Uutisten vuosihakemisto, 2020
- Uutiset
22.12.2020 9.30
Päivitetty ohje: Tulonhankkimiskulut ansiotuloistaVerohallinnon ohjeen työhuonevähennystä koskevaa lukua 4.4 on päivitetty Verohallinnon yhtenäistämisohjeeseen tehtyjen muutosten vuoksi. Ohjetta on päivitetty myös elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) poistoja koskeviin säännöksiin tehtyjen muutosten vuoksi. Lisäksi ohjeeseen on tehty joitain teknisluonteisia tarkistuksia. - Uutiset
22.12.2020 9.26
KKO äänesti: Kätkemisrikos ei ollut ammattimaistaVastaaja oli seitsemällä eri kerralla hankkinut, ottanut huostaansa tai välittänyt anastettua omaisuutta, joka koostui muun muassa peräkärrystä, työkaluista, kalastusvälineistä, traktorin nostovälineistä ja polttoaineesta.
Kysymys siitä, oliko vastaajan ryhtyminen rikoksella saatuun omaisuuteen laajamittaista ja ammattimaista siten, että hänet oli tuomittava ammattimaisesta kätkemisrikoksesta. KKO katsoi tuomiossa mainituilla perusteilla, että syyte ammattimaisesta kätkemisrikoksesta oli hylättävä ja A:n syyksi on luettava sen asemesta rikoslain 32 luvun 1 §:n nojalla seitsemän kätkemisrikosta. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista oli 3 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistus. (Ään.) - Uutiset
22.12.2020 9.12
KKO: Koska osakkeelle kohdistuvan lainan määrä ylitti osakkeen substanssiarvon, osakkeelle määrättiin negatiivinen lunastushintaGolfkenttää ylläpitävän osakeyhtiön vähemmistöosakkeiden lunastamista koskevassa asiassa lunastushinta oli riitainen. Lunastamisen kohteena oleviin osakkeisiin liittyi yhtiöjärjestysmääräyksen perusteella niiden omistajien velvollisuus suorittaa yhtiölle rahoitusvastikkeeksi nimettyjä erityisiä maksuja yhtiön ottaman lainan takaisinmaksamiseksi.
Korkein oikeus katsoi, että rahoitusvastikkeen maksuvelvollisuudella oli merkitystä osakkeen käypää hintaa määritettäessä. Osakkeen käypää hintaa alentavana tekijänä oli erityisen maksuvelvollisuuden takia otettava huomioon lunastettaviin osakkeisiin kohdistuva osuus yhtiön lainasta, koska näyttöä lainan takaisinmaksusta muilla varoilla ei ollut esitetty. Osakkeen käypä hinta määritettiin siten, että ensin laskettiin osakkeen substanssiarvo ottamatta huomioon yhtiön lainaa, minkä jälkeen näin saadusta arvosta vähennettiin osakkeeseen kohdistuva osuus yhtiön lainasta. Koska osakkeelle kohdistuvan lainan määrä ylitti osakkeen substanssiarvon, osakkeelle määrättiin negatiivinen lunastushinta. - Uutiset
22.12.2020 9.00
Metallipalkit putosivat työntekijän päälle – sakot tuotantopäällikölle, työnjohtajalle ja yhtiölleKO:n käsiteltävänä oli lokakuussa 2018 tapahtunut työtapaturma, jossa neljättä päivää työpaikalla työskennellyt työntekijä loukkaantui 500 kg:n painoisten teräspalkkien kaaduttua hänen päällensä noston yhteydessä. KO tuomitsi 17.12.2020 pirkanmaalaisen metallialan yrityksen ja sen tuotantopäällikön ja työnjohtajan sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Tuotantopäällikölle tuomittiin 10 päiväsakkoa ja työnjohtajalle 20 päiväsakkoa. Työnantajayhtiö tuomittiin 8 000 euron yhteisösakkoon. (Vailla lainvoimaa 22.12.2020) - Uutiset
22.12.2020 8.28
Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Syyttäjä perusteli petosrikosten esitutkinnan lopettamisen puutteellisestiApulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan syyttäjä ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa, mutta hän oli perustellut päätöksensä puutteellisesti. Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi valtakunnansyyttäjän yleiseen ohjeeseen VKS:2016:5 (luku 6) ja totesi, että esitutkinnan rajoittaminen oli pääsääntönä olevasta esitutkintapakosta poikkeamista merkitsevää yhteiskunnallista vallankäyttöä. Sitä oli tarvittaessa voitava kontrolloida, ja sen sisällön ja perusteiden oli käytävä selvästi ja ymmärrettävästi ilmi syyttäjän päätöksestä. Syyttäjä oli jättänyt kokonaan perustelematta, miksi tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaatinut esitutkinnan toimittamista. Kun otetaan huomioon rikosepäilyjen laatu ja asianomistajalle menettelystä todennäköisesti syntynyt vahinko, yksityiskohtaisempien perustelujen esittäminen olisi ollut tarpeen. - Uutiset
22.12.2020 8.03
Koulukiusaamisesta Facebookissa kirjoittanut tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkoihin ja korvaamaan opettajalle kärsimyksestä 2 500 euroaVastaaja oli Facebook-kirjoituksessaan esittänyt väitteen, että opettaja oli ollut mukana hänen kiusaamisessaan. Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko vastaajalla ollut vahvoja perusteita pitää väitettään totena. Asiassa mainituilla lisäperusteluilla HO hyväksyi KO:n syyksilukemista, rangaistusseuraamusta ja vahingonkorvausvelvollisuutta koskevat perustelut ja lopputuloksen. (Vailla lainvoimaa 22.12.2020) - Uutiset
22.12.2020 8.00
Ohje: Uuden ajoneuvon verotusarvo autoverotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään uuden ajoneuvon verotusarvon määrittämistä autoverolain (777/2020) nojalla. Ohjetta noudatetaan sellaisen uuden ajoneuvon verotuksessa, jota koskeva veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt 1. tammikuuta 2021 tai sen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa ajoneuvoja, jotka on rekisteröity tai otettu verolliseen käyttöön taikka joista verovelvollinen on antanut veroilmoituksen 1.1.2021 tai sen jälkeen. Rekisteröity autoveroilmoittaja laskee itse uuden ajoneuvon veron määrän ja ilmoittaa ajoneuvokohtaisesti eritellyt veron määrät jaksoveroilmoituksessa. - Uutiset
22.12.2020 7.34
Asianajaja Mika Backman: Tarjousten vertailu ja hankintapäätöksen perusteleminenHaluaisimme valittaa puitejärjestelyyn perustuvasta hankintapäätöksestä. Mielestämme tarjousten pisteytys on tehty virheellisesti. Hankintayksikkö ei ole antanut yrityksellemme tilaisuutta tutustua voittaneen tarjoajan esittämiin suunnitelmiin eikä muiden tarjoajien asiantuntija-arviointien yhteenvetoihin, jotka eivät käsityksemme mukaan sisällä tarjoajien liikesalaisuuksia. Onko hankintayksikkö menetellyt oikein? - Uutiset
21.12.2020 16.00
Hovioikeus: Kantaja vastaa siitä, että esitetyt vaatimukset ovat riittävän selviä siten, että niiden perusteella annettu yksipuolinen tuomio tarvittaessa voidaan panna täytäntöönSillä seikalla, että ulosottovirasto oli todennut, ettei korkoa voi yksipuolisen tuomion perusteella periä kuin 180 päivän osalta, ei ollut asian ratkaisun kannalta merkitystä. Vastaajan oikeusturva edellytti, että kantaja vastaa siitä, että kantajan esittämät vaatimukset ovat riittävän selviä siten, että niiden perusteella annettu yksipuolinen tuomio tarvittaessa voidaan panna täytäntöön. Velkojan valitus hylättiin. KO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 21.12.2020) - Uutiset
