elinkautisvankien ehdonalaista vapauttamista koskeviin Helsingin hovioikeuden ratkaisuihin 9/2011 ja 3/2020 väliseltä ajaltaHankkeessa selvitetään, miten elinkautisvangeista tehtävät väkivaltariskiarviot on otettu huomioon Helsingin hovioikeuden vapauttamisharkinnassa ja millaiseksi niiden painoarvo on mahdollisesti määritelty hovioikeuden ratkaisuissa. Hankkeella tuotetaan lainsäätäjälle suositukset lainsäädännön korjaustarpeista ja ehdotukset lainsäädännön uudistamisesta. (Vailla lainvoimaa 26.5.2020) - Uutiset
13.5.2020 9.46
KHO: Yksityishenkilön ministerille lähettämä kansalaiskirje kuului julkisuuslain soveltamisalan piiriinKysymyksessä olevan kansalaiskirjeen oli sisältöönsä ja tarkoitukseensa nähden katsottava toimitetun ministerille ministeriön toimialaan ja tehtäviin kuuluvassa asiassa. Se ei siten jäänyt julkisuuslain 5 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädetyn perusteella sanotun lain soveltamisalan ulkopuolelle vaan se oli sanotun pykälän 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen asiakirja, johon julkisuuslakia sovelletaan ja jota koskeva tiedonsaantioikeus määräytyy sanotun lain perusteella. - Uutiset
14.4.2020 11.30
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta mielenosoituskulkueen kieltämisestä tehdyn valituksenKoska päätöstä ei ollut kohdistettu A:han tai B:hen eikä se muutoinkaan vaikuttanut hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi heidän oikeuteensa, etuunsa tai velvollisuuteensa, A:lla ja B:llä ei ollut valitusoikeutta asiassa. Asiassa ei myöskään ollut ilmennyt, että A tai B olisivat edustaneet jotain toista, asiassa mahdollisesti valittamaan oikeutettua tahoa. Näin ollen A:n ja B:n valitukset oli jätettävä tutkimatta. HAO totesi selvyyden vuoksi, ettei asiaa ollut syytä arvioida toisin myöskään sen vuoksi, että jokaisella on kokoontumislain 6 §:n mukaan oikeus osallistua yleiseen kokoukseen. HAO hylkäsi A:n esittämän poliisin lausunnon liiteasiakirjoja koskevan asiakirjapyynnön siltä osin kuin kyse oli ei-julkisista asiakirjoista. (Ei lainvoim. 14.4.2020) - Uutiset
3.4.2020 12.00
Tiedonhallintalautakunnan suositus turvallisuusluokiteltavien asiakirjojen käsittelystäTiedonhallintalain 18 §:n mukaan valtion virastoissa ja laitoksissa toimivien viranomaisten, tuomioistuimien ja valitusasioita käsittelemään perustettujen lautakuntien on turvallisuusluokiteltava asiakirjat ja tehtävä niihin turvallisuusluokkaa koskeva merkintä sen osoittamiseksi, minkälaisia tietoturvallisuustoimenpiteitä asiakirjaa käsiteltäessä noudatetaan. - Uutiset
21.2.2020 15.03
Oikeusasiamies: Esitutkinta-aineiston ja valituskelpoisen päätöksen toimittaminen viivästyiValtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Oikeusasiamies saattoi asiassa esittämänsä käsityksen asiakirjapyynnön käsittelyn viivästymisestä rikostarkastajan ja Helsingin poliisilaitoksen tietoon. - Uutiset
29.1.2020 13.55
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti hyvinvointikuntayhtymän huomiota asiakirjapyyntöjen käsittelyä koskevien julkisuuslain säännöksien noudattamiseenKantelija arvosteli hyvinvointikuntayhtymän menettelyä asiakirjapyynnön käsittelyssä. Kantelija oli 28.11.2018 pyytänyt tietoja hankintasihteerin vuorotteluvapaasijaisen rekrytoinnista, muun ohella hakijayhteenvedon, valinnasta tehdyn päätöksen ja valitun hakijan hakemuksen liitteineen sekä haastatteluun valittujen nimet ja tehtävän tehtäväkohtaisen palkanosan. Kantelija oli 27.12.2018 ja 13.1.2019 uudistanut pyyntönsä. Kantelijalle oli seuraavana päivänä, 14.1.2019 ilmoitettu tekstiviestillä, että selvitys toimitetaan kirjepostilla. Kantelija oli saanut 21.1.2019 päivätyn vastauksen hyvinvointikuntayhtymän henkilöstölakimieheltä. Vastauksessa ei ollut kuitenkaan vastattu kantelijan esittämiin kysymyksiin, eikä siihen ollut liitetty kantelijan pyytämiä asiakirjoja. - Uutiset
