Viittauksia muualta lainsäädännöstä
Hallintolaki
- Ulosottolaki (kumottu) 3 luku 37 §
- Laki apteekkimaksusta (kumottu) 4 §
- Sotilasvammalaki 3 luku 29 §
- Laki asianajajista 7 j §
- Laki eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista 1 a §
- Vesilaki (kumottu) 2 luku 14 a §
- Laki Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa 26 §
- Laki valtion taiteilija-apurahoista 4 b §
- Steriloimislaki 5 §
- Laki valtion alustakauksista 9 b §
- Ulkoilulaki 4 luku 29 §
- Laki ympäristönsuojelu- ja energiainvestointeihin myönnettävistä valtiontakauksista 6 b §
- Asetus isyyden vahvistamisesta ja kumoamisesta sekä lapsen elatuksesta (kumoutunut) 8 §
- Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 3 luku 33 §
- Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 2 luku 8 §
- Etuostolaki 2 luku 9 §
- Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 2 luku 8 a §
- Maa-aineslaki 13 §
- Asetus ylikuormamaksusta 2 §
- Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa 8 a §
- Hallintomenettelylaki (kumottu)
- Laki oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta 11 a §
- Sosiaalihuoltolaki (pääosin kumottu) 7 luku 45 §
- Merimiesten vuosilomalaki 28 §
- Yrityskiinnityslaki 3 luku 26 §
- Potilasvahinkolaki (kumottu) 11 b §
- Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa 4 luku 23 a §
- Lääkelaki 11 luku 102 §
- Ydinenergialaki 5 luku 23 §
- Ydinenergialaki 9 luku 60 a §
- Laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta 13 §
- Laki asumisoikeusasunnoista (kumottu) 12 luku 53 §
- Laki asumisoikeusasunnoista (kumottu) 12 luku 55 §
- Laki Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta 4 luku 19 §
- Poronhoitolaki 6 a luku 37 §
- Laki vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta 9 §
- Mielenterveysasetus 3 luku 8 §
- Valtion maksuperustelaki 4 luku 11 a §
- Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 15 §
- Laki panttilainauslaitoksista 5 luku 40 c §
- Alusrekisterilaki 2 luku 12 §
- Metsästyslaki 3 luku 21 §
- Laki riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta 7 a §
- Kirkkolaki (kumottu) 2 osa 6 luku 58 §
- Kirkkolaki (kumottu) 3 osa 7 luku 5 §
- Aravalaki 7 luku 39 §
- Aravarajoituslaki 21 §
- Laki omistusasuntolainojen korkotuesta 14 §
- Kotikuntalaki 3 luku 7 c §
- Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 6 luku 39 §
- Laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta (pääosin kumottu) 3 luku 7 d §
- Valtion virkamieslaki 14 luku 59 §
- Terveydensuojelulaki 15 luku 59 a §
- Arkistolaki 5 luku 21 §
- Taimiaineistolaki 5 luku 16 §
- Tullilaki (kumottu) 28 a §
- Laki alusturvallisuuden valvonnasta 5 luku 18 §
- Geenitekniikkalaki 10 luku 44 §
- Maakaari 2 osa 6 luku 10 §
- Kiinteistönmuodostamislaki 23 luku 285 §
- Laki saamelaiskäräjistä 1 luku 4 a §
- Maastoliikennelaki 5 luku 31 §
- Laki omistusasuntolainojen valtiontakauksesta 16 §
- Laki asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta 12 §
- Sähköturvallisuuslaki (kumottu) 5 luku 24 e §
- Laki Kuntien takauskeskuksesta 15 §
- Laki Kuntien takauskeskuksesta 16 §
- Hallintolainkäyttölaki (kumottu) 2 osa 8 luku 43 §
- Hallintolainkäyttölaki (kumottu) 2 osa 8 luku 48 §
- Hallintolainkäyttölaki (kumottu) 2 osa 9 luku 55 §
- Luonnonsuojelulaki (kumottu) 1 a luku 6 m §
- Luonnonsuojelulaki (kumottu) 3 luku 22 §
- Ennakkoperintälaki 2 luku 18 §
- Laki eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista 5 §
- Laki peruskuivatustoiminnan tukemisesta (kumottu) 26 §
- Kiinteistörahastolaki 4 luku 18 e §
- Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta 3 luku 18 §
- Laki Suomen Pankista 4 luku 24 §
- Laki valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-, takaus- ja pääomasijoitustoiminnasta 8 a §
- Laki kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä 3 a §
- Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 7 luku 21 §
- Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 8 a luku 24 c §
- Lukiolaki (kumottu) 5 luku 19 a §
- Laki vapaasta sivistystyöstä 6 luku 21 §
- Laki taiteen perusopetuksesta 10 §
- Vaalilaki 1 osa 2 luku
- Konttilaki 11 §
- Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (pääosin kumottu, 8 luku jätetty voimaan) 4 luku 17 §
- Maankäyttö- ja rakennuslaki (Alueidenkäyttölaki) 23 luku 174 §
- Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (kumottu) 6 luku 44 §
- Laki holhoustoimesta 5 luku 34 §
- Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 4 luku 17 §
- Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 4 luku 19 §
- Konsulipalvelulaki 10 luku 35 §
- Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 8 luku 33 §
- Suomen perustuslaki 2 luku 21 §
- Ympäristönsuojelulaki (kumottu) 15 luku 108 a §
- Ympäristönsuojelulaki (kumottu) 15 luku 110 a §
- Ympäristönsuojelulaki (kumottu) 15 luku 112 §
- Ympäristönsuojelulaki (kumottu) 2 luku 17 §
- Maakaasumarkkinalaki (kumottu)
- Siemenkauppalaki (kumottu) 4 luku 18 §
- Aluevalvontalaki 5 luku 22 §
- Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2 luku 8 §
- Laki jalometallituotteista 5 luku 16 §
- Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä 15 §
- Laki työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta 4 §
- Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 9 luku 28 §
- Laki valtion vientitakuista 11 §
- Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta 6 luku 41 §
- Valtionavustuslaki 3 luku 11 §
- Valtionavustuslaki 4 luku 16 §
- Laki totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen (kumottu) 9 §
- Laki metsänviljelyaineiston kaupasta 8 luku 29 §
- Laki liikennevahinkolautakunnasta (kumottu) 5 §
- Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (kumottu) 4 §
- Kauppakamarilaki 10 §
- Kauppakamarilaki 6 §
- Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa 12 §
- Ajoneuvolaki (kumottu) 10 luku 82 §
- Ajoneuvolaki (kumottu) 11 luku 91 §
- Ajoneuvolaki (kumottu) 5 a luku 46 a §
- Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen hyväksynnästä (kumottu) 2 a luku 18 a §
- Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 1 luku 3 §
- Palosuojelurahastolaki 1 luku 7 §
- Palosuojelurahastolaki 2 luku 11 §
- Kansalaisuuslaki 8 luku 44 §
- Kansalaisuuslaki 8 luku 50 §
- Hautaustoimilaki 7 luku 18 §
- Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 5 luku 17 §
- Rataverolaki (kumottu) 3 luku 16 §
- Laki kasvinterveyden suojelemisesta (kumottu) 4 luku 15 §
- Laki kasvinterveyden suojelemisesta (kumottu) 4 a luku 15 c §
- Laki sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta (kumottu) 4 luku 15 §
- Laki eduskunnan virkamiehistä 15 luku 63 b §
- Laki polttoainemaksusta 23 §
- Tilastolaki 6 luku 27 §
- Ulkomaalaislaki 1 luku 4 §
- Laki työneuvostosta ja eräistä työsuojelun poikkeusluvista 1 luku 6 §
- Laki yleisistä kielitutkinnoista 13 §
- Laki yleisistä kielitutkinnoista 7 §
- Laki eräiden irtolastialusten turvallisesta lastaamisesta ja lastin purkamisesta 13 §
- Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä 1 a luku 6 l §
- Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä 3 luku 15 §
- Laki öljysuojarahastosta (voimassa 31.12.2024 saakka) 5 luku 28 §
- Laki maistraattien eräistä henkilörekistereistä (kumottu) 4 luku 12 §
- Valtioneuvoston asetus eräiden entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevien henkilöiden kielitutkinnon perusteista ja järjestämisestä 4 §
- Veripalvelulaki 4 luku 23 §
- Laki vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen asuntojen vapautumisesta käyttörajoituksista 6 §
- Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 12 luku 103 §
- Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 16 luku 126 §
- Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 1 luku 4 a §
- Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 2 luku 27 §
- Laki eräiden vuokratalolainojen lainaehtojen ilmoitusperusteisesta muuttamisesta 6 §
- Tasavallan presidentin asetus Ahvenanmaan maakunnassa suoritetuista ammattikorkeakoulututkinnoista (kumottu) 2 §
- Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta 3 luku 29 §
- Laki eräiden huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista (kumottu) 2 luku 13 §
- Vankeuslaki 1 osa 1 luku 1 §
- Tutkintavankeuslaki 1 osa 1 luku 1 §
- Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta 3 luku 16 §
- Väylämaksulaki 6 luku 25 §
- Elintarvikelaki (kumottu) 4 luku 36 §
- Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 1 osa 2 luku 3 §
- Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 1 osa 3 luku 17 §
- Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta 34 §
- Lannoitevalmistelaki (kumottu) 3 a luku 15 b §
- Lannoitevalmistelaki (kumottu) 4 luku 18 §
- Laki Pelastusopistosta 5 luku 37 §
- Laki maantieliikenteen liikenneyrittäjäkoulutuksesta 8 §
- Laki kuluttajariitalautakunnasta 3 luku 22 §
- Laki pelastustoimen laitteista (voimassa 31.12.2024 saakka) 14 §
- Laki Kioton mekanismien käytöstä 2 luku 10 §
- Ratalaki 2 luku 22 §
- Taksiliikennelaki (kumottu) 6 luku 27 §
- Laki julkisista hankinnoista (kumottu) 1 osa 1 luku 2 §
- Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (kumottu) 1 luku 2 §
- Laki uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä 3 luku 13 §
- Merimiespalvelulaki 4 luku 27 §
- Tilintarkastuslaki (kumottu) 7 luku 40 §
- Laki puolustusvoimista 2 luku 14 §
- Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta 3 luku 13 §
- Laki edunvalvontavaltuutuksesta 8 luku 41 §
- Ulosottokaari 3 luku 37 §
- Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta (kumottu) 2 luku 10 §
- Laki auktorisoiduista kääntäjistä 5 luku 21 §
- Laki meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta 6 luku 27 §
- Asevelvollisuuslaki 14 luku 126 §
- Siviilipalveluslaki 13 luku 96 §
- Laki Helsingin eurooppalaisesta koulusta 13 luku 42 §
- Laki maatalouden rakennetuista 10 luku 45 §
- Rehulaki (kumottu) 4 luku 24 §
- Huumausainelaki 5 luku 37 §
- Vakuutusyhtiölaki 10 osa 31 luku 7 a §
- Valtioneuvoston asetus poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta 20 §
- Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta 5 c §
- Laki kuluttajaneuvonnasta (kumottu) 2 §
- Laki ajoneuvojen siirtämisestä (kumottu) 10 §
- Laki ajoneuvojen siirtämisestä (kumottu) 9 §
- Laki vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta 17 §
- Laki valtiontakauksesta aravalainojen takaisinmaksamiseksi 16 §
- Laki Finanssivalvonnasta 2 luku 15 §
- Laki Finanssivalvonnasta 2 luku 9 §
- Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta (kumottu) 9 §
- Laki tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista 5 luku 24 §
- Laki Hansel Oy -nimisestä osakeyhtiöstä 3 b §
- Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta 5 luku 33 §
- Laki terveyden edistämisen määrärahasta 2 §
- Yliopistolaki 3 luku 30 §
- Yliopistolaki 5 luku 44 §
- Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 13 §
- Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista 4 luku 37 §
- Laki taksinkuljettajien ammattipätevyydestä (kumottu) 9 b §
- Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta (kumottu) 5 §
- Joukkoliikennelaki (kumottu) 3 luku 12 §
- Laki matkustaja-aluksen henkilöluetteloista 6 luku 24 §
- Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (kumottu) 18 b §
- Ilmailulaki (kumottu) 3 luku 29 §
- Merenkulun ympäristönsuojelulaki 13 luku 2 §
- Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä 12 luku 93 §
- Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta 6 luku 41 §
- Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (kumottu) 12 luku 64 §
- Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 7 luku 58 §
- Laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta 16 §
- Laki Verohallinnosta 3 luku 13 §
- Laki Verohallinnosta 4 luku 22 §
- Laki tulvariskien hallinnasta 17 §
- Laki eräistä EU-direktiiveissä säädetyistä lääkinnällisistä laitteista 4 luku 21 §
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus kameraalisen jaotuksen ja kuntajaon muuttamisesta 2 §
- Laki työsuojeluun liittyvien arviointielimien hyväksymisestä 4 §
- Laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta 5 luku 41 §
- Laki pienpuun energiatuesta (voimaan A:lla säädettävänä ajankohtana) 17 §
- Laki vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään 4 §
- Riistahallintolaki 3 luku 26 §
- Rautatielaki (kumottu) 13 luku 71 a §
- Päästökauppalaki (kumottu) 10 luku 58 §
- Pelastuslaki 15 luku 104 §
- Ajokorttilaki 9 luku 95 §
- Postilaki 6 a luku 35 g §
- Laki Suomen metsäkeskuksesta 5 luku 15 §
- Kaivoslaki 1 osa 1 luku 3 §
- Mittauslaitelaki 10 luku 51 §
- Kuvaohjelmalaki 6 luku 30 §
- Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista 19 §
- Laki pysäköinninvalvonnasta 15 §
- Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta 1 luku 4 §
- Pakkokeinolaki 10 luku 64 §
- Poliisilaki 5 luku 62 §
- Kuluttajaturvallisuuslaki 5 luku 30 §
- Kilpailulaki 5 luku 34 §
- Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista 22 luku 94 §
- Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta 14 a §
- Laki tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta 4 luku 16 §
- Laki valvontatoimenpiteitä ja vaihtoehtoisia seuraamuksia Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta 4 luku 12 §
- Laki tietoturvallisuuden arviointilaitoksista 4 luku 13 §
- Laivavarustelaki 4 luku 20 §
- Laki kasvinsuojeluaineista 9 luku 48 §
- Adoptiolaki 5 luku 36 §
- Laki kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta 8 §
- Laki Taiteen edistämiskeskuksesta 13 §
- Laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta 2 a luku 16 c §
- Sijoituspalvelulaki 3 osa 11 luku 24 §
- Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta (kumottu) 2 osa 2 luku 15 §
- Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (voimassa 31.12.2024 saakka) 14 luku 1 §
- Laki eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä 8 luku 36 §
- Laki eduskuntaryhmistä 3 luku 19 §
- Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta 3 luku 14 §
- Laki rakennuksen energiatodistuksesta 8 luku 26 §
- Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (kumottu) 5 luku 27 §
- Laki varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi 17 §
- Laki biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista 4 luku 29 §
- Laki puutavaran mittauksesta 5 luku 27 §
- Eläintautilaki (kumottu) 5 luku 37 §
- Laki tuulivoiman kompensaatioalueista 11 §
- Sähkömarkkinalaki
- Laki valvotusta koevapaudesta 1 luku 1 §
- Laki Energiavirastosta 5 §
- Laki Kansallisgalleriasta 6 luku 32 §
- Laki Business Finland Venture Capital Oy -nimisestä valtion kokonaan omistamasta osakeyhtiöstä 4 b §
- Laki säätiön valvontamaksusta 7 §
- Laki Poliisiammattikorkeakoulusta 7 luku 46 §
- Laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta 7 luku 29 §
- Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (kumottu) 2 luku 27 §
- Laki sähköisten tietullijärjestelmien yhteentoimivuudesta (kumottu) 18 §
- Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista (kumottu) 3 luku 14 §
- Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta (kumottu) 4 luku 29 §
- Laki vesikulkuneuvojen rekisteröinnistä (kumottu) 7 luku 42 §
- Ympäristönsuojelulaki 5 luku 43 §
- Laki EU-ympäristömerkistä 11 §
- Ammattikorkeakoululaki 4 luku 21 §
- Laki asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta 17 §
- Laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta 5 §
- Laki yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta 2 luku 10 §
- Laki rahoitusvakausviranomaisesta 2 luku 3 §
- Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta 8 §
- Sosiaalihuoltolaki 4 luku 31 §
- Laki yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta 12 §
- Laki uusjakojen tukemisesta 4 luku 22 §
- Isyyslaki (kumottu) 5 luku 28 §
- Laki tiettyjen uusiutuvaa energiaa käyttävien energiajärjestelmien asentajien kouluttajan hyväksymisestä 8 §
- Laki ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen tehtyjen muutosten sekä yleissopimukseen liittyvän kiinteiden irtolastien aluskuljetuksia koskevan kansainvälisen säännöstön (IMSBC-säännöstö) pakottavan osan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja IMSBC-säännöstön soveltamisesta 5 §
