Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Euroopan neuvoston yleissopimuksen viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta.

Yleissopimusten tarkoituksena on taata jokaiselle oikeus pyynnöstä saada tieto viranomaisen asiakirjasta. Kysymys on ensimmäisestä oikeudellisesti sitovasta julkisuusperiaatteelle rakentuvasta viranomaistoiminnan julkisuutta koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta.

Sopimuksen määräykset vastaavat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia ja muuta Suomen julkisuuslainsäädäntöä. Esitykseen sisältyy lakiehdotus yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Esityksessä ehdotetaan eduskunnan hyväksyttäväksi myös kaksi selitystä, joista ensimmäinen koskee yleissopimuksen soveltamista luonnollisiin ja oikeushenkilöihin siltä osin kuin ne hoitavat sellaisia laissa säädettyjä tehtäviä, joissa ne käyttävät julkista valtaa. Toinen selitys koskee sitä, että tasavallan presidentin päätökseen asiakirjapyynnön johdosta ei saa hakea muutosta.

Euroopan neuvoston yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun kymmenen Euroopan neuvoston jäsenvaltiota on ilmaissut suostumuksensa tulla yleissopimuksen sitomaksi. Sopimus ei ole vielä tullut kansainvälisesti voimaan. Sopimuksen voimaansaattamista koskeva laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana sen jälkeen, kun yleissopimus on tullut kansainvälisesti ja Suomea sitovasti voimaan.

---

Viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevalla lainsäädännöllä on Suomessa ja Ruotsissa pitkät perinteet. Ruotsi-Suomen vuoden 1766 painovapauslaki oli ensimmäinen laki maailmassa, johon kirjattiin julkisuusperiaate. Viranomaisten asiakirjojen julkisuus on pääsääntö ja kansalaisilla on oikeus saada tieto viranomaisen julkisista asiakirjoista.

Viranomaistoiminnan avoimuus on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana muissakin Euroopan maissa ja Euroopan unionissa. Viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta ei kuitenkaan ole tehty kansainvälisiä sopimuksia ennen nyt käsiteltävänä olevaa Euroopan neuvoston viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevaa yleissopimusta (Council of Europe Convention on Access to Official Documents

CETS No.: 205), joka tehtiin Tromssassa 18 päivänä kesäkuuta 2009. Yleissopimus liittyy Euroopan neuvoston yleiseen pyrkimykseen luoda kiinteämmät yhteydet jäsenvaltioidensa välille turvattaessa ja toteutettaessa yhteisen perintönsä mukaiset ihanteet ja periaatteet. Näihin kuuluvat erityisesti kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ilmenevä sananvapaus, joka turvaa mielipiteenvapauden sekä oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta samoin kuin oikeudet osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja vaikuttaa siihen.

Suomessa tiedonsaanti viranomaisten asiakirjoista perustuu perustuslain 12 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Julkisuusperiaatteen mukaista tiedonsaantioikeutta ja viranomaistoiminnan avoimuutta laajemminkin sääntelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999; jäljempänä julkisuuslaki). Julkisuusperiaate on Suomessa keskeinen hallintoa koskeva periaate, jolla on merkittävä asema viranomaisinformaatiota koskevissa ratkaisuissa ja menettelytavoissa.

Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista. Oikeuden toteutumisen kannalta merkittävää on, että julkista asiakirjaa pyytävältä ei saa tiedustella asiakirjan tietojen käyttötarkoitusta ja että tiedon pyytäjällä on oikeus pysyä nimettömänä. Tästä poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa pyydetään kopio viranomaisen ylläpitämästä henkilörekisteristä tai asiakirjaan sisältyviä salassa pidettäviä tietoja.

Tiedonpyytäjää on lain mukaan avustettava yksilöimään pyyntönsä asiakirjarekisterien avulla ja pyyntö on käsiteltävä viivytyksettä. Kielteiseen päätökseen on oikeus hakea muutosta.

Julkisuuslailla on pyritty edistämään julkishallinnon julkisuutta yksittäiseen asiakirjaan kohdistuvaa tiedonsaantioikeutta laajemminkin. Lain 5 luvussa on säännökset viranomaisen velvollisuudesta edistää tiedonsaantia ja hyvää tiedonhallintatapaa. Niiden tarkoituksena on velvoittaa viranomaiset oma-aloitteisesti antamaan yleisölle tietoja sen tehtävistä ja toiminnasta sekä varmistaa, että tietojenkäsittelyssä viranomaisissa otetaan huomioon niin julkisuusperiaatteen toteuttaminen kuin salassa pidettävien ja henkilötietojen suoja, tietoturvallisuutta koskevat vaatimukset sekä arkistolainsäädännön vaatimukset.

Viranomaisen asiakirjan julkisuus on pääsääntö, jota voidaan rajoittaa vain laissa erikseen säädetyissä tapauksissa. Tietojensaantirajoituksiin voidaan lukea säännökset, jotka määrittelevät tiedonsaannin kohteen eli viranomaisen asiakirjan. Viranomaisen asiakirjasta on määritelmä julkisuuslain 5 §:ssä. Tiedonsaanti ei myöskään ole ehdoton kysymyksen ollessa keskeneräisistä asiakirjoista, vaan tiedonsaantioikeus alkaa vasta laissa osoitetuissa asiakirjan tai asian käsittelyvaiheissa. Tätä koskevat säännökset sisältyvät julkisuuslain 6 ja 7 §:ään.

Salassapitosäännökset merkitsevät kieltoa luovuttaa tietynlaisia tietoja sisältäviä asiakirjoja sivullisille, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Salassapitosäännökset suojaavat sekä yleisiä (esimerkiksi valtion turvallisuus, Suomen kansainväliset suhteet, maanpuolustuksen etu) että yksityisiä etuja (esimerkiksi yksityiselämän suoja, liike- ja ammattisalaisuus). Yleisimmät salassapitosäännökset keskitettiin vuoden 1999 julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksessa julkisuuslain 23 ja 24 §:ään, joskin lainsäädännössä on edelleenkin erityissäännöksiä salassapitovelvollisuudesta. Näistä merkittävän ryhmän muodostavat viranomaisten henkilörekistereihin talletettuja tietoja koskevat salassapitosäännökset.

Asiakirjan julkisuutta voidaan rajoittaa välttämättömistä syistä vain lailla. Julkisuuden rajoittaminen perustuslaissa ja perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä omaksuttujen periaatteiden mukaisesti vain välttämättömimpään on toteutettu julkisuuslaissa siten, että erityisesti yleistä etua suojaavissa salassapitosäännöksissä on käytetty niin sanottua vahinkoedellytyslauseketta.

Vahinkoedellytyslauseke osana salassapitosäännöstä merkitsee, että salassapito on riippuvainen niistä seurauksista, joita tiedon antamisesta olisi suojattavalle edulle. Vahinkoedellytyslausekkeen sisältävät salassapitosäännökset johtavat tapauskohtaiseen harkintaan, mikä yhdessä lain 12 §:ään otettujen tulkintasäännösten sekä oikeuskäytännön perusteella velvoittaa viranomaista tapauskohtaisesti perustelemaan, miksi tietojen antamisesta aiheutuisi asianomaisessa lainkohdassa tarkoitettu seuraus. Salassapitovelvollisuus voi koskea vain osaa asiakirjaa. Julkisuuslain 10 §:n mukaan tieto on tällöin annettava asiakirjan julkisesta osasta.

Julkisuuslaki on viranomaisten asiakirjojen julkisuutta sääntelevä yleislaki. Asiakirjajulkisuutta koskevia erityissäännöksiä sisältyy muihin lakeihin. Tämän esityksen kannalta merkityksellistä on, mitkä ovat ne perusteet, joilla näiden erityissäädösten mukaan voidaan evätä tiedonsaanti asiakirjasta.

Julkisuuslakia sovelletaan eduskunnan virastoihin ja laitoksiin, kuten eduskunnan keskuskansliaan ja Valtiontalouden tarkastusvirastoon. Eduskunnan toiminnan julkisuudesta mukaan luettuna käsittelyn julkisuus säädetään perustuslain 50 §:ssä. Sen mukaan valiokunnan pöytäkirjat ja niihin liittyvät muut asiakirjat ovat julkisia, jollei välttämättömien syiden vuoksi eduskunnan työjärjestyksessä toisin säädetä tai valiokunta jonkin asian osalta toisin päätä. Valiokunnan jäsenten on noudatettava sitä vaiteliaisuutta, jota valiokunta katsoo välttämättömästä syystä asian erityisesti vaativan. Käsiteltäessä Suomen kansainvälisiä suhteita tai Euroopan unionin asioita valiokunnan jäsenten on kuitenkin noudatettava sitä vaiteliaisuutta, jota ulkoasiainvaliokunta tai suuri valiokunta valtioneuvostoa kuultuaan on katsonut asian laadun vaativan.

Eduskunnan työjärjestyksen (40/2000) 43 a §:ssä on säännökset valiokunnan pöytäkirjojen julkisuudesta. Asian käsittelyasiakirjat tulevat julkisiksi, kun asia on valiokunnassa loppuun käsitelty. Valiokunnan asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi merkittävää vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille tai pääoma- ja rahoitusmarkkinoille. Salassa pidettäviä ovat myös asiakirjat, jotka sisältävät tietoja liike- tai ammattisalaisuudesta taikka henkilön terveydentilasta tai hänen taloudellisesta asemastaan, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa, jollei huomattava yhteiskunnallinen tarve vaadi niiden julkisuutta.

Valiokunta voi muusta vastaavasta välttämättömästä syystä päättää, että jokin asiakirja on salassa pidettävä. Salassa pidettäviä ovat lisäksi sellaiset asiakirjat, jotka kuuluvat valiokunnan perustuslain 50 §:n 3 momentin nojalla päättämän vaiteliaisuuden piiriin.

Valtioneuvoston vaiteliaisuuspyyntöä valiokunnan käsiteltävänä olevassa Suomen kansainvälisiä suhteita koskevassa tai Euroopan unionin asiassa noudatetaan, kunnes asianomainen valiokunta on tehnyt päätöksen pyynnön johdosta.

Tasavallan presidentin kansliasta annetun lain (100/2012) 83 §:n mukaan tasavallan presidentin ja kanslian asioiden ja asiakirjojen julkisuudesta on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Tasavallan presidentin tekemään tasavallan presidentin asiakirjan julkisuutta koskevaan päätökseen ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.

Tuomioistuinten lainkäyttöasioiden asiakirjojen julkisuudesta säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007) ja laissa oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta hallintotuomioistuimissa (381/2007). Yleisesti arvioituna oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus on laajempi kuin hallintoviranomaisen asiakirjojen. Tuomioistuimen muiden asiakirjojen julkisuuteen sovelletaan julkisuuslakia.

Yleissopimuksen johdannossa tunnustetaan viranomaisten toiminnan avoimuuden tärkeys moniarvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa. Oikeus saada tietoja viranomaisten asiakirjoista nähdään yleisön tiedon lähteenä ja se auttaa yleisöä muodostamaan mielipiteen yhteiskunnan tilasta ja viranomaisista sekä edistää rehellisyyttä, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja vastuullisuutta viranomaistoiminnassa auttaen näin vahvistamaan niiden toiminnan oikeutusta.

Esityksen tavoitteena on sitoutua yleissopimukseen ja saattaa sen määräykset kansallisesti voimaan. Sopimukseen sitoutumisella on erityinen merkitys tuen osoittamisessa avoimuuden ja sitä kautta demokratian kehittymiselle Euroopassa.

Esitys sisältää myös ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Yleissopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen voimaansaattamislain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

Esityksellä ei ole suoraa vaikutusta kansalaisiin, joskin sopimuksen voi katsoa vahvistavan julkisuusperiaatteen asemaa viranomaistoiminnassa, koska Suomi sitoutuu kansainvälisesti noudattamaan julkisuusperiaatetta ja sen toteuttamista. Esityksellä ei ole vaikutusta myöskään elinkeinoelämään tai hallintoon eikä sillä ole taloudellisia vaikutuksia.

Asia on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä. Hallituksen esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot ministeriöiltä, Suomen kuntaliitolta sekä Ahvenanmaan maakuntahallitukselta.

1 artikla. Yleiset määräykset. Artiklasta ilmenee, että yleissopimus määrittelee julkisuuden vähimmäistason. Sopimus ei vaikuta sellaisten säännösten soveltamiseen, joissa taataan sopimusta laajempi oikeus saada tietoja viranomaisten asiakirjoista. Artiklassa on myös yleissopimuksen soveltamisalan kannalta keskeiset määritelmät.

Artiklan 2 kohdassa määritellään viranomainen ja viranomaisen asiakirja. Yleissopimuksessa viranomaisella tarkoitetaan hallitusta ja hallintoa kansallisella, alueellisella ja paikallistasolla, lainsäädäntöelimiä ja oikeusviranomaisia niiden hoitaessa hallinnollisia tehtäviä kansallisen lainsäädännön mukaisesti sekä luonnollisia ja oikeushenkilöitä niiden käyttäessä hallinnollista toimivaltaa (2 kohdan a.i alakohta).

Julkisuuslain 4 §:ssä määritellään ne orgaanit ja toimijat, joihin julkisuuslakia sovelletaan. Tämän lisäksi erityissäädöksissä on säännöksiä julkisuuslain soveltamisesta. Suomen lainsäädännön soveltamisala kattaa sopimuksessa tarkoitetun hallituksen ja hallinnon kaikilla hallinnon tasoilla. Julkisuuslain mukaan viranomaisella tarkoitetaan eduskunnan virastoja ja laitoksia, joihin kuuluu muun muassa eduskunnan keskuskanslia. Suomen julkisuussäännöstön soveltamisalaan kuuluvat siten sopimuksen tarkoittamalla tavalla lainsäädäntöelimet niiden hoitaessa hallinnollisia tehtäviä. Julkisuuslakia sovelletaan tuomioistuinten niiden käsitellessä muita kuin lainkäyttöasioita ja täydentävästi myös lainkäyttöasioissa. Lain organisatorisen soveltamisalan piiriin kuuluvat myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavat yhteisöt, laitokset, säätiöt ja yksityiset henkilöt niiden käyttäessä julkista valtaa.

Yleissopimuksen 1 artiklan määritelmä ei rajaa soveltamisalan ulkopuolelle sellaisia asiakirjoja, jotka ovat toisen valtion viranomaisen tai kansainvälisen toimielimen laatimia, jos nämä asiakirjat ovat suomalaisen viranomaisen hallussa.

Yleissopimus mahdollistaa sen, että osapuoli voi allekirjoittaessaan yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla selityksellä, että viranomaisen määritelmä kattaa myös lainsäädäntöelimet niiden muun toiminnan osalta, oikeusviranomaiset niiden muun toiminnan osalta taikka luonnolliset ja oikeushenkilöt siltä osin kuin ne hoitavat julkisia tehtäviä tai toimivat julkisin varoin kansallisen lainsäädännön mukaisesti (2 kohdan a.ii alakohta). Tarkoituksena on, että Suomi antaisi selityksen, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan luonnollisiin ja oikeushenkilöihin siltä osin kuin ne hoitavat sellaisia laissa säädettyjä tehtäviä, joissa ne käyttävät julkista valtaa.

Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan yleissopimuksessa mitä tahansa viranomaisen laatimaa tai saamaa ja hallussaan pitämää tietoa talletettuna missä muodossa tahansa (2 kohdan b alakohta). Julkisuuslaissa asiakirjan käsite on medianeutraali, toisin sanoen riippumaton siitä, millaiselle alustalle informaatio on talletettu. Suomen julkisuuslaissa on siten yleissopimusta vastaavalla tavalla omaksuttu laaja asiakirjan määritelmä (5 § 1 mom.).

2 artikla. Oikeus saada tietoja viranomaisen asiakirjasta. Artiklassa on määräykset osapuolien velvoitteista toteuttaa oikeus saada tietoja viranomaisen asiakirjasta. Sen 1 kohdan mukaan osapuolet takaavat jokaiselle ilman minkäänlaista syrjintää oikeuden saada pyynnöstä tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on viranomaisen hallussa. Tiedonsaantioikeuden mahdollisista rajoituksista määrätään yleissopimuksen 3 artiklassa.

Osapuolet ryhtyvät artiklan 2 kohdan mukaan tarpeellisiin kansallisen lainsäädäntönsä edellyttämiin toimenpiteisiin pannakseen täytäntöön yleissopimuksen määräykset viranomaisten asiakirjoja koskevasta tiedonsaannista. Toimenpiteisiin ryhdytään 3 kohdan mukaan viimeistään ajankohtana, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan kyseisen osapuolen osalta.

Suomessa viranomaisten asiakirjojen julkisuus on pääsääntö. Jokaisella on perustuslain 12 §:n 2 momentin ja julkisuuslain 6 §:n mukaan oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Suomen laki toteuttaa siten artiklassa edellytettyä syrjimättömyyttä. Julkisuuslain 5 §:n 1 momentista johtuu, että julkisuuslain säännöksiä sovelletaan yleissopimuksen mukaisesti viranomaisen hallussa oleviin asiakirjoihin.

Suomessa on sopimuksessa edellytellä tavalla julkisuusperiaate ja sen mukainen tiedonsaantioikeus. Asiasta säädetään perustuslain 12 §:n 2 momentissa ja julkisuuslain 1 ja 6 §:ssä sopimusta vastaavalla tavalla.

3 artikla. Mahdolliset rajoitukset tiedonsaannille viranomaisen asiakirjasta. Artiklassa määritellään, minkälaisten etujen suojaksi viranomaisen asiakirjan julkisuutta voidaan rajoittaa. Rajoitukset on artiklan mukaan määriteltävä tarkasti laissa, ja niiden tulee olla välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa ja oikeasuhteisia pyrittäessä suojaamaan artiklassa mainittuja etuja.

Perustuslain 12 §:n mukaan viranomaisen asiakirjan saannin rajoittamisesta voidaan säätää välttämättömistä syistä lailla. Perusoikeuksiin kuuluvaa julkisuusperiaatteen mukaista tiedonsaantia rajoitettaessa otetaan lisäksi huomioon perusoikeuksien rajoittamista koskevat yleiset edellytykset perustusoikeusuudistuksessa kuvatulla (HE 1/1998 vp) ja perustuslakivaliokunnan käytännöstä ilmenevällä tavalla. Rajoittamisedellytyksiin kuuluu muun ohella rajoitusperusteen välttämättömyys painavan syyn vuoksi, rajoitusten tarkkarajaisuus sekä suhteellisuusvaatimus yleissopimuksessa edellytetyllä tavalla.

