Avioliitto
- Uutiset
16.7.2014 9.42
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 4.7.–9.7.2014 koskevat tavaramerkin loukkausta ja siitä seuraavan rangaistuksen määräämistä, kiinteistön halkomisesta tehdyn sopimuksen voimassaoloa, sivullisen valitusta ulosottoasiassa ja tilannetta, jossa puolison omaisuuden määrä voi mahdollisesti vaikuttaa velkajärjestelyn piiriin pääsemiseen. - Uutiset
4.7.2014 8.02
Ulkomailta – Ruotsi: Kesällä voimaan tulleita säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesällä 2014 Ruotsissa voimaan tulleisiin muutoksiin sisältyy merkittäviä uudistuksia monella oikeuden eri osa-alueella. Työympäristö- ja työaikasäännöksiä kiristettiin, kuluttajansuojaa luotonannon sekä ylivelkaantumisen yhteydessä parannettiin; minkä lisäksi myös asumisoikeusasuntojen jälleenvuokrausta asuntopulan vähentämiseksi on lainsäädännöllä pyritty helpottamaan. Lisäksi esimerkiksi puhelinoperaattorin vaihtaminen helpottuu, kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa operaattorin kanssa solmittu sopimus kuukauden irtisanomisajalla. - Uutiset
25.6.2014 11.55
Lakivaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 10–6Avioliittolain ym. lakien muuttamista koskeva kansalaisaloite (M 10/2013) kirjattiin lakivaliokunnalle saapuneeksi 27. helmikuuta 2014. Valiokunta kuuli aloitteen tekijöiden edustajia julkisessa kuulemisessa 13. maaliskuuta 2014. Kevään aikana valiokunta on kuullut asiasta noin 60 asiantuntijaa. Kokouksessaan 25. kesäkuuta lakivaliokunta päätti, että kansalaisaloitteesta laaditaan mietintö. Kansalaisaloitteeseen sisältyvät lakiehdotukset hylättiin. - Uutiset
6.5.2014 14.00
Tutkielma: Miten leskeksi jäävän puolison asemaa voidaan parantaa jäämistö- ja aviovarallisuusoikeudellisin keinoin?Wille Mäntylän oikeustieteellisen tutkielman aiheena on lesken aseman turvaamiseen tähtäävät jäämistö- ja aviovarallisuusoikeudelliset keinot. Tutkimuksen lähtökohtana on tilanne, jossa perittävältä jää rintaperillisiä ja leski ei siten peri puolisoaan. Tarkastelun kohteena ovat nykyisen lainsäädännön tarjoamat välineet lesken aseman parantamiseen. Näistä mielenkiinto kohdistuu erityisesti avioehtosopimukseen, testamenttiin, lahjaoikeustoimeen sekä henkivakuutukseen. Tutkimuksessa painottuvat lesken intressit. Vähemmälle huomiolle jäävät siten myös järjestelyiden kohtuullisuus tai jopa hyväksyttävyys. - Uutiset
11.3.2014 14.00
Lakivaliokunnan julkinen kuuleminen tasa-arvoisesta avioliittolaista suorana verkkolähetyksenä torstaina 13. maaliskuutaEduskunnan lakivaliokunta järjestää julkisen kuulemisen kansalaisaloitteesta tasa-arvoinen avioliittolaki (M 10/2013) torstaina 13. maaliskuuta klo 10–12. Kuultavina ovat aloitteen tekijöiden edustajat. - Uutiset
27.1.2014 17.01
Kreikka alkaa soveltaa EU:n sääntöjä, joilla helpotetaan kansainvälisten pariskuntien tilannettaEuroopan komissio hyväksyi tänään Kreikan päätöksen ryhtyä soveltamaan 15 EU-maassa jo käytössä olevia EU:n sääntöjä, joiden mukaan kansainväliset avioparit voivat valita, minkä maan lakia sovelletaan, jos liitto päättyy avio- tai asumuseroon. Nämä uudet säännöt tulivat voimaan kesäkuussa 2012, ja niiden yhteydessä käytettiin ensimmäistä kertaa nk. EU-maiden tiiviimmän yhteistyön menettelyä. - Uutiset
14.1.2014 9.00
Liisa Nieminen perustuslakiblogissa: Tapaus Hamalainen v. Suomi ihmisoikeustuomioistuimen suureen jaostoon – samaa sukupuolta olevien oikeus solmia avioliitto keskenään?Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto käsittelee parhaillaan suomalaisen transsukupuolisen henkilön valitusta. Valittaja ei ole voinut Suomen lain mukaan saada uutta sukupuoltaan vastaavaa henkilötunnusta, koska hänen aviopuolisonsa ei ole antanut siihen suostumustaan. Suomen laki ei salli samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Puolisot haluavat kuitenkin jatkaa avioliittoaan. Rekisteröity parisuhde ei heidän mielestään anna heille itselleen ja heidän lapselleen samanlaista turvaa kuin avioliitto. Avioero olisi puolestaan vastoin heidän uskonnollista vakaumustaan. Ihmisoikeustuomioistuin tuskin velvoittaa Suomea kuitenkaan säätämään sukupuolineutraalista avioliitosta, arvioi valtiosääntöoikeuden dosentti Liisa Nieminen perustuslakiblogissa. Mutta onko kyse esimerkiksi perhe-elämän suojan loukkauksesta, jos henkilöiden tulee ottaa avioero, jotta toinen osapuoli voi ottaa uutta sukupuoltaan vastaavan henkilötunnuksen? - Uutiset
3.1.2014 12.38
Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta 2012 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksiaParisuhteessa olevista naisista kymmenen prosenttia ja miehistä kuusi prosenttia ilmoitti joskus elämänsä aikana kokeneensa fyysistä väkivaltaa nykyisen parisuhdekumppaninsa taholta. Kuluneen vuoden aikana fyysistä parisuhdeväkivaltaa oli kokenut viisi prosenttia naisista ja kaksi prosenttia miehistä. Nuoremmissa ikäryhmissä parisuhdeväkivallan tai uhkailun kokeminen oli selkeästi vanhempia ikäryhmiä yleisempää, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsauksesta. - Uutiset
13.12.2013 6.45
EU-tuomioistuin: Parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa olevalle työntekijälle on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöilleEU-tuomioistuin katsoo ranskalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että työntekijälle, joka elää parisuhteessa (PACS) samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöille, mikäli samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto ei ole mahdollista. - Uutiset
25.11.2013 15.40
Komissio esitteli viisi toimenpidettä EU:n kansalaisten vapaan liikkumisen tueksiVapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen käytännön soveltaminen on aiheuttanut huolta eräissä jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi komissio on julkaissut tiedonannon, jossa esitetään kansallisia ja paikallisviranomaisia auttavia toimenpiteitä EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamista ja vapaata liikkuvuutta koskevien EU:n sääntöjen käytännön soveltamisesta aina lumeavioliittojen ehkäisyyn. - Uutiset
22.11.2013 12.00
Tuulikki Mikkola: Toimitusositus ja kansainväliset liittymät – Pesänjakajan haasteista rajat ylittävissä menettelyissäProfessori Tuulikki Mikkolan Edilexin referee-artikkelissa selvitetään rajat ylittävissä ositustapauksissa kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia kysymyksiä pesänjakajan velvoitteiden näkökulmasta. Artikkelissa käsitellään avioliiton varallisuusjärjestelmää ja pesänjakajan velvoitteita niissä tilanteissa, joissa aviovarallisuusjärjestelmä puretaan toimitusosituksessa. Vaikka näkökulma on osituksissa, koskevat artikkelin yleiset johtopäätökset soveltuvin osin myös perinnönjakoja. - Uutiset
12.11.2013 8.01
EIT:n suuri jaosto: Avioliiton kaltaista rekisteröityä siviilioikeudellista parisuhdetta ei voi rajata ainoastaan eri sukupuolta olevilleEIT katsoi, että Kreikan avioliittolain rinnalle säädetty ns. "joustavampi" oikeudellinen kehys parisuhteen rekisteröimiseksi, jota sovellettiin ainoastaan eri sukupuolta oleviin pareihin ei ollut EIS:n mukainen. - Uutiset
11.9.2013 15.28
Työryhmä ryhtyy uudistamaan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettua lakiaEN:n ihmisoikeusvaltuutettu on kehottanut Suomea poistamaan transsukupuolisia henkilöitä koskevat lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset sukupuolen vahvistamisen edellytyksinä. STM:n asettaman työryhmän toimikausi kestää syyskuun 2014 loppuun saakka. - Uutiset
17.7.2013 11.12
Ulkomailta – Britannia: Parlamentilta lopullinen hyväksyntä homoavioliitoilleBritannian parlamentin alahuone hyväksyi viimeiset muutokset lakiin, joka sallii samaa sukupuolta olevien parien avioliitot Englannissa ja Walesissa. Laki vaatii enää kuningattaren hyväksynnän, joka on vain muodollisuus. Tämän jälkeen voimaantulosta voidaan säätää asetuksella. - Uutiset
28.6.2013 14.01
Ulkomailta – Yhdysvallat: Liittovaltion tunnustettava osavaltioiden hyväksymät homoliitotYhdysvalloissa korkeimman oikeuden keskiviikkona antaman tuomion mukaan ”Defense of Marriage Act” (DOMA), joka määritti avioliiton liittovaltiotasolla vain miehen ja naisen väliseksi, on perustuslain vastainen. Päätös syntyi äänin 5–4. - Uutiset
31.5.2013 12.42
Valtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta yksinkertaistaa asiakirjojen muodollisia hyväksymismenettelyjäValtioneuvosto lähetti 30. toukokuuta eduskunnalle EU:n komission tekemän ehdotuksen asetukseksi, jolla yksinkertaistettaisiin tiettyjen yleisten asiakirjojen hyväksymistä rajat ylittävissä tilanteissa. Tavoitteena on vähentää muodollisuuksien aiheuttamaa oikeudellista epävarmuutta, kustannuksia ja pitkällisiä menettelyjä. Asetus sisältäisi myös suojatoimet, joilla estetään väärennettyjen asiakirjojen käyttö. Valtioneuvosto suhtautuu ehdotukseen myönteisesti. - Uutiset
17.5.2013 11.55
KKO:n ratkaisu osituksen sovitteluvaatimuksen muuttamisesta, sovittelun edellytyksistä sekä kiinteistön myyntiluvastaKorkein oikeus katsoi muun muassa, että asiassa ei ollut kysymys kielletystä kanteen muuttamisesta, vaan KKO:ssa esitetty sovitteluvaatimus merkitsi vaatimuksen supistamista. Miehen moitekanteessa esittämästä vaatimuksesta käräjäoikeus oli myöntänyt pesänjakajalle oikeuden myydä kiinteistö osituksen toimittamiseksi. Koska osituksen osapuolilla ei ole oikeutta tehdä sanotunlaista esitystä, vaatimusta ei olisi tullut tutkia. Myyntilupaa koskeva määräys kumottiin. - Uutiset
24.4.2013 9.05
Ulkomailta - Ranska: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ja adoptiot sallitaanRanskan parlamentin alahuone on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot ja adoptiot sallivan lakiehdotuksen. Ehdotus hyväksyttiin äänin 331-225. Parlamentin ylähuone hyväksyi lakiehdotuksen jo aiemmin, ja se vaatii vielä presidentin vahvistuksen. Presidentti François Hollande kannattaa ehdotusta. - Uutiset
19.3.2013 12.04
Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista kerännyt kannatusta ennätysnopeasti - kansalaisaloite täytti vuodenKannatusilmoitusten kerääminen kansalaisaloitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista alkoi tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta. Eduskuntakäsittelylle vaadittava 50 000 kannattajan raja ylittyi jo ensimmäisenä päivänä. - Uutiset
18.3.2013 14.45
Liikennevahinkolautakunta: Avioliiton solmiminen alle 21-vuotiaana ei oikeuta perhe-eläkkeen lakkauttamiseen ilman tapauskohtaista selvitystäLautakunta totesi vakuutuslaitokselle antamassaan lausunnossaan, että liikennevahingossa menehtyneen henkilön alle 21-vuotiaan lapsen avioliiton solmimisen vaikutus hänen taloudellisiin olosuhteisiinsa ja elatuksen tarpeeseensa edellyttää tapauskohtaista selvittämistä eikä lapsen oikeutta perhe-eläkkeeseen voida lakkauttaa ilman tämän selvityksen tekemistä.