Esityksessä ehdotetaan työllisyyslakia muutettavaksi siten, että laista poistettaisiin 12 kuukautta kahden vuoden aikana työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä koskeva valtion ja kuntien työllistämisvelvoite.

Esitys liittyy erikseen annettuun esitykseen työllisyyslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Lisäksi esityksellä on yhtymäkohtia esitykseen työttömyysturvalain muuttamiseksi siltä osin kuin muutosehdotus koskee työttömyysturvalaissa säädettyä ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan enimmäiskestoa.

Esitys liittyy valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.

---

1.1.1. Työllisyystilanteen muutoksen vaikutus työllistämisvelvoitteisiin

Työllisyyslaki (275/87) tuli voimaan vuoden 1988 alusta. Lain 29 §:n voimaantulosäännöstä muutettiin ennen työllisyyslain voimaantuloa siten, että lain 18 §:ssä tarkoitettu pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoite ja 19 §:ssä tarkoitettu alueellinen työllistämisvelvoite porrastettiin ajallisesti ja alueellisesti.

Työllisyyslain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on järjestää kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä. Työllisyyslaki sisältää muun muassa säännökset, jotka koskevat yhteiskuntapolitiikan täystyöllisyyspäämäärää sekä talouspolitiikan ja erityisesti työvoimapolitiikan tehtävää lain päämäärien toteuttamiseksi. Lain lähtökohtana on työllisyyslakia koskevan ehdotuksen mukaan (HE 94/1986 vp), että täystyöllisyyteen pyrittäessä ensisijaisina keinoina ovat edelleen talouspoliittiset toimenpiteet. Työvoimapolitiikka nähdään sekä talouspoliittisia toimenpiteitä tukevana ja työvoimavarojen kehittämistä ohjaavana että niitä täydentävänä, valikoiden työllisyyttä edistävänä toimintana. Lain 2 §:n mukaan täystyöllisyyteen pyritään muun muassa edistämällä vakaata ja alueellisesti tasapainoista talous-, työllisyys- ja muuta yhteiskunnallista kehitystä.

Työttömien työllistämisessä omatoiminen ja työvoimapalvelujen avulla tapahtuva työhön sijoittuminen on laissa asetettu ensisijaiseksi tavoitteeksi. Lain 17 §:ssä tarkoitettu nuorten työllistämisvelvoite ja 18 §:ssä tarkoitettu pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoite tulevat voimaan, jos työtöntä ei ole muilla keinoilla onnistuttu työllistämään.

Työllisyyslain voimaantulo ajoittui voimakkaaseen korkeasuhdannevaiheeseen. Taloudellinen tilanne Suomessa kehittyi koko 1980-luvun myönteisesti kokonaistuotannon kasvaessa keskimäärin noin 3,5 prosenttia vuodessa. Vuosina 1988-89 tuotannon keskimääräinen kasvu oli poikkeuksellisen voimakasta, yli 5 prosenttia vuodessa. Lain voimassaoloaikana työttömyys aleni merkittävästi pääosin korkeasuhdanteesta johtuen. Taloudellinen tilanne on osaltaan edistänyt ja helpottanut myös työllisyyslaissa säädettyjen valtion ja kuntien työllistämisvelvoitteiden toimeenpanoa. Työllistämisvelvoitteiden määrään on myös osaltaan vaikuttanut työllistämisvelvoitteiden edellä mainittu voimaantulon porrastaminen, minkä seurauksena työllistämisvelvoitteet ovat olleet täysimääräisesti soveltamisen kohteena vasta vuoden 1991 aikana.

Vuonna 1990 suhdannekehitys taittui jyrkästi ja maan talous on joutunut syvään lamaan. Tuotannon arvioidaan supistuvan vuonna 1991 keskimäärin 5 prosenttia, eikä kasvun odoteta käynnistyvän vuonna 1992, jolloin tuotanto saattaa jäädä vuoden 1991 tasolle.

Työllisyystilanne alkoi heiketä nopeasti ja ennakoitua enemmän vuoden 1990 jälkipuoliskolla. Työttömyysaste oli kuitenkin vielä vuonna 1990 keskimäärin 3,4 prosenttia. Vuonna 1991 työttömiä arvioidaan työministeriön työttömiä työnhakijoita koskevan tilaston mukaan olevan keskimäärin 225 000 ja työttömyysasteen vastaavasti 8,9 prosenttia. Valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä arvioidaan työttömiä työnhakijoita olevan vuonna 1992 keskimäärin 270 000, mikä merkitsee 10,7 prosentin työttömyysastetta. Työttömien määrän arvioidaan kohoavan pahimmillaan yli 300 000:een vuonna 1992.

