Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Brysselissä marraskuussa 2004 tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen Euroopan puolustusvirastolle ja sen henkilöstöön kuuluville myönnetyistä erioikeuksista ja vapauksista sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja Euroopan puolustusvirastoa koskevan neuvoston päätöksen soveltamisesta.

Neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös sisältää muun muassa säännökset viraston lainkäytöllisestä koskemattomuudesta, viraston verovapaudesta, viraston virkakäyttöön tarkoitettujen puolustustarvikkeiden siirrosta, viraston henkilöstöön kuuluvien erioikeuksista ja vapauksista sekä alueellisesta soveltamisesta. Euroopan puolustusviraston toimiala on puolustusvoimavarojen kehittäminen, tutkimus ja hankinta sekä puolustusmateriaalit.

Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona kymmenen jäsenvaltiota ja jäsenvaltio, jossa viraston toimipaikka on, ovat ilmoittaneet neuvoston pääsihteeristölle valtionsisäisten menettelyjensä saattamisesta päätökseen. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin päätös tulee voimaan.

---

Euroopan puolustusvirasto (jäljempänä ”virasto”) sijaitsee Brysselissä Belgiassa ja se on aloittanut toimintansa vuonna 2004. Virasto perustettiin edistämään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja erityisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamista. Viraston toimialana on puolustusvoimavarojen kehittäminen, tutkimus ja hankinta sekä puolustusmateriaalit.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen eli Maastrichtin sopimuksen (SopS 103/1994, ”SEU”) tultua voimaan Euroopan unionin uuden turvallisuuspoliittisen roolin katsottiin edellyttävän myös konkreettisen suorituskyvyn kehittämistä. Tämän vuoksi marraskuussa 2003 tehtiin päätös erillisen puolustusviraston valmistelutyöryhmän perustamisesta Thessalonikin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi 12 päivänä heinäkuuta 2004 yhteisen toiminnan 2004/551/YUTP Euroopan puolustusviraston perustamisesta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 14 artiklan nojalla. Yhteisen toiminnan 26 artiklassa todettiin, että viraston erioikeuksista ja vapauksista määrätään osallistuvien jäsenvaltioiden kesken sopimuksella.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen eli Lissabonin sopimuksen (jäljempänä ”Lissabonin sopimus”) tultua voimaan 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unionista tehty sopimus ei enää sisällä määräyksiä yhteisestä kannasta eikä yhteisestä toiminnasta, vaan ne korvataan neuvoston päätöksillä. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 45 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto tekee määräenemmistöllä päätöksen Euroopan puolustusviraston perussäännöstä, kotipaikasta ja sen toimintaa koskevista säännöistä. Tämän mukaisesti hyväksyttiin 12 päivänä heinäkuuta 2011 neuvoston päätös 2011/411/YUTP Euroopan puolustusviraston perussäännöstä, kotipaikasta ja sen toimintaa koskevista säännöistä sekä yhteisen toiminnan 2004/551/YUTP kumoamisesta. Neuvoston päätöksen 6 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, että virastolla on kunkin jäsenvaltion lainsäädännön mukainen laajin mahdollinen oikeushenkilön oikeuskelpoisuus. Artikla vastaa yhteisen toiminnan 6 artiklaa. Neuvoston päätöksen 25 artiklassa puolestaan todetaan aiemmasta yhteisestä toiminnasta poiketen, että viraston erioikeuksista ja vapauksista määrätään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyissä pöytäkirjassa (N:o 7) Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista (jäljempänä ”erioikeuspöytäkirja”). Kyseisen 25 artiklan mukaan viraston toimitusjohtajalle ja henkilöstölle myönnetyistä erioikeuksista ja vapauksista säädetään kuitenkin edelleen neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksessä. Neuvoston päätöksen 25 artikla ei vaikuta neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätökseen siltä osin, kun se sisältää viraston henkilöstölle myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia, joten se kansainvälisenä velvoitteena on edelleen tarpeen erikseen kansallisesti hyväksyä ja saattaa voimaan. Nyt voimaansaatettavasta neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksestä, joka on tehty 10 päivänä marraskuuta 2004, käytetään jäljempänä nimitystä ”erioikeuspäätös” tai ”päätös” ellei asiayhteydestä muuta ilmene.

Virasto toimii neuvoston alaisuudessa Euroopan unionin yhteisen toimielinjärjestelmän puitteissa ja se tukee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, eikä se rajoita Euroopan unionin toimielinten ja neuvoston elinten vastuita. Viraston tehtävänä on tukea neuvostoa ja jäsenvaltioita niiden pyrkiessä parantamaan Euroopan puolustusvoimavaroja kriisinhallinnan alalla ja toteuttaa Euroopan nykyistä ja tulevaisuudessa kehittyvää turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Virasto tarjoaa täten puitteet jäsenvaltioiden väliselle yhteistyölle tarkoin määritellyllä erityisalalla. Viraston toimintaan voivat osallistua kaikki siihen halukkaat jäsenvaltiot. Viraston toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja Tanskaa lukuun ottamatta kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat viraston jäseniä. Suomi on ollut viraston perustamisesta lähtien aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Virastossa työskentelee noin 110 henkilöä, joista kolmesta kuuteen henkilöä on ollut Suomesta.

Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa erioikeuspöytäkirjaa ei voitu soveltaa EU-sopimuksen nojalla perustettuihin virastoihin, koska erioikeuspöytäkirja koski vain Euroopan yhteisöjen erioikeuksia ja vapauksia. Näin ollen sitä sovellettiin vain yhteisön säädöksillä perustettuihin elimiin. Lissabonin sopimuksella niin sanottu pilarirakenne poistettiin ja oikeushenkilöllisyyden saanut Euroopan unioni perustuu kahteen oikeudellisesti samanarvoiseen sopimukseen. Samalla myös erioikeuspöytäkirja on muutettu koskemaan Euroopan unionin erioikeuksia ja vapauksia. Käytännössä pöytäkirjaa on sovellettu EU:n toimielinten ohella automaattisesti myös kaikkiin uusiin unionin perustamiin elimiin.

Erioikeuspöytäkirjan soveltuvuutta arvioitaessa on kuitenkin aina erotettava toisistaan erioikeuspöytäkirjan sovellettavuus itse unionin elimeen ja erioikeuspöytäkirjan sovellettavuus elimen henkilöstöön. Erioikeuspöytäkirjaa on sovellettu virastojen virkamiehiin ja muuhun henkilöstöön, jos heihin sovelletaan unionin virkamiesten henkilöstösääntöjä. Euroopan unionin henkilöstösääntöjä ei ole sovellettu silloin, kun unioni on perustanut elimen, jonka toimintamenot, henkilöstön palkkaus ja eläkkeet mukaan lukien, ovat kokonaan jäsenvaltioiden rahoitettavia. Tällöin neuvoston on täytynyt laatia täysin uudet henkilöstösäännöt, mukaan lukien erioikeuksia ja vapauksia koskevat säännöt, jotka on ratifioitava kaikissa jäsenvaltioissa. Koska viraston toimintamenoja ei rahoiteta unionin talousarviosta, vaan viraston toimintaan osallistuvien jäsenvaltioiden maksamista rahoitusosuuksista, ei tällöin myöskään viraston henkilöstöön sovelleta Euroopan unionin henkilöstösääntöjä eikä näin ollen myöskään erioikeuspöytäkirjaa.

Esityksen tavoitteena on saada eduskunnan hyväksyminen neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätökselle. Koska Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen on lähdetty siitä, että erioikeuspöytäkirjaa sovelletaan myös virastoon, erioikeuspäätöstä sovelletaan käytännössä vain siltä osin kun se koskee viraston henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia.

Päätös sisältää tavanomaisia kansainvälisille elimille ja järjestöille sekä niiden työntekijöille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia, jotka koskevat vain viraston virkamiehiä ja jotka ovat tarpeen virkatehtävien hoitamiseen. Virastolla ei ole tietoja keräävänä, tallentavana ja analysoivana kansainvälisenä elimenä itsenäisiä operatiivisia valtuuksia jäsenmaissa, joten vastuu aina käytännössä kanavoituu osallistuvien jäsenvaltioiden virkamiehiin. Erioikeudet ja vapaudet myönnetään viraston edun vuoksi eikä kyseisten henkilöiden henkilökohtaiseksi hyödyksi.

Päätöksessä määritellään virastolle ja sen henkilöstöön kuuluville myönnettävät tavanomaiset erioikeudet ja vapaudet, joihin kuuluvat muun muassa lainkäytöllinen koskemattomuus, vapautus etsinnästä, takavarikosta, menettämisseuraamuksesta ja muista pakkotoimenpiteistä, arkistojen loukkaamattomuus, tietyt verovapaudet sekä yhteydenpitoon liittyvät helpotukset ja vapaudet. Viraston henkilöstön tuloverotus viraston maksamien palkkojen ja palkkioiden osalta järjestetään siten, että he ovat verovelvollisia virastolle. Virastolle veroa maksavat henkilöt vapautetaan tuloverosta jäsenvaltioissa.

Esitys sisältää myös ehdotuksen laiksi päätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja päätöksen soveltamisesta. Voimaansaattamislailla on tarkoitus myös panna täytäntöön neuvoston päätökseen 2011/411/YUTP sisältyvä velvollisuus varmistaa, että virastolla on jäsenvaltioiden lainsäädännön mukainen laajin mahdollinen oikeushenkilön oikeuskelpoisuus. Virasto voisi hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä asianosaisena oikeudenkäynneissä. Virasto voisi myös tehdä sopimuksia yksityisten ja julkisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa.

