Hakutulokset
- Uutiset
25.1.2023 10.50
Hovioikeus: PRH:lla oli ollut oikeus vahvistaa yrityskiinnitys ilman enempiä selvittämistoimenpiteitä - Uutiset
24.1.2023 13.35
Asianajaja Mika Backman: Yritysjärjestelyiden vaikutus tarjoajan referensseihin julkisissa hankinnoissaYrityksemme on jakautunut kahdeksi eri yhtiöksi muutama vuosi sitten. Jakautumisesta on tiedotettu julkisesti. Ennen jakautumista olimme osa vuosikymmeniä toiminutta perinteistä monialayritystä. Hankintayksikkö on sulkenut yhtiömme tarjouskilpailun ulkopuolelle, koska se katsoi, että ilmoittamamme referenssit ovat ajalta ennen yhtiömme perustamista. Voimmeko vedota ennen jakautumista tehtyihin eri yrityksen nimellä ja y-tunnuksella tehtyihin referensseihin ja olisiko hankintayksikön tullut kysyä asiasta meiltä? - Uutiset
24.1.2023 7.55
Harmaan talouden selvityksiä: Järjestäytynyt rikollisuus ja yritystoiminnan hyväksikäyttö – Miten yritysten harmaan talouden riskiä voidaan selvittää?Yritystoiminta on järjestäytyneelle rikollisuudelle yksi keino tukea rikollista toimintaa sekä hankkia vaikutusvaltaa ja varallisuutta. Järjestäytyneenä rikollisryhmän toiminta on tehokkaampaa, joten se pystyy aiheuttamaan suurempaa vahinkoa yhteiskunnalle ja oikeusjärjestelmälle. Järjestäytyneen rikollisuuden harjoittama liiketoiminta voi sisältää harmaata taloutta, talousrikollisuutta tai muuta rikollisuutta. - Uutiset
20.1.2023 12.10
Selvityshenkilö: Pk-yritysten riitojen ratkaisu sovittelemalla säästäisi myös tuomioistuinten resursseja – selvityksestä voi lausua 28. helmikuuta 2023 astiTiedon puute, kustannukset ja virallisen sovittelijajärjestelmän puuttuminen ovat syitä, miksi sovittelu ei ole yleistynyt pienten ja keskisuurten yritysten riitojen ratkaisemisessa. Näin arvio selvitysmies tänään julkaistussa oikeusministeriön selvityksessä. Selvityshenkilö Lasse Tirrosen tekemässä selvityksessä tarkastellaan, miten tuomioistuimen ulkopuolisia riidanratkaisumenettelyjä voitaisiin kehittää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten välisten riitojen ratkaisussa. Selvitys pohjautuu alan toimijoiden käytännön kokemuksiin ja havaintoihin sekä riidanratkaisun ja sovittelun alalla käytyyn keskusteluun. - Uutiset
19.1.2023 12.14
Isännöinnin uudet eettiset ohjeet tulevat voimaan 1. helmikuuta 2023 – ”Tavoitteena on parantaa asiakkaan ja isännöinnin välistä luottamusta"Uudistetut Isännöinnin eettiset ohjeet tulevat voimaan 1.2.2023. Ohjeet on uudistettu Isännöintiliiton, Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n ja taloyhtiöiden etua valvovan Kiinteistöliiton yhteistyönä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa isännöinnin laatua ja lisätä luottamusta isännöintiin. Isännöinnin eettiset ohjeet toimivat lainsäädäntöä täydentävänä, alan sisäisenä sääntelynä. - Uutiset
18.1.2023 9.08
PRH muistuttaa osakeyhtiöitä ja osuuskuntia: Tee maksuton edunsaajailmoitus kaupparekisteriin viipymättäUseimpien yritysten – esimerkiksi kaikkien osakeyhtiöiden ja osuuskuntien – täytyy ilmoittaa edunsaajatietonsa kaupparekisteriin. Ilmoita myös aina, kun edunsaajatiedot muuttuvat tai kun uusi yritys on rekisteröity. Edunsaajailmoitus on maksuton. - Uutiset
13.1.2023 8.30
EUT: Yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia hallinnollisia ja siviilioikeudellisia oikeussuojakeinoja voidaan käyttää samanaikaisesti ja toisistaan riippumattaJäsenvaltioiden on varmistettava, että näiden oikeussuojakeinojen samanaikainen käyttö ei rajoita asetuksen johdonmukaista ja yhtenäistä soveltamista. - Uutiset
5.1.2023 9.10
Laskutuspalveluja käyttävien kevytyrittäjien työeläkevakuuttamisen valvontaLaskutuspalveluja käyttävien kevytyrittäjien työeläkevakuuttamisen valvonta on osoittautunut tarpeelliseksi. Isojakin ansioita on jäänyt vakuuttamatta ja toisaalta YEL-valvonta tulee monelle laskutuspalveluja käyttävälle yllätyksenä. Heillä ei välttämättä ole yrittäjäidentiteettiä ja he saattavat kuvitella laskutuspalveluyrityksen hoitavan kaikki velvoitteet. - Uutiset
4.1.2023 9.55
EU:n sisämarkkinat täyttävät 30 vuotta – lue mitä sisämarkkinat muun muassa tarkoittaaVuonna 2023 EU viettää sisämarkkinoidensa 30-vuotispäivää. Sisämarkkinat ovat yksi Euroopan yhdentymisen tärkeimmistä saavutuksista ja yksi sen keskeisistä tekijöistä. Tammikuun 1. päivänä 1993 perustetut EU:n sisämarkkinat mahdollistavat tavaroiden, palvelujen, ihmisten ja pääoman vapaan liikkuvuuden EU:ssa, mikä helpottaa ihmisten elämää ja avaa uusia mahdollisuuksia yrityksille. - Uutiset
3.1.2023 9.30
PRH ei enää ota vastaan tilinpäätösilmoituksia sähköpostillaPRH on vuoden 2023 alussa lopettanut vastaanottaa sähköpostilla tilinpäätösilmoituksia kaupparekisteriin. Tilalla on sähköinen ilmoittaminen YTJ-palvelussa. - Uutiset
2.1.2023 13.15
Hovioikeus: Konkurssivalvonnan riitauttaminenAsiassa oli kysymys siitä, olivatko Yrjönkulman pantatut osakkeet olemassa ja oliko As Oy Yrjönkulman osakkeiden väliaikaistodistuksilla tehtyjä panttauksia pidettävä pätevinä. Lisäksi oli kysymys siitä, voiko konkurssipesä osakkeiden rekisteröimisen jälkeen enää tehokkaasti vedota uusien osakkeiden merkinnän tehottomuuteen. (KKO:ssa; VL:2023-46) - Uutiset
2.1.2023 9.22
Ilmoittajansuojelu: Oikeuskanslerinviraston keskitetty ulkoinen ilmoituskanavaIlmoittajansuojelu antaa suojan eräiden väärinkäytösten ilmoittajille. Ilmoittaja on henkilö, joka työnsä yhteydessä havaitsee Euroopan unionin tai kansallisen oikeuden rikkomista ja tekee siitä ilmoituksen ilmoituskanavaan. Väärinkäytöksistä ilmoittaminen on tärkeää yleiseen etuun kohdistuvien uhkien ja vakavien haittojen ennaltaehkäisemiseksi. - Uutiset
30.12.2022 11.11
Markkinoiden haitallista keskittymistä voidaan ehkäistä aiempaa tehokkaammin – yrityskauppojen ilmoituskynnys alenee 1.1.2023Aiempaa useampi yrityskauppa tulee vuodenvaihteen jälkeen Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkittavaksi, kun kilpailulain muutos tulee voimaan 1.1.2023. Muutoksen tavoitteena on ehkäistä markkinoiden haitallista keskittymistä, joka johtaa tuotteiden ja palvelujen hintojen nousuun ja laadun heikkenemiseen. Vuodenvaihteen jälkeen yrityskauppa tulee ilmoittaa KKV:lle, jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa ja vähintään kahden yrityskaupan osapuolten Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 10 miljoonaa euroa. Uusia liikevaihtorajoja sovelletaan yrityskauppoihin, joissa yrityskauppasopimus on allekirjoitettu tai määräysvalta hankittu 1.1.2023 tai sen jälkeen. - Uutiset
28.12.2022 10.45
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala: Naisia pörssiyhtiöiden johtoryhmissä ennätysmäärä – liiketoimintojen johdossa naisia suhteellisesti eniten suurissa pörssiyhtiöissäNaisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on tänä vuonna ennätyksellisellä tasolla, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Naisten osuus on noussut 28 prosenttiin ja suurissa pörssiyhtiöissä kivuttiin ensimmäistä kertaa yli 30 prosenttiin. Toimitusjohtajina ja pörssiyhtiöiden liiketoimintojen johdossa naisia on kuitenkin edelleen vähän. - Uutiset
27.12.2022 15.24
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.1.–30.6.2023Korkolain (633/1982) 12 §:n mukainen viitekorko ajanjaksona 1.1.–30.6.2023 on 2,5 %. Viivästyskorko tänä ajanjaksona on 9,5 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 §:n mukaisella 7 prosenttiyksikön lisäkorolla). Kaupallisiin sopimuksiin sovellettavaksi tarkoitettu viivästyskorko on 10,5 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 a §:n mukaisella 8 prosenttiyksikön lisäkorolla). - Uutiset
23.12.2022 8.28
Hovioikeuden tuomio osuuskunnan kokouksen toimivallastaHovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, että toimivalta kiviainestoimituksista tai ajojärjestelyistä päättämisestä kuului osuuskunnan hallituksen yleistoimivaltaan. Osuuskuntalaista tai osuuskunnan säännöistä ei ilmennyt perusteita katsoa osuuskunnan kokouksella olevan toimivaltaa päättää mainituista seikoista. (Vailla lainvoimaa 23.12.2022) - Uutiset
22.12.2022 13.13
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen saneerausmenettelyn keskeyttämisestäSaneerausmenettelyn keskeyttämistä koskeva lausumapyyntö olisi tullut toimittaa yhtiölle lähettämällä se yhtiön saneeraushakemuksessa ilmoitettuun prosessiosoitteeseen eli yhtiön asiamiehenä toimineen A:n sähköpostiosoitteeseen. Keskeytyshakemusta koskevan lausumapyynnön tiedoksiannossa oli siten tapahtunut virhe, minkä vuoksi ja oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 22.12.2022) - Uutiset
21.12.2022 9.02
Yrittäjän eläkelain muutokset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2023Lakimuutoksilla halutaan parantaa yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvaa ja tukea yrittäjän eläkelain toimeenpanoa. Tavoitteena on, että yrittäjän työtulo vastaa jatkossa paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa. - Uutiset
20.12.2022 14.24
KKV julkaisi uudistetut ohjeet yrityskauppavalvonnastaKilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut verkkosivuillaan kokoelman ohjeita yrityskauppavalvonnasta. Ohjeet korvaavat vuodelta 2011 peräisin olevat suuntaviivat yrityskauppavalvonnasta. - Uutiset
20.12.2022 11.52
Professori Veikko Vahtera: Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajan saanto kuului lunastusoikeuden piiriin, kun yhtiöjärjestyksessä oli määrätty mihin saantoihin lunastuslauseketta ei sovelleta ja kysymys ei ollut tällaisesta saannosta (KKO 2022:59)Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä oli autotalliosakkeisiin kohdistuva lunastuslauseke, jonka mukaan lunastusoikeus syntyi kaikissa muissa saannoissa paitsi erikseen määrätyissä tilanteissa. Yhtiön osakkeenomistajan ostaessa autotalliosakkeet tuli riitaisuus siitä, olivatko myös yhtiön osakkeenomistajan saannot lunastuksenalaisia. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiöjärjestysmääräyksellä ei ollut nimenomaisesti määrätty osakkeenomistajien saantoja lunastuksenalaiseksi. Hovioikeus ja korkein oikeus puolestaan päätyivät siihen, että lunastuslausekkeen sanamuodosta seurasi myös osakkeenomistajien saantojen kuuluminen lunastusoikeuden piiriin silloin, kun kysymys ei ollut erikseen lunastusoikeuden ulkopuolelle rajatuista tilanteista. - Uutiset
12.12.2022 15.32
KKV: Uusi ohjeistus auttaa yrityskauppojen ilmoituskaavan täyttämisessäKilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut yrityskauppoja ilmoittaville yrityksille ja näiden asiamiehille suunnatun ohjeen uuden ilmoituskaavan täyttämisestä. - Uutiset
12.12.2022 9.10
Listayhtiöiden neuvottelukunta päivitti yhtiökokouksiin liittyviä malliasiakirjojaanListayhtiöiden neuvottelukunta on päivittänyt yhtiökokouksiin liittyviä malliasiakirjojaan heinäkuussa voimaan tulleen osakeyhtiölain muutoksen (L 660/2022) johdosta. - Uutiset
8.12.2022 12.17
KKO:n ratkaisu saneerausvelastaOsuuskauppa harjoitti päivittäistavarakauppaa tiloissa, joita se hallitsi Oyj:n kanssa solmimansa määräaikaisen alivuokrasopimuksen perusteella. Oyj oli sitä koskevan yrityssaneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen irtisanonut kyseiset tilat käsittävän liikehuoneiston päävuokrasopimuksen yrityksen saneerauksesta annetun lain 27 §:n 1 momentin nojalla, jolloin myös osuuskaupan kanssa solmittu alivuokrasopimus oli päättynyt kesken sopimuskauden liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 65 §:n 1 momentin nojalla. Osuuskauppa katsoi Oyj:n menettelyllään rikkoneen sopimusvelvoitteitaan ja aiheuttaneen siten osuuskaupalle vahinkoa.
Korkein oikeus katsoi, että osuuskaupan riitaisen vahingonkorvaussaatavan peruste oli syntynyt saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen, jolloin väitetty Oyj:n sopimusrikkomus oli tapahtunut. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, että osuuskaupan mahdollinen vahingonkorvaussaatava oli yrityksen saneerauksesta annetun lain 27 §:n 1 ja 4 momentin nojalla Oyj:n saneerausohjelmassa huomioitavaa saneerausvelkaa. - Uutiset
7.12.2022 8.25
Oikeuskanslerin kirje: Ilmoittajansuojelulain toimeenpanoIlmoittajansuojelulaissa säädetään oikeuskanslerinvirastolle uusi tehtävä keskitettynä ilmoituskanavana väärinkäytöksistä ilmoittamista varten. Oikeuskansleri lähetti 2.12.2022 ministeriöille kirjeen valvontaviranomaisten velvoitteista ilmoittajansuojelulain toimeenpanossa ja keskitetyn ilmoituskanavan toiminnasta. Laki on tulossa voimaan poikkeuksellisen nopealla aikataululla, joten oikeuskansleri kiirehti toimivaltaisten viranomaisten valmistautumista lain voimaantuloon. - Uutiset
7.12.2022 7.20
Helenin ja LämpöYkkösen välisen yrityskaupan käsittely KKV:ssä raukesi – nyt yrityskauppa toteutetaan kynnysarvo alittaenHelen Oy ja LämpöYkkönen Oy ovat peruneet Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ilmoitetun yrityskaupan. KKV:n alustavan arvion mukaan yrityskauppa olisi johtanut haitallisiin kilpailuvaikutuksiin Helenin kaukolämpöverkon alueella kaukolämpöön liitettävien lämpöpumppujen markkinoilla. Helenin mukaan yrityskauppa LämpöYkkösen kanssa tullaan toteuttamaan uudelleen järjesteltynä niin, että se jää kilpailulain mukaisten liikevaihtorajojen alapuolelle, jolloin yrityskauppa ei tulisi KKV:n tutkittavaksi. KKV:llä ei ole toimivaltaa tutkia yrityskauppoja, jotka eivät täytä laissa asetettuja kynnysarvoja. - Uutiset
28.11.2022 16.00
Hovioikeus poisti tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen, kun vastaajaa ei ollut kuultu pankin oikeudenkäyntikuluvaatimuksestaKantelijaa ei ollut kuultu pankin oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta eikä hän ollut saanut vaatimuksen määrää edes tiedokseen ennen asian ratkaisemista. KO:n ratkaisu oli siten tältä osin perustunut sellaiseen aineistoon, joka ei ollut ollut kantelijan tiedossa, eikä hän ollut voinut lausua käsitystään oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrästä ja sen perusteesta. KO:n tuomio poistettiin ja asia palautettiin. Tuomiovirhekantelu jätettiin yksipuolisen tuomion osalta tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 28.11.2022) - Uutiset
28.11.2022 13.52
EU:n neuvostolta lopullinen hyväksyntä yritysten kestävyysraportointia koskevalle direktiivilleNeuvosto antoi lopullisen hyväksyntänsä yritysten kestävyysraportointia koskevalle direktiiville. Tämä tarkoittaa, että pian yritysten edellytetään julkaisevan yksityiskohtaisia tietoja kestävyysseikoista. Näin lisätään yrityksen vastuuvelvollisuutta, ehkäistään toisistaan poikkeavia kestävyysstandardeja ja helpotetaan kestävään talouteen siirtymistä. - Uutiset
25.11.2022 11.47
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Yhtiöosuuksien kauppa oli purettavaArvioitaessa tuomiossa mainittujen virheiden merkitystä kaupan purkamisen kannalta hovioikeus totesi, että velkojen määrää koskevien virheiden yhteisarvo oli moninkertainen sovittuun 2.500 euron kauppahintaan nähden. Niiden määrä oli merkittävä myös 12.4.2019 päivätyssä kauppakirjassa ilmoitettujen velkojen 60.188,53 euron yhteismäärään nähden. Ottaen kauppahinnan ja yhtiön varallisuusaseman lisäksi huomioon, että kauppakirjassa olivat myyjät nimenomaisesti vakuuttaneet yksityiskohtaisesti velkojen määrät, myyjien oli tullut käsittää velkojen määrää koskevan tiedon merkitys Teknisto Oy:n kannalta. Kirjanpitoaineiston puuttuminen vaikeutti merkittävästi tuomiossa todetuin tavoin yritystoiminnan harjoittamista ja yhtiön lakisääteisten velvoitteiden täyttämistä. Hovioikeus katsoi, että näillä virheillä oli Teknisto Oy:n kannalta olennainen merkitys ja ne olivat laadultaan sellaisia, että myyjien olisi pitänyt se käsittää. Näin ollen yhtiöosuuksien kauppa oli purettava. (Vailla lainvoimaa 25.11.2022) - Uutiset
23.11.2022 15.15
Finanssivalvonta määräsi Eisler Capital (UK) Ltd:lle 30.000 euron rikemaksun julkistettavaksi tarkoitettujen lyhyeksimyynti-ilmoitusten viivästymisestäFinanssivalvonta on määrännyt 30 000 euron rikemaksun Eisler Capital (UK) Ltd:lle. Yhtiö ei ole ilmoittanut määräajassa Finanssivalvonnalle nettomääräisessä lyhyessä positiossa tapahtuneista muutoksista tapauksissa, joista toisessa positio on ylittänyt ja toisessa alittanut julkistamiskynnysarvon. - Uutiset
22.11.2022 15.31
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto: Parlamentti hyväksyi säännöt tasa-arvon edistämiseksi pörssiyhtiöiden hallituksissaEU:n kaikkien suurten pörssiyhtiöiden täytyy lisätä aliedustetun sukupuolen hallituspaikkoja heinäkuuhun 2026 mennessä.
- 40 prosenttia johtoon kuulumattomista hallituspaikoista naisille
- Rangaistuksia yrityksille, jotka eivät noudata sääntöjä
- Säännöt eivät koske alle 250 työntekijän pk-yrityksiä. - Uutiset
21.11.2022 9.39
Luonnokset kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) voimaansaattamisen edellyttämiksi säännöksiksi – esittelytilaisuus 12.12.2022, lausuntoaikaa 16. tammikuuta 2023 saakkaKestävyysraportointidirektiivin (”CSRD”) sisällöstä saatiin poliittinen ratkaisu kesällä. Direktiivi on tärkeä pääomavirtojen kohdentamisessa, sillä sijoitusrahastojen ja muiden finanssimarkkinatoimijoiden ”vihreys” määritetään niiden investointikohteiden kestävyystietojen perusteella. Direktiivi asettaa pakottavasti julkistamisvelvollisuuden kestävyysseikoista niin ympäristön (Environment – E), sosiaalisten seikkojen (Social aspects – S) kuin yrityshallinnon (Governance – G) osalta. - Uutiset
18.11.2022 16.00
Yrityskauppojen uusi ilmoituskaava tulee voimaan vuoden 2023 alustaKaikkia liikevaihtorajojen perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ilmoitettavia yrityskauppoja koskevaa ilmoituskaavaa päivitetään muuttamalla valtioneuvoston asetusta yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta (1012/2011). Ilmoituskaavassa määritellään tiedot, jotka ilmoitusvelvollisen tulee yrityskauppailmoituksessa antaa. - Uutiset
16.11.2022 15.29
Lähestymiskielto yritykseen toimii Ruotsissa − Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät: Tämä tarvitaan myös SuomeenSuomessa yritysten tulisi voida hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriötä aiheuttaville ihmisille, esittävät Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät. Ruotsissa kaupan yrityslähestymiskielto on ollut voimassa runsaan vuoden, ja jo alkukokemukset siitä ovat myönteisiä. Häiriökäyttäytyminen on ongelma erityisesti palvelualoilla. Asiakkaat, työntekijät ja yritykset tarvitsevat turvallisen asiointi- ja työympäristön, järjestöt vetoavat. - Uutiset
16.11.2022 9.09
Traficom: Tietoturvasetelin haku aukeaa joulukuussa – tutustu tietoturvan kehittämisen tuen ehtoihin ja hakemiseenValtioneuvosto teki lokakuussa päätöksen määräaikaisesta yrityksille myönnettävästä tietoturvan kehittämisen tuesta eli niin sanotusta tietoturvasetelistä. Tietoturvaseteliä voivat hakea yhteiskunnan kannalta elintärkeät yritykset eli niin sanotut huoltovarmuuskriittiset yritykset. Tietoturvasetelin tavoitteena on nostaa näiden yritysten tietoturvallisuuden tasoa ja sitä kautta parantaa koko yhteiskunnan kykyä suojautua kyberturvallisuusuhkia vastaan. Tietoturvaseteliä haetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Tietoturvasetelien myöntämiseen on varattu 6 miljoonan euron määräraha. Tietoturvaseteleitä voidaan myöntää niin kauan kuin määrärahaa riittää. Tietoturvasetelin voi saada 1.12.2022–31.12.2024 välisenä aikana tehtyihin toimenpiteisiin. Tuki on kertaluontoinen. - Uutiset
10.11.2022 10.40
KKV:n ohjeluonnosta yrityskauppojen ilmoituskaavan täyttämisestä voi kommentoida 25.11.2022 saakkaValtioneuvoston asetuksella säädettyä yrityskauppojen ilmoituskaavaa ollaan päivittämässä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on samalla laatimassa yrityskauppoja ilmoittaville yrityksille ja näiden asiamiehille tarkempaa ohjeistusta ilmoituskaavan täyttämisestä. Jotta ohjeesta saadaan mahdollisimman selkeä ja hyödyllinen, KKV pyytää sidosryhmiltä kirjallisia kommentteja ohjeen sisällöstä. - Uutiset
9.11.2022 8.31
Kilpailuasiat: Komissio kerää palautetta markkinoiden määritelmää koskevan tiedonannon tarkistusluonnoksesta 13. tammikuuta 2023 saakkaEuroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen, jossa pyydetään kommentoimaan markkinoiden määritelmää koskevan tiedonannon tarkistuksesta laadittua luonnosta. Markkinoiden määritteleminen on tärkeä ensimmäinen vaihe arvioitaessa yrityskeskittymiä ja useimpia kilpailuoikeuden rikkomistapauksia. Sen avulla määritellään yritysten välisen kilpailun rajat. Markkinoiden määritelmää koskeva tiedonanto annettiin vuonna 1997, ja sitä tarkistetaan nyt ensimmäisen kerran. Tilanne on muuttunut huomattavasti tiedonannon antamisen jälkeen, ja tarkistuksessa on syytä ottaa huomioon erityisesti digitalisaatio ja uudet tavat tarjota tavaroita ja palveluja sekä kauppavaihdolle tyypilliset toimijoiden keskinäiset yhteydet ja globalisoituminen. - Uutiset
7.11.2022 13.08
Suomi.fin uusi talouden tietopaketti yrittäjälle: Yrityksen talousvaikeudet ja niiden ehkäisy -opasSuomi.fissä on julkaistu uusi Yrityksen talousvaikeudet ja niiden ehkäisy -opas, josta yrittäjät saavat konkreettiset ohjeet yrityksen talouden tilanteen arviointiin, maksuvaikeuksista selviämiseen tai yritystoiminnan hallittuun lopettamiseen. - Uutiset
7.11.2022 11.18
Hovioikeus: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen ei näytetty menetelleen osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n vastaisesti; Oikeudenkäynti kesti yli seitsemän vuotta – viivästymishyvitys yhdeltä vuodeltaHovioikeudessa oli kysymys hallituksen jäsenen B:n henkilökohtaisesta vahingonkorvausvastuusta ensisijaisesti sopimusperusteisesti tai toissijaisesti osakeyhtiölain nojalla. Kuten käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että reagoimalla tuomiossa kuvatulla tavalla ja viivytyksettä tietoonsa tulleisiin mahdollisiin väärinkäytöksiin B oli täyttänyt osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n mukaiset velvoitteensa. Se, että A:n yhtiölle maksamia varoja ei ollut yhtiön heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen saatu palautettua A:lle, ei itsessään osoittanut, että B olisi menetellyt osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n vastaisesti. (Ään. perusteluista. Vailla lainvoimaa 7.11.2022) - Uutiset
4.11.2022 13.13
EK:lta opas pk-yrityksille yritysvastuun EU-lainsäädäntöön varautumiseenEK on julkaissut tiiviin oppaan, joka auttaa pk-yrityksiä varautumaan tulevaan yritysvastuusääntelyyn ja myös epäsuoriin bisnesvaikutuksiin. Oppaassa selvitetään, mitkä ovat ajankohtaisimmat lakihankkeet ja miten ne voivat heijastua yrityksen kilpailukykyyn, kilpailutuksiin, rahoitukseen ja raportointiin. - Uutiset
3.11.2022 15.08
Hallitus esittää: Yrityssaneeraus sujuvammaksi ja yksinkertaisemmaksiHallitus esittää yrityssaneerauslainsäädäntöön muutoksia, joilla voidaan vahvistaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä. Esityksessä ehdotetaan, että saneerausmenettelyä sujuvoitettaisiin ja yksinkertaistettaisiin karsimalla ja keventämällä menettelyn vaiheita. Lisäksi saneerausohjelma voitaisiin aiempaa helpommin vahvistaa nopeasti, sillä ohjelman vahvistamiseen nopeutetussa menettelyssä vaaditaan esityksen mukaan aiempaa pienemmän velkojaenemmistön kannatus. - Uutiset
3.11.2022 10.10