Artiklassa on lueteltu ne edut, joiden suojaksi tiedonsaantia voi rajoittaa. Rajoitukset ovat sallittuja pyrittäessä suojaamaan a. kansallista turvallisuutta, maanpuolustusta ja kansainvälisiä suhteita; b. yleistä turvallisuutta; c. rikosten ehkäisemistä, selvittämistä ja syytteeseen saattamista; d. kurinpitomenettelyä; e. viranomaisen tutkintaa, tarkastusta ja valvontatoimintaa; f. yksityisyyttä ja muita laillisia yksityisiä etuja; g. kaupallisia ja muita taloudellisia etuja; h. valtion talous-, raha- ja valuuttapolitiikkaa; i. asianosaisten yhdenvertaisuutta oikeudenkäynnissä ja oikeudenkäytön tehokkuutta; j. ympäristöä; tai k. viranomaisessa tai viranomaisten välillä käytäviä keskusteluja asian selvittämiseksi.

Artiklan mukaan rajoitukset ovat sallittuja, jos niillä suojataan kansallista turvallisuutta, maanpuolustusta ja kansainvälisiä suhteita; yleistä turvallisuutta; rikosten ehkäisemistä, selvittämistä ja syytteeseen saattamista; kurinpitomenettelyä; viranomaisen tutkintaa, tarkastusta ja valvontatoimintaa; yksityisyyttä ja muita laillisia yksityisiä etuja; kaupallisia ja muita taloudellisia etuja; valtion talous- raha- ja valuuttapolitiikkaa; asianosaisten yhdenvertaisuutta oikeudenkäynnissä ja oikeudenkäytön tehokkuutta; ympäristöä; tai viranomaisessa tai viranomaisten välillä käytäviä keskusteluja asian selvittämiseksi.

Yleissopimuksessa mainitut suojattavat edut vastaavat julkisuuslain 24 §:ssä säädettyjä salassapitoperusteita. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohta koskevat kansainvälisten suhteiden suojaa. Momentin 3—5 kohdassa puolestaan turvataan yleisten etujen toteuttamista rikostutkinnassa ja muussa poliisitoiminnassa. Momentin 7 kohdassa suojataan turvajärjestelyjen tarkoituksen toteuttamista sekä

8—10 kohdassa valtion turvallisuutta ja väestönsuojelua. Momentin 11 kohdan tarkoituksena on turvata valtion tulo-, finanssi-, raha- ja valuuttapolitiikan hoitamista, 12 kohdan rahoitus- ja vakuutusjärjestelmien luotettavuutta ja toimivuutta ja kohdan 13 luottamusta pääoma- ja rahoitusmarkkinoiden puolueettomuuteen. Momentin kohdassa 6 ja 15 suojataan viranomaisten tarkastustoiminnan edellytysten säilymistä. Momentin 14 kohdassa suojataan luonnonsuojelun arvoja sekä 16 kohdassa tilastotuotantoon liittyviä etuja. Momentin 17—20 kohdassa suojataan taloudellisia intressejä sekä 21 kohdassa liike- tai ammattisalaisuuteen rinnasteisia tutkimus- ja kehittämistyön ammatillisia etuja sekä 22 kohdassa opetuksen intressiä. Momentin

23—32 kohtaan on koottu yksityisyyden suojan perusteet.

Asianomaiset valtiot voivat allekirjoittaessaan yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla selityksellä, että mahdollisten tiedonsaantirajoitusten piiriin kuuluu myös viestintä hallitsijaperheen ja tämän talouden tai valtionpäämiehen kanssa.

Kuten aikaisemmin on todettu, tasavallan presidentin kansliasta annetun lain mukaan tasavallan presidentin asiakirjapyynnön johdosta tekemään päätökseen ei voi hakea muutosta. Tarkoitus on ollut, että Suomi sisällyttää hyväksymiskirjaansa asiasta selityksen.

Artiklan 2 kohdan määräyksen mukaan tiedonsaanti viranomaisen asiakirjaan sisältyvästä tiedosta voidaan evätä, jos sen luovuttaminen haittaisi tai olisi omiaan haittaamaan joitakin 1 kohdassa mainittuja etuja, jollei ylivoimainen yleinen etu puolla tiedon antamista.

Suomen lainsäädännön mukaan viranomaisen asiakirjan julkisuuden ja salassapidon määrittely tapahtuu lailla. Lähtökohta on siis, että eduskunta määrittelee säännöksin julkisuuden ja salassapidon ulottuvuuden. Julkisuuslainsäädännössä on kuitenkin useita eri säännöksiä, joiden mukaan tapauskohtaisesti voidaan ottaa huomioon tiedonsaantiin liittyviä tarpeita ja etuja. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan asiakirjat ovat salassa pidettäviä, mutta ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta voi päättää tiedon antamisesta. Muun ohella syyttömyysolettaman toteutumista suojaavan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan tieto asiakirjasta voidaan antaa, vaikka tiedon antamisesta aiheutuisi asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä, jos tähän on painava syy.

Artiklan 3 kohdassa jätetään tiedonsaantirajoituksille asetettavista määräajoista säätäminen kansalliseen harkintaan. Yleisistä salassapitoajoista on säännökset julkisuuslain 31 §:ssä.

4 artikla . Asiakirjapyynnöt. Artiklassa on yleiset määräykset velvoitteista asiakirjapyyntöjen käsittelyn edellytyksistä. Viranomaisen asiakirjaa pyytävää ei saa velvoittaa ilmoittamaan syytä, jonka vuoksi hän haluaa saada tiedon viranomaisen asiakirjasta (1 kohta). Asiakirjapyynnön esittäjän voidaan sallia pysytellä tuntemattomana, jollei tunnistaminen ole välttämätöntä pyynnön käsittelemiseksi (2 kohta). Määräykset vastaavat julkisuuslain 13 §:n 1 momenttia, jonka mukaan tiedon pyytäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöään, jollei se ole tarpeen viranomaiselle säädetyn harkintavallan käyttämiseksi tai sen selvittämiseksi, onko pyytäjällä oikeus saada tieto asiakirjan sisällöstä. Momentissa oleva sivulause ei tule sovellettavaksi annettaessa tietoa joko kokonaan tai osin julkisesta asiakirjasta, vaan annettaessa tieto asianosaiselle taikka salassa pidettävä asiakirja toiselle viranomaiselle tai julkisuuslain 28 §:ssä tarkoitetun luvan antamiseksi (HE 30/1998 vp,, s. 70). Yleissopimuksen määräykset vastaavat näiltä osin Suomen lainsäädäntöä.

Artiklan 3 kohdan mukaan asiakirjapyyntöjä koskevat muodollisuudet eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä pyynnön käsittelemiseksi. Suomessa asiakirjapyynnön voi esittää suullisesti tai kirjallisesti mukaan lukien pyynnön esittäminen sähköpostin välityksellä tai muutoin sähköisesti.

5 artikla. Asiakirjapyynnön käsittely. Artiklassa on määräykset viranomaisten velvollisuuksista sen saatua asiakirjan saantia koskevan pyynnön. Artiklan 1 kohdan mukaan viranomaisen on autettava hakijaa mahdollisuuksien mukaan yksilöimään pyytämänsä viranomaisen asiakirja. Vastaava sääntely sisältyy julkisuuslain 13 §:n 1 momenttiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan viranomainen, jonka hallussa asiakirja on, on velvollinen käsittelemään asiakirjapyynnön. Jos viranomaisella ei ole pyydettyä viranomaisen asiakirjaa hallussaan tai sillä ei ole oikeutta käsitellä pyyntöä, sen on mahdollisuuksien mukaan saatettava hakemus toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi. Julkisuuslain 14 §:n 1 momentissa olevan pääsäännön mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Valtuusto voi kunnan johtosäännöllä kuitenkin antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle kunnalliselle toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Tiedon antamisesta asiakirjasta, joka on laadittu viranomaisen toimeksiantotehtävää suoritettaessa tai annettu toisen viranomaisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten, päättää tehtävän antanut viranomainen, jollei toimeksiannosta muuta johdu.

Asiakirjan pyytämistä koskevan asian siirtämisestä toiselle viranomaiselle säädetään julkisuuslain 15 §:ssä. Jos viranomaiselta pyydetään asiakirjaa, jonka toinen viranomainen on laatinut tai joka kuuluu toisen viranomaisen käsiteltävänä olevaan asiaan, viranomainen voi 15 §:n 1 momentin mukaan siirtää tiedonsaantia koskevan asian sen viranomaisen ratkaistavaksi, joka on laatinut asiakirjan tai jonka käsiteltäväksi asia kokonaisuudessaan kuuluu. Vaikka asiakirja olisi viranomaisen hallussa, viranomainen ei julkisuuslain 15 §:n 3 momentissa säädetyissä tapauksissa ole oikeutettu päättämään asiakirjan antamisesta, vaan sen on siirrettävä tiedonsaantia koskeva asia toimivaltaiselle viranomaiselle.

Hallintolain (434/2003) 21 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen, jolle on erehdyksestä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle. Edellä olevan perusteella Suomen lainsäädäntö vastaa artiklan 2 kohdassa ilmeneviä vaatimuksia.

Viranomaisen asiakirjoja koskevat pyynnöt on artiklan 3 kohdan mukaan käsiteltävä yhdenvertaisin perustein. Asiasta säädetään sopimusta vastaavalla tavalla julkisuuslain 17 §:ssä, jonka mukaan viranomainen on julkisuuslain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.

Artiklan 4 kohdassa edellytetään, että pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjasta tulee käsitellä joutuisasti. Päätös on tehtävä, annettava tiedoksi ja pantava täytäntöön niin pian kuin mahdollista tai kohtuullisessa määräajassa, joka on määritelty etukäteen. Julkisuuslain 14 §:n 4 momentin mukaan asiakirjapyyntöä koskeva asia on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta on annettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Poikkeustapauksissa, joissa asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai muutoin tavanomaista suuremman työmäärän esimerkiksi pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai niihin sisältyy salassa pidettäviä osia, asia on ratkaistava ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Suomen lainsäädäntö täyttää kohdassa tarkoitetun määräyksen.

Artiklan 5 kohdassa määritellään, missä tapauksissa pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjasta voidaan evätä. Pyynnön epääminen on sen mukaan mahdollista, jos pyyntö viranomaisen antamasta avusta huolimatta jää niin epämääräiseksi, ettei viranomaisen asiakirjaa pystytä yksilöimään tai pyyntö on ilmeisen kohtuuton. Julkisuuslaissa ei ole säännöksiä, jotka oikeuttaisivat viranomaisen arvioimaan pyynnön kohtuullisuutta. Se, että pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai pyynnön toteuttamisesta aiheutuu kohtuutonta haittaa, voi julkisuuslain 16 §:n mukaan vaikuttaa siihen, millä tavalla tieto annetaan, kuten jäljempänä on selostettu.

Viranomaisen, joka kieltäytyy antamasta tietoa viranomaisen asiakirjasta kokonaan tai osittain, on perusteltava kieltäytymisensä artiklan 6 kohdan mukaan. Hakijalla on oikeus saada pyynnöstä kyseiseltä viranomaiselta kirjalliset perustelut tiedonsaannin epäämiselle. Jos virkamies kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa, hänen on julkisuuslain 14 §:n 3 momentin mukaan ilmoitettava tiedon pyytäjälle kieltäytymisen syy, annettava tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi ja tiedusteltava asian kirjallisesti vireille saattaneelta tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi. Viranomaisen asiassa tekemä päätös on hallintolain 43 §:n pääsäännön mukaan annettava kirjallisesti. Viranomaisen päätöksestä on hallintolain 44 §:n mukaan käytävä selvästi ilmi muun muassa päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu. Suomen lainsäädäntö vastaa kohdassa asetettuja vaatimuksia.

6 artikla. Asiakirjan saannin muodot. Artiklan 1 kohdan mukaan tiedonsaantia pyytäneellä hakijalla on oikeus valita, haluaako hän tutustua alkuperäiseen asiakirjaan vai sen kopioon, vai haluaako hän saada asiakirjasta kopion missä tahansa haluamassaan saatavilla olevassa muodossa, jollei muotoa koskeva pyyntö ole kohtuuton.

