Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

11.11.2020 14.16 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta, kun matkaviestinpalvelujen tarjoaja on kerännyt ja säilyttänyt asiakkaidensa henkilöllisyystodistusten kopioita

Rekisterinpitäjän on osoitettava, että rekisteröity on aktiivisella toiminnallaan ilmaissut suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn ja että hän on saanut etukäteen tiedon kaikista tätä käsittelyä koskevista olosuhteista helposti ymmärrettävässä ja helposti saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä, jotta hän voi helposti määrittää kyseisen suostumuksen seuraukset, jolloin taataan, että suostumus on annettu täysin tietoisena asiasta. Televiestintäpalvelujen tarjoamista koskeva sopimus, johon sisältyy ehto, jonka mukaan rekisteröity on saanut tiedon henkilöllisyystodistuksensa kopion keräämisestä ja säilyttämisestä tunnistamistarkoituksessa ja hän on suostunut tähän, ei ole omiaan osoittamaan, että kyseinen henkilö olisi antanut pätevästi näissä säännöksissä tarkoitetun suostumuksensa tähän keräämiseen ja säilyttämiseen, kun rekisterinpitäjä on rastittanut tähän ehtoon liittyvän ruudun ennen sopimuksen allekirjoittamista tai kyseisen sopimuksen sopimusmääräykset saattavat johtaa rekisteröityä harhaan mahdollisuudesta tehdä kyseinen sopimus siitä huolimatta, että hän kieltäytyy antamasta suostumustaan tietojensa käsittelyyn, tai rekisterinpitäjä vaikuttaa epäasianmukaisesti valinnanvapauteen vastustaa tätä keräämistä ja säilyttämistä vaatimalla, että rekisteröidyn on suostumuksensa epäämiseksi täytettävä lisälomake, jossa kyseinen kieltäytyminen mainitaan.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.