Erioikeuspäätöksen mukaan virastolle kuuluvat varat, tulot ja muu omaisuus ovat sen virallisen toiminnan osalta vapautetut kaikista välittömistä veroista. Viraston tekemät ostot tai hankinnat ovat pääsääntöisesti vapautettu kaikista niiden hintaan sisältyvistä välillisistä veroista. Päätöksen julkistaloudelliset vaikutukset merkitsevät lähinnä verotulojen menetystä, mikä arvioidaan Suomen kannalta vähäiseksi.

Viraston henkilöstö muodostuu sopimussuhteisesta henkilöstöstä ja henkilöstösääntöjen alaisesta henkilöstöstä, jotka valitaan tehtävään kaikista osallistuvista jäsenvaltioista tulevista hakijoista maantieteellisesti mahdollisimman laajapohjaisesti sekä Euroopan unionin toimielimistä. Suomelle tarjoutuu tasavertaiset oikeudet muiden unionin jäsenmaiden kanssa sijoittaa kansalaisiaan viraston palvelukseen.

Viraston erioikeuspäätöstä valmisteltiin heinäkuusta 2004 lukien Euroopan unionin neuvoston ulkosuhdeneuvoston työryhmässä. Valtioneuvoston yleisistunto myönsi päätöksen allekirjoittamista koskevat valtuudet 4 päivänä marraskuuta 2004 puolustusministeriön esittelystä. Asiakirja allekirjoitettiin pysyvien edustajien komitean (II) kokouksen yhteydessä marraskuun 10 päivänä 2004, jolloin Suomi allekirjoitti päätöksen yhdessä muiden silloisten jäsenvaltioiden kanssa. Suomessa asiaa valmisteltiin puolustusministeriön ja ulkoasiainministeriön yhteistyönä.

Hallituksen esitys on valmisteltu puolustusministeriössä. Esityksestä pyydettiin lausunnot valtioneuvoston kanslialta, ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, Tullihallitukselta, Verohallinnolta ja Pääesikunnalta. Lausunnot saatiin valtioneuvoston kanslialta, ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, Tullihallitukselta, Verohallinnolta ja Pääesikunnalta. Saadut lausunnot on otettu tarpeellisilta osin huomioon esitystä viimeisteltäessä.

yksityiskohtaiset perustelut

Koska erioikeuspäätös on tehty vuonna 2004 ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa, päätöksen erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset koskevat sekä virastoa että sen henkilökuntaa. Edellä esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset jaksossa on tehty selkoa päätöksen nykyisestä soveltamisesta vain henkilöstöön.

Johdanto. Päätöksen johdannossa viitataan Euroopan puolustusviraston perustamista koskevaan neuvoston yhteiseen toimintaan 2004/551/YUTP. Johdanto-osassa todetaan, että yksinomaan Euroopan unionin ja viraston oman edun vuoksi virastolle ja sen henkilöstöön kuuluville on tarpeen myöntää viraston toiminnan kannalta välttämättömät erioikeudet, vapaudet ja helpotukset.

1 artikla. Lainkäytöllinen koskemattomuus ja vapautus etsinnästä, takavarikosta, menettämisseuraamuksesta ja muista pakkotoimenpiteistä. Päätöksen 1 artiklan mukaan virastolla ja sen omaisuudella on koskemattomuus kaikesta lainkäytöstä. Koskemattomuus on riippumaton omaisuuden sijaintipaikasta tai haltijasta. Viraston omaisuudella on myös koskemattomuus etsintään, takavarikkoon, menettämisseuraamukseen ja pakkolunastukseen ja muuhun omaisuuteen puuttumiseen nähden riippumatta siitä, mikä oikeusperusta näillä toimilla on.

Artiklassa myönnettävät erioikeudet ja vapaudet noudattavat kansainvälisille järjestöille yleisesti myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Ne poikkeavat kuitenkin monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä.

Lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee viraston ja sen omaisuuden vapautusta kaikesta, lähinnä siviili- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta osallistuvassa maassa. Omaisuuden vapautus pakkotoimista koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimenpiteitä. Paikkaan kohdistuvasta etsinnästä säädetään pakkokeinolain (450/1987) 5 luvussa. Takavarikoinnista säädetään oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 7 luvussa ja takavarikosta rikosasioissa pakkokeinolain 3 ja 4 luvussa. Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta säädetään laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977). Lisäksi erityislaeissa on säännöksiä lunastuksesta johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

Valmiuslaissa (1552/2011) säädetään omaisuuden pakkoluovutuksesta ja eräistä muista omaisuuteen kohdistuvista pakkotoimista poikkeusolojen vallitessa. Menettämisseuraamuksista säädetään muun muassa rikoslaissa (39/1889), laissa sakon täytäntöönpanosta (672/2002) ja pakkokeinolaissa. Ulosottokaaressa (705/2007) säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta. Merkityksellisiä lakeja ovat myös laki todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa (344/2000) sekä laki omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa (540/2005).

Edellä on mainittu keskeisimmät säädökset, joiden osalta lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee poikkeusta muun muassa edellä tässä kappaleessa lueteltujen säädösten säännöksiin. Asiasisällöltään vastaavantyyppiset määräykset sisältyvät muun muassa Europolