Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
26.1.2015 11.25
Apulaisoikeusasiamies: Ammattiurheilijoiden lyhyt palvelusaika on ongelmallinen yhdenvertaisen kohtelun kannaltaPuolustusvoimien Urheilukoulussa palvelevat ammattiurheilijat määrätään yleensä lyhyeen kuuden kuukauden asepalvelukseen. AOA Maija Sakslin ei pidä ammattiurheilijoiden suosimiselle esitettyjä perusteita perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävinä. - Uutiset
26.1.2015 10.45
Verohallinto on avannut verkkolomakkeen verovilppivihjeitä vartenVerohallinto on avannut verkkolomakkeen verovilppivihjeitä varten. Verovilppivihjeitä varten julkaistu lomake annetaan nimettömänä. Yksityishenkilöiltä tulee Verohallintoon vuosittain noin 3 000 erillistä vihjetietoa. - Uutiset
26.1.2015 10.02
Hovioikeus: Törkeän petoksen tunnusmerkistön täyttymiseen riitti, että teolla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä vaikka tavoite ei toteutunutkaanHovioikeus katsoi, että petosrikokset olivat täyttyneet sillä hetkellä, kun A oli tehnyt sopimukset autojen ostamisesta ja myyjät olivat luovuttaneet autot A:n haltuun, koska myyjille oli tuossa tilanteessa syntynyt välitön taloudellisen vahingon vaara. Teot eivät siten olleet jääneet yrityksen asteelle. A:n haltuunsa saamien autojen arvot olivat olleet 13 500 eurosta 37 900 euroon. Hyödyn suuruutta oli arvioitava objektiivisesti. Törkeän petoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että tekijä olisi saanut teollaan huomattavaa taloudellista hyötyä vaan tunnusmerkistön täyttymiseen riittää, että teolla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. (Vailla lainvoimaa 26.1.2015) - Uutiset
26.1.2015 9.30
Työneuvoston lausunto työaikalain soveltamisesta lakimiestehtäviä asianajo - ja lakiasiaintoimistoissa suorittaviin henkilöihinTyöneuvosto toteaa mm., että työaikalain soveltamisalaa koskevat ratkaisut tulee tehdä yksittäistapauksittain työnsuorittajan tosiasiallisten työtehtävien, työskentelyolosuhteiden ja aseman perusteella. Jos lakimies on työsuhteessa, häneen sovelletaan työaikalakia, ellei mainitun lain 2 §:n säännöksistä muuta johdu. Sitä vastoin asianajajista annettu laki ja vastaavat säädökset, joissa asetetaan työntekijän tehtäviin tai asemaan perustuvia velvoitteita, eivät voi suoraan vaikuttaa työaikalain soveltamisalaa rajoittavasti eivätkä estää työaikalain soveltamista niissä tarkoitettuun työhön - Uutiset
26.1.2015 8.40
Keskusverolautakunta: Kunnan vuokra-asuntojen hankintayhtiötä pidettiin yksittäisten asunto-osakkeiden myynnin jälkeen edelleen tuloverosta vapaana yhteisönäKaupungin omistamaa asuntojen hankintaa, omistamista ja vuokralle antamista harjoittavaa osakeyhtiötä, jonka tarkoituksena oli myydä kolmen asunto-osakeyhtiön osakkeet ja hankkia myynnistä saaduilla varoilla yhtiön asiakaskunnalle paremmin soveltuvia pieniä asuntoja, pidettiin asunto-osakkeiden myynnin jälkeen edelleen TVL 20 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna osakeyhtiönä. Ennakkoratkaisu verovuosille 2014 ja 2015. (Ei lainvoim. 26.1.2015) - Uutiset
26.1.2015 8.00
Arkistolaitoksen uudistamisesta ehdotukset – yksityisarkistoille esitetään omaa valtionapulainsäädäntöäArkistolain uudistamista pohtinut työryhmä luovutti esityksensä arkistolaitosta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriölle perjantaina 23. tammikuuta. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa arkistolaitoksen toimintaa. Toinen työryhmä on valmistellut luonnoksen hallituksen esitykseksi yksityisten arkistojen valtionapulainsäädännöksi. Eri lakeihin sisältyvä yksityisiä arkistoja koskeva sääntely koottaisiin yhteen lakiin lainsäädännön johdonmukaisuuden ja ymmärrettävyyden parantamiseksi. - Uutiset
23.1.2015 16.00
Sudenhoitosuunnitelma hyväksyttiin – vuonna 2015 saa kaataa enintään 29 suttaSudenhoitosuunnitelma hyväksyttiin tänään. Sen tavoite on sovittaa yhteen sudensuojelu ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet. Uutena asiana sallitaan suden kannanhoidollinen metsästys. Maa- ja metsätalousministeriö säätää asetuksella vuosittain suurimman sallitun saalismäärän, joka kannanhoidollisilla poikkeusluvilla voidaan pyytää koko maassa. Vuoden 2015 saalismääräksi päätettiin 29 sutta. - Uutiset
23.1.2015 15.35
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta ratkaista tekijänoikeuden loukkausta koskeva vahingonkorvauskanne, kun suojattuja valokuvia on esitetty internetsivullaBryssel I -asetuksen 5 artiklan 3 alakohtaa on tulkittava siten, että kun asiaa käsittelevän tuomioistuimen jäsenvaltiossa suojattuja tekijänoikeuksia ja tekijänoikeuden lähioikeuksia väitetään loukatun, tämä tuomioistuin on vahingon ilmenemispaikan perusteella toimivaltainen ratkaisemaan vahingonkorvauskanteen, joka koskee näiden oikeuksien loukkaamista siitä syystä, että suojattuja valokuvia on esitetty internetsivulla, jolle sen toimivalta-alueelta on pääsy. Tämä tuomioistuin on toimivaltainen vain sijaintijäsenvaltionsa alueella aiheutuneen vahingon osalta. - Uutiset
23.1.2015 15.00
JSN:n vuoden ensimmäiset langettavat päätökset tulivat virheen korjauksen puutteistaYleisradio korjasi virheen sekavasti verkossa, mutta ei lainkaan radiossa. Hufvudstadsbladetin korjaus printissä oli epätäsmällinen. Verkossa se julkaistiin samalla tavalla epätäsmällisenä lopulta vasta noin kolme kuukautta virheellisen uutisen jälkeen. Helsingin Sanomat ei pyynnöstä huolimatta suostunut korjaamaan pääkirjoituksen olennaista asiavirhettä lainkaan. Myös konserniyhteys olisi ollut hyvä mainita. - Uutiset
23.1.2015 14.14
Työtuomioistuin: Leipomon työntekijöillä oli oikeus lauantaityölisään myös sellaisella työvuorolla, joka alkoi perjantaina ja päättyi lauantaivuorokauden puolellaElintarviketeollisuusliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n välillä ajaksi 24.5.2010-31.3.2014 tehdyn leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen sanamuodon perusteella katsottiin, että leipomon työntekijöillä oli oikeus lauantaityölisään myös sellaisella työvuorolla, joka alkoi perjantaina ja päättyi lauantaivuorokauden puolella. - Uutiset
23.1.2015 13.36
Keskustelunavaus: Ansioturva yhtäläiseksi kaikille suomalaisilleHelsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, kansanedustaja Elina Lepomäki, Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti, kansanedustaja Osmo Soininvaara ja VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdottavat 23. tammikuuta julkistamassaan keskustelupaperissa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin. - Uutiset
23.1.2015 13.03
Hovioikeus: Osakkeet voitiin ulosmitata vaikka valittaja väitti niiden kuuluvan muille, kun nämä tahot eivät reagoineet ulosmittauksiin millään tavoinKäräjäoikeus oli hylännyt A:n ulosottovalitukset. Käräjäoikeus oli todennut, että vaikka A:n väittämä tosiasiallinen järjestely olisikin ollut olemassa, kyseisen kaltaisia salassa pidettyjä ja virallista asiakirjatietoa vastaamattomia omistussuhteita ei ollut syytä suojata tuomioistuimen toimesta käsillä olevan asian kaltaisessa tarkoituksessa. Hovioikeus totesi toisin kuin käräjäoikeus, että omistajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada oikeussuojaa omistuksensa johdosta. Käräjäoikeuden lausumalla ei ollut asiassa merkitystä, eikä hovioikeuden ratkaisu perustunut miltään osin siihen. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä, sillä A:n esittämä todistelu ei riittänyt osoittamaan, että ulosmitatut osakkeet olisi ulosmittausten aikana omistanut joku muu. (Vailla lainvoimaa 23.1.2015) - Uutiset
23.1.2015 12.30