- Laki pyroteknisten tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta 6 luku 48 §
- Laki suoran lisäeläkejärjestelyn turvaamisesta työnantajan maksukyvyttömyyden varalta 8 §
- Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista (kumottu) 1 luku 2 §
- Laki luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta (kumottu) 6 luku 37 §
- Viittomakielilaki 4 §
- Kalastuslaki 3 luku 29 §
- Liikuntalaki 2 luku 11 §
- Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta 1 osa 1 luku 1 §
- Kuntalaki 4 osa 10 luku 75 §
- Laki laiva-apteekista 13 §
- Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta 3 luku 8 §
- Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 4 luku 30 §
- Valtioneuvoston asetus räjähteiden valmistuksen ja varastoinnin valvonnasta 2 luku 4 §
- Tilintarkastuslaki 7 luku 8 §
- Valtioneuvoston asetus kalastuksesta 4 luku 16 §
- Laki tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista 10 §
- Laki huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista 4 luku 34 §
- Laki Metsähallituksesta 6 luku 18 §
- Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä 5 §
- Laki eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista 14 §
- Panostajalaki 24 §
- Laki työntekijöiden lähettämisestä 6 luku 23 §
- Laki työntekijöiden lähettämisestä 7 luku 25 §
- Laki työntekijöiden lähettämisestä 8 luku 38 §
- Laki liikenneturvallisuusmaksusta 3 luku 12 §
- Laki vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta 4 luku 30 §
- Tuomioistuinlaki 5 osa 23 luku 6 §
- Laki eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä (kumottu) 20 §
- Hissiturvallisuuslaki 7 luku 67 §
- Sähköturvallisuuslaki 4 luku 80 §
- Laki räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta 3 luku 23 §
- Laki räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta 3 luku 21 §
- Painelaitelaki 8 luku 49 §
- Nuorisolaki 6 luku 27 §
- Laki tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinnasta 5 luku 15 §
- Laki päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensoimisesta (kumottu) 4 luku 16 §
- Laki lääkärin hyväksymisestä luokkaan A kuuluvien säteilytyöntekijöiden terveydentilan seurannan suorittavaksi lääkäriksi 5 §
- Laki kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta 8 a §
- Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 2 osa 2 luku 8 §
- Laki valtion virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamisesta 22 §
- Laki yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpanosta 1 luku 1 §
- Laki talous- ja velkaneuvonnasta 6 §
- Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista 5 luku 27 §
- Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta 8 §
- Laki sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta ja kaasukäyttöisen kuorma-auton hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta (kumottu) 12 §
- Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä 2 osa 3 luku 1 §
- Laki Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland -nimisestä osakeyhtiöstä 15 §
- Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa 3 luku 56 §
- Laki vakuutusten tarjoamisesta 8 luku 65 §
- Äitiyslaki (kumottu) 4 luku 24 §
- Laki perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä 18 §
- Kaasulaitelaki 3 luku 9 §
- Yksityistielaki 8 luku 88 §
- Tieliikennelaki 6 luku 174 §
- Elintarvikemarkkinalaki 8 a §
- Laki valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen 5 §
- Laki huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta 17 §
- Laki pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta 13 §
- Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä 15 §
- Laki valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla 5 §
- Laki ylioppilastutkinnosta 21 §
- Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä 3 luku 31 §
- Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 23 §
- Laki sotilastiedustelusta 9 luku 101 §
- Laki konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmästä 9 d §
