Hakutulokset
- Uutiset
3.11.2021 9.58
KKV selvittää tarkemmin Pihlajalinnan ja Pohjola Sairaalan välisen yrityskaupan kilpailuvaikutuksiaKilpailu- ja kuluttajavirasto aloittaa jatkokäsittelyn yrityskaupassa, jossa Pihlajalinna Terveys Oy hankkii Pohjola Sairaala Oy:n. Pihlajalinna-konserni toimii laaja-alaisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinoilla Suomessa. Pohjola Sairaala on OP-ryhmään kuuluva ortopediaan ja käsikirurgiaan keskittynyt toimija, jonka sairaaloissa hoidetaan pääasiassa Pohjola Vakuutuksen vakuutusasiakkaita sekä palvelun omalla kustannuksellaan hankkivia asiakkaita. - Uutiset
2.11.2021 13.05
Lähisuhdeväkivalta ei ole perheen sisäinen asia, muistuttavat poliisi, RIKU ja ETKLPoliisi, Rikosuhripäivystys (RIKU) ja Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL) muistuttavat sosiaalisen median kanavillaan marraskuussa, että jokainen voi olla merkittävässä roolissa väkivallan kierteen katkaisemisessa. Lähisuhdeväkivalta on ilmiö, joka voi koskettaa ketä tahansa. Se ei katso ikää, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kulttuuria tai taloudellista asemaa. Väkivallan moninaisten vaikutusten takia avun pyytäminen voi olla vaikeaa. Lähisuhdeväkivaltaa todistavat miettivät usein, miten voisivat auttaa. - Uutiset
29.10.2021 11.50
Marraskuussa 2021 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuussa 2021 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Uusi laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi
- Asetus sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta
- Uudistettu elintarvikemarkkinalaki tuo tasapainoa ruokajärjestelmään
- Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä - Uutiset
28.10.2021 9.00
Työryhmä ehdottaa valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan valvontavirastoaSTM:n hallinnonalan sisäinen työryhmä ehdottaa, että sosiaali- ja terveysalan lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä kootaan valtakunnalliseen sosiaali- ja terveysalan valvontavirastoon. - Uutiset
20.10.2021 15.00
Työryhmä selvittää julkisomisteisten yhtiöiden asemaa sote-uudistuksessaValtiovarainministeriö on asettanut hanketyöryhmän selvittämään julkisomisteisten yhtiöiden toimintaedellytyksiä hyvinvointialueilla. Selvitystyö tehdään ajalla 25.10.2021–31.5.2022. - Uutiset
20.10.2021 14.25
Ohjauskirje: Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen on turvattava siirryttäessä hyvinvointialueiden rakenteeseenKunnilla ja sairaanhoitopiireillä tulee säilyä kyky turvata toimintansa erilaisissa häiriötilanteissa siirryttäessä hyvinvointialueiden rakenteeseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kunnille, sairaanhoitopiireille ja aluehallintovirastoille ohjauskirjeen valmiuden turvaamisesta ja kehittämisestä tulevaisuuden siirtymävaiheessa ja tulevilla hyvinvointialueilla. - Uutiset
15.10.2021 11.50
Vierashuoneessa vakuutusoikeuden asessori Sampsa Mäenpää: Toimeentuloturvan muutoksenhaun erityispiirteitäUutta hallintoprosessilakia (808/2019, HOL) sovelletaan lähtökohtaisesti myös muutoksenhakulautakunnissa ja vakuutusoikeudessa niiden käsitellessä esimerkiksi tapaturmaa, työttömyysetuutta tai työeläkettä koskevia valituksia. Tiettyjen kysymysten osalta toimeentuloturvan muutoksenhaussa on kuitenkin säädetty hallintoprosessilaista poikkeavasta menettelystä. Tästä huolimatta toimeentuloturvan muutoksenhaun erityispiirteitä ei ole syytä ylikorostaa, eikä siinä ole kyse hallintoprosessista erillisestä omasta prosessilajistaan. Merkityksellisimpinä erityispiirteinä voidaan pitää valitukseen sidottua itseoikaisumenettelyä ja lääkärijäsenen asemaa ratkaisukokoonpanossa, joita selostetaan tässä kirjoituksessa hieman tarkemmin. - Uutiset