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu tekijänoikeusdirektiivin levitysoikeuden sammumista koskevan säännön soveltamisestaTekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetun direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että levitysoikeuden sammumista koskevaa sääntöä ei sovelleta tilanteessa, jossa tekijänoikeudella suojatun teoksen kappaletta on sen jälkeen, kun sitä on tekijänoikeuden haltijan suostumuksella pidetty kaupan unionissa, muunneltu muuttamalla sen alustaa, kuten siirtämällä paperijulisteessa oleva kappale canvas-kankaalle, minkä jälkeen se on saatettu uudelleen markkinoille uudessa muodossaan. - Uutiset
23.1.2015 12.01
KHO:n ratkaisu kielianalyysin huomioon ottamisesta oleskeluluvan peruuttamisessaOleskeluluvan peruuttamista ja karkottamista koskevassa asiassa kielianalyysi oli voitu ottaa huomioon kirjallisena selvityksenä asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä ilman, että sen laatijaa kuultiin suullisesti todistajana. Hallinto-oikeuden menettely ei ollut lainvastainen. - Uutiset
23.1.2015 11.35
Työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa etukäteen turvallisuusselvityksen hakemisestaVuoden 2015 alusta voimaan tullut laki turvallisuusselvityksistä velvoittaa työnantajan ilmoittamaan etukäteen turvallisuusselvityksen hakemisesta. Jos työnantaja aikoo teettää työnhakijasta turvallisuusselvityksen, siitä on ilmoitettava työpaikkailmoituksessa tai muulla sopivalla tavalla. Selvityksen tekemiseen tarvitaan aina työnhakijan tai työntekijän kirjallinen suostumus, joka annetaan käytännössä allekirjoittamalla turvallisuusselvityshakemuslomake. - Uutiset
23.1.2015 11.07
Työvoiman käyttötapojen ja työn tekemisen muotojen muutostrendejä selvittänyt työryhmä luovutti loppuraporttinsaTyövoiman käytön muutostrendejä selvittänyt ns. trendityöryhmä toteaa 23. tammikuuta julkaisemassaan loppuraportissa mm., että lainsäädännössä tulee punnita, kuinka työelämän muutosta kyetään hallitsemaan niin, ettei synny kahtia jakaantuneita työmarkkinoita. - Uutiset
23.1.2015 10.04
KKO: Yhtiön aikaisemman palvelusopimuksen aikana irtisanotun ja palkan alentamisesta uuden palvelusopimuksen aikana kieltäytyneen postinkäsittelijän työsopimuksen irtisanomiselle ei ollut perusteitaAsiakasyrityksen toimitilojen palveluita koskevat sopimukset, mm. postinkäsittelypalveluja koskeva sopimus, oli irtisanottu, jolloin yhtiö oli irtisanonut R:n työsopimuksen taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Yhtiö oli seuranneen kilpailutuksen perusteella solminut asiakasyrityksen postinkäsittelypalveluja koskevan uuden sopimuksen, josta suoritettava korvaus yhtiölle oli ollut olennaisesti alempi ja palvelujen tarve suppeampi verrattuna aikaisempaan irtisanottuun sopimukseen. Yhtiö oli tarjonnut R:lle hänen työsopimuksensa irtisanomisaikana työtä samassa toimipisteessä aikaisempaa alemmalla palkalla. R ei ollut hyväksynyt palkan alentamista, ja hänen työsuhteensa oli päättynyt irtisanomisajan päättymisajankohtana. R:n työsopimuksen irtisanomiselle ei katsottu olleen perusteita. - Uutiset
23.1.2015 9.30
EU-tuomioistuin: Italian uusille onnenpelien toimiluville voitiin asettaa aikaisemmin myönnettyjä toimilupia lyhyempi voimassaoloaikaSEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta oli tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä Italian kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat. - Uutiset
23.1.2015 9.04
Vakuutusyhtiö joutui maksamaan korvauksen varastetusta autosta vaikka vahinkotapahtuma oli poikkeuksellinenKahden todistajan mukaan auto oli mahdollista anastaa ilman avaimia. Teoriassa mahdollista oli myös se, että auto olisi hinattu paikalta hinausautolla. Käräjäoikeus piti vahinkotapahtuman piirteitä poikkeuksellisina, mutta katsoi, ettei tämä seikka voinut esitetyn selvityksen ja osapuolten aseman huomioon ottaen koitua kantajan vahingoksi. A oli täyttänyt yleisten sopimusehtojen 9.1-kohdan mukaisen korvauksenhakijan tiedonantovelvollisuuden ja kyseessä oli ollut osapuolia sitovan autovakuutusehtojen 3.2-kohdan mukainen äkillinen ja ennalta-arvaamaton välitön esinevahinko. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy velvoitettiin suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena varastetusta autosta 18.500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 29.1.2009 lukien. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 23.1.2015) - Uutiset
23.1.2015 8.30
Hovioikeus: Maatilan omistaja tuomittiin työsyrjinnästä sakkoihin purettuaan työsopimuksen työntekijän sairauden perusteellaHO ei muuttanut KO:n tuomiota, jossa oli katsottu, että varsinainen syy työsuhteen purkamiseen oli ollut asianomistajan sairastuminen. Vastaaja tuomittiin 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 23.1.2015) - Uutiset
23.1.2015 8.00
Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehtoja koskeva selvitysYmpäristöministeriössä on valmistunut selvitys maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista kaavajärjestelmään. Selvityksen tavoitteena oli löytää nykyistä vahvistusmenettelyä parempia tapoja, joilla valtio voi maakuntakaavoituksessa varmistaa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisen edistämisen ja turvata muita valtakunnallisia intressejä. - Uutiset
22.1.2015 16.30
Uhkasi tekstiviesteissään väkivallalla saadakseen asianomistajalta rahaa - syyllistyi kiristyksen yritykseenHO katsoi, että uhkaukset olivat olleet sellaisia, että ne yleisen kokemuksen mukaan olivat omiaan saamaan uhrin taipumaan. Vastaaja tuomittiin asiassa kiristyksen yrityksestä ja KO:n tuomitsemasta kunnianloukkauksesta yhteiseen 70 päiväsakon sakkorangaistukseen. Kohtuullisena korvauksena kiristyksen yrityksen aiheuttamasta kärsimyksestä pidettiin 700 euroa. (Vailla lainvoimaa 22.1.2015) - Uutiset
22.1.2015 16.15
Oppilaitosten turvallisuuden parantamisesta työryhmän suosituksiaOpetus- ja kulttuuriministeriön koulurakennusten turvallisuutta pohtinut työryhmä luovutti esityksensä 22. tammikuuta. Esityksen mukaan turvallisuus tulee asettaa yhdeksi päätavoitteeksi sekä uusia rakennuksia että korjaustöitä suunniteltaessa. Turvallisuutta tulee tarkastella niin arjen toimintojen kannalta kuin häiriötilanteidenkin varalta. Turvallisuuteen vaikutetaan suunnitteluratkaisuilla, materiaaleilla, opasteilla, esteettömyydellä ja monilla muilla tekijöillä. - Uutiset
22.1.2015 15.30
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu jalkapallostadionin vuokrauksen arvonlisäverostaEU-tuomioistuin katsoo belgialaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että jalkapallostadionin käyttöön antaminen vastiketta vastaan sellaisen sopimuksen nojalla, jossa varataan omistajalle tiettyjä oikeuksia ja valtuuksia ja määrätään, että omistajan on suoritettava erilaisia palveluja, muun muassa kunnossapito-, siivous- ja ylläpitopalveluja sekä pelikentän saattamista sääntöjä vastaavaksi koskevia palveluja, jotka yhdessä vastaavat 80:tä prosenttia sopimuksessa sovitusta korvauksesta, ei ole lähtökohtaisesti ”kiinteän omaisuuden vuokrausta”. On kansallisen tuomioistuimen asiana selvittää, onko näin. - Uutiset
22.1.2015 15.04
Hovioikeus: Konkurssiin asetetulla ei ollut oikeudellista tarvetta valittaa ulosottomiehen kiinteistön myyntipäätöksestä johon konkurssipesä oli suostunutA:n konkurssi oli alkanut 2012. Kiinteistö kuului konkurssipesään ja oli kiinnitetty pankin A:lta olevista saatavista. Pankin vaatimuksesta omaisuus oli ulosmitattu käräjäoikeuden tuomiolla 17.6.2013. Ulosottomies oli päätöksellään 19.8.2014 myynyt kiinteistön pankin hakemuksesta ja suostumuksella sekä A:n konkurssipesän suostumuksella. Kysymyksessä oli siten vapaa myynti, jossa myynnin edellytyksenä olivat ainoastaan ulosottokaaressa edellytetyt suostumukset. Asiassa ei edes väitetty, että ulosottomenettelyssä olisi tältä osin toimittu virheellisesti. Käytetty myyntitapa oli siten ollut sallittu. Hovioikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeudellista tarvetta valittaa ulosottomiehen päätöksestä. (Vailla lainvoimaa 22.1.2015) - Uutiset
22.1.2015 14.40
Kuluttajalla ei ollut oikeutta purkaa siivouspalvelusopimusta siivoojan vaihtumisen vuoksiKuluttajariitalautakunta katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että siivoojan vaihtuminen olisi vaikuttanut siivouspalvelun laatuun. Kysymys ei myöskään ollut säännöllisestä vaihtumisesta, vaan kuluttajan kotona käyneet siivoojat olivat pysyneet samoina niin kauan kuin kyseiset henkilöt olivat olleet toimeksisaajan palveluksessa. Kuluttajalla ei ollut oikeutta purkaa osapuolten välistä sopimusta, vaan hänen oli tullut noudattaa sopimuksen mukaista 1 kuukauden pituista irtisanomisaikaa. - Uutiset
22.1.2015 14.05
Perustoimeentulotuen myöntäminen esitetään siirrettäväksi Kelalle vuoden 2017 alustaHallitus esittää, että perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirrettäisiin kunnilta Kelan hoidettavaksi. Tuki säilyisi hakemuksen perusteella myönnettävänä tarveharkintaisena etuutena. Esityksen tavoitteena ei ole muuttaa toimeentulotuen tasoa eikä tuen myöntämisperusteita. Laajaa harkintaa edellyttävät täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki säilyisivät jatkossakin kunnissa sosiaalitoimen tehtävänä. - Uutiset
22.1.2015 13.30
Television antennipistoke irtosi antennia irrotettaessa takuuaikana - myyjä ei ollut näyttänyt antennipistokkeen vioittuneen ostajan puolella olevasta seikastaTelevision ostajalla oli oikeus hyvitykseen, kun myyjä ei ollut näyttänyt, että antennipistoke olisi vioittunut tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Kaupan kohteessa oli siten ollut KSL 5 luvun 15 a §:n mukainen virhe, josta myyjä oli vastuussa ostajalle. Myyjän tuli valintansa mukaan joko oikaista kaupan kohteessa oleva virhe tai purkaa kauppa. - Uutiset
22.1.2015 13.04
Hovioikeus vapautti kantajan vastaajan oikeudenkäyntikuluistaKäräjäoikeus totesi, että vastaaja HL Ky ja HL voittaa asian perusteen osalta, mutta häviää osaksi vahingonkorvausvaatimuksen määrän. Sen vuoksi kantaja H-V Oy oli velvoitettava korvaamaan 3/4 vastaajan oikeudenkäyntikuluista. Hovioikeus totesi, että HL Ky:n ja HL:n kuittausvaatimus oli menestynyt ainoastaan 2.000 euron osalta ja muilta osin vaatimus oli hylätty. Näissä olosuhteissa H-V Oy oli voittanut kanteensa suuremmilta osin. HL Ky ja HL velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan H-V Oy:n oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa puolet eli 3.012,10 euroa. H-V Oy vapautettiin velvollisuudesta suorittaa HL Ky:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 22.1.2015) - Uutiset
22.1.2015 12.39
Työryhmä korottaisi tuomioistuinmaksuja ja laajentaisi oikeuskäsittelyjen maksullisuuden pääsäännöksiOikeusministeriön työryhmä ehdottaa tuomioistuinmaksujen korottamista ja maksutta käsiteltävien asiaryhmien määrän vähentämistä merkittävästi. Ehdotuksen mukaan tuomioistuinasioinnista tulisi pääsääntöisesti maksullista. Maksut halutaan nostaa lähemmäksi asioiden käsittelykustannuksia vaarantamatta kuitenkaan kansalaisten oikeusturvaa. - Uutiset
22.1.2015 12.01
Hovioikeus: Voimakas päänsärky ja pitkään jatkunut unettomuus eivät olleet laillinen esteA oli toimittanut hovioikeuteen lääkärinlausunnon, jonka mukaan hän ei voi pitkittyneen voimakkaan päänsäryn sekä myös pitkään jatkuneen unettomuuden vuoksi osallistua hovioikeuden istuntoon. A:n hovioikeudelle toimittamasta lääkärinlausunnosta ei ilmennyt, että hänen sairautensa olisi ollut laadultaan tai vaikutuksiltaan sellainen, että se olisi estänyt häntä saapumasta hovioikeuden pääkäsittelyyn. Tämän vuoksi ja koska myöskään A:n avustaja ei ollut saapunut pääkäsittelyyn, A:n valitus tuli jättää oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin nojalla sillensä. - Uutiset
22.1.2015 11.15
Solariumvalvonta säilyy toistaiseksi kunnilla - lakiesitys raukesiPeruspalveluministeri Huovinen on päättänyt, ettei hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi säteilylain ja terveydensuojelulain 50 §:n muuttamisesta anneta. Esitys on täten rauennut. Tämä tarkoittaa siis, että kunnissa solariumpaikkoja on valvottava edelleen. - Uutiset
22.1.2015 10.30
Junayhteyden korvaamisesta linja-autolla ei tiedotettu riittävästi - matkustajalle korvausta käyttämättä jääneistä juna- ja konserttilipuistaMatkustajalla, joka oli ostanut Turku-Helsinki junalipun lippuautomaatista väittäen, ettei automaatti ollut ilmoittanut, että kyseessä olikin bussilippu, katsottiin olevan oikeus korvaukseen käyttämättä jääneistä junalipuista sekä välillisenä vahinkona hyödyttömäksi jääneistä konserttilipuista. Rautatieyhtiö ei ollut selvittänyt, millä tavalla asiasta oli tiedotettu asemalla tai esimerkiksi kuuluttamalla. - Uutiset
22.1.2015 10.10
Markkinaoikeus: Menetelmä pisaroina annettavan terveystuotteen valmistamiseksi ei ollut patentoitavissaAsiassa oli ensisijaisesti kyse siitä, sisältyykö markkinaoikeudessa esitettyyn itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sellaista, mikä ei ole ilmennyt patenttihakemuksesta sitä tehtäessä, sekä toissijaisesti siitä, oliko mainitussa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 ilmaistu täsmällisesti se, mitä kysymyksessä olevalla patentilla halutaan suojata. Toiseksi asiassa oli kyse siitä, eroaako markkinaoikeudessa esitetyn itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö olennaisesti tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista. Lopputuloksena MAO katsoi, että kysymyksessä olevan patentin tarkoittama menetelmä ruokaöljystä, maitohappobakteereista ja D-vitamiinista koostuvan tuotteen valmistamiseksi oli ollut alan ammattimiehelle ilmeinen ennen kysymyksessä olevan patenttihakemuksen tekemispäivää. Keksintö ei ollut patentoitavissa. - Uutiset
22.1.2015 9.30
Lento myöhästyi edeltävällä lennolla riehuneen matkustajan vuoksi - ei korvausta 21 tuntia viivästyneestä lennostaMatkustajilla, joiden lento Phuketista Helsinkiin 13.3.2013 viivästyi 21 tuntia sen vuoksi, että matkustajien lentoa edeltävän lennon oli ollut palattava Helsinkiin, sillä lennolla oli ollut muita matkustajia häiriköinyt matkustaja, ei ollut oikeutta EU-asetuksen 261/2004 mukaiseen vakiokorvaukseen. Kyse oli ollut poikkeuksellisista olosuhteista, jotka olivat olleet lentoyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. - Uutiset
22.1.2015 9.08
Suomen Asianajajaliiton Säätiön apurahat haettavina 24. huhtikuuta 2015 saakkaSuomen Asianajajaliiton Säätiön tarkoituksena on Suomen asianajajalaitoksen kaikinpuolinen kehittäminen, asianajajien ammattitaidon ja eettisen kehityksen edistäminen sekä asianajajien arvon kohottaminen. Säätiö myöntää apurahoja asianajajille, asianajotoimistoissa työskenteleville muille lakimiehille ja oikeustieteen opiskelijoille. Edellytyksenä apurahan myöntämiselle on yleensä se, että apurahalla tuettavalla hankkeella on liityntä asianajotoimintaan. - Uutiset
22.1.2015 8.30
EU-tuomioistuin: Virkamiehen ennen 18 vuoden ikää suorittamia kolutusjaksoja ei tarvitse huomioida eläkeoikeutta myönnettäessä ja vanhuuseläkkeen määrää laskettaessaEU-tuomioistuin katsoi Itävaltalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että sellaisia koulutusjaksoja, jotka virkamies on suorittanut ennen 18 vuoden ikää, ei tarvitse ottaa huomioon eläkeoikeutta myönnettäessä ja vanhuuseläkkeen määrää laskettaessa. - Uutiset
21.1.2015 16.15
Lausuntotiivistelmä äitiyden sääntelystäÄitiyden sääntelyä pidetään yleisesti tarpeellisena. Ehdotuksen katsotaan selkeyttävän oikeustilaa sekä suojaavan lapsen etua ja yhdenvertaisuutta. Monet lausunnonantajat katsovat kuitenkin, että pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla yhteinen vanhemmuuslaki. Vain yksi lausunnonantaja, Suomen Asianajajaliitto, katsoo että erillinen äitiyslaki ei ole tarpeen, vaan tarvittavat muutokset voidaan tehdä nykyisiä lakeja muuttamalla. - Uutiset
21.1.2015 15.19
Vaihto-opiskelija palautettiin reilun kuukauden jälkeen takaisin Suomeen sääntörikkomuksen vuoksi - ei hyvitystä vaihto-oppilasohjelman hinnastaVaihto-oppilasmatkan järjestäjä, joka oli keskeyttänyt vaihto-opiskelijan vaihto-oppilasohjelman ja palauttanut hänet Suomeen perustellen palauttamista vaihto-oppilasohjelmien sääntöjen (mm. puhelimen käytöllä) ja koulun pukeutumissääntöjen rikkomisella, ei ollut velvollinen palauttamaan tyttären vanhemman vaatimaa 6 972 euron hintaa eikä suorittamaan muitakaan korvauksia. - Uutiset
21.1.2015 15.08
Asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukainen käsittely laiminlyötiin – apulaisoikeusasiamieheltä huomautus ympäristöministeriölle ja ARAlleYmpäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ovat saaneet apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta huomautuksen, kun ne olivat keventäneet ARAlle tehtyjen kanteluiden käsittelyä vuosina 2013 ja 2014 päättäessään tulostavoitteista. Vuokravalvontaa koskevia kirjeitä ei enää käsitelty kanteluina, vaan vastauksissa annettiin vain yleisluonteista ohjausta eikä otettu kantaa yksittäistapauksiin. - Uutiset
21.1.2015 14.50
EU-tuomioistuin: Espanjan lainsäädäntö, joka velvoittaa tuomioistuimen laskemaan viivästyskoron uudelleen, on sopusoinnussa EU-oikeuden kanssaKuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun 3/13/ETY 6 artiklan 1 kohta ei ole esteenä tietyin edellytyksin kansalliselle säännökselle, jonka mukaan kansallisen tuomioistuimen, jossa kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettely on pantu vireille, on laskettava uudelleen kiinnitysluottosopimuksen sellaisen ehdon perusteella maksettavat määrät, jonka mukaan viivästyskorko on suuruudeltaan yli kolme kertaa lakisääteinen korko, jotta mainittujen korkojen määrä ei ylittäisi kyseistä kynnysarvoa. - Uutiset
21.1.2015 14.01
Tietoa työuran alkutaipaleelle -verkkomateriaali tarjoaa ohjeita nuoren työuran tukemiseenTyöterveyslaitos on julkaissut verkkomateriaalin, joka sisältää tietoa ja käytännön vinkkejä erityisesti työllisyydenhoitoon kuten työkokeilujaksoille, palkkatuettuun työhön ja muuhun työttömien nuorten työelämävalmennukseen. Nuorilla viitataan oppaassa alle 25-vuotiaisiin, mutta sisällöstä on hyötyä kaikenikäisten työturvallisuuden ja työkyvyn edistämiseen. - Uutiset
21.1.2015 13.31
Hakijalla oli oikeus saada valtion varoista päiväraha ja korvaus matkakustannuksista lapsen asumista koskevassa asiassa – hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksenKäräjäoikeus oli todennut, että A:ta ei oltu määrätty saapumaan tuomioistuimeen lain tarkoittamalla tavalla henkilökohtaisesti vaan hänet oli kutsuttu istuntoon hakijan ominaisuudessa. Käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen päivärahasta ja matkakustannuksista lakiin perustumattomana. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että A oli oikeutettu saamaan valtion varoista päivärahan ja korvauksen matkakustannuksista. - Uutiset
21.1.2015 13.05
Lähes nollaenergiarakentamisen lainsäädäntötyö käyntiinYmpäristöministeriö on asettanut hankkeen valmistelemaan lähes nollaenergiarakentamista koskevaa lainsäädäntöä. Taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD), joka edellyttää jäsenmailta useita kansallisia ohjaustoimia rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi. Hallituksen esitys lähes nollaenergiarakentamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2016. - Uutiset
21.1.2015 12.17
Pitkässä hihnassa ollut koira pääsi puremaan lasta kasvoihin ja käteen koulun pihalla - koiranomistaja tuomittiin 50 päiväsakon sakkorangaistukseenPureman seurauksena 8-vuotiaan lapsen oikeaan poskeen oli tullut noin 5 x 4 cm kokoinen syvä, ompeleita vaatinut haava, josta voi jäädä pysyvä arpi. KO tuomitsi koiranomistajan eläimen vartioimatta jättämisestä ja vammantuottamuksesta yhteiseen 50 päiväsakon sakkorangaistukseen ja korvamaan lapselle kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3 500 euroa. Koira määrättiin tapettavaksi sen vaarallisuuden vuoksi. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 21.1.2015) - Uutiset
21.1.2015 12.00
KHO:n ratkaisu Helsingin seudun joukkoliikenteen suunnittelupäätöksen valituskelpoisuudestaHelsingin seudun liikenne -kuntayhtymä oli päättänyt hyväksyä linjastosuunnitelman sekä liikennöintisuunnitelman ohjeellisina noudatettaviksi. Mainituilla suunnitelmilla katsottiin olevan joukkoliikenteen palvelujen tarjoamista ohjaavaa vaikutusta, mutta ei sitovaa oikeudellista merkitystä. Päätökset eivät sisältäneet sellaista hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin mukaista asiaratkaisua, johon voitiin hakea muutosta valittamalla. Hallinto-oikeuden päätös valituksen tutkimisesta kumottiin ja poistettiin. - Uutiset
21.1.2015 11.38
KHO:n ratkaisu Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvastaKorkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana Finavia Oyj:lle myönnetty ympäristölupa Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintaan. Aluehallintovirasto oli myöntänyt ympäristöluvan ja asettanut meluhaitan ehkäisemiseksi lupamääräyksiä. Korkein hallinto-oikeus kumosi viran puolesta ne meluhaittojen ehkäisemiseksi annetut lupamääräykset, joiden todettiin olevan aluehallintoviraston toimivaltaan kuulumattomia toimintarajoituksia ja kuuluvan Liikenteen turvallisuusviraston ratkaistavaksi. - Uutiset
21.1.2015 11.30
Viranomaisen on vastattava asialliseen ja riittävästi yksilöityyn tiedusteluun ilman aiheetonta viivytystäYlimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että viranomaiselle esitettyyn sen toimialaan ja tehtäviin liittyvään asialliseen ja riittävästi yksilöityyn tiedusteluun on vastattava ilman aiheetonta viivytystä. - Uutiset
21.1.2015 11.00
Apulaisoikeuskansleri tutki omasta aloitteestaan poliisin menettelyä rikosilmoituksen käsittelyssä – erityisen arveluttavaaRikosilmoituksen kirjaaminen oli tapauksessa kestänyt noin kuukauden. Apulaisoikeuskansleri yhtyi Poliisihallituksen näkemykseen, että kirjaaminen ei ollut tapahtunut esitutkintalain tarkoittamalla tavalla viipymättä. Noin kuukauden kirjaamisaikaa oli tapauksessa pidettävä poliisin menettelyn uskottavuuden ja järjestelmää kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta erityisen arveluttavana siitä syystä, että kyse oli poliisin toimintaa koskeneesta ilmoituksesta. - Uutiset
21.1.2015 10.00
Hovioikeus: Vuokranantajayhtiö ei ollut vastuussa vuokralaisena olleen yhtiön aiheuttamasta ympäristövahingosta - vuokranantaja vapautettiin käräjäoikeuden tuomitsemasta lähes 20 000 euron vahingonkorvauksestaKun vuokralaisena olleen yhtiön oli katsottu saaneen tiedon kiinteistön viemärijärjestelmästä jo ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista ja sittemmin vielä itse antaneen ympäristölupaviranomaisille virheellistä tietoa, HO katsoi, ettei vuokranantajayhtiö ollut toiminut sopimuksesta neuvoteltaessa epälojaalisti eikä siten tuottamuksellaan aiheuttanut vahinkoa vuokralaiselle. HO hylkäsi vuokralaisen vahingonkorvausvaatimukset ja vapautti vuokranantajan suorittamasta vuokralaiselle KO:n tuomitsemaa 19.341,27 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 21.1.2015)