-
Hallintolainkäyttö
- Hallintopäätös
- Hallintoriita
- Hallintosopimus
- Hyödyntämiskielto
- Muutoksenhaku hallintoasiassa
- Määräaikojen laskeminen
- Puhevalta
Muutoksenhaku hallintoasiassa
- Uutiset
30.1.2023 9.14
Covid-19: Kuntourheilijan valitus AVI:n päätöksestä olisi tullut jättää tutkimatta - KHO kumosi HAO:n päätöksen, jolla AVI:n päätöstä oli kuntosalitoimintaa harjoittavan yrityksen valituksen johdosta pidetty lainvastaisena kuntosalien osaltaPäätöstä ei ollut nimenomaisesti kohdistettu kuntoharjoitteluharrastuksensa estymiseen vedonneeseen A:han eikä sillä ollut asetettu velvollisuuksia, rajoituksia tai kieltoja, joiden toteuttamisesta juuri A olisi ollut oikeudellisesti vastuussa. Päätös ei ollut vaikuttanut A:n oikeudelliseen asemaan välittömästi. Yrityksen valituksen osalta KHO katsoi, että asiantuntemus covid-19-taudin leviämisen riskeistä oli otettu asianmukaisesti huomioon AVI:n päätöksenteossa. AVI:n päätös oli perustunut riittävään selvitykseen ja perusteltu asianmukaisesti. HAO:n päätökset kumottiin. Pohjois-Suomen AVI:n päätös jäi siten voimaan. - Uutiset
13.1.2023 12.53
Asianajajan puheenvuoroja verotuksesta: muutoksenhakukirjelmän laatiminen veroriidassaVerotusta käsittelevän kymmenosaisen videosarjan ensimmäisessä osassa asianajaja Jouni Weckström tarkastelee muutoksenhakukirjelmän laatimisessa huomioitavia keskeisiä seikkoja. Kirjelmän laatimisessa verovelvollisen on eroteltava, miltä osin on tarpeellista selventää tosiseikkoja ja todisteita, ja miltä osin kyse on pikemmin oikeudellisia tulkintoja koskevasta argumentoinnista. - Uutiset
5.1.2023 11.05
KHO: Hallinto-oikeustuomarin esteellisyys ja muutoksenhakijoiden oikeus valittaa maantien yleissuunnitelmapäätöksestäSe seikka, että samaa aluetta koskevaa asemakaavaa koskevassa valituksessa oli kysymys osin samoista tosiseikoista ja vedottu osin samoihin seikkoihin kuin nyt ratkaistavana olleessa asiassa, ei antanut perusteltua aihetta epäillä hallinto-oikeustuomareiden puolueettomuutta yleissuunnitelmaa koskevassa asiassa. Muutoksenhakijoilla oli valitusoikeus yleissuunnitelmaa koskevasta päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle. - Uutiset
20.12.2022 12.15
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kelan huomiota hallintolain valitusosoitusta koskevan säännöksen huolelliseen soveltamiseenKela ei ollut liittänyt kantelijan opintotukihakemusta koskevaan päätökseen valitusosoitusta vaan ilmoittanut päätöksessä, ettei siihen voinut hakea muutosta. - Uutiset
5.12.2022 9.33
KHO: Rikosylikonstaapelin viran tehtäväpiirin muuttamisessa poistamalla esimiestehtävät ja vaihtamalla sijoitusyksikköä oli ollut kysymys työnantajan direktio-oikeuteen kuuluvasta ratkaisusta, joka ei ollut valituskelpoinenAsiassa oli poliisilaitoksen valituksesta arvioitavana, oliko A:n rikosylikonstaapelin viran tehtäväpiirin muuttamisessa kysymys työnantajan direktio-oikeuteen kuuluvasta ratkaisusta, johon ei saanut HOL 6 §:n 2 momentti huomioon ottaen hakea muutosta valittamalla. Kun arvioitiin ratkaisun valituskelpoisuutta, oli otettava huomioon muutoksen vaikutukset A:n virkamiesoikeudelliseen asemaan ja etuihin. Muutos ei ollut merkinnyt viran sijoituspaikkakunnan muuttumista. - Uutiset
28.10.2022 9.12
KHO:n ratkaisu asiakirjajulkisuudesta ja yliopiston päätöksen valituskelpoisuudestaAsiakirjajulkisuus – Tutkinta hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä – Asiakirjan julkisuusarvioinnin osalta lopulliseksi tarkoitettu ratkaisu – Yliopiston päätös olla salaamatta tai poistamatta eräitä tietoja loppuraportista – Muutoksenhaku – Valituskelpoisuus – Valitusoikeus - Uutiset
26.10.2022 9.37
KHO:n ratkaisu käännyttämispäätöksestä valittamisestaUlkomaalaisasia – Kansainvälisen suojelun hakemus – Hakijan käännyttäminen – Hakijan puolison ja lapsen valitusoikeus käännyttämispäätöksestä - Uutiset
22.9.2022 10.30
Hallinto-oikeus: Otto-oikeuden nojalla tehtyihin päätöksiin oli ensin haettava oikaisua kunnanhallitukseltaOtto-oikeuden käyttäminen merkitsi sitä, että asiat olivat siirtyneet kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäviksi. Valitukset HAO:lle koskivat siten kunnanhallituksen sellaisia päätöksiä, joista ei voitu suoraan tehdä kunnallisvalituksia HAO:lle, vaan näihin otto-oikeuden nojalla tehtyihin päätöksiin oli ensin haettava oikaisua kunnanhallitukselta. Tämän vuoksi HAO:n oli jätettävä valittajan valitukset tutkimatta. Kunnanhallituksen päätöksiin virheellisesti liitetyt valitusosoitukset HAO:een oli poistettava. (Ei lainvoim. 22.9.2022) - Uutiset
15.9.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Toimeentulotukipäätöksen antaminen käytettävissä olevien tietojen pohjaltaMikäli toimeentulotukiasiakas on peittänyt pankkitiliotteestaan arkaluonteisiksi katsomiaan tietoja, on Kelan arvioitava, mikä merkitys tällä seikalla on toimeentulotukea määrättäessä. AOA:n huomio asiassa kiinnittyi kuitenkin siihen, että kantelija oli hakemusten vireillä ollessa vastannut Kelan lisäselvityspyyntöihin, että hänen toimittamansa lisäselvityksen tulee riittää ja että hän odottaa lakiin perustuvaa tietoa siitä, miksi hänen toimittamansa selvitys ei riitä, sekä päätöstä hakemukseensa. Tämä oli AOA:n mielestä tulkittava kantelijan ilmoitukseksi siitä, ettei häi tule toimittamaan enempää selvitystä ja että hän odottaa viipymättä perusteltua päätöstä. Näin ollen Kela olisi voinut ratkaista hakemukset viipymättä käytettävissään olleiden tietojen perusteella, eikä jäädä odottamaan lisäselvityspyynnöissään antamansa määräajan päättymistä ja tehdä ratkaisua 7 arkipäivän kuluessa siitä. Kela olisi voinut tarpeelliseksi katsoessaan vielä tiedustella erikseen kantelijalta tämän suostumusta päätöksentekoon käytettävissä olevien tietojen pohjalta. Asiakirjoista ei ilmennyt, että suostumusta olisi tiedusteltu. Kantelijan oikeusturvan mukaista olisi ollut myös antaa hänelle viipymättä perusteltu muutoksenhakukelpoinen päätös. - Uutiset
30.8.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Verotuksen oikaisulautakunta oli voinut jättää yhtiön oikaisuvaatimuksen tutkimattaYhtiön oikaisuvaatimuksessa ei voitu katsoa hallintolain 49 d §:n mukaisesti ilmoitetun, millaista oikaisua siinä vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan. Oikaisulautakunnassa käsillä ollut muutoksenhakuasetelma ei ollut sillä tavoin selkeä ja yksinkertainen, että asian tutkimisen asianmukainen kohdentaminen olisi ollut mahdollista ilman tällaista nimenomaista yksilöimistä. Oikaisulautakunta oli varannut yhtiölle riittävän määräajan täydentää oikaisuvaatimustaan, mutta oikaisuvaatimusta ei ollut täydennetty annetussa määräajassa eikä ennen oikaisulautakunnan päätöksen tekemistä. (Ei lainvoim. 30.8.2022) - Uutiset
12.8.2022 10.35
Apulaisoikeusasiamies: Helsingin vankila menetteli lainvastaisesti, kun kantelijan pyyntöä lähettää valitus karanteenipäätöksestä sähköisesti ei noudatettu - vankiterveydenhuollon yksikkö menetteli lainvastaisesti päätöksen tiedoksiannossaVankila tarjosi kantelijalle valituksen lähettämistä varten kirjekuoren, jossa postimaksu oli valmiiksi maksettu. Vaikka postittaminen jätettiin kantelijan vastuulle, vankilan menettely vastasi käytännössä kutakuinkin sitä, että vankilan henkilökunta olisi toimittanut valituksen tuomioistuimelle postitse. Kantelija kuitenkin vaati, että valitus olisi tullut lähettää sähköisesti. AOA katsoi, että tässä tapauksessa lain edellytys ”viipymättä” tarkoitti, että valitus, joka sisälsi vaatimuksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä, olisi tullut toimittaa kantelijan pyytämin tavoin sähköisesti. Helsingin vankila oli menetellyt lainvastaisesti, kun kantelijan pyyntöä ei noudatettu. Päätöksen tiedoksiannon osalta AOA katsoi, että vankiterveydenhuollon yksikkö oli menetellyt lainvastaisesti, kun kantelijalle oli vasta 19.2.2021 annettu kirjallisena tiedoksi päätös, joka oli tehty 3.2.2021, jonka voimassaoloaika päätöksen mukaan oli 3.–17.2.2021 ja joka lisäksi on laadultaan sellainen, että se voidaan panna täytäntöön heti muutoksenhausta huolimatta, jolloin siihen tulisi olla mahdollisuus hakea täytäntöönpanon kieltoa tai keskeytystä. - Uutiset
8.8.2022 11.30
Voimankäyttö lapsen kiinnipitotilanteessa - apulaisoikeusasiamieheltä huomautus koulukodille ja hyvitysesitys Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalle perusoikeuksien loukkauksestaKantelija oli menettänyt päätöksenteossa tapahtuneiden laiminlyöntien johdosta perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeutensa saattaa häntä koskeva asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Menettelyn moitittavuutta lisäsi se, että kyseessä oli ollut haavoittuvassa asemassa oleva lapsi, jonka oikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen oli viranomaisen ja sen toimeksiannosta toimivien tahojen toimenpiteiden varassa. AOA korosti vielä, että koulukodin oli täytynyt olla tietoinen lastensuojelulain mukaisista velvoitteistaan. AOA kiinnitti lisäksi koulukodin huomiota siihen, mitä hän oli todennut kiinnipidosta ja tavanomaisesta sijaishuoltopaikassa annettavasta kasvatuksesta ja huolenpidosta. AOA esitti, että kantelijan perusoikeuksien toteuttamisesta vastuussa ollut Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala hyvittäisi kantelijalle hänen perusoikeuksiensa loukkaukset. - Uutiset
5.8.2022 16.00
Esitys Maahanmuuttoviraston automaattiseen päätöksentekoon liittyvästä oikaisumahdollisuudesta lausunnoilla 8.9. astiSisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen maahanmuuton erityislainsäädännön muutoksista, joiden tarkoitus on mahdollistaa automaattinen päätöksenteko Maahanmuuttoviraston toiminnassa. Näin yksinkertaisemmat asiat voitaisiin ratkaista mahdollisimman tehokkaasti. - Uutiset
17.6.2022 12.10
JFT:ssä vertaillaan Suomen ja Ruotsin hallintoprosessilakien välisiä eroja viittauskäytännössäHallintotuomioistuinten tehtävänä on sekä Suomessa että Ruotsissa ratkaista viranomaisten päätöksiin kohdistuvia valituksia. Molempien maiden valituslupajärjestelmissä on yhtäläisiä piirteitä, kuten oikeudenkäymiskaaren säännösten ajoittainen soveltaminen oikeudenkäynneissä hallintotuomioistuimissa. Miksi sekä Suomen että Ruotsin hallintoprosessilaeissa on päädytty käyttämään suoria viittauksia oikeudenkäymiskaaren säännöksiin sen sijaan, että säännökset löytyisivät suoraan hallintoprosessilaeista? Miten viittauksia käytetään ja onko niiden käyttö muuttunut hallintoprosessilakien uudistamisen yhteydessä? Näihin kysymyksiin vastaa Michaela Ribbing, hallinto-oikeuden lehtori Tukholman yliopistosta, referee-artikkelissaan "Hänvisningar i förvaltningsprocessuell lagstiftning – en svensk-finsk jämförelse", joka on julkaistu JFT:n 2/2022 numerossa. - Uutiset
16.6.2022 10.30
KHO: Eläinsuojeluyhdistys ei ollut asianosainen purkuhakemuksen kohteena olevassa asiassa, eikä sillä näin ollut oikeutta hakea KHO:n päätöksen purkamistaValvontaeläinlääkärin päätöksen mukaan A:n omistaman koiran omistusoikeus oli siirretty A:lta löytöeläintalolle, jonka toiminnasta eläinsuojeluyhdistys vastasi. Asiassa oli ratkaistavana, oliko eläinsuojeluyhdistyksellä oikeus hakea KHO:n päätöksen purkamista. - Uutiset
10.6.2022 8.08
Hallitus esittää muutoksia hallintopäätöksistä valittamiseenHallitus esittää, että useimmista viranomaisen hallintopäätöksistä valitettaisiin jatkossa hallinto-oikeuteen eikä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös tietyistä yleisten tuomioistuinten hallintopäätöksistä valitettaisiin hallinto-oikeuteen. Ehdotettu valitustie vastaisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain pääsääntöä eli viranomaisten tekemistä hallintopäätöksistä valitettaisiin jatkossa hallinto-oikeuteen ja vain valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä valitetaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. - Uutiset
24.5.2022 11.30
KHO: HAO:n päätökseen, joka koski kiireellisen sijoituksen aikana tehtyä sijaishuoltopaikan muuttamista, ei saanut valittamalla hakea muutostaLastensuojelulain 92 §:n muutos korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisun KHO 2016:133 jälkeen ei ollut muuttanut oikeustilaa tältä osin. - Uutiset
21.4.2022 10.30
KHO:n ratkaisu lapsen yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassaHallintolainkäyttö – Valituskelpoisuus – Pätemättömän hallintopäätöksen kumoaminen – Lastensuojelu – Valitusoikeus hallinto-oikeuden päätöksestä – Lapsen oikeus käyttää laillisen edustajan ohella erikseen puhevaltaansa - Uutiset
5.4.2022 15.55
Hallinto-oikeus: Ulkomaalaisen puolisolla ei ollut oikeutta valittaa maasta poistamista ja maahantulokieltoa koskevasta päätöksestäTapauksen oloissa ja kun otettiin huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, hallinto-oikeus katsoi, että kansainvälistä suojelua koskevan uusintahakemuksen käsittelyn yhteydessä tehdyllä maasta poistamisella ja maahantulokiellolla ei ollut sellaista välitöntä vaikutusta puolison oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun, että hänellä olisi asiassa valitusoikeus. Hänen valituksensa jätettiin siksi tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 5.4.2022) - Uutiset
28.3.2022 14.41
OTT Pekka Vihervuoren selvitys: Muutoksenhakusääntely ilmastolaissa edistäisi oikeusvarmuuttaIlmastolain muutoksenhakua koskeva selvitys on valmistunut. Selvityksessä oikeustieteen tohtori Pekka Vihervuori arvioi ilmastolain nojalla laadittavien ilmastopolitiikan suunnitelmien valituskelpoisuutta sekä sitä, millä tahoilla voisi olla valitusoikeus. Selvityksessä esitetään, että muutoksenhaku olisi tarpeen sisällyttää ilmastolakiin. Selvitys tukee syksyllä annettavan ilmastolain muuttamista koskevan esityksen valmistelua.