14.10.2021 13.47
SM:n hanke: Poliisin lastensuojelulle ja sosiaalipäivystykselle antaman virka-avun maksuttomuus kirjataan lakiinSisäministeriö on käynnistänyt lakihankkeen, jonka tarkoituksena on tehdä poliisin lastensuojelulle ja sosiaalipäivystykselle antamasta virka-avusta maksutonta. Virka-avun maksuttomuus vaatii toteutuakseen lakimuutoksen. Poliisin antama maksuton virka-apu koskisi esimerkiksi luvatta lastensuojelulaitoksesta poistuneen lapsen etsintää ja palauttamista lastensuojelulaitokseen. - Uutiset
8.10.2021 9.00
Hallitus esittää uusia henkilöstömitoituksia lastensuojelun sosiaalityöhön ja oppilas- ja opiskelijahuoltoonHallitus esittää asteittain kiristyvää vähimmäishenkilöstömitoitusta lastensuojelun sosiaalityöhön. Yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saisi olla vastuullaan enintään 35 lasta vuosina 2022 ja 2023 ja enintään 30 lasta vuodesta 2024 alkaen. Myös oppilas- ja opiskelijahuolto vahvistuu, kun lakiin tuodaan säädökset opiskelijahuollon kuraattorien ja psykologien sitovasta mitoituksesta. Hallitus antoi asiaa koskevat esitykset torstaina 7.10. - Uutiset
8.10.2021 7.17
Lapsistrategian ensimmäisessä toimeenpanosuunnitelmassa on 30 uutta toimenpidettä lasten oikeuksien turvaamiseksiHallitus on saanut valmiiksi kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman. Suunnitelmassa on yhteensä 30 uutta toimenpidettä, joilla turvataan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vahvistetaan heidän oikeuksiaan. Toimenpiteet täydentävät jo käynnissä olevaa laajaa työtä sekä vahvistavat rakenteita ja tietopohjaa pitkäjänteiselle ja suunnitelmalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle. - Uutiset
7.10.2021 15.22
Sote-alan sidosyksiköiden ulosmyynti voi jatkua nykyisillä reunaehdoilla vuoden 2022 loppuunSote-alan sidosyksiköiden ulosmyyntiä koskeva siirtymäaika jatkuisi siihen asti, kun kuntien ja sairaanhoitopiirien tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille. Tavoitteena on vähentää kuntien hallinnollista työtä ja turvata työrauha rakenneuudistuksen valmisteluun. Hallitus antoi torstaina 7.10.2021 esityksen, joka pidentäisi siirtymäaikaa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla vuoden 2022 loppuun asti. Näin siirtymäaika päättyisi samaan aikaan, kun kuntien ja sairaanhoitopiirien tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023. - Uutiset
7.10.2021 12.00
Apulaisoikeuskansleri: Kelan menettely toimeentulotukiasian käsittelyssäApulaisoikeuskansleri kiinnitti Kelan huomiota hallintolain asian asianmukaista käsittelyä ja palvelun asianmukaisuutta sekä toimeentulotukilain ja hallintolain kuulemista koskevien säännösten noudattamiseen. Apulaisoikeuskansleri saattoi lisäksi Kelan tietoon käsityksensä Kelan antamasta neuvonnasta ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi työkyvyttömyyden aikana. - Uutiset
4.10.2021 9.00
Terveydenhuollon ammattihenkilön valvonta-asian käsittely kesti runsaat 1 v ja 8 kk - ei kohtuuttoman kauanApulaisoikeuskansleri ei pitänyt asian käsittelyn kokonaiskestoaikaa kohtuuttomana eikä asian käsittely ollut aiheettomasti viivästynyt Valvirassa. Apulaisoikeuskansleri saattoi kuitenkin Valviran tietoon yleisesti asian viivytyksettömästä käsittelystä terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta-asioissa lausumansa. - Uutiset
1.10.2021 12.00
Maksusitoumuksen epääminen lämmitykseen - apulaisoikeusasiamieheltä huomautus KelalleKantelija arvosteli kirjoituksessaan Kelan menettelyä perustoimeentulotukea koskevassa asiassaan. Kantelija kertoi, että Kela ei vuodenvaihteessa 2020–2021 myöntänyt hänelle toimeentulotukea lämmitysöljyyn, ja että hän oli joutunut vuosittain selvittämään Kelalle asumistaan ja taloudellisia olosuhteita koskevia asioita. AOA antoi huomautuksen Kelalle (kohdassa 3.4) selostetusta päätöksentekoon liittyvästä lainvastaisesta menettelystä. - Uutiset
28.9.2021 9.30
Valvira: Lastensuojelulaitoksissa laiminlyödään rajoitustoimenpiteitä koskevia päätöksiä ja kirjauksiaLastensuojelulaitoksissa jää valvontaviranomaisten havaintojen mukaan rajoitustoimenpiteitä koskevia päätöksiä ja kirjauksia tekemättä tai ne ovat puutteellisia. Päätösten puuttuminen ja puutteelliset kirjaukset vaarantavat lapsen edun ja oikeuksien toteutumisen. Rajoitustoimenpiteet on aina kirjattava. Lainmukaisilla päätöksillä ja kirjaamisella turvataan toimenpiteiden seuranta ja valvonta. Kirjaamisella on tärkeä merkitys myös arvioitaessa lapsen tarvitsemaa apua ja tukea. - Uutiset
27.9.2021 12.00
Valvira: Vaativien terveydenhuoltopalvelupalvelujen tuottaminen sosiaalihuollon asumisyksikössä edellyttää lupaaSosiaalihuollon asumisyksiköissä ei pääsääntöisesti edellytetä terveydenhuollon lupaa. Sosiaalihuollon lupa tai rekisteröinti asumispalvelujen tuottamiseen kattaa myös osan terveydenhuollon palveluista. Terveydenhuollon lupaa edellytetään kuitenkin silloin, kun yksikkö tuottaa vaativia terveydenhuollon palveluja, kuten kipupumppuhoitoja, suonensisäistä lääke- ja nesteytyshoitoa, pistettävää huumausainelääkehoitoa, korvaushoitoa tai maksullista rokotustoimintaa, joka ei kuulu kunnan kanssa tehtyyn rokotteidenantosopimukseen. - Uutiset
23.9.2021 9.50
Oikeusasiamies: HUS-nimen käyttö - Uutiset
20.9.2021 14.41
Lainsäädännön arviointineuvosto: Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin esitetyn henkilöstömitoituksen toteutuminen haasteellistaArviointineuvosto on antanut lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta. Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa kuvataan kuraattori- ja psykologipalveluiden merkitystä lasten ja nuorten edulle, mutta ehdotetun muutoksen vaikutukset lapsiin, nuoriin ja perheisiin jäävät epäselviksi. Esitysluonnoksessa ei ole myöskään arvioitu riittävästi psykologien saatavuuden haasteiden vaikutusta henkilöstömitoituksen noudattamiseen. - Uutiset
20.9.2021 10.00
Oikeusasiamies: Lapsen vammaispalveluhakemusten käsittely viivästyi lainvastaisestiKantelija arvosteli kaupungin vammaispalvelujen menettelyä hänen vammaisen lapsensa (s. 2013) vammaispalvelujen järjestämistä ja päätöksenteon viivästystä koskevassa asiassa. Kantelijan mukaan perhe oli odottanut noin vuoden ajan päätöstä asunnon muutostöiden korvaamista koskevassa asiassa (hakemus kotipihan aitaamisesta syksyllä 2019 ja älylukosta keväällä 2020). OA saattoi kaupungin sosiaalitoimen ja vammaispalveluiden tietoon asiassa esittämänsä käsityksen kantelijan lapsen vammaispalveluhakemusten käsittelyn lainvastaisesta viivästymisestä. Tässä tarkoituksessa hän lähetti jäljennöksen päätöksestään kaupungin sosiaali- ja terveystoimelle. - Uutiset
17.9.2021 14.20
STM:n asetusluonnokset sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käyttöoikeuksista sekä potilasasiakirja-asetuksen muutoksista lausuntokierrokselleSTM pyytää lausuntoja asetusluonnoksesta, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden käyttöoikeuksia asiakastietoihin. Lisäksi pyydetään lausuntoja potilasasiakirja-asetuksen muutoksista. Lausuntokierros päättyy 27. lokakuuta 2021. - Uutiset
16.9.2021 8.09
Haaste-lehden 3/2021 teemana lapsen oikeudetTeemanumerossa kiinnitetään huomiota lapsen asemaan ja oikeuksiin rikoksen uhrina, tekijänä, turvapaikanhakijana tai kun lapsen vanhempi on vankilassa. Lisäksi pureudutaan rikosuhrikokemuksiin ja nuorten tekemään väkivaltaan. - Uutiset
10.9.2021 9.06
Potilas hyökkäsi siivoojan kimppuun - vastaavan ylilääkärin ja psykiatrian palveluyksikön johtajan ei näytetty syyllistyneen työturvallisuusrikokseen eikä virkavelvollisuuden rikkomiseen - hovioikeus korotti sairaanhoitopiirille tuomitun yhteisösakon 20 000 euroonRiidatonta oli ollut, että potilas oli hyökännyt osastolla siivoamassa olleen laitoshuoltajan kimppuun ja lyönyt tätä päähän, minkä seurauksena laitoshuoltaja oli kaatunut maahan. Siivooja oli ollut ulkopuolisen työnantajan Servican työntekijä. (Vailla lainvoimaa 10.9.2021) - Uutiset
8.9.2021 12.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kelan huomiota asiakkaan tiedusteluihin ja yhteydenottoihin vastaamiseen viivytyksettäKantelijalla oli ollut Kelan käsiteltävänä perustoimeentulotukihakemus. Kela oli yrittänyt asiassa puhelimitse tavoittaa kantelijaa ja lähettänyt sitten tekstiviestin, jossa oli ilmoitettu hänelle soitettavan uudestaan. Kun luvattua puhelua ei kuitenkaan ollut tullut, oli yhteydenoton tarkoitus jäänyt kantelijalle epäselväksi. - Uutiset
6.9.2021 12.30
Oikeusasiamies: Hyvä hallinto edellyttää, että viranomaiselle osoitettuihin asiallisiin kirjeisiin ja tiedusteluihin vastataan asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystäHyvän hallinnon periaatteiden mukaista on myös ilmoittaa asiakkaalle, milloin asiakkaan esittämään tiedusteluun voidaan vastata tai jos vastaus viivästyy, viivästymisen syy ja milloin asiakas voi odottaa vastauksen saamista. - Uutiset
2.9.2021 15.00
Sosiaalityöntekijöitä uhkaillut syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja laittomaan uhkaukseenVastaaja oli sähköpostiviesteissään uhannut järjestää moottoripyöräjengin murhaamaan asianomistajat. (Vailla lainvoimaa 2.9.2021) - Uutiset
1.9.2021 14.00
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Kymsoten suun terveydenhuollon ei olisi tullut jättää kantelijaa odottamaan tarkastukseen ja hoitoon pääsyä epämääräiseksi ajaksiKymsoten suun terveydenhuollon olisi tullut potilaslain 4 §:n mukaisesti ilmoittaa kantelijalle suun ja hampaiden tarkastukseen ja hoitoon pääsyn ajankohdat eikä jättää häntä odottamaan tarkastukseen ja hoitoon pääsyä epämääräiseksi ajaksi. - Uutiset
24.8.2021 14.30
Oikeusasiamies: Asunnon muutostöitä koskevan hakemuksen käsittely kaupungin vammaispalveluissa viivästyi lainvastaisestiKantelija arvosteli kaupungin vammaispalvelujen menettelyä vammaispalvelulain mukaisia asunnon muutostöitä koskevassa päätöksenteossa. Kantelija kertoi, että hän oli hakenut vammaispalveluilta asunnon muutostöitä, koska hänen asuntonsa ei ollut esteetön. Kantelija oli tyytymätön siihen, että hakemusasian käsittely ja päätöksenteko oli kantelun tekohetkellä kestänyt 10 kuukautta. Kantelun mukaan kohtelu vammaispalveluissa oli muutenkin epätasa-arvoista. OA saattoi kaupungin sosiaalitoimen ja vammaispalveluiden tietoon asiassa esittämänsä käsityksen kantelijan vammaispalveluhakemuksen käsittelyn lainvastaisesta viivästymisestä. - Uutiset
12.8.2021 9.00
Apulaisoikeuskansleri: Kela ei menetellyt lainvastaisesti maksaessaan etuuksia niille asiakkaille, joilla ei ole pankkitiliä, joko maksuosoituksena tai prepaid-kortilleApulaisoikeuskanslerilla ei myöskään ollut saadun selvityksen perusteella aihetta puuttua laillisuusvalvonnallisin toimenpitein Kelan prepaid-kortin ulkonäköön, kortin käytettävyyteen ja sen käytön seuraamiseen taikka korttinostoista perittäviin palvelumaksuihin. - Uutiset
9.8.2021 11.45
Vierashuoneessa asianajaja Klaus Nyblin ja terveydenhuollon etiikan dosentti Samuli Saarni: Apulaisoikeusasiamiehen rokoteratkaisu haastaa terveyspolitiikan keskeisiä tavoitteita – ja antaa muutenkin aihetta kriittisiin huomioihinEduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut huomautuksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle siitä, että viime keväänä 65–69-vuotiaita ohjattiin liian voimakkaasti ottamaan AstraZenecan koronavirusrokote. Apulaisoikeusasiamiehen mielestä myös tälle ikäryhmälle olisi pitänyt antaa mahdollisuus valita tehokkaampana pidetty mRNA-rokote. Valinnanvapauden korostaminen voi kuitenkin johtaa ristiriitaan terveydenhuollon yleisten tavoitteiden kanssa. Yksilökohtaisten oikeuksien voimakas painottaminen heikentää edellytyksiä tuottaa mahdollisimman paljon terveyshyötyä mahdollisimman monelle. Pandemiatilanteessa lainsäätäjän tulee varmistaa terveysviranomaisille riittävä perusta lääketieteellisesti ja epidemiologisesti tarkoituksenmukaisimmille linjauksille. - Uutiset
26.7.2021 13.28
Apulaisoikeusasiamies: AstraZenecan koronarokotteen käytön rajaaminen 65–69-vuotiaisiinApulaisoikeusasiamies antoi THL:lle huomautuksen vastaisen varalle asiassa (kohdissa 3.4.1, 3.4.2 ja 3.4.3) selostetusta lainvastaisesta menettelystä. Myös STM:lle annettiin huomautus vastaisen varalle asiassa (kohdassa 3.4.4) selostetusta lainvastaisesta menettelystä. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdassa 3.4.1) esittämänsä käsityksen Espoon, Helsingin, Lahden, Tampereen ja Vantaan kaupunkien sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän tietoon. - Uutiset
23.7.2021 8.08
AVI: Attendon Muurutvirran hoitokodin toiminta Kuopiossa keskeytyy osittainItä-Suomen aluehallintovirasto on valvonut Muurutvirran hoitokodin hoitohenkilöstön määrää ja rakennetta, jotka eivät ole olleet luvan mukaisia. Muurutuvirran hoitokoti on Attendo Juankosken Hoiva Oy:n omistama. Attendon Juankosken Hoiva Oy:llä on lupa yksityiseen ympärivuorokautiseen sosiaalipalvelujen tuottamiseen Muurutvirran hoitokodissa. Hoitokodissa on vanhusten (26 asiakasta) ja kehitysvammaisten (10 asiakasta) toimintayksikkö. - Uutiset
20.7.2021 13.31
Apulaisoikeuskansleri antoi kaupungille ja ylilääkärille huomautuksen: Kaupungin terveydenhuollon toiminta takaisinsoittopyyntöjen käsittelyssäApulaisoikeuskansleri antoi kaupungille huomautuksen perustuslain, hallintolain ja terveydenhuoltolain vastaisesta menettelystä sekä kaupungin avosairaanhoidon johtavalle ylilääkärille huomautuksen perustuslain, hallintolain, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja terveydenhuoltolain vastaisesta menettelystä. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti lisäksi johtavaa ylilääkäriä sijaistaneen ylilääkärin vakavaa huomiota toimia virkatehtävissään perustuslain ja hallintolain mukaisesti sekä velvollisuuteen suorittaa virkasuhteeseensa kuuluvat tehtävät asianmukaisesti kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaisesti. - Uutiset
15.7.2021 11.00
Opiskeluhuollon lakimuutokset lausuntokierroksella 31.8.2021 saakkaSosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle 1. tammikuuta 2023. Samassa yhteydessä opiskeluhuollon palvelut, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä kuraattori- ja psykologipalvelut, kootaan yhden järjestäjän vastuulle hyvinvointialueelle. STM pyytää lausuntoja tehtävien siirtymiseen liittyvistä lakimuutoksista. Lausuntoaika on 14.7. – 31.8.2021 - Uutiset
12.7.2021 14.29
EUT:n ennakkoratkaisu ammattipätevyyden tunnustamisesta proviisorin ammattioikeutta koskevassa asiassa (Liettua)Ennakkoratkaisupyyntö – Ammattipätevyyden tunnustaminen – Direktiivi 2005/36/EY – 1 artikla ja 10 artiklan b alakohta – Useissa jäsenvaltiossa saatu ammattipätevyys – Saantiedellytykset – Muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan puuttuminen – SEUT 45 ja SEUT 49 artikla – Työntekijät – Sijoittautumisvapaus - Uutiset
7.7.2021 9.35
Euroopan parlamentti hyväksyi asetuksen lasten seksuaalista verkkohyväksikäyttöä vastaanMepit hyväksyivät 6. heinäkuuta väliaikaisen asetuksen, joka antaa verkkopalvelujen vapaaehtoisesti havaita ja poistaa lasten seksuaalista hyväksikäyttömateriaalia. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan verkkomateriaalin määrä on lisääntynyt hälyttävästi pandemian aikana. Parlamentti hyväksyi äänin 537 puolesta, 133 vastaan ja 24 tyhjää säädöksen, joka suojaa lapsia tehokkaammin seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja riistolta, kun he käyttävät sähköposti-, chat- ja viestipalveluja. - Uutiset
2.7.2021 12.00
Apulaisoikeusasiamies: Hallinnossa asioivalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tietää häntä palvelleen henkilön nimiKuten monilla muillakin viranomaisilla, myös Kelassa on ohjeistettu, että nimensä voi jättää kertomatta esimerkiksi silloin, jos kokee asiakaspalvelutapahtuman uhkaavaksi. Apulaisoikeusasiamies totesi sille tehdyssä kanteluasiassa, että kantelijan käytös esillä olevassa tilanteessa ei apulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan ollut kuitenkaan ollut siten uhkaavaa, että se olisi oikeuttanut palveluasiantuntijaa kieltäytymään ilmoittamasta nimeään puhelimessa. Apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan Kelan tulee koulutuksessaan kiinnittää asiakaspalvelijoidensa huomiota myös siihen, että asiakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tietää häntä palvelleen henkilön nimi. Asiassa arvioitiin myös Kelan menettelyä, kun soittajan ääni ei ollut palveluasiantuntijan mukaan sopinut yhteen asiakkaan tietojen kanssa. Tältä osin Kelan menettely ei antanut laillisuusvalvojalle aihetta enempiin toimenpiteisiin. Kela on ilmoittanut tulevansa jatkossa kiinnittämään myös huomiota ja korostamaan esimerkiksi koulutuksissa, mikä merkitys soittajan äänellä on henkilöllisyyden varmentamisessa ja kokonaisarvioinnissa. - Uutiset
1.7.2021 13.31
Arviointineuvosto: lapsen näkökulma unohtui lastensuojelulain henkilöstömitoituksessaLastensuojelulakiin esitetään lisättäväksi sosiaalityöntekijöiden henkilöstömitoitus. Lainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että esityksessä ei käsitellä henkilöstömitoituksen konkreettisia vaikutuksia lapsiin. Tietopohja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden nykyisestä määrästä ja asiakkaiden määrästä työntekijää kohden on yllättävän puutteellinen. - Uutiset
30.6.2021 11.50
Heinäkuussa 2021 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHeinäkuussa 2021 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Sote-uudistuksen ensimmäiset lait tulevat voimaan 1.7.
- EU:n arvonlisäverouudistus
- Vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtia korjataan
- Laki ruokahallinnon tietovarannosta tulee voimaan 1.7.
- Vesiliikennelakiin muutoksia
- Asiakasmaksulaki uudistuu
- Useita hankintalain muutoksia vireillä - ensimmäiset voimaan 1.7. - Uutiset
29.6.2021 14.38
Sote-uudistuksen lait on vahvistettu – ensimmäiset voimaan 1.heinäkuuta 2021Tasavallan presidentti vahvisti tiistaina (29.6.2021) sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamista koskevat lait. Eduskunta äänesti lakien hyväksymisen puolesta 23. kesäkuuta 2021. Lait tulevat voimaan porrastetusti ja niistä ensimmäiset 1. heinäkuuta. - Uutiset
23.6.2021 14.17
Hallituksen esitys sote-uudistuksesta ja sen lainsäädäntö hyväksyttiin eduskunnassaHallituksen esitys koskien hyvinvointialueiden perustamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistamista, on hyväksytty eduskunnassa 23.6.2021. Eduskunta hyväksyi sote-uudistusta koskevat lakiehdotukset ja lausumaehdotukset sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 105 - 77 (tyhjiä 0, poissa 17.). Ehdotuksen mukaiset hyvinvointialueet perustetaan mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Lait tulevat voimaan porrastetusti, osa 1. heinäkuuta 2021 ja viimeiset vuoden 2023 alusta. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 8. joulukuuta 2020. Lakien voimaantulo edellyttää, että Tasavallan presidentti vahvistaa lait. - Uutiset
22.6.2021 10.52
Hovioikeus: Neuvolan terveydenhoitaja oli velvollinen todistamaan pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksestaTerveydenhoitaja (valittaja) oli terveydenhuollon ammattihenkilönä pitänyt neuvolavastaanottoa, jonka kuluessa tilanne oli vastaanotolla olleiden asiakkaiden välillä kärjistynyt. Valittaja oli ottanut yhteyttä hätäkeskukseen, minkä johdosta paikalle oli saapunut poliisipartio. Poliisipartio oli suorittanut alustavia puhutuksia ja kirjannut niiden perusteella rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Valittaja oli esitutkinnassa kieltäytynyt todistamasta asiassa, minkä vuoksi tutkinnanjohtaja oli saattanut kysymyksen kieltäytymisen perusteesta KO:n tutkittavaksi. HO katsoi kuten KO, ettei valittajalla ollut oikeutta kieltäytyä todistamasta asiassa siltä osin kuin KO oli hänet siihen velvoittanut. (Vailla lainvoimaa 22.6.2021) - Uutiset
21.6.2021 8.00
Työfysioterapeutit määritellään jatkossa työterveyshuollon ammattihenkilöiksiMuutos työterveyshuollon ammattihenkilön määrittelemiseen on hyväksytty. Jatkossa myös työfysioterapeutit määritellään työterveyshuollon ammattihenkilöiksi. Nykyisin heidät määritellään työterveyshuollon asiantuntijoiksi. Tasavallan presidentti vahvisti lainmuutoksen perjantaina (18.6.). Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2022. - Uutiset
17.6.2021 12.10
Sisäilmaongelmia kohdanneiden ihmisten auttaminen ja tukeminen: Ongelmia on ennen kaikkea pyrittävä ennaltaehkäisemään – talon ostajan ja myyjän oikeusturvaa tulee vahvistaaValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvityksessä 'Sisäilmaongelmia kohdanneiden ihmisten auttaminen ja tukeminen' tarkasteltiin, miten paljon ja millaisia sisäilmaan liittyviä terveydellisiä, taloudellisia ja oikeudellisia ongelmia Suomessa on sekä minkälaisin toimenpitein sisäilmaongelmia kohdanneita voidaan parhaiten tukea ja auttaa. Hengitysliiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Asumisterveysliiton ja Asianajotoimisto Alfan selvityksen mukaan sekä sisäilmaongelmien ennaltaehkäisy että ratkaiseminen vaativat kansalaisten asuntoihin ja sisäilmaan liittyvän tietämyksen lisäämistä sekä luotettavan ja oikean tiedon saatavuuden parantamista. Lisäksi viranomaisten neuvontaan kohdistuvia voimavaroja on lisättävä ja asiantuntijoiden pätevyys varmistettava yhteiskunnallisesti. Talon ostajan ja myyjän oikeusturvaa tulee myös vahvistaa säätämällä laissa kuntotarkastustoiminnasta ja tarkastajien pätevyysvaatimuksista. - Uutiset
10.6.2021 12.00
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Sisäilmaongelmia torjutaan parhaiten pitkäjänteisyydellä, hyvällä yhteistyöllä ja selkeillä toimintamalleilla10. kesäkuuta julkaistun selvityksen mukaan vakiintuneet toimintamallit ja pitkäjänteinen kiinteistökannan hallinta ovat usein onnistuneiden sisäilmatilanteiden taustalla. Investointitarpeiden tunnistaminen pitkällä tähtäimellä edellyttää kunnan palvelutarpeen, palveluverkkojen sekä kunnan taloudellisen kantokyvyn tulevaisuuden näkymien hahmottamista. Kuntien talouteen sekä investointeihin liittyvät päätöksenteon perusprosessit ovat systemaattisia, mutta tehdyissä haastatteluissa kävi ilmi, että merkittävällä osalla kunnista ei ole pitkän aikavälin toimintaa ohjaavaa investointisuunnitelmaa. - Uutiset
9.6.2021 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Jos Vankiterveydenhuollon kirjekuoressa olisi pelkästään THL:n logo, ei siitä tulisi ilmi vastaavia yksityiselämän suoraan liittyviä asioita kuin nytApulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan nyt käytetyt kirjelähetyksen lähettäjämerkinnät ovat omiaan vaarantamaan kirjeen vastaanottajan PL 10 §:ssä turvattua yksityisyyden suojaa. Apulaisoikeusasiamies kiinnitti Vankiterveydenhuollon yksikön huomiota myös hyvään tiedonhallintatapaan liittyen kantelu- ja muistutusprosessissa käytettävän ohjeistuksen selkeyteen. Viranomaisen tulee huolehtia siitä, että sen palveluksessa olevilla on tarvittava tieto paitsi käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta myös tietojen antamisessa ja suojaamisessa noudatettavista menettelyistä. - Uutiset
8.6.2021 11.46
”SOPPA -työryhmään" nimitettiin vain naisia - apulaisoikeusasiamies otti kantaaKansallisen asiantuntijaryhmään, jossa valmistellaan ohjeistusta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 16 §:n mukaisten selvitysten (olosuhdeselvitysten) laatimisen tueksi (”SOPPA -työryhmä”), nimitettiin vain naisia. Ottaen huomioon THL:n pääjohtajan linjauksen laitoksen tavoitteista sekä hänen työryhmän kokoonpanon täydentämistä koskevan päätöksensä, ei THL:n menettely asiassa antanut apulaisoikeusasiamiehelle aihetta enempään. - Uutiset
1.6.2021 13.30
Elatusapuvelan maksuvapautuksen uusi verkkohakemus tuli käyttöönKelan henkilöasiakkaat voivat jatkossa hakea elatusapuvelan maksuvapautusta uudella verkkohakemuksella. Elatusapuvelan maksuvapautuksen uusi verkkohakemus tuli käyttöön 29. toukokuuta 2021. - Uutiset
1.6.2021 11.42
Vierashuoneessa HTT, julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen ja HTT, yliopistonlehtori, julkisoikeuden dosentti Matti Muukkonen: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus puolitiessään – tiedonhallinnan sääntely solmussaSuomessa sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistaminen on kriittisessä vaiheessa, kun perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 17/2021 vp koskien pääministeri Sanna Marinin hallituksen sote-uudistusta (HE 241/2020 vp). Uudistuksessa, kuten niin monessa aiemmassakin yrityksessä, pääpaino on ollut hallinnon tai pikemminkin järjestämis- ja tuottamisratkaisujen säätämisehdotuksissa. Vähemmälle huomiolle sen sijaan on jäänyt se, kuinka sekava lainsäädännöllinen kokonaisuus sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyy ja jonka perusteella palveluja konkreettisesti tuotetaan asiakkaille ja potilaille. - Uutiset
26.5.2021 9.16
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Ulosottojärjestelmää korjaamalla voidaan parantaa pienituloisten toimeentuloaTuoreen tutkimuksen mukaan ulosottojärjestelmän yksinkertaistamisella ja muuttamisella progressiivisemmaksi sekä velkajärjestelyyn pääsyn helpottamisella voidaan vaikuttaa pienituloisten talouteen ja hyvinvointiin. Ulosottojärjestelmää koskevien uudistusten vaikutuksia on syytä arvioida ja jatkokehittää tutkitun tiedon pohjalta. - Uutiset
21.5.2021 14.00
Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia muutetaan - mahdollisuus toimittaa päätös verkossaLakimuutoksen tarkoituksena on päivittää Kelan tehtäviä ja organisaatiota koskevat säännökset vastaamaan nykytilaa. Lisäksi lakiin on lisätty mahdollisuus toimittaa Kelan etuuksia koskevat päätökset asiakkaalle sähköisesti, jos asiakas niin haluaa. Tasavallan presidentti vahvisti lain perjantaina (21.5.). Lain muutos tulee voimaan 1. kesäkuuta 2021.