6 Luku Henkilökunnan palkitseminen

1 Yleistä

1.1 Ansiotulojen verotuksesta ja palkkakäsitteestä

Tavallisin ansiotulo on työsuhteessa tehdystä työstä maksettu palkka. Rahapalkan lisäksi palkkaan saattaa sisältyä myös muuna kuin rahana annettavia etuja (esimerkiksi luontoisedut kuten autoetu, puhelinetu, asuntoetu ja ravintoetu). Ansiotuloa on myös muutoin kuin työsuhteessa tehdystä työstä saatu palkkio (esimerkiksi työkorvaus sekä tietyt henkilökohtaiset palkkiot). Lisäksi vuodesta 2010 alkaen osinkotulot, joiden jakoperusteena on henkilön työpanos, katsotaan ansiotuloksi. Lakimuutos oli seurausta KHO:n päätöksestä 2008:6 sekä keskustelusta lääkäreiden ja eräiden muiden ammattiryhmien nostamista osingoista. Työperäisten osinkojen verotusta on käsitelty tarkemmin luvussa 16.2.

Ansiotuloja verotetaan progressiivisen veroasteikon mukaan. Ansiotulo on tuloverolain 110 §:n mukaan sen verovuoden tuloa, jona se on ollut verovelvollisen nostettavissa, merkitty hänen tililleen tai muuten saatu vallintaan. Tämä  kassaperiaatteen (eli käteisperiaatteen) mukainen verotusajankohta on työsuhteesta saadun rahapalkan osalta yleensä selvä. Aina se, milloin tietty tulo on tullut saajansa vallintaan, ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Tällöin joudutaan arvioimaan sitä, milloin saajalle on tosiasiassa syntynyt määräämisoikeus kyseiseen tuloon.

Palkan käsite on määritelty ennakkoperintälain 13 §:ssä. Säännöksen mukaan palkaksi katsotaan kaikenlaatuinen palkka, palkkio, etuus tai korvaus, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa. Palkkaa ovat myös  luontoisedut,  työsuhdeoptioista saatu etu,  työsuhdelainasta saatu etu ja työnantajan maksamat  vakuutusmaksut (näitä käsitellään jäljem...