Asiakirjan antamistapaa koskevan julkisuuslain 16 §:n mukaan viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla, jollei pyynnön noudattaminen asiakirjojen suuren määrän tai asiakirjan kopioinnin vaikeuden tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi aiheuta kohtuutonta haittaa virkatoiminnalle. Julkisuuslain sääntely vastaa yleissopimuksessa asetettuja vaatimuksia.

Artiklan 2 kohta koskee tiedon antamista asiakirjasta, joka sisältää salassa pidettäviä tietoja. Jos tietojensaantirajoitus kohdistuu osaan asiakirjaan sisältyvistä tiedoista, viranomaisen on sen mukaan kuitenkin annettava muut asiakirjan sisältämät tiedot. Kaikki poistot on osoitettava selvästi. Tiedonsaanti voidaan kuitenkin evätä, jos osittaisena annettava asiakirja on harhaanjohtava tai vailla merkitystä, tai jos viranomaiselle aiheutuu ilmeisen kohtuutonta vaivaa jäljelle jääneen asiakirjan osan antamisesta.

Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on julkisuuslain 10 §:n mukaan annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Oikeuskäytännön mukaan tiedonsaanti asiakirjasta voidaan evätä, jos asiakirja ei poistojen jälkeen olisi ymmärrettävissä eikä sen antaminen myöskään enää vastannut tietopyyntöön (KHO:2013:28). Vaatimus poistojen selkeästä merkitsemisestä vastaa Suomen oikeutta. Viranomaisen perusteluvelvollisuudesta johtuu, että jokainen poisto on merkittävä selkeästi sekä perusteltava.

Artiklan 3 kohdan mukaan viranomainen voi antaa tiedon viranomaisen asiakirjasta osoittamalla hakijalle helposti saatavilla olevan vaihtoehtoisen tietolähteen. Vastaavaa nimenomaista säännöstä ei sisälly Suomen lainsäädäntöön. Lainsäädäntö ei myöskään estä viranomaista tarjoamasta tiedon pyytäjälle vaihtoehtoista tietolähdettä. Koska kysymys on vaihtoehtoisesta tiedonantamistavasta, yleissopimukseen sitoutuminen ei näiltä osin edellytä säännösten muuttamista.

7 artikla. Asiakirjan antamisesta perittävät maksut . Artiklan mukaan tutustumisesta viranomaisen asiakirjaan viranomaisen toimitiloissa ei saa periä maksua. Tämä ei estä osapuolia asettamasta maksuja palveluille, joita arkistot ja museot tältä osin tarjoavat. Hakijalta voidaan periä viranomaisen asiakirjan kopiosta maksu, jonka tulee olla kohtuullinen ja joka ei saa ylittää asiakirjan kopioinnista ja antamisesta aiheutuvia tosiasiallisia kustannuksia. Maksuhinnasto on julkistettava.

Artiklan määräyksiä vastaava sääntely on julkisuuslain 34 §:ssä. Julkisen asiakirjan lukemisesta viranomaisen luona ei peritä maksua eikä sähköisessä muodossa olevan julkisen asiakirjan lähettämisestä sähköpostin avulla. Tiedon antamisesta julkisuusperiaatteen nojalla kopiona tai tulosteena peritään maksu, joka vastaa tiedon antamisesta viranomaiselle aiheutuvien kustannusten määrää, jollei tätä alhaisemmasta maksusta erikseen toisin säädetä tai kuntalain (365/1995) nojalla päätetä. Kopion tai tulosteen hinnoittelussa voidaan soveltaa sivukohtaista tai muuta yksikkökohtaista keskihintaa, joka voidaan määritellä erikseen tavanomaisia asiakirjapyyntöjä ja erikseen erityisiä toimenpiteitä vaativia asiakirjapyyntöjä varten. Asiakirjan hakemisesta ja käsittelystä voidaan periä maksu vain erityistapauksissa. Maksuperusteiden julkistaminen valtionhallinnon viranomaisissa toteutuu valtion maksuperustelain mukaan annettavien asetusten julkaisemisella. Suomen lainsäädäntö vastaa yleissopimuksessa edellytettyä.

8 artikla. Muutoksenhakumenettely. Hakijalla, jonka pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjasta on evätty nimenomaisesti tai hiljaisesti, kokonaan tai osittain, on artiklan mukaan oltava oikeus muutoksenhakuun joko tuomioistuimessa tai muussa riippumattomassa ja puolueettomassa lailla perustetussa toimielimessä. Hakijalla on aina oltava mahdollisuus saada asia käsiteltäväksi uudelleen joutuisassa ja kustannuksiltaan edullisessa menettelyssä, joko viranomaisen oikaisumenettelyssä tai muutoksenhaussa.

Julkisuuslain 33 §:ssä on säännökset muutoksenhausta ja 14 §:ssä säännökset virkamiehen käsittelemän asian siirtämisestä viranomaisen ratkaistavaksi. Viranomaisen julkisuuslaissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla joko hallinto-oikeuteen tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaussa noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään. Kuten aikaisemmin on todettu, tasavallan presidentin kansliasta annetun lain mukaan tasavallan presidentin päätökseen asiakirjapyynnön johdosta ei saa hakea muutosta. Tästä on tarkoitus sisällyttää selitys yleissopimuksen hyväksymiskirjaan.

9 artikla. Täydentävät toimenpitee t. Artiklassa on määräykset viranomaisten tiedottamis- ja kouluttamisvelvoitteista sekä asiakirjojen hallinnasta. Sen mukaan osapuolet tiedottavat yleisölle sen oikeudesta saada tietoa viranomaisen asiakirjoista ja siitä, miten tätä oikeutta voidaan käyttää. Ne ryhtyvät myös tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin antaakseen viranomaisille koulutusta, joka liittyy niiden tiedonsaantioikeuden täytäntöönpanoa koskeviin tehtäviin ja velvollisuuksiin (a alakohta); tiedottaakseen vastuulleen kuuluvista asioista ja toiminnoista (b alakohta); hallitakseen asiakirjojaan tehokkaasti siten, että ne ovat helposti saatavissa (c alakohta); sekä soveltaakseen selviä ja vakiintuneita sääntöjä asiakirjojensa säilyttämisestä ja hävittämisestä (d alakohta).

