Hakutulokset
- Uutiset
16.12.2020 14.30
EU:n uusi kyberturvallisuusstrategia ja uudet säännötKomissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja esittelivät 16.12.2020 EU:n uuden kyberturvallisuusstrategian. Strategia liittyy kiinteästi tiedonantoon Euroopan digitaalista tulevaisuutta rakentamassa sekä Euroopan elpymissuunnitelmaan ja EU:n turvallisuusunionistrategiaan. Sen avulla parannetaan Euroopan kollektiivista kykyä sietää kyberuhkia ja varmistetaan, että kuluttajat ja yritykset voivat saada täyden hyödyn luotettavista palveluista ja digitaalisista työkaluista. Oli kyse sitten eurooppalaisten käyttämistä verkkoon liitetyistä laitteista, sähköverkoista tai pankeista, lentokoneista, julkishallinnoista ja sairaaloista, heillä on oikeus käyttää niitä tietoisina siitä, että heidät on suojattu kyberuhilta. - Uutiset
16.12.2020 13.34
Lainsäädäntöhanke henkilötunnuksen muuttamisesta lausuntokierrokselle 14. tammikuuta 2021 asti – taustalla Vastaamon tietomurtoHenkilötunnuksen muuttamista koskevassa hankkeessa selvitetään ja valmistellaan tarpeelliset lainsäädäntömuutokset, jotka mahdollistaisivat henkilötunnuksen vaihtamisen nykyistä laajemmin. Valtiovarainministeriö on valmistellut lainsäädäntömuutosta koskevan luonnoksen hallituksen esitykseksi, joka on lausuntokierroksella 14.1.2021 asti. Sääntelymuutoksella pyritään mahdollistamaan henkilötunnuksen muuttaminen niissä tilanteissa, joissa henkilötunnuksia on joutunut sivullisten käsiin rikollisen toiminnan johdosta. Tarve arvioida henkilötunnuksen muuttamista koskevaa sääntelyä nousin esiin Psykiatriakeskus Vastaamon tietomurron yhteydessä. - Uutiset
15.12.2020 11.00
Unionin tuomioistuin ei ollut toimivaltainen vastaamaan tietosuoja-asetuksen tulkinnasta esitettyihin kysymyksiin koskien oikeushenkilön verotietojaEnnakkoratkaisupyyntö koski tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e ja j alakohdan tulkintaa. EUT katsoi, ettei se ollut toimivaltainen vastaamaan Saksan Bundesverwaltungsgerichtin esittämiin kysymyksiin. - Uutiset
14.12.2020 10.20
Oikeusasiamies: Potilaasta otettujen valokuvien käsittelyKantelija arvosteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) Plastiikkakirurgian klinikan Jorvin yksikön menettelyä muun muassa hänen valokuvaamisessaan. Oikeusasiamies antoi asiassa HUS:lle huomautuksen vastaisen varalle asiassa (kohdassa 3.3.2) selostetusta lakisääteisen lokitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Oikeusasiamies saattoi HUS:n tietoon käsityksensä henkilötietolain mukaisista rekisterinpitäjän velvoitteista (kohdassa 3.3.1), potilasasiakirjojen eheydestä ja käytettävyydestä (kohdassa 3.3.3) sekä potilaiden valokuvausohjeesta (kohdassa 3.3.4). Oikeusasiamies saattoi HUS:n tietoon asiassa (kohdassa 3.4) esittämänsä käsityksen sen antaman selvityksen puutteellisuudesta. Samalla oikeusasiamies kiinnitti HUS:n huomiota vastaisen varalle sen velvollisuuteen antaa oikeusasiamiehen pyytämä, laillisuusvalvonta-asian tutkimiseksi tarpeellinen ja riittävä selvitys. - Uutiset
1.12.2020 13.25
Miten tiedonsiirto julkisessa verkossa tulee tehdä turvallisesti ja miten tiedon vastaanottajasta tulee varmistua – lausua voi 18.12. saakkaTiedonhallintalautakunnan tietoturvallisuussuositusten valmistelujaosto on tehnyt suositusluonnoksen siitä, miten tiedonsiirto julkisessa verkossa tulee tehdä turvallisesti ja miten tiedon vastaanottajasta tulee varmistua tiedonhallintalain 14.1 §:n mukaisesti. Suosituksen tavoitteena on helpottaa julkisen hallinnon organisaatioiden toimintaa ja varmentaa tiedonhallintalain vaatimusten täyttyminen. - Uutiset
26.11.2020 12.10
Finanssiala ry: Pankkitunnukset mukaan – pienikin verkko-ostos saattaa ensi vuonna vaatia vahvan tunnistautumisenVuodenvaihteen jälkeen kannattaa vahvaa tunnistusvälinettä, käytännössä pankkitunnuksia, pitää aina mukanaan. Tammikuun alussa 2021 päättyy toisen maksupalveludirektiivin (PSD2) siirtymäaika, ja vahvan tunnistamisen vaatimus koskee sen jälkeen kaikkea sähköisesti tapahtuvaa maksamista. Esimerkiksi pienikin mobiilikauppaosto tai vaikkapa polttoaineen maksaminen tankkaussovelluksella saattaa vaatia vahvan tunnistautumisen. Vahvan tunnistautumisen tarkoitus on lisätä maksamisen turvallisuutta ja kuluttajan suojaa. - Uutiset
23.11.2020 13.50
Lapsi kuoli alle vuorokauden ikäisenä - apulaisoikeusasiamies esittää STM:lle, että se käynnistäisi selvitystyön kuolleen henkilön potilastietojen luovuttamista koskevan sääntelyn uudistamiseksiKantelija arvosteli Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) menettelyä alle vuorokauden ikäisenä kuolleen tyttärensä potilasasiakirjojen luovuttamisessa sekä päätöstä olla antamatta tietoja. Kantelija arvosteli sairaalan epäyhdenmukaisia käytäntöjä kuolleen lapsen potilastietojen antamisessa. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdissa 3.3.3 ja 3.4.3) esittämänsä käsitykset Tampereen yliopistollisen sairaalan tietoon. Tässä tarkoituksessa hän lähetti jäljennöksen päätöksestään Tampereen yliopistolliselle sairaalalle. Lisäksi hän esitti STM:lle, että se käynnistäisi selvitystyön kuolleen henkilön potilastietojen luovuttamista koskevan sääntelyn uudistamiseksi siten, että säännös nykyistä paremmin ottaisi huomioon perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen yksittäisissä tilanteissa, kuitenkin suojaten vainajan yksityisyyttä. - Uutiset
20.11.2020 12.59
Apulaisoikeuskansleri: Henkilökorttien tekstin ulkoasu ei kaikilta osin täytä perustuslaissa ja kielilaissa turvattua kansalliskielten yhdenvertaista käsittelyä koskevaa vaatimustaApulaisoikeuskansleri viittasi Suomen virallista kaksikielisyyttä ja kansalliskielten yhdenvertaisuutta koskeviin perustuslain ja kielilain säännöksiin. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Viranomaisten tulee toiminnassaan oma-aloitteisesti huolehtia siitä, että yksityishenkilön kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. - Uutiset
20.11.2020 9.05
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Tietojen siirrot kolmansiin maihin – suosituksia siirtovälineitä täydentävistä suojatoimista ja luonnokset komission uusista vakiolausekkeistaEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut suosituksia toimista, joilla täydennetään tietosuoja-asetuksen tiedonsiirtovälineitä. Täydentävillä suojatoimilla varmistetaan, että henkilötietojen suoja on EU:n vaatimuksia vastaavalla tasolla, kun tietoja siirretään kolmansiin maihin. Lisäksi Euroopan komissio on julkaissut luonnokset päivitetyistä vakiolausekkeista tietojen siirroille kolmansiin maihin. Suosituksista ja vakiolausekkeista voi antaa palautetta tietosuojaneuvoston ja komission verkkosivuilla. - Uutiset
12.11.2020 16.01
Hallitus linjasi toimenpiteistä identiteettivarkauden kohteeksi joutuneiden auttamiseksiHallitus linjasi neuvottelussaan keskiviikkona 11. marraskuuta toimenpiteistä, joilla voidaan auttaa identiteettivarkauden kohteeksi joutuneita henkilöitä ja parantaa henkilön identiteetin suojaa. - Uutiset
11.11.2020 15.15
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi ensimmäisen sitovan kiistanratkaisupäätöksen (Irlanti: Twitter International Company)Euroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi täysistunnossaan 9. marraskuuta ensimmäisen kiistanratkaisupäätöksensä yleisen tietosuoja-asetuksen 65 artiklan perusteella. Päätös koskee asiaa, jossa Irlannin valvontaviranomainen oli johtavana valvontaviranomaisena antanut Twitter International Companya koskevan päätösehdotuksen. Useat osallistuvat valvontaviranomaiset olivat sen jälkeen esittäneet asiaa koskevia merkityksellisiä ja perusteltuja vastalauseita. - Uutiset
11.11.2020 14.16
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta, kun matkaviestinpalvelujen tarjoaja on kerännyt ja säilyttänyt asiakkaidensa henkilöllisyystodistusten kopioitaRekisterinpitäjän on osoitettava, että rekisteröity on aktiivisella toiminnallaan ilmaissut suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn ja että hän on saanut etukäteen tiedon kaikista tätä käsittelyä koskevista olosuhteista helposti ymmärrettävässä ja helposti saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä, jotta hän voi helposti määrittää kyseisen suostumuksen seuraukset, jolloin taataan, että suostumus on annettu täysin tietoisena asiasta. Televiestintäpalvelujen tarjoamista koskeva sopimus, johon sisältyy ehto, jonka mukaan rekisteröity on saanut tiedon henkilöllisyystodistuksensa kopion keräämisestä ja säilyttämisestä tunnistamistarkoituksessa ja hän on suostunut tähän, ei ole omiaan osoittamaan, että kyseinen henkilö olisi antanut pätevästi näissä säännöksissä tarkoitetun suostumuksensa tähän keräämiseen ja säilyttämiseen, kun rekisterinpitäjä on rastittanut tähän ehtoon liittyvän ruudun ennen sopimuksen allekirjoittamista tai kyseisen sopimuksen sopimusmääräykset saattavat johtaa rekisteröityä harhaan mahdollisuudesta tehdä kyseinen sopimus siitä huolimatta, että hän kieltäytyy antamasta suostumustaan tietojensa käsittelyyn, tai rekisterinpitäjä vaikuttaa epäasianmukaisesti valinnanvapauteen vastustaa tätä keräämistä ja säilyttämistä vaatimalla, että rekisteröidyn on suostumuksensa epäämiseksi täytettävä lisälomake, jossa kyseinen kieltäytyminen mainitaan. - Uutiset
10.11.2020 10.40
Työryhmä selvittämään keinoja yhteiskunnan kriittisten toimialojen tietoturvan ja tietosuojan parantamiseksiLiikenne- ja viestintäministeriö on 9. marraskuuta 2020 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on kartoittaa yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisten toimialojen tietoturvaa ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön muutostarpeita ja tehdä hallitukselle ehdotus niitä koskeviksi poliittisiksi linjauksiksi. Tavoitteena on, että suomalainen yhteiskunta olisi entistä tietoturvallisempi ja kansalaisten tiedot olisivat nykyistä paremmin suojatut. - Uutiset
9.11.2020 15.15
Lakimiesuutiset: Tietoturvaan panostetaan oikeushallinnossa ja asianajotoimistoissaVoiko oikeudenhoidossa tapahtua sama kuin surullisen kuuluisassa Vastaamo-tapauksessa? Tuomioistuimet ja asianajajat käsittelevät luottamuksellisia tietoja, mutta tietoturvaan ja koulutuksiin on myös panostettu huomattavan paljon. - Uutiset
9.11.2020 11.14
Poliisihallitus: Tietoja ja toimintaohjeita on saatavissa poliisin nettisivuilta ja poliisin valtakunnallisesta puhelinneuvontapalvelusta Vastaamon tietomurtoon liittyenPsykoterapiakeskus Vastaamon tietovuodon uhrit ovat tehneet poliisille jo noin 25.000 rikosilmoitusta. Ilmoituksia käsitellään poliisilaitoksissa jatkuvasti. Rikosilmoitusten käsittely viivästyttää myös rikosilmoitusten jäljennösten lähettämistä.
– Koska tutkittava rikoskokonaisuus on poikkeuksellisen laaja ja ilmoituksia on tehty suuri määrä, pyydämme ihmisiltä kärsivällisyyttä prosessin kanssa. Vaikka rikosilmoitusten käsittely poliisissa kestää ruuhkasta johtuen tavanomaista pidempään ei tällä ole vaikutusta esitutkinnan etenemiseen, sanoo poliisitarkastaja Kimmo Ulkuniemi Poliisihallituksesta. - Uutiset
5.11.2020 18.12
JSN: Verohallinto ei anna riittävää painoarvoa sananvapaudelle ja tietojen julkisuudelleJulkisen sanan neuvosto otti kokouksessaan 4.11.2020 kantaa Verohallinnon päätöksiin poistaa suurituloisten verotietoja medioille annetuilta listoilta. - Uutiset
5.11.2020 14.12
Hallitus antoi esityksen laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksiSosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä valmistellaan uutta lakia, niin sanottua asiakastietolakia. Lakiesityksen perusteella valtakunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietovarantoon eli Kanta-arkistoon tallennettaisiin terveydenhuollon potilastietojen lisäksi jatkossa myös sosiaalihuollon asiakastietoja sekä hyvinvointitietoja. Lait tulisivat voimaan 1. huhtikuuta 2021. - Uutiset
5.11.2020 12.25
Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn marraskuussa alkava GDPR2DSM-yhteishanke antaa mikro- ja pk-yrityksille tietoa ja työkaluja tietosuojasta huolehtimiseenTietosuoja rakentaa luottamusta yritysten toimintaan ja voi tuoda uusia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia. Kokemusten ja kartoitusten perusteella monet pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat lisää tietoa ja tukea tietosuojakysymyksissä niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) yhtenä tavoitteena on vähentää yritysten esteitä laajentaa toimintaansa EU:n sisämarkkinoille. Komission kesäkuussa julkaistun GDPR-raportin mukaan osa sidosryhmistä kokee tietosuoja-asetuksen soveltamisen haastavana erityisesti pk-yrityksille, ja yritykset tarvitsevat lisää tukea helpottamaan tietosuoja-asetuksen soveltamista. Marraskuussa alkava GDPR2DSM-hanke vastaa tähän tarpeeseen. - Uutiset
30.10.2020 7.47
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota: Tietosuojavaltuutetun toimisto ei vastannut kanteluihinApulaisoikeuskansleri kiinnitti tietosuojavaltuutetun toimiston huomiota hallintolain säännöksiin asioiden asianmukaisesta käsittelystä. - Uutiset
29.10.2020 8.35
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Henkilötunnusta ei saa nykyisinkään käyttää tunnistamiseen – tiukennuksia on kuitenkin harkittavaTietosuojavaltuutettu on ottanut useasti kantaa siihen, että henkilöitä ei saa tunnistaa yksinomaan nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Apulaistietosuojavaltuutettu Anu Talus haluaa selvittää, millaisia edellytyksiä olisi tiukentaa linjaa entisestään. - Uutiset
27.10.2020 12.26
KKV: Vastaamon tietovuotoa tutkitaan tietosuojaloukkauksena; ryhmäkanne ei nyt ajankohtainenKilpailu- ja kuluttajavirastoon on tullut tiedusteluita ja ryhmäkannepyyntöjä Vastaamon tietovuodosta. Poliisi tutkii nyt asiaa ja esimerkiksi vahingonkorvauskysymyksiä voidaan käsitellä vasta, kun tapahtumien kulusta on enemmän tietoa. Mitään oikeuksien menettämisen riskiä ei ole, jos tässä vaiheessa ei ota yhteyttä KKV:hen. - Uutiset
27.10.2020 7.43
Katso-tunnistuksen käyttö päättyy yuoden 2020 lopussa – muistilista hyödyntäjien asiointipalveluille - Uutiset
26.10.2020 9.55
Euroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi ohjeen oletusarvoisesta ja sisäänrakennetusta tietosuojasta ja perusti puitteet valvontaviranomaisten vuosittaisten toimien koordinointiin – vastaus myös tekijänoikeusdirektiivin tietosuojavaikutuksistaEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt julkisen kuulemisen jälkeen lopullisen version oletusarvoista ja sisäänrakennettua tietosuojaa koskevasta ohjeesta. Uusien koordinoitujen toimintapuitteiden on tarkoitus helpottaa valvontaviranomaisten yhteisten vuosittaisten toimenpiteiden toteuttamista. Lisäksi tietosuojaneuvosto on hyväksynyt vastauksen kirjeeseen tekijänoikeusdirektiivin artiklan 17 tietosuojavaikutuksista erityisesti lataussuodattimien osalta. - Uutiset
26.10.2020 8.30
Tietosuojavaltuutetun toimiston uusia vastauksia koronavirukseen ja tietosuojaan - Uutiset
23.10.2020 15.33
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi Psykoterapiakeskus Vastaamon ilmoittamaan tietomurron kohteeksi joutuneille asiakkailleen henkilökohtaisesti – tutustu myös ohjeisiin tietomurron ja identiteettivarkauden kohteeksi joutuneilleApulaistietosuojavaltuutettu määräsi tietomurron kohteeksi joutuneen Psykoterapiakeskus Vastaamon ilmoittamaan rekisteröidyille tietoturvaloukkauksesta henkilökohtaisesti ilman aiheetonta viivytystä. Apulaistietosuojavaltuutettu katsoo, ettei ilmoitus pelkästään Vastaamon verkkosivuilla ole riittävän tehokas keino tietoturvaloukkauksesta ilmoittamiseksi. - Uutiset
20.10.2020 13.15
Euroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt ohjeluonnoksen merkityksellisen ja perustellun vastalauseen käsitteestäEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt täysistunnossaan 12. lokakuuta ohjeluonnoksen, jolla edistetään yhdenmukaista tulkintaa merkityksellisen ja perustellun vastalauseen käsitteestä. Yhteisymmärrys käsitteestä auttaa virtaviivaistamaan tulevia yleisen tietosuoja-asetuksen artiklan 65 mukaisia tietosuojaneuvoston kiistanratkaisumenettelyjä. - Uutiset
20.10.2020 8.46
Toisiolaki - STM:n asiantuntijaryhmältä ensimmäinen linjauspaperi tietojen anonymisointiin ja pseydonymisointiin liittyenLaki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (ns. toisiolaki) tuli voimaan 1. toukokuuta 2019. Toisiolaki mahdollistaa sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallisen käytön. STM:n asettama korkean tason asiantuntijaryhmä on nyt laatinut ensimmäisen linjauspaperin tietojen anonymisointiin ja pseydonymisointiin liittyen. - Uutiset
9.10.2020 12.13
VM: Henkilötunnuksen uudistamista pohtineen työryhmän ehdotusta sellaisenaan ei voida pitää toteuttamiskelpoisenaTyöryhmä esitti viime keväänä jättämässään loppuraportissa, että vuodesta 2027 alkaen Suomessa otettaisiin käyttöön uudenmuotoinen henkilötunnus, josta ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa. Työryhmä ehdotti myös, että suomalaisen henkilötunnuksen voisi saada nykyistä laajempi henkilöryhmä. VM sai loppuraportista 132 lausuntoa. VM:n mukaan saatujen lausuntojen ja VM:ssä virkamiestyönä tehdyn jatkotyön perusteella työryhmän ehdotusta sellaisenaan ei voida pitää toteuttamiskelpoisena. Lausuntopalautteen pohjalta VM jatkaa työtä valmistellen kohdennetumpia ja rajatumpia muutoksia, joissa henkilötunnuksen nykyinen muoto säilytettäisiin. - Uutiset
6.10.2020 6.56
Eduskunnan kirjaston tietopaketti henkilökorttilain muuttamisestaSisäministeriössä on vireillä hanke, jossa ehdotetaan muutettavaksi henkilökorttilakia, passilakia, henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia ja ulkomaalaislakia. Ehdotetut henkilökorttilain ja ulkomaalaislain muutokset täydentäisivät elokuussa 2020 voimaan tullutta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta 2019/1157, ns. ID-asetusta. Asetus koskee unionin kansalaisten henkilökorttien sekä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttäville unionin kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen myönnettävien oleskeluasiakirjojen turvallisuuden lisäämistä. - Uutiset
5.10.2020 8.43
Ensimmäiset huoltajat voivat nyt nähdä myös yli 10-vuotiaan tiedot OmakannassaTerveydenhuolto voi nyt alkaa tuottaa tietoja nähtäväksi myös yli 10-vuotiaiden alaikäisten lasten ja nuorten huoltajille. Tähän mennessä huoltaja on voinut nähdä Omakannassa vain alle 10-vuotiaan lapsen tiedot. Asiointi yli 10-vuotiaan puolesta tulee mahdolliseksi sitä mukaa kuin terveydenhuollon organisaatiot tekevät muutokset omiin potilastietojärjestelmiinsä. Kanta-palveluihin tarvittavat muutokset on jo tehty. - Uutiset
24.9.2020 11.32
Editan webinaarissa käsiteltiin DPA-sopimusten ongelmakohtia GDPR:n voimaantulon jälkeenData processing agreement eli sopimus henkilötietojen käsittelystä vaaditaan, kun henkilötietojen käsittely ulkoistetaan. Editan webinaarissa 23.9.2020 käsiteltiin DPA-sopimusten ongelmakohtia GDPR:n voimaantulon jälkeen. Keskiössä olivat muun muassa sopimuksen osapuolten roolit ja DPA-sopimusten tarpeellisuus eri tilanteissa, oikean käsittelysopimuksen valinta, sopimusvelvoitteiden vyöryttäminen alihankkijoille sekä henkilötietojen siirto. Esille nousi myös unionin tuomioistuimen 16.7.2020 antama Schrems II -tuomio, jolla on merkittäviä vaikutuksia henkilötietojen siirtoihin EU/ETA-alueen ulkopuolelle. - Uutiset
22.9.2020 10.30
Tiedonhallintalautakunnan suosituskokoelma tiettyjen tietoturvallisuussäännösten soveltamisestaSuosituskokoelma opastaa tiedonhallintalain asettamien erinäisten vaatimusten täyttämisessä. - Uutiset
16.9.2020 11.42
Tietosuojavaltuutettu: Vuokralaisen yhteystietoja ei saa antaa asunnon ostoa harkitsevalle ilman vuokralaisen suostumustaVuokralainen teki ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle, kun asuntoesittelyssä ollut henkilö otti häneen yllättäen yhteyttä sähköpostitse. Kiinteistönvälittäjä oli näyttänyt vuokralaisen vuokrasopimusta asunnon ostoa pohtivalle henkilölle ilman vuokralaisen suostumusta. Sopimukseen oli kirjattu vuokralaisen yhteystiedot ja henkilötunnus. Tietosuojavaltuutettu antoi rekisterinpitäjänä toimivalle kiinteistönvälitysliikkeelle huomautuksen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. - Uutiset
15.9.2020 9.10
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi rekisterinpitäjiä ja henkilötietojen käsittelijöitä koskevan ohjeluonnoksen ja perusti työryhmän Schrems II:n mukaisille lisäsuojatoimenpiteilleEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt täysistunnossaan 3.9. kaksi ohjeluonnosta koskien rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän määritelmiä yleisessä tietosuoja-asetuksessa sekä kohdennusta sosiaalisessa mediassa. Lisäksi neuvosto perusti työryhmän laatimaan rekisterinpitäjille suosituksia Schrems II -ratkaisun edellyttämistä lisäsuojatoimenpiteistä tiedonsiirroille kolmansiin maihin. Toinen työryhmä perustettiin käsittelemään Schrems II -ratkaisuun liittyviä kanteluita. - Uutiset
31.8.2020 11.40
Syyskuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Ympäristölupia sujuvoittavat lait voimaan
- Energiavirastosta sähköalan riskien varautumisen toimivaltainen viranomainen
- Maahanmuuttohallinnon henkilötietojen käsittelyä säännellään uudella lailla - Uutiset
21.8.2020 7.50
Uusi maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki selkeyttää sääntelyä ja tukee oikeusturvaa 1. syyskuuta alkaenMaahanmuuttohallinnon henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely kootaan uuteen lakiin. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki korvaa yli 20 vuotta vanhan ulkomaalaisrekisterilain ja täydentää EU:n tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia ja rikosasioiden tietosuojalakia sekä tiedonhallintalakia. Lisäksi lakiin kootaan henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely maahanmuuton hallinnonalan muista laeista. Näin henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely selkeytyy sekä lainsoveltajan että rekisteröidyn oikeuksien turvaamisen näkökulmasta. - Uutiset
13.8.2020 14.25
Apulaistietosuojavaltuutettu: Sähkölukkojärjestelmän käyttö taloyhtiössä ei vastannut tietosuojalainsäädäntöäAsunto-osakeyhtiö oli arvioinut virheellisesti, ettei sähkölukkojärjestelmän käyttöön ja ovenavaustietojen tallentamiseen liity henkilötietojen käsittelyä. Sähköavainten käyttäjät voidaan kuitenkin tunnistaa, kun avaimen yksilöintitieto yhdistetään tiettyyn asuntoon. Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi yhtiön muuttamaan henkilötietojen käsittelytoimet yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisiksi. - Uutiset
11.8.2020 11.48
Apulaistietosuojavaltuutettu: Osakasluettelon tietoja ei saa luovuttaa puhelinpalvelun kauttaApulaistietosuojavaltuutettu on määrännyt Euroclear Finland Oy:n muuttamaan osakasluettelon tietojen luovuttamista koskevan toimintansa tietosuojasääntelyä vastaavaksi. Osakasluettelon tietojen luovuttamista puhelinpalvelun kautta ei ole katsottu lainmukaiseksi. Yritys ole myöskään noudattanut rekisterinpitäjän velvollisuuksia tai mahdollistanut rekisteröidyn oikeuksien toteutumista luovuttaessaan osakasluettelon tietoja suoramarkkinointitarkoituksiin. - Uutiset
10.8.2020 10.10
KAKS: Yritysten ja valtioiden tekemä nettiseuranta tuomitaan – kameravalvontaa sekä valvontaa rikollisuuden ja epidemioiden torjumiseksi ymmärretäänSelvä enemmistö suomalaisista ei hyväksy nettikäyttäytymisen seurantaa kaupallisiin tarkoituksiin ja palveluiden kehittämiseksi (65 %). Vain neljännes (24 %) suhtautuu kaupalliseen netin käytön seurantaan suopeasti. Tämä käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta. - Uutiset
5.8.2020 13.08
Yritykselle seuraamusmaksu sähköisen suoramarkkinoinnin harjoittamisesta ilman ennalta annettua suostumusta ja rekisteröidyn oikeuksien laiminlyönnistäTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt Acc Consulting Varsinais-Suomelle (Independent Consulting Oy) hallinnollisen seuraamusmaksun sähköisten suoramarkkinointiviestien lähettämisestä ilman ennalta annettua suostumusta ja rekisteröidyn oikeuksien noudattamatta jättämisestä. Yritys ei ollut vastannut rekisteröityjen oikeuksia koskeviin pyyntöihin tai toteuttanut niitä, eikä se pystynyt osoittaman käsitelleensä henkilötietoja lainmukaisesti. - Uutiset
5.8.2020 8.33
Henkilötunnusta uudistetaanHenkilötunnuksen uudistamista pohtinut työryhmä on esittänyt, että vuodesta 2027 alkaen Suomessa otettaisiin käyttöön uudenmuotoinen henkilötunnus, josta ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa. Uudenmuotoinen henkilötunnus korvaisi tällä hetkellä käytössä olevat nykymalliset henkilötunnukset siirtymäajan jälkeen. - Uutiset
4.8.2020 10.02
Esitys asiakastietolaiksi: Kanta-arkiston sisältö laajenee sosiaalihuollon tiedoilla ja hyvinvointitiedoillaSosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä valmistellaan uutta lakia, niin sanottua asiakastietolakia. Lakiesityksen perusteella valtakunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietovarantoon eli Kanta-arkistoon tallennettaisiin terveydenhuollon potilastietojen lisäksi sosiaalihuollon asiakastietoja sekä hyvinvointitietoja. STM on saanut laintarkastuksen huomiot hallituksen esitykseen, ja lakiesitystä asiakastietolaiksi viimeistellään parhaillaan. Tarkoitus on, että hallituksen esitys asiakastietolaiksi etenisi valtioneuvoston käsittelyyn syyskuussa. - Uutiset
27.7.2020 14.33
Euroopan tietosuojaneuvostolta tiedonanto yrityksiä sitovista säännöistä brexitin lähestyessäEuroopan tietosuojaneuvosto on laatinut tiedonannon toimenpiteistä, joihin tietosuojaviranomaisten ja yrityksiä koskevia sitovia sääntöjä (BCR, Binding Corporate Rules) käyttävien organisaatioiden on ryhdyttävä ennen brexit-siirtymäkauden päättymistä. Toimenpiteet koskevat niitä yrityksiä, joiden BCR-sääntöjen johtavana valvontaviranomaisena toimii tällä hetkellä Britannian tietosuojaviranomainen. - Uutiset
27.7.2020 10.00
Euroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut vastauksia yleisimpiin kysymyksiin Schrems II -tuomiostaTietosuojanevoston laatimien vastausten on tarkoitus selventää yleisimpiä tietosuojaviranomaisille esitettyjä kysymyksiä EU-tuomioistuimen ratkaisusta C-311/18 eli niin sanotusta Schrems II-tuomiosta. - Uutiset
24.7.2020 9.00
FRA: Perusoikeusraportti - teknologia ja tietosuojaFRA on julkaissut ensimmäisiä osioita laajasta Fundamental Rights Survey-tutkimuksestaan. Siinä tarkastellaan kattavasti ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä heidän perusoikeuksistaan eri elämänalueilla. Aineistoa kerättiin välillä tammikuu-lokakuu 2019 ja johtopäätökset perustuvat 35 000 ihmisen vastauksiin ympäri Eurooppaa, kattaen EU-maat (ml. Suomi), Pohjois-Makedonian ja Iso-Britannian. - Uutiset
23.7.2020 11.45
Euroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi ensimmäisen osan ohjeesta koskien oikeutta tulla unohdetuksi hakukoneiden tuloksissaEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt ensimmäisen osan ohjeesta, joka käsittelee rekisteröidyn oikeutta tulla unohdetuksi hakukoneisiin liittyvissä tapauksissa. Ohjeistusta on tarkoitus soveltaa tilanteissa, joissa rekisteröidyt pyytävät oman nimensä tuottamien hakutulosten poistamista hakukonepalvelun tarjoajalta. - Uutiset
16.7.2020 11.32
Unionin tuomioistuin: EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield -järjestelyn tarjoaman tietosuojan tason riittävyydestä annettu päätös 2016/1250 on pätemätönSitä vastoin mallisopimuslausekkeista henkilötietojen siirtoa varten kolmansiin maihin sijoittautuneille henkilötietojen käsittelijöille annettu komission päätös 2010/87 on pätevä. - Uutiset
14.7.2020 15.00
EU-tuomioistuin: vetoomusvaliokuntaa on pidettävä rekisterinpitäjänä, kun se määrittää käsittelyn tarkoitukset ja keinotUnionin tuomioistuin katsoi, että yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 7 alakohtaa on tulkittava siten, että siltä osin kuin jäsenvaltion osavaltion parlamentin vetoomusvaliokunta määrittää yksin tai yhdessä muiden kanssa käsittelyn tarkoituksen ja keinot, tätä valiokuntaa on pidettävä tässä säännöksessä tarkoitettuna ”rekisterinpitäjänä”, joten tällaisen valiokunnan suorittama henkilötietojen käsittely kuuluu tämän asetuksen ja erityisesti sen 15 artiklan soveltamisalaan. - Uutiset
14.7.2020 12.00
Kaupparekisterin Virre-tietopalvelussa tietosuojaongelma: 144 henkilön henkilötietoja näkynyt virheellisesti asiakkaillePatentti- ja rekisterihallituksen (PRH) kaupparekisteritiedot sisältävän Virre-tietopalvelun kautta 144 henkilön henkilötietoja tai yrityksen edunsaajatietoja on virheellisesti näkynyt niille tietopalvelua käyttäneille asiakkaille, jotka ovat hakeneet kaupparekisteri-ilmoituksia tietopalvelun pikahaulla. Henkilö- tai edunsaajatiedot ovat ilmenneet sellaisista kaupparekisteri-ilmoitusten asiakirjoista, joita palvelun ei olisi pitänyt asiakkaille näyttää. Nämä asiakirjat ovat olleet muiden muassa kaupparekisteriotteita, henkilötietolomakkeita, muutamissa tapauksissa myös passikopioita sekä yhdessä tapauksessa valvonta-asiakirjoja. - Uutiset
9.7.2020 8.12
Tietosuojavaltuutetun toimisto julkaisi uudistetun työelämän tietosuojan käsikirjanTietosuojavaltuutetun toimisto on julkaissut päivitetyn version työelämän tietosuojan käsikirjasta. Uudistettu versio on päivitetty erityisesti vastaamaan muutoksia työelämän tietosuojalaissa. Käsikirja on saatavilla tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuilla. - Uutiset
2.7.2020 13.30
Apulaisoikeuskansleri: Asian käsittelyn viipyminen tietosuojavaltuutetun toimistossaApulaisoikeuskansleri kiinnitti tietosuojavaltuutetun toimiston huomiota asian viivytyksettömään käsittelyyn. - Uutiset
30.6.2020 13.37
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi yrityksen poistamaan osoitetiedot autojen parkkilupalapuistaApulaistietosuojavaltuutettu antoi yritykselle huomautuksen ja määräyksen poistaa autoilijoiden osoite- ja asiointitiedot pysäköintiluvan osoittavista lapuista. Apulaistietosuojavaltuutetun selvityksen mukaan osoitetietojen merkitseminen parkkilupalappuihin ei ollut tarpeellista henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta. - Uutiset
26.6.2020 14.21
Lobbarirekisterin valmistelu eteneeAvoimuusrekisterin eli niin sanotun lobbarirekisterin valmistelu etenee avoimesti ja vuorovaikutteisesti. Keväällä on työstetty hyvässä yhteisymmärryksessä rekisterin reunaehtoja. - Uutiset
25.6.2020 16.00
Hallinto-oikeus: Poliisihallitus oli voinut kieltäytyä luovuttamasta hakijalle tämän pyytämää luetteloa järjestyksenvalvoja- ja vartijahyväksynnän saaneista henkilöistä sähköisessä muodossaHakija oli pyytänyt Poliisihallitukselta sähköisessä muodossa luetteloa järjestyksenvalvoja- ja vartijahyväksynnän saaneista henkilöistä siten, että listasta ilmenee henkilön koko nimi, syntymäaika, kansalaisuus, sukupuoli, myöntänyt viranomainen, myöntämispäivämäärä, voimassaoloaika, koulutustiedot, ehdot ja rajoitukset sekä koiratieto. (Ei lainvoim. 25.6.2020) - Uutiset
25.6.2020 10.50
Komission tiedonanto: EU:n tietosuojasäännöt parantavat kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja soveltuvat digiaikaanEuroopan komissio julkaisi keskviikkona (24.6.) arvioinnin yleisestä tietosuoja-asetuksesta, jota alettiin soveltaa vähän yli kaksi vuotta sitten. Komission mukaan arviointi osoittaa, että asetuksella on saavutettu suurin osa sen tavoitteista. Erityisesti se on tuonut kansalaisille valvottavissa olevia oikeuksia ja luonut uuden eurooppalaisen järjestelmän hallintoa ja täytäntöönpanon valvontaa varten. - Uutiset
24.6.2020 11.58
Euroopan tietosuojaneuvosto otti kantaa kontaktinjäljityssovellusten yhteentoimivuuteen ja tietosuojaoikeuksiin rajojen avaamisen yhteydessäEuroopan tietosuojaneuvosto hyväksyi täysistunnossaan 16. kesäkuuta kannanotot koronaviruspandemian torjunnassa käytettävien kontaktinjäljityssovellusten yhteentoimivuudesta sekä Schengen-alueen rajojen uudelleen avaamiseen liittyvistä tietosuojaoikeuksista. - Uutiset
24.6.2020 8.35
Henkilökorttilakia päivitetään EU:n ID-asetuksen johdostaSM:n asettamassa hankkeessa valmistellaan muutokset henkilökortti- ja ulkomaalaislakiin sekä muuhun lainsäädäntöön. Hankkeen tavoitteena on päivittää henkilökorttilakia niin, että EU:n ID-asetuksen aiheuttamat muutostarpeet otetaan huomioon. EU:n ID-asetus edellyttää sormenjälkien ottamista henkilökortin hakijalta. Jäsenvaltiot voivat itse kuitenkin päättää, tallennetaanko henkilökortin hakijan sormenjäljet rekisteriin. EU:n ID-asetuksen myötä myös henkilökorttien tietosisältö ja ulkoasu uudistuvat. Hankkeen toimikausi on 17.6.2020 –30.5.2021. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 2. elokuuta 2021. - Uutiset
18.6.2020 11.00
Apulaisoikeusasiamies: Tietosuojalainsäädäntö ei estä luovuttamasta asiakirjoja liikuntarajoitteisen asiakkaan valtuuttamalle asiamiehelleApulaisoikeusasiamies arvioi kaupungin toiminnan virheelliseksi, kun sosiaali- ja terveystoimen toimialaan littyviä, henkilötietoja sisältäneitä asiakirjoja ei oltu luovutettu asiakkaan valtakirjalla valtuuttamalle asiamiehelle, kun asiakas olisi asiakirjat itse noutaakseen tarvinnut erityisapua. Kanta oli perustettu tietosuojalainsäädäntöön. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että tällaiset linjaukset voivat johtaa siihen, etteivät kaikista syrjäytyneimmässä asemassa olevat, esimerkiksi liikuntarajoitteiset henkilöt pääse käyttämään oikeuksiaan, mikä ei saa olla tietosuojalainsäädännön soveltamisen lopputulos. - Uutiset
12.6.2020 11.30
Poliisin tietojärjestelmistä arkaluonteisia ja salassa pidettäviä tietoja katsonut poliisi tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta 20 päiväsakon rangaistukseen ja korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 300 euroaAsianomistajan mukaan kyse oli ollut lukuisista toistuvista tapahtumista, tietoja oli etsitty nimenomaan lähisukulaisen asian vuoksi ja lisäksi hän epäili, että salassa pidettävää tietoa (turvakielto) oli kantautunut syytetyn lähisukulaisen tietoon. Vastaaja oli kiistänyt syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. KO oli katsonut, ettei tietojen hakeminen ollut liittynyt poliisina työskennelleen vastaajan virkatehtävien toimittamiseen. Vastaajan katsottiin rikkoneen tahallaan virkavelvollisuuttaan. Vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ollut loukattu vastaajan väittämien esitutkinnan puutteellisuuksien vuoksi. Vastaaja velvoitettiin korvamaan asianomistajan oikeudenkäyntikulujen omavastuuosuuden ja oikeusapumaksun lisäksi oikeudenkäyntiin osallistumisesta aiheutuneita asianosaiskuluja 686,85 euroa. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 12.6.2020) - Uutiset
12.6.2020 8.00
EU:n perusoikeusviraston raportti tarkastelee EU:n perusoikeuskirjan kymmenvuotista taivaltaVuotta 2019 tarkastelevan raportin keskiöön on nostettu kymmenettä vuottaan oikeudellisesti sitovana juhlinut EU:n perusoikeuskirja. Raportin fokus-jaksossa tarkastellaan perusoikeuskirjan soveltamistilanteita ja pohditaan, miten sen käyttöä ja tunnettuutta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa. FRA:n vuoden 2020 perusoikeusraportissa todetaan, että lisääntyvä suvaitsemattomuus ja ihmisten perusoikeuksiin kohdistuvat loukkaukset rapauttavat vuosien mittaan saavutettua huomattavaa edistymistä. Euroopan vähitellen toipuessa covid-19-pandemiasta eriarvoisuus ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen kohdistuvat uhat kärjistyvät. - Uutiset
11.6.2020 11.56
Torikahvilassa valvontakamera - työnantaja tuomitiin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain rikkomisestaHO katsoi, että vastaaja oli toteuttanut vastoin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 16 §:n säännöksiä kameravalvontaa ja rikkonut saman lain 17 §:n 4 kohdan säännöstä kameravalvonnan avoimuudesta. Vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain rikkomiseen. HO arvioi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vastaajan syyksi luetusta rikoksesta 25 päiväsakkoa. HO arvioi kohtuullisen korvauksen määräksi sekä A:n että B:n osalta 400 euroa. (Vailla lainvoimaa 11.6.2020) - Uutiset
11.6.2020 11.38
KHO: Hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia oli palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi myös tietosuoja-asianaRekisteröidyllä oli oikeus myös valittaa viranomaisen asemassa olevan rekisterinpitäjän yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklaa soveltaen tekemästä tiedonsaantioikeuden epäämistä koskevasta päätöksestä suoraan hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden olisi siten tullut käsitellä valitus. Verohallinnon päätöksestä paitsi asiakirjajulkisuusasiana, myös rekisteröidyn tiedonsaantioikeutta koskevana tietosuoja-asiana soveltaen yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiä. Hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia oli palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi myös tietosuoja-asiana. - Uutiset
4.6.2020 14.55
Tietopaketti mobiilisovelluksesta koronaviruksen jäljittämiseksiEduskunnan kirjasto on koonnut mobiilisovelluksen käyttöönoton vaatiman tartuntalain muutoksen valmistelusta tietopaketin, jossa on valmisteluaineiston lisäksi asian eduskuntakäsittelyyn liittyviä asiakirjoja, oikeusvertailua, tutkimus- ja kirjallisuuslähteitä sekä uutisointia aiheesta. Tietopakettia päivitetään hankkeen edetessä. - Uutiset
2.6.2020 14.11
Lausuntopalaute henkilötunnuksen uudistamista pohtineen työryhmän loppuraportistaLausuntokierroksella saatua tietoa hyödynnetään työryhmän raportin arvioinnissa ja jatkotyöstä linjatessa. - Uutiset
1.6.2020 8.38
Positiivisen luottotietorekisterin käyttöönotto alkaa aikaisintaan keväällä 2023 – ylläpitäjäksi esitetään Verohallinnon TulorekisteriyksikköäPositiivisen luottotietorekisterin toteuttajaksi ja rekisterinpitäjäksi esitetään Verohallinnon Tulorekisteriyksikköä. Luottotietorekisteriä valmistelevan hankkeen ohjausryhmä linjasi asian kokouksessaan 29. toukokuuta. Positiivisella luottotietorekisterillä on tarkoitus ehkäistä ylivelkaantumista. Rekisterin avulla luotonantajat voivat arvioida henkilön maksukykyä helpommin ja luotettavammin. Rekisteri mahdollistaa myös kattavan ja luotettavan luottomarkkinoiden seurannan rahoitusvakauden valvonnan näkökulmasta. - Uutiset
29.5.2020 15.11
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi Taxi Helsinki Oy:lle 72.000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun useista puutteista henkilötietojen käsittelyssäSeuraamuskollegio määräsi 26. toukokuuta hallinnollisen seuraamusmaksun Taksi Helsinki Oy:lle tietosuojalainsäädännön rikkomisesta. Yhtiö ei ollut arvioinut henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä ja vaikutuksia ennen kuin se otti käyttöönsä ääntä ja kuvaa takseissa tallentavan kameravalvontajärjestelmän. Puutteita oli myös asiakkaiden informoinnissa ja henkilötietojen käsittelyn dokumentoinnissa. (Hallinto-oikeus kumosi apulaistietosuojavaltuutetun Helsingin Taksille antaman määräyksen vaikutustenarvioinnista ja alensi seuraamusmaksua) - Uutiset
29.5.2020 13.35
Tietosuojavaltuutetun uusia ratkaisujaAsioissa oli kysymys työnhakijoiden henkilötietojen keräämisestä tarpeettomasti, työntekijöiden sijaintitietojen käsittelystä ja vaikutustenarvioinnista, henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyydestä ja rekisteröidylle toimitettavista tiedoista ja henkilötunnuksen merkitsemisestä laskuihin. - Uutiset
27.5.2020 12.28
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvoston toimintakertomus 2019 – edistysaskelia eurooppalaisen tietosuojalainsäädännön yhdenmukaisessa soveltamisessaEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut vuoden 2019 toimintakertomuksensa. Kertomuksessa esitellään neuvoston toisen toimintavuoden keskeisimmät saavutukset sekä tavoitteet kuluvalle vuodelle. Euroopan tietosuojaneuvosto on jatkanut työtään ETA-alueen tietosuojasäädösten soveltamisen yhdenmukaistamiseksi. Alueen tietosuojaviranomaiset ovat tiivistäneet yhteistyötään taatakseen yhtäläiset tietosuojaoikeudet kaikille eurooppalaisille. Myös lisääntynyt yhteistyö sidosryhmien kanssa on tukenut yhdenmukaisten käytäntöjen luomista ja omaksumista. - Uutiset
27.5.2020 8.38
Koronaviruksen tartuntaketjuja jäljittävää mobiilisovellusta koskeva lakiluonnos lausunnoilleSTM:n 14.5.2020 asettamassa työryhmässä on valmisteltu tartuntatautilakiin muutoksia, joiden tavoitteena on mahdollistaa koronaviruksen aiheuttamia tartuntaketjuja jäljittävän mobiilisovelluksen käyttöönotto. Tartuntatautilain väliaikaisia muutoksia koskeva luonnos hallituksen esitykseksi on lausuntokierroksella 26.5.–1.6.2020. Ehdotettu laki olisi tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään 10. elokuuta 2020 ja olemaan voimassa 31. maaliskuuta 2021 saakka. - Uutiset
25.5.2020 11.23
Vierashuoneessa Senior Privacy Consultant Hannes Saarinen: Tietosuojaa myös verkkoon? – e-privacy tuleePaljon hyörinää yrityksissä ja organisaatioissa aikaansaanut EU:n tietosuoja-asetus – tuttavallisemmin GDPR – täyttää tämän kirjoituksen julkaisupäivänä kaksi vuotta. Euroopan unioni ei kuitenkaan ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Komissio julkaisi 10.1.2017 asetusehdotuksen yksityiselämän kunnioittamisesta ja henkilötietojen suojasta sähköisessä viestinnässä ja direktiivin 2002/58/EY kumoamisesta (sähköisen viestinnän tietosuoja-asetus). Tämä tunnetaan myös e-Privacy-asetuksena. - Uutiset
25.5.2020 6.00
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi kolme seuraamusmaksua tietosuojarikkomuksistaSeuraamuskollegio määräsi 18. toukokuuta seuraamusmaksun kolmelle yritykselle tietosuojalainsäädännön rikkomisesta. Rikkomukset koskevat puutteellista informointia tietosuojaoikeuksista, vaikutustenarvioinnin tekemättä jättämistä ja tarpeettomien henkilötietojen keräämistä. - Uutiset
22.5.2020 10.30
Apulaisoikeusasiamies: Linja-autoissa olevasta tallentavasta kameravalvonnasta kertovasta tarrasta tai muusta kyltistä tulisi näkyä myös se, että kysymys on tallentavasta kamerastaKantelija pyysi tutkimaan Turun seudun joukkoliikenteen menettelyä, kun hänen havaintojensa mukaan kaupungin linja-autoissa on kameravalvonta, josta asiakkaille ei ole ilmoitettu. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa esittämänsä käsityksen Turun kaupungin, kaupunkiympäristötoimialan / Seudullisen joukkoliikenteen tietoon lähettämällä sille jäljennöksen päätöksestään. - Uutiset
18.5.2020 9.30
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi yrityksen muuttamaan tapaa, jolla se pyytää suostumusta evästeiden käyttöönApulaistietosuojavaltuutettu on määrännyt yrityksen muuttamaan tapaa, jolla se pyytää käyttäjän suostumusta evästeiden käyttöön. Tietosuojavaltuutetun toimistoon kannellut henkilö katsoi, ettei hänellä ollut käytännössä mahdollisuutta kieltää evästeiden käyttöä. Yritys käytti evästeitä verkkosivuillaan muun muassa mainonnan kohdentamiseen. - Uutiset
14.5.2020 13.30
Luottotietolain ja maksupalvelulain säännöksiä henkilötietojen käsittelystä uudistetaanOM lähetti torstaina (12.5.) lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi, jossa luottotietolakiin ja maksupalvelulakiin ehdotetaan tehtäviksi EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta johtuvat lainmuutokset. Tavoitteena on selkiyttää lakien suhdetta tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin sekä samalla vahvistaa kansalaisten henkilötietojen suojaa ja oikeusturvaa. Lausunto pyydetään toimittamaan OM:lle viimeistään 10. heinäkuuta. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
14.5.2020 11.51
Mobiilisovelluksen kehittämistä koronaviruksen aiheuttamien tartuntaketjujen jäljittämisen tueksi pidetään perusteltunaTämä käy ilmi lausuntopalautteesta, jota pyydettiin STM:n esitykseen sovelluksen kehittämisen etenemisestä. Säädösmuutosten aikataulu vaikuttaa merkittävästi sovelluksen valmistumisen ja pilotoinnin aikatauluun. Tämänhetkinen aikatauluarvio sovelluksen käyttöönotolle on loppukesä 2020, mutta arvio tarkentuu valmistelun edetessä. - Uutiset
6.5.2020 15.15
Apulaistietosuojavaltuutetulta useita hakutuloslinkkien poistamisratkaisuaApulaistietosuojavaltuutettu on julkaissut viisi päätöstä, joissa on kysymys hakutuloslinkkien poistamisesta: rikoksesta tuomitun henkilötunnus, virheelliset tiedot, kommentit mediassa entisen työnantajan edustajana, kuva rikoksesta tuomitun sukuelimestä ja artikkeli rikostuomiosta. - Uutiset
29.4.2020 7.58
Tartuntaketjuja jäljittävän sovelluksen käyttöönoton valmistelu jatkuu - etenemistä koskeva esitys lausuntokierroksella 5.5.2020 astiSTM on valmistellut etenemisesityksen koronavirustartuntojen jäljittämisen tukena käytettävän mobiilisovelluksen käyttöönotosta Suomessa. Etenemisesityksessä kuvataan sovelluksen toimintamallia ja reunaehtoja sekä jatkovalmistelun aikana tarkennettavia kysymyksiä. Esityksen mukaan sovellus mahdollistaisi koronavirukselle altistuneiden nopeamman tunnistamisen, testauksen kohdentamisen ja tartuntaketjujen tehokkaamman katkaisemisen. - Uutiset
28.4.2020 10.26
Seppo Koskinen: Koronatestit työpaikoillaKoronavirustesteistä ei ole työterveyshuoltolaissa eikä myöskään esimerkiksi laissa yksityisyyden suojasta työelämässä mitään suoraa mainintaa. Jälkimmäisen lain 14 §:n mukaan työntekijöiden terveydentilaa koskevien tarkastusten ja testien suorittamiseen sekä näytteiden ottamiseen tulee käyttää terveydenhuollon ammattihenkilöitä, asianomaisen laboratoriokoulutuksen saaneita henkilöitä ja terveydenhuollon palveluja siten kuin terveydenhuollon lainsäädännössä säädetään. Säännöksen mukaan tämä koskee myös alkoholi- ja huumausainetestejä. Säännös koskee myös koronatestejä, vaikka tätä ei ole säännöksessä osattu ennakoida. Työterveyshuoltolaissa vuorostaan on säännös pakollisesta terveystarkastuksesta, jota säännöstä voidaan soveltaa myös koronatestien suorittamiseen. Tartuntatautilaissa on myös säännöksiä kyseiseen tautiin liittyvistä terveystarkastuksista. Valmiuslaissa sen sijaan ei ole vastaavia säännöksiä. - Uutiset
24.4.2020 9.25
Euroopan tietosuojaneuvosto antoi ohjeita koronapandemiaan liittyvästä henkilötietojen käsittelystäEuroopan tietosuojaneuvoston ohjeet koskevat terveystietojen käsittelyä COVID-19-tautiin liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa sekä sijaintitietojen ja kontaktien jäljityssovellusten käyttöä. - Uutiset
20.4.2020 16.13
Professori Susanna Lindroos-Hovinheimo Perustuslakiblogissa: Tietosuojakysymyksiä korona-aikanaHuhtikuun 14. päivä Euroopan tietosuojaneuvosto julkaisi kirjeen, jossa se ottaa kantaa koronaviruspandemian torjumiseen tarkoitettuihin sovelluksiin. Neuvosto suhtautuu sinänsä myönteisesti komission aloitteeseen torjua pandemiaa sovelluksilla. Lähtökohtaisesti neuvosto kuitenkin katsoo, että kontaktien jäljittämiseen tarkoitettujen sovellusten käytön tulisi olla vapaaehtoista. Neuvosto painottaa, että henkilötietojen käsittelyn tulee olla yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista. - Uutiset
17.4.2020 15.30
STM pyytää lausuntoja päätösluonnoksesta koskien suojainten käyttöä sosiaalihuollossaSTM harkitsee, että se tekee päätöksen valmiuslain mukaisiin sosiaalihuollon ohjaustoimiin ryhtymisestä. Päätöksen tarkoituksena olisi varmistaa, että sosiaalihuollossa käytetään asianmukaisia suojaimia yhdenmukaisesti ja suojataan näin asiakkaita, joilla on kohonnut riski sairastua vakavasti koronavirustartunnan (covid-19) seurauksena. Lausunnot on toimitettava 27. huhtikuuta 2020 mennessä. Kuulemisaika on lyhyt poikkeusoloista johtuvan asian kiireellisyyden vuoksi. - Uutiset
17.4.2020 12.10
Sosiaaliturva- ja vakuutuslainsäädäntöön muutoksia EU:n tietosuoja-asetuksen johdosta - lait voimaan 20. huhtikuutaTasavallan presidentti vahvisti perjantaina (17.4.) lait, jotka sisältyvät eduskunnan vastaukseen hallituksen esitykseen sosiaaliturva- ja vakuutuslainsäädännön muuttamiseksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdosta. - Uutiset
16.4.2020 12.25
Euroopan tietosuojaneuvosto tukee komission ehdotusta tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettujen sovellusten vapaaehtoisesta käyttöönotostaEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut kirjeen, jossa se ottaa kantaa Euroopan komission ohjeluonnokseen koronaviruspandemian torjumiseen tarkoitetuista sovelluksista. Tietosuojaneuvosto korostaa, että ihmisten perusoikeuksia on kunnioitettava myös koronaviruspandemian aikana uusia sovelluksia kehitettäessä. Euroopan tietosuojaneuvosto laati kirjeen komission pyynnöstä. Tietosuojaneuvosto suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen torjua koronaviruspandemiaa eurooppalaisessa yhteistyössä. - Uutiset
9.4.2020 11.52
Vierashuoneessa Associatet Jasmina Heinonen ja Aleksi Nieminen: Koronavirus – uudet teknologiset ratkaisut ja tietosuojaTaistelussa koronavirusta vastaan on pyrittävä hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja. Useimmissa tapauksissa digitaalisten palveluiden yhteydessä käsitellään myös henkilötietoja. Tällaisia palveluita ovat muun muassa tartuntaketjujen seurantaan liittyvät mobiilisovellukset, hotspot karttasovellukset, oirearviopalvelut sekä verkkoneuvontapalvelut (muun muassa chat- ja puhelinneuvonta). Digitaaliset palvelut ja uudet teknologiset ratkaisut ovat tervetulleita ja toivottuja, kun ne estävät tai hidastavat koronavirustartunnan leviämistä sekä tarjoavat terveytensä puolesta huolestuneille kansalaisille tietoa ja tukea. Tietosuojalainsäädäntö ei ole esteenä digitaalisten palveluiden kehittämiselle, mutta se asettaa vaatimukset, jotka on huomioitava palveluita kehittäessä. - Uutiset
8.4.2020 10.30
Suomidigi: Sähköinen allekirjoitus – nopea ja luotettava tapa varmentaa asiakirjojaSähköinen allekirjoitus on paitsi varma, myös nopea tapa allekirjoittaa asiakirjoja – paperiseen prosessiin verrattuna pois jää ainakin kaksi kierrosta skannaamista ja printtaamista. Sähköisen allekirjoittamisen etuihin lukeutuvat myös ajasta ja paikasta riippumattomuus sekä mahdollisuus säilyttää allekirjoitettua, alkuperäistä asiakirjaa sähköisesti. - Uutiset
2.4.2020 13.00
Valtiovarainministeriö julkaisi Tiedonhallintalautakunnan suositukset asiakirjajulkisuuskuvauksen laatimisesta, tiettyjen tietoturvallisuussäädösten soveltamisesta ja johdon vastuiden toteuttamisesta tiedonhallinnassa - Uutiset
31.3.2020 12.00
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi perintätoimiston poistamaan vanhat henkilötiedot, joiden säilyttämistä kirjanpitolaki ei edellytäApulaistietosuojavaltuutettu on antanut Intrum Oy:lle määräyksen poistaa rekisteröidyn pyynnöstä tämän henkilötiedot, jotka liittyvät yli viisi vuotta sitten päättyneisiin perintätoimiin ja joiden säilyttäminen ei perustu kirjanpitolainsäädäntöön. - Uutiset
30.3.2020 15.30
Apulaisoikeusasiamies: Tullitarkastukset Venäjälle suuntautuvassa junaliikenteessäApulaisoikeusasiamies totesi muun muassa, että hienotunteisuusvaatimuksen huomioon ottaminen junavaunussa on erityisen haastavaa. Tarkastuksen yhteydessä voi tulla esiin arkaluontoisia ja salassa pidettäviä terveystietoja ja tarkastettavalle onkin riittävässä määrin varattava mahdollisuus puhutteluun ja tarkastukseen ulkopuolisten henkilöiden kuulematta ja näkemättä. Tämän vuoksi apulaisoikeusasiamies tulee parhaaksi katsomallaan tavalla selvittämään, miten junamatkustajien oikeus yksityiselämän suojaan voidaan toteuttaa. - Uutiset
26.3.2020 13.30
Apulaisoikeusasiamies: Penkinpainajaisiin liittyvän julisteen julkaisuKäytettävissäni olevan selvityksen perusteella apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa ei ilmennyt aihetta epäillä lainvastaista tai virheellistä menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä. Apulaisoikeusasiamies totesi kuitenkin, että olisi ollut perusteltua ohjeistaa oppilaita ennakolta julisteen tekemisessä niin, että oppilaan oikeus terveelliseen ja turvalliseen opiskeluympäristöön olisi paremmin turvattu. Ohjeistuksella olisi voitu vaikuttaa myös siihen, että oppilaat olisivat osanneet ottaa paremmin huomioon henkilötietosuojaa ja tekijänoikeuksia koskevat vaatimukset. - Uutiset
25.3.2020 9.34
KHO: Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä maistraatin pyynnön teknisen käyttöyhteyden avaamisesta ulkomaalaisrekisterin tietosisältöönMaahanmuuttoviraston päätös hylätä LänsiSuomen maistraatin pyyntö teknisen käyttöyhteyden avaamisesta ulkomaalaisrekisterin tietosisältöön sisältyviin turvapaikanhakijoiden kuulustelu-, haastatteluja puhuttelupöytäkirjoihin ei ollut lainvastainen. - Uutiset
24.3.2020 7.00
Tietosuojavaltuutetun toimisto julkaisi vastauksia kysymyksiin koronaviruksesta ja tietosuojastaTietosuojavaltuutetun toimisto on koonnut verkkosivuilleen vastauksia yleisimpiin kysymyksiin tietosuojasta ja koronavirustilanteesta. Kysymykset koskevat muun muassa koronavirustilastojen esittämistä, terveystiedon määritelmää ja työnantajan vaitiolovelvollisuutta. Kysymyksiä ja vastauksia päivitetään myöhemmin tarpeen mukaan. - Uutiset
20.3.2020 15.51
Euroopan tietosuojaneuvosto julkaisi lausunnon henkilötietojen käsittelystä koronavirustilanteessaEurooppalaiset tietosuojaviranomaiset korostavat, ettei tietosuoja estä pandemian torjuntaa. Koronaviruksen torjunta on kaikkien maiden yhteinen tavoite, jota on tuettava parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi henkilötietojen suojasta ja tietosuojaoikeuksien toteutumisesta on huolehdittava myös poikkeusoloissa. - Uutiset
16.3.2020 12.00
Hovioikeuskin hylkäsi asianomistajan sosiaalityöntekijään kohdistamat rangaistusvaatimukset koskien yhteystietojensa luovuttamista 18-vuotiaalle pojalleenAsianomistaja oli lausunut, että kaupungin sosiaalityöntekijä (vastaaja) oli luovuttanut hänen salassa pidettävät yhteystietonsa 18-vuotiaalle pojalleen. Asianomistajan mukaan vastaaja oli ollut tietoinen siitä, että asianomistaja oli pyytänyt sanottujen tietojen salassa pitämistä ja että tällä oli ollut perusteltu syy pelätä oman terveytensä ja turvallisuutensa puolesta. Asianomistajan mukaan hyvinvointikuntayhtymän ja vastaajan vahingonkorvausvastuu perustui vastaajan työssään julkista valtaa käyttäessään tekemään törkeään laiminlyöntiin. Korvausperusteiden osalta asianomistaja oli toistanut KO:ssa lausumansa ja lausunut lisäksi, että hänelle oli diagnosoitu muu pelko-oireinen ahdistuneisuushäiriö. HO hylkäsi rangaistusvaatimukset virkasalaisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta ja sitä koskevat vahingonkorvausvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 16.3.2020) - Uutiset
16.3.2020 8.00
Hallitus esittää muutoksia kliinistä lääketutkimusta ja muuta lääketieteellistä tutkimusta koskevaan lainsäädäntöönHallitus esittää säädettäväksi uuden lain kliinisestä lääketutkimuksesta. Lain tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön EU:n kliinisiä lääketutkimuksia koskeva asetus. Lait tulisivat voimaan vasta, kun EU:n kliinisiä lääketutkimuksia koskevan asetuksen soveltaminen alkaa. Nykyisen tiedon mukaan soveltaminen alkaisi vasta 2021. Henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely tulisi voimaan kuitenkin mahdollisimman pian. - Uutiset
13.3.2020 8.08
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Tietosuoja ja koronaviruksen leviämisen hillitseminenTietosuojalainsäädäntö ei estä kansanterveyteen liittyviä toimia ja tarttuvien tautien ehkäisemistä, mutta lainsäädäntö on huomioitava henkilötietojen käsittelyssä. Julkiset ja yksityiset organisaatiot ovat ryhtyneet toimenpiteisiin koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja vaikutusten lieventämiseksi. Osaan toimenpiteistä voi liittyä henkilötietojen käsittelyä. Suomessa on voimassa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa henkilötietojen käsittelyn tarttuvien ja vakavien tautien hoitamiseksi ja ehkäisemiseksi. Henkilötietoja voidaan siis käsitellä koronaviruksen torjumiseksi. - Uutiset
9.3.2020 15.22
Positiivista luottotietorekisteriä ja maksuhäiriömerkintöjen lyhentämistä ryhdytään valmistelemaanOikeusministeriö on asettanut työryhmät valmistelemaan positiivista luottotietorekisteriä ja maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämistä. Uudistukset ovat osa hallituksen toimia ylivelkaantumisen torjumiseksi. Nyt asetettujen ohjausryhmän ja kahden alatyöryhmän tehtävänä on valmistella positiivisen luottotietorekisterin edellyttämä lainsäädäntö ja maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämisen edellyttämät muutokset luottotietolainsäädäntöön. Samalla valmistellaan positiivisen luottotietorekisterin toteuttamista. - Uutiset
9.3.2020 11.30
Hovioikeus arvioi miniänsä potilastietoja vuosia urkkineen menettelyä yhtenä tekona - asianomistajalle kärsimyskorvauksen lisäksi korvausta tilapäisestä haitastaAsiassa kuvatut seikat puhuivat vahvasti sen puolesta, että vastaajan menettelyä oli arvioitava yhtenä rikoksena. Yksin se seikka, että eri tekoeriä oli erottanut toisistaan useat ajalliselta ulottuvuudeltaan pitkätkin rikoksettomat kaudet, ei asiassa kerrotuissa olosuhteissa tehnyt perustelluksi päätelmää siitä, että henkilörekisteririkokset olisivat eri tekokokonaisuuksien välissä päättyneet. Vastaaja oli siten syyllistynyt yhteen henkilörekisteririkokseen ajalla 8.11.2010-12.4.2018. Oikeudenmukainen seuraamus vastaajan menettelystä oli 50 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus. Oikeudenmukainen korvaus rikoksesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä oli 700 euroa. Asiassa mainitun lääkärinlausunnon perusteella oli perusteltua katsoa, että A:lle oli aiheutunut traumaperäinen stressihäiriö urkinnan paljastuttua. Hänen psyykkinen vointinsa oli lisäksi selvästi romahtanut. Oikeudenmukainen korvaus tilapäisestä haitasta oli 1.500 euroa. (Vailla lainvoimaa 9.3.2020) - Uutiset
5.3.2020 13.30
Tietopaketti biopankkilain uudistamisestaSTM valmistelee nykyisen biopankkilain uudistamista. Eduskunnan kirjasto on julkaissut hankkeesta tietopaketin. Tietopakettiin on koottu lainvalmisteluaineistoa, eduskunta-asiakirjoja, oikeusvertailevaa aineistoa, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä uutisointia. Eduskunnan kirjasto päivitää tietopakettia lakihankkeen edetessä. - Uutiset
3.3.2020 9.15
Uudet käytännön ohjeet asianosaisille unionin tuomioistuimessa käsiteltävissä asioissaUnionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut uuden version asianosaisille antamistaan käytännön ohjeista unionin tuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa. Käytännön ohjeiden uusi versio johtuu unionin tuomioistuimen työjärjestykseen äskettäin tehdyistä muutoksista. Uuden version tarkoituksena on erityisesti kiinnittää asiamiesten ja asianajajien huomiota tiettyihin uusimpiin kehityssuuntiin, jotka liittyvät muun muassa henkilötietojen suojeluun ja muutoksenhakuasioiden käsittelyyn. - Uutiset
2.3.2020 11.30
Seppo Koskinen: Työilmapiirin selvittäminen ja työsuhdeturvaTyöyhteisöongelmat ovat jokapäiväisiä työpaikoilla. Työpaikoille on myös kehitetty ja syntynyt erilaisia tapoja selvittää työilmapiiriä ennen kuin työnantaja ryhtyy asiassa toimenpiteisiin. Usein työnantajat ymmärtävät, että asian selvittäminen ennen toimenpiteitä on tärkeää ja näin turvataan työntekijän oikeusturvaa. Myös liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdyistä selvityksistä on työntekijän työsuhdeturvaa loukaten oikeuskäytännöstä ilmenevin tavoin ilmaantunut. Työnantajat harvoin ajattelevat, mitä juridisia ongelmia ja haasteita erilaisiin selvittämistapoihin sisältyy. Laajastikin käytössä oleva selvitystapa voi olla työoikeudellisesti arvioiden merkityksetön.