23.1.2020 12.40
Unionin tuomioistuin vahvistaa oikeuden tutustua lääkkeiden markkinoille saattamista koskevan lupahakemuksen asiakirja-aineistoon sisältyviin asiakirjoihinTutustumisoikeutta vastustavan henkilön esitettävä selvitys niiden tietojen luonteesta, kohteesta ja ulottuvuudesta, joiden ilmaiseminen vahingoittaisi taloudellisia etuja. - Uutiset
23.1.2020 10.40
KHO: Kaupungin omistaman kiinteistön arviokirjaan sisältyvät tiedot rakennusoikeuden arvioiduista markkina-arvoista ja arvioinnin tarkkuudesta sekä eräät arvioinnin perusteita koskevat tiedot olivat salaisiaPuolueeton arvioija oli laatinut kaupungin toimeksiannosta kuntalain 130 §:n 2 momentissa tarkoitetun arvion kaupungin omistaman kiinteistön rakennusoikeuden markkina-arvosta.
Arviokirjassa esitettyjen markkina-arvoarvioiden ja arvioinnin tarkkuutta koskevien tietojen perusteella kaupungin potentiaaliset neuvottelukumppanit olisivat saaneet käsityksen tulevia kiinteistönluovutuksia koskevasta kaupungin neuvotteluvarasta ja tavoitellusta luovutushinnasta. Kysymyksessä olevien tietojen antaminen olisi siten asettanut kaupungin neuvottelukumppaneitaan heikompaan asemaan ja olisi näin aiheuttanut kaupungille taloudellista vahinkoa. Tähän nähden arviokirjaan sisältyviä tietoja rakennusoikeuden arvioiduista markkina-arvoista ja arvioinnin tarkkuudesta oli pidettävä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella salassa pidettävinä.
Samasta syystä myös eräitä arvioinnin perusteita koskevia tietoja oli pidettävä sanotun lainkohdan perusteella salassa pidettävinä. Nämä tiedot olivat salassa pidettäviä myös arviokirjan laatineen yrityksen julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdassa tarkoitettuina liikesalaisuuksina. - Uutiset
20.1.2020 10.25
KHO: Tiedon antaminen suojelupoliisin lausunnon perusteluosiosta ja lausunnon laatimisessa käytetystä taustamateriaalista olisi ollut vastoin erittäin tärkeää valtion turvallisuuteen liittyvää yleistä etuaTiedon antaminen suojelupoliisin lausunnon perusteluosiosta ja lausunnon laatimisessa käytetystä taustamateriaalista olisi ollut niiden sisältöön ja niiden sisältämien tietojen saantitapoihin nähden julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vastoin erittäin tärkeää valtion turvallisuuteen liittyvää yleistä etua. A:lla ei siten ollut julkisuuslaissa säädetyn perusteella oikeutta saada tietoa sanotuista asiakirjoista. Suojelupoliisin lausunnon perusteluosion ja lausunnon laatimisessa käytetyn taustamateriaalin ei voitu katsoa olevan menettelydirektiivin 10 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettu asiantuntijaneuvo. Menettelydirektiivin säännöksistä, ottaen erityisesti huomioon direktiivin 23 artiklan 1 kohta, ei myöskään johtunut, että turvapaikka-asian asianosaisen tiedonsaantioikeutta ei voitaisi julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisella erittäin tärkeää yleistä etua koskevalla perusteella rajoittaa, edes sellaisessa tilanteessa, jossa asianosaisen puolesta asiakirjapyynnön oli esittänyt hänen asiamiehensä. - Uutiset
20.12.2019 15.15
KHO:n ratkaisu virkaan suostumuksensa antamatta jättäneen henkilöllisyyden julkisuudestaSalassa pidettäviä eivät olleet ensinnäkään tiedot suostumuksensa kaupunginjohtajan virkaan antaneiden henkilöiden henkilöllisyydestä, joiden tietojen oli jo kaupunginjohtajan sijaisen päätöksellä todettu olevan luovutettavissa tietopyynnön esittäjälle.