Julkisuuslain 5 lukuun on otettu säännökset viranomaisen velvollisuuksista edistää tiedonsaantia ja hyvää tiedonhallintatapaa. Hyvään tiedonhallintatapaan kuuluu julkisuuslain 18 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan huolenpito siitä, että viranomaisen palveluksessa olevilla on tarvittava tieto käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta sekä tietojen antamisessa ja käsittelyssä sekä niiden ja asiakirjojen ja tietojärjestelmien suojaamisessa noudatettavista menettelyistä, tietoturvallisuusjärjestelyistä ja tehtävänjaosta, samoin kuin siitä, että hyvän tiedonhallintavan toteuttamiseksi annettujen säännösten, määräysten ja ohjeiden noudattamista valvotaan. Momentin 1 kohdan mukaan viranomaisen tulee pitää luetteloa käsiteltäviksi annetuista ja otetuista sekä ratkaistuista ja käsitellyistä asioista tai muutoin huolehtia siitä, että sen julkiset asiakirjat ovat vaivattomasti löydettävissä. Momentin 2 kohdan viranomaisen tulee laatia ja pitää saatavilla kuvaukset pitämistään tietojärjestelmistä sekä niistä saatavissa olevista julkisista tiedoista, jollei tiedon antaminen ole vastoin salassapitosäännöksiä.

Viranomaisten viestintävelvoitteista säädetään julkisuuslain 20 §:ssä. Viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa. Viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tässä tarkoituksessa tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja sekä tietoaineistoja palveluistaan, ratkaisukäytännöstään sekä yhteiskuntaoloista ja niiden kehityksestä toimialallaan. Yleissopimuksessa edellytetyt säännökset asiakirjojensa säilyttämisestä ja hävittämisestä sisältyvät arkistolakiin (831/1994). Suomen lainsäädäntö vastaa yleissopimuksen 9 artiklassa olevia vaatimuksia.

10 artikla. Viranomaisen oma-aloitteisesti julkistamat asiakirjat. Artiklan mukaan viranomaisen on omasta aloitteestaan ja sen ollessa tarkoituksenmukaista ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin hallussaan olevien viranomaisen asiakirjojen julkistamiseksi lisätäkseen julkishallinnon avoimuutta ja tehokkuutta sekä tukeakseen yleisön osallistumista yleistä etua koskeviin asioihin niistä riittävästi tietoisena.

Julkisuuslain 20 §:n mukaan viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tässä tarkoituksessa tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja sekä tietoaineistoja palveluistaan, ratkaisukäytännöstään sekä yhteiskuntaoloista ja niiden kehityksestä toimialallaan. Viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa. Lain 19 §:ssä on erityissäännökset valmistelussa olevien asioiden aktiivisista tiedonantovelvollisuuksista.

11 artikla. Viranomaisen asiakirjajulkisuuden asiantuntijaryhmästä . Artiklassa määrätään asiantuntijaryhmän kokoonpanosta ja tehtävistä. Artiklaan ei sisälly lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

12 artikla. Osapuolten konsultatiivinen kokous. Artiklassa määrätään osapuolten konsultatiivisen kokouksen kokoonpanosta ja tehtävistä. Kokoukseen osallistuu kunkin osapuolen yksi edustaja. Kokous raportoi Euroopan neuvoston ministerineuvostolle toiminnastaan. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

13 artikla. Sihteeristö. Euroopan neuvoston sihteeristö avustaa konsultatiivista kokousta ja asiantuntijaryhmää yleissopimuksen II osassa määrättyjen tehtävien toteuttamisessa. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

14 artikla. Raportointi. Kukin osapuoli on velvollinen lähettämään asiantuntijaryhmälle raportin yleissopimuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavista lainsäädännöllisistä ja muista toimenpiteistä vuoden kuluessa siitä, kun sopimus on tullut sen osalta voimaan. Tämän jälkeen tietoja ajantasaistetaan ennen jokaista osapuolten konsultatiivista kokousta. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

15 artikla . Julkaiseminen. Yleissopimuksessa edellytetyt raportit, ehdotukset ja lausunnot julkaistaan. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

16 artikla. Allekirjoittaminen ja voimaantulo . Artikla sisältää määräykset sopimukseen sitoutumisesta ratifioimalla tai hyväksymällä. Yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kymmenen Euroopan neuvoston jäsenvaltiota on tallettanut sitoutumiskirjansa. Allekirjoittajavaltion osalta, joka sitoutuu yleissopimukseen tätä myöhemmin, sopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kyseinen valtio on tallettanut sitoutumiskirjansa. Artiklaan sisältyvät määräykset eivät kuulu lainsäädännön alaan.

17 artikla. Yleissopimukseen liittyminen. Artiklassa määritellään toimenpiteet ja edellytykset sille, että yleissopimukseen voi liittyä Euroopan neuvoston ulkopuolinen valtio tai kansainvälinen järjestö. Liittyvän valtion osalta sopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kyseinen valtio on tallettanut liittymiskirjansa.

18 artikla. Alueellinen soveltaminen. Valtio voi määrittää alueen tai alueet, joihin yleissopimusta sovelletaan. Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:n mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivien on hyväksyttävä säädös, jolla saatetaan voimaan valtiosopimus tai muu kansainvälinen velvoite, joka sisältää määräyksen itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan kuuluvassa asiassa.

19 artikla. Yleissopimuksen muutokset. Artikla sisältää määräykset sopimuksen muuttamisesta ja muutosten voimaantulosta. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

20 artikla. Selitykset. Osapuoli voi allekirjoittaessaan yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa antaa yhden tai useamman selityksen yleissopimuksen mukaisissa tilanteissa (1 artiklan 2 kohta, 3 artiklan 1 kohta ja 18 artikla). Suomen on tarkoitus sisällyttää hyväksymiskirjaansa kaksi selitystä. Ensinnäkin Suomen on tarkoitus antaa selitys yleissopimuksen soveltamisesta sellaisiin luonnollisiin ja oikeushenkilöihin, jotka hoitavat tehtäviä lain nojalla ja käyttävät siinä julkista valtaa. Selitys on tarkoitus antaa myös siitä, ettei tasavallan presidentin päätökseen asiakirjapyynnön johdosta voi hakea muutosta.