- Laki korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta 6 luku 37 §
- Vesiliikennelaki 5 luku 102 §
- Vesiliikennelaki 8 luku 128 §
- Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 9 luku 94 §
- Kasvinterveyslaki 8 luku 39 §
- Laki Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä 4 luku 13 §
- Laki vihkimisoikeudesta 9 §
- Laki ajoneuvojen siirtämisestä 10 §
- Valtioneuvoston asetus elintarvikevalvonnasta (kumottu) 3 luku 8 §
- Valtioneuvoston asetus elintarvikevalvonnasta (kumottu) 3 luku 9 §
- Laki ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä 4 luku 11 §
- Laki yritysten määräaikaisesta kustannustuesta (voimassa 1.7.2020-30.6.2022) 9 §
- Laki aerosolien vaatimustenmukaisuudesta 3 luku 12 §
- Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta vuosina 2020 ja 2021 (voimassa 1.12.2020-31.3.2022) 6 §
- Laki kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta 18 §
- Rehulaki 4 luku 30 §
- Eläintautilaki 5 luku 28 §
- Elintarvikelaki 3 luku 33 §
- Laki asumisoikeusasunnoista 3 osa 12 luku 109 §
- Laki luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta 12 §
- Laki hyvinvointialueiden rahoituksesta 6 luku 30 §
- Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 9 luku 51 §
- Laki kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä 13 §
- Laki lääkinnällisistä laitteista 2 luku 9 §
- Laki valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista 5 c §
- Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista 4 luku 19 §
- Laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta 2 luku 21 §
- Laki kliinisestä lääketutkimuksesta 7 luku 30 §
- Laki Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta 2 luku 3 §
- Laki vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan määräaikaisesta tukemisesta (voimassa 1.1.2022–31.12.2028) 5 luku 21 §
- Laki luonnonmukaisesta tuotannosta 5 luku 43 §
- Laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta 7 luku 38 §
- Laki rekrytointitukikokeilusta (pääosin voimassa 1.3.2022–31.12.2023) 11 §
- Laki jalkineiden ja tekstiilituotteiden vaatimustenmukaisuudesta 3 luku 14 §
- Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 11 §
- Laki kuljetusalan yritysten määräaikaisesta polttoainetuesta (voimassa 1.9.2022–31.12.2022) 7 §
- Laki Saavutettavuuskirjasto Celiasta 11 §
- Laki asumisneuvonnan tuesta kunnille vuosina 2023–2027 (voimassa 1.1.2023–31.12.2027) 7 §
- Laki yhteishallinnosta valtion tukemissa vuokrataloissa 14 §
- Laki ympäristövahinkorahastosta (voimassa 1.1.2025 alkaen) 4 luku 29 §
- Laki yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelman hallinnoinnista 3 luku 12 §
- Laki tiettyjen Euroopan unionin ja kansallisten maatalouden tukien toimeenpanosta 6 luku 28 §
- Laki eräiden Euroopan laajuisen liikenneverkon hankkeiden lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä 3 luku 16 §
- Laki Ilmastorahasto Oy -nimisestä valtion kokonaan omistamasta osakeyhtiöstä 10 §
- Laki takautuvasti maksettavasta väliaikaisesta sähköhyvityksestä (voimassa 6.3.2023–30.6.2024) 10 §
- Laki sähköenergialaskujen maksuajan pidentämisestä ja sähköyhtiöiden maksuvalmiuden väliaikaisesta tukemisesta (voimassa 6.3.2023–31.12.2023) 13 §
- Laki sukupuolen vahvistamisesta 7 §
- Laki määräaikaisista maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuista (voimassa 1.4.2023–31.12.2023) 10 §
- Laki energiamarkkinariitalautakunnasta 3 luku 20 §
- Laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta 17 luku 100 §
- Luotsauslaki 10 luku 71 §
- Kaupparekisterilaki 7 luku 36 §
- Kirkkolaki 10 luku 1 §
- Laki evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta 8 §
- Vammaispalvelulaki (voimassa 1.1.2025 alkaen) 3 luku 35 §
- Laki rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta (voimassa 1.1.2025 alkaen) 13 §
- Laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista 16 §
- Päästökauppalaki 17 luku 102 §
- Laki Euroopan unionin hiilirajamekanismia koskevan asetuksen toimeenpanosta 5 §
- Laki Euroopan unionin tilapäisestä matkustusasiakirjasta (voimassa 8.12.2025 alkaen) 4 luku 29 §