Suostumuksensa valintaan antamatta jättäneiden henkilöiden henkilöllisyyttä koskevien tietojen julkisuutta ja salassa pidettävyyttä arvioitaessa oli puolestaan otettava erityisesti huomioon, että kysymys oli merkittävää julkista valtaa käyttävän viranhaltijan valintaprosessista ja sen yhteydessä laadituista ja saaduista asiakirjoista. Ulkopuolisen rekrytoijan käyttäminen virasta mahdollisesti kiinnostuneiden henkilöiden etsimiseen käytännössä rajasi ja kohdensi valittavaksi mahdollisesti tulevien henkilöiden piiriä. Näissä olosuhteissa tietoa virkaan etsittyjen henkilöiden henkilöllisyydestä ei voitu pitää henkilökohtaisia oloja kuvaavia tietoja koskevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan tai muullakaan perusteella salassa pidettävänä niidenkään henkilöiden osalta, jotka eivät prosessin kuluessa olleet antaneet suostumustaan tulla valituksi kaupunginjohtajan virkaan. - Uutiset
19.12.2019 14.26
Hovioikeuden editiopäätös työriidassa - Verohallinto, joka ei ollut oikeudenkäynnissä asianosaisena, oli verotustietolain 19 a §:n estämättä velvollinen esittämään vaaditut asiakirjat käräjäoikeudellePääasiassa on kysymys kantajan yhtiötä vastaan nostamasta kanteesta. Kantajan ilmoitettua, ettei hän häntä kohtaan annetusta editiopäätöksestä huolimatta tuo asiakirjoja oikeuteen, yhtiö oli kohdistanut vaatimuksen Verohallintoon, jotta yhtiö voi puolustautua pääomamäärältään yli 270 000 euroa koskevaan, työsopimuksen päättämiseen perustuvaan vahingonkorvauskanteeseen. KO oli 6.10.2017 antamallaan päätöksellä velvoittanut kantajan sakon uhalla tuomaan KO:een päätöksessä yksilöidyt, verotukseen liittyvät asiakirjat. Kantajan kieltäydyttyä esittämästä asiakirjoja yhtiö oli kohdistanut editiovelvollisuutta koskevan vaatimuksensa suoraan Verohallintoon. Asiassa mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n päätöksen perustelut ja katsoi, että Verohallinto oli velvollinen toimittamaan yhtiön pyytämät asiakirjat KO:lle. (Vailla lainvoimaa 20.12.2019) - Uutiset
16.12.2019 9.19
KHO:n ratkaisu asiakirjajulkisuudestaMääräaikaisia neuvonantajia koskevan palkkakustannusarvioerittelyn ei voitu katsoa sisältävän julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 23 kohdan perusteella salassa pidettäviksi tarkoitettuja taloudellista kokonaisasemaa kuvaavia tietoja neuvonantajina toimineiden henkilöiden osalta. - Uutiset
11.12.2019 13.05
Oikeuskansleri: Käräjäoikeudessa tehtiin virheitä asiakirjapyynnön käsittelyssäOikeuskansleri kiinnitti käräjäoikeuden huomiota asiakirjapyynnön viivytyksettömään käsittelyyn. Oikeuskanslerin mukaan käräjäoikeuden asiakirjapyyntöjä koskevan sisäisen ohjeistuksen on vastattava voimassa olevaa lainsäädäntöä ja asiakirjapyynnön käsittelyssä on hyödynnettävä käytettävissä olevien tietojärjestelmien tarjoamat tekniset keinot. - Uutiset
