Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

12.4.2019 13.00 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kaksi viikkoa jäsenvaltiossa työskennelleen työntekijän oikeudesta säilyttää työntekijän asema ja oikeudesta työnhakijan tukeen

EUT katsoo irlantilaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttänyt jäsenvaltion kansalainen, joka on saanut toisessa jäsenvaltiossa työntekijän aseman työskenneltyään siellä kahden viikon ajan muuten kuin määräaikaisella työsopimuksella ennen joutumistaan työttömäksi tahtomattaan, säilyttää työntekijän aseman vielä vähintään kuuden kuukauden ajan kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, kunhan hän ilmoittautuu työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää, onko kyseisellä kansalaisella direktiivin 2004/38 24 artiklan 1 kohdassa taatun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaan siis oikeus saada sosiaalihuoltoavustuksia tai mahdollisesti sosiaaliturvaetuuksia ikään kuin hän olisi vastaanottavan jäsenvaltion kansalainen.

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.