Työtön työnhakija
- Uutiset
26.6.2023 9.10
Ohje tukee työttömien terveystarkastusten toteuttamistaSosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt hyvinvointialueille ohjeen työttömien terveystarkastusten toteuttamisesta. Tavoitteena on vahvistaa työttömien terveystarkastusten tarpeen tunnistamista, asiakaslähtöistä toteuttamista, laatua ja vaikuttavuutta. - Uutiset
18.5.2022 8.00
Selvitys: Liikkuvuusavustuksen tunnettuutta syytä lisätäLiikkuvuusavustuksella tuetaan matkustamista oman työssäkäyntialueen ulkopuolelle tai muuttamista lähemmäs työpaikkaa. Alkuvuonna 2022 toteutetussa selvityksessä on tuotettu tietoa liikkuvuusavustuksen vaikuttavuudesta ja toimivuudesta sekä laadittu kehittämissuosituksia. Avustuksen tunnettuutta on syytä lisätä työttömien työnhakijoiden keskuudessa. - Uutiset
17.5.2022 10.00
Työttömien opiskelumahdollisuuksia halutaan parantaa – hallituksen esitys lausunnoilla 1.7.2022 saakkaHallitus valmistelee parannuksia työttömien mahdollisuuteen opiskella työttömyysetuutta menettämättä. Esitykseen sisältyy myös muutoksia niiden työnhakijoiden työnhakuvelvoitteeseen ja palveluprosessiin, jotka opiskelevat omaehtoisia opintoja työttömyysetuudella tuettuina. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä valtion vuoden 2023 talousarvioesityksen yhteydessä. - Uutiset
4.5.2022 13.30
Työttömien asiointi muuttuu – Suomi.fi-opas palvelee kaikkia työttömiä uudessa tilanteessaTyöllisyyspalvelut uudistuivat 2. toukokuuta alkaen. Työttömät työnhakijat saavat työnhaun alkaessa aiempaa enemmän henkilökohtaista palvelua. Lisäksi työnhakijat sopivat viranomaisten kanssa työnhaun tavoitteista entistä tarkemmin. Suomi.fi-verkkopalvelun uusi työttömän opas sisältää ajankohtaiset tiedot uudistuneista työllisyyspalveluista. - Uutiset
7.10.2021 14.03
Lakiesitys pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista annettin eduskunnalleHallitus antoi torstaina (7.10.) lakiesityksen työnhakijan palveluprosessin ja eräiden työttömyysetuuden saamisen edellytysten uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi eduskunnalle. Tavoitteena on, että muutokset tulevat voimaan toukokuussa 2022. (Laki vahvistettu 30.12.2021) - Uutiset
1.10.2021 13.40
EUT:n ennakkoratkaisu työttömyysetuuksien maksamisestaEnnakkoratkaisupyyntö – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 65 artiklan 2 ja 5 kohta – Soveltamisala – Kokonaan työtön työntekijä – Työttömyysetuudet – Työntekijä, joka asuu ja tekee palkkatyötä toimivaltaisessa jäsenvaltiossa – Hänen asuinpaikkansa siirtyminen toiseen jäsenvaltioon – Henkilö, joka ei tosiasiallisesti tee palkkatyötä toimivaltaisessa jäsenvaltiossa ennen kuin hänestä tulee kokonaan työtön – Henkilö, joka on sairauslomalla ja joka tällä perusteella saa toimivaltaisen jäsenvaltion maksamia sairausetuuksia – Palkkatyön tekeminen – Toisiinsa rinnastettavat oikeudelliset tilanteet - Uutiset
8.6.2021 8.20
Esitysluonnos pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista lausuntokierroksella 1.8.2021 astiPohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa työnhakija hakisi työtä omatoimisesti ja saisi työnhakuunsa yksilöllistä tukea entistä aikaisemmassa vaiheessa ja tiiviimmin. Työnhakijan olisi haettava tiettyä määrää työmahdollisuuksia, jotta oikeus työttömyysturvaan jatkuu. Ensimmäisestä unohduksesta tai laiminlyönnistä seuraisi muistutus. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan toukokuussa 2022. - Uutiset
23.4.2020 14.31
Hallituksen esitys: Starttirahan enimmäiskestoa pidennetään ja työnhakijan haastattelujen järjestämistä joustavoitetaanValtioneuvosto antoi torstaina (23.4.) eduskunnalle hallituksen esityksen, jonka mukaan starttirahan enimmäiskestoa pidennettäisiin ja TE-toimistot voisivat järjestää työnhakijan määräaikaishaastatteluja tavanomaista joustavammin. Lisäksi esitykseen sisältyy työnhakijan työttömyysturvaoikeutta koskevia muutoksia. Väliaikaiset muutokset johtuvat COVID-19-pandemiasta ja niiden on tarkoitus tulla voimaan 1. toukokuuta 2020. Muutokset olisivat voimassa 31. heinäkuuta 2020 asti. - Uutiset
3.12.2019 15.00
Apulaisoikeuskansleri: Kelan olisi tullut antaa uusi päätös uuteen työmarkkinatukihakemukseenApulaisoikeuskanslerin mukaan Kelan olisi tullut antaa kantelijalle uusi työmarkkinatukipäätös sen jälkeen, kun hän oli ilmoittautunut poissaolevaksi opiskelijaksi ja saanut TE-toimistosta uuden työvoimapoliittisen lausunnon. Ilman Kelan antamaa uutta päätöstä kantelija ei voinut hakea muutosta opintojen päättymisedellytysten täyttymistä koskevaan asiaan, koska TE-toimiston antamasta työvoimapoliittisesta lausunnosta ei lain mukaan saanut erikseen valittaa. Asiassa oli kysymys perustuslaissa säädetyn oikeusturvan toteutumisesta. - Uutiset
11.11.2019 15.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: TE-toimiston neuvonnassa ja asian selvittämisessä puutteitaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti TE-toimiston huomiota hallintolain edellyttämään asioiden asianmukaiseen ja huolelliseen selvittämiseen ja käsittelyyn. Lisäksi TE-toimiston asiakkaalle antaman neuvonnan on oltava oikeansisältöistä. TE-toimisto ei ollut toiminut riittävän huolellisesti kantelijan asiassa. - Uutiset
16.9.2019 7.16
Tasa-arvovaltuutetun lausunto: Sukupuolitieto ja valokuva työhakemuksissaTasa-arvovaltuutetulta kysyttiin, voivatko työnantajat vaatia netissä täytettävissä työhakemuksissa työnhakijaa ilmoittamaan sukupuolensa vaihtoehtoina mies/nainen, jolloin sukupuolen moninaisuus ja muunsukupuoliset jätetään huomioimatta. - Uutiset
29.8.2019 12.00
Apulaisoikeusasiamies: TE-toimiston asiantuntijan tehtävän täyttäminen, valtion rekrytointijärjestelmän toimivuus ja TE-toimiston asiakaspalveluApulaisoikeusasiamies katsoi TE-toimiston palveluesimiehen menetelleen hyvän hallinnon perusteiden vastaisesti antaessaan kantelijalle hakuajan päättymisen jälkeen ohjeen hakemuksen lähettämisestä ja sen huomioon ottamisesta rekrytoinnissa. Koska hakemus tuli toimittaa KEHA-keskuksen kirjaamoon, TE-toimiston olisi tullut apulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan ennen hakemuksen lähettämistä koskevaan kantelijan tiedusteluun vastaamista kysyä KEHA-keskukselta, voidaanko myöhässä saapuva hakemus ottaa huomioon TE-toimiston asiantuntijan paikkaa täytettäessä. Työtarjouksen osalta apulaisoikeusasiamies katsoi, ettei asiassa tältä osin ollut ilmennyt aihetta epäillä lainvastaista tai virheellistä menettelyä, ja että TE-toimisto oli tehnyt työtarjouksen sille laissa säädetyn harkintavallan puitteissa. - Uutiset
7.5.2019 13.33