10.12.2019 14.00
Hovioikeus: Asiakirjojen määräämiselle salaisiksi oli edellytyksetKysymyksessä olevat asiakirjat tai niiden osat sisälsivät X Ky:n ja Y:n väliseen korjaus- ja uudisrakentamistöitä koskevan sopimuserimielisyyden johdosta käytyyn välimiesmenettelyyn ja menettelyssä annettuun ratkaisuun liittyviä tietoja. Urakkasopimuksen liitteenä olevasta urakkaohjelmasta ilmeni, että Y ja X Ky olivat sopineet siitä, etteivät urakkaohjelmaan liittyvät asiakirjat olleet julkisia. Koska asiakirjat tai niiden osat sisälsivät tietoja Y:n toimintamallista ja taloudellisista seikoista, niiden voitiin katsoa Y:n käsityksen mukaisesti katsoa kuuluvan liikesalaisuuden piiriin. Tällaisen tiedon julkiseksi tuleminen on lain esitöiden mukaan omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai haittaa. Näistä syistä hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että salassapitomääräyksen antamisen edellytykset olivat olemassa. (Vailla lainvoimaa 10.12.2019) - Uutiset
29.11.2019 8.35
Turvallisuusluokiteltavien asiakirjojen luokittelusta, merkitsemisestä ja käsittelyssä noudatettavista tietoturvallisuustoimenpiteistä tarkempaa sääntelyä asetuksellaTiedonhallintalain tullessa voimaan 1. tammikuuta 2020 asiakirjojen käsittelyn tietoturvallisuusvelvoitteista sekä turvallisuusluokiteltavista asiakirjoista säädetään tiedonhallintalaissa. Valtionhallinnon viranomaiset ovat lain mukaan velvollisia turvallisuusluokittelemaan tietyt salassa pidettävät asiakirjat. Näiden asiakirjojen luokittelusta ja merkitsemisestä sekä niiden käsittelyssä noudatettavista tietoturvallisuustoimenpiteistä säädetään tarkemmin tänään annetulla valtioneuvoston asetuksella. - Uutiset
18.11.2019 11.00
Hovioikeuden päätös salassa pidettävien oikeudenkäyntiasiakirjojen saamiseksi tutkimuskäyttöön pro gradu -työtä varten - sexsomniaHakijan mukaan ko. HO:n tuomio on Suomessa ensimmäinen, joka koskee sexsomniana tunnettua parasomnian muotoa. Hakijan pro gradu -työ keskittyy tahallisuuden näyttämiseen ja eri todistuskeinojen rooliin tahallisuuteen liittyvässä näytön arvioinnissa sexsomnia-tapauksissa. HO päätti, että hakijalle luovutetaan hänen pyytämänsä neurologian erikoislääkäri Markku Partisen asiantuntijalausunto sekä syyttäjän esittämät kirjalliset lisäkysymykset. Mainittu oikeudenkäyntiaineisto on julkista eikä sen saamiseen tarvita erillistä lupaa. Hakijalle päätettiin antaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 28 §:n 1 momentin nojalla lupa saada tieteellistä tutkimusta varten sähköisenä jäljennöksenä käyttöönsä kyseinen HO:n tuomio liitetuomioineen. Muilta osin hakemus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 18.11.2019) - Uutiset
18.9.2019 14.42
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti AVI:n työsuojelun vastuualueen huomiota huolellisuuteen annettaessa hallintolain edellyttämää neuvontaa ja vastattaessa asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihinAluehallintoviraston työsuojelun vastuualue oli ilmoittanut perivänsä asiakirjapyynnön toteuttamisesta aiheutuvista kustannuksista maksun, joka perustui aluehallintoviraston antamaan vanhaan suoritemaksupäätökseen, vaikka tuolloin oli jo voimassa viraston antama uusi suoritemaksupäätös. Sen vuoksi vastuualueen esittämä arvio asiakirjapyynnöstä veloitettavista maksuista perustui virheelliseen suoritehintaan ja oli virheellinen. Ilmoitus sisälsi lisäksi virheellisen tiedon arvonlisäveron perimisestä julkisoikeudellisia suoritteita koskevien maksujen yhteydessä. - Uutiset
18.9.2019 12.10
Oikeusasiamiehen ratkaisu Maahanmuuttoviraston asiakirjojen julkisuudesta: Viraston nettisivujen tiedotKantelija pyysi oikeusasiamiestä tutkimaan muun muassa, onko Maahanmuuttovirasto (Migri) menetellyt asianmukaisesti antaessaan verkkosivuillaan asiakirjojen julkisuudesta tietoa, joka ovat selvästi ristiriidassa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain kanssa. - Uutiset
4.9.2019 9.11
Asiakirjojen turvallisuusluokittelua koskevasta asetuksesta 60 lausuntoaTiedonhallintalain tullessa voimaan 1. tammikuuta 2020 asiakirjojen käsittelyn tietoturvallisuusvelvoitteista sekä valtionhallinnon viranomaisissa turvallisuusluokiteltavista asiakirjoista säädetään tiedonhallintalaissa. Turvallisuusluokittelusta säädetään tarkemmin asetuksella. Valtiovarainministeriö sai määräajassa 60 lausuntoa asiakirjojen turvallisuusluokittelua koskevasta asetusluonnoksesta. - Uutiset
15.8.2019 10.30
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätöksen asiakirjojen salaamisesta – arvio julkisuudesta on tehtävä asiakirjakohtaisestiRatkaisun asiakirjajulkisuusasiassa pitää olla asiakirjakohtainen, jollainen valituksenalainen päätös ei ole. Päätöksessä on lisäksi tarkemmin analysoimatta mainittu vain se julkisuuslain kohta, jonka perusteella asiakirjat on määritelty salaisiksi. Ne tosiseikat, joiden perusteella arvio on tehty, eivät ilmene päätöksestä. Mikään lainkohta ei edes voi kategorisesti osoittaa tietyntyyppisiä asiakirjoja salaisiksi. Päätöksestä eivät myöskään ilmene ne seikat, joiden perusteella kaupunginhallitus on arvioinut julkisuuslain 17 §:n 2 momenttiin sisältyvän vahinkoedellytyslausekkeen soveltamista pyydettyjen asiakirjojen osalta. Arvio on tehtävä asiakirjakohtaisesti ja tarvittaessa tarkemminkin yksilöiden sekä siten, että myös asiakirjajulkisuutta koskevan ratkaisun tekijän ulkopuolisen tahon on mahdollista arvioida, kenelle ja millaista vahinkoa julkisuudesta mahdollisesti katsotaan syntyvän.
Hallinto-oikeus totesi asiakirjoihin tutustumisen perusteella ja sen perusteella, että kaupunki oli julkaissut välitystuomiosta julkisen tiedotteen, että asiakirjoja ei voitu ainakaan kokonaisuudessaan pitää salassa pidettävinä. - Uutiset
24.7.2019 11.44
Hallinto-oikeus: Ulkoministeriö oli voinut hylätä tietopyynnön siitä, oliko edustustoissa tapahtuneesta käytöksestä tehty suullisia tai kirjallisia valituksia vuosina 2016–2017HAO katsoi, että valittajan pyytämät asiakirjat eivät olleet julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja, jotka kuuluisivat julkisuuslain soveltamisalaan. Ulkoministeriö oli näin ollen voinut hylätä tietopyynnön. (Ei lainvoim. 24.7.2019) - Uutiset
27.6.2019 13.00
Hovioikeus: Lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen tutkimuksen suorittaneella tutkimusyksiköllä / lastenpsykiatrilla ei ollut oikeutta saada hovioikeuden salassa pidettäväksi määrätyn ratkaisun asiakirjojaHakemuksessa mainittua käyttötarkoitusta ei voitu rinnastaa tieteellisen tutkimukseen. Korkein oikeus on katsonut ratkaisussaan 2004:90, että julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa mainitulla viranomaisen selvitystyöllä ei tarkoiteta itse asiakirjojen sisältämän asian selvitystyötä, vaan selvitystyö säännöksessä rinnastuu tilastointiin ja viranomaisen suunnittelutyöhön ja kysymys on yleisemmällä tasolla tapahtuvasta selvitystyöstä (kohta 7). HO katsoi, että hakemuksen mukainen käyttötarkoitus liittyi asiassa annetun ratkaisun sisältöön ja sitä kautta välittömästi itse oikeudenkäyntiasiakirjojen käsittelemään asiaan. Tällaista käyttöä ei voitu pitää lainkohdassa tarkoitettuna viranomaisen selvitystyönä. Ilmoitetussa käyttötarkoituksessa ei myöskään voitu katsoa olevan kysymys tilastoinnista tai lainkohdan tarkoittamasta yleisemmällä tasolla tapahtuvasta viranomaisen suunnittelutyöstä. Näin ollen oikeudenkäyntiaineistosta ei voitu luovuttaa tietoja hakijan käyttöön myöskään julkisuuslain 28 §:n 1 momentin nojalla. (Vailla lainvoimaa 27.6.2019) - Uutiset
25.6.2019 10.19
KHO:n äänestysratkaisu Finavian johdannaisvastuiden selvittämiseen liittyvän tarkastusmuistion julkisuudesta ja salassa pidettävyydestäFinavia Oyj:n valituslupahakemus hylätiin siltä osin kuin Helsingin HAO:n päätöksen kumoamista oli vaadittu viranomaisen ja valitusviranomaisen kuulemis- ja selvittämisvelvollisuuteen liittyvällä perusteella. KHO ei siten antanut ratkaisua valitukseen tältä osin. KHO myönsi valitusluvan muilta osin ja tutki asian. Helsingin HAO:n päätös kumottiin osittain ja valtiontalouden tarkastusviraston päätös saatettiin tietopyyntöjen hylkäämisen osalta voimaan siltä osin kuin tarkastusmuistiosta ilmenee
- tietoja Finavia Oyj:n oikeudellisina neuvonantajina toimineiden asianajajien johdannaisvastuuasian eräiden käsittelyvaiheiden yhteydessä laatimista selvityksistä ja esittämistä näkemyksistä,
- tietoja, jotka koskevat Finavia Oyj:n ja sen käyttämän vahinkovakuutusyhtiön välistä välimiesmenettelyä ja väli- ja välitystuomion yksityiskohtaista sisältöä sekä Finavia Oyj:n ja sen käyttämän tilintarkastusyhteisön välisen sovintosopimuksen yksityiskohtaista sisältöä lukuun ottamatta tietoja välimiesmenettelyn ja sovintosopimuksen osapuolista sekä tietoja, joita jo tarkastusvirasto on pitänyt julkisina sekä
- tietoja Finavia Oyj:n hallituksessa käytyjen keskustelujen ja muun hallitustyöskentelyn yksityiskohtaisesta sisällöstä.
Muiden tarkastusmuistioon sisältyvien tietojen osalta valitus hylättiin. HAO:n päätöksen lopputulosta ei tältä osin muutettu. (Ään. 4-1. Esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
14.6.2019 15.00
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja asiakirjojen turvallisuusluokittelusta 30. elokuuta saakkaLausuntokierrokselle lähteneellä valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä asiakirjojen turvallisuusluokittelusta, turvallisuusluokiteltaviin asiakirjoihin tehtävistä merkinnöistä ja turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen käsittelyyn liittyvistä tietoturvallisuustoimenpiteistä. - Uutiset
13.6.2019 16.00
KKO myönsi opiskelijalle oikeuden tutustua salassa pidettäviin raiskaustuomioihin oikeustieteellistä pro gradu -tutkielmaa vartenHakija pyysi Korkeimpaan oikeuteen 1.2.2019 saapuneessa kirjoituksessa oikeustieteellistä pro gradu -tutkielmaa varten lupaa saada tutustua ja tehdä muistiinpanoja kaikista sellaisista Korkeimpaan oikeuteen viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana Turun hovioikeudesta saapuneiden asioiden tuomioiden jäljennöksistä, joissa rikosnimikkeenä on ollut törkeä raiskaus. - Uutiset
27.5.2019 8.00
Unionin tuomioistuin: Puolalaiset notaarit eivät ole perintöasetuksessa tarkoitettuja "tuomioistuimia" eikä notaarin laatima todistus ole "päätös" perintöasioissaToisaalta tällainen todistus on "virallinen asiakirja". - Uutiset
22.5.2019 12.13
Neuvoston asiakirjojen julkisuus: vuosikertomus 2018Neuvosto hyväksyi keskiviikkona (22.5.) vuosikertomuksensa, joka käsittelee asiakirjojen julkisesta saatavuudesta annetun asetuksen 1049/2001 täytäntöönpanoa. - Uutiset
2.5.2019 8.00
Edustustot eivät jatkossa enää hoida jäämistöasioitaToukokuun alusta lukien edustustot eivät enää hoida jäämistöasioita. Virkatodistus- ja osoitetiedusteluja hoidetaan vain erityistapauksissa. Lisäksi muutos mahdollistaa, että ulkoministeriö voi sopia ulkopuolisten palveluntarjoajien käyttämisestä notaaripalveluissa. - Uutiset
23.4.2019 8.00
Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntiasiakirjan antamisesta asianosaiselle yrityssalaisuuden rikkomista koskevassa asiassaAsiassa oli kyse vastaajan ja asianomistajan oikeuksien yhteensovittamisesta siten, että kummankin oikeudet voitiin turvata meneillään olevassa rikosprosessissa. Kyse oli siitä, voidaanko asianosaisjulkisuutta ja vastaajan puolustautumismahdollisuuksia toteuttaa pitämällä aineistoa vastaajan saatavilla esitutkintaviranomaisen tiloissa sen sijaan, että jäljennökset salassa pidettävistä asiakirjoista luovutettaisiin vastaajalle. HO ei muuttanut KO:n päätöstä, jossa oli määrätty, että ko. rikosasian oikeudenkäyntiasiakirjoihin kuuluvat esitutkintapöytäkirjan kaksi liitteettä annetaan vastaajalle sähköisessä muodossa tallennekopiolla. (Vailla lainvoimaa 23.4.2019) - Uutiset
18.4.2019 14.13
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirjapyynnön käsittely poliisilaitoksella viivästyi – myös asiakkaan toive teitittelystä tulisi huomioida mahdollisuuksien mukaanApulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen huomiota asiakirjapyyntöjen käsittelyaikojen noudattamiseen, sillä kantelijan asiakirjapyynnön käsittely poliisilaitoksella oli viivästynyt. Apulaisoikeuskansleri totesi myös muun muassa, että laki ei edellytä virkamieheltä teitittelyä.