Uutisten vuosihakemisto, Rikos- ja prosessioikeus 2005
prosessioikeus 2004 prosessioikeus 2006
- Uutiset
13.6.2005 14.18
Vuosikertomus 2004: Rikosseuraamusala muutosten edessä Vuonna 2004 vankeusvankien määrä nousi edellisvuodesta 135:llä. Tämä johtui pääasiassa kasvusta väkivalta- ja huumerikoksista tuomittujen määrässä. Elinkautisvankeja oli vuoden 2004 lopulla 104. Kasvua on tapahtunut kahdessa vuodessa peräti 41 prosenttia. Suljetuista vankiloista karkasi 19 vankia kun määrä vuotta aiemmin oli 29 vankia. - Uutiset
13.6.2005 9.14
Nelonen: Perheen sisäisiä lähestymiskieltoja yllättävän vähänPerheen sisäisiä lähestymiskieltoja on ensimmäisten kuukausien aikana haettu selvästi odotettua vähemmän. Nelosen saamien tietojen mukaan käräjäoikeudet olivat toukokuun puoliväliin mennessa käsitelleet vain kolmisenkymmentä hakemusta. Uudet säännökset tulivat voimaan vuoden alussa. - Uutiset
10.6.2005 12.30
Vuoden oikeusteko -palkinto Rovaniemen hovioikeuspiirin laatuhankkeelleSuomen Asianajajaliiton tämänvuotinen palkinto annettiin Rovaniemen hovioikeuspiirissä käynnistetylle hovioikeuspiirin tuomioistuinten laadunparannustyölle. Laatuhanke on erinomaisella tavalla kehittänyt oikeudenhoitoon osallistuvien keskustelukulttuuria ja vaikuttanut oikeusturvan toteutumiseen. - Uutiset
9.6.2005 9.11
Sakon muuntorangaistusta koskevilla säädösmuutoksilla pyritään vähentämään sakkovankien määrääMaksamattomien sakkojen muuntamista vankeudeksi halutaan vähentää sekä lyhentää sakon muuntorangaistusten pituuksia. Tarkoituksena on alentaa sakkovankien määrää ahtaiksi käyneissä vankiloissa. - Uutiset
8.6.2005 10.59
KKO:n juttumäärät laskusuunnassaKorkein oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2004 kaikkiaan 2.909 asiaa, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. - Uutiset
7.6.2005 14.57
KKO:n ratkaisu asianosaisen kuulemisestaKKO:2005:70Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua järjestysrangaistusta ei saanut tuomita kuulematta tuomittavaa asianosaista. - Uutiset
7.6.2005 10.16
Työryhmä esittää syyttäjien työn mitoittamista juttujen määrän ja laadun mukaanOikeusministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi arvionsa paikallisten syyttäjäyksiköiden henkilöstön tarpeesta. Tavoitteena on ollut mitoittaa syyttäjien resurssit vastaamaan juttujen määrää ja laatua. Viime vuoden juttukannan perusteella syyttäjäntyöhön tarvittaisiin lisäresursseja noin 16 henkilön vuosittaisen työpanoksen verran. Valtakunnansyyttäjänviraston resursseihin työryhmä ei esitä muutoksia. - Uutiset
31.5.2005 17.25
EIT tuomitsi jälleen Suomen oikeudenkäynnin hitaudenEuroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että yli viisi ja kahdeksan vuotta kestäneet oikeusprosessit eivät olleet Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia. - Uutiset
26.5.2005 14.52
KKO:n ratkaisu tuomion purkamista koskevassa rikosasiassaKKO:2005:67Ylimääräinen muutoksenhaku - Tuomion purkaminen rikosasiassaSyyteoikeus - Syyteoikeuden vanhentuminenKysymys rikoslain 8 luvun vanhentumista koskevien säännösten merkityksestä purettaessa rikosasiassa vapauttava tuomio vastaajan vahingoksi. - Uutiset
20.5.2005 9.45
Lausuntotiivistelmä eräiden rikosten poikkeuksellista vanhentumista, toisen henkilötodistuksen väärinkäyttöä ja lapsikaappausta koskevista säännöksistä Oikeusministeriössä virkatyönä laadittu luonnos hallituksen esitykseksi eräiden rikosten poikkeuksellista vanhentumista, toisen henkilötodistuksen väärinkäyttöä ja lapsikaappausta koskeviksi säännöksiksi julkaistiin 11.3.2005. Uudistuksilla pyritään muun muassa siihen, että lapsiin kohdistuvien vakavimpien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentumisaika laskettaisiin vasta siitä, kun uhri täyttää kahdeksantoista vuotta, eikä heti rikoksen tekohetkestä. - Uutiset
13.5.2005 10.38
Pankkitilitietojen välittäminen mahdolliseksi rikostutkinnan yhteydessäMääräyksiä pankkitilitietojen välittämisestä rikostutkinnassa ryhdytään soveltamaan Suomen ja niiden EU-maiden kesken, jotka jo omalta osaltaan soveltavat kyseisiä määräyksiä. Asiaa koskeva valtioneuvoston asetus tulee voimaan 22. toukokuuta. - Uutiset
13.5.2005 9.06
Omaisuuden jäädyttämiseen liittyvää EU-yhteistyötä rikosasioissa tehostetaan uudella laillaTurvaamistoimia koskevaa oikeusapua EU-maiden välillä aiotaan tehostaa uudella lailla. Lailla pantaisiin täytäntöön EU:ssa hyväksytty omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskeva puitepäätös. Jäädyttämisen tarkoituksena on turvata väliaikaisesti sellainen omaisuus, joka voidaan tuomita menetetyksi tai jota voidaan käyttää todisteena rikosoikeudenkäynnissä. - Uutiset
9.5.2005 16.15
Poliisikoulutuksen valintaperusteisiin muutoksiaPoliisin perustutkinnon valintaperusteisiin tulee muutoksia 15.5.2005 alkaen. Vähimmäispituusvaatimus poistuu kokonaan, ja myös pisteytykseen tulee muutoksia. Valintaperusteissa tarkennetaan uudessa poliisikoulutuslaissa säädettyjä hakuvaatimuksia, jotka tulevat voimaan myös 15.5.2005. Poliisikoulutuslain mukaan hakijalta ei enää vaadita varusmiespalveluksen suorittamista eikä vähintään 19 vuoden ikää. - Uutiset
6.5.2005 9.05
Uhkailu yleistä käräjilläKahdessa käräjäoikeudessa kolmesta on havaittu uhkailutilanteita puolentoista viime vuoden aikana, kirjoittaa Savon Sanomat. - Uutiset
21.4.2005 16.38
Poliisihallinnon kielitaitovaatimuksia koskevat asetukset jäivät valtioneuvostossa pöydälleSisäasiainministeriön esitykset poliisihallinnon kielitaitovaatimusten helpottamiseksi jäivät torstaina 21. huhtikuuta valtioneuvostossa pöydälle. Sisäasiainministeri Kari Rajamäen johdolla valmistellut esitykset sisälsivät vastavalmistuneiden poliisimiesten ja poliisilaitosten vartijoiden kielitaitovaatimuksia koskevia helpotuksia. - Uutiset
13.4.2005 14.49
Paremman sääntelyn toimintaohjelman laatiminen käynnistyyValtioneuvoston kanslia asetti keskiviikkona 13. huhtikuuta elinkeino-, työmarkkina- ja kuluttajajärjestöjen sekä hallinnon ja tuomioistuinten edustajista koostuvan hankkeen, jonka tehtävänä on laatia paremman sääntelyn toimintaohjelma. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan konkreettinen ohjelma, joka sisältää yhteisesti hyväksytyt säädöspoliittiset periaatteet ja linjaukset, jotta lainvalmistelu mahdollisimman hyvin tukisi kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä edistäisi ja turvaisi kansalaisten toimintamahdollisuuksia. Ohjelman avulla halutaan myös löytää menetelmät sille, että voimassa olevan lainsäädännön laadusta ja toimivuudesta kyetään jatkuvasti huolehtimaan. - Uutiset
12.4.2005 15.37
Euroopan neuvoston oikeusministerikokouksessa hyväksyttiin viisi päätöslauselmaa Oikeusministeri Johannes Koskisen puheenvuoro Euroopan neuvoston oikeusministerikokouksen tiedotustilaisuudessa 8.4.2005 - Uutiset
8.4.2005 15.05
Työryhmä suunnittelemaan todistajille tukipalveluaOikeusministeriö on asettanut työryhmän suunnittelemaan tukitoiminnan järjestämistä todistajille. Työryhmän tulisi yhdessä viranomaisten ja Rikosuhripäivityksen kanssa laatia ehdotus valtakunnalliseksi todistajantukiohjelmaksi. - Uutiset
7.4.2005 12.30
Edita-apurahat haettavanaEdita Publishing Oy julistaa haettavaksi nimeään kantavat apurahat vuodelle 2005. Kokonaissumma on 22 000 euroa, joka voidaan jakaa 3–5 hakijan kesken. - Uutiset
5.4.2005 13.46
Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen: Syyttömyysolettama ja syyttäjän rooliEduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen arvioi syyttäjälaitoksen Akkusastoori-lehdessä eräitä näkökohtia syyttömyysolettamasta ja syyttäjän roolista. Pohdinnan taustalla on Jääskeläisen väitöskirja "Syyttäjä tuomarina", jossa käsitellyt asiat synnyttävät edelleen keskustelua.