Edellä todettu työllisyystilanteen nopea heikkeneminen vaikuttaa myös työllistämisvelvoitteiden kasvuun. Työllisyyslain 17-19 §:ssä tarkoitettujen työllistämisvelvoitteiden nojalla työllistettyjen määrä on vuosina 1989 ja 1990 ollut keskimäärin noin 25 000 työllistettyä. Työllistämisvelvoitteiden nojalla työllistettyjen määrän arvioidaan nousevan vuonna 1991 keskimäärin 32 000:een. Vuoden 1992 työttömyysennusteen perusteella velvoitteiden täyttämiseksi jouduttaisiin työllistämään vuoteen 1991 verrattuna yli kaksinkertainen määrä työttömiä, keskimäärin 70 000 henkilöä. Tällöin valtion työllisyyden hoitoon käyttämien määrärahojen tarve kasvaisi vastaavassa suhteessa.

Työllistämisvelvoitteiden määrä tulee näin ollen huomattavasti lisääntymään aikaisempiin vuosiin nähden ja myös niihin arvioihin verrattuna, joita työllisyyslain valmisteluajankohtana lakiehdotuksen perusteluissa esitettiin. Lakiehdotuksen perusteluissa todettiin, että laista aiheutuvien kustannusten pohjana on ollut se, että työttömyyden rakenne on silloisen tilanteen mukainen. Arviossa on käytetty perusteena vuodelle 1987 ennustettua keskimääräistä 165 000 työttömän työnhakijan määrää. Jos laki olisi tullut voimaan vuonna 1987, olisi lakiehdotuksen mukaan työllistämisvelvoitteiden piiriin tullut keskimäärin yhteensä 25 000 työtöntä. Näistä lain 17 §:ssä tarkoitettuja nuoria arvioitiin olevan keskimäärin 3 500, lain 18 §:ssä tarkoitettuja pitkäaikaistyöttömiä keskimäärin 15 000 ja lain 19 §:ssä tarkoitettuja alueellisen työllistämisvelvoitteen nojalla työllistettyjä keskimäärin 6 500 henkilöä.

Vuonna 1992 olisi työllisyyslaissa säädettyjen työllistämisvelvoitteiden nojalla järjestettävä kuuden kuukauden työntekomahdollisuus, kuten edellä on todettu, keskimäärin 70 000:lle työttömälle. Työllisyyslain valmistelutilanteeseen verrattuna näistä jo pelkästään pitkäaikaistyöttömiä olisi yli kaksinkertainen määrä, keskimäärin 53 000 työtöntä. Lisäksi työllistämisvelvoitteen perusteella arvioidaan työllistettävän vuonna 1992 keskimäärin 12 000 alle 20-vuotiasta nuorta sekä 5 000 työtöntä alueellisen työllistämisvelvoitteen nojalla. Näin ollen voidaan todeta, että työllisyyslakia valmisteltaessa ja lain tavoitteita asetettaessa sekä työllistämisvelvoitteiden määriä arvioitaessa ei ole otettu huomioon nykyisen kaltaista poikkeuksellisen vaikeaa työllisyystilannetta. 1.1.2. Lainmuutoksen tarve

Yleisen taloudellisen tilanteen ja työllisyystilanteen poikkeuksellisen voimakkaan heikkenemisen seurauksena työllistämisvelvoitteiden määrä tulisi edellä todetulla tavalla tuntuvasti lisääntymään. Valtiontalouden kannalta tämä merkitsisi huomattavaa työllisyyden hoidon määrärahojen lisäämistarvetta sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, joka edellyttää myös valtiontaloudessa tiukkaa säästämistä. Erityisen ongelmallisena on pidettävä sitä, että työhallinnon toimenpiteille asetetut lähivuosien menokehykset huomioon ottaen työllistämisvelvoitteiden lisääntymisen seurauksena määrärahoja ei olisi käytettävissä juurikaan muihin tarkoituksiin kuin työllistämisvelvoitteiden toimeenpanoon. Toisaalta taloudellinen lama näyttää kääntäneen työvoiman tarjonnan ennakoitua nopeammin laskuun, jolloin työvoimakapeikkoihin voidaan joutua jo varsin aikaisin talouden elpyessä. Tästä syystä olisi nimenomaan tarvetta tuntuvasti laajentaa ammatillista aikuiskoulutusta, kuntoutusta ja muita aktiivisen työvoimapolitiikan keinoja. Esityksen tarkoituksena on tämän varmistaminen.

Työllistämisvelvollisten työnantajien, valtion ja kuntien, kannalta arvioiden mahdollisuudet järjestää aikaisempaa huomattavasti suurempi määrä työntekomahdollisuuksia vaikeutuvat, koska myös paremmassa työllisyystilanteessa työn järjestämisessä on esiintynyt ongelmia. Myös kunnissa ovat taloudelliset olosuhteet heikentyneet, millä on vaikutusta muun muassa kuntien palveluksessa olevan henkilöstön määrän kasvun mahdollisuuksiin. Toisaalta vaikeimmilla työttömyysalueilla kunnat ovat kuitenkin jatkuvasti ylittäneet työllisyyslain 20 §:ssä säädetyn enimmäisvelvoitteensa, joka on kaksi prosenttia kunnan alueen ammatissa toimivasta väestöstä. Sen sijaan perinteisesti alhaisemman työttömyyden alueilla työllistämisvelvoitteiden hoidossa on ollut enemmän ongelmia. Nyt työttömyys on kasvanut voimakkaimmin juuri näillä alhaisemman työttömyyden alueilla, mikä tulee entisestään vaikeuttamaan työntekomahdollisuuksien järjestämistä.

Työllistettävien kannalta töiden järjestämismahdollisuuksien heikentyminen merkitsee sitä, että heidän mahdollisuutensa saada soveltuvaa ja mielekästä työtä vaikeutuvat vastaavasti. Työntekomahdollisuuteen oikeutetuille olisi entistä vaikeampaa järjestää pysyväisluonteista työllistymistä edistävää työtä. Näin ollen mahdollisuudet järjestää riittävä määrä soveltuvia työntekomahdollisuuksia siihen oikeutetuille heikkenevät aikaisempaan tilanteeseen verrattuna niin, ettei voimassa olevan lain edellyttämää työllistämistä voida tällaisessa tilanteessa pitää työvoimapoliittisesti eikä työllistettävien kannalta tarkoituksenmukaisena.

Työmarkkinaongelmat tulevat nykyisestä vaikeasta työllisyystilanteesta huolimatta painottumaan vuosikymmenen loppua kohden yhä enemmän työvoiman saatavuusongelmiin muun muassa työvoiman ikärakenteesta johtuen. Työllistämisvelvoitteet sitovat työvoimaa julkiselle sektorille tilanteessa, jossa pidemmällä aikavälillä pitäisi ratkaista yksityisen sektorin työvoiman saatavuusongelmia. Näiden ongelmien vähentäminen edellyttää muun muassa työhallinnolta työvoimapolitiikan keinovalikoiman jatkuvaa uudistamista työvoimaa kehittävien ja kuntouttavien palveluiden parantamiseksi. Myös vallitsevassa tilanteessa on ensisijaisesti pyrittävä parantamaan työttömän työvoiman valmiuksia työelämään muun muassa työvoimapoliittisen ja muun aikuiskoulutuksen avulla työllistämisvelvoitteella työllistämistä pysyvämmän työllistymisen tukemiseksi. Valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä onkin erityisesti kiinnitetty huomiota aikuiskoulutuksen käyttöön nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitteen ehkäisemiseksi. Tulo- ja menoarvioesityksen mukaan pitkäaikaistyöttömille ja pitkäaikaistyöttömyyden uhkaamille työttömille tarjotaan mahdollisuus työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen koko maassa. Työllisyyslaissa tarkoitetun työllistymisselvityksen ja toimenpideohjelman yhteydessä viimeistään yhdeksän kuukauden työttömyyden jälkeen tarjotaan kaikille mahdollisuus työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, mikäli koulutus on työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista ja mikäli asianomaista ei ole todettu koulutukseen soveltumattomaksi. Koska myös nuorten työllistämisvelvoitteiden määrä on kasvamassa tuntuvasti, on tulo- ja menoarvioesityksessä kiinnitetty huomiota työn ja koulutuksen yhteensovittamisen kehittämiseen nuorten kohdalla.

Esityksessä ehdotetun lainmuutoksen tavoitteena ja lähtökohtana on, että työllistämisvelvoitteiden määrää vähennetään ja sopeutetaan nykyisen taloudellisen tilanteen ja työllisyystilanteen edellyttämällä tavalla, jotta työllisyyttä edistävin toimenpitein olisi mahdollista työllistää työttömiä työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisesti ja työllisyyslain tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on erityisesti, että työllistämisvelvoitteista säästyviä määrärahoja kohdennetaan vuonna 1992 työllisyystilanne huomioonottaen työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja muuhun aikuiskoulutukseen, työ- voimapalveluihin sekä harkinnanvaraisin työllisyysmäärärahoin työllistämiseen, jotta voitaisiin pidemmällä aikavälillä edistää työttömien pysyvämpää työllistymistä.

Työllisyyslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain 18 §:stä poistetaan kahden vuoden aikana yhteensä vuoden työttömänä olleita koskeva työllistämisvelvoite. Pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoite koskisi ehdotuksen toteutuessa vain niitä työttömiä, jotka ovat olleet työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana yhdenjaksoisesti 12 kuukautta.