Hallinto-oikeus: PRH oli voinut hylätä valittajan hakemuksen kuulutuksen antamisesta asunto-osakeyhtiön rakennusrahaston alentamiseksiNykyinen asunto-osakeyhtiölaki ja sen voimaanpanolaki eivät sisällä säännöksiä rakennusrahaston alentamisesta omien osakkeiden hankkimiseksi eikä tämän johdosta annettavasta kuulutuksesta velkojille. Myöskään lain esitöistä ei löydy viittauksia sanottuun menettelyyn. Rakennusrahasto on asunto-osakeyhtiössä esiintyvä erityinen oman pääoman erä, jota osakeyhtiölaki ei tunne. Rakennusrahasto on säilytetty nykyisessä asunto-osakeyhtiölaissa perustajaurakointijärjestelmän vuoksi. Osakeyhtiölaista ilmeneviä periaatteita ei siten voida sellaisenaan soveltaa rakennusrahastoon ilman lainsäädännön tukea. Hallinto-oikeus katsoi, ettei velkojiensuojamenettelyä voida soveltaa muiden kuin laissa mainittujen asunto-osakeyhtiön sidotun oman pääoman erien eli osakepääoman ja vararahaston alentamiseen. (Vailla lainvoimaa 3.11.2022) - Uutiset
3.11.2022 8.03
Maksuton kokoomateos pk-yritysten omistajanvaihdostilanteiden hallintaan”Pk-yritysten omistajanvaihdosilmiötä käsittelevä kokoomateos tarjoaa laajan läpileikkauksen tutkijoiden ja käytännön asiantuntijoiden omistajanvaihdostietämyksestä. Tavoitteena on kiteyttää ja tehdä näkyväksi tutkittu tieto ja käytännön asiantuntemus pk-yritysten omistajanvaihdoksista ja niiden tilannekuvasta sekä edistämisestä Suomessa”, kertoo Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja Anmari Viljamaa, toinen teoksen toimittajista. - Uutiset
28.10.2022 12.08
Hovioikeus: Asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen päätöksen moittiminen – vastuunjako korjaustöistä ja huoneiston hallintaan ottaminenAsiassa oli kysymys siitä, oliko Asunto Oy P:llä ollut asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:ssä säädetty peruste ottaa A:n omistama osakehuoneisto A 1 hallintaansa. A katsoi, että hallintaan ottamiselle ei ollut perustetta, koska hänellä oli ollut kuittauskelpoinen vastasaatava yhtiöltä. Kysymys oli lisäksi siitä, oliko Asunto Oy P aloittanut huoneistossa remontin, joka sillä olisi velvollisuus saattaa loppuun kokonaan tai oliko yhtiö asunto-osakeyhtiölain nojalla velvollinen tekemään osan töistä A:n käynnistämässä remontissa. Seuraavaksi kantaa oli otettava yhtiön velvollisuuteen tehdä valituksen vaatimuskohdissa 4 ja 5 yksilöityjä töitä. (Vailla lainvoimaa 28.10.2022) - Uutiset
27.10.2022 15.13
Hallituksen esitys kaupparekisterilaiksi ja elinkeinotoimintalaiksi – tarkoitus parantaa kaupparekisterin ajantasaisuutta ja luotettavuuttaHallituksen esityksen mukaan kaupparekisterissä siirryttäisiin pääasiassa sähköiseen asiointiin vuonna 2026. Yritykset voisivat jatkossa joutua myös maksamaan rekisteritietojen ilmoittamisen laiminlyönnistä. Muutosten tavoitteena on parantaa kaupparekisterin ajantasaisuutta, luotettavuutta ja yritysturvallisuutta. Hallitus antoi esityksensä kaupparekisterilaiksi ja elinkeinotoimintalaiksi eduskunnalle 27.10.2022. - Uutiset
27.10.2022 10.30
Hallinto-oikeus: PRH oli voinut velvoittaa yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen ainoan varsinaisen jäsenen toimittamaan puuttuvat tilinpäätösasiakirjat määräämässään ajassa sakon uhallaKun pyydettyjä tilinpäätösasiakirjoja ei ollut toimitettu PRH:lle sen asettamaan määräaikaan mennessä eikä laiminlyönnille ollut esitetty pätevää syytä, PRH oli voinut tuomita asettamansa uhkasakon valittajan maksettavaksi. Uhkasakko oli tuomittu asetettua pienempänä. Tilitoimistoon kohdistettu editiovaatimus hylättiin. (Ei lainvoim. 27.10.2022) - Uutiset
26.10.2022 12.15
Hovioikeus: Takaisinsaannin kohteena olevia maksuja oli pidettävä olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisina eivätkä ne siten peräytyneet konkurssipesäänHovioikeus totesi, että tuomiossa lausutut seikat tukivat kokonaisuutena arvioiden vahvasti päätelmää siitä, että maksuja oli pidettävä tavanomaisina. Vastakkaiseen johtopäätökseen ei ollut aihetta sen seikan perusteella, että maksut olivat olleet pitkään erääntyneitä. Hovioikeus katsoi siten käräjäoikeuden tavoin, että takaisinsaannin kohteena olevia maksuja oli pidettävä olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisina eivätkä ne siten peräytyneet konkurssipesään. (Vailla lainvoimaa 26.10.2022) - Uutiset
26.10.2022 11.56
Hovioikeus otti huomioon muun muassa koronapandemian sekä Ukrainan sodan vaikutukset energian ja tuotteiden hintaan: Saneerausohjelman vahvistamiselle ei ollut estettäHovioikeudessa oli ratkaistavana ensinnäkin kysymys siitä, muodostivatko menettelynaikaiset velat esteen saneerausohjelman vahvistamiselle ja toiseksi, oliko yhtiö esittänyt riittävän selvityksen siitä, että se pystyy menettelynaikaisesta velkaantumisesta huolimatta suoriutumaan maksuohjelmasta. (Vailla lainvoimaa 26.10.2022) - Uutiset
25.10.2022 9.22
KKO: Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen tulkintaAsunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen sisältyi lunastuslauseke, jonka mukaan autotallin hallintaan oikeuttavien osakkeiden lunastusoikeus koski kaikkia muita kuin erikseen mainittuja saantoja. Saantoja, joissa saajana oli nykyinen osakkeenomistaja, ei ollut erikseen mainittu.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että kauppa, jossa osakkeen saajana oli yhtiön nykyinen osakkeenomistaja, kuului lunastusoikeuden piiriin eikä asunto-osakeyhtiölain 2 luvun 5 §:n 2 momentin olettamasäännöstä sovellettu. - Uutiset
13.10.2022 16.02
Valtioneuvostolta tukea yritysten tietoturvan kehittämiseenValtioneuvosto antoi 13.10.2022 asetuksen tietoturvan kehittämisen tuesta eli niin kutsutusta tietoturvasetelistä. Asetus tulee voimaan 1. joulukuuta 2022. Uudella määräaikaisella tuella yritykset voivat konkreettisesti parantaa järjestelmiensä tietoturvaa sekä kehittää omaa tietoturvaosaamistaan. Yleisen kybervarautumistason nostaminen yhteiskunnan kriittisillä sektoreilla parantaa yhteiskunnan kykyä suojautua muun muassa hybridiuhkilta. - Uutiset
12.10.2022 11.32
Markkinaoikeus: Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen muuttaminenAsiassa oli muun muassa arvioitava, muuttiko yhtiöjärjestykseen lisätty määräys asuinhuoneiston osakkeiden omistajan oikeutta hallita huoneistoaan ja oliko yhtiöjärjestyksen muuttaminen siten edellyttänyt asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 35 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua suostumusta asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajilta. Kaikki asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajat eivät olleet läsnä 2.6.2020 pidetyssä yhtiökokouksessa eikä poissaolleiden osoitettu antaneen suostumustaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Näin ollen Patentti- ja rekisterihallitus ei ollut menetellyt virheellisesti, kun se oli evännyt yhtiöjärjestyksen muutosta koskevan kaupparekisteri-ilmoituksen rekisteröinnin. (Vailla lainvoimaa 12.10.2022) - Uutiset
12.10.2022 8.35
TEM:n esite: Pk-yritysvaikutusten tarkistuslista (pk-yritystesti) - Uutiset
6.10.2022 14.05
Selvitys: Hallintarekisteröityjen pörssiosakkeiden verovalvonnassa edelleen tehostettavaaHallitus torjuu harmaata taloutta laajalla toimenpideohjelmalla. Valtiovarainministeriö on selvittänyt, miten hallintarekisteröidyillä pörssiosakkeilla tehtyihin kauppoihin ja kauppojen osapuoliin liittyvää tietojen saatavuutta olisi mahdollista tehostaa. Verovalvonta osingonjakopäivän ympärillä tehtäviä kauppoja koskien saattaisi tehostua, mikäli kauppatapahtumien tiedot saataisiin entistä laajempaan käyttöön. Valtiovarainministeriön selvityksessä tarkasteltiin, voidaanko varmistaa, että Verohallinto saa tiedot myös suomalaisten hallintarekisteröityjen pörssiosakkeiden kaupoista sekä kauppojen osapuolista. - Uutiset
6.10.2022 11.45
Vierashuoneessa yritysjuridiikan yliopistonlehtori KTT, HTM Minna Murto-Unkila: Sulautumissuunnitelmassa tulisi selostaa sulautumiserotuksen aktivointikelpoisuuden perusteetSulautumisessa varat ja velat siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle yleisseuraantona. Yhtiöoikeudellinen sulautumisen yleisseuraanto tai yhtiö-, vero- ja kirjanpito-oikeudelliset säännökset eivät kuitenkaan sellaisenaan velvoita noudattamaan sulautumisessa kirjanpitoarvoja tai tasejatkuvuutta. Riippumatta siitä, noudatetaanko sulautumisessa kirjanpitoarvoja vai ei, sulautumisella on kirjanpito-oikeudellisen oikean ja riittävän kuvan, sisältöpainotteisuuden ja varovaisuusperiaatteen lisäksi yhtiöoikeudellista vaikutusta vastaanottavan yhtiön omaan pääomaan, oman ja vieraan pääoman suhteeseen sekä OYL 13:5:n mukaisiin voiton- ja varojenjakokelpoisiin varoihin. Vaikutus on myös vero-oikeudellinen liittyen yhtiön nettovarallisuuden ja osakkeen matemaattisen arvon kautta luonnollisen henkilön noteeraamattomasta yhtiöstä saadun osinkotulon tuloverotukseen. Sulautuminen vaikuttaa vastaanottavan yhtiön liiketaloudelliseen vakavaraisuuteen, kannattavuuteen ja maksukykyyn, joilla on vaikutusta sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kaikille sidosryhmille niin sulautumistilikaudella kuin myös sen jälkeen. - Uutiset
5.10.2022 10.25
Lausuntotiivistelmä luonnoksesta hallituksen esitykseksi asunto-osakeyhtiölain ja toiminimilain 7 §:n muuttamisestaLausunnonantajat suhtautuvat pääosin myönteisesti esitysluonnoksessa esitettyihin muutosehdotuksiin. - Uutiset
4.10.2022 13.15
Kilpailu: Komissiolta tiedonanto kilpailunrajoituksia koskevista epävirallisista ohjeista – covid-19-pandemiaan liittyvistä tilapäisistä kilpailunrajoituspuitteista luovutaanEuroopan komissio on hyväksynyt tarkistetun epävirallisia ohjeita koskevan tiedonannon, jonka myötä yritykset voivat pyytää epävirallisia ohjeita EU:n kilpailusääntöjen soveltamisesta uusiin tai ratkaisemattomiin kysymyksiin. Tarkistetulla tiedonannolla pyritään lisäämään joustavuutta ja parantamaan oikeusvarmuutta, jotta välineestä olisi enemmän hyötyä yrityksille, jotka pyytävät ohjeita arvioidakseen toimiensa laillisuutta EU:n kilpailusääntöjä vasten. Epävirallisia ohjeita annetaan ohjekirjeiden muodossa. - Uutiset
3.10.2022 11.15
Defensor Legis 3/2022 on julkaistu EdilexissäDefensor Legisin perinteisiin kuuluu vuosittainen teemanumero jostain ajankohtaisesta oikeudellisesta aiheesta. Vuoden 2022 teemana on yhtiö- ja rahoitusoikeus. Kyseiset alat ovat toki perinteisestikin liikejuridiikan keskiössä. On kuitenkin käynnissä monia muutoksia, jotka pakottavat keskustelemaan liiketoiminnan ja sen rahoituksen oikeudellisista perusteista. Merkittävimmät näistä ovat ilmastonmuutos ja erilaiset vuodesta 2007 jatkuneet sosiaalistaloudelliset mullistukset, kuten finanssi- ja koronakriisit, jotka ovat muuttaneet käsitystä valtion ja markkinoiden suhteesta. Myös teknologinen kehitys vaikuttaa juridiikkaan. Samanaikaisesti oikeus kehittyy sisäisten mekanismiensa kautta: lainsäädäntöuudistuksilla, ratkaisu- ja sopimuskäytäntöjen kautta sekä uuden oikeustieteellisen tutkimuksen myötä. - Uutiset
30.9.2022 13.25
Hallitus esittää muutoksia työeläkevakuutusyhtiöitä ja vakuutusyhtiöitä koskeviin lakeihinHallitus esittää työeläkevakuutusyhtiöille mahdollisuutta jatkaa työeläkevakuutusyhtiöiden tytäryhteisöinä oleville asunto-osakeyhtiöille vieraan pääoman käyttöä tietyin edellytyksin. Lisäksi täsmennettäisiin vakuutusyhtiöiden ja työeläkevakuutusyhtiöiden yhtiökokoussäännöksiä liittyen etänä pidettäviin kokouksiin ja tehtäisiin lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annettuun lakiin tekninen korjaus. Lait tulisivat voimaan mahdollisimman pian ja viimeistään 1. tammikuuta 2023. - Uutiset
22.9.2022 12.10
PRH: Maksuton sähköinen kaupparekisteriote lisännyt tietojen kysyntääYrityksen tai asunto-osakeyhtiön kaupparekisteritietojen kysyntä on kasvanut selvästi sen jälkeen, kun sähköisestä kaupparekisteriotteen lataamisesta tuli maksutonta elokuun alussa. Sähköisen otteen on voinut ladata maksutta Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-tietopalvelusta elokuun alusta lähtien. Maksutonta otetta on ladattu elokuussa noin 150.000 kertaa, kun aiemmin maksullisia otteita on ostettu noin 80.000 kuukaudessa. - Uutiset
20.9.2022 14.45
Hallituksen esitys: Huoneistotietojärjestelmää koskevia lakeja muutetaanValtioneuvosto on 19.9.2022 antanut hallituksen esityksen eduskunnalle eräiden huoneistotietojärjestelmää koskevien lakien muuttamisesta. Ehdotetut muutokset koskevat lakia huoneistotietojärjestelmästä, huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annettua lakia sekä asunto-osakeyhtiölakia. Hallituksen esitys sisältää kaksi toiminnallista kokonaisuutta: osakeryhmien muutosten paremman hallinnan sekä taloyhtiöiden hallinnollisten tietojen saatavuutta parantavat toimenpiteet. - Uutiset
20.9.2022 13.00
Rajat ylittävien yritysjärjestelyjen sääntelyä yhtenäistetään EU:ssa: Hallitus esittää muutoksia osakeyhtiölakiin alkuvuodesta 2023Hallitus esittää osakeyhtiölakiin muutoksia, joilla on tarkoitus panna täytäntöön EU-direktiivi rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä. Direktiivillä halutaan helpottaa osakeyhtiöiden vapautta valita kotipaikkansa EU:ssa. Esityksessä ehdotetaan muutoksia osakeyhtiölain sulautumista ja jakautumista koskeviin säännöksiin. Lisäksi esityksen mukaan yhtiö voi jatkossa siirtää kotipaikkansa toiseen ETA-valtioon ja muuttaa yhtiömuotonsa toisen ETA-valtion yhtiömuodoksi. Vastaavasti Suomeen siirtyvän toisen ETA-valtion yhtiömuoto muutetaan suomalaiseksi osakeyhtiöksi ja kotipaikka rekisteröidään Suomeen. - Uutiset
20.9.2022 11.20
Hallituksen esitys: Kilpailulain muutokset vuoden 2023 alusta ehkäisisivät markkinoiden haitallista keskittymistäHallitus esittää kilpailulain yrityskauppojen ilmoituskynnykseen alentamista. Tietyt liikevaihtorajat ylittävät yrityskaupat tulee ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. KKV puuttuu kauppaan, jos sen katsotaan estävän tehokasta kilpailua Suomessa. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 19.9.2022 ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta. - Uutiset
20.9.2022 7.07
Väärinkäytöksistä ilmoittaville vahvempaa suojaa (whistleblowing)Hallitus antoi 19.9.2022 eduskunnalle esityksen laiksi Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. Ilmoittajansuojelulailla pannaan täytäntöön Euroopan unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelua koskeva niin sanottu whistleblower-direktiivi. Lailla kielletään ilmoittajaan kohdistuvat vastatoimet. Esityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
15.9.2022 12.26
Lausuntotiivistelmä yrityssaneerauslain kehittämistä pohtineen työryhmän loppumietinnöstäOikeusministeriö pyysi mietinnöstä lausuntoa yhteensä 54 eri viranomaiselta, järjestöltä ja asiantuntijalta. Pyydettyjä lausuntoja saapui yhteensä 34. Lausuntopalaute on pääosin erittäin myönteistä. Uudistustyön tavoitteita pidettiin tärkeinä ja tavoitteiden toteuttamiseksi ehdotettuja toimenpiteitä pääosin oikeansuuntaisina ja perusteellisesti valmisteltuina. - Uutiset
12.9.2022 14.40
PRH: Uutta yrityksille; Ilmoita tilinpäätös kaupparekisteriin YTJ-palvelussa – sähköpostilla voi ilmoittaa vain 31.12.2022 astiNyt voit ilmoittaa tilinpäätöksen kaupparekisteriin sähköisesti YTJ-palvelussa. Voit myös ilmoittaa tilinpäätöksen sähköpostilla vielä tämän vuoden loppuun eli 31.12.2022 asti. Sen jälkeen PRH ei enää ota vastaan tilinpäätöksiä sähköpostitse. - Uutiset
2.9.2022 11.48
Professori Veikko Vahtera: Asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen päätös ullakkokomeroiden uudelleenjakamisesta oli selvästi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena mitätön (HHO 23.3.2022 – lainvoimainen)Keväällä 2022 julkisuudessakin oli esillä hovioikeuden ratkaisuun perustuva tapaus, jossa kysymys oli yhtiökokouksessa tehdystä päätöksestä jakaa yhtiön ullakkokomerot uudella, aiemmasta jakosuhteesta poikkeavalla tavalla. Tietyllä osakehuoneistolla oli ollut yhtiön perustamisesta lähtien huomattavasti muita osakehuoneistoja suurempi ullakkokomero. Asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa oli päätetty valtuuttaa hallitus toteuttamaan vinttikomeroiden uudelleen jakaminen, ja yhtiökokouksen pöytäkirjan mukaan tarkoitus on jakaa varastotilat asuntopinta-alan mukaisesti. Sen osakehuoneiston, jonka ullakkokomero olisi pienentynyt huomattavasti, omistajat jättivät eriävän mielipiteen yhtiökokouksen päätökseen. Yhtiökokouksen tekemän päätöksen myötä yhden huoneiston hallinnassa ollut ullakkokomero pieneni merkittävästi, ja samanaikaisesti muiden huoneistojen ullakkokomeroiden koko kasvoi. Hovioikeus, toisin kuin käräjäoikeus, katsoi, että yhtiökokouksen päätös oli selvästi yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen ja näin ollen mitätön (HHO 23.3.2022, S19/1476 – lainvoimainen). - Uutiset
1.9.2022 15.15
Lainsäädännön arviointineuvosto: Osakeyhtiölain yritysvaikutusten arviointi on tehty hyvin, mutta turhan yksityiskohtaisestiLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta osakeyhtiönlain muuttamiseksi. Esityksen vaikutuksia on kuvattu hyvin, mutta esityksen yksityiskohtaisuus ja toisteisuus vaikeuttavat asian ymmärtämistä. Esityksen merkittävimmät muutokset koskevat rajat ylittäviä yritysjärjestelyjä, joita ovat kotipaikan muutos, sulautuminen ja jakautuminen. Esityksellä pannaan täytäntöön EU-direktiivin muutokset. - Uutiset
25.8.2022 13.31
Lausuntotiivistelmä rajat ylittäviä yritysjärjestelyjä koskevan yhtiöoikeudellisen direktiivin täytäntöönpanoa koskevasta työryhmän mietinnöstäLausunnonantajat pitävät mietinnön mukaista direktiivin täytäntöönpanoa pääosin onnistuneena. Valtaosa työryhmän ehdotuksista hyväksytään sellaisinaan. Myös viranomaisen ennakolliseen valvontaan ja osakkeenomistajien oikeuteen vaatia ylimääräistä rahavastiketta suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta niitä koskien esitetään myös varauksellisia näkökantoja. Kotipaikan siirron sääntely erillisenä järjestelynä katsotaan selkeyttävän nykytilannetta. - Uutiset
25.8.2022 11.55
Vierashuoneessa professori Janne Ruohonen ja väitöskirjatutkija Lassi Salminen: Monessa kuntayhtiössä toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsen – hallitusjäsenyys harvoin perusteltuaKuntayhtiöt tuottavat tyypillisesti erilaisia palveluita kuntalaisille, ja yhtiöissä on merkittävästi varallisuutta – ja velkaa. Monissa kuntayhtiöissä toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsen. Toimitusjohtajan hallitusjäsenyys saattaa heikentää hallituksen toimitusjohtajaan kohdistuvaa valvontavastuuta. Kuntien tulisi omistajaohjauksen keinoin asettaa rajoituksia toimitusjohtajien hallitusjäsenyydelle. - Uutiset
16.8.2022 13.10
Hovioikeus: Yhtiön vastuuhenkilöt eivät olleet toimineet huolellisesti osakeyhtiölaissa tarkoitetulla tavalla luotottaessaan emoyhtiötäA ja B vaativat yhteisessä valituksessaan HO:ssa, että KO:n tuomio kumotaan ja että ensisijaisesti heidät vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti A ja B vaativat, että tuomittua korvausvelvollisuutta alennetaan. Tuomittavasta määrästä oli tehtävä vielä 197.000 euron kuittaus tai määrä oli ainakin otettava huomioon kokonaisarvioinnissa. Joka tapauksessa korvausvelvollisuutta oli soviteltava. Lisäksi A ja B vaativat, että X Oy:n konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa asiassa korkoineen. HO ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa. (Vailla lainvoimaa 16.8.2022) - Uutiset
8.7.2022 14.00
Yhtiöille, osuuskunnille ja yhdistyksille pysyvä mahdollisuus etäkokousten järjestämiseenOsakeyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt, osuuskunnat ja yhdistykset voivat jatkossa pitää kokouksensa kokonaan etäkokouksina. Lisäksi helpotetaan ja selvennetään etäosallistumisen tarjoamista ja käyttämistä perinteisissä kokouksissa. Uudistus parantaa osakkaiden ja jäsenten mahdollisuuksia osallistua kokouksiin. Tasavallan presidentti vahvisti lait 8.7.2022 ja ne tulevat voimaan 11. heinäkuuta 2022. - Uutiset
6.7.2022 12.25
ETLA:n muistio: Euroopan datasääntely käy jo ylikierroksilla ja säädökset kuormittavat yrityksiäEU:n asettama datasääntely uhkaa ylikuormittaa sääntelyn vaikutusta yrityksille ja samalla koko datan hyödyntämistä. Tämä ilmenee tuoreesta Etla Muistiosta. Digijättien vallan kaitsemiseen tähtäävien säädösten määrä on paisunut. Sääntelyviidakko edellyttääkin jatkossa lukuisten eri säädösten yhtäaikaista hahmottamista ja asettaa samalla yrityksille lukuisia velvoitteita, jotka nostavat kustannuksia. Pahimmillaan yritykset saattavat alkaa rajoittaa datan keräämistä ja avaamista, mikä olisi uhka digivihreän siirtymän etenemiselle. - Uutiset
6.7.2022 10.10
Hallituksen esitysluonnoksesta henkilöstön aseman turvaamisesta yhtiöiden rajat ylittävässä sulautumisessa, jakautumisessa tai kotipaikan siirrossa voi lausua 16. elokuuta 2022 saakkaEsityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) sekä rajat ylittävässä yhtiöiden sulautumisessa tai jakautumisessa annettua lakia. Lisäksi ehdotetaan muutoksia työsopimuslakiin, yhteistoimintalakiin, yhteistoiminta-asiamiehestä annettuun lakiin sekä yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annettuun lakiin. - Uutiset
5.7.2022 8.35
Yritystietojen saanti helpoksi sijoittajille: EU:n neuvosto vahvisti kantansa eurooppalaiseen keskitettyyn palvelupisteeseen (ESAP)Neuvosto on vahvistanut kantansa kolmeen eurooppalaisen keskitetyn palvelupisteen (ESAP) perustamista koskevaan ehdotukseen. Tämä on pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman ensimmäinen toimenpide. Tavoitteena on luoda keskitetty palvelupiste, jolla on saatavilla julkisia rahoitus- ja kestävyystietoja EU:n yrityksistä ja EU:n sijoitustuotteista. - Uutiset
4.7.2022 12.15
KKV hyväksyi ehdollisena Bewin ja Jackon Holdingin välisen yrityskaupanKilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi 1.7.2022 yrityskaupan, jossa BEWI ASA hankkii Jackon Holding AS:n. Kaupan hyväksymisen ja täytäntöönpanon ehtona on, että Bewi myy EPS-eristeiden valmistuksen ja myynnin Suomen liiketoimintansa kokonaisuudessaan. - Uutiset
30.6.2022 7.13
Heinäkuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHeinäkuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Ilmastolaki tulee voimaan 1.7.2022 alkaen
- Valmisteverotuslain 18 §:n muuttaminen
- Arvonlisäverolain muuttaminen
- Yrityksen saneerauksesta annetun lain muuttaminen
- Osuuskuntalain 23 luvun 24 §:n muuttaminen
- Osakeyhtiölain 20 luvun 24 §:n muuttaminen
- Finanssivalvonnasta annetun lain muuttaminen
- Työturvallisuuslain muuttaminen
- Luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttaminen
- Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttaminen - Uutiset
17.6.2022 9.29
Hallituksen esitys: Taloyhtiöiden lainoihin rajoituksia – tavoitteena hillitä kotitalouksien velkaantumistaUudet asuntolainat pitää jatkossa maksaa takaisin enintään 30 vuodessa. Hallitus esittää rajoituksia myös taloyhtiölainoihin. Hallitus esittää, että
- uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika saa olla enintään 30 vuotta
- taloyhtiölainat voivat olla uudisrakentamisessa enintään 60 prosenttia myytävien asuntojen velattomasta hinnasta
- taloyhtiölainojen takaisinmaksuaika saa olla uudisrakentamisessa enintään 30 vuotta eikä niissä voi olla lyhennysvapaata ensimmäisinä viitenä vuotena rakennuksen valmistumisesta (lyhennysvapaa kuitenkin mahdollinen ensimmäisen vuoden aikana)
- kuluttajaluotonantajien valvontaa tehostetaan ja valvonta keskitetään Finanssivalvonnalle. - Uutiset
16.6.2022 15.45
Esitysluonnos yrityskauppojen ilmoituskynnyksen muuttamisesta lausunnoille 10. elokuuta 2022 saakkaTietyt liikevaihtorajat ylittävät yrityskaupat tulee ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Työ- ja elinkeinoministeriö esittää lausunnoille lähetetyssä hallituksen esitysluonnoksessa, että kilpailulain yrityskauppojen ilmoituskynnystä muutettaisiin. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta. Lausuntoja pyydetään lisäksi päivityksistä yrityskauppojen ilmoituskaavaan. - Uutiset
9.6.2022 13.13
EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti sopimukseen sukupuolten tasapuolisemmasta edustuksesta yhtiöiden hallintoelimissäNeuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät 8.6.2022 poliittiseen yhteisymmärrykseen uudesta EU-laista, jolla edistetään sukupuolten tasapuolisempaa edustusta julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallintoelimissä. Johtokunnissa eri puolilla EU:ta on viime vuosikymmenen aikana edistytty jonkin verran kohti tasa-arvoa. Edistyminen on kuitenkin ollut epätasaista, ja lokakuussa 2021 keskimäärin vain 30,6 % hallintoelinten jäsenistä ja 8,5 % hallintoelinten puheenjohtajista oli naisia (vastaavat luvut 10,3 % ja 3 % vuonna 2011). - Uutiset
8.6.2022 12.45
EK: Kestävyysraportointistandardit tulevatMuun kuin taloudellisen tiedon raportointidirektiiviä ollaan uudistamassa. Muutokset yritysten yhteiskuntavastuuraportointiin tulevat olemaan varsin mittavia ja yksityiskohtaisia tulevan Corporate Sustainability Reporting -direktiivin (CSRD) kautta. Direktiiviin liittyvien standardien osalta EK toivoo yritysten nopeaa reagointia. - Uutiset
8.6.2022 8.28
Selvitys: Julkisomisteiset yhtiöt eivät tarvitse yleislakiaValtiovarainministeriön asettama, usean ministeriön edustajista koostunut hanketyöryhmä selvitti, edellyttääkö julkisomisteisten yhtiöiden toiminnan jatkuminen sote-uudistuksen jälkeen nykylainsäädännön muuttamista. Työryhmä selvitti myös, voidaanko julkisomisteisten yhtiöiden palvelutuotanto lukea mukaan hyvinvointialueiden omaan palvelutuotantoon. Selvityksen perusteella tarvetta yleisille lainsäädäntömuutoksille ei ole. - Uutiset
2.6.2022 11.55
Professori, emer. Heikki Halilan juhlajulkaisun "Yksityisoikeus ja oikeuskulttuuri" artikkeleita on julkaistu EdilexissäHeikki Halilan juhlajulkaisun julkistamistilaisuus pidettiin Helsingin yliopistolla 1. kesäkuuta 2022. Iso osa kirjan artikkeleista on julkaistu myös Edilexissä. - Uutiset
31.5.2022 14.17
VTV:n tarkastuskertomus: OrganisaatiofuusiotVirastofuusiot valtionhallinnossa kaipaavat parempaa valmistelua, konkreettisia tavoitteita ja taloudellisten vaikutusten arviointia ja seurantaa. Fuusioilla pyritään tehostamaan ja kehittämään viranomaisen toimintaa, mutta fuusioiden jälkeen organisaatiot eivät välttämättä muutu merkittävästi. - Uutiset
31.5.2022 9.49
Hovioikeus määräsi yhtiötä koskevan saneerausmenettelyn aloitettavaksiSeikat aikaisemmasta saneerausmenettelystä eivät tukeneet johtopäätöstä siitä, että yhtiön tarkoituksena olisi hakea epäoikeutettua kilpailuetua pyrkimällä toistamiseen saneerausmenettelyn kohteeksi. (Vailla lainvoimaa 31.5.2022) - Uutiset
16.5.2022 9.39
Komissio on tyytyväinen poliittiseen yhteisymmärrykseen tietoverkkojen ja -järjestelmien uusista kyberturvallisuussäännöistä – NIS 2 -direktiivi tiukentaa myös yrityksille asetettuja tietoturvavaatimuksiaKomissio on tyytyväinen Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenvaltioiden saavuttamaan poliittiseen yhteisymmärrykseen komission joulukuussa 2020 ehdottamasta direktiivistä, joka koskee toimenpiteitä korkeatasoisen kyberturvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa (NIS 2 -direktiivi). - Uutiset
10.5.2022 10.10
Komissio pyytää palautetta yrityskeskittymien valvonnan yksinkertaistamisesta 3. kesäkuuta 2022 mennessäEuroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen, jossa pyydetään kommentteja sulautuma-asetuksen tarkistetun täytäntöönpanoasetuksen luonnoksesta ja yksinkertaistettua menettelyä koskevasta tiedonannosta. - Uutiset
10.5.2022 9.45
Työryhmän mietintö rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä lausunnoilla 24. kesäkuuta 2022 asti – lait on tarkoitus saada voimaan tammikuussa 2023Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa osakeyhtiölakiin muutoksia, joilla on tarkoitus panna täytäntöön EU-direktiivi rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä. Tavoitteena on helpottaa osakeyhtiöiden vapautta valita kotipaikkansa EU:ssa. Työryhmän mietintö on nyt lausunnoilla. Uudistuksessa on tarkoitus säätää yhtiön kotipaikan siirrosta ja rajat ylittävästä jakautumisesta EU:ssa sekä muuttaa ja täydentää rajat ylittäviä sulautumisia koskevaa EU-sääntelyä. Tarkoituksena on harmonisoida sääntelyä EU:ssa. - Uutiset
10.5.2022 8.59
Lainsäädännön arviointineuvosto: Ilmoittajansuojelulain esitysluonnoksessa tulisi kuvata selkeämmin ehdotetun sääntelyn merkittävimpiä vaikutuksiaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelua koskevan lain hallituksen esitysluonnoksesta. Sen perusteella saa käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta esityksen vaikuttavuutta ja ehdotetun sääntelyn merkittävimpiä vaikutuksia tulisi kuvata selkeämmin. - Uutiset
9.5.2022 14.35
Selvitys EU:n digisäännöksistä tuo esille liiketoiminnan mahdollisuudet suomalaisille toimijoilleEuroopan komissio on antanut viimeisen kahden vuoden aikana useita digialaa koskevia lainsäädäntöaloitteita. Vaikka asetusehdotukset ovat valmisteluvaiheessa, suomalaisten yritysten olisi hyvä ymmärtää jo nyt säädöskehikon luomat datatalouden liiketoimintamahdollisuudet. Työ ja elinkeinoministeriön tutkimusyritys Witmilliltä tilaamalla selvityksellä kartoitettiin, millaiset mahdollisuudet uudet digisäädökset luovat liiketoiminnalle. Digitaalisuus on yksi merkittävimmistä keinoista luoda uutta talouskasvua. Datatalous tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia kaikille toimialoille. Eri alojen ja erityyppisten yritysten valmiudet hyödyntää murroksen mahdollisuuksia ovat kuitenkin erilaiset. - Uutiset
5.5.2022 14.26
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Valtioneuvosto tukee komission ehdotusta EU:n yritysvastuulainsäädännöstäEuroopan komissio julkaisi 23.2.2022 ehdotuksensa EU:n yritysvastuulainsäädännöstä. Valtioneuvosto pitää ehdotusta tärkeänä ja kannattaa ehdotusta keskeisiltä osin, korostaen samalla, että sääntelyn tulee olla selkeää ja että yrityksillä tulee olla realistiset mahdollisuudet noudattaa ehdotettuja velvoitteita. Valtioneuvosto toimitti 5.5.2022 eduskunnalle U-kirjelmän komission ehdotuksesta yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta, eli niin sanotusta EU:n yritysvastuulainsäädännöstä. - Uutiset
5.5.2022 12.28
PRH: Kaupparekisteri-ilmoituksen korjauksen voi nyt lähettää netissäYritys voi nyt vastata kaupparekisteri-ilmoituksen korjauskehotukseen netissä YTJ-palvelussa. Jos PRH ei voi rekisteröidä kaupparekisteri-ilmoituksen tietoja, lähettää se korjauskehotuksen, jossa yritystä pyydetään korjaamaan tai täydentämään ilmoitusta. - Uutiset
4.5.2022 14.05
Työryhmän mietintö rajat ylittäviä yritysjärjestelyjä koskevan yhtiöoikeudellisen direktiivin täytäntöönpanostaTyöryhmän mietinnön sisältämän hallituksen esityksen valmisteluun on johtanut täytäntöönpanoa edellyttävä direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta rajat ylittävien yhtiömuodon muutosten, sulautumisten ja jakautumisten osalta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2121 (muutosdirektiivi). - Uutiset
3.5.2022 11.15
Yrityskiinnityksiä vahvistettu vuonna 2022 lähes 17,7 miljardin euron arvosta – lue yrityskiinnityksistäPatentti- ja rekisterihallitus on vahvistanut vuoden 2022 tammi-maaliskuussa yrityskiinnityksiä lähes 17,7 miljardin euron arvosta. Vuonna 2021 vastaavaan aikaan vahvistettiin kiinnityksiä 4,1 miljardin arvosta. Vuonna 2021 vahvistettiin yrityskiinnityksiä kaiken kaikkiaan 41,4 miljardin arvosta. - Uutiset
27.4.2022 14.41
Hovioikeus: Soveltuiko poroisäntään porovahingoista analogisesti osakeyhtiölain ja yhdistyslain mukainen vahingonkorvausvastuuHovioikeudessa ratkaistavana kysymyksenä oli ensinnäkin se, oliko vahinkoilmoituksen ja korvaushakemuksen tekeminen kuolleista poroista ollut A:n tehtävänä. Mikäli tehtävän katsottiin kuuluneen A:lle, niin seuraavaksi ratkaistavaksi tuli, oliko A laiminlyönyt velvollisuutensa ja oliko hän toiminut tahallaan tai huolimattomuudesta. Mikäli A:n katsottiin laiminlyöneen tehtävänsä tahallaan tai huolimattomuudesta, seuraavana ratkaistavana kysymyksenä oli se, oliko A aiheuttanut kanteissa mainitut taloudelliset vahingot julkista valtaa käyttämällä tai rangaistavaksi säädetyllä teolla taikka oliko vahinkojen korvaamiseksi olemassa muutoin erityisen painavia syitä. Mikäli mainitut korvausperusteet eivät tulleet sovellettavaksi, kysymys oli vielä siitä, soveltuiko tapaukseen analogisesti osakeyhtiölain ja yhdistyslain mukainen vahingonkorvausvastuu. Edelleen korvausvelvollisuuden osalta oli kysymys paliskunnan isännänvastuusta, vahingonkorvauksen määrästä ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden laajuudesta. (Vailla lainvoimaa 27.4.2022) - Uutiset
21.4.2022 14.14
Hallitus esittää: Kaikille yhtiöille, osuuskunnille ja yhdistyksille mahdollisuus etäkokousten järjestämiseen väliaikaisen lain voimassaolon päättymisen jälkeenkinHallitus esittää lakimuutosta, joka laajentaa mahdollisuutta pitää kokoukset kokonaan etäkokouksina kaikille osakeyhtiöille, asunto-osakeyhtiöille, osuuskunnille ja yhdistyksille. Tavoitteena on parantaa osakkaiden ja jäsenten mahdollisuuksia osallistua kokouksiin. Esityksen mukaan sekä kokonaan etäyhteyksin pidettävissä että osittain läsnä ja osittain etänä pidettävissä niin sanotuissa hybridikokouksissa kaikilla osallistujilla on täysimääräiset osallistumisoikeudet kokouksen aikana. Lakien on tarkoitus tulla voimaan heinäkuun alussa, kun etäosallistumista ja verkkokokouksia koskevan väliaikaisen lain voimassaolo päättyy. Väliaikainen laki on ollut voimassa koronaviruspandemian aikana. - Uutiset
21.4.2022 12.42
Raportti: Pyrkimykset yritystukien karsimiseksi tuloksettomia, paine tukien kasvattamiseen suuriYritystukien määrä on lisääntynyt ja useat tekijät ylläpitävät kasvupainetta myös jatkossa. Yritystukien leikkauksilla aikaan saatavaan julkisen talouden liikkumavaraan kannattaakin suhtautua epäillen, koska poliittisessa päätöksenteossa leikkaukset ovat osoittautuneet miltei mahdottomiksi toteuttaa, arvioidaan 21.4.2022 julkaistussa Yritystukien tutkimusjaoston kolmannessa vuosiraportissa. - Uutiset
20.4.2022 9.23
Kiinteistöliitto: Hallituskysely 2022 – hallituspalkkiot ja hallitusammattilaisten käyttöYhä isompi osa taloyhtiöistä maksaa hallituksensa jäsenille rahapalkkion näiden tekemästä työstä, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Tulosten perusteella miltei kaksi kolmesta taloyhtiöstä maksaa hallitustyöstä rahallisen korvauksen. Kerrostaloissa osuus on 74, ja rivitaloyhtiöissä 40 prosenttia. Hallitusammattilaisten käyttö on edelleen harvinaista. - Uutiset
19.4.2022 11.00
EK: Päivitetyt QA-vastaukset yritysten kysymyksiin Venäjä-pakotteistaElinkeinoelämän keskusliitto on päivittänyt Venäjä-pakotteiden QA-vastauksia 15.4.2022. - Uutiset
14.4.2022 16.00
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Osuuskunnan kokouksen päätöksen moittiminen – jäsenyydestä erottaminenHovioikeus katsoi, että Osuuskunta Informaatiokirjakaupalla oli ollut oikeus erottaa Booky jäsenyydestään. (Vailla lainvoimaa 14.4.2022) - Uutiset
13.4.2022 15.01
KKV arvioi tarvetta päivittää yrityskauppojen ilmoituskaavaaLiikevaihtorajat ylittävät yrityskaupat on ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) ilmoitusvelvollisuudesta annetun asetuksen mukaisesti. KKV arvioi parhaillaan tarvetta päivittää vuodelta 2011 peräisin olevan valtioneuvoston asetuksen liitteenä olevaa yrityskauppojen ilmoituskaavaa. Kaava määrittää tiedot, jotka yrityskauppailmoituksessa on virastolle toimitettava. - Uutiset
6.4.2022 12.55
Etäkokouksia koskeva esitys saa lainsäädännön arviointineuvolta kehujaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle osakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten etäkokouksista. Esitys on poikkeuksellisen laadukkaasti tehty, arviointineuvostolla on vain vähäisiä lisäysehdotuksia esitykseen. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia, asunto-osakeyhtiölakia, osuuskuntalakia ja yhdistyslakia niin, että sallitaan etäyhteyden välityksellä ilman kokouspaikkaa pidettävät yhtiökokoukset, osuuskunnan ja edustajiston kokoukset sekä yhdistyksen ja valtuutettujen kokoukset. Etäkokouksessa osakkeenomistaja, jäsen tai edustajiston tai valtuuston jäsen voisi käyttää täysimääräisesti oikeuksiaan kokouksen aikana etäyhteyden välityksellä.