Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

23.1.2015 9.04 Vakuutusyhtiö joutui maksamaan korvauksen varastetusta autosta vaikka vahinkotapahtuma oli poikkeuksellinen

Vakuutusyhtiö joutui maksamaan korvauksen varastetusta autosta vaikka vahinkotapahtuma oli poikkeuksellinen

Kahden todistajan mukaan auto oli mahdollista anastaa ilman avaimia. Teoriassa mahdollista oli myös se, että auto olisi hinattu paikalta hinausautolla. Käräjäoikeus piti vahinkotapahtuman piirteitä poikkeuksellisina, mutta katsoi, ettei tämä seikka voinut esitetyn selvityksen ja osapuolten aseman huomioon ottaen koitua kantajan vahingoksi. A oli täyttänyt yleisten sopimusehtojen 9.1-kohdan mukaisen korvauksenhakijan tiedonantovelvollisuuden ja kyseessä oli ollut osapuolia sitovan autovakuutusehtojen 3.2-kohdan mukainen äkillinen ja ennalta-arvaamaton välitön esinevahinko. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy velvoitettiin suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena varastetusta autosta 18.500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 29.1.2009 lukien. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 23.1.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.