Pitkäaikaistyöttömiä arvioidaan vuoden 1992 aikana olevan, jos mihinkään toimenpiteisiin ei ryhdytä, keskimäärin 53 000. Näistä kahden vuoden aikana 12 kuukautta työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä (toistuvaistyötön) olisi 29 000. Toistuvaistyöttömien poistaminen työllistämisvelvoitteiden piiristä johtaisi nykyisessä tilanteessa siihen, että vuoden 1992 aikana työllistämisvelvoitteiden piiristä poistuisi keskimäärin 15 000 työtöntä. Osa toistuvaistyöttömistä täyttäisi kuitenkin vähitellen yhdenjaksoisen pitkäaikaistyöttömyyden edellytykset. Näitä arvioidaan olevan vuonna 1992 keskimäärin 14 000 työtöntä. Näin ollen pitkäaikaistyöttömien määrä alenisi ehdotetulla muutoksella vuonna 1992 53 000:sta työttömästä keskimäärin 38 000:een työttömään.

Toistuvaistyöttömien työllistämisvelvoitteen toimeenpanossa on käytännössä esiintynyt erilaisia ongelmia. Toistuvaistyöttömissä on työttömiä, jotka työskentelevät työaloilla, joilla on selvät ja toistuvat kausivaihtelut. Toistuvaistyöttömyyden määritelmästä johtuen myös he ovat kuitenkin tulleet työllistämisvelvoitteiden piiriin, vaikka heidän työllistämisensä tällä keinolla ei ole yleensä ollut tarkoituksenmukaista. Edelleen toistuvaistyöttömyyden määritelmään sisältyvästä pitkähköstä kahden vuoden tarkastelujaksosta on johtunut, että toistuvaistyöttömyyden tunnusmerkit täyttävä työtön on juuri ennen velvoitteen voimaantuloa voinut olla lähes vuoden ajan työssä, jolloin hänen työllistämistään velvoitteiden nojalla ei ole mielletty tarkoituksenmukaiseksi. Lisäksi toistuvaistyöttömyyden määritelmästä on käytännössä seurannut, että työttömällä on voinut olla viimeisten kahden vuoden aikana lukuisia lyhyitä työssäolo- ja työttömyysjaksoja, joiden selvittäminen työllistämisvelvoitteiden voimaantulon määrittelemiseksi on työvoimatoimistoissa osoittautunut varsin työlääksi. Ongelmia työntekomahdollisuuksien järjestämisessä työvoimatoimistoissa ja työllistäjätahoilla on ollut myös niissä tilanteissa, joissa työllistämisvelvoitteen on todettu tulevan välittömästi voimaan työnhakijan ilmoittauduttua työvoimatoimistoon. Tällöin ei ole voitu ennakkoon varautua tarkoituksenmukaisella tavalla työpaikkojen järjestämiseen.

Toistuvaistyöttömyyden poistaminen työllistämisvelvoitteista kohdistaisi työllistämisvelvoitteen nykyistä tarkoituksenmukaisemmin niihin pitkäaikaistyöttömiin, joilla muiden työllistymismahdollisuuksien ollessa vähäiset työnsaannin tarve on suurin.

Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa annetaan tähän esitykseen läheisesti liittyvä esitys työllisyyslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan työllisyyslakia muutettavaksi määräaikaisesti siten, että pitkäaikaistyötön voisi luopua oikeudestaan työllisyyslain 18 §:n 3 momentissa tarkoitettuun työntekomahdollisuuteen. Lisäksi ehdotetaan, että pitkäaikaistyötön voisi luopua sanotusta työntekomahdollisuudestaan myös siten, että hänelle tämän mahdollisuuden sijaan ja suostumuksella järjestetään työllistymistä edistävää koulutusta. Näissä tapauksissa pitkäaikaistyöttömän työllistämisvelvoite lakkaisi. Työntekomahdollisuudesta luopumista arvioidaan käyttävän vuonna 1992 keskimäärin 7 000 pitkäaikaistyötöntä, jolloin se yhdessä tämän esityksen kanssa vähentäisi pitkäaikaistyöttömien määrän vuonna 1992 keskimäärin 31 000:een. Vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä on lisäksi lähdetty siitä, että työvoimapoliittista ja muuta aikuiskoulutusta varaudutaan antamaan keskimäärin 4 500:lle pitkäaikaistyöttömälle, jolloin pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitteiden hoitoon tarvittaisiin keskimäärin 26 500 työpaikkaa.

Työllisyysasetusta on muutettu 27.9.1991 annetulla asetuksella (1217/91) siten, että pitkäaikaistyöttömälle voidaan valtion työllistämisvelvoitteen toimeenpanemiseksi hänen suostumuksellaan myöntää tukea omatoimiseen työllistymiseen alle kouluikäisen lapsen, huolenpitoa vaativan vanhuksen, vammaisen tai sairaan hoitotyössä taikka työllisyyslaissa tarkoitetussa toimenpideohjelmassa suunniteltuun muuhun työhön tai toimintaan, jonka tavoitteena on työhönsijoittumisedellytysten parantaminen. Omatoimisen työllistymisen tukeminen on vallitseva työllisyystilanne huomioon ottaen voimassa määräaikaisena vuoden 1992. Omatoiminen työllistyminen korvaa työllisyyslain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetun työllistämisvelvoitteen. Toimenpiteellä arvioidaan vuonna 1992 työllistettävän keskimäärin 4 000 pitkäaikaistyötöntä.

Koska tähän esitykseen liittyy läheisesti erikseen eduskunnan käsiteltäväksi annettu esitys työllisyyslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, on tarkoituksenmukaista ehdotusten kokonaisvaikutuksen selvittämiseksi käsitellä tämän esityksen yhteydessä myös erikseen annettavan esityksen taloudellisia vaikutuksia. Esitykset liittyvät vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesitykseen.

Vuonna 1992 arvioidaan työllisyyslain työllistämisvelvoitteiden nojalla työllistettävän, jos muutoksia lakiin ei tehtäisi, alla olevasta asetelmasta ilmenevä määrä työttömiä.

Työllisyyslain mukaiset velvoitteet

ilman säädösmuutoksia 70 000, josta

- pitkäaikaistyöttömiä 53 000

- yhdenjaksoiset 24 000

- toistuvaistyöttömät 29 000

- nuoria 12 000

- alueellisia velvoitteita 5 000

Kuten kohdassa 1.2. on todettu, toistuvaistyöttömien poistamisen työllistämisvelvoitteiden piiristä arvioidaan johtavan siihen, että vuoden 1992 aikana työllistämisvelvoitteet vähenisivät keskimäärin 15 000:lla työttömällä. Tähän esitykseen liittyvä ehdotus työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta, jonka mukaan pitkäaikaistyötön voisi luopua työntekomahdollisuudestaan, vähentäisi pitkäaikaistyöttömien määrää arviolta 7 000:lla työttömällä. Tällöin työllisyyslain velvoitteiden piirissä arvioidaan vuonna 1992 olevan keskimäärin 31 000 pitkäaikaistyötöntä. Lisäksi lain velvoitteiden piirissä arvioidaan olevan keskimäärin 12 000 alle 20-vuotiasta yli kolme kuukautta työttömänä ollutta ja alueellisen työllistämisvelvoitteen nojalla työllistettäviä keskimäärin 5 000 työtöntä. Näin ollen lain velvoitteiden piirissä olisi vuonna 1992 keskimäärin 48 000 henkilöä.

Edellä mainittujen työllisyyslain muutosten aiheuttamat muutokset valtion työllisyyden hoidon menoihin on arvioitu seuraavassa asetelmassa työllistäjätahon mukaan.

Työllistäjä	Ei säädösmuutoksia		Em. säädösmuutokset
	henk.	milj. mk	henk.	milj. mk
Valtio	21 600	2 592,0	14 800	1 776,0
Kunta	29 500	2 330,5	20 300	1 603,7
Yritykset	18 900	1 341,9	12 900	1 065,5
Yhteensä	70 000	6 264,4	48 000	4 445,2

Työllistämisvelvoitteiden vähentymisestä 22 000:lla työttömällä aiheutuisi vähennystä valtion työllisyysmäärärahoihin 1 819 miljoonaa markkaa. Toisaalta työllistämisvelvoitteiden määrän väheneminen lisäisi valtion työttömyysturvamenoja. Lakiehdotuksista aiheutuisi välittömänä vaikutuksena arviolta 540 miljoonan markan lisäys valtionosuutena työttömyysturvamenoihin. Mahdollisuus luopua oikeudesta työntekomahdollisuuteen ilmeisesti lisäisi nykyisessä tilanteessa jossain määrin työttömien ilmoittautumista työvoimatoimistoon työnhakijoiksi. Jos työttömäksi ilmoittautuisi keskimäärin 8 000 työtöntä, aiheutuisi edellä mainituista lakiehdotuksista välillisesti 240 miljoonan markan työttömyysturvamenot valtiolle. Näin ollen valtion kokonaiskustannuksiksi lakiehdotukset ja työttömyysturvamenot huomioon ottaen muodostuisi 5 225 miljoonaa markkaa. Lakiehdotuksista aiheutuisi valtion menoihin vähennystä 1 039 miljoonaa markkaa.

Kuntien työllistämisvelvoite pienenisi lakiehdotusten seurauksena edellä esitetyn asetelman mukaan 9 200:lla henkilöllä. Tästä aiheutuisi palkkausmenojen vähennystä kunnille maksettava valtionosuus ja kunnallisveron osuus huomioon ottaen noin 25 miljoonaa markkaa. Kuntien työllistämisestä aiheutuvien kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 1,8 kertaa palkkausmenot, jolloin kuntien kokonaiskustannukset vähenisivät lakiehdotusten johdosta 393 miljoonaa markkaa.

