Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KHO 2013:128 – Valtionapuviranomaisen virheet takaisinperinnän kohtuullistamisperusteena

Voutilainen, Tomi

Lakimies 1/2014 s. 130–138
20.2.2014
Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Korkein hallinto-oikeus otti vuosikirjaratkaisussaan 2013:128 kantaa valtionavustuksen takaisinperintään ja siihen liittyvän koronmaksun kohtuullistamiseen tilanteessa, jossa valtionapuviranomaisen menettelyissä valtionavustuksen myöntämisessä sekä käytön valvonnassa oli ilmennyt ulkoisessa tarkastuksessa puutteita. Valtionavustuksen käytön valvontaa ei ollut järjestetty valtionavustuslain ja valtion talousarvioasetuksen mukaisesti asianmukaisella tavalla. KHO arvioi valtionavustusmenettelyissä ilmenneet heikkoudet ja puutteet sellaisiksi, että valtionavustuslain 26 §:ssä säädetyt kohtuullistamisedellytykset täyttyivät siten, ettei valtionavustuksen takaisinperittävälle määrälle tarvinnut maksaa edes osittain korkoa. KHO:n ratkaisun merkitys voidaan nähdä vastaavissa tapauksissa valituksia hillitsevänä, koska KHO ei ole katsonut valtionavustusten takaisinperintää kohtuuttomaksi, vaikka valtionapuviranomainen ei ollut hoitanut velvollisuuksiaan kaikilta osin lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Pelkästään valtionapuviranomaisen menettelyissä olevat virheet ja heikkoudet eivät muodosta perustetta olla perimättä takaisin valtionavustusta, jos avustusta ei ole käytetty valtionavustusehtojen tai valtionavustuslain mukaisesti. Tähän ei voi saada myöskään täyttä luottamuksensuojaa, koska takaisinperintä perustuu perusteettoman edun palauttamiseen, olipa syy sitten valtionapuviranomaisen tai valtionavustuksen saajan toiminnassa.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.