Aktiivimallin vaikutuksia arvioiva väliraportti on julkaistuTyö- ja elinkeinoministeriön tilaaman selvityksen mukaan työllistymistä edistäviin palveluihin osallistui aikaisempaa useampi aktiivimallin käyttöönoton jälkeen. Myös työskentely työttömyysaikana yleistyi. Väliraportin tulokset ovat alustavia. Hankkeen loppuraportti ilmestyy lokakuun 2019 lopussa. - Uutiset
12.4.2019 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kaksi viikkoa jäsenvaltiossa työskennelleen työntekijän oikeudesta säilyttää työntekijän asema ja oikeudesta työnhakijan tukeenEUT katsoo irlantilaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttänyt jäsenvaltion kansalainen, joka on saanut toisessa jäsenvaltiossa työntekijän aseman työskenneltyään siellä kahden viikon ajan muuten kuin määräaikaisella työsopimuksella ennen joutumistaan työttömäksi tahtomattaan, säilyttää työntekijän aseman vielä vähintään kuuden kuukauden ajan kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, kunhan hän ilmoittautuu työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää, onko kyseisellä kansalaisella direktiivin 2004/38 24 artiklan 1 kohdassa taatun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaan siis oikeus saada sosiaalihuoltoavustuksia tai mahdollisesti sosiaaliturvaetuuksia ikään kuin hän olisi vastaanottavan jäsenvaltion kansalainen. - Uutiset
21.3.2019 16.00
Aktiivimalli uudistuu huhtikuun 2019 alussaHuhtikuun alussa tulee voimaan työttömyysturvan muutos, jonka myötä aktiivisuusedellytyksen voi täyttää entistä useammalla tavalla. Esimerkiksi kuntien, ammattiliittojen ja julkista rahoitusta saavien järjestöjen järjestämä työllistymistä tukeva toiminta aletaan lukea aktiivisuusedellytykseen. - Uutiset
21.3.2019 8.27
Kela: Osa-aikatyötä tekevä ei joudu enää odottamaan työttömyysetuuttaPalkan ja työttömyysturvan yhteensovittaminen helpottuu 1. huhtikuuta 2019 alkaen. Asiakas ilmoittaa työssäolostaan Kelaan normaalisti työttömyysajan ilmoituksessa, mutta työttömyysetuuden määrään työnteko vaikuttaa vasta sitten, kun palkka työstä on maksettu. Tiedon maksetun palkan määrästä Kela saa tulorekisteristä. - Uutiset
13.3.2019 12.53
Tutkimus: Työkokeilu on tärkeä ja toimiva TE-palveluTEM:n teettämän tutkimuksen mukaan työkokeilu on pääosin hyvin toimiva ja kustannustehokas palvelu, jolla tulisi olla rooli osana TE-palvelujen palveluvalikoimaa jatkossakin. Työkokeilua koskevia kehittämistarpeita arvioidaan ministeriössä kevään aikana. - Uutiset
8.3.2019 13.26
Työttömien määräaikaishaastattelujen vaikutukset arvioituMääräaikaishaastattelujen vaikutuksista tehty tutkimus osoittaa, että ne tehostavat työnhakija-asiakkaan palveluihin ohjautumista. Haastattelujen tekeminen kaikille asiakkaille kolmen kuukauden välein ei kuitenkaan ole toimiva ja kustannustehokas toimintatapa. - Uutiset
5.3.2019 13.35
Työryhmä: Aktiivimallia koskevaa sääntelyä mahdollista yksinkertaistaaOmavastuupäivin toteutetun aktiivimallin kehittämistä pohtinut STM:n vetämä kolmikantainen työryhmä katsoo, että aktiivimallia voidaan kehittää eri tavoin ja sitä koskevaa sääntelyä on mahdollista yksinkertaistaa. - Uutiset
1.3.2019 12.31
Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen omatoimisen työnhaun mallistaToteutuessaan malli olisi uudistanut työnhakijoiden velvoitteen hakea työtä työttömyysetuuden jatkumisen edellytyksenä ja olisi lisännyt työnhakijoiden välistä yhdenvertaisuutta. Ratkaisujen tekeminen työttömyysturvan seuraamusjärjestelmän kehittämisestä jää kevään eduskuntavaalien jälkeen nimitettävälle hallitukselle.