21 artikla. Irtisanominen. Artiklassa on sopimuksen irtisanomista koskevat määräykset. Artikla ei käsittele lainsäädännön alaan kuuluvia kysymyksiä.

22 artikla. Ilmoitukset. Artikla koskee Euroopan neuvoston pääsihteerin ilmoituksia ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan tai irtisanomisilmoituksen tallettamisesta.

1 §. Säännöksellä saatettaisiin voimaan yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on selostettu edellä sopimuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa ja jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Yleissopimuksen muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Yleissopimus ei ole vielä kansainvälisesti voimassa. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kymmenen Euroopan neuvoston jäsenvaltiota on ilmaissut suostumuksensa tulla yleissopimuksen sitomaksi 16 artiklan 3 kohdan määräysten mukaisesti. Esityksen antohetkeen mennessä kuusi jäsenvaltiota on sitoutunut yleissopimukseen, joten se ei ole vielä tullut kansainvälisesti voimaan.

Sopimuksen voimaantulolle Suomen osalta on esityksen antohetkellä olemassa kolme vaihtoehtoa. Jos Suomi tulee olemaan kymmenes jäsenvaltio, joka tallettaa sitoutumiskirjansa, sopimus tulee kansainvälisesti ja Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluttua Suomen sitoutumiskirjansa tallettamisesta. Jos Suomi tallettaa sitoutumiskirjansa ennen kymmenettä valtiota, sopimus tulee kansainvälisesti ja vastaavasti Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun kymmenes sitoutumiskirja on talletettu. Jos taas sopimus olisi ehtinyt tulla kansainvälisesti voimaan ennen kuin Suomi tallettaisi sitoutumiskirjansa, sopimus tulisi Suomen osalta voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta Suomen sitoutumiskirjan tallettamispäivästä.

Sopimuksen voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston

asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 1 ja 4 kohdan nojalla maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat maakunnan hallitusta sekä sen alaisia viranomaisia ja laitoksia sekä maakunnan kuntien hallintoa.

Maakuntalakien itsehallintolain 19 §:ssä tarkoitetussa lainsäädäntövalvonnassa on katsottu, että maakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvat myös viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevat kysymykset silloin kuin ne kuuluvat sanotun lain 18 §:n 1 ja 4 kohdan asioihin. Yleissopimuksen voimaansaattamislaille on siten hankittava Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumus, jotta sopimus tulisi voimaan Ahvenanmaan maakunnassa.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, tai jos määräyksessä tarkoitetusta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp). Edellä mainituilla perusteilla esitykseen sisältyvässä sopimuksessa on lukuisia eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä.

Valtiosopimuskäytännössä on lähdetty myös siitä, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksensa sellaisten sopimusmääräyksiä koskevien selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat Suomen kansainvälisen velvoitteen sisältöön tai laajuuteen itse sopimukseen verrattuna (ks. esim. PeVL 9/2003 vp, s. 2).

Yleissopimuksen 1 artiklassa määritellään viranomainen ja viranomaisen asiakirja. Määritelmät vaikuttavat välillisesti yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp).

Yleissopimuksen 2 artikla koskee oikeutta saada tietoja viranomaisen asiakirjasta ja siinä velvoitetaan osapuolet toteuttamaan toimenpiteet asiakirjajulkisuuden toteuttamiseksi. Oikeudesta saada tieto säädetään perustuslain 12 §:n 2 momentissa ja julkisuuslaissa. Yleissopimuksen 3 artiklassa määritellään sallitut perusteet tiedonsaannin rajoittamiselle. Yleisimmät salassapitoperusteet sisältyvät julkisuuslain 24 §:ään. Salassapidosta on perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan säädettävä lailla. Yleissopimuksen 2 ja 3 artikla kuuluvat siten lainsäädännön alaa.

Yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään asiakirjapyynnöistä ja 5 artiklassa asiakirjapyynnön käsittelystä. Vastaavat sääntelyt sisältyvät julkisuuslain 13, 14, 15 ja 17 §:ään sekä hallintolain 8 ja 21 §:ään. Asiakirjan saannin muodoista on määräykset 6 artiklassa. Julkisuuslain 16 §:ssä säädetään asiakirjan antamistavasta. Yleissopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Asiakirjan antamisesta perittävistä maksuista on määräykset 7 artiklassa. Perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

Yleissopimuksen 8 artiklassa on muutoksenhakua koskevat määräykset. Muutoksenhakua koskevat säännökset sisältyvät julkisuuslain 33 §:ään. Yleissopimuksen 8 artikla kuuluu siten lainsäädännön alaan.

Täydentävistä toimenpiteistä määrätään yleissopimuksen 9 artiklassa ja 10 artiklassa puolestaan viranomaisen oma-aloitteisesti julkistamista asiakirjoista. Vastaavista seikoista säädetään julkisuuslain 5 luvussa. Artiklat kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Lisäksi esityksessä pyydetään eduskunnan suostumusta siihen, että Suomi antaisi sopimukseen sitoutuessaan selityksen viranomaisen määritelmän soveltamisesta sekä siitä, ettei yleissopimuksen määräyksiä muutoksenhausta sovelleta tasavallan presidentin asiakirjapyynnön johdosta tekemään päätökseen.

Sopimukseen ei voida katsoa sisältyvän sellaisia määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hallituksen näkemyksen mukaan sopimus voitaisiin näin ollen hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamiseksi tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että eduskunta hyväksyisi viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta Tromssassa 18 päivänä kesäkuuta 2009 tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen

ja että eduskunta hyväksyisi, että Suomi antaa selitykset, joiden mukaan

1) yleissopimusta sovellettaessa yleissopimuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu viranomaisen määritelmä kattaa luonnolliset ja oikeushenkilöt niiden hoitaessa sellaisia laissa säädettyjä tehtäviä, joissa ne käyttävät julkista valtaa;

2) yleissopimuksen 8 artiklan määräyksiä muutoksenhakumenettelystä ei sovelleta tasavallan presidentin asiakirjapyynnön johdosta tekemään päätökseen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta Tromssassa 18 päivänä kesäkuuta 2009 tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Yleissopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2014

Pääministeri
ALEXANDER STUBB

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson