Hakutulokset
- Uutiset
1.11.2023 11.49
Hovioikeus: Saneerausohjelman muutoshakemus vahingonkorvaussaatavan määrän vahvistamiseksi 19.262.523,68 euroksi oli ennenaikainenHovioikeus katsoi päätöksessä mainituilla perusteilla, että X Ky:n muutosvaatimus oli ennenaikainen, koska yhtiön saneerauksessa huomioon otettavan saatavan määrää ei ollut vielä yrityssaneerauslain 63 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla lopullisesti ratkaistu. Kysymys myös asianosaisista saneerausohjelman muutoshakemusta käsiteltäessä ja oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 1.11.2023) - Uutiset
31.10.2023 12.31
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta: Miten edistää tuottavuutta? Laboren ja Etlan yhteistutkimus esittää toimenpiteitä Suomen tuottavuuden nostamiseksiLaboren ja Etlan julkaiseman yhteistutkimuksen mukaan tutkimus- ja kehitysrahoitus on suunnattava harkitusti, muttei ”orkestroiden”. Lisäksi todetaan, että vihreä siirtymä voi oikein toteutettuna olla tuottavuuskehitystä edistävä voima.
Digitalisaation tarjoamiin mahdollisuuksiin tarttuminen on yritysten kasvun ja liiketoiminnan kehittämisen kannalta keskeistä, mutta tutkimuksen mukaan digitalisaatio lisää työn tuottavuutta vain niissä yrityksissä, joiden käytettävissä on riittävän hyvin koulutettua työvoimaa. Tuottavuuskasvua voidaan edistää myös lisäämällä korkeakoulupaikkoja ja työperäistä maahanmuuttoa. - Uutiset
30.10.2023 9.10
Omistajanvaihdosfoorumin omistajanvaihdosviikolla vauhditetaan yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksiaOmistajanvaihdos on ajankohtainen lähes 14.000:ssa työnantajayrityksessä, joissa on vähintään 90.000 työpaikkaa. Suomella ei ole varaa menettää yhtään elinkelpoista työnantajayritystä – siksi haemme tällä viikolla keinoja vauhdittaa pk-sektorin yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia, kirjoittaa valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja, EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen. - Uutiset
26.10.2023 13.53
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Maksuviivästyksiä kaupallisissa toimissa pyritään vähentämään EU:ssa – ehdotetuissa keinoissa on ongelmiaEuroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä, jotta maksuviivästyksiä kaupallisissa toimissa voitaisiin torjua aiempaa tehokkaammin. Tavoitteena on helpottaa erityisesti velkojina toimivien pienten ja keskisuurten yritysten asemaa. Valtioneuvosto lähetti Euroopan komission asetusehdotuksen eduskunnalle 26.10.2023. Valtioneuvosto kannattaa lainsäädännön tavoitteita, mutta pitää useita ehdotettuja keinoja ongelmallisina. - Uutiset
23.10.2023 15.25
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen: Perusteita määrätä saneerausmenettelyä lakkaamaan ei ollutHovioikeus totesi asiassa esitetyn uuden selvityksen perusteella, että yhtiö oli tehnyt asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä esille tuomiaan tehostamistoimenpiteitä, joiden johdosta yhtiön tilauskanta ja taloudellinen tilanne olivat parantuneet. Yhtiö oli kyennyt tämän johdosta lyhentämään menettelyn aikaisia velkojaan merkittävissä määrin. Sekä yhtiön että selvittäjän mukaan yhtiö kykenee nyt todennäköisesti suoriutumaan myös lopuista menettelyn aikaisista veloistaan. Hovioikeus katsoi, että perusteita määrätä saneerausmenettelyä lakkaamaan ei ollut. Käräjäoikeuden päätös oli näin ollen kumottava. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023) - Uutiset
9.10.2023 8.53
Keskustelutilaisuus ympäristölle haitallisista tuista 11.10.2023Suomen ympäristökeskus julkaisi 18.9.2023 raportin "Ympäristölle haitalliset tuet Suomessa. Katsaus ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin tukiin", jossa on käyty läpi ympäristölle haitallisten tukien arviointimenetelmien kehitystä ja arvioitu tukien haitallisia vaikutuksia erityisesti ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle. - Uutiset
9.10.2023 8.38
Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI: Ihmiskaupan torjunta velvoittaa myös yrityksiäEuroopan unionista on tulossa vahvempaa yritysvastuusääntelyä. Yritysten vastuu vaikutuksistaan arvoketjuissaan vahvistuu. Mitä uusia vaatimuksia sääntely tuo yrityksille työperäisen ihmiskaupan estämiseksi? - Uutiset
6.10.2023 14.54
Lainsäädännön arviointineuvosto yritysten kestävyysraportoinnista: Hallituksen esityksen hyötyjä tulisi kuvata tarkemmin – neuvosto pitää moitittavana työ- ja elinkeinoministeriön menettelyä, jossa se ei toimittanut hallituksen esitysluonnosta arviointineuvoston käsiteltäväksiLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon niin sanottua yritysten kestävyysraportointia koskevasta hallituksen esityksestä. Esityksen vaikutuksista saa kohtalaisen hyvän käsityksen, mutta kestävyysraportoinnin hyödyt jäävät epäselviksi. - Uutiset
6.10.2023 11.11
Oikeustiede - Jurisprudentia LV:2022 on julkaistu Edilexissä - Uutiset
4.10.2023 10.33
Lakimies 5/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa tuomioistuinten toimivalta käsitellä valtiojohdon tekemiä kansainvälisiä rikoksia, samanarvoisuusvaatimus epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen rangaistavuuden edellytyksenä, yhteisen rangaistuksen mittaamisen ennakoitavuus, poliisin oikeus saada potilaan henkilöllisyystietoja selvitettäessä rikosta, johdon oikeudellinen vastuu valtion erityistehtäväyhtiössä, sekä osakkeenomistajakeskeisyys, sidosryhmät ja yhteiskuntavastuu osakeyhtiöoikeuden järjestelmässä. - Uutiset
3.10.2023 14.43
Yritysten luontoraportointi nousee uudelle tasolle – Sitra listasi 7+1 asiaa, jotka TNFD:stä (Taskforce for Nature-related Financial Disclosures) kannattaa tietääLuontokadon pysäyttäminen edellyttää, että yritykset, sijoittajat ja rahoittajat suuntaavat rahavirtoja luontoa vahvistavaan toimintaan. Työssä auttaa uusi TNFD-viitekehys, joka tuo esiin muun muassa liiketoiminnan luontovaikutukset ja -riippuvuudet. Sen avulla yritykset voivat raportoida keskeiset luontoon liittyvät riskit ja mahdollisuudet rahoittajille, sijoittajille ja muille keskeisille sidosryhmille. - Uutiset
2.10.2023 16.00
Hovioikeus: Yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin tarkoittama kohtuullinen korvaus vuokranantajalle vuokrasopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä aiheutuneesta vahingostaHovioikeudessa oli ensin ratkaistavana kysymys siitä, mitä tarkoitetaan yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin mukaisella kohtuullisella korvauksella muusta vahingosta, jonka vuokranantaja osoittaa hänelle aiheutuvan. Tarkemmin oli kysymys siitä, kattaako säännöksen mukainen korvaus vuokranantajalle vuokrasopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä aiheutuneen todellisen vahingon kokonaisuudessaan eli määrätäänkö korvaus niin sanotun täyden korvauksen periaatteen mukaisesti vai onko kysymys kohtuullisesta korvauksesta, joka voi olla todellista vahinkoa pienempi. Mikäli korvauksen katsottiin määräytyvän kohtuusharkinnan mukaan, asiassa oli vielä ratkaistava kohtuullisen korvauksen määrä tässä tapauksessa. (KKO:ssa; VL:2024-32) - Uutiset
2.10.2023 15.40
Asianajaja Iiris Kivikari: Tunnetko EU:n datastrategian? Moni yritys ei ole varautunut muutoksiin riittävästiEU:n datastrategiaan kohdistuvat muutokset tuovat datan yhä useamman saataville. Muutokset tulevat koskemaan lähes kaikkia suomalaisia yrityksiä ja julkista sektoria lähivuosina ja niihin kannattaa varautua jo nyt. Mikä datastrategia ja mikä Big 5? Datasäädös (DA), tekoälysäädös (AIA), datanhallinta-asetus (DGA), digimarkkinasäädös (DMA) ja digipalvelusäädös (DSA) tulevat tulevat muokkaamaan datavetoisen talouden toimintaympäristöä lähitulevaisuudessa. Editan kouluttajan Iiris Kivikarin mukaan suomalaiset pörssiyritykset huomioivat tällä hetkellä etenkin datasäädöksen ja tekoälysäädöksen. Iiris Kivikari on immateriaalioikeuksiin, datan sääntelyyn ja tietosuojaan erikoistunut asianajaja. - Uutiset
28.9.2023 13.39
Hallitus esittää avoimuuden lisäämistä suuryritysten ja pörssiyhtiöiden kestävyysvaikutuksistaHallitus antoi 28.9.2023 eduskunnalle esityksensä muutosehdotukseksi kirjanpitolakiin ja tilintarkastuslakiin sekä eräisiin niihin liittyviin lakeihin. Ehdotetuilla laeilla pantaisiin täytäntöön yritysten kestävyysraportointia koskeva Euroopan unionin direktiivi (muutos 2022/2464). - Uutiset
22.9.2023 14.40
MML: Osakekirjan sähköistäminen asuntokaupan jälkeen nopeutuuOsakekirjan sähköistämisestä ja toimitustavasta Maanmittauslaitokseen on herännyt julkisuudessa keskustelua ja MML on muuttanut hakemusten käsittelyjärjestystä ja tarkentanut suosituksiaan arvopaperille turvallisesta toimitustavasta. - Uutiset
21.9.2023 12.15
OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille vastuulliseen liiketoimintaan on päivitetty ja käännetty suomeksiOECD julkaisi 9.6.2023 uuden päivityksen vastuullisen liiketoiminnan toimintaohjeista monikansallisille yrityksille. Ohjeista on nyt valmistunut suomenkielinen käännös. Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää 10.10.2023 avoimen webinaarin, jossa käsitellään keskeisiä muutoksia. - Uutiset
20.9.2023 8.12
KPMG selvitti osakeomistusten yleisöjulkisuuden lisäämistä – selvityksestä voi lausua 31. lokakuuta 2023 saakkaOsakeomistusten yleisöjulkisuutta voisi parhaiten lisätä muuttamalla liputusvelvollisuutta eli velvollisuutta ilmoittaa yhtiöiden omistus- ja ääniosuuksien muutoksista, arvioidaan valtiovarainministeriön tilaamassa selvityksessä. Konsulttiyhtiö KPMG ei kuitenkaan suosittele selvityksessään toimia läpinäkyvyyden lisäämiseksi, koska ne muun muassa kasvattaisivat kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. - Uutiset
19.9.2023 11.55
Vierashuoneessa asianajaja Jouni Alanen: Hallitusohjelmaan kirjattuja hankintalain sidosyksikkötiukennuksia ei tarvitaKilpailu- ja kuluttajaviraston Sarastia-päätös osoittaa, etteivät hankintalain sidosyksikkösäännökset kaipaa selkeyttämistä. Oikeuskäytäntöä sidosyksikön osakkaiden ”määräysvallasta” sidosyksikköönsä on riittävästi, eivätkä uuden hallituksen ohjelmaan kirjatut sidosyksikkösäännösten tiukennukset ole tarpeellisia. Nykyisiä säännöksiä on sen sijaan noudatettava paremmin, minkä lisäksi säännösten noudattamisen valvontaa on tehostettava. - Uutiset
18.9.2023 9.17
KKO: Laskusaatavien rahoittamista koskevaan sopimukseen liittyvän yleistakauksen ulottuvuusX Oy ja rahoitusyhtiö olivat sopineet X Oy:n laskusaatavien rahoittamisesta. X Oy:n hallituksen varajäsen oli rahoitussopimuksen tekemisen yhteydessä antanut yleistakauksen kaikista X Oy:n nykyisistä ja tulevista veloista rahoitusyhtiölle tiettyyn rahamääräiseen ylärajaan saakka. Rahoitusyhtiö vaati takaajalta suoritusta rahoitussopimuksen tekemisen jälkeen rahoittamistaan laskusaatavista.
Korkein oikeus katsoi, ettei yleistakausta ollut rajoitettu ajallisesti takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Takaajan katsottiin kuitenkin pykälän 2 momentin nojalla vastaavan vaadituista saatavista, koska päävelkana, jonka myöntämisen yhteydessä takaus oli annettu, pidettiin myös takauksen antamisen jälkeen syntyneitä rahoitussopimukseen perustuvia saatavia.
Osakeyhtiön hallituksen varajäsen ei ollut lain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettu yksityistakaaja. - Uutiset
14.9.2023 9.01
Hallituksen esitys: Kilpailu- ja kuluttajavirastolle mahdollisuus avustaa komissiota kilpailua vääristävien ulkomaisten tukien torjunnassaHallitus antoi eduskunnalle 13.9.2023 esityksen, jolla täydennetään kansallista sääntelyä EU-asetuksen mukaiseksi koskien kilpailua vääristävien ulkomaisten tukien torjuntaa. Esityksellä muutettaisiin Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annettua lakia. - Uutiset
11.9.2023 8.25
Yrityksille myönnettäviin valtionavustuksiin liittyvien käytäntöjen muutoksista voi lausua 2. lokakuuta 2023 saakkaValtiovarainministeriössä on käynnissä hanke valtionavustustoiminnan kehittämiseksi ja valtionavustusprosessin digitalisoimiseksi. Valtionavustushankkeessa toimii yritysjaosto, joka selvittää ja selkeyttää yrityksille ja muille taloudellista toimintaa harjoittaville yksiköille myönnettävien valtionavustusten muodostamaa kokonaisuutta ja valtionavustuksiin liittyviä käytäntöjä. - Uutiset
8.9.2023 10.38
EU:n valtiontukisäännöt - Muistio yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisesta - Uutiset
6.9.2023 9.40
Lausuntopyyntö 15. syyskuuta saakka: EU rahoittaa siirtymää puhtaaseen energiaan – ministerivaliokunta puolsi ehdotusta rahoituskohteiksi SuomessaSuomi edistää uudella REPowerEU-rahoituksella siirtymää puhtaaseen energiaan. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja ehdotuksesta rahoituksen käyttökohteiksi. EU pyrkii katkaisemaan riippuvuuden Venäjän fossiilisista polttoaineista ja nopeuttamaan siirtymää puhtaaseen energiaan. Tätä varten EU on käynnistänyt REPowerEU-suunnitelman, joka on osa elpymis- ja palautumistukivälinettä (RRF). - Uutiset
5.9.2023 10.21
Finnwatch: Somevaikuttajat minimoivat osinkoveroja holdingyhtiöjärjestelyillä – Finnwatch ei kuitenkaan syytä somevaikuttajayhtiöitä tai niiden omistajia laittomuuksista, mutta vaatii lainsäädäntötoimiaUusi selvitys paljastaa osinkoverotuksen merkittävään kevenemiseen johtavat yritysjärjestelyt tunnettujen somevaikuttajien yhtiöissä. Finnwatch varoittaa, että vastaavat järjestelyt voivat olla merkittävästi lisääntymässä eri alojen yrityksissä, ja vaatii lainsäätäjältä toimia. Julkisuudesta tunnetut somevaikuttajat ovat viime vuosina toteuttaneet holdingyhtiöjärjestelyitä, joilla on mahdollistettu entistä suurempi määrä kevyesti verotettuja osinkotuloja. - Uutiset
31.8.2023 12.40
Hovioikeus vastuuvakuutuksesta, takautumisoikeudesta ja todistustaakasta: Miten vastuu itsenäisten yrittäjien väitetystä huolimattomuudesta kanavoitui KVR-urakassa?Asiassa oli kysymys muun muassa siitä, oliko itsenäiset yrittäjät Toiminimi RF (työnjohtopalvelut) ja Toiminimi LL (rakennus- ja timanttiporaustyöt) rinnastettava KVR-urakkasopimuksen mukaisen pääurakoitsija B Oy:n työntekijöihin ja kanavoituiko vastuu näiden itsenäisten yrittäjien väitetystä huolimattomuudesta siten B Oy:lle vastuuvakuutuksen myöntäneelle PT:lle vai oliko vastuu LT:llä, joka oli myöntänyt vastuuvakuutukset näille itsenäisille yrittäjille. Hovioikeus katsoi, että Toiminimi LL oli toisin kuin Toiminimi RF rinnastettava B Oy:n työntekijöihin. Vastuuvakuutuksesta korvausta vaatineella IV:llä katsottiin olevan todistustaakka väitetystä huolimattomuudesta myös KVR-urakan pääurakoitsijana toimineen B Oy:n osalta samalla tavalla kuin Toiminimi RF:n ja Toiminimi LL:n väitetyn huolimattomuuden osalta. (Vailla lainvoimaa 31.8.2023 – valituslupaa KKO:lta haettu) - Uutiset
29.8.2023 12.35
Kauppakamarien kysely: Pienten ja keskisuurten yritysten hallitusten jäsenistä 71 prosenttia on miehiäPienten ja keskisuurten yritysten hallitusten jäsen on keskimäärin 53-vuotias mies, selviää kauppakamarien tuoreimmasta kyselystä. Nuorin hallituksen jäsen on keskimäärin 41-vuotias. Kyselyyn vastasi 788 yritysjohtajaa eri puolelta Suomea. Keskuskauppakamari kannustaa hallitusjäseniä valittaessa monimuotoisuuteen ja muistuttaa, että monimuotoisuus edistää usein myös yritysten vastuullisuutta. - Uutiset
28.8.2023 14.04
SeAMK: Miten tuotteen hiilijalanjälki lasketaan? – HITU-laskuri ja opas erityisesti mikro- ja pk-yrityksilleSuomalaisvalmistajan tehokkain keino vaikuttaa laajasti päästökertymään ovat useimmiten itse tuotteet. Tuotteen hiilijalanjälkilaskuri eli HITU-laskuri ja sen tueksi tuotettu opas ohjaavat mikro- ja pk-yrityksiä tuotteen hiilijalanjälkilaskennan pariin. Materiaalit perustuvat eteläpohjaisille pk-yrityksille syksyllä 2022 järjestetyn hiilijalanjälkilaskennan työpajasarjan kokemuksiin. Ne on siis kehitetty pk-yritysten tarpeista lähtien. Materiaalit on tuotettu osana Seinäjoen Ammattikorkeakoulun (SeAMK) ESR-rahoitteista Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanketta. - Uutiset
28.8.2023 10.10
Finanssivalvonta pyytää lausuntoja määräyksistä ja ohjeista, jotka on laadittu pakotteiden noudattamiseksi – lausuntoaika päättyy 22. syyskuuta 2023Finanssivalvonta pyytää lausuntoja laatimastaan luonnoksesta pakotesääntelyn ja jäädyttämispäätösten noudattamiseen liittyvistä asiakkaan tuntemista koskevista määräyksistä ja ohjeista. Määräysten ja ohjeiden tavoitteena on antaa Finanssivalvonnan valvottaville velvoittavia määräyksiä, tulkintoja ja suosituksia pakotesääntelyn noudattamiseksi. Määräyksillä ja ohjeilla pyritään ohjeistamaan valvottavia niiden toimenpiteissä pakotesääntelyn ja jäädyttämispäätösten noudattamisen varmistamiseksi. Lisäksi pyritään antamaan valvottaville tarkempaa ohjeistusta sääntelyssä valvottavilta edellytettyjen tehokkaiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja sisäisen valvonnan käytännön toteuttamiseksi. Tarkempia määräyksiä ja ohjeita annetaan valvottavan toiminnan järjestämiseen, riskien arvioimiseen, asiakkaan tuntemiseen, pakotetarkistuksiin, varojen jäädyttämiseen, pakoteriskien hallintakeinoihin sekä raportointiin liittyvistä aiheista. - Uutiset
24.8.2023 13.18
Kiinteistöliitto: Etäosallistumisesta tuli arkipäivää taloyhtiöiden yhtiökokouksissaEtäyhteydellä osallistuminen taloyhtiön yhtiökokoukseen on yleistynyt laajasti, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille tehdystä kyselystä. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja useissa suurimmissa kaupungeissa valtaosa kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä tarjosi osakkailleen mahdollisuutta etäosallistumiseen. Kiinteistöliiton, oikeusministeriön ja Isännöintiliiton laatimaan kyselyyn vastasi alkukesällä lähes 5000 taloyhtiön vastuuhenkilöä. - Uutiset
24.8.2023 8.33
Hallitusohjelman mukaan ELY-keskusten Yritysten kehittämispalvelut lakkautetaan – runsaasti kyselyitä palvelujen hakemisesta ja päätöksenteostaPääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että ELY-keskusten pk-yrityksille myöntämät yritysten kehittämispalvelut lakkautetaan vuoden 2024 alusta. ELY-keskuksilla ei ole vielä tarkkaa tietoa lakkautuksen käytännön toimenpiteistä ja tarkasta aikatauluista. ELY-keskukset tiedottavat lakkautuksen etenemisestä sitä mukaa, kun varmaa tietoa saadaan. Tämän hetken tiedon mukaan kehittämispalveluja voi vielä hakea normaaliin tapaan syksyn 2023 ajan. - Uutiset
22.8.2023 12.42
ELY-keskukset: Moni konkurssi voitaisiin estää varhaisella puuttumisella – apua voi hakea esimerkiksi Yrittäjän talousapu -neuvontapalvelustaYrittäjä voi korjata vaikean taloustilanteen myös kevyillä toimilla. Tärkeää on, että toimiin ryhdytään ajoissa. Konkurssien määrä oli tammi–kesäkuussa 2023 vuoden takaiseen verrattuna 21,3 prosentin kasvussa. Tänä vuonna on aloitettu myös viime vuotta enemmän yrityssaneerauksia. Konkurssi tai yrityssaneeraus eivät kuitenkaan sovi kaikille yrityksille. Yrittäjiä hakeutuu myös velkajärjestelyyn. Yksityinen elinkeinonharjoittaja voi hakea velkajärjestelyä sekä yritystoiminnan että yksityistalouden velkoihin. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusten määrä on noussut edellisvuodesta. Elinkeinonharjoittajien velkajärjestelyiden määrä on tähän saakka ollut vähäinen, mutta odotettavissa on hakemusmäärien kasvaminen tulevaisuudessa. Viime vuosien lakimuutosten myötä elinkeinonharjoittajan mahdollisuutta päästä velkajärjestelyyn on helpotettu. - Uutiset
21.8.2023 8.42
MML: Huoneistotietojen kyselypalvelu laajenee – uusia rajapintoja tarjolleHuoneistotietojärjestelmää kehitetään vaiheittain. Tietosisällön laajentuessa myös tietopalvelutuotteiden valikoima laajenee. Tällä hetkellä huoneistotietojärjestelmästä on saatavana osakehuoneistotuloste sekä osakeluettelo. Tulosteita tarvitaan esimerkiksi omistuksen osoittamiseen asunnon myyntiä varten. - Uutiset
16.8.2023 8.25
JFT 1/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa oikeushenkilön rikosoikeudellinen vastuu, ympäristöprosessi, kestävä verotus, uusi Ahvenanmaan elinkeinolaki ja Lectio Praecursoria. - Uutiset
10.8.2023 14.32
Maanmittauslaitos: Oletko rekisteröimässä osakehuoneistosi omistusta? Katso vinkit sujuvaan asiointiin – Vuoden 2023 takaraja ei koske yksittäistä osakkeenomistajaa vaan taloyhtiöitäJos omistat huoneiston taloyhtiössä, joka on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään, sinulla on 10 vuotta aikaa rekisteröidä omistuksesi Maanmittauslaitokseen. Vuoden 2023 takaraja ei siis koske yksittäistä osakkeenomistajaa vaan taloyhtiöitä. - Uutiset
17.7.2023 13.15
Keskuskauppakamari: Pörssiyhtiöt valmistautuvat kiintiösääntelyyn – naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä ennätykselliset 33 prosenttiaJo kaksi kolmesta kiintiödirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta yhtiöstä täyttää kiintiösääntelyn vaatimukset. Vain kahden pienen pörssiyhtiön yhtiökokous valitsi pelkästään miehistä koostuvan hallituksen. First North -yhtiöissä naisten osuus hallituksen jäsenistä on 25 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. - Uutiset
17.7.2023 11.26
Ohjeita yrityksille pakotteiden kiertämisen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi – pakotteiden kiertäminen on rikosYritykset ovat avainroolissa pakotteiden toimeenpanossa ja pakotteiden kiertämisen ehkäisemisessä. Ulkoministeriö on julkaissut Venäjä-pakotteita käsittelevillä sivuillaan ohjeet, joiden avulla yritykset voivat tunnistaa ja ehkäistä pakotteiden kiertämistä. Ohjeistuksessa on käytännön neuvoja riskiarvion ja pakoteselvitysten tekemiseen, ja siihen on listattu varoitusmerkkejä, joita yritys voi hyödyntää, kun se arvioi pakotteiden kiertämisen riskiä ulkomaankaupassaan. Lisäksi ohjeessa on linkit Euroopan komission julkaisemiin listauksiin tuotteista, joilla on pakotteiden toimeenpanon kannalta erityistä merkitystä. - Uutiset
12.7.2023 9.21
KKO kumosi hovioikeuden tuomion: Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen muuttaminenAsunto-osakeyhtiön yhtiökokous oli muuttanut yhtiöjärjestyksen määräystä rahoitusvastikkeen maksuvelvollisuudesta siten, että rahoitusvastike määrättiin käyttäen perusteena huoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden lukumäärien suhdetta. Osakkeenomistaja A oli vastustanut muutosta. A katsoi, että muutos lisäsi sen maksuvelvollisuutta, koska A:n hallitsemat huoneistot oli aiemman yhtiöjärjestyksen määräyksen mukaan vapautettu kokonaan rahoitusvastikkeen maksuvelvollisuudesta.
Korkein oikeus katsoi, että aiemmassa yhtiöjärjestyksessä ei ollut määrätty rahoitusvastikkeen maksuvelvollisuuden perusteesta ja laskutavasta riittävän selkeästi siten, että määräyksellä olisi katsottava poiketun osakkeenomistajien lähtökohtaisesti yhtäläisestä maksuvelvollisuudesta. Näin ollen yhtiöjärjestyksen muuttamisella ei ollut lisätty A:n maksuvelvollisuutta eikä sitä koskeva yhtiökokouksen päätös ollut mitätön. Ks. KKO:2009:22 - Uutiset
12.7.2023 8.14
Kohti seuraavaa teknologista siirtymää: Komissiolta EU:n strategia johtoaseman saavuttamiseksi Web 4.0:ssa ja virtuaalimaailmoissaKomissio on hyväksynyt Web 4.0:aa ja virtuaalimaailmoja koskevan uuden strategian, jolla ohjataan seuraavaa teknologista siirtymää ja varmistetaan avoin, tietoturvallinen, luotettava, oikeudenmukainen ja osallistava digitaalinen ympäristö EU:n kansalaisille, yrityksille ja julkishallinnoille. - Uutiset
11.7.2023 12.59
Komissiolta ulkomaisia tukia koskevan asetuksen täytäntöönpanosäännötEuroopan komissio on hyväksynyt ulkomaisia tukia koskevan asetuksen täytäntöönpanosäännöt. Erityiseen täytäntöönpanoasetukseen sisältyvissä säännöissä kuvataan asetuksen soveltamisessa tarvittavat käytännön menettelyt. Se sisältää myös lomakkeet, joilla ilmoitetaan ulkomaisista taloudellisista panoksista yrityskeskittymissä ja julkisissa hankintamenettelyissä. - Uutiset
6.7.2023 11.59
Hovioikeus: Korjaustyöt ja vahingonkorvausvastuu asunto-osakeyhtiössäHovioikeus totesi säädöspohjaan vedoten, että asunto-osakeyhtiön johtoon kuuluville asetettavat vaatimukset ovat hallinnon järjestämistä koskevien yhtiöoikeuden yleisten periaatteiden soveltamisen seurauksena käytännössä lievemmät kuin mitä pidetään lähtökohtana sellaisessa liiketoimintaa harjoittavassa osakeyhtiössä, jossa omistus ja johto ovat eriytyneet. Liiketoimintaa harjoittavista osakeyhtiöistä poiketen asunto-osakeyhtiöissä on tavanomaista, että kaikki hallintopalvelut ostetaan ulkopuolisilta tahoilta eikä yhtiö voi taloudellisten rajoitteidensa takia edellyttää johtoon kuuluvilta suurta ajankäytöllistä panosta tai nimenomaista ammatillista osaamista. Tämä vaikuttaa johdon jäsenille asetetun huolellisuusvaatimuksen arviointiin vahingonkorvausvastuun syntymisen osalta. Vastuuta ei synny, jos johtoon kuuluva on toiminut normaaliin asunto-osakeyhtiöiden hallinnointitapaan verrattuna huolellisesti. Myös yksittäisten johdon jäsenten henkilökohtaisen osaamisen tasolla on merkitystä arvioitaessa vahingonkorvausvastuun syntymistä ja jakautumista johdon jäsenten välillä. Jos hallituksen jäsenet ovat tavanomaiseen tapaan maallikoita ja isännöitsijä asunto-osakeyhtiöiden asioihin perehtynyt ammattilainen, kykenee isännöitsijä arvioimaan esimerkiksi jatkuvaa kunnossapitotarvetta hallituksen maallikkojäseniä paremmin, mikä luonnollisesti vaikuttaa eri tahojen vahingonkorvausvastuuseen. (Vailla lainvoimaa 6.7.2023) - Uutiset
5.7.2023 15.22
Äänestysmenettely ja saneerausmenettelyn lakkaaminenHovioikeudessa kysymys oli siitä, olisiko käräjäoikeuden tullut hyväksyä E:n äänestyslausuma ja tämän seurauksena katsoa, että velkojaryhmässä D oli annettu 66.116,30 euron maksusuorituksen verran enemmän hyväksyviä ääniä sekä vastaavasti saman verran vähemmän hylkääviä ääniä. Lisäksi kysymys oli siitä, olisiko äänestysmenettelyssä väitetysti tapahtuneiden muiden virheiden johdosta velkojaryhmässä D voitu antaa valituksessa kerrotusti yli 50.000 ääntä enemmän. Tämän jälkeen arvioitavaksi tuli, olisiko asiassa ollut edellytykset ohjelman vahvistamiselle ja oliko käräjäoikeuden vahvistama äänestystulos ja päätös saneerausmenettelyn lakkaamisesta virheellisiä. (Vailla lainvoimaa 5.7.2023) - Uutiset
27.6.2023 9.35
Hovioikeus: Jäljennöksen antaminen yhtiön osakasluetteloista historiatietoineenKO oli hylännyt kantajan vaatimukset. HO tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ollut. (27.6.2023) - Uutiset
15.6.2023 13.00
Miten kilpailunrajoitusten tutkinta on organisoitu KKV:ssa?KKV:n kilpailuvastuualueen työ on jaettu kuuteen yksikköön: Kilpailuvalvonta 1, Kilpailuvalvonta 2, Kilpailuvalvonta 3, Yrityskauppavalvonta, Kilpailuneutraliteetti ja hankintojen valvonta sekä Kansainväliset kilpailuasiat. Muiden yksiköiden nimet kertovatkin jo ainakin jotain yksiköiden työstä, mutta mitä Kilpailuvalvonta 1, 2 ja 3 tekevät? - Uutiset
15.6.2023 8.55
Tukes: Yritykset eivät tunne riittävästi velvoitteitaan tilata lakisääteisiä tarkastuksia laitteille ja laitteistoilleVuonna 2022 Tukesin valvomilla toimialoilla toimivat hyväksytyt laitokset, valtuutetut laitokset ja valtuutetut tarkastajat tekivät noin 110 000 tarkastusta. Tarkastuskohteita olivat mm. hissit ja nosto-ovet, sähkölaitteistot, palonilmaisu- ja sammutuslaitteistot, painelaitteet ja mittauslaitteet sekä nestekaasulaitokset. Tarkastusten yhtenä havaintona on tullut esille, että laitteiden omistajilla ja haltijoilla ei ole aina ollut riittävästi tietoa lakisääteisistä tarkastusväleistä ja -vaatimuksista. Puutteita on havaittu myös asennuksissa ja huolloissa. - Uutiset
14.6.2023 12.05
Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri: Yrittäjä, näin vältät pakotteiden kiertoyrityksetYritykset ovat kohdanneet kauppakamarien selvityksen mukaan Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämisyrityksiä ja kesäaikaan kiertämisyritykset voivat olla kasvussa. Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri muistuttaa, että pakotteet ovat velvoittavia ja jokaisen yrityksen on noudatettava niitä oma-aloitteisesti. Keskuskauppakamari on koonnut muistilistan yrityksille, joilla pakotteiden kiertämisyrityksiä voidaan välttää. - Uutiset
14.6.2023 10.30
Lakimies 3–4/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa julkisten hankintojen muutoksenhakujärjestelmän tehokkuuden parantaminen, edunvalvonta, rangaistuksen mittaaminen talousrikostuomioissa sekä uuden seksuaalirikoslain vapaaehtoisuuskriteerin tulkitseminen ja toisaalta käsittely tuomioistuimissa. Lisäksi lehdessä kommentoidaan kolmea tuoretta korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä. - Uutiset
14.6.2023 8.31
Selvitys: Lähes neljä kymmenestä osakeyhtiöstä laiminlyö tilintarkastusvelvoitteitaanLähes 40 prosenttia suomalaisista osakeyhtiöistä laiminlyö tilintarkastusvelvoitteitaan, ilmenee Harmaan talouden selvitysyksikön eilen julkaisemasta selvityksestä. Kaupparekisteritiedot eivät tällä hetkellä kerro riittävän selvästi sitä, onko yhtiö noudattanut tilintarkastusvelvollisuuttaan. Harmaan talouden selvitysyksikkö selvitti, miten pienet ja keskisuuret tilintarkastusvelvolliset osakeyhtiöt noudattavat tilintarkastusvelvoitteitaan. - Uutiset
13.6.2023 15.00
Avoimen yhtiön selvitysmiehen vapauttaminen tehtävästään: Hovioikeus kumosi ja palautti puutteellisesti perustellun käräjäoikeuden päätöksenKoska käräjäoikeuden päätös oli niin puutteellinen, ettei se kelvannut oikeudenkäynnin perustaksi HO:ssa, eikä käräjäoikeus ollut asiaa käsitellessään ja ratkaistessaan ottanut huomioon huomattavaa määrää valittajan todisteista, asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 13.6.2023) - Uutiset
9.6.2023 8.05
KKV: Uudet horisontaaliset ryhmäpoikkeusasetukset ja suuntaviivat ovat tärkeitä välineitä sekä KKV:lle että yrityksilleEuroopan komissio hyväksyi tutkimus- ja kehityssopimuksia (t&k) ja erikoistumissopimuksia koskevista ryhmäpoikkeusasetuksista ja horisontaalisista suuntaviivoista uudet versiot 1.6.2023. Sekä yritykset että Kilpailu- ja kuluttajavirasto voivat hyödyntää uudistuneita asetuksia ja suuntaviivoja arvioidessaan kilpailijoiden välisten yhteistyösopimusten sallittavuutta. Suuntaviivoissa annetaan myös ensimmäistä kertaa ohjeistusta kilpailijoiden välisten kestävään kehitykseen tähtäävien yhteistyöjärjestelyiden kilpailuoikeudellisesta arvioinnista. - Uutiset
7.6.2023 9.10
VTV:n tarkastuskertomus: Valtion strategisen intressin yhtiöt – riskienhallinta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminenValtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto on varmistanut yhtiöiden riskienhallintaprosessien olemassaolon mutta ei osallistu yhtiöiden riskienhallintaprosessiin. VTV suosittaa, että substanssiministeriöt on tarvittaessa kytkettävä laajemmin mukaan yhtiön strategisen intressin määrittelyyn ja sen toteutumisen seurantaan. - Uutiset
6.6.2023 13.31
KKV: Yrityskauppavalvonta aloittaa avoimet kuulemiset yrityskauppojen vaikutuksistaKilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoittaa jatkossa verkkosivuillaan mahdollisuudesta lausua ilmoitettavien yrityskauppojen kilpailuvaikutuksista. - Uutiset
2.6.2023 9.29
Yritysvastuu: Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa uusiin sääntöihin, joiden myötä ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset on huomioitava yritystoiminnassa- Huolellisuusvelvoite otettava huomioon yritysten hallinnossa
- Lapsityövoimaan, orjuuteen, työvoiman hyväksikäyttöön, saasteisiin ja luontokatoon puututtava
- Sääntöjen rikkojille sakkoja vähintään 5 % maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. - Uutiset
31.5.2023 15.58
Hovioikeus: Rekisteristä poistetun yhtiön oikeudellinen asemaX Oy on poistettu rekisteristä 14.1.2022 osakeyhtiölain 20 luvun 4 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla. Yhtiötä ei ole haettu määrättäväksi selvitystilaan. X Oy:n mukaan yhtiön edustajaksi oli osakkaiden kokouksessa valittu ET, joka oli valtuuttanut S:n edustamaan yhtiötä käräjäoikeudessa ja mahdollisessa myöhemmässä muutoksenhaussa. Asiassa oli ratkaistava X Oy:n edustusvalta ja prosessikelpoisuus valituksen tutkimista koskevana kysymyksenä. Kysymys oli ratkaistava viran puolesta riippumatta siitä, että X Oy oli vastustanut sitä koskevan päätöksen antamista. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023) - Uutiset
31.5.2023 14.26
Kuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeuden ratkaisua asuntokaupan suorituskyvyttömyysvakuuden asettamiseenKuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeudelta linjaratkaisua, joka täsmentää perustajaosakkaan velvollisuutta asettaa vakuus suorituskyvyttömyyden varalle. Arvioitavana on tilanne, jossa liiketiloihin saneerattuja asuntoja myydään kuluttajille uudenveroisina. Markkinaoikeuteen viedyssä tapauksessa rakennusyhtiö on hankkinut omistukseensa 6-kerroksisen asunto-osakeyhtiön 2 alimman kerroksen liiketilat. Liiketiloihin on perusteellisella saneerauksella rakennettu 17 asuinhuoneistoa yhtiön aiempien 58 asuinhuoneiston lisäksi. Rakennusyhtiö on rakennusvaiheen aikana markkinoinut asunto-osakkeita kuluttajille kiinteistönvälitysyhtiön kautta. - Uutiset
31.5.2023 8.48
Finanssivalvonta: Tiesithän, että on kiellettyä käydä kauppaa itsensä kanssa ja että siitä voi koitua seuraamuksia – Näennäiskaupat kiellettynä markkinoiden manipulointinaFinanssivalvonta haluaa kiinnittää kaupankävijöiden huomiota siihen, millaiset kaupat voivat olla näennäiskauppoja ja täyttää markkinoiden manipuloinnin tunnusmerkistön. Näennäiskauppojen valvonta on Finanssivalvonnan markkinoiden väärinkäytösvalvonnan yhtenä painopistealueena vuonna 2023. - Uutiset
26.5.2023 8.38
Aluehallintovirasto valvoi vuonna 2022 perintätoimistojen perimiä yrityssaatavien perintäkuluja ja osallistui lainvalmisteluunAluehallintovirasto valvoi tehostetusti yrityssaatavien perintäkuluille asetettujen enimmäismäärien noudattamista. Perintälaki muuttui 1.5.2022. Valvontapäätöksiä annettiin muun muassa yrityssaatavan perintäkuluista ja riittävän maksuajan varaamisesta velallisille. - Uutiset
25.5.2023 8.32
Pääomamarkkinaunioni: Komissio ehdottaa uusia sääntöjä vähittäissijoittajien aseman vahvistamiseksi EU:ssaEuroopan komissio hyväksyi 24.5.2023 vähittäissijoituksia koskevan toimenpidepaketin, jossa kuluttajien edut asetetaan keskiöön. Tavoitteena on parantaa vähittäissijoittajien (eli yksityissijoittajien ja piensijoittajien) mahdollisuuksia tehdä sijoituspäätöksiä, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja mieltymyksiään, ja varmistaa, että heitä kohdellaan ja suojellaan asianmukaisesti. Tämä lisää vähittäissijoittajien luottamusta investoida turvallisesti tulevaisuuteensa ja hyödyntää EU:n pääomamarkkinaunionin tarjoamat mahdollisuudet. - Uutiset
25.5.2023 8.00
Eurooppatiedotuksen kuukauden kysymys: Yritysvastuu muuttuu pakolliseksi – mitä se tarkoittaa?EU valmistelee parhaillaan uutta yritysvastuudirektiiviä, jonka tavoitteena on, että yritykset kunnioittaisivat kansainvälisesti tunnistettuja ihmisoikeuksia ja solmittuja ympäristösopimuksia myös sellaisissa maissa, joiden oma lainsäädäntö ei tällaiseen velvoita. Eurooppatiedotus kysyi ulkoministeriön kestävän kaupan yksikön Linda Piirrolta, mitä yritysvastuu ja EU:n uusi yritysvastuudirektiivi merkitsevät. - Uutiset
24.5.2023 11.53
Vierashuoneessa OTM, KTT Jenni Laininen: Compliance-ohjelman tehokas rakentaminen edellyttää kaikkien osallistumistaCompliance-ohjelma on kokonaisvaltainen kehikko, jonka tarkoituksena on edistää tavoiteltua vaatimustenmukaista toimintaa yrityksessä. Tavoiteltu vaatimustenmukainen toiminta voi olla mitä tahansa yrityksen toimintaan soveltuvista vaatimuksista riippuen, käsittäen esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisen, kilpailuoikeudellisten säännösten noudattamisen tai talousrikosten torjunnan. Asiasta kirjoittaa OTM, KTT, Master en sciences de gestion Jenni Laininen, jonka kirjoittama kirja "Compliance-ohjelman rakentaminen – Askeleet toimivaan ohjelmaan" on juuri ilmestynyt. - Uutiset
24.5.2023 11.18
Asianajajaliiton Säätiö palkitsi vuoden 2022 parhaat oikeudelliset kirjoitukset – kirjoitukset on julkaistu EdilexissäAsianajajaliiton Säätiö on Defensor Legis -julkaisun toimituksen ja Asianajajaliiton hallituksen esityksen mukaisesti myöntänyt vuosittaiset kirjoituspalkinnot erityisen korkeatasoisille Defensor Legisissä julkaistuille oikeudellisille kirjoituksille. - Uutiset
24.5.2023 9.10
Ympäristöoikeuden professori Anne Kumpula: Uudessa luonnonsuojelulaissa monimuotoisuus nousee osaksi yritysvastuusääntelyäYritysvastuun tavoitteena on edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja ympäristön ennallistamista. Suomessa tavoitteisiin pyritään muun muassa uudella, kesäkuun alussa voimaan tulevalla luonnonsuojelulailla. Sen sisältämä ekologinen kompensaatio pitää sisällään paitsi velvoitteita myös mahdollisuuksia. Euroopan unioni on nostanut luonnon monimuotoisuuden vaalimisen merkittäväksi tavoitteekseen ilmastonmuutoksen torjumisen rinnalle. Niin sanotun green dealin tavoitteena on koko EU:n talouden muuttaminen kestäväksi sekä ympäristölle että ihmisille. - Uutiset
19.5.2023 16.00
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota yhtiöjärjestyksen lunastusmääräystä koskevassa riidassaHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut asiassa mainituin lisäyksin. Yhtiön vaatimukset yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevan yhtiökokouksen päätöksen vahvistamisesta mitättömäksi tai pätemättömäksi oli voitu hylätä. (Vailla lainvoimaa 19.5.2023) - Uutiset
19.5.2023 8.34
Raportti: Valtiontukisääntöjen joustojen lakkauttamiseen tarvitaan selkeä exit-strategiaYritystukimenojen kokonaistasoa koskeva linjaus voisi toimia politiikan kurinalaisuutta ylläpitävänä välineenä. Tarvitaan selkeä exit-strategia valtiontukisääntöjen joustojen lakkauttamiseen. T&K-tavoitteiden saavuttamiseksi aktiivisen T&K-toiminnan tulisi laajeta nykyistä useammalle toimialalle ja tukipolitiikkaa tulisi kohdentaa tehokkaammin, todetaan 17.5.2023 julkaistussa TEM:n Yritystukien tutkimusjaoston vuosiraportissa. - Uutiset
16.5.2023 15.55
Hovioikeus: Saneerausohjelma oli vahvistettavissaHovioikeus katsoi muun muassa, ettei yhtiön ole mahdollista saavuttaa kuluja entisestään karsimalla enempää voittoa tai tehdä muutoinkaan sellaisia kannattavuutta parantavia toimenpiteitä, joilla se voisi maksaa tavallisia saneerausvelkoja kahdeksan vuoden maksuohjelman aikana 25 prosenttia enemmän. (Vailla lainvoimaa 16.5.2023) - Uutiset
16.5.2023 12.17
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita rahanpesulain mukaisten riskiarvioiden lainmukaisuudessa vuonna 2022 – lähes puolet tarkastuksista johti sanktioharkintaanVuonna 2022 aluehallintovirasto valvoi erityisesti ilmoitusvelvollisten riskiarvioita ja teki myös tarkastuksia rahanpesulain mukaisiin ilmoitusvelvollisiin. Tarkastusten tavoitteena on selvittää, miten ilmoitusvelvollinen on toiminnassaan noudattanut rahanpesulakia. - Uutiset
16.5.2023 8.08
Sitran blogi: Kuka päättää datan jakamisen reiluista säännöistä?Euroopan unionin datasääntely luo uusia tehtäviä jäsenmaiden kansallisille viranomaisille. EU on päättänyt säännellä datan jakamista asetuksilla, jotka ovat suoraan koko Euroopan alueella noudatettavaa lainsäädäntöä. Lakien täytäntöönpano vaatii kaikilta jäsenmailta toimenpiteitä, kuten kansallisten toimivaltaisten viranomaisten asettamista, kirjoittavat chairman, co-founder Eric Pol ja johtaja Kristo Lehtonen Sitran blogissa. - Uutiset
15.5.2023 15.39
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen osakeyhtiön asettamisesta konkurssiinKonkurssiuhkainen maksukehotus ja konkurssihakemus oli annettu tiedoksi yhtiölle sijaistiedoksiannolla. Yhtiö ei ollut käräjäoikeudessa lausunut konkurssihakemuksesta. Yhtiö oli valituksessaan katsonut, että konkurssiasiaa ei ollut käsitelty asianmukaisesti eikä sillä ollut ollut tosiasiallista mahdollisuutta ottaa kantaa hakemukseen. Asiassa oli ensin otettava kantaa siihen, oliko konkurssi- ja tiedoksiantomenettelyssä tapahtunut virheitä. Mikäli vastaus kysymykseen oli kielteinen, tutkittavaksi tuli, oliko X:llä konkurssiin asettamiseen kelpaava saatava yhtiöltä. (Vailla lainvoimaa 15.5.2023) - Uutiset
12.5.2023 9.31
Valtioneuvoston U-kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta digitaalisten välineiden ja prosessien käytön laajentamiseksi ja parantamiseksi yhtiöoikeuden alallaKomissio antoi 29.3.2023 direktiiviehdotuksen COM(2023) 177 lopullinen direktiivien 2009/102/EY ja (EU) 2017/1132 muuttamisesta digitaalisten välineiden ja prosessien käytön laajentamiseksi ja parantamiseksi yhtiöoikeuden alalla. Ehdotuksen tavoitteena on lisätä yritystoimintaan liittyvää avoimuutta ja vähentää yrityksille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Ehdotuksessa esitetään yritysrekistereissä ja rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmässä (BRIS) saatavilla olevien yritystietojen lisäämistä ja tietojen luotettavuuden parantamista. Edelleen pyritään vahvistamaan yhden kerran periaatteen toteutumista perustettaessa sivuliikkeitä ja tytäryhtiöitä rajat ylittävästi samoin kuin muissa rajat ylittävissä toimissa, luomaan yhteinen yritysrekisteriote ja digitaalinen valtakirja helpottamaan yrityksen puolesta asiointia sekä vähentämään muodollisuuksia. - Uutiset
11.5.2023 10.43
Eurooppatiedotus: Valmisteilla oleva yritysvastuulaki herättää kysymyksiäEU:ssa valmisteilla oleva uusi yritysvastuulaki mullistaa toteutuessaan tavan, jolla Euroopassa toimivat yritykset ostavat tuotteita ja palveluita kehittyvistä maista. Yritysvastuulain toivotaan parantavan paikallisten työntekijöiden oikeuksia ja vähentävän ympäristörikoksia. Monien Euroopassa toimivien yritysten elämä tulee lähivuosina muuttumaan merkittävästi. - Uutiset
10.5.2023 10.37
PRH: Osakeyhtiö ja osuuskunta, ilmoita tilinpäätös ajoissa ja maksuttaPatentti- ja rekisterihallitus on lähettänyt 1.700 osakeyhtiölle ja osuuskunnalle kirjeen, jossa yrityksiä muistutetaan tilinpäätöksen ilmoittamisvelvollisuudesta. Kirje on lähetetty yrityksille, joiden tilikausi on päättynyt vuoden 2022 lokakuun aikana, eikä tilikauden tilinpäätöstä ollut rekisteröity kaupparekisteriin 9.5.2023 mennessä. Kirje on lähetetty yrityksen kaupparekisteriin ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai posti- tai käyntiosoitteeseen. - Uutiset
5.5.2023 13.31
Selvitys: Pienyritysten velkaongelmien torjunta lainsäädäntötoimilla on tarpeellistaPienyritysten velkaongelmia voidaan ehkäistä varmistamalla, että yritykset tekevät päätöksensä luotonotosta riittävän informaation perusteella ja että luottojen myöntäjät arvioivat luottokelpoisuuden huolellisesti. Itä-Suomen yliopiston selvityksessä ehdotetaan uusia säännöksiä, jotka koskisivat muun muassa hyvää luotonantotapaa ja luotonantajien rekisteröitymistä. - Uutiset
5.5.2023 10.55
Hovioikeus: Saneerausmenettelyn aloittamiselle ei ollut esteitäHovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että saneerauksen aloittamiselle ei ollut saneerauslain 7 §:n 1 momentin 1, 3 tai 4 kohdan mukaista estettä. (Vailla lainvoimaa 5.5.2023) - Uutiset
4.5.2023 12.03
Uutta yrityksille: Osakeyhtiön perustamisen uusi sähköinen palvelu on käytössäPRH kehittää kaupparekisteri-ilmoittamisen sähköisiä palvelujaan. YTJ-palvelussa on nyt käytössä uusi osakeyhtiön perustamisilmoitus. - Uutiset
3.5.2023 11.25
Työoikeuden dosentti Helena Lamponen: Kilpailuoikeus ei enää estä yksityisyrittäjien työehdoista sopimista – sopiminen vaatii kuitenkin ryhmittäytymistäErilaisiin joustaviin työn muotoihin liittyy erilaisia työoikeudellisia haasteita. Haastavimmat kysymykset koskettavat etenkin yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia ja freelancereita. Näennäisesti yrittäjämäisen työnteon tekemisen haasteet liittyvät etenkin reiluun hinnoitteluun, mutta myös muun muassa työaikoihin, lomiin, vapaisiin, työterveyteen sekä vakuutuksiin ja sosiaaliturvaan. Joustavat työn muodot kattavat yhä suuremman osan suomalaisessa yhteiskunnassa tehdystä työstä. - Uutiset
24.4.2023 11.53
Vierashuoneessa KTM, yritysjuridiikan väitöskirjatutkija Lassi Salminen: Osakkeenomistajien päätösehdotukset suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa – Corporate governance -tutkimus päätöksenteosta, omistajuudesta ja osakkeenomistaja-aktivismistaPörssiyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnissä. Yhtiökokouksissa tehdään sijoittajien kannalta tärkeitä päätöksiä yhtiön hallituksen valinnasta ja muista asioista. Yhtiökokousten päätökset perustuvat päätösehdotuksille, joita voivat tehdä osakkeenomistajat ja esimerkiksi yhtiön hallitus. Tuoreessa tutkimuksessa on tarkasteltu osakkeenomistajien päätösehdotuksia kaikkien suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa ajanjaksolla 2017–2021. Tutkimus valottaa, miten ja minkälaiset osakkeenomistajat käyttävät päätösehdotusoikeuttaan, ja mitä tulokset kertovat Suomen corporate governance -järjestelmästä ja pörssiyhtiöiden sääntelyn taustalla vaikuttavista oletuksista. - Uutiset
21.4.2023 9.03
Yritystukitietojen julkinen hakupalvelu on avattuTyö- ja elinkeinoministeriön yritystukien yhteinen tietovaranto sisältää tiedot valtion myöntämistä EU-valtiontuista vuodesta 2020 alkaen. Tietovarannon pohjalta on 20.4.2023 avattu julkinen tietopalvelu, jonka myötä yritystukitiedot ovat kaikille helposti saatavilla. Tietopalvelussa on valmisraportteja tukien kehityksestä ja kohdentumisesta tukiohjelmittain ja alueittain. Yritystuista on tehty neljä valmisraporttia, joista voi tarkastella Suomessa myönnettyjä ja maksettuja yritystukia eri muuttujien suhteen. Valmiita raportteja ovat suurimmat tuensaajat, yritystukien aikasarja, aluenäkymä sekä yhden tukiohjelman perustiedot. - Uutiset
21.4.2023 8.32
Pk-yritysten pääoman saanti: EU:n neuvostolta neuvotteluvaltuutus moniääniosakerakenteistaNeuvosto on vahvistanut kantansa (neuvotteluvaltuutuksen) direktiiviehdotukseen moniääniosakerakenteista. Direktiivin tavoitteena on kannustaa pienten ja keskisuurten yritysten omistajia listaamaan osakkeensa ensimmäistä kertaa pk-yritysten kasvumarkkinoilla käyttäen moniääniosakerakenteita. Näin he voivat säilyttää riittävän määräysvallan yrityksessään listautumisen jälkeen ja suojella samalla osakkeenomistajien oikeuksia suojatoimien avulla. - Uutiset
20.4.2023 13.43
Komissio yksinkertaistaa yrityskeskittymävalvontaaEuroopan komissio hyväksyi 20.4.2023 uudistuksia, joilla yksinkertaistetaan yrityskeskittymien valvontamenettelyjä. Yrityskeskittymien valvonta perustuu EU:n ns. sulautuma-asetukseen. Uudistuspakettiin kuuluvat
- tarkistettu sulautuma-asetuksen täytäntöönpanoasetus
- tiedonanto yksinkertaistetusta menettelystä ja
- tiedonanto asiakirjojen toimittamistavasta. - Uutiset
20.4.2023 11.15
Whistleblowing: Lakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä viidesosalta yrityksiä – kanavien määrä kuitenkin noussut kahdessa vuodessa merkittävästiLakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä noin viidesosalta 50 henkeä tai sen yli työllistävistä yrityksistä, selviää Keskuskauppakamarin tekemästä kyselystä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut; kaksi vuotta sitten ilmoituskanava oli käytössä vasta noin puolella yrityksistä. EU-direktiiviin perustuva laki ilmoittajan suojelusta velvoittaa yrityksiä tarjoamaan ilmoituskanavan, jota kautta työntekijät voivat kertoa havaitsemistaan epäkohdista. - Uutiset
14.4.2023 12.50
Ajankohtaista kilpailusta -blogissa johtaja Sanna Syrjälä ja ekonomisti Aapo Aaltio: Yrityskauppavalvonta numeroinaYrityskauppavalvonnassa seurataan useita tilastoja. Tärkeimmät näistä ovat ilmoitusmääriä, eri tapaustyyppejä ja käsittelyn kestoa kuvaavat tilastot. Tavoitteena on keskittää rajalliset resurssit vaativimpien ja kansantalouden kannalta merkittävimpien yrityskauppojen tutkintaan. KKV pyrkii kansainvälisesti korkeatasoiseen analyysiin ja tehokkaaseen tutkintaprosessiin ja tilastot ovat yksi työkalu, jonka avulla seurataan tavoitteiden toteutumista. - Uutiset
11.4.2023 8.05
TEM: OECD:n vientiluottosopimus uudistuuOECD:n vientiluottojärjestelyn osallistujamaat saavuttivat useiden vuosien neuvottelujen tuloksena yhteisymmärryksen julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan sopimuksen nykyaikaistamisesta maaliskuussa Pariisissa. Vientiluottosopimus sääntelee pääomatavaraviennin luottojärjestelyitä, jotka ylittävät tietyn koon ja maturiteetin. Sopimuksen tavoitteena on edistää terveitä kaupallisia käytäntöjä ja välttää epäterveitä kilpailukäytäntöjä vientiluottojen alalla varmistaen vientiyritysten tasavertaiset kilpailuedellytykset. - Uutiset
6.4.2023 15.45
Hovioikeus äänesti: Franchising-sopimus ja takaisinsaanti konkurssipesäänAsiassa oli riidatonta, että R-kioski oli X Oy:n takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu velallisen läheinen. Asiassa oli ensinnä kysymys siitä, oliko X:n tavaravaraston luovutusta R-kioskille 31.10.2019 koskeneen oikeustoimen katsottava merkinneen velan maksua R-kioskille ja oliko tavaravaraston arvoa vastaava määrä määrättävä peräytymään konkurssipesään takaisinsaantilain 10 §:ssä säädetyn velan maksun peräytymistä koskevan säännöksen perusteella. Toissijaisesti oli kysymys takaisinsaantilain 5 §:ssä säädetyn yleisen takaisinsaantiperusteen edellytysten täyttymisestä ja kolmassijaisesti siitä, oliko R-kioskin vetoaminen franchising-sopimuksen ehtoon, joka koskee tavaravaraston luovutusta, kunnianvastaista ja arvotonta, ja oliko luovutusoikeustoimi sen johdosta pätemätön. (Vailla lainvoimaa 6.4.2023) - Uutiset
6.4.2023 12.12
Hovioikeus: Palkkio ja kulut keskeytyneistä remonttitöistäK:n valituksen johdosta ratkaistavana oli ensinnäkin se, oliko P jättänyt maksamatta K:lle sovittuja palkkioita sekä materiaaleista ja niiden kuljetuksesta johtuneita kuluja K:n P:n asunnossa 7.7.2020 aloittamista ja 16.9.2020 P:n puolelta keskeytetyistä remonttitöistä, ja lisäksi siitä, oliko K:lle aiheutunut sanotusta remonttitöiden keskeyttämisestä kuluja. Näiltä osin kysymys oli ensisijaisesti asianosaisten välisen sopimuksen sisällöstä ja K:n suorituksesta. Toiseksi ratkaistavana oli se, oliko K:lla oikeus korvaukseen siltä remonttitöiden keskeyttämisen 16.9.2020 jälkeiseltä ajalta, jona K:n remonttitöissä käyttämät työvälineet olivat olleet P:n hallussa. (Vailla lainvoimaa 6.4.2023) - Uutiset
3.4.2023 10.40
Hovioikeus: Yrityssaneerausmenettelylle oli esteYhtiön valituksen johdosta oli arvioitava, oliko olemassa perusteltu syy epäillä yhtiön vastuuhenkilöiden syyllistyneen menettelyyn, jonka perusteella heidät voitaisiin määrätä liiketoimintakieltoon eli oliko saneerausmenettelyn aloittamiselle este. Mikäli este oli olemassa, oli vielä arvioitava, oliko saneerausmenettelyn aloittamiselle erityisiä vastasyitä todetusta esteestä huolimatta. (Vailla lainvoimaa 3.4.2023) - Uutiset
30.3.2023 12.01
Oulun yliopiston tutkimus on julkaistu Edilexissä: Joka viidennellä suomalaisen pörssiyhtiön johtoon kuuluvalla on rikostuomioNoin 20 prosenttia suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista ja hallituksen jäsenistä on tuomittu rangaistukseen tuomioistuimessa. Tutkijat suosittavat pörssiyhtiön johtotehtäviin valittavan rikostaustan selvittämistä ennen nimitystä. Tutkimuksen aineiston muodostavat suomalaisissa pörssiyhtiöissä vuosina 2000–2019 toimineet 2201 suomalaista toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä ja hallituksen puheenjohtajaa, joiden joukosta on tunnistettu rikostuomion saaneet henkilöt. Tuomioissa on huomioitu johtohenkilöiden täysi-ikäisinä ensimmäisissä oikeusasteissa saamat rikostuomiot vuodesta 1977 alkaen ennen johtohenkilöuran päättymistä. Tuomioiden lukumäärät on jaoteltu rikosten, henkilön sukupuolen ja yhtiön koon mukaan. Aineisto on saatu yhdistämällä Tilastokeskuksen rekisteriaineistot pörssiyhtiöiden tiedoista, yhtiöiden vastuuhenkilöistä ja käräjäoikeustuomioista. - Uutiset
30.3.2023 8.22
Komissio ehdottaa avoimuuden lisäämistä ja byrokratian vähentämistä parantaakseen yritysten toimintaympäristöä EU:ssaEuroopan komissio on hyväksyi 29.3.2023 ehdotuksen direktiiviksi, jolla autetaan yrityksiä lisäämään digitaalisten välineiden ja prosessien käyttöä EU:n yhtiöoikeuden alalla. Ehdotetulla direktiivillä on tarkoitus helpottaa yritysten rajatylittävää toimintaa ja parantaa yritystoiminnan avoimuutta ja luottamusta siihen lisäämällä yrityksistä EU:n tasolla julkisesti saatavilla olevaa tietoa. Lisäksi sillä on tarkoitus vähentää yritysten rajat ylittävään toimintaan liittyvää byrokratiaa ottamalla käyttöön EU:n yhtiötodistus, jolla toteutetaan yhden kerran periaate. Yritysten hallintokustannuksia voidaan näin leikata vuosittain noin 437 miljoonaa euroa. Ehdotuksella edistetään myös sisämarkkinoiden digitalisaatiota ja autetaan yrityksiä, erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä, harjoittamaan liiketoimintaa EU:ssa. - Uutiset
29.3.2023 11.25
Oikeus 1/2023 -lehti on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat suomalaisten pörssiyhtiöiden ylimmän johdon rikostuomiot, vankeusaikaisen rikollisuuden estäminen vankilassa, kunnanjohtajan virkasuhteen päättyminen sekä epilepsia ja oikeus. - Uutiset
28.3.2023 9.11
Finanssivalvonta: Ulkoministeriön kannanotto pakotteiden soveltuvuudesta taloyhtiöihin, joiden yhtenä osakkaana on Venäjän federaatioFinanssivalvonta suosittelee valvottaviaan huomioimaan ulkoministeriön 17.2.2023 julkaiseman tulkintaohjeen Euroopan unionin asettamien pakotteiden soveltuvuudesta tilanteisiin, joissa taloyhtiön osakkaana on Venäjän federaatio. - Uutiset
28.3.2023 8.23
Tutkimus: EU:n yritysvastuusääntely on tervetullutta, mutta lisätoimia tarvitaan tahattomien haittavaikutusten ehkäisemiseksiUlkoministeriö julkaisi 27.3.2023 kaksi selvitystä, miten Euroopan unionin tuleva yritysvastuusääntely tulisi vaikuttamaan kehittyviin maihin, niiden kauppaan ja yrityksiin. Sääntely velvoittaisi isommat Euroopan unionissa toimivat yritykset tunnistamaan, ehkäisemään ja pysäyttämään ihmisoikeuksille ja ympäristölle haitallisia vaikutuksia, jotka aiheutuvat niiden omasta tai liikekumppaneiden toiminnasta. Yritysten arvoketjujen kautta velvoitteet siirtyvät myös sääntelyn soveltamisalan ulkopuolisille yrityksille, myös kehittyvissä maissa. Molemmat selvitykset osoittavat, että sääntelyllä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös pienempiin toimijoihin vähiten kehittyneissä maissa, kuten pientiloihin, työntekijöihin ja paikallisyhteisöihin. - Uutiset
24.3.2023 13.00
Työryhmä suosittelee: Yrityssääntelyn sujuvoittamiselle tarvitaan ylivaalikautinen malliParemman sääntelyn tavoitteena on sujuvampi lainsäädäntö, joka täyttää sille asetetut poliittiset tavoitteet tehokkaasti ilman ylimääräisiä haittoja yrityksille tai kansalaisille. Työryhmä esittää loppuraportissaan suosituksia, joilla turvataan yrityssääntelyn sujuvoittaminen pitkäjänteisesti yli hallituskausien. Sujuvalla sääntelyllä voidaan vaikuttaa suomalaisyritysten kilpailukykyyn ja tuottavuuteen. Yrityksiin kohdistuva liiallinen sääntelytaakka eli lainsäädännön noudattamisesta koituvat kustannukset jarruttavat talouskasvua sekä heikentävät kilpailukykyä ja sitä kautta myös työllisyyttä. - Uutiset
23.3.2023 15.47
Tasavallan presidentti vahvisti oikeusministeriön hallinnonalalle useita lakimuutoksia: Kuluttajaluotot, rikosten tutkinta, pakkoavioliiton kumoaminen, yrityssaneeraus, avoimuusrekisteri ja automaatio viranomaisten päätöksenteossaTasavallan presidentti vahvisti 23.3.2023 useita oikeusministeriön hallinnonalaa koskevia lakimuutoksia. - Uutiset
23.3.2023 9.45
Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2022: Tietoverkkoavusteiset petokset ja muutokset toimintaympäristössä työllistävätKeskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen vuoden 2022 vuosikertomus on julkaistu. Rikoslajeista erityisesti tietoverkkoavusteiset petokset näkyivät edellisten vuosien tapaan selvittelykeskuksen torjuntatyössä vuonna 2022. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen jatkuvasti muuttuvassa operatiivisessa toimintaympäristössä torjuntatyö on edellyttänyt myös perehtymistä uusiin tekotapoihin ja toimijoihin. Rahanpesun selvittelykeskus vastaanotti vuoden 2022 aikana yhteensä 230.171 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Vuonna 2021 ilmoituksia vastaanotettiin ennätyslukemat, 3.692.641 kappaletta. Vuonna 2020 ilmoitusten kokonaismäärä oli 62.041. - Uutiset
2.3.2023 13.48
Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu 8. maaliskuuta 2023: Taloyhtiöiden esteettömyyttä ja kestävää asumista edistäviä ratkaisuja voi tehdä aiempaa helpomminAsunto-osakeyhtiölaki uudistuu maaliskuussa. Uudistus helpottaa esteettömyyttä parantavien sekä kestävää asumista edistävien muutostöiden tekemistä. Taloyhtiön osakkaalla on jatkossa oikeus tehdä omalla kustannuksellaan esteettömyyttä parantavia muutoksia myös yhtiön rakennuksen tai kiinteistön yhteisiin tiloihin. Muutoksen toteuttanut osakas vastaa käyttökuluista, huollosta ja kunnossapidosta ja myös tarpeettomaksi käyneen muutoksen poistamisesta, kuten muidenkin muutostöidensä osalta. - Uutiset
24.2.2023 11.10
Lainsäädännön arviointineuvosto: Millaisia yrityksiä yritysvastuudirektiivi erityisesti koskee?Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon työ- ja elinkeinoministeriölle valtioneuvoston kirjelmästä ja jatkokirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (yritysvastuudirektiivi). Kirjelmien perusteella saa hyvän käsityksen direktiiviehdotuksen tavoitteista. Keskeiset vaikutukset on käsitelty pääosin perusteellisesti. - Uutiset
8.2.2023 13.39
Selvitys yritystukien vaikutuksesta Suomen pitkän aikavälin tuottavuuteen ja kasvihuonekaasupäästöihinJulkisen talouden kiristyessä on yhä tärkeämpää, että yritystukijärjestelmä ja muut politiikkatoimet edistävät pitkän aikavälin tuottavuutta ottaen huomioon kasvihuonekaasupäästöt. Näin arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön 7.2.2023 julkaistussa selvityksessä "Yritystukien vaikutukset pitkän aikavälin tuottavuuteen ja ilmastoon sekä kasvihuonekaasukriteerien ja -ehtojen käytön nykytila". - Uutiset
8.2.2023 10.32
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Kohti systemaattisempaa yritystukiseurantaa – kuntien tuet osaksi kansallista tukirekisteriäKuntien myöntämiä taloudellisia yritystukia ei seurata systemaattisesti ja niiltä puuttuvat yhtenäiset prosessit. Kuntien liittyminen olemassa olevaan kansalliseen yritystukirekisteriin mahdollistaa de minimis -tukikertymän yrityskohtaisen seurannan sekä vertailtavuuden myönnetyissä tuissa, todetaan 8. helmikuuta 2023 julkaistussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvityksessä ”Kuntien myöntämät yritystuet Suomessa”. - Uutiset
6.2.2023 7.20
Huoneistotietojärjestelmää koskevat lakimuutokset vahvistettiin – tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2023Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina 3.2.2023 huoneistotietojärjestelmää koskevat lakimuutokset. Muutokset koskevat lakia huoneistotietojärjestelmästä, huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annettua lakia sekä asunto-osakeyhtiölakia. Lakimuutokset astuvat voimaan 1. kesäkuuta 2023. Muutokset koostuvat kahdesta toiminnallisesta kokonaisuudesta: osakeryhmien muutosten paremmasta hallinnasta sekä taloyhtiöiden hallinnollisten tietojen saatavuutta parantavista toimenpiteistä. Uudistuksella tuotetaan tieto taloyhtiölainojen tosiasiallisista vastuista positiiviselle luottotietorekisterille. - Uutiset
1.2.2023 8.38
PRH: Osakeyhtiöiden yritysjärjestelyihin muutoksia 31.1.2023 alkaenOsakeyhtiöiden sulautumisiin ja jakautumisiin sekä Euroopan talousalueella (ETA) tapahtuviin yritysjärjestelyihin tuli muutoksia 31. tammikuuta 2023 alkaen. Muutokset johtuvat osakeyhtiölain muutoksesta (1337/2022), jolla pannaan täytäntöön EU-direktiivi rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä. - Uutiset
27.1.2023 11.45
Hovioikeus: Toimitusjohtajan nostot eivät liittyneet osakeyhtiön liiketoimintaan – 37.699,49 euroa korkoineen tuli suorittaa takaisin konkurssipesälleHovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että O:n nostot olisivat liittyneet yhtiön liiketoimintaan. Mainitut seikat huomioon ottaen asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, että O:n matkalaskut olisivat liittyneet yhtiön liiketoimintaan liittyneisiin ajoihin. Tuomiossa mainituin perustein asiassa ei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomion lopputulosta tältä osin ja O:n valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 27.1.2023) - Uutiset
26.1.2023 11.08
Tutkimus yritystietojen läpinäkyvyyden ja julkisuuden lisäämisestä harmaan talouden torjunnan keinona – käsittelyssä myös tilaajavastuulain kehittäminenTutkimuksessa selvitettiin, miten yritystietojen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäämällä harmaata taloutta voidaan torjua nykyistä paremmin. Tutkimus käsittelee myös niin sanotun tilaajavastuulain kehittämistä.