Asetelmassa on lisäksi arvioitu yritysten työllistävän 12 900 valtion ja kuntien työllistämisvelvoitteiden piiriin kuuluvaa pitkäaikaistyötöntä. Lakiehdotukset vähentäisivät yritysten työllistämisosuutta 6 000:lla työttömällä. Tästä aiheutuva kustannusten vähennys yrityssektorilla olisi valtion työllistämistuki sekä työttömyysturvamenojen lisäys huomioon ottaen noin 100 miljoonaa markkaa.

Näin ollen lakiehdotukset toteutuessaan vähentäisivät valtion ja kuntien sekä yksityisen sektorin menoja yhteensä 1 532 miljoonaa markkaa.

Heikentynyt työllisyystilanne ja esitettävät työllisyyslain muutokset huomioonottaen säästyviä määrärahoja on tarkoitus kohdentaa työvoimapoliittiseen ja muuhun aikuiskoulutukseen sekä harkinnanvaraisin määrärahoin työllistämiseen. Seuraavassa asetelmassa on selvitetty määrärahojen lisäyksen vaikutukset verrattuna vuoden 1991 tulo- ja menoarviossa mainittuihin tarkoituksiin osoitettuihin määrärahoihin.

Nettosäästö (milj. mk)		1 371
Kohdentaminen (milj. mk)
-työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen lisäys
(1 400 000 oppilastyöpäivää, 6 200 henkilöä)	527
-aikuisten väliaikaisen ammatillisen koulutuksen
lisäys (8 000 henkilöä)	340
-harkinnanvaraisen työllistämisen lisäys
(5 000 henkilöä)	289	1 156
-työvoimapalvelujen erityismenot	5	1 161
Kohdentamaton säästö valtiontaloudelle (milj. mk)		210

Asetelmassa todetussa nettosäästössä on otettu huomioon myös

Aikuiskoulutuksen järjestämismahdollisuuksia voitaisiin lisätä keskimäärin 14 000 henkilölle ja harkinnanvaraisin työllisyysmäärärahoin voitaisiin työllistämistä lisätä keskimäärin 5 000 henkilöllä.

Esitys liittyy samanaikaisesti tämän esityksen kanssa annettuun esitykseen työllisyyslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Esitysten erillään antamisen perusteet on selvitetty tämän esityksen yksityiskohtaisten perustelujen säätämisjärjestystä koskevassa kohdassa 4.

Tämä esitys liittyy lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä annettavaan esitykseen työttömyysturvalain muuttamiseksi siltä osin kuin esitys koskee työttömyysturvalain 26 §:ää. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan enimmäiskesto olisi päivärahan saajan iästä riippumatta 500 päivää.

18 §.Työllistymisselvitys ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäiseminen. Työllisyyslain 18 §:n 2 momentin mukaan pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan työnhakijaa, joka on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti 12 kuukautta tai viimeisten kahden vuoden aikana työttömänä 12 kuukautta. Valtion tai kunnan on lain 18 §:n 3 momentin mukaan järjestettävä pitkäaikaistyöttömälle kuuden kuukauden työntekomahdollisuus. Pitkäaikaistyöttömyyden määritelmästä ehdotetaan poistettavaksi kahden vuoden aikana 12 kuukautta työttömänä olleet (toistuvaistyötön), josta seuraisi se, että työllistämisvelvoitteen nojalla työntekomahdollisuus tulisi järjestää vain yhdenjaksoisesti vuoden työttömänä olleille.

Toistuvaistyöttömyyden poistamisen seurauksena osa toistuvaistyöttömistä tulisi yhdenjaksoisen pitkäaikaistyöttömyyden ja työllistämisvelvoitteen piiriin työttömyyden jatkuessa. Vuonna 1992 arvioidaan keskimäärin 29 000 toistuvaistyöttömästä siirtyvän yhdenjaksoisen pitkäaikaistyöttömyyden piiriin keskimäärin 14 000 työtöntä.

Pitkäaikaistyöttömän oikeus kuuden kuukauden työntekomahdollisuuteen tulisi voimaan vain sillä edellytyksellä, että hän on ollut työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa yhdenjaksoisesti 12 kuukautta. Näin ollen mikä tahansa työnhakuajan katkeaminen aloittaisi työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan karttumisen uudelleen alusta.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 1992 alusta. Jos toistuvaistyöttömän työllistämisvelvoite on tullut voimaan ennen lain voimaantuloa siten, että työntekomahdollisuus on lain voimaantullessa järjestämättä, hänelle olisi järjestettävä työntekomahdollisuus, jos hän sitä vaatii.

Työllisyyslain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on järjestää kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä. Laissa on asetettu tavoitteeksi täystyöllisyys. Täystyöllisyyteen pyritään lain 2 §:n mukaan vakaata ja alueellisesti tasapainoista talous-, työllisyys- ja muuta yhteiskunnallista kehitystä edistämällä. Työllisyyslain uudistamista koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan uudistusta valmisteltaessa on ollut lähtökohtana, että täystyöllisyyteen pyrittäessä ensisijaisina keinoina ovat edelleen talouspoliittiset toimenpiteet.

Voimassa olevan työllisyyslain säätämiseen on keskeisesti vaikuttanut hallitusmuodon 6 §:n 2 momentti, siihen vuonna 1972 tehty muutos. Säännöksen mukaan "valtiovallan tehtävänä on tarvittaessa järjestää Suomen kansalaiselle mahdollisuus tehdä työtä, mikäli laissa ei ole toisin säädetty". Hallitusmuodon edellä mainittu täydennys annettiin silloisen vuonna 1971 säädetyn työllisyyslain voimaantulon jälkeen, eikä työllisyyslakia hallitusmuodon muutoksen yhteydessä muutettu. Hallituksen esitys uudeksi työllisyyslaiksi perustettiin, kuten esityksessä on nimenomaisesti todettu, hallitusmuodon 6 §:n 2 momenttiin ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan sen velvoittavuudesta esittämiin kannanottoihin.

Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa hallitusmuodon 6 §:n 2 momentiin 1980-luvulla useita kertoja. Valiokunta totesi mietinnössään vuodelta 1980 (PeVM 10/1980 vp) muun muassa, että hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin säännös ilmaisee kansalaisen keskeisen perusoikeuden, joka muiden perusoikeuksien tavoin omaa erityisen pysyvyyden ja velvoittavuuden. Valiokunta totesi, että säännös on sen erityisluonteen huomioon ottaen velvoittavuudeltaan verrattavissa muihin perusoikeuksiin. Valiokunta katsoi, että valtiovalta säännöksen edellyttämänä on velvollinen yhteiskunnallisessa toiminnassaan ja lainsäädännön kehittämisessä edistämään täystyöllisyyden saavuttamista ja ylläpitämistä. Edelleen valiokunta totesi, että hallitusmuodon säännös edellyttää laintasoista yksilöintiä niistä tavoitteista ja keinoista, joilla sen asettamat velvoitteet toteutetaan. Johtopäätöksenään valiokunta katsoi, etteivät tuolloisen työllisyyslain tavoitteet ja keinot olleet sopusoinnussa hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin kanssa. Valiokunta piti tämän vuoksi kiireellisenä uuden työllisyyslain säätämistä.

Lausunnossaan vuodelta 1984 (PeVL 4/1984 vp) valiokunta toistettuaan edellä esitetyn kantansa totesi, että hallitusmuodon säännöksestä johtuva ensisijainen valtiovallan velvoite on työn järjestäminen ja työttömyysturva vasta toissijainen, jos työnteon mahdollisuutta ei kyetä järjestämään. Perustuslakivaliokunta toisti vielä vuonna 1985 mietinnössään (PeVM 9/1985 vp) aikaisemmat kannanottonsa ja piti uuden työllisyyslain säätämistä erittäin kiireellisenä tehtävänä.

Voimassa olevaa työllisyyslakia koskevan lakiehdotuksen perusteluissa on muun muassa todettu, että edellä mainitut perustuslakivaliokunnan kannanotot merkitsevät sitä, että uuteen työllisyyslakiin on sisällytettävä säännökset keinoista, joilla toteutetaan konkreettisesti kansalaisen oikeus työhön. Kun täystyöllisyyteen ei ole talous- ja muilla yhteiskuntapolitiikan keinoilla päästy, on perustelujen mukaan valtion työllisyystoimenpiteet mitoitettava siten, että näin voidaan mahdollisimman monelle kansalaiselle järjestää mahdollisuus tehdä työtä. Voimassa oleva työllisyyslaki poikkeaa vuoden 1971 laista olennaisesti lähinnä siinä, että laissa on asetettu täystyöllisyystavoite ja siinä, että laissa on asetettu valtiolle ja kunnille nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvollisuus sekä alueellisten työttömyyserojen tasaamisvelvoite.

Perustuslakivaliokunta on edellä selostettujen kannanottojen lisäksi arvioinut työllisyyslakia koskevaa ehdotusta hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin kannalta sen eduskuntakäsittelyn yhteydessä sekä lain säätämisen jälkeen siihen ennen sen voimaantuloa ehdotetun muutoksen yhteydessä. Valiokunnan käsityksen mukaan uutta työllisyyslakia koskeva lakiehdotus oli tavoitteiltaan hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin mukainen ja se voitiin tältä kannalta arvioituna säätää valtiopäiväjärjestyksen 66 §:n mukaisesti tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 14/1986 vp).

Työllisyyslain 29 §:n voimaantulosäännöstä muutettiin vuonna 1987 annetulla lailla (1174/87) ennen työllisyyslain voimaantuloa siten, että työllisyyslaissa säädettyä pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitetta sekä alueellisten työttömyyserojen tasaamisvelvoitetta alettiin toimeenpanna alueellisesti porrastettuna. Voimaantulosäännöksellä lykättiin valtion ja kuntien työllistämisvelvoitetta ajallisesti ja alueellisesti.

Perustuslakivaliokunta totesi tästä lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa, että lakiehdotus olisi ollut selvästi hallitusmuodon 6 §:n 2 momentista johdettavan lainsäädännön kehittämisvelvoitteen vastainen, jos ehdotus olisi tarkoittanut jo voimaan tulleen ja sovellettavana olevan työllisyyslain muuttamista. Valiokunta katsoi, että vertailulähtökohdaksi oli otettava vuoden 1971 työllisyyslaki, koska uusi työllisyyslaki ei ollut vielä tullut voimaan. Koska ehdotetulla tavalla muutettunakin uusi työllisyyslaki toteutti hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin tavoitetta vuoden 1971 lakia paremmin, voitiin se valiokunnan kannanoton mukaan siksi käsitellä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä hallitusmuodon säännöksestä johtuvan lainsäädännön kehittämisvelvoitteen estämättä (PeVL 2/1987 vp).

Tässä esityksessä ehdotetaan kahden vuoden aikana 12 kuukautta työttömänä olleiden toistuvaistyöttömien työllistämisvelvoitteiden poistamista kohdissa 1.1. ja 1.2. esitetyillä perusteilla. Pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoite koskisi vain yhdenjaksoisesti vuoden työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa olleita. Voimassa olevaan tilanteeseen verrattuna ehdotuksesta seuraisi, että työnhakuajan katkeaminen aloittaisi aina uudelleen alusta työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan. Tällöin esimerkiksi lähes vuoden työttömänä olleen työnhakijan lyhyt työssäolo ennen vuoden työttömyyden täyttymistä aloittaisi työllistämisvelvoitteen perusteella työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan uudelleen alusta. Voimassa olevan lain mukaan tällainen tilanne vain lykkää työntekomahdollisuuden voimaantuloa tätä työssäoloa vastaavalla ajalla. Toisaalta osa toistuvaistyöttömistä tulisi, kuten yksityiskohtaisissa perusteluissa on esitetty, työttömyyden jatkuessa yhdenjaksoisen pitkäaikaistyöttömyyden perusteella työllistämisvelvoitteen piirin.

Eduskunnassa ei ole ennen tätä ehdotusta ollut käsiteltävänä työllistämisvelvoitteita koskevaa ehdotusta työllisyyslain muuttamisesta lain voimassa ollessa. Toistuvaistyöttömien työllistämisvelvoite ehdotetaan poistettavaksi työllisyyslaista valtiopäiväjärjestyksen 66 §:n mukaisesti tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin perustuslakivaliokunnan kannanotot huomioon ottaen tärkeänä, että ehdotus tulisi saattaa hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin mukaisuuden arvioimiseksi perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Kyseessä olevan lakiehdotuksen perustuslainmukaisuuden selvittämisen vuoksi siihen läheisesti liittyvä ehdotus työllisyyslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta on annettu erillisellä hallituksen esityksellä eduskunnan käsiteltäväksi.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 13 päivänä maaliskuuta 1987 annetun työllisyyslain (275/87) 18 §:n 2 momentti seuraavasti:

18 §

Työllistymisselvitys ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäiseminen

Jos 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti 12 kuukautta, on työvoimaviranomaisten pyrittävä ohjaamaan työnhakija koulutukseen tai työllistämään hänet 7-16 §:n mukaisesti taikka sijoittamaan hänet erityisin työllistämistoimin valtion, kunnan, kuntainliiton, yksityisen tai yhteisön palvelukseen siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Tässä tarkoitetun henkilön työllistämään sitoutuvalle yritykselle maksettavasta työllistämistuesta säädetään niin ikään tarkemmin asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

yönhakijalle, joka ennen tämän lain voimaantuloa on ollut viimeisten kahden vuoden aikana työttömänä 12 kuukautta mutta jonka 18 §:n 3 momentin mukainen työntekomahdollisuus on lain voimaan tullessa kokonaan tai osittain järjestämättä, on järjestettävä sanottu työntekomahdollisuus, jos hän sitä vaatii.

---

Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Työministeri
Ilkka Kanerva