Hakutulokset
- Uutiset
23.5.2018 13.06
Hovioikeus: Käräjäoikeuden olisi tullut ottaa riksesakon poistamista koskeva valitus tutkittavakseenKun kysymyksessä on muutoksenhaku muuhun kuin sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 luvussa tarkoitettuun rikesakkomääräykseen, muutoksenhakemuksen 5 luvun 34 §:n mukaisesti tutkii rikkomuksen tekopaikan KO, joka tässä tapauksessa oli Kymenlaakson KO. KO:n olisi tullut ottaa valittajan valitus tutkittavakseen, eikä jättää sitä mainitsemillaan perusteilla tutkimatta, minkä vuoksi asia oli palautettava KO:een ratkaistavaksi. (Vailla lainvoimaa 23.5.2018) - Uutiset
22.5.2018 15.12
Liikennepalvelulain kolmosvaihe lausuntokierrokselle 19. kesäkuuta saakkaLiikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle liikennepalvelulain kolmanteen vaiheeseen liittyvät lakiehdotukset. Lausuntoaika päättyy 19. kesäkuuta 2018. Hanketta on toteutettu kolmessa vaiheessa sen sisällöllisen laaja-alaisuuden takia. Liikennepalvelulain tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintamallien käyttöönotolle liikennesektorilla. Kun sääntely kootaan yhteen lakiin, helpotetaan liikennejärjestelmän tarkastelemista kokonaisuutena. Lailla edistetään myös liikennejärjestelmän eri osien yhteen toimivuutta. - Uutiset
20.5.2018 9.17
Uudet autojen katsastusaikavälit voimaan sunnuntaina 20. toukokuutaSunnuntaista 20. toukokuuta 2018 lähtien katsastukseen menevät henkilö- ja pakettiautot sekä raskaat mönkijät siirtyvät uuteen katsastusaikavälikäytäntöön. Uudistusta kannattaa hyödyntää myös käytettyjen autojen kaupassa, sillä jatkossa katsastukseen voi mennä mihin aikaan vuodesta tahansa ja vasta katsastettu auto voikin toimia myyntivalttina, Trafi tiedottaa. - Uutiset
17.5.2018 15.15
Ajokorttilaki voimaan 1. heinäkuuta 2018Ajokorttikoulutus ja kuljettajatutkinnot muuttuvat heinäkuun alussa. Säädökset muun muassa mahdollistavat uusien vaihtoehtoisten opetus- ja oppimismenetelmien käytön. Uudistuksen myötä pakollisen opetuksen määrä vähenee ja tutkinnon merkitys kasvaa. Lakiin tehdyt muutokset koskevat muita kuin kuorma- ja linja-autokortteja. - Uutiset
15.5.2018 14.51
Lainsäädännön arviointineuvosto: Katsastuslain muutoksen vaikutusarvio on pääosin riittävä mutta vaikutuksia ammattiliikenteelle ja viranomaistoimintaan tulisi tarkentaaLainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos ajoneuvojen katsastusta koskevan lain muuttamisesta on huolellisesti valmisteltu. Esitysluonnos sisältää pääosin riittävät tiedot keskeisistä vaikutuksista. Esitystä tulisi kuitenkin täydentää tarkemmilla ammattiliikennettä koskevilla vaikutusarvioilla. Lisäksi tulisi täsmentää kuvausta katsastustoiminnan taloudellisesta mittaluokasta ja sen muutoksesta. - Uutiset
14.5.2018 13.00
Hovioikeus: Törkeään rattijuopumukseen syyllistyneelle määrätty ajokielto olisi tullut määrätä ehdottomanaVastaaja oli syyllistynyt RL 23 luvun 4 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun törkeään rattijuopumukseen 26.11.2017. Tuomitessaan vastaajan mainitusta rikoksesta rangaistukseen KO oli määrännyt hänet kestoltaan 6 kuukauden pituiseen ajokieltoon, joka oli ehdollinen 4.2.2020 päättyvine koeaikoineen. HO katsoi, että ajokielto olisi tullut määrätä ehdottomana. HO katsoi olevan kohtuullista, että KO:n virheellisen menettelyn johdosta ajokiellon kestoa määrättäessä otetaan nyt vähennyksenä huomioon KO:n ja HO:n tuomioiden välillä kulunut aika, jolloin ajokielto päättyy 14.8.2018. (Vailla lainvoimaa 14.5.2018) - Uutiset
11.5.2018 8.35
Ajokorttikoulutuksen muutokset ja siirtymäajan käytännöt yhdessä paketissaAjokorttikoulutuksen uudistukset tuovat muutoksia niin ajokorttia parhaillaan suorittaville kuin sitä suunnittelevillekin. Erityisesti muutokset koskevat henkilöautokortin hankkimista. Trafi on koonnut nettisivuilleen tiedot muutoksista ja siirtymäajan käytännöistä. - Uutiset
8.5.2018 11.18
Hovioikeus palautti luvattoman taksiliikenteen harjoittamisasian käräjäoikeuteen menettelyvirheen vuoksiKäräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta pääkäsittelyä toimittamatta viitaten siihen, että A oli tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeus oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun 3 §:n 1 momentin mukaan ollut velvollinen antamaan A:lle kirjallisen tai suullisen käännöksen haastehakemuksesta sekä asiakirjasta, jolla A oli tunnustanut syytteessä kuvatun teon ja ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudessa oli näin ollen tapahtunut menettelyvirhe, minkä johdosta asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 8.5.2018) - Uutiset
3.5.2018 12.12
Vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyviä ilmoitusvelvollisuuksia täsmennetään Mäntyharjun onnettomuuden vuoksiLiikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt säädöshankkeen vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksiin liittyvän asetuksen täsmentämiseksi. Hanke käynnistettiin Mäntyharjulla 7.4. tapahtuneen onnettomuuden johdosta. Onnettomuudessa vaarallista kemikaalia kuljettanut säilövaunu suistui raiteilta ja ympäristölle haitallista ainetta pääsi luontoon. - Uutiset
27.4.2018 7.00
Koko liikennejärjestelmä mukaan liikennepalvelulakiin kolmessa vaiheessa – ensimmäisen ja toisen vaiheen muutokset pääosin voimaan heinäkuussa 2018Liikennepalvelulaki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön. Uudistuksen tavoitteena on tarjota käyttäjille parempia liikennepalveluita ja lisätä valinnanvapautta liikennemarkkinoilla. Liikennepalvelulaki mahdollistaa uudenlaisten, eri liikennevälineistä koottujen, sujuvien matkaketjujen tarjoamisen kuluttajille. Liikennepalvelulaki valmistellaan kolmessa vaiheessa. Hallitus esitti liikennepalvelulain toisen vaiheen muutosten vahvistamista 26.4.2018. Ne tulevat voimaan 1. heinäkuuta 2018. - Uutiset
26.4.2018 16.00
Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 2/2018 matkustamisen ja liikenteen teemanumeroMatkustaminen ja liikenne -teemanumerossa aiheina muun muassa taksiliikenteen ja valmismatkojen lakimuutokset sekä Euroopan kuluttajakeskuksen asiantuntijakirjoitus lentojen viivästyksistä. - Uutiset
18.4.2018 12.34
Trafi ja KKV: Taksimatkustajalle kerrottava matkan hinta ennen kuin matka alkaaTaksin käyttö muuttuu heinäkuun alussa, kun liikennepalvelulaki tulee voimaan. Suurin muutos taksimatkustajan näkökulmasta on hinnoittelun vapautuminen. Trafi ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) painottavat, että jatkossa matkustajalle pitää kertoa selkeästi taksimatkan hinta tai hinnan määräytymisperuste jo ennen matkaa.
– Heinäkuusta alkaen taksimatkan enimmäishintoja ei enää säädellä, vaan yritys saa hinnoitella palvelunsa vapaasti. Yrittäjän tulee pitää huolta, että asiakas on aina tietoinen taksimatkan hinnasta matkasta sopiessaan, painottaa tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista. - Uutiset
16.4.2018 9.33
KKO: Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle 2 vuotta 8 kuukautta vankeuttaKorkein oikeus on pitänyt ennallaan Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle miehelle tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Mies oli elokuussa 2015 ajanut autollaan pyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Seuraavana päivänä pyöräilijä oli kuollut saamiinsa vammoihin. Hovioikeus oli tuominnut miehen törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä. - Uutiset
13.4.2018 9.00
Uusi laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eduskunnan käsiteltäväksiHallitus esittää maanteitä koskevan lainsäädännön uudistamista. Muutoksilla varmistettaisiin tienpidon laatu, parannettaisiin laadun valvontaa ja jaettaisiin vastuut tienpidon järjestämisestä. Lisäksi luotaisiin puitteet valtakunnalliselle ja maakunnalliselle, kaikki liikennemuodot kattavalle liikennejärjestelmäsuunnittelulle. - Uutiset
11.4.2018 9.10
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu Uber France SAS -asiassaTeknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22.6.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/48/EY, 1 artiklaa ja palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY 2 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jossa säädetään rikosoikeudellisista seuraamuksista sellaisen järjestelmän käyttöönoton osalta, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat vastikkeellisesti henkilökuljetuksia tieliikenteessä alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla, vaikkei heillä ole tähän lupaa, koskee ”kuljetusalan palvelua” siltä osin kuin sitä sovelletaan älypuhelimen sovelluksen välityksellä tarjottuun välityspalveluun, joka on erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on kuljetuspalvelu. Tällainen palvelu ei kuulu näiden direktiivien soveltamisalaan. - Uutiset
9.4.2018 10.38
KKO:n kaksi ratkaisua valitusoikeudesta sakkoasioissaKKO:2018:29: Poliisi oli antanut A:lle rikesakkomääräyksen, jonka mukaan A oli syyllistynyt järjestysrikkomukseen pitämällä koiraansa irrallaan taajama-alueella. Rikesakkomääräyksen mukaan A oli tunnustanut teon, luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn, suostunut sakkomenettelyyn ja hyväksynyt seuraamuksen. A valitti rikesakkomääräyksestä sillä perusteella, että hän ei ollut pitänyt koiraansa irrallaan ja että hänen naapurinsa tekemä rikosilmoitus oli perätön. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lla ei katsottu olleen oikeutta valittaa rikesakkomääräyksestä mainitulla perusteella.
KKO:2018:27: Poliisi oli antanut A:lle sakkomääräyksen tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta katsottuaan A:n ajoneuvon kuljettajana jättäneen käyttämättä pakolliseksi määrättyä ajopiirturia. Sakkomääräyksen mukaan A oli tunnustanut teon, hyväksynyt seuraamuksen, suostunut summaariseen menettelyyn sekä luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. A valitti sakkomääräyksestä sillä perusteella, että hänellä ei ollut ollut velvollisuutta käyttää ajopiirturia kysymyksessä olleessa ajossa. Korkein oikeus katsoi valituksessa esitetyn väitteeksi sakkomääräyksen perustumisesta väärään lain soveltamiseen, minkä vuoksi A:lla oli oikeus valittaa määräyksestä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla A:lla katsottiin olleen velvollisuus käyttää ajopiirturia. Käräjäoikeuden päätös kumottiin ja sakkomääräys jätettiin voimaan. - Uutiset
6.4.2018 11.00
Hallinto-oikeus: pysäköintivirhemaksua ei voitu pitää ilmeisen kohtuuttomana siitä syystä että valittaja oli pysäköinnin ajan auttanut sairasta ystäväänsäHallinto-oikeus totesi, että pysäköintikieltoalue on lausunnosta ilmenevän selvityksen mukaan alkanut Mustikkapolulta, ja kulku moottorikäyttöisellä ajoneuvolla Karpalopolulle tapahtuu vain Mustikkapolun kautta. Pysäköintikieltomerkki 373 asetetaan vain asianomaisen alueen sisääntulopisteisiin. Koska Mustikkapolku on saadun selvityksen mukaan ainoa sisääntuloväylä alueelle, on liikennemerkki sijoitettu asianmukaisesti ja pysäköintikieltoalue on käsittänyt myös Karpalopolun ja siten myös sen katualueen yhteydessä olevan paikan, johon valittaja on autonsa pysäköinyt. Pysäköintivirheen arvioimisen kannalta ei ole merkitystä sillä, pysäköivätkö muut alueella tai onko aluetta aiemmin tai kyseessä olevan pysäköintivirheen havaitsemisen jälkeen valvottu. Vaikka alueella olisi ollut pysäköitynä muita autoja, A:n olisi tullut tarkistaa liikennemerkin vaikutus alueelle. Seuraamuksen määräämistä ei voitu pitää ilmeisen kohtuuttomana siitä syystä, että valittaja oli pysäköinnin ajan auttanut sairasta ystäväänsä. Asiassa ei myöskään ilmennyt, että pysäköintivirhe olisi johtunut anteeksi annettavasta huomaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta. Pysäköinninvalvojan päätöksen kumoamiseen ei näin ollen ollut syytä. - Uutiset
5.4.2018 13.30
Harvaan asutun maaseudun parlamentaarisen työryhmän esityksiäHarvaan asutun maaseudun parlamentaarinen työryhmä edellyttää, että harvaan asutulle maaseudulle rakennetaan kattava nopea ja symmetrinen laajakaistaverkko ja että alueen tiestö mukaan lukien 2-tason tiestö pidetään kunnossa. Työryhmä hyväksyi kokouksessaan 4.4. toimenpiteitä myös liikkumisen, asumisen ja postin kulun osalta. - Uutiset
4.4.2018 14.52
Selvitys: Maantie- ja rautatiealueen toissijainen käyttö. Rakennelmien sijoittamisen menettelyiden oikeudellinen tarkasteluSelvityksen tavoitteena on ollut selvittää ja arvioida johtojen, mainoslaitteiden, puuvarastojen ja muiden rakennelmien ja rakennusten sijoittamisen ohjaamiseen liittyviä menettelyjä maantie- ja rautatiealueilla sekä niiden vierialueilla. Selvitystyössä on kuultu asiantuntijoita ja johtojen ja mainosten sijoittajia. Lisäksi selvitys sisältää katsaukset Ruotsin, Tanskan ja Norjan lainsäädäntöön ja Suomen kuntien rakennusjärjestyksiin. Arvioitaessa eri vaihtoehtoja (sopimusmenettely, lupamenettely, ilmoitusmenettely ja rekisteröintimenettely) huomioidaan eri osapuolten erilaiset intressit, esimerkiksi liikenneturvallisuus, tienpidon haitat ja asioinnin sujuvuus ja asiakkaan oikeusturva. Lisäksi on pyritty huomioimaan lainsäädännön koherenssi. - Uutiset
28.3.2018 16.00
Hovioikeus poisti poliisimiehen antaman liian ankaran sakkomääräyksen liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevassa asiassaAsia olisi tullut menettelyvirheen vuoksi lähtökohtaisesti palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen ratkaistavaksi. Syyttäjä oli kuitenkin hakenut muutosta käräjäoikeuden päätökseen ja voinut siinä yhteydessä lausua käsityksensä asiasta. Tämä seikka huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että menettelyvirhe oli korjaantunut eikä asiaa ollut enää tarve palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen ratkaistavaksi. Asiassa oli ennen kaikkea kysymys siitä, oliko poliisimiehellä ollut toimivalta antaa A:lle 21 päiväsakon sakkomääräys A:n menettelyn johdosta. A oli päätöksessä todetuin tavoin syyllistynyt yhteen rikkomukseen. Poliisimiehellä olisi siten ollut sakkomenettelylain 3 §:n 2 momentin nojalla oikeus antaa A:lle enintään 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys. Koska A:lle oli annettu tätä ankarampi sakkomääräys, hovioikeus katsoi, että sakkomääräys oli poistettava. (Vailla lainvoimaa 28.3.2018) - Uutiset
20.3.2018 12.35
Syyttäjän valituksesta hovioikeus lyhensi vuoden ehdollisen ajokiellon kuukauden mittaiseksiPoliisi oli määrännyt A:n 12.9.2017 väliaikaiseen ajokieltoon. Väliaikainen ajokielto oli päättynyt 17.11.2017, jolloin A oli määrätty ehdolliseen ajokieltoon. Ajoneuvoliikennerekisteriotteen mukaan A:lle oli palautettu ajo-oikeus 22.11.2017. Työnantajan selvityksen mukaan ajokortti on A:lle työtehtävien vuoksi välttämätön. Hovioikeus katsoi, että A:lle määrättävän ehdollisen ajokiellon pituus oli yksi kuukausi käräjäoikeuden määrämin koeajoin. (Vailla lainvoimaa 20.3.2018) - Uutiset
13.3.2018 9.31
Raskaan liikenteen kaluston mittoihin ehdotetaan muutostaPidemmille yhdistelmille asetettaisiin uusia vaatimuksia mm. etenemiskyvyn ja ajovakauden varmistamiseksi. Tavoitteena on, että lainsäädäntömuutokset ajoneuvoyhdistelmien pituuden osalta tulisivat voimaan syksyllä 2018. Raskaan liikenteen mittojen ja massojen kehittämishanketta jatketaan vuoden 2018 aikana niin, että erikseen valmistellaan tarvittavat lakitason muutokset nykyistä painavampien ajoneuvoyhdistelmien käyttöönotolle. - Uutiset
8.3.2018 8.44
KHO:n päätös maantien opastustaulujen sijoittamisen hylkäämisestä ja valituksen tutkimisestaPirkanmaan ELY-keskus oli päätöksellään hylännyt Nurmesviikot Oy:n hakemuksen sijoittaa LOMASIRMAKKA tekstillä ja opastetunnuksella Hotelli tai motelli (723) varustetut palvelukohteen opastustaulut maanteille 6 ja 73 Nurmeksessa. Itä-Suomen HAO oli valituksenalaisella päätöksellään jättänyt ELY-keskuksen päätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta Forete Oy:n tekemänä sekä hylännyt valituksen Nurmesviikot Oy:n tekemänä. KHO oikaisi päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjauksen kuulumaan siten, että HAO:n päätökseen saa hakea muutosta valittamalla KHO:een. KHO tutki Forete Oy:n valituksen. Valitus hylättiin. Itä-Suomen HAO:n päätöstä ei muutettu. KHO tutki asian Nurmesviikot Oy:n valituksesta. Valitus hylättiin. HAO:n päätöstä ei muutettu. - Uutiset
2.3.2018 14.00
Pyöräilijä kaatui autoon törmäämättä - toisin kuin käräjäoikeus erimielinen hovioikeus tuomitsi autoilijan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta 70 päiväsakon rangaistukseenAsiassa oli näytetty, että vastaaja oli menetellyt syyttäjän syytteessä kerrotulla tavalla. Vastaaja oli aiheuttanut sen, että A oli joutunut tekemään polkupyörällään äkillisen jarrutusliikkeen, jonka seurauksena hän oli kaatunut maahan ja loukkaantunut vakavasti. Vastaaja oli tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, ettei KO:n tuomiota ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 2.3.2018) - Uutiset
2.3.2018 9.49
KKO: Ahvenanmaan ajokorttilain ajokieltosäännöksen soveltaminen asiassa ei ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuus lain edessä -säännöksen kanssaKorkein oikeus katsoi, ettei Ahvenanmaan ajokorttilain säännöksen soveltaminen asiassa ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 6 §:n 1 momentin säännöksen kanssa. - Uutiset
1.3.2018 11.00
Hovioikeus: Suojatieonnettomuudesta autoilijalle kolme kuukautta ehdollista vankeutta ja viisi kuukautta ajokieltoaA oli kohdassa 1 (liikenneturvallisuuden vaarantaminen) törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt pysähtymisvelvollisuutensa ohittaessaan suojatien eteen pysähtyneen toisen auton ja laiminlyönyt väistää suojatietä ylittämässä olleita asianomistajia. A:n menettelyn seurauksena molemmat asianomistajat olivat loukkaantuneet ja toiselle oli aiheutunut kohdassa 2 (vammantuottamus) mainitut vähäistä vakavammat vammat eli pohjeluun murtuma ja hankala kiputila. Lisäksi A oli syyllistynyt kohdassa 3 liikennepakoon tieliikenteessä. A oli tapahtuneen jälkeen kuitenkin itse ilmoittautunut poliisille ja näin edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus katsoi, että tekojen vakavuuteen ja vaarallisuuteen sekä A:n syyllisyyteen nähden oikeudenmukainen seuraamus oli kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. (Vailla lainvoimaa 1.3.2018) - Uutiset
27.2.2018 12.46
Katsastusuudistus: Muutoksia toimilupiin – lausuntoaika 30. maaliskuuta saakkaKatsastusuudistuksen toisessa vaiheessa ehdotetaan toimilupasääntelyn muuttamista. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja asiaa koskevasta lakiluonnoksesta. Lausuntoaika päättyy 30. maaliskuuta 2018. Katsastusuudistus tukee hallituksen kärkihanketta säädösten sujuvoittamiseksi. - Uutiset
22.2.2018 15.37
Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamisesta 15 päiväsakkoaVastaaja oli Mannerheimintiellä laiminlyönyt velvollisuutensa pysähtyä suojatien eteen, vaikka viereiselle samaan suuntaan ajaville tarkoitetulle ajokaistalle oli jo pysähtynyt toinen ajoneuvo. Suojatietä oli ollut ylittämässä jalankulkija, joka oli joutunut ottamaan askeleen taaksepäin väistääkseen vastaajan kuljettamaa henkilöautoa. Vastaaja tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 15 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 22.2.2018) - Uutiset
14.2.2018 13.34
Ajonopeutensa moottoritiellä lähes pysähdyksiin hiljentäneen ei näytetty syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseenOsapuolet olivat kertoneet hieman eriävästi liikenteen jonoutumisesta, eikä kummankaan kertomusta ollut pidettävä luotettavampana kuin toisen. KO oli katsonut asiassa jääneen luotettavalla tavalla selvittämättä liikennetilanne törmäyshetkellä. Molempia kuljettajia kohtaan esitetyt syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta oli hylätty. Perään ajanut mies kuitenkin vaati naiselle HO:ssa rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. HO ei myöntänyt miehelle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 14.2.2018) - Uutiset
31.1.2018 14.48
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla – vakuutuskorvausta koskeva saatavaTuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen (EU) N:o 1215/2012 13 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä saman asetuksen 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, on tulkittava siten, ettei siihen voi vedota luonnollinen henkilö, jonka elinkeinotoimintaan kuuluu korvaussaatavien periminen vakuutuksenantajilta ja joka liikenneonnettomuuden uhrin kanssa tehdyn saatavan luovutusta koskevan sopimuksen perusteella haastaa sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jossa vahingon kärsineen kotipaikka on, kyseisen onnettomuuden aiheuttajan vastuuvakuutuksen antajan, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa kuin vahingon kärsineen kotipaikka. - Uutiset
31.1.2018 9.37
Raskaan liikenteen kaluston mittoja ja massoja kehitetäänLiikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut hankkeen raskaan kaluston mittojen ja massojen kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa kuljetustehokkuutta ja energiatehokkuutta sekä vähentää liikenteen päästöjä. - Uutiset
25.1.2018 7.59
Nopeudeltaan rajoitetut henkilöautot tulossa nuorten käyttöön 2019Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo mahdollistaa nuorten ajamisen nopeusrajoitetuilla henkilöautoilla. Tarkoituksena on tarjota mopoautoille vankempi vaihtoehto. Tämä olisi yksi mahdollisuus lisätä nuorten, alle 18-vuotiaitten kuljettajien turvallisuutta. - Uutiset
24.1.2018 14.41
Väitti liikennemerkkien olleen lumen peitossa - peltipoliisin ylinopeussakko oli maksettavaKuorma-autoa 78 kilometrin tuntinopeudella (rajoitus 60 km/t) ajanut tuomittiin liikennerikkomuksesta 200 euron rikesakkoon. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 24.1.2018) - Uutiset
22.1.2018 9.05
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus lausunnoille 23. helmikuuta saakkaLiikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaa uudistetaan vastaamaan liikenteen ja viestinnän murrokseen. Valmisteilla olevassa virastouudistuksessa rakenteita muutetaan niin, että ne mahdollistavat entistä paremman palvelun, liiketoimintaympäristön ja tiedon hyödyntämisen. Uudistus on osa hallituksen tavoitetta liikenteen digitaalisten palveluiden rakentamisessa. Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen hallituksen esitykseksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot yhdistettäisiin uudeksi virastoksi, Liikenne- ja viestintävirastoksi. Uusi virasto aloittaisi toimintansa 1. tammikuuta 2019. Esitykseen sisältyvät virastolait, niiden voimaanpanolaki sekä lähes 100 liitelakia, joilla uudistus toteutetaan. Lausuntoaika päättyy 23. helmikuuta 2018. - Uutiset
12.1.2018 13.04
Apulaisoikeuskansleri: Pysäköinninvalvonnan olisi tullut antaa asiakirjapyyntöön valituskelpoinen päätösApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti kaupungin huomiota velvollisuuteen noudattaa julkisuuslakia ja käyttää asiallista kieltä. - Uutiset
11.1.2018 16.00
Ulkomaisten ajokorttien kelpoisuus laajenee helmikuun alussaHelmikuun alusta lähtien Manner-Suomessa ajamiseen hyväksytään kaikissa Suomen tunnustamissa valtioissa annetut ajokortit. - Uutiset
9.1.2018 8.05
Keskuskauppakamari: Miten rajapintojen avaamisvelvoite vaikuttaa henkilökuljetusalan yrityksiin – uudet säännökset tulivat voimaan 1. tammikuutaVuosi 2018 tuo suuria muutoksia kuljetusten parissa toimiville yrityksille. Yksi muutoksista on tiedon avaamisvelvoite, joka tuli voimaan vuoden alussa. Henkilökuljetustoimijoiden kuten taksi- ja joukkoliikenneyrittäjien pitää tietää, mitä liikennepalvelulakiin sisältyvä velvoite heiltä edellyttää ja miten tilanteessa pitää toimia. Keskuskauppakamarin aluiden kilpailukyvyn asiantuntija Kaisa Saarion vastaukset on laadittu erityisesti niille yrityksille, jotka eivät vielä ole avanneet liikennepalvelulain edellyttämiä tietoja ja tiedon rajapintoja. - Uutiset
27.12.2017 13.00
Hovioikeus poisti sakkomääräyksen kun suostumusta sakkomenettelylle ei ollut annettu pätevästiAsiassa oli kysymys siitä, oliko valittaja antanut pätevästi suostumuksensa asian ratkaisemiseksi sakkomääräyksellä. Asiassa selostettujen tekstiviesteistäja lääkärinlausunnosta ilmenevien seikkojen perusteella HO katsoi, ettei valittaja ollut antanut suostumustaan sakkomenettelylle asiassa tarkoitetulla tavalla pätevästi. Näin ollen asiaa ei olisi tullut ratkaista sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä eikä antaa sakkomääräystä. Valittajalle annettu sakkomääräys oli siten poistettava. (Vailla lainvoimaa 27.12.2017) - Uutiset
21.12.2017 10.30
Unionin tuomioistuin: Säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ei voi viettää ajoneuvossaTieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamista koskevan asetuksen 561/2006 8 artiklan 6 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että kuljettaja ei voi pitää ajoneuvossaan mainitussa 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuja säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja. Belgialaisessa asiassa ei ollut tullut esiin mitään seikkoja, jotka olisivat omiaan vaikuttamaan asetuksen 561/2006 pätevyyteen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa ilmaistun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen valossa. - Uutiset
20.12.2017 15.36
Unionin tuomioistuin: Uberin tarjoama palvelu yhteyden luomiseksi ei-ammattimaisten kuljettajien kanssa kuuluu kuljetuspalveluiden alaanJäsenvaltiot voivat täten säännellä edellytyksiä kyseisen palvelun tarjoamiseksi. - Uutiset
20.12.2017 10.32
Romutuspalkkio ja sähköautojen hankintatuki sekä muuntotuet voimaan vuoden 2018 alustaMääräaikainen laki romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta tulee voimaan 1. tammikuuta 2018. Yksityishenkilö voi saada tukea uuden vähäpäästöisemmän auton hankintaan romutuspalkkion tai hankintatuen kautta, tai vanhan auton muuntamiseen kaasu- tai etanolikäyttöiseksi. Laki on voimassa 31. joulukuuta 2021 asti. Romutuspalkkio on kuitenkin käytössä vain 31. elokuuta 2018 asti. - Uutiset
11.12.2017 15.00
Liikennevahinkolautakunnan soveltamisohjeita vuodelle 2018- Liikennevakuutuksen hoitotuki ja vaatelisä 1.1.2018 alkaen (1/2017)
- Henkilövahinkojen normikorvausten määrät 2018 (2/2017)
- Liikennevakuutettavien ajoneuvojen seisonta-ajan korvaukset (3/2017)
- Kuljettajan palkan korvaaminen vuonna 2018 (4/2018)
- Linja-autojen siirtokustannukset 1.1.2018 alkaen (5/2017)
- Työntekijäin työeläkevakuutusmaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottaminen liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2018 (6/2017, 28.12.2017 korjattu ohje) - Uutiset
8.12.2017 13.45
KHO: Sairaalan henkilökunnan ohjeisiin luottanut ei syyllistynyt pysäköintivirheeseenA:lle oli syntynyt hallintolain 6 §:ssä tarkoitettu oikeutettu odotus siitä, että hänen joutuessaan jäämään sairaalaan ennakoitua pidemmäksi ajaksi mahdollinen sallitun pysäköintiajan ylitys ei johda pysäköintivirhemaksun määräämiseen tai että se poistetaan sairaalan antaman lausunnon perusteella. Tämän suhteen merkitystä ei ollut sillä, että tosiasiassa sairaalan henkilökunnalla ei ollut valtuuksia antaa mainitun sisältöisiä ohjeita. Tapauksen oloissa KHO katsoi, ettei A ollut henkilökunnan ohjeisiin luottaessaan syyllistynyt pysäköintivirheeseen. Tämän vuoksi HAO:n ja pysäköinninvalvojan päätökset oli kumottava. Pysäköinninvalvonnalle suoritettu pysäköintivirhemaksu oli ilman eri hakemusta palautettava A:lle. - Uutiset
8.12.2017 10.05
KHO poisti omasta aloitteestaan oikeudenkäyntimaksun katsottuaan ettei henkilö ollut sallitun pysäköintiajan ylittäessään syyllistynyt pysäköintivirheeseenPysäköinninvalvonta oli määrännyt A:n maksettavaksi pysäköintivirhemaksun sallitun pysäköintiajan ylittämisestä. HAO hylkäsi A:n valituksen. KHO katsoi, että A ei ollut sallitun pysäköintiajan ylittäessään syyllistynyt pysäköintivirheeseen. A:n valituksesta HAO:n ja pysäköinninvalvonnan päätökset kumottiin. Kun otettiin huomioon, että oikeudenkäyntimaksu on suuruudeltaan 250 euroa ja oikeudenkäynnin kohteena oleva pysäköintivirhemaksu 60 euroa, KHO piti kohtuuttomana sitä, että HAO:n päätöksestä määrätty oikeudenkäyntimaksu jäisi A:n maksettavaksi. Oikeudenkäyntimaksun poistamiseen oli erityisen painava syy. Tämän vuoksi KHO harkitsi oikeaksi omasta aloitteestaan purkaa HAO:n esittelijän oikeudenkäyntimaksua koskevan oikaisuvaatimuspäätöksen ja poistaa A:n maksettavaksi määrätyn oikeudenkäyntimaksun. - Uutiset
8.12.2017 10.02
KHO kumosi pysäköinninvalvojan päätökset ja poisti omasta aloitteestaan pysäköintivirhemaksun - merkityn pysäköintipaikan viereen pysäköiminenSavonlinnan kaupungin pysäköinninvalvoja oli hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen pysäköintivirhemaksusta, joka oli määrätty ajoneuvon pysäköimisestä merkityn pysäköintipaikan viereen. HAO oli jättänyt A:n valituksen tutkimatta siltä osin kuin siinä oli vaadittu hänen vapauttamistaan oikeudenkäyntimaksusta. HAO oli muutoin hylännyt valituksen. KHO ei tutkinut Savonlinnan kaupungin lausunnossaan esittämiä muutosvaatimuksia valituslupahakemuksena tai valituksena. KHO myönsi A:lle valitusluvan ja tältä osin tutki asian. Valitus hyväksyttiin. HAO:n ja pysäköinninvalvojan päätökset kumottiin ja pysäköintivirhemaksu poistettiin. KHO purki omasta aloitteestaan HAO:n päätöksestä määrätyn oikeudenkäyntimaksun määräämistä koskevan päätöksen. Lausuminen vaatimuksesta määrätä HAO:n ja KHO:n oikeudenkäyntimaksut Savonlinnan kaupungin maksettaviksi raukesi. - Uutiset
4.12.2017 16.00
Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut matkustaja loukkaantuivat törmäyksessä vastaan tulleen henkilöauton kanssa - kuka oli ollut väärällä kaistalla?HO oli erimielinen henkilöauton kuljettajan syyllisyydestä. HO:n enemmistö ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa, jolla henkilöauton kuljettaja oli tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos sen sijaan hylkäsi syytteet ja vapautti henkilöauton kuljettajan tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asiassa. (Vailla lainvoimaa 5.11.2017) - Uutiset
29.11.2017 14.10
Hovioikeus: Ajokorttilain 66 §:n säädetyt ajokieltojen vähimmäiskestot on tarkoitettu ehdottomiksiKorkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO:2014:42 mukaan ajokorttilain 66 §:n säädetyt ajokieltojen vähimmäiskestot oli tarkoitettu ehdottomiksi. Niiden säätämisen tarkoituksena oli ollut kaventaa tuomioistuimen harkintavaltaa. - Uutiset
29.11.2017 10.00
Unionin tuomioistuimen suuren jaoston ennakkoratkaisu moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta pakollisesta vakuutuksestaMoottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei siinä tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin kuulu tilanne, jossa maataloustraktori oli osallisena onnettomuudessa, kun traktorin pääasiallisena tehtävänä ei tämän onnettomuuden sattuessa ollut sen käyttäminen liikennevälineenä vaan se, että se oli työkoneena kasvinsuojeluaineen sumuttamiseen tarkoitetun pumpun käyttämiseen tarvittava voimanlähde. - Uutiset
28.11.2017 10.00
Uusijalle vuoden ehdoton ajokielto ylinopeudestaValittaja, jonka edellisestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta oli tekohetkellä kulunut lähes viisi vuotta, oli ainakin yhtä autoa ohittaessaan käyttänyt huomattavaa ylinopeutta keskiviikkoiltapäivänä yleensä varsin vilkkaasti liikennöidyllä nelostiellä, jossa suurin sallittu nopeus oli ollut 80 kilometriä tunnissa. Poliisipartio oli mitannut valittajan kuljettaman auton nopeudeksi 148 kilometriä tunnissa. HO katsoi, että valittajan huomattavasta ylinopeudesta oli edellä mainituissa olosuhteissa aiheutunut sellaista vaaraa toisten turvallisuudelle, jota tarkoitetaan ajokorttilain 67 §:n 1 momentissa. HO totesi, että valittaja asuu Espoossa eikä hän ollut valituksessaan esittänyt, että hänellä ei olisi mahdollisuutta käyttää myös julkisia kulkuneuvoja. Valittajan terveydentilasta esitettyjä seikkoja ei voitu pitää erityisen painavana syynä ajokiellon määräämiselle ehdolliseksi. (Vailla lainvoimaa 28.11.2017) - Uutiset
23.11.2017 15.07
Uusi tieliikennelaki tähtää turvallisempaan tulevaisuuteenHallitus antoi eduskunnalle esityksen uudesta tieliikennelaista 23. marraskuuta 2017. Uudella lailla halutaan lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle samalla, kun sääntelyä kevennetään. Lakiesityksessä kaikki tieliikenteen säädökset on koottu yhdeksi johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Yksittäisten säädösten määrää on vähennetty ja yksinkertaistettu, ja viranomaisten menettelytapoja on modernisoitu. - Uutiset
17.11.2017 9.23
Trafi muistuttaa: Joulukuun lakimuutoksen jälkeen liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta tulee vähintään tonnin lisäveroLiikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta määrätään 1. joulukuuta 2017 alkaen lisäveroseuraamus, kun aikaisemmin saattoi selvitä sakoilla. Lakimuutoksen myötä liikennekäytöstä poistettuja autoja on mahdollista valvoa tulevaisuudessa myös automaattivalvonnalla. Autoilijan kannattaakin varmistaa, muun muassa käytetyn auton oston yhteydessä, että auto on ilmoitettu liikennekäyttöön, Trafista muistutetaan. - Uutiset
16.11.2017 13.05
Apulaisoikeuskansleri: Pysäköinnintarkastajan etu- ja sukunimi tulee näkyä päätöksessä ja pysäköintivirhemaksu on myös allekirjoitettava käsinApulaisoikeuskansleri saattoi kolmen kaupungin tietoon näkemyksensä, että pysäköintivirhemaksua koskeva päätös on allekirjoitettava käsin. Lisäksi päätöksessä tulee näkyä pysäköinnintarkastajan etu- ja sukunimi. Kanteluiden mukaan kolmen kaupungin pysäköinnintarkastajat olivat merkinneet antamiinsa pysäköintivirhemaksuihin vain numeronsa ja sukunimensä tai numeronsa ja nimikirjaimensa. - Uutiset
9.11.2017 8.35
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Vahingot vaikuttavat aiempaa enemmän liikennevakuutusten hintaanFINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta päivitti vertailun, joka selvittää liikennevakuutusten bonusjärjestelmien eroja kahdeksassa kotimaisessa vakuutusyhtiössä. Järjestelmät ovat tänä vuonna muuttuneet uuden lain myötä. Muutoksia on tullut lähtö- ja maksimibonuksiin sekä bonusten kertymiseen. Myös vahingot vaikuttavat bonusten laskuun eri tavoin kuin ennen. Maksimibonusten saavuttamiseen kuluva aika vaihtelee yhtiöittäin. - Uutiset
6.11.2017 15.27
Teosta joka ei sisältynyt syytteen teonkuvaukseen ei voinut tuomitaVastaaja oli pyörittänyt moottoripyöräänsä näytösluontoisesti itsensä ympäri ihmisten kerääntyessä seuraamaan näytöstä. Syytteen teonkuvauksen mukaan teko oli tehty vaaraa aiheuttavalla tavalla. Kun KO oli tuominnut vastaajan liikennerikkomuksesta sillä perusteella, että menettely oli aiheuttanut melua ja ollut häiritsevää, syyte oli kokonaisuudessaan hylättävä. (Vailla lainvoimaa 6.11.2017) - Uutiset
25.10.2017 14.00
Hovioikeudessa arvioitiin oliko sahatavarakuorman sidonta ollut riittävää sekä sitä oliko kuljettaja voinut erehtyä lain sisällöstäVastaajan kuljettamassa kuormassa yksikään sidontaliinoista ei ollut ollut 60 asteen tai sitä pienemmässä kulmassa. Asiassa ei ollut tullut esille sellaisia erityisiä syitä, minkä vuoksi kuorman eteenpäin liikkumista estävä sitomisväline olisi saanut olla yli 60 asteen kulmassa vaakatasoon nähden. Vastaajan käyttämä sidontatapa oli siten ollut asetuksen vastainen. Vastaaja oli ilmoittanut noudattaneensa internet-sivustolta löytämäänsä, kirjallisena todisteena esitettyä kuorman sidontaohjetta. Sidontaohje vastasi asiallisesti tuomiossa mainittujen säännösten sisältöä. Säännökset eivät olleet sisällöltään erityisen vaikeaselkoisia. Ottaen huomioon se, että vastaaja on ammattiltaan autonkuljettaja, hänen voitiin edellyttää ottavan selvää oman alansa erityismääräyksistä. Vastaajan menettelyä oli pidettävä huolimattomana eikä asiassa ollut syytä alentaa vastaajalle tuomittua sakkorangaistusta tai jättää häntä rangaistukseen tuomitsematta. (Vailla lainvoimaa 25.2017) - Uutiset
20.10.2017 16.00
Liikennepalvelulain toisessa vaiheessa mukaan koko liikennejärjestelmäLiikennepalvelulaki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön ja luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle ja uusille liiketoimintamalleille. Ensimmäisessä vaiheessa liikennepalvelulakiin koottiin tieliikennettä koskevat säädökset. Toisessa vaiheessa mukaan liitetään lento-, meri- ja raideliikenteen markkinoita ja kuljetushenkilöstön pätevyyksiä koskevat säädökset. Liikennepalvelulain keskeisenä tarkoituksena on edistää liikenteen palvelujen digitalisointia ja tiedon tehokkaampaa hyödyntämistä. Tiedon avaamista jatketaan liikennepalvelulain toisessa vaiheessa. Myös liikenteen rekisterisääntelyä uudistetaan. - Uutiset
19.10.2017 16.00
Uusia huumausaineita Suomen huumausaineluetteloonSuomen huumausaineluetteloon lisätään uusina huumausaineina viisi muuntohuumetta. Aineet ovat 4-metyylietkatinoni (4-MEC), etyloni, pentedroni, 5F-AKB-48 (5F-APINACA) ja 5FUR-144 (XLR-11). Näiden aineiden valmistus, maahantuonti, varastointi, myynnissä pitäminen, luovuttaminen käyttö ja hallussapito ovat kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Liikenteessä näiden aineiden käytölle on nollatoleranssi. Huumausainesetukseen tulee myös muita muutoksia. Päivitetty asetus tulee voimaan 13. marraskuuta 2017. - Uutiset
19.10.2017 15.25
Ajokorttiuudistus eduskuntaan – voimaantuloajaksi esitetään 1.7.2018Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen ajokorttilain muuttamisesta. Esityksen tarkoituksena on selkeyttää ja keventää ajokorttikoulutuksen sääntelyä sekä edistää uusien vaihtoehtoisten opetus- ja oppimismenetelmien käyttöä. Esitetyt muutokset koskevat muita kuin kuorma- ja linja-autokortteja. Hallitus antoi lakiesityksensä 19. lokakuuta 2017. Uudistus tukee hallituksen normienpurun kärkihanketta. - Uutiset
18.10.2017 11.50
Professori Seppo Koskinen: Uber-kuljettajat partnereita – KKO:2017:56Korkein oikeus käsitteli vastikään antamassaan tuomiossa henkilökuljetuksien vastaanottamista mobiilisovelluksen avulla. Kyseisen partnerikuljettajan katsottiin harjoittaneen ammattimaista henkilöliikennettä. Vaikka tuomiossa ei suoraan käsitelty kyseisen kuljettajan työn suorittamisen statusta, tuomio epäsuorasti kuitenkin osoittaa, että häntä ei arvioitu ainakaan työntekijänä. Tuomiossa muutoinkin jäi Uberin ja sen mobiilisovellusta käyttäneen partnerin välinen suhde vähäiselle huomiolle. Korkein oikeus arvioi partneria samalla tavoin kuin jos kyseisen kuljetuksen olisi hoitanut kuka tahansa yksittäinen henkilö. - Uutiset
12.10.2017 8.00
Kysely: Pysäköinnin liikennemerkkien osaaminen on heikkoaPysäköintisäännöt ovat monilla autokoulun jälkeen kadoksissa. Erityisesti perusmerkkeihin liitettyjen lisäkilpien merkitys on osittain hakusessa ja osittain jopa täysin ojassa. Esimerkiksi 84 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi, että oheisessa merkissä (372) pysäköinti on kielletty ympäri vuorokauden. - Uutiset
6.10.2017 15.00
Hovioikeus arvioi moottoripyöräryhmässä ajaneen ylinopeuden suuruutta, päiväsakkojen määrää ja reformatio in peijus -kieltoa – liian pitkän ajokiellon vaikutusten huomioiminen rangaistusta lieventävänä seikkana hylättiin lakiin perustumattomanaNormaali päiväsakkojen lukumäärä vastaajan syyksi luettavasta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on vähintään 50 päiväsakkoa ja olosuhteiden vaarallisuudesta riippuen siitä ylöspäin. Vastaaja ei ollut ajanut huomattavaa ylinopeutta kuin melko lyhyen matkan suoralla tieosuudella ja sillä ei silloin ollut juurikaan muuta liikennettä. Mainittuihin seikkoihin nähden teko oli sovitettavissa 50 päiväsakolla. Nykyisten kuukausitulojen perusteella vastaajalle nyt hänen syykseen luettavasta teosta tuomittavan päiväsakon rahamäärän tulisi olla 18 euroa. Koska ratkaisun lopputulosta ei voitu muuttaa muutosta hakeneen vahingoksi (reformatio in peius -kielto), vahvisti hovioikeus päiväsakon rahamäärän yhdeksäksi euroksi. (Vailla lainvoimaa 6.10.2017) - Uutiset
4.10.2017 14.42
Käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä liikennerikkomuksesta tehtyä valitusta päiväsakon rahamäärän osalta varaamatta valittajalle tilaisuutta täydentää valitustaanKO oli ratkaissut asian varaamatta valittajalle tilaisuutta täydentää valitustaan ilmoittamalla ne perusteet, jotka antavat aiheen tutkia, oliko hänellä ollut sakkomenettelylain 35 §:ssä säädetty peruste valitukselleen. Koska valittaja ei ollut tosiasiassa hyväksynyt rikkomuksesta määrättyä seuraamusta päiväsakon rahamäärän osalta, hän ei ollut antanut sakkomenettelylain 4 §:ssä tarkoitettua suostumustaan pätevästi. Näin ollen hänellä oli sakkomenettelylain 35 §:n 1 momentissa säädetty peruste valittaa sakkomääräyksestä. Enemmän viivästyksen välttämiseksi HO tutki asian. (Vailla lainvoimaa 4.10.2017) - Uutiset
28.9.2017 14.30
Kuka oli autoon törmänneen punaisen auton kuljettaja? Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteetAsiassa oli KO:ssa asianomistajan ja todistajien kertomuksilla näytetty, että punainen henkilöauto oli punaisia liikennevaloja päin ajettuaan törmännyt risteyksessä asianomistajan autoon teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. HO vastaanotettuaan uutta todistelua hylkäsi kuitenkin syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska epäselväksi oli jäänyt kuka asianomistajan autoon törmännyttä henkilöautoa oli kuljettanut. Järkevä epäily vastaajan syyllisyydestä oli jäänyt. (Vailla lainvoimaa 28.9.2017) - Uutiset
26.9.2017 9.01
Hovioikeus: Lähellä tien pintaa kyykyssä olleeseen lapseen pakettiautolla törmännyt huoltomies ei syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen eikä kuolemantuottamukseen - äidin vahingonkorvausvaatimukselle ei ollut perustettaHO katsoi kuten KO, ettei vastaaja ollut voinut havaita lasta kääntyessään huoltotielle. Vastaaja ei ollut tapahtumahetkellä voinut varautua siihen ennalta-arvaamattomaan tilanteeseen, että hänen tulisi väistää lähellä tien pintaa olevaa matalaa kohdetta. Vastaajan ei voitu katsoa laiminlyöneen asiassa mainituissa lainkohdissa tarkoitettua olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta, eikä hän siten ollut huolimattomuudella aiheuttanut lapsen kuolemaa. Asian näin päättyessä lapsen äidin vahingonkorvausvaatimukselle ei ollut perustetta. Asiassa ei siten ollut tarvetta lausua Kuopion kaupungin vahingonkorvausvastuusta eikä myöskään siitä, oliko vastaaja ollut tapahtumahetkellä työssä. (Vailla lainvoimaa 26.9.2017) - Uutiset
25.9.2017 10.35
Puolustusvoimien vahingonkorvausvaatimus hylättiin kun maastokuorma-auton hallinnan menettäneen kuljettajan tuottamusta pidettiin lievänäHO totesi, että vastaaja oli vaikeissa ajo-olosuhteissa täytynyt noudattaa erityistä huolellisuutta. Ottaen kuitenkin huomioon tilanne, jossa vastaaja oli ajoon lähtenyt ja erityisesti sää- ja keliolosuhteista esitetty selvitys sekä se, että vastaaja ei ennen ajoon lähtemistään ollut saanut varusmieskuljettajille kuuluvaa lepoaikaa, HO asiaa kokonaisuutena arvioituaan piti vastaajan tuottamusta lievänä. Näin ollen vastaajaa ei ollut tuomittava maksamaan vahingonkorvausta puolustusvoimille eikä aihetta KO:n tuomion muuttamiseen ollut. (Vailla lainvoimaa 25.9.2017) - Uutiset
21.9.2017 15.15
Eduskunnan kirjaston tietopaketti sakkomenettelyn laajentamisestaEduskunnan kirjaston ylläpitämään Lakihankkeiden tietopaketit -palveluun on lisätty tietopaketti vireillä olevasta esityksestä sakkomenettelyn laajentamiseksi. Hallituksen esitys HE 103/2017 eduskunnalle laeiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain ja ajokorttilain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 19. syykuuta 2017. - Uutiset
18.9.2017 13.56
17-vuotiaan oma myötävaikutus johti korvauksen epäämiseen luvattomasti käyttöön otetun auton liikennevakuutuksestaA oli yhteistuumin B:n kanssa ottanut luvattomasti käyttöönsä C:n henkilöauton. A oli mennyt ajoneuvoon matkustajaksi, vaikka hän oli ollut tietoinen kuljettajana toimineen B:n humalatilasta, alaikäisyydestä ja siitä, että tällä ei ollut ollut ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. A oli edelleen matkan aikana tarjonnut B:lle olutta. A ei ollut matkan aikana tehdyistä useista pysähdyksistä huolimatta jäänyt pois ajoneuvon kyydistä, vaikka hänellä olisi siihen ollut mahdollisuus. A ei myöskään ollut käyttänyt matkan aikana turvavyötä, mikä oli osaltaan korottanut riskiä siitä, että onnettomuuden sattuessa hän vahingoittuu. A oli onnettomuushetkellä ollut 17-vuotias. HO ei vahvistanut korvauksia suoritettavaksi ajoneuvon liikennevakuutuksesta. (Vailla lainvoimaa 19.9.2017) - Uutiset
6.9.2017 16.00
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin ajokorttikoulutuksen kehittämisestäKirjaston ylläpitämään Lakihankkeiden tietopaketit -palveluun on lisätty tietopaketti vireillä olevasta ajokorttilain (386/2011) muutoksesta. Ajokorttikoulutuksen uudistuksessa on tarkoitus siirtää sääntelyn painopistettä koulutuksesta ajokokeeseen. - Uutiset
4.9.2017 12.10
KHO:n kaksi vuosikirjaratkaisua joukkoliikenneasioissaTapauksen olosuhteissa SL-Autoyhtymä Oy:n hakemassa reittiliikenteessä oli kyse palvelusopimusasetuksen mukaista liikennettä täydentävästä liikenteestä. Kun otettiin huomioon joukkoliikennelain 22 §:n 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta, haettu liikenne ei aiheuttanut jatkuvaa ja vakavaa haittaa palvelusopimusasetuksen mukaan harjoitettavalle liikenteelle. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja joukkoliikennelautakunnan päätökset kumottiin ja asia palautettiin joukkoliikennelautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Toisessa tapauksessa yhtiön esittämä tuettujen seutulippujen hyväksyminen haettuun reittiliikenteeseen ei julkisena tukena ollut mahdollista, koska valtioneuvosto ei ollut antanut palvelusopimusasetuksessa tarkoitettua yleistä sääntöä kustannusten korvaamisesta markkinaehtoisessa liikenteen järjestämistavassa. Yhtiön valitus hylättiin. - Uutiset
1.9.2017 9.47
Hallinto-oikeuden päätös taksinkuljettajan ajolupaa koskevan hakemuksen hylkäämisestäHakemuksen hylkäävää päätöstä oli perusteltu sillä, että hakija oli syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta 10.5.2014. Trafi oli todennut, että jos hakijaa on rangaistu kyseessä olevasta teosta, se estää luvan myöntämisen viideksi vuodeksi eteenpäin. Hallinto-oikeus kumosi Trafin päätöksen ja palautti asian Trafille uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
31.8.2017 16.00
Uudet realistisemmat uusien autojen päästötestit pakollisiksi 1. syyskuutaUusien automallien on 1. syyskuuta 2017 lähtien läpäistävä tarkennetut, entistä luotettavammat päästötestit, joissa mitataan todellisissa ajo-olosuhteissa syntyviä päästöjä. Lisäksi niiden on läpäistävä parannettu laboratoriotesti. Uudet päästötestit antavat entistä luotettavampia tuloksia ja antavat autonostajille totuudenmukaisemman kuvan eri automallien päästöistä. Päästöjen sisältämät typen oksidit ja hiukkaset ovat merkittäviä ilmaa saastuttavia tekijöitä. Niitä mitataan nyt entistä luotettavammin todellisissa ajo-olosuhteissa tehtävällä RDE-testillä. - Uutiset
30.8.2017 13.25
Parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivan työryhmän väliraportti liikenteen päästöjen vähentämisestä – Vihreiltä täydentävä lausunto, Perussuomalaisilta eriävä mielipideLiikenteen päästöjä halutaan vähentää tukemalla vähäpäästöisempää liikennettä, tekemällä vero- ja sääntelymuutoksia sekä parantamalla joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ja edistämällä liikenteen palveluistumista, toteaa parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä väliraportissaan 29. elokuuta 2017. - Uutiset
29.8.2017 14.00
KO ja HO: oikeus henkilökohtaiseen avustajaan syntyi heti liikennevahingosta eikä vasta 18 vuotta myöhemmin käräjäoikeuden tuomiollaKäräjäoikeus totesi, että kun lf:n kustannettavaksi vahvistettu avustajan tarve oli syntynyt kyseisestä liikennevahingosta oli myös lf:n velvollisuus kustantaa avustaja alkanut kyseisen liikennevahingon ajankohdasta eikä vasta käräjäoikeuden asian vahvistamista koskevasta ratkaisusta noin 18 vuotta liikenneonnettomuuden jälkeen. Hovioikeus ei tuomiollaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 29.8.2017) - Uutiset
28.8.2017 9.35
Hovioikeuden tuomio parkkiyhtiön valvontamaksun perinnästäAsiassa oli kysymys siitä, oliko perinnässä toimittu perintälain 5 §:n 3 momentin ja 10 b §:n 2 momentin vastaisesti siten, että maksuvaatimukset olisi lähetetty ennen kuin maksumuistutuksen ja edellisen maksuvaatimuksen lähettämisestä oli kulunut vähintään 14 päivää, jolloin velalliselta ei lähtökohtaisesti saa perintälain 10 §:n 3 momentin ja 10 b §:n nojalla periä perintäkuluja. Edelleen asiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja saanut 2.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen. Jos vastaus oli kieltävä, kysymys oli seuraavaksi siitä, mikä vaikutus sillä oli perintäkuluihin ja oliko asiassa muutoin menetelty hyvän perintätavan vastaisesti. Vielä asiassa oli kyse siitä, oliko yhtiö voinut periä saatavaa tuomioistuimessa. KO:n tuomiolauselmaa muutettiin. Vastaaja velvoitettiin suorittamaan yhtiölle 21,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien. HO alensi vastaajan maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää puoleen vaaditusta. (Lainvoimainen 17.11.2017) - Uutiset
25.8.2017 15.15
Trafin uusi määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista tuo helpotuksia erityisesti valosäännöksiinTrafin uusi määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista tulee voimaan 28. elokuuta 2017. Määräys yksinkertaistaa aikaisempaa sääntelyä, erityisesti helpotuksia tehtiin valojen osalta. Muutoksia tuli myös perävaunujen jarruvaatimuksiin. - Uutiset
23.8.2017 14.15
KHO: Edellytykset täyttävä henkilö voi toimia liikenteestä vastaavana henkilönä myös yhtymän muissa yrityksissäEU:n liikenteenharjoittaja-asetuksessa ei ollut rajoitettu asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikenteestä vastaavan henkilön oikeutta toimia liikenteestä vastaavana henkilönä useammassa kuin yhdessä yrityksessä. Tällaista rajoitusta ei ollut myöskään kaupallisista tavarankuljetuksista annetussa laissa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin ELY-keskus, että kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain 15 §:n 3 momentin säännöstä oli tulkittava siten, että liikenteenharjoittaja-asetuksessa ja kansallisessa laissa säädetyt edellytykset täyttävä henkilö voi toimia liikenteestä vastaavana henkilönä myös niissä konserniin tai vastaavaan yhtymään kuuluvissa yrityksissä, joihin henkilöllä ei ole liikenteenharjoittaja-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyä yhteyttä. - Uutiset
22.8.2017 13.10
Käräjäoikeus velvoitti vammaisen maksamaan yksityisen pysäköinnin valvontamaksut 4.380 euroa – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaAsiassa oli kysymys siitä, oliko kantajan ja vastaajan välille voinut syntyä sopimussuhde ottaen huomioon sopimuksen syntymistapa. Kysymys oli myös siitä, oliko vastaaja toiminut ajoneuvon kuljettajana ja olivatko pysäköinnin ehdot sisältävät kyltit olleet koko kanteen tarkoittaman ajan asiamukaisesti esillä ja luettavissa. Mikäli vastaaja oli toiminut ajoneuvon kuljettajana, oli asiassa lisäksi kysymys siitä, oliko vastaajalla ollut oikeus pysäköidä kanteessa tarkoitetuille paikoille vammaisen pysäköintiluvalla. Asiassa oli myös kysymys siitä, voitiinko vastaaja velvoittaa korvaamaan kantajalle ajoneuvon omistajan selvittämisestä aiheutuneet kulut. (Vailla lainvoimaa 22.8.2017) - Uutiset
18.8.2017 16.16
Äiti kuoli rattijuopon kyydissä - 3,5-vuotiaalla lapsella ei ollut oikeutta kärsimyskorvaukseenPelkästään se, että lapsen äiti oli ollut matkustajana A:n kyydissä tietoisena tämän humalatilasta, ei ollut sellaista törkeän huolimatonta myötävaikutusta omaan kuolemaansa, mikä yksinään olisi johtanut siihen, ettei vakuutusyhtiöllä olisi ollut korvausvastuuta lapselle aiheutuneesta kärsimyksestä. Myöskään turvavyön käyttämisen laiminlyönti ei ollut tässä tapauksessa edes yhdessä kuljettajan humalatilasta tietoisuuden kanssa sellainen törkeäksi huolimattomuudeksi katsottava seikka, joka olisi voinut poistaa vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden liikennevakuutuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin (1144/2002) perusteella. Nämä seikat voitiin kuitenkin ottaa huomioon harkittaessa lapsen oikeutta korvaukseen VahL 5 luvun 4 a §:n nojalla. Toisin kuin käräjäoikeus HO ei pitänyt kärsimyskorvauksen tuomitsemista kohtuullisena edes surmansa saaneen kanssa asuneelle alaikäiselle lapselle. Kysymys myös vakuutusyhtiön muutoksenhakuoikeudesta. (Vailla lainvoimaa 18.8.2017) - Uutiset
18.8.2017 9.13
KKO tuomitsi Uber-kuskin luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoonKorkein oikeus on tuominnut Uber-kuljettajana toimineen miehen luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkorangaistukseen ja menettämään valtiolle rikoksella saamansa hyödyn. KKO piti ennallaan hovioikeuden tuomitseman 20 päiväsakon suuruisen sakon, mutta alensi valtiolle tuomitun rikoshyödyn määrän 2800 eurosta 2100 euroon. - Uutiset
17.8.2017 12.10
Hovioikeus arvioi alkolukolla valvotun ajo-oikeuden edellytyksiäTörkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyneen määrääminen ajokieltoon ei ole harkinnanvaraista lukuun ottamatta tilannetta, jossa kuljettaja jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Koska A oli määrätty ajokieltoon törkeän rattijuopumuksen ohella myös törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen perusteella, ei ajokorttilain 67 a §:n mukaisia edellytyksiä valvotun ajo-oikeuden määräämiseksi ollut. (Vailla lainvoimaa 17.8.2017) - Uutiset
8.8.2017 15.15
Arviointineuvosto: Liikenteen palveluja koskevan esityksen vaikutusarvioinneissa vielä täydennettävää – ongelmat ja riskit ovat jääneet arvioinnissa vähemmälle huomiolleArviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksen vaikutusten arviointi painottuu uudistuksen hyötyihin, jolloin muun muassa tiedon avaamiseen liittyvät mahdolliset ongelmat ja riskit ovat jääneet arvioinnissa vähemmälle huomiolle. Esitysluonnoksen vaikutuksia kansalaisten ja yritysten tietosuojaan tulisi käsitellä tarkemmin. Arviointineuvosto toteaa kuitenkin, että esitysluonnoksessa on panostettu taloudellisten vaikutusten selvittämiseen. - Uutiset
3.8.2017 14.33
Jalankulkijaan suojatiellä törmännyt ja paikalta paennut ajo-oikeudeton kuljettaja tuomittiin 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenMiehelle, joka oli aiemmin tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon, tuomittava rangaistus määrättiin ehdolliseksi, koska rikoksien vakavuus, rikoksista ilmenevä tekijän syyllisyys ja tekijän aikaisempi rikollisuus eivät edellyttäneet ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. HO ei myöntänyt rangaistuksen koventamista ja sen ehdottomaksi muuttamista vaatineelle syyttäjälle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 3.8.2017) - Uutiset
27.7.2017 15.06
Hovioikeus lyhensi törkeään rattijuopumukseen syyllistyneelle määrättyä ajokieltoa kahdella kuukaudellaHO otti ajokiellon kestoa määrätessään huomioon väliaikaisen ajokiellon pituuden ja ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä oli valittajan toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen. (Vailla lainvoimaa 27.7.2017) - Uutiset
25.7.2017 15.57
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ja laiksi biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain muuttamisestaPolttoaineiden toimittajille tulisi velvollisuus vähentää kulutukseen luovutettavien polttoaineiden energiayksikköä kohti laskettuja kasvihuonekaasupäästöjä vähintään kuudella prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuviin elinkaarenaikaisiin keskimääräisiin kasvihuonekaasupäästöihin Euroopan unionissa vuonna 2010. Laissa säädettäisiin myös biopolttoaineiden ja niiden raaka-aineiden kestävyyskriteerien mukaisuudesta, kasvihuonekaasupäästöjen laskennasta ja vuotuisesta tietojen antamisesta. - Uutiset
19.7.2017 14.00
Hallinto-oikeuden ratkaisu pysäköintivirhemaksuasiassaHallinto-oikeus tutki asian perustevalituksena ja poisti A:lle määrätyn 14 euron suuruisen pysäköintivirhemaksun korotuksen. - Uutiset
10.7.2017 10.59
Uusien henkilöautojen päästömittaustavan muutosten vaikutus verotukseen7. heinäkuuta 2017 EU:n virallisessa lehdessä julkaistu EU-asetus muuttaa syyskuussa päästömittaustapaa henkilöautojen tyyppihyväksynnässä, kertovat Trafi, Verohallinto ja valtionvarainministeriö. Uutta WLTP-päästömittaustapaa käytetään uusien ensirekisteröitävien henkilöautojen polttoaineen kulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen (CO2) mittauksissa. Mittaustapa ei ainakaan toistaiseksi muuta verotusta. - Uutiset
4.7.2017 13.00
Julkisasiamiehen mukaan jäsenvaltiot voivat kieltää ja tehdä rangaistavaksi kuljetustoiminnan lainvastaisen harjoittamisen UberPop-palvelun yhteydessä tarvitsematta ilmoittaa lakiehdotusta etukäteen komissiolleJulkisasiamies tarkastelee myös tilannetta, jossa unionin tuomioistuin katsoisi, että UberPop-palvelu on direktiivissä tarkoitettu tietoyhteiskunnan palvelu. Mainitussa tapauksessa julkisasiamies päättelee, että Uberin kaltaisen välittäjän toiminnan kieltäminen ja torjuminen kuljetustoiminnan lainvastaisen harjoittamisen yhteydessä ei merkitse direktiivissä tarkoitettua teknistä määräystä, joten lakiehdotuksen ilmoittaminen komissiolle ei jälleen ole tarpeen. - Uutiset
29.6.2017 16.00
Tutkimus: Liikennerikosten uusiminen väheni rikesakkojen korotuksen jälkeenHelsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan liikennerikkomusten uusiminen väheni rikesakkojen korotuksen jälkeen noin kahdeksan prosenttia. Rikesakot korotettiin kaksinkertaisiksi syyskuussa 2015. Krimon tutkimuksessa verrattiin korotuksen jälkeen rikesakkoja saaneita vuotta aikaisempaan tilanteeseen. Korotuksen jälkeen sakon saaneista 11,4 prosenttia sai 11 kuukauden kuluessa uuden rikesakon ylinopeudesta. Ennen korotusta sakon saaneista uuden rikesakon sai 12,4 prosenttia. - Uutiset
22.6.2017 16.00
Autossaan nukkunut mies ei syyllistynyt kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle - hovioikeus vapauttiRL 23 luvun 8 §:stä ei seuraa auton omistajalle yleistä velvollisuutta estää juopuneen henkilön ajoon lähtöä. Luovuttaminen tarkoittaa sanan tavanomaisen merkityksen mukaan aktiivista menettelyä. Omistajan voidaan tietyissä olosuhteissa katsoa passiivisuudellaan hyväksyneen juopuneen ajamisen, mutta sellaista johtopäätöstä ei voida tehdä pelkästään sen perusteella, että omistaja on ollut autossa ajon aikana. Omistaja on esimerkiksi voinut suullisesti kieltää kuljettajaa ajamasta. Siinä tapauksessa ei voida katsoa, että luovuttaminen olisi tapahtunut RL 23 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla. (Vailla lainvoimaa 22.6.2017) - Uutiset
7.6.2017 12.26
KKO:n ratkaisu liikennevakuutuskorvauksestaKorkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A ollut menettänyt oikeutta vaatia korvausta liikennevahingon aiheuttaman pysyvän työkyvyttömyyden perusteella, vaikka hän ei ollutkaan nostanut kannetta vakuutusyhtiön 7.6.2007 antaman korvauspäätöksen johdosta vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa. - Uutiset
1.6.2017 9.40
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu ajoneuvojen rekisteröintivelvollisuudesta ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudestaSEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä Belgian kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltiossa asuvien työntekijöiden on rekisteröitävä kyseisessä jäsenvaltiossa omistamansa ajoneuvo, joka on jo rekisteröity toisessa jäsenvaltiossa ja joka on tarkoitettu pääosin käytettäväksi mainitun toisen jäsenvaltion alueella. - Uutiset
1.6.2017 8.30
Komissio esittää kuljetusalan kabotaasisääntöjen muuttamistaKomissio esitti keskiviikkona 31. toukokuuta laajan liikkuvuuspaketin, johon sisältyy ehdotus ulkomaisten kuljettajien keikkasääntöjen muuttamisesta. - Uutiset
26.5.2017 7.06
Liikennekaarenakin tunnettu liikennepalvelulaki tulee voimaan pääosin 1. heinäkuuta 2018Liikennepalvelulaki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön ja luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle ja uusille liiketoimintamalleille. Liikennepalvelulain keskeisenä tavoitteena on asiakaslähtöiset liikennepalvelut. Tasavallan presidentti hyväksyi lain 24. toukokuuta. Liikennepalvelulaki tulee pääosin voimaan 1. heinäkuuta 2018. Tietojen ja tietojärjestelmien yhteen toimivuutta koskevat säännökset tulevat voimaan jo 1. tammikuuta 2018. ITS-direktiiviin liittyvät älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönottoon liittyvät säännökset tulevat voimaan 1. lokakuuta 2017. - Uutiset
24.5.2017 13.26
Suojatiellä lastenvaunut kumoon ajaneelle autoilijalle 40 päiväsakkoa ja ajokieltoSuojatiellä lastenvaunuja työntänyt nainen oli loukkaantunut ja lastenvaunut, joissa oli ollut vuonna 2016 syntynyt lapsi, olivat kaatuneet lapsen kuitenkaan loukkaantumatta. Autolla ajaneen naisen katsottiin syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. HO alensi päiväsakon rahamäärän 12 euroon (480 euroa), kun naisen tulot olivat olleet olennaisesti pienemmät kuin ne tulot, joiden mukaan päiväsakon rahamääräksi oli muodostunut 23 euroa (920 euroa). (Vailla lainvoimaa 24.5.2017) - Uutiset
24.5.2017 9.46
Ajoterveysohjeet lääkäreille on päivitettyTrafi on päivittänyt ajoterveysohjeet. Uutena on otettu käyttöön erikoisalan lääkärilausunto -lomake. Lomakkeella voi ottaa kantaa ajoterveyteen tiettyä sairautta koskien. Lääkäri toimittaa lomakkeen näissä tapauksissa poliisille. Lomakkeella voi myös poistaa jonkin ajokortin erityisehdon – silmälasien tai kuulolaitteen käyttöpakon tai alkolukon terveysperusteisen käyttöpakon. Näissä tapauksissa lääkäri antaa lomakkeen asiakkaalle Ajovarmaan toimitettavaksi. - Uutiset
19.5.2017 14.43
Ajokorttiuudistus lausuntokierrokselleLVM on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen ajokorttien suoritusvaatimusten uudistamiseksi. Ajokorttilakiin ehdotetut muutokset koskisivat muita kuin kuorma- ja linja-autokortteja. Nykyisistä opetussuunnitelmiin perustuvista opetusvaatimuksista luovuttaisiin, ja oppimismenetelmä ja oppimiseen käytetty aika olisivat vapaasti päätettävissä. Lakiluonnoksen lausuntoaika päättyy 22. kesäkuuta 2017. Hanke tukee hallituksen norminpurun kärkihanketta. - Uutiset
18.5.2017 16.00
Punaisia päin ajanut kuorma-autoilija tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 40 päivän oheissakkoonMies oli kuljettaessaan kuorma-autoa Salossa Ohikulkutien ja Sepänkadun risteyksessä törkeästä huolimattomuudesta ajanut päin punaista liikennevaloa ja tämän seurauksena törmännyt oikealta tulevaan A:n kuljettamaan henkilöautoon, joka oli valon vaihduttua heidän suuntaansa vihreäksi lähtenyt ylittämään risteystä. Vastaaja oli tapahtumahetkellä ajanut noin 58-59 km/h (nopeusrajoitus 50 km/h) eikä ollut ehtinyt jarruttaa ennen yhteentörmäystä. Sekä A että henkilöautossa matkustajana ollut B olivat törmäyksessä loukkaantuneet hyvin vakavasti ja molemmat olivat myöhemmin kuolleet saamiinsa vammoihin. Ensikertalaisuudesta huolimatta vastaajan syyksi luetut teot eivät olleet sakolla sovitettavissa. Mies vaati HO:ssa, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen asemesta liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja että rangaistusta lievennetään. Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty. (Vailla lainvoimaa 18.5.2017) - Uutiset
17.5.2017 8.30
Julkisasiamiehen Uber-palvelua koskeva ratkaisuehdotusJulkisasiamies Szpunar katsoo, että vaikka sähköinen Uber-palvelualusta on innovatiivinen konsepti, se kuuluu kuljetustoiminnan alaan, joten Uberilta voidaan edellyttää kansallisessa oikeudessa vaadittavia lupia ja hyväksyntöjä. Julkisasiamiehen mukaan Uberiin ei voida soveltaa unionin oikeudessa tietoyhteiskunnan palveluille taattua palvelujen tarjoamisen vapauden periaatetta. - Uutiset
12.5.2017 13.55
230 kilometrin tuntinopeudella ajaneelle moottoripyöräilijälle tuomittu 5 kk:n ehdollinen vankeusrangaistus alennettiin 3 kk:n mittaiseksi - eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos olisi hyväksynyt käräjäoikeuden tuomionMies oli kuljettanut moottoripyörää valtatie 4:llä 230 kilometrin tuntinopeudella, vaikka suurin sallittu ajonopeus oli ollut 100 kilometriä tunnissa. HO:n enemmistä katsoi, että miehelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta oli alennettava. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos sen sijaan hyväksyi KO:n tuomion perustelut rangaistuksen mittaamisen ja rangaistuslajin osalta. (Vailla lainvoimaa 12.5.2017) - Uutiset
11.5.2017 15.11
Kolminkertaisesta ylinopeudesta 50 päivän ehdollinen vankeusrangaistus ja oheissakko - Stalker-tutkan mittaustulosta pidettiin riittävänä näyttönäNopeusvalvontaa suorittanut vanhempi konstaapeli oli kertonut tehneensä havainnon käytetystä nopeudesta tutkan näyttötaulusta, mitä havaintoa oli pidettävä riittävänä näyttönä. Yleisen rangaistuskäytännön mukainen seuraamus teosta (törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen) oli vankeusrangaistus, kun vastaajan käyttämä nopeus oli ollut kolminkertainen sallittuun nopeuteen nähden. Ehdollisen 50 päivän vankeusrangaistuksen ohessa määrättiin 30 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 11.5.2017)