21.12.2020 15.30
Hovioikeus: Määräajan menettämisen palauttamista ei ollut syytä arvioida toisin hakijoiden Venäjällä oleskelun tai koronaviruksesta johtuvien matkustusrajoitusten vuoksiMääräajan menettäminen oli johtunut hakijoiden laiminlyönnistä. (Vailla lainvoimaa 21.12.2020) - Uutiset
21.12.2020 15.17
Hallinto-oikeus: Helsingin Kaupunkiympäristön toimiala voi poiketa luonnonsuojelulaissa tarkoitetusta liito-oravan suojelusta Helsingin Patterimäellä Raide-Jokerin pikaraitiolinjan toteuttamisen mahdollistamiseksiHallinto-oikeuden päätöksessä todetuin perustein kaikki lupaedellytykset poikkeuksen myöntämiselle olivat täyttyneet. Valituksenalaista ELY-keskuksen päätöstä ei ollut syytä muuttaa. Koska valituksenalainen ELY-keskuksen päätös ei ole täytäntöönpanokelpoinen lainvoimaa vailla olevana, nyt kysymyksessä olevassa hävittämis- ja heikentämiskiellosta poikkeamista koskevassa asiassa ei ilmennyt tarvetta täytäntöönpanoa koskevalle määräykselle tai muullekaan väliaikaiselle määräykselle. (Lainvoimainen, ks. KHO 19.2.2021, H408/2021: valituslupahakemus hylätty) - Uutiset
21.12.2020 15.15
Hovioikeus alensi ja lievensi rangaistusta Oxycontin-lääkevalmisteeseen liittyvässä huumausainerikoksessa – aikaisemmasta rikollisuudesta huolimatta vankeusrangaistus voitiin tuomita vielä ehdollisenaTuomiossa kerrotuilla perusteilla ja ottaen erityisesti huomioon saatavissa olleiden kerta-annosten määrän hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden yksin kohdan 2 huumausainerikoksesta oikeudenmukaiseksi katsomaa viiden kuukauden vankeusrangaistusta oli pidettävä liian ankarana. (Vailla lainvoimaa 21.12.2020) - Uutiset
21.12.2020 14.23
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu arvonlisäverovapautusta koskevan alv-direktiivin 135 artiklan tulkinnasta - käsitteet ”luottojen myöntäminen” ja ”muut siirrettävät asiakirjat”Alv-direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan b ja d alakohtaa on tulkittava siten, että näissä säännöksissä luottojen myöntämisen ja muita siirrettäviä asiakirjoja koskevien liiketoimien osalta säädettyä arvonlisäverovapautusta on sovellettava sellaiseen liiketoimeen, jossa verovelvollinen antaa toisen verovelvollisen käyttöön korvausta vastaan varat, jotka se on saanut factoringyhtiöltä siirrettyään sille toisen verovelvollisen asettaman vekselin, jonka osalta ensimmäinen verovelvollinen takaa, että se maksetaan takaisin factoringyhtiölle eräpäivänä. - Uutiset
21.12.2020 14.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu matkustajien henkilökohtaisissa matkatavaroissa kuljetettavien tavaroiden arvonlisäverovapautuksestaUnkarilainen ennakkoratkaisupyyntö koski arvonlisäverodirektiivin 146 ja 147 artiklan sekä verotuksen neutraalisuuden periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen tulkintaa. Pyyntö esitettiin asiassa, jossa vastakkain ovat BAKATI PLUS Kereskedelmi és Szolgáltató Kft. ja kansallisen vero- ja tullihallinnon valituspääosasto ja joka koskee päätöstä, jolla on evätty matkustajien henkilökohtaisissa matkatavaroissa kuljetettavien tavaroiden osalta säädetty arvonlisäverovapautus. - Uutiset
21.12.2020 13.30
Parafiinisen dieselöljyn verotuki poistuu vaiheittainParafiinisen dieselöljyn vähitellen perusteettomaksi muuttuneesta laatuperusteisesta veronalennuksesta, jonka suuruus on 5 senttiä litralta, luovutaan vaiheittain vuosina 2021-2023. - Uutiset
21.12.2020 13.27
Välimietintö sotilaskurinpitoa ja rikostorjuntaa Puolustusvoimissa koskevasta lainsäädännöstäPuolustusministeriö asetti 15.1.2020 työryhmän arvioimaan sotilaskurinpitoa ja rikostorjuntaa Puolustusvoimissa koskevan lainsäädännön muutostarpeet ja valmistelemaan tarvittaessa ehdotus sääntelyn uudistamiseksi. Työryhmä luovutti 18.12.2020 puolustusministeriölle sotilasrikosten esitutkintasäännösten muutostarpeita koskevan välimietinnön. - Uutiset
21.12.2020 13.00
Hovioikeus: Rangaistusvaatimuksen esittäjällä oli todistustaakka myös siitä, ettei kysymys ollut hätävarjeluun oikeuttavasta tilanteestaKumpikaan osapuoli ei ollut halunnut tulla kuulluksi tapahtumista KO:ssa. HO totesi, että vastaaja oli alusta asti johdonmukaisesti kiistänyt syytteen. Hän oli kertonut A:ta kaulasta puristaessaan toimineensa itsepuolustukseksi A:n aloittamaa väkivaltaa vastaan. HO katsoi, että vastaajan kertomuksen mukainen vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei hätävarjelutilanteen käsilläoloa voitu riittävällä varmuudella sulkea pois. Koska tapahtumasta ei ollut esitetty muuta selvitystä kuin vastaajan oma lausuma hätävarjelusta, vastaajan ei ollut näytetty syyllistyneen myöskään hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn. Syyte pahoinpitelystä oli näin ollen hylättävä. Syytteen tultua hylätyksi vastaaja oli vapautettava tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Tuomio oli erimielinen. (Vailla lainvoimaa 21.12.2020) - Uutiset
21.12.2020 12.35
Alkoholivero nouseeKeskimäärin alkoholijuomien valmisteveron veronkorotus on noin 5 prosenttia. Veronkorotuksen vuoksi alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousevat arviolta keskimäärin 2 prosenttia. - Uutiset
21.12.2020 12.15
Hovioikeus: Vastaaja voitiin poikkeuksellisesti tuomita valvontarangaistukseen huolimatta hänelle aiemmin tuomituista ehdottomista vankeusrangaistuksistaHovioikeus katsoi, että A:n toistuva syyllistyminen uusiin rikoksiin pian edellisten tuomioiden jälkeen muodosti esteen yhdyskuntapalvelulle. Vaikka tällainen seikka oli lähtökohtaisesti esteenä myös valvontarangaistuksen tuomitsemiselle, hovioikeus kuitenkin piti valvontarangaistuksen tuomitsemista tässä tapauksessa perusteltuna. Tätä vaihtoehtoa puolsi erityisesti hovioikeuden pääkäsittelyssäkin esiin tullut A:n motivaatio päihteettömyyteen sekä se, että valvontarangaistus on omiaan kehittämään hänen valmiuksiaan rikoksettomaan elämään. Samaan suuntaan harkinnassa vaikutti se, että nyt käsiteltävien rikosten vaikuttimet olivat kytkeytyneet A:n päihdeongelmaan. Valvontarangaistus oli johdonmukainen seuraamus myös siihen nähden, että se on yhdyskuntapalvelua tuntuvampi. Myös syyttäjä katsoi, että A voitiin tässä tapauksessa poikkeuksellisesti tuomita valvontarangaistukseen huolimatta hänelle aiemmin tuomituista ehdottomista vankeusrangaistuksista. (Vailla lainvoimaa 21.12.2020) - Uutiset
21.12.2020 12.00
Liikennevahinkolautakunta: Työntekijäin työeläkevakuutusmaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottaminen liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2021Liikennevahinkolautakunta on julkaissut soveltamisohjeen 4/2020.