Hakutulokset
- Uutiset
24.4.2024 15.38
Euroopan parlamentti hyväksyi uudelleen neuvotellun yritysvastuudirektiivin: Uusia sääntöjä ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista Neuvoston on vielä hyväksyttävä direktiivi virallisesti. Sen jälkeen se allekirjoitetaan ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Direktiivi tulee voimaan 20 päivää myöhemmin. Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa saattaa uudet säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään.
- Säännöt koskevat EU:n ja sen ulkopuolisia yrityksiä, joilla on 450 miljoonan euron liikevaihto Euroopassa
- Yritysten täytyy luoda Pariisin sopimuksen mukainen siirtymäsuunnitelma
- Yritykset ovat vastuussa vahingoista ja niille voidaan määrätä sakko sääntöjen noudattamatta jättämisestä. - Uutiset
18.4.2024 8.05
LL.M Shorena Nikoleishvilin väitös: Toisesta valtiosta irtautuminen on kansojen oikeus, jota kansainvälinen oikeus ei aina kykene turvaamaanKansainvälisen oikeuden uudet foorumit eivät ole kyenneet takaamaan poliittisten oikeuksien toteutumista, toteaa Turun yliopistossa väittelevä tutkija Shorena Nikoleishvili. Kansainvälisen oikeuden kiemurat ovat nousseet mediassa esiin myös laajalle yleisölle viime vuosina, kun maailmanpoliittinen tilanne on käynyt yhä turbulentimmaksi. Kansainväliseen oikeuteen kuuluu myös kansojen oikeus irtautua ja perustaa oma valtionsa. Tämä on osa valtioiden itsemääräämisoikeutta. - Uutiset
5.4.2024 8.05
UM: YK:n ihmisoikeusneuvosto puuttui Suomen johdolla intersukupuolisiin henkilöihin kohdistuvaan syrjintään ja väkivaltaanYK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman intersukupuolisiin henkilöihin kohdistuvan syrjinnän, väkivallan ja haitallisten käytänteiden estämisestä 4. huhtikuuta 2024. Päätöslauselman esitti Suomi yhteistyössä Australian, Chilen ja Etelä-Afrikan kanssa. Päätöslauselmaa tukivat edellä mainittujen valtioiden lisäksi useat valtiot eri puolilta maailmaa. - Uutiset
2.4.2024 12.39
Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle 12. toukokuuta 2024 astiSuomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus (Defence Cooperation Agreement, DCA) allekirjoitettiin 18. joulukuuta 2023 Washington DC:ssä. Ulkoministeriön johtaman työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle sopimuksen hyväksymisestä on 28. maaliskuuta 2024 lähetetty lausuntokierrokselle. Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu laajassa poikkihallinnollisessa työryhmässä. - Uutiset
28.3.2024 12.58
Pohjoismaiset juristit kokoontuvat pohjoismaiseen lakimieskokoukseen Kööpenhaminassa elokuussa 2024 – nuorten lakimiesten apurahaa osallistumiseen on haettava viimeistään 7. huhtikuuta 2024Pohjoismaiset juristit kokoontuvat 43. pohjoismaiseen lakimieskokoukseen – det nordiska juristmötet – Kööpenhaminassa 21.–23. elokuuta 2024. Pohjoismaiset lakimieskokoukset tuovat yhteen juridiikan eri alueilla toimivia juristeja. Pohjoismaiset lakimieskokoukset ovat osa yhteispohjoismaista juristi-identiteettiä ja tarjoavat erinomaisia verkostoitumismahdollisuuksia. - Uutiset
28.3.2024 8.18
Komissio otti käyttöön eurooppalaista korkea-asteen tutkintoa koskevat suunnitelmat: Tavoitteena on luoda eurooppalainen tutkintoKomissio esitti 27. maaliskuuta 2024 kolme aloitetta, joilla edistetään ylikansallista yhteistyötä korkea-asteen oppilaitosten välillä. Perimmäisenä tavoitteena on luoda eurooppalainen tutkinto. Vapaaehtoinen eurooppalainen tutkinto hyödyttäisi opiskelijoita ja korkeakouluyhteisöä edistämällä oppimiseen liittyvää liikkuvuutta EU:ssa ja parantamalla opiskelijoiden monialaisia taitoja. Se auttaisi vastaamaan työmarkkinoiden kysyntään ja tekisi tutkinnon suorittaneista houkuttelevampia tuleville työnantajille. Samalla se houkuttelisi opiskelijoita kaikkialta maailmasta ja parantaisi Euroopan kilpailukykyä. - Uutiset
27.3.2024 6.00
Suojelupoliisin vuosikirja 2023: Venäjän Suomeen kohdistuvan tiedustelun ja vaikuttamisen uhka säilyy kohollaVenäjän tiedustelun ja vaikuttamisen uhka on säilynyt koholla henkilötiedustelun toimintamahdollisuuksien heikentymisestä huolimatta. Suomeen kohdistuvan terrorismin uhkassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Venäjän toiminta on edelleen Suomen kansallisen turvallisuuden suurin uhka. Venäjä kohtelee Suomea epäystävällisenä valtiona ja kohdistaa Suomeen vakoilua ja laaja-alaista vaikuttamista. Nato-jäsenyys kuitenkin suojaa Suomea kaikkein voimakkaimmilta toimilta. Pelotteen luominen ja vaikuttaminen Suomen Nato-jäsenyyden muotoutumiseen ovat Venäjän päätavoitteita Suomeen kohdistuvassa vaikuttamisessa, toteaa Supo vuosikirjaansa 2023 koskevassa tiedotteessa. - Uutiset
25.3.2024 8.22
Poliisin blogissa Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa: Kyberrikosten torjunta on yhteistyötä, jossa kaikilla on roolinsa – poliisi panostaa erityisesti rikosilmoitusten laatimisen ohjeistamiseenVerkkorikollisuus on lähes aina kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka torjunta ja tutkiminen vaatii yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Poliisi tekee yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa myös estääkseen rikoksia ennalta. - Uutiset
22.3.2024 14.35
Tasavallan presidentti päätti Suomen liittymisestä Nato SOFA -sopimukseen ja Pariisin pöytäkirjaan – Suomi liittyy myös kahteen Naton tekniseen sopimukseenTasavallan presidentti hyväksyi 22. maaliskuuta 2024 Nato SOFA -sopimuksen sekä Pariisin pöytäkirjan. Tasavallan presidentti vahvisti myös kyseisten sopimusten hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevat lait sekä liittymisen johdosta tehtävät muutokset eräisiin kansallisiin lakeihin. - Uutiset
18.3.2024 10.42
Korkeimman oikeuden vuosikertomuksen 2023 teemana on kansainvälisyysKorkeimman oikeuden vuosikertomus vuodelta 2023 on julkaistu. Kansainvälisyyttä käsitellään niin tuomarin työn muutoksia koskevassa kuin kansainvälistä yhteistyötä laajemmin kuvaavassa artikkelissa. - Uutiset
18.3.2024 6.56
Euroopan parlamentti haastaa Euroopan komission unionin tuomioistuimeen Unkarille annetuista rahoistaEuroopan komissio päätti joulukuussa vapauttaa Unkarille 10,2 miljardia euroa jäädytettyjä varoja. Euroopan parlamentti haastaa nyt komission oikeuteen varojen vapauttamisesta. - Uutiset
13.3.2024 12.44
Komissio esitti keskeiset toimet ilmastoriskien hallitsemiseksi ihmisten ja hyvinvoinnin suojelemiseksiTiedonanto osoittaa, miten EU voi tehokkaasti ennakoida riskejä ja parantaa ilmastokestävyyttä. Komissio ehdottaa useita toimia ja tekee yhteistyötä muiden EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten, kansalaisten ja yritysten kanssa näiden ehdotusten toteuttamiseksi. - Uutiset
13.3.2024 9.09
Suomi äänesti ensimmäistä kertaa komission vastuuvapautta koskevaa suositusta vastaan: EU:n pitää vähentää virheitä budjetin toimeenpanossaEU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvosto päätti tiistaina 12. maaliskuuta suositella, että Euroopan parlamentti myöntää Euroopan komissiolle vastuuvapauden vuoden 2022 EU-budjetin toimeenpanosta. Suomi äänesti suositusta vastaan yhdessä neljän muun jäsenmaan kanssa. - Uutiset
1.3.2024 9.11
Komissio: Puolan toimet oikeusvaltioperiaatteen palauttamiseksi tasoittavat tietä jopa 137 mrd. euron EU-rahoituksen saamiselle – keskiössä oikeuslaitoksen riippumattomuusEuroopan komissio on hyväksynyt kaksi säädöstä, joiden avulla Puola voi saada jopa 137 miljardia euroa EU:n rahoitusta. Nämä säädökset liittyvät Puolan hyväksymiin oikeusvaltiouudistuksiin ja uudempiin ja välittömiin toimiin, joita se on toteuttanut saavuttaakseen oikeuslaitoksen riippumattomuuden vahvistamista koskevat virstanpylväät. - Uutiset
1.3.2024 8.33
Lainsäädännön arviointineuvosto kyberturvallisuusdirektiivin (NIS 2) täytäntöönpanosta: Vaikutusten arvioinnin olennaisten puutteiden vuoksi yrityksille aiheutuvia kustannuksia on arvioitava tarkemminLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon liikenne- ja viestintäministeriölle lakiehdotuksista kyberturvallisuusdirektiivin täytäntöönpanemiseksi. Esityksen vaikutusten arvioinnissa on olennaisia puutteita. Esityksen ymmärrettävyyttä vaikeuttaa esityksen laajuus ja monimutkaisuus. - Uutiset
28.2.2024 16.02
Yritysvastuudirektiivi kaatui; Pelastakaa Lapset, Suomen UNICEF ja UN Global Compact Suomi: Miten käy lapsen oikeuksien?Pelastakaa Lapset, Suomen UNICEF ja UN Global Compact Suomi ovat huolissaan lapsen oikeuksien toteutumisesta EU:n yritysvastuudirektiivin kaaduttua jäsenmaiden käsittelyssä 28.2.2024. Direktiivillä olisi merkittävä vaikutus lapsen oikeuksien toteutumiseen. Liiketoiminnan keinoja tukea lapsen oikeuksia kuitenkin on jo olemassa. - Uutiset
28.2.2024 8.33
Euroopan parlamentti hyväksyi uuden direktiivin suojaamaan mediaa ja kansalaisyhteiskuntaa häirintäkanteilta- Suojaa rajat ylittäviä aiheettomia kanteita vastaan
- Perusteettomat kanteet hylätään varhaisessa vaiheessa, ja vastaaja on taloudellisesti suojattu
- Rajoitetaan oikeuspaikkakeinottelua ja parannetaan uhrien tiedonsaantia. - Uutiset
26.2.2024 8.03
EU asetti Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan toisena vuosipäivänä mittavia henkilöpakotteita ja kohdennettuja sektoripakotteitaEU:n 13. pakotepaketti sisältää yhden laajimmista henkilöpakotelistauksista, jonka EU on Venäjän hyökkäyssodan aikana asettanut. Listalle lisätään 194 tahoa, jotka ovat Venäjän asevoimia tukevia henkilöitä ja yrityksiä sekä ukrainalaislasten pakkosiirtoihin osallistuneita henkilöitä. Vientikieltoja laajennetaan tuotteisiin ja teknologioihin, jotka hyödyttävät Venäjän sotilaallista ja teknologista kehitystä. Vientikiellossa olevien yritysten listalle lisätään venäläisiä ja kolmansien maiden yrityksiä, joiden on havaittu osallistuvan pakotteiden kiertämiseen. - Uutiset
23.2.2024 14.03
Perustuslakivaliokunnan lausunto Nato SOFA -sopimuksesta ja Pariisin pöytäkirjasta on valmistunut – sopimuksen ja pöytäkirjan sekä niiden voimaansaattamista koskevien lakien hyväksymiseen eduskunnassa vaaditaan kahden kolmasosan enemmistöPerustuslakivaliokunnan lausunto Nato SOFA -sopimuksesta ja Pariisin pöytäkirjasta on valmistunut. Nato SOFA koskee Naton jäsenvaltioiden joukkojen oikeudellista asemaa niiden oleskellessa toisen sopimuspuolen alueella, ja se sisältää määräyksiä, jotka koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan käyttöä, vahingonkorvausoikeutta ja siitä luopumista sekä joukkojen erioikeuksia ja vapauksia. Pariisin pöytäkirjalla ulotetaan sopimuksen määräykset myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön pöytäkirjassa määrätyin mukautuksin. Perustuslakivaliokunnan lausunto on yksimielinen. - Uutiset
15.2.2024 8.35
Suomi allekirjoitti Ljubljanan – Haagin yleissopimuksen yhteistyöstä kansainvälisten rikosten tutkinnasta ja syytteeseenpanostaLjubljanan – Haagin yleissopimus yhteistyöstä kansainvälisten rikosten tutkinnassa ja syytteeseenpanossa allekirjoitettiin Haagissa 14.2.2024. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti oikeusministerin valtiosihteeri Teija Makkonen. - Uutiset
6.2.2024 10.10
JFT 4–6/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa Ahvenanmaan itsehallintolaki, oikeudenkäynnin kustannukset, arvonlisävero, sosio-oikeudellinen teoria ja tutkimus sekä pohjoismainen oikeus. - Uutiset
2.2.2024 7.29
EU vahvisti pitkäaikaisen tuen Ukrainalle – Eurooppa-neuvoston loppupäätelmät 1.2.2024 kokouksestaEuroopan unionin valtiojohtajat päättivät torstaina 1. helmikuuta monivuotisen rahoituksen välitarkistuksesta ja Ukrainan 50 miljardin euron tukipaketista. Asiasta sopivat kaikki 27 jäsenmaata yksimielisesti ylimääräisessä Eurooppa-neuvostossa Brysselissä. - Uutiset
31.1.2024 10.58
Defensor Legisin Ukraina-erikoisnumero 4,5/2023 on julkaistu EdilexissäDefensor Legisin Ukraina-erikoisnumerossa 4,5/2023 käsitellään muun muassa naapuruussuhteita, oikeudenhoidon turvaamista poikkeusoloissa, sotien päättymistä, Venäjän ja Ukrainan oikeusvaltiokehitystä, pakotesääntelyn mahdollisuuksia ja rajoja, Venäjän ulkopolitiikkaa, geotaloudellisten riskien hallintaa, Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia Suomen kokonaisturvallisuusmalliin sekä ukrainalaisten tilapäisen suojelun päättymistä. Artikkelit on julkaistu myös englanniksi. - Uutiset
30.1.2024 9.52
Sisäisen turvallisuuden yhteistyö tiivistyy Yhdysvaltojen kanssaSisäministeriö ja Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö allekirjoittivat maanantaina 29. tammikuuta yhteistyöjulistuksen sisäisen turvallisuuden tiede- ja teknologiayhteistyön syventämisestä. - Uutiset
29.1.2024 7.10
Venäläisten kiinteistönhankinnan täyskieltoa arvioiva työryhmä aloittaa lainsäädäntövalmistelunPuolustusministeri Antti Häkkänen on asettanut poikkihallinnollisen työryhmän arvioimaan mahdollista venäläisiin yhteisöihin ja Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistönhankinnan täyskieltoa sekä valmistelemaan sitä koskevaa lainsäädäntöä. - Uutiset
26.1.2024 11.26
Supo: Turvallisuusselvitysten määrän ennakoidaan kasvavan vuonna 2024Turvallisuusselvityksissä on kiinnitetty erityistä huomiota kriittisen infrastruktuurin organisaatioihin. Ulkomaasidonnaisuuksien selvittäminen osana turvallisuusselvityksiä on kasvanut viime vuosina. Suojelupoliisi teki 96.400 turvallisuusselvitystä vuonna 2023. Selvitysten määrä pysyi tasaisena verrattuna vuoteen 2022 jolloin turvallisuusselvityksiä tehtiin noin 97.000. - Uutiset
19.1.2024 13.15
Euroopan parlamentti: Unkarin hallitus uhkaa EU:n arvoja, instituutioita ja varainkäyttöä – mepit selvittävät mahdollisuuksia haastaa komissio oikeuteen 10,2 miljardin euron vapauttamisen vuoksi- Tulevalla Unkarin puheenjohtajakaudella on suojeltava EU:n arvoja, instituutioita ja varoja
- EU ei saa taipua kiristykseen, käydä kauppaa strategisilla eduilla
- Mitään varoja ei saa myöntää niin kauan, kuin ongelmia havaitaan
- Mepit selvittävät mahdollisuuksia haastaa komissio oikeuteen 10,2 miljardin euron vapauttamisen vuoksi. - Uutiset
17.1.2024 13.45
EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen EU-politiikan avaintavoitteet lähivuosilleEU-ministerivaliokunta linjasi kokouksessaan 17. tammikuuta Suomen avaintavoitteet seuraavalle EU-vaalikaudelle eli vuosille 2024 – 2029. Kokouksen asialistalla oli myös komission ehdotus Länsi-Balkanin uudistus- ja kasvuvälineen perustamisesta. Lisäksi ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraavan viikon kahteen neuvoston kokoukseen. - Uutiset
8.1.2024 14.16
Uudet säännöt EU:n toimielinten kyberturvallisuuden parantamiseksi tulivat voimaan 7. tammikuuta 2024Uusi kyberturvallisuusasetus toimenpiteistä yhteisen korkean kyberturvatason varmistamiseksi unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa tuli voimaan 7. tammikuuta 2024. - Uutiset
5.1.2024 13.36
Eurooppatiedotus: Espanja viimeisteli jopa 71 lainsäädäntöesitystä EU-puheenjohtajakaudellaan – myös pj-maa Belgialle jää iso työsarkaVuodenvaihde merkitsi Espanjan EU-puheenjohtajakauden päättymistä. Espanjalla oli suuri paine edistää ja saattaa loppuun keskeisiä, vielä avoinna olevia lainsäädäntöesityksiä. Näin se tekikin – laskujen mukaan viimeistelty on 71 lainsäädäntöesitystä. - Uutiset
19.12.2023 7.49
12. pakotepaketilla kiristetään ulkomaankaupan rajoituksia ja otetaan käyttöön uusia toimia pakotteiden kiertämiseen puuttumiseksiEU:n Venäjää kohtaan asettamiin uusiin rajoittaviin toimiin sisältyy timanttien tuontikielto, öljyn hintakattomekanismin tiukennus sekä laajennuksia tuonti-, vienti- ja kauttakulkukieltoihin. EU:ssa toimiville venäläisomisteisille yrityksille asetetaan maksuliikennettä koskeva raportointivelvoite. Henkilöpakotteita kohdistetaan Ukrainan alueilla laittomia vaaleja järjestäneisiin ja Venäjän asevoimia tukeviin tahoihin sekä Suomessa pakotteiden kiertämiseen syyllistyneeseen EU-kansalaiseen. - Uutiset
18.12.2023 13.43
EK: Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämiseen on puututtava kovemmalla kädelläEK vaatii tiukempaa puuttumista Venäjä-pakotteiden kiertämiseen kolmansien maiden kautta. EU:n pakotepolitiikasta löytyy tähän keinoja, kunhan ne toimeenpannaan tehokkaasti ja yhteistyötä G7-maiden kanssa tiivistämällä. Myös Suomen itärajan kauttakulkuliikenteen pakotekiertoyrityksiin tulee kiinnittää erityishuomiota rajan mahdollisesti avautuessa varmistamalla tullin riittävät resurssit ja toimintaedellytykset. - Uutiset
14.12.2023 14.26
Valtioneuvosto esittää Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) allekirjoittamista – sopimus muistioineen julkaistiinValtioneuvoston yleisistunto päätti 14. joulukuuta 2023 kokouksessaan esittää, että tasavallan presidentti valtuuttaa puolustusministeri Antti Häkkäsen, tai hänen estyessään ulkoministeri Elina Valtosen, allekirjoittamaan puolustusyhteistyöstä tehdyn sopimuksen. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa maanantaina 18. joulukuuta Washington DC:ssa. Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, ja edellyttää näin ollen eduskunnan hyväksyntää. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ulkoministeriö aloittaa hallituksen esityksen valmistelut sopimuksen hyväksymiseksi ja sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamiseksi. - Uutiset
13.12.2023 12.12
Euroopan parlamentti ehdottaa EU-vaalien alla sääntöjä kärkiehdokasjärjestelmää varten- Parlamentti pyytää sitovaa sopimusta neuvoston kanssa siitä, miten komission puheenjohtaja valitaan
- Varmistetaan liikkuville kansalaisille ja vammaisille henkilöille mahdollisuus äänestää
- Pyritään lisäämään äänestysaktiivisuutta kaikissa jäsenvaltioissa
- Vaaditaan vaalilainsäädännön viimeisimmän uudistuksen edistymistä ja uusia sääntöjä eurooppalaisille puolueille. - Uutiset
12.12.2023 16.18
Suomi jatkaa rajoituksia itärajalla tilanteen hallitsemiseksi − hallituksella valmius uusiin tiukennuksiinSuomi jatkaa rajoituksia itärajalla. Rajanylityspaikat pidetään suljettuina lukuun ottamatta Vaalimaan ja Niiralan rajanylityspaikkoja, jotka avataan liikenteelle torstaina 14.12.2023. Hallitus sulkee koko itärajan uudelleen, jos välineellistetty maahantulo itärajalla jatkuu. Valtioneuvosto päätti asiasta ylimääräisessä istunnossa 12.12. Uusi päätös on voimassa 14.1.2024 saakka. - Uutiset
8.12.2023 12.39
Komissio esittää toimenpiteitä EU:n kansalaisten oikeuksien vahvistamiseksiUnionin kansalaisuus on yksi EU:n merkittävimmistä saavutuksista. Euroopan komissio haluaa juhlistaa EU:n kansalaisuuden 30-vuotispäivää esittämällä toimenpidepaketin, jolla pyritään vahvistamaan EU:n kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia. Henkilöillä, joilla on jonkin EU-maan kansalaisuus, on tiettyjä kotimaansa heille myöntämistä oikeuksista ja etuisuuksista erillisiä oikeuksia ja etuisuuksia, kuten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, konsuliviranomaisten antamaan suojeluun ja aktiiviseen osallistumiseen demokratiaa toteuttaviin prosesseihin. - Uutiset
7.12.2023 15.01
Hallituksen esitys Naton teknisistä sopimuksista annettiin eduskunnalleHallitus antoi 7.12.2023 eduskunnalle esityksen Naton teknisistä sopimuksista, jotka luovat edellytykset salassa pidettävien keksintöjen patentoimiseen ja teknisten tietojen välittämiseen puolustustarkoituksiin. Esityksellä on välitön yhteys Suomen Nato-jäsenyyteen, sillä Suomi on sitoutunut liittymään sopimuksiin 12 kuukauden sisällä jäsenyyden alkamisesta. Sopimukset ovat siten osa Naton oikeudellisesti sitovaa sopimuskehikkoa, johon Pohjois-Atlantin sopimukseen liittyvien uusien jäsenvaltioiden edellytetään sitoutuvan. - Uutiset
5.12.2023 8.51
Eduskunnan kirjaston uusi lakihankkeiden tietopaketti: Teknologian hyödyntäminen rajaturvallisuuden ylläpitämisessäSisäministeriössä valmistellaan lainmuutoksia, joiden avulla voidaan nykyistä paremmin hyödyntää teknologiaa rajavalvonnassa ja rajaturvallisuuden ylläpitämisessä. Hanke sisältyy Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan.
Eduskunnan kirjastossa on aiemmin laadittu myös toinen tietopaketti aiheesta Rajavartiolain muuttaminen. - Uutiset
30.11.2023 14.41
Hallituksen esitys Suomen liittymisestä Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan annettiin eduskunnalleValtioneuvosto antoi 30. marraskuuta Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan liittymistä koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle. Esitys sisältää sopimusten voimaansaattamislakien lisäksi yhdeksän liitelakia. Esityksessä arvioidaan, että sopimusten hyväksyminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöllä tehtävää päätöstä. - Uutiset
23.11.2023 9.10
EU:n tulevaisuus: parlamentti ehdottaa muutoksia perussopimuksiin- Muutosten tavoitteena on antaa kansalaisille enemmän sananvaltaa ja tehostaa EU:n toimintaa
- Lainsäädäntöprosessia on kehitettävä vastaamaan nykyajan haasteisiin
- Konkreettisia ehdotuksia kaikille politiikan aloille, EU:n toimivallan laajentaminen keskeisillä aloilla
- Parlamentti odottaa, että Eurooppa-neuvosto kutsuu joulukuussa valmistelukunnan koolle perussopimusten muuttamista varten. - Uutiset
22.11.2023 7.55
Euroopan parlamentti päivitti EU:n kauppasopimuksia koskevaa sivustoaanEU neuvottelee eri puolilla maailmaa kauppasopimuksia, joille tarvitaan Euroopan parlamentin hyväksyntä. Parlamentin koosteessa on tietoa hyväksytyistä ja neuvottelujen alla olevista sopimuksista. - Uutiset
15.11.2023 10.00
Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopimukseen: Yhteentoimiva Eurooppa -säädös parantaa kansalaisille ja yrityksille tarjottavia julkisia verkkopalvelujaKomissio on tyytyväinen siihen, että Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopimukseen Yhteentoimiva Eurooppa -säädöksestä. Asetuksella vahvistetaan rajat ylittävää yhteentoimivuutta ja yhteistyötä julkisella sektorilla kautta EU:n. Komissio ehdotti kyseistä säädöstä, jolla autetaan saavuttamaan EU:n vuodelle 2030 asettamat digitalisaatiotavoitteet. Säädöksen mukaan keskeiset julkiset verkkopalvelut on saatettava kaikkien EU-kansalaisten saataville ilman syrjintää. Tänään saavutettu yhteisymmärrys tasoittaa tietä digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamiselle. - Uutiset
14.11.2023 15.37
Selvitys Ahvenanmaan kansainvälisestä erityisasemasta ja Ahvenanmaahan liittyvistä oikeudellisista kysymyksistäUlkoministeriön oikeuspalvelu on laatinut Ahvenanmaan kansainvälistä erityisasemaa ja Ahvenanmaahan liittyviä oikeudellisia kysymyksiä koskevan oikeudellisen selvityksen, joka on nyt luettavissa ministeriön verkkosivulla suomeksi ja ruotsiksi. - Uutiset
14.11.2023 9.13
Suomi liittyi tekoälyn vastuullista sotilaallista käyttöä koskevaan julistukseenSuomi on liittynyt tekoälyn ja autonomian vastuullista sotilaallista käyttöä koskevaan poliittiseen julistukseen. Puolustusministeri Antti Häkkänen hyväksyi esityksen Suomen liittymisestä poliittiseen julistukseen 25.10.2023. Yhdysvaltojen johdolla valmisteltu julistus julkaistiin 13.11.2023 New Yorkissa. - Uutiset
13.11.2023 12.32
VM: EU:n budjetista syntyi sopuEU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät yhteisymmärrykseen ensi vuoden talousarviosta lauantaina 11. marraskuuta. Unionin ensi vuoden budjetin painopisteitä ovat muun muassa EU:n talouden elpymisen tukeminen ja nykyiseen vaikeaan geopoliittiseen tilanteeseen vastaaminen. Lisäksi budjetilla edistetään siirtymää kohti vihreää, digitaalista ja kestävää Eurooppaa. - Uutiset
13.11.2023 12.15
Luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta ja laiksi rikoslain 46 luvun muuttamisesta voi lausua viimeistään 22. joulukuuta 2023 – lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2024Ulkoministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta ja laiksi rikoslain 46 luvun muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta. Samalla kumottaisiin nykyinen laki kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavan rikoslain 46 luvun sääntelyä. Esityksessä on kyse kansallisesta täydentävästä sääntelystä, joka on tarpeen kaksikäyttötuotteiden vientiä, välitystä, teknistä apua, kauttakulkua ja siirtoa koskevan unionin valvontajärjestelmän perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2021/821, jäljempänä vientivalvonta-asetus, soveltamisen tueksi. - Uutiset
10.11.2023 8.59
Sähköinen tunnistaminen ja sähköisen asiointi: EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet sopuun eurooppalaista lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstäRajat ylittävästä sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisen asioinnin luottamusta lisäävistä palveluista säädetään jo nykyisin EU:ssa niin kutsutussa eIDAS-asetuksessa. Jatkossa asetus sisältäisi yhteisen lainsäädännön myös kansalaisten ja yritysten eurooppalaisille lompakkosovelluksille. - Uutiset
9.11.2023 13.06
Digi- ja väestötietovirasto: Käsikirja "Handbook of cross-border data exchange" tukee tietojen liikkumista maiden välillä – tavoitteena sujuvampi kansainvälinen arki9.11.2023 julkaistu käsikirja kokoaa vinkit ja hyvät käytännöt, joilla Pohjoismaiden ja Baltian maiden rajat ylittävää tietojen liikkumista ja tietojärjestelmien yhteentoimivuutta voidaan kehittää. Maat ovat jo nyt useilla mittareilla digitalisaation kärkimaita ja ihmiset liikkuvat aktiivisesti maiden rajojen yli muun muassa opiskelun ja työn perässä. Käsikirja tarjoaa pohjoismaisille ja baltialaisille virkamiehille eväitä siihen, mitä tulisi huomioida, jotta arjen toimivuuden kannalta tärkeät tiedot saataisiin liikkumaan maiden välillä sujuvammin. - Uutiset
8.11.2023 8.21
EK muistuttaa: Yritys, olethan hyödyntänyt tullialennukset EU:n ulkopuolelta?Tuoko yrityksesi raaka-aineita, puolivalmisteita tai komponentteja EU:n ulkopuolelta? Kannattaa varmistaa, voisiko yrityksesi olla oikeutettu niitä koskeviin tullialennuksiin eli ovatko tuontiraaka-aineenne tullisuspension piirissä, kysyy ja muistuttaa EK. - Uutiset
3.11.2023 10.08
Pohjoismaiden neuvoston suositus: Pohjoismaiden ministerineuvoston on vahvistettava toimia, joilla torjutaan parisuhdetappoja ja lähisuhdeväkivaltaaKäytännössä Pohjoismaiden tulisi sopia yhtenäisistä määritelmistä ja tilastointikäytännöistä. Näin kuuluu Pohjoismaiden neuvoston hyväksymä suositus. - Uutiset
23.10.2023 13.53
Sisäministeriössä valmistellaan tiukennuksia kansainväliseen suojeluunMinisteriö on asettanut kolme hanketta, joiden tavoitteena on hallitusohjelman mukaiset tiukennukset kansainväliseen suojeluun. Tarkoitus on muuttaa kansainvälinen suojelu väliaikaiseksi, sekä mahdollistaa suojelun lakkauttaminen, mikäli hakija syyllistyy vakavaan rikokseen. Lisäksi otetaan käyttöön rajamenettely, ja turvapaikkaprosessia tehostetaan. - Uutiset
16.10.2023 15.25
Nato SOFA -sopimukseen ja Pariisin pöytäkirjaan liittymistä koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselleNaton SOFA -sopimus (Nato SOFA) koskee Naton jäsenvaltioiden joukkojen ja Pariisin pöytäkirja kansainvälisten sotilasesikuntien asemaa toisen Naton jäsenvaltion alueella. Suomi on jo aiemmin Naton rauhankumppanimaana soveltanut näitä sopimuksia ja liittyy niihin nyt Naton jäsenenä. Liittyminen vaatii eduskunnan suostumuksen. Hallituksen esitysluonnoksesta voi antaa lausunnon Lausuntopalvelu.fi -palvelussa 12. marraskuuta 2023 asti. - Uutiset
26.9.2023 12.29
Ulkoministeriön selvitys: Kauppapolitiikka ei ota riittävästi huomioon vammaisia henkilöitäKansainvälinen kauppa vaikuttaa siihen millaisia tavaroita ja palveluja eri maissa tuotetaan ja kulutetaan. Se vaikuttaa myös työllistymismahdollisuuksiin ja työoloihin. Kaikkia kansainvälinen kauppa ei kuitenkaan hyödytä tasapuolisesti. Heikoimmassa asemassa olevat ryhmät, kuten vammaiset henkilöt, hyötyvät vain rajallisesti kansainvälisen kaupan luomista mahdollisuuksista ja kantavat suhteettoman suuren taakan sopeutumisen kustannuksista. - Uutiset
26.9.2023 8.21
Turun yliopisto: Kyberturvan pelisäännöt pienyrityksille -kirja on julkaistu avoimesti ja ilmaiseksiTurun yliopisto on julkaissut 25.9.2023 kirjan ’Kyberturvan pelisäännöt pienyrityksille’, joka sisältää ohjeita kyberturvan hallintaan ja kehitykseen etenkin pienten yritysten näkökulmasta. Kyberturvakirja on kirjoitettu helposti lähestyttäväksi ja yleisymmärrettäväksi oppaaksi kyberturvan hallinnoinnin ja kehityksen perusperiaatteisiin. Kirjan kirjoitti järjestelmäarkkitehti Juhani Naskali yhdessä IT-palveluarkkitehti Mikko Vermasen ja erikoistutkija Jani Koskisen kanssa osana Kokonaisvaltainen Kyberturvallisuus Kestävälle Kasvulle -hanketta (4K-hanke). - Uutiset
14.9.2023 15.06
EU:n sääntelyn yksinkertaistaminen: Selvitys kansalaisille ja yrityksille vuonna 2022 koituneesta hallinnollisesta rasituksestaEuroopan komissio on julkaissut hallinnollista rasitusta koskevan vuotuisen selvityksen, jossa tarkastellaan vuoden 2022 tilannetta. Asiakirjassa esitellään komission toimia EU:n sääntelyn yksinkertaistamiseksi ja nykyaikaistamiseksi. Siinä selostetaan toimien edistymistä ja annetaan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä komissio saavutti vuonna 2022, jolloin ”yksi sisään, yksi ulos” -periaatteen täytäntöönpano alkoi täysipainoisesti. Siinä esitellään myös sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman tuloksia sekä Fit for Future -foorumin korkean tason asiantuntijaryhmän suositusten jatkotoimia. Tätä työtä tuetaan pk-yritysten apupaketissa esitetyillä lisätoimilla. - Uutiset
14.9.2023 9.59
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelua halutaan parantaa EU:ssaValtioneuvosto antoi 13.9.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksista haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelemiseksi rajat ylittävissä tilanteissa. Uudistuksella sujuvoitettaisiin esimerkiksi edunvalvontaa koskevien asioiden käsittelyä, kun henkilö liikkuu yli rajojen. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten oikeuksia vahvistetaan. - Uutiset
14.9.2023 9.32
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Komission ehdotus EU:n irtautumiseksi energiaperuskirjastaValtioneuvoston toimitti 13.9.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksesta, jonka mukaan EU ja Euratom irtisanoutuisivat energiaperuskirjasta tehdystä sopimuksesta. Vuonna 1998 voimaan tulleen energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen osapuolina on EU:n lisäksi 52 valtiota. Energiaperuskirja on energia-alan investointisuoja-, kauppa- ja kauttakulkusopimus, joka sisältää myös riitojenratkaisumenettelyt. - Uutiset
28.8.2023 14.45
Tutkimus Afganistanin opeista: Suomen tavoitteena mukautuva ja kokonaisvaltainen kriisinhallintaAfganistan-operaatiot vuosina 2002–2021 ovat olleet Suomen vaativimpia kriisinhallintatehtäviä. Tuore tutkimus tarkastelee Suomen Afganistanin-kriisinhallintatoimien vaikuttavuutta eri näkökulmista ja esittää kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan vaikuttavuuden arvioinnin kehittämistä koskevia suosituksia. ”Mukautuva ja kokonaisvaltainen kriisinhallinta? Suomen osallistuminen kriisinhallintatoimiin Afganistanissa 2002–2021 sekä vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen” -tutkimuksen taustalla oli tietotarve siitä, miten kriisinhallinnasta voisi resurssien käytön kannalta tehdä suunnitelmallisempaa ja vaikuttavampaa. Tutkimus keskittyi Suomen Afganistanin-kriisinhallintaoperaatioihin liittyneen toiminnan tulosten, vaikutusten ja vaikuttavuuden tarkasteluun sekä siihen, miten vaikuttavuutta on aiemmissa yhteyksissä arvioitu. - Uutiset
25.8.2023 9.11
Pohjoismaiden poliisiylijohtajat lujittivat katujengi-ilmiön torjuntaa koskevaa yhteistyötään – yhteistyö parantaa Suomen turvallisuuttaPohjoismaiden poliisiylijohtajat Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista ja Suomesta kokoontuivat 22.–24.8.2023 Helsingissä. Agendalla olivat muun muassa Ukrainan sota ja sen vaikutukset pohjoismaiden turvallisuuteen, IT-rikollisuuden tutkinta ja katujengit. Poliisiylijohtajat kertoivat poliisitoiminnan ajankohtaisista asioista omissa maissaan, mukaan lukien strategiset ja resursseihin liittyvät asiat. - Uutiset
20.7.2023 7.59
Euroopan parlamentti vahvistaa lahjomattomuutta, riippumattomuutta ja vastuuvelvollisuuttaParlamentissa on hyväksytty lukuisia uudistuksia, joilla vahvistetaan lahjomattomuutta, riippumattomuutta ja vastuullisuutta ja suojataan meppien mandaattia. - Uutiset
18.7.2023 10.05
Julkishallinnon digitaaliset palvelut: EU-maat tehostavat toimiaan yhteentoimivassa digitaalisessa hallinnossa - Uutiset
17.7.2023 11.26
Ohjeita yrityksille pakotteiden kiertämisen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi – pakotteiden kiertäminen on rikosYritykset ovat avainroolissa pakotteiden toimeenpanossa ja pakotteiden kiertämisen ehkäisemisessä. Ulkoministeriö on julkaissut Venäjä-pakotteita käsittelevillä sivuillaan ohjeet, joiden avulla yritykset voivat tunnistaa ja ehkäistä pakotteiden kiertämistä. Ohjeistuksessa on käytännön neuvoja riskiarvion ja pakoteselvitysten tekemiseen, ja siihen on listattu varoitusmerkkejä, joita yritys voi hyödyntää, kun se arvioi pakotteiden kiertämisen riskiä ulkomaankaupassaan. Lisäksi ohjeessa on linkit Euroopan komission julkaisemiin listauksiin tuotteista, joilla on pakotteiden toimeenpanon kannalta erityistä merkitystä. - Uutiset
7.7.2023 9.32
Suomi jatkaa Venäjän kansalaisten matkustusrajoituksiaSuomi jatkaa Venäjän federaation kansalaisten matkustamisen rajoituksia valtioneuvoston 6.7.2023 tekemällä periaatepäätöksellä. Venäjän kansalaisten ei-välttämätöntä matkustusta Suomeen ja Suomen kautta muualle Schengen-alueelle rajoitetaan edelleen toistaiseksi. Samalla rajoituksia kiristetään liikematkustajien, kiinteistönomistajien ja opiskelijoiden osalta. - Uutiset
6.7.2023 15.08
JFT: Ahvenanmaa 100-vuotta juhlanumeroTämä erikoisnumero juhlistaa Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlaa. Numeron artikkelivalikoima heijastelee Ahvenanmaan erityisasemaa, mukaan lukien Ahvenanmaan demilitarisointia. Tällä hetkellä Ahvenanmaan demilitarisointia säätelevät neljä kansainvälistä yleissopimusta. Tässä erikoisnumerossa esimerkiksi Allan Rosas käsittelee omassa kirjoituksessaan Ahvenanmaa-sopimusta, Marie Jacobsson käsittelee Ahvenanmaan ratkaisun oikeudellista kestävyyttä ja Sia Spiliopoulou Åkermark käsittelee Ahvenanmaan demilitarisointia ja neutralisointia. Toisaalta kuten Marie Jacobsson vihjaa, oikeudellinen vahvistaminen on ainoa sallittu vahvistuskeino Ahvenanmaalla. Erityisenä painopisteenä artikkeleiden teemoissa ovat itsehallinnon kansainvälinen ulottuvuus sekä asema perustuslaissa. Esimerkiksi Sören Silverström analysoi artikkelissaan Ahvenanmaan vallanjaon perustuslaillisia piirteitä. Markku Suksi puolestaan selvittää itsehallintolain yleisluonteisia säännöksiä lainsäädäntövallan jakamisesta Ahvenanmaan maakuntapäivän ja valtiopäivien välillä. Lisäksi artikkeleissa käsitellään Ahvenanmaan asemaa ja panosta Pohjoismaisessa yhteistyössä sekä ajankohtaisia asioita, jotka liittyvät Euroopan unioniin ja Natoon. Esimerkiksi Päivi Kaukoranta ja Maria Guseff käsittelevät artikkelissaan Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksia Ahvenanmaalle ja sitä, miten Ahvenanmaan kansainvälinen asema on otettu huomioon liittymisprosessissa. - Uutiset
6.7.2023 10.10
Uudessa Nato-sanastossa organisaationimet suomeksi ja ruotsiksiValtioneuvoston kanslian projektissa valmisteltu Nato-sanasto antaa suosituksia suomen- ja ruotsinkielisiksi vastineiksi englanninkielisille nimikkeille ja termeille. Sanaston nyt julkaistu ensimmäinen luku sisältää yhteensä noin 80 Naton poliittisen ja sotilaallisen organisaatiorakenteen nimikettä. - Uutiset
16.6.2023 14.00
Katsaus: Ulkopoliittisen instituutin tutkimus tarkastelee Naton ydinasepelotetta, ydinaseoperaatioita ja ydinasevoimia"Liittokunnan ydinasesuorituskykyjen tarkoituksena on rauhan säilyttäminen, ehkäistä Naton painostamista ja estää aggressiota. Nato pitää äärimmäisen epätodennäköisenä, että se joutuisi käyttämään ydinaseita. Pelotteen uskottavuus edellyttää kuitenkin osoitettua kykyä ja valmiutta käyttää ydinaseita. Tätä varten Nato harjoittelee ydinaseiden käyttöä ja viestii aikeistaan mahdollisille vastustajille”, kertoo tutkimuksen kirjoittaja Jyri Lavikainen. - Uutiset
14.6.2023 8.11
Viranomaisten tietojenvaihtoa rikollisuuden torjunnassa tehostetaan EU-jäsenvaltioiden keskenSisäministeriön asettamassa hankkeessa valmistellaan EU:n tietojenvaihtodirektiivin täytäntöönpanoon liittyvä kansallinen lainsäädäntö. Tavoitteena on yhdenmukaistaa ja tehostaa rikollisuuden torjuntaan liittyvää viranomaisten tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä. - Uutiset
8.6.2023 13.57
Naton Ottawan sopimus tuli voimaanValtioneuvoston yleisistunto antoi 8. kesäkuuta asetuksen Ottawan sopimuksesta eli Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdystä sopimuksesta. - Uutiset
7.6.2023 12.51
Vuosikertomus: Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin tutkimuksissa paljastui yli 600 miljoonan euron edestä petoksia ja sääntöjenvastaisuuksiaVuonna 2022 Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) suojasi 600 miljoonan euron edestä EU:n veronmaksajien rahoja suosittamalla yli 426 miljoonan euron takaisinperintää EU:n talousarvioon petosten ja sääntöjenvastaisuuksien johdosta ja turvaamalla lisäksi 200 miljoonaa euroa. OLAF lopetti myös useita salakuljetukseen, väärennöksiin ja tullipetoksiin liittyviä järjestelmiä, auttoi EU:n kaupan suojatoimenpiteiden täytäntöönpanossa ja kehitti edelleen politiikkoja, joilla ehkäistään ja torjutaan kehittyviä petosmuotoja. Kuten joka vuosi, OLAF tutki myös epäilyjä EU:n toimielinten henkilöstön ja jäsenten väärinkäytöksistä. OLAF sai viime vuonna päätökseen yhteensä yli 250 tapausta. - Uutiset
1.6.2023 14.34
Komissio ehdottaa suojelua tarvitsevien aikuisten oikeuksien parantamista rajatylittävissä tilanteissaEuroopan komissio ehdottaa uusia sääntöjä, joilla varmistetaan, että aikuisten suojelu säilyy rajatylittävissä tapauksissa ja että heidän oikeuttaan henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen kunnioitetaan myös silloin, kun he muuttavat EU:n sisällä. Tähän sisältyy esimerkiksi vapaus tehdä omat henkilökohtaiset valinnat ja tulevat järjestelyt. Ehdotus koskee aikuisia, jotka eivät voi henkilökohtaisten ominaisuuksiensa heikentymisen tai riittämättömyyden vuoksi suojella etujaan. Syynä voi olla esimerkiksi ikään liittyvä sairaus, kuten Alzheimerin tauti, tai muu terveystilanne. - Uutiset
25.5.2023 11.54
Vierashuoneessa professori Tuulikki Mikkola: Kansainvälinen avioliitto ja sopimus avioeroon sovellettavasta laistaAvioliittolain avioerosääntely rakentuu meillä irtisanomiselle. Avioerohakemuksen syitä ei tutkita, eikä puolisoiden tarvitse viettää harkinta-aikaa eri osoitteissa. Avioerosääntelyssä on kuitenkin suuria valtiokohtaisia eroavuuksia myös Euroopan sisällä ja silloin, kun avioliitolla on liittymiä yhtä useampaan oikeusjärjestelmään, kannattaa nämä eroavuudet tiedostaa. Jos avioeroasia tulee näet vireille vieraassa valtiossa, avioeroon sovellettava laki voi edellyttää esimerkiksi useamman vuoden asumuseroa. Tämä voi tulla puolisolle järkytyksenä, jos hän ei ole osannut asiaan varautua ja asia tulee täytenä yllätyksenä. Asiasta kirjoittaa professori Tuulikki Mikkola Edilexin Vierashuoneessa ja Lakikirjaston artikkelissa. - Uutiset
24.5.2023 12.15
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen: Poliisi on varautunut Naton uusiin tehtäviinVenäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut turvallisuusympäristömme perusteellisesti ja pysyvästi. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan sisäinen turvallisuus ja hyvä turvallisuuden tunne luovat edellytykset ja kyvyn ulkoisen turvallisuuden kriiseistä selviämiselle.
- Nato-jäsenyyden myötä poliisille tulee hoidettavakseen sekä Naton suorituskykyyn että Naton toiminnan tukemiseen liittyviä tehtäviä. Olemme tunnistaneet neljä keskeistä osa-aluetta, joita ovat hybriditoimet, terrorismi, isäntämaatuki ja resilienssityö, hän totesi poliisivalan antajille Tampereella pitämässään puheessa. - Uutiset
24.5.2023 10.10
YK:n kidutuksen vastaisen komitean Suomea koskeva ratkaisu turvapaikanhakijan käännyttämistä koskevassa asiassaYK:n kidutuksen vastainen komitea antoi 23.5.2023 ratkaisun Suomea vastaan tehdyssä valitusasiassa, joka koskee turvapaikanhakijan käännyttämistä Venäjälle. Komitea katsoo ratkaisussaan, että valittajan käännyttäminen Venäjälle loukkaisi kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artiklaa (kielto karkottaa, palauttaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi). - Uutiset
16.5.2023 11.19
Tulli: Ulkomaille lemmikin kanssa - ovathan lemmikin passi ja rokotukset kunnossa, jotta paluu Suomeen onnistuu ongelmittaMoni koiran tai kissan kanssa matkustava yllättyy, kun Tulli kysyy lemmikiltä passia Suomeen tultaessa. Tullin havaintojen mukaan kaikki lemmikkieläinten omistajat eivät tiedä, että lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, jotka olisi pitänyt selvittää jo ennen reissuun lähtöä.
- Kuulemme rajanylityspaikoilla, kuten satamissa ja lentokentillä, liian usein lemmikkien omistajilta, etteivät he tienneet, että lemmikillä pitäisi olla EU-lemmikkipassi tai terveystodistus, tai että terveystodistuksen pitää olla tietyn mallinen, kertoo tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen. - Uutiset
11.5.2023 10.43
Eurooppatiedotus: Valmisteilla oleva yritysvastuulaki herättää kysymyksiäEU:ssa valmisteilla oleva uusi yritysvastuulaki mullistaa toteutuessaan tavan, jolla Euroopassa toimivat yritykset ostavat tuotteita ja palveluita kehittyvistä maista. Yritysvastuulain toivotaan parantavan paikallisten työntekijöiden oikeuksia ja vähentävän ympäristörikoksia. Monien Euroopassa toimivien yritysten elämä tulee lähivuosina muuttumaan merkittävästi. - Uutiset
4.5.2023 7.59
Eduskunnan kirjasto: Ulkomaisia oikeudellisia tiedonlähteitäEduskunnan kirjaston ulkomaisen oikeuskirjallisuuden hankinnan painopistealueita ovat valtiosääntöoikeus, EU-oikeus, kansainvälinen oikeus, oikeuspolitiikka sekä vertaileva oikeustiede. Kokoelmiin valitaan kuitenkin myös esimerkiksi siviili-, rikos- ja prosessioikeudellisista kirjallisuutta ajankohtaisista aiheista. - Uutiset
19.4.2023 13.27
Liikennevakuutuskeskus: Suomalainen liikennevakuutus ei enää kesäkuusta 2023 alkaen käy Venäjällä ja Valko-VenäjälläLiikennevakuuttamisen kansainväliset vihreä kortti -sopimukset Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa irtisanottiin vuosi sitten, ja ne päättyvät toukokuun lopussa. Sen jälkeen näihin maihin ajettaessa on ostettava vakuutus paikalliselta vakuutusyhtiöltä rajanylityksen yhteydessä. Kesäkuun alussa kaikki vihreä kortti -sopimuksen nojalla Venäjällä ja Valko-Venäjällä voimassa olleet liikennevakuutukset raukeavat. Sen jälkeen suomalaisella liikennevakuutuksella ei voi enää matkustaa Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Osa vakuutusyhtiöistä on lopettanut uusien vihreiden korttien myöntämisen näihin maihin jo aiemmin. - Uutiset
11.4.2023 8.05
TEM: OECD:n vientiluottosopimus uudistuuOECD:n vientiluottojärjestelyn osallistujamaat saavuttivat useiden vuosien neuvottelujen tuloksena yhteisymmärryksen julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan sopimuksen nykyaikaistamisesta maaliskuussa Pariisissa. Vientiluottosopimus sääntelee pääomatavaraviennin luottojärjestelyitä, jotka ylittävät tietyn koon ja maturiteetin. Sopimuksen tavoitteena on edistää terveitä kaupallisia käytäntöjä ja välttää epäterveitä kilpailukäytäntöjä vientiluottojen alalla varmistaen vientiyritysten tasavertaiset kilpailuedellytykset. - Uutiset
3.4.2023 15.36
Ulkoministeri Haavisto tallettaa Suomen liittymiskirjan Natoon 4. huhtikuuta 2023 ja osallistuu Naton ulkoministerikokoukseen BrysselissäUlkoministeri Pekka Haavisto tallettaa 4. huhtikuuta Suomen liittymiskirjan Pohjois-Atlantin sopimukseen. Liittymiskirja talletetaan Brysselissä Yhdysvaltain hallitukselle ja tallettamisen hetkellä Suomesta tulee Naton jäsen. Lisäksi ministeri Haavisto edustaa Suomea samana päivänä alkavassa Naton ulkoministerikokouksessa. - Uutiset
30.3.2023 11.36
Supon vuosikirja 2022: Venäjän henkilötiedustelu on ajettu ahtaalle SuomessaSuojelupoliisin aloitteesta tehdyt venäläisten tiedustelu-upseerien karkotukset ja viisumien epäämiset heikensivät Venäjän henkilötiedustelua Suomessa. Diplomaattipeitteellä tehtävä henkilötiedustelu on perinteisesti ollut Venäjän tiedustelun päämenetelmä ulkomailla. Venäjä – mutta myös Kiina ja eräät muut valtiot – pyrkivät tiedustelun keinoin keräämään tietoa, jota ne käyttävät omaksi edukseen ja Suomea vastaan. Suojelupoliisi onnistui heikentämään Venäjän henkilötiedustelua Suomessa vuoden 2022 aikana merkittävästi. - Uutiset
30.3.2023 8.22
Komissio ehdottaa avoimuuden lisäämistä ja byrokratian vähentämistä parantaakseen yritysten toimintaympäristöä EU:ssaEuroopan komissio on hyväksyi 29.3.2023 ehdotuksen direktiiviksi, jolla autetaan yrityksiä lisäämään digitaalisten välineiden ja prosessien käyttöä EU:n yhtiöoikeuden alalla. Ehdotetulla direktiivillä on tarkoitus helpottaa yritysten rajatylittävää toimintaa ja parantaa yritystoiminnan avoimuutta ja luottamusta siihen lisäämällä yrityksistä EU:n tasolla julkisesti saatavilla olevaa tietoa. Lisäksi sillä on tarkoitus vähentää yritysten rajat ylittävään toimintaan liittyvää byrokratiaa ottamalla käyttöön EU:n yhtiötodistus, jolla toteutetaan yhden kerran periaate. Yritysten hallintokustannuksia voidaan näin leikata vuosittain noin 437 miljoonaa euroa. Ehdotuksella edistetään myös sisämarkkinoiden digitalisaatiota ja autetaan yrityksiä, erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä, harjoittamaan liiketoimintaa EU:ssa. - Uutiset
23.3.2023 15.31
Tasavallan presidentti päätti Suomen liittymisestä NatoonEduskunnan hyväksyttyä Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Ottawan sopimuksen, tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti 23. maaliskuuta 2023, että Suomi sitoutuu mainittuihin sopimuksiin. Esittelevänä ministerinä toimi ulkoministeri Pekka Haavisto. Tasavallan presidentti vahvisti myös kyseisten sopimusten voimaansaattamista koskevat lait. Pohjois-Atlantin sopimus on Naton perustamissopimus, jossa määrätään liittokunnan toiminnan periaatteista ja jäsenten velvollisuuksista. - Uutiset
17.2.2023 13.30
Korruptiotutkinnat: Mepit vaativat nopeita ja kunnianhimoisia uudistuksia – EU:n eettinen elin perustettava nopeasti- Parlamentin johtajien hyväksymät muutokset tarpeellinen ensiaskel
- Meppien ohjesäännön rikkomisella oltava taloudellisia seuraamuksia
- Kolmansien maiden maksamille matkoille hyväksyntä etukäteen
- Neuvottelut riippumattomasta eettisestä elimestä valmiiksi elokuuhun 2023 mennessä. - Uutiset
12.1.2023 13.49
Perustuslakivaliokunnan lausunto Suomen liittymistä Natoon koskevasta hallituksen esityksestä valmistuiPerustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 80/2022 vp) hallituksen esityksestä Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi (HE 315/2022 vp) on valmistunut. Lausunto on yksimielinen. - Uutiset
10.1.2023 9.05
Kyberturvallisuusdirektiivi vahvistaa koko EU:n kyberturvallisuustasoa – kansallinen toimeenpanohanke käynnistyiKyberturvallisuusdirektiivi (NIS2-direktiivi) julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 27.12.2022. Uusi kyberturvallisuusdirektiivi korvaa aiemman EU:n verkko- ja tietoturvadirektiivin (NIS-direktiivi). Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti 2.1.2023 kansallisen toimeenpanohankkeen uuden direktiivin velvoitteiden saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. - Uutiset
23.12.2022 14.16
Ulkoministeriön selvitys Suomen toiminnasta Afganistanissa annettiin eduskunnalleUlkoministeriö on toimittanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle selvityksen Suomen toiminnasta Afganistanissa 2001–2021. Selvityksessä esitetään tiivis kokonaiskuva Suomen toiminnasta Afganistanissa sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön osalta, sekä arvioidaan Suomen toiminnan tavoitteita, tuloksia ja vaikuttavuutta. Selvitykseen sisältyy myös erillinen elokuussa 2021 toteutettua evakuointioperaatiota koskeva osio. - Uutiset
19.12.2022 15.11
Selvitysryhmä ei suosita venäläisen kiinteistöomistuksen täyskieltoaVenäläisen kiinteistöomistuksen täyskieltoa selvittänyt poikkihallinnollinen selvitysryhmä ei näe täyskieltoa tehokkaana tai tarkoituksenmukaisena rajoitustoimena. - Uutiset
30.11.2022 14.20
Komission mukaan Unkari ei ole edistynyt riittävästi uudistuksissaan ja sen on saavutettava keskeiset välitavoitteet tuen saamiseksi elpymis- ja palautumistukivälineestä – neuvoston on vielä hyväksyttävä maksujen keskeyttäminenKomissio esitti 30.11.2022 Unkarille talousarvion ehdollisuusjärjestelmän mukaisen arvioinnin. Komissio katsoo, että jo toteutetuista toimista huolimatta EU:n talousarvioon kohdistuu edelleen riski, koska vielä toteuttamatta olevat korjaavat toimenpiteet ovat luonteeltaan rakenteellisia ja horisontaalisia. Vaikka Unkari on jo toteuttanut tai toteuttaa parhaillaan useita uudistuksia, se ei ole pannut asianmukaisesti täytäntöön yleisen ehdollisuusmekanismin puitteissa sovittujen 17 korjaavan toimenpiteen keskeisiä osia. Unkari oli sitoutunut panemaan ne täytäntöön viimeistään 19. marraskuuta. Ne liittyvät erityisesti vasta perustetun integriteettiviranomaisen tehokkaaseen toimintaan ja syyttäjälaitoksen päätösten oikeudelliseen valvontaan. - Uutiset
29.11.2022 12.35
Vahvempi kyberturvallisuus ja häiriönsietokyky koko EU:hun: EU:n neuvosto hyväksyi uutta lainsäädäntöä - Uutiset
25.11.2022 7.59
Euroopan parlamentti: EU:n tulee jäädyttää rahoitusta Unkarilta ja kuolleiden siirtotyöläisten perheille Qatarissa tulee maksaa korvauksia- Unkarin hallituksen ehdottamat ”korjaustoimenpiteet” eivät ole riittäviä
- Unkari väärinkäyttää neuvoston yksimielisyysvaatimusta
- Komission tulee varmistaa, että EU-rahoitusta ei viedä lopullisilta saajilta. - Uutiset
18.11.2022 7.00
Valtioneuvoston periaatepäätös ohjaa Suomen toimintaa terrorismintorjunnassaValtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kansallisesta terrorismintorjunnan strategiasta vuosille 2022–2025. Strategiassa vahvistetaan terrorismintorjunnan strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ja sillä tuetaan pitkäjänteistä ja laajaa yhteistyötä kaikkien terrorismintorjuntaan osallistuvien välillä. Kyseessä on aikaisemman strategian päivitys, joka ei sisällä merkittäviä uudenlaisia strategisia linjauksia. - Uutiset
11.11.2022 13.40
Vapaa liikkuvuus on pohjoismaisen yhteistyön kulmakiviä – Selonteko pohjoismaisista rajaesteistä esittelee Suomessa tehtyä rajaestetyötäValtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 10. marraskuuta selonteon pohjoismaisista rajaesteistä. Selonteon tarkoituksena on esitellä hallituskauden aikana Suomessa tehtyä rajaestetyötä. Selonteossa nostetaan esiin rajaesteitä, joiden ratkaisemiseksi Suomen viranomaiset ovat työskennelleet. Lisäksi selonteon tavoitteena on lisätä yleistä tietoa rajaestetyöstä, kuten rajaestetyön keskeisistä toimijoista ja heidän rooleistaan. - Uutiset
11.11.2022 10.55
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Valtioneuvoston kanta pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltämisestä EU:n markkinoillaEuroopan komissio ehdotti syyskuussa 2022 sääntelyä pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltämisestä. Valtioneuvosto kannattaa esityksen tavoitetta, mutta tiettyihin kohtiin tulee kiinnittää huomiota neuvotteluissa. Komission ehdotus on ensimmäinen EU-tason asetukseksi kieltää pakkotyöllä valmistetut tuotteet EU:n markkinoilla. Asetusta sovellettaisiin kaikkiin talouden toimijoihin niiden koosta ja toimintamuodoista riippumatta. Kielto kohdistuisi sekä EU:ssa valmistettuihin tuotteisiin että tuontituotteisiin, jotka on kokonaan tai osittain pakkotyöllä valmistettu. - Uutiset
10.11.2022 13.30
Kehityspolitiikan tulosraportti 2022Viime vuosien kriisit ovat korostaneet kehitysyhteistyön merkitystä keskeisenä ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineenä. Tämä selviää 9. marraskuuta eduskunnalle annetusta kehityspolitiikan tulosraportista. Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, että vaikeista ajoista huolimatta Suomi on onnistunut saavuttamaan merkittäviä tuloksia pitkäjänteisellä yhteistyöllä. - Uutiset
3.11.2022 8.32
Hallituksen esitysluonnos Suomen liittymisestä Natoon lausuntokierrokselle 23. marraskuuta 2022 saakkaUlkoministeriön johtaman työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi Pohjois-Atlantin sopimuksen ja Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä on 3. marraskuuta 2022 lähetetty lausuntokierrokselle. Pohjois-Atlantin sopimus on Naton perustamissopimus, jossa määrätään liittokunnan toiminnan periaatteista ja jäsenten velvollisuuksista. Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehty sopimus koskee Naton oikeushenkilöllisyyttä ja Naton henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia. Suomen liittyminen Natoon vaatii eduskunnan hyväksynnän. - Uutiset
13.10.2022 16.12
Komission tiedonanto EU:n lainsäädännön täytäntöönpanostaEuroopan komissio on hyväksynyt tiedonannon EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta. Siinä kerrotaan, miten komissio varmistaa EU:n lainsäädännön noudattamisen, niin että kansalaiset ja yritykset voivat hyötyä samoista oikeuksista kaikkialla EU:ssa. - Uutiset
13.10.2022 10.03
Suomen maksut unionille kasvoivat selvästi: EU-jäsenyys maksoi vuonna 2021 Suomelle 175 euroa asukasta kohdenSuomen maksut EU:lle kasvoivat vuonna 2021 enemmän kuin Suomen tulot EU:lta, ilmenee Euroopan komission tiedoista. Rahavirroissa eivät näy kaikki EU-jäsenyyden hyödyt, kuten avoimet sisämarkkinat ja vapaa liikkuvuus. Vuosi 2021 oli poikkeuksellinen monesta syystä: Vuosi oli unionin rahoituskehyskauden (2021–2027) ensimmäinen. Britannia ei enää osallistunut unionin toiminnan rahoitukseen muuten kuin jäsenyytensä aikana tekemiensä sitoumusten osalta. EU loi koronakriisin hoitoon elpymisvälineen, josta unioni alkoi jakaa rahoitusta jäsenvaltioille vuonna 2021. - Uutiset
12.10.2022 12.07
YK:n lapsen oikeuksien komitean ratkaisu Suomea vastaan tehdyssä Al-Holin leiriä koskevassa valitusasiassa: Suomi loukkasi lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimustaYK:n lapsen oikeuksien komitea antoi 12. syyskuuta 2022 ratkaisun Suomea vastaan tehdyssä valitusasiassa, joka koskee Al-Holin leirillä Syyrian koillisosassa olleita suomalaislapsia. Ratkaisu tuli julkiseksi 12. lokakuuta 2022. Valituksen olivat tehneet eräiden Al-Holin leirillä olleiden lasten sukulaiset. Komitea katsoo ratkaisussaan, että Suomi on loukannut lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa (oikeus elämään) ja 37 artiklan a alakohtaa (kidutuksen ja julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rankaisun kielto). - Uutiset
11.10.2022 10.36
Valtioneuvoston selvitys pohtii Suomen uutta arktista roolia: Analyysi Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksistaVenäjän hyökkäyssota Ukrainaan on mullistanut myös arktisen yhteistyön tavalla, josta ei ole mitään ennakkotapausta. Monet Suomen vain puolitoista vuotta vanhan arktisen politiikan strategian perusolettamuksista ovat horjuneet sodan tuomissa mullistuksissa. Näin todetaan 11. lokakuuta 2022 julkaistussa selvityksessä. Valtioneuvostolle laadittu selvitys tutkii kattavasti, mitä vaikutuksia Venäjän hyökkäyssodalla on arktisen alueen kansainväliseen yhteistyöhön ja Suomen arktisen politiikan strategian toteutumiseen erityisesti kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtamassa selvitystyössä mukana ovat olleet myös Gaia Consulting Oy ja Ulkopoliittinen instituutti. - Uutiset
7.10.2022 9.10
Hallituksen esitys: Kotoutumislain kokonaisuudistuksen tärkein tavoite on maahanmuuttaneiden kotoutumisen ja työllistymisen nopeutuminen – tarkoitus saada voimaan 2025 alussaHallituksen esitys kotoutumislain kokonaisuudistukseksi pyrkii vahvistamaan maahanmuuttaneiden osallisuutta yhteiskunnassa ja tehostamaan kotoutumisen edistämistä. Tavoitteena on myös tasa-arvon ja hyvinvoinnin lisääminen sekä hyvien väestösuhteiden edistäminen. Uudistuksen tarkoitus on sujuvoittaa polkuja työelämään ja parantaa maahanmuuttajanaisten ja muiden työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttajien tavoittamista palveluihin. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alussa samaan aikaan työvoimapalvelu-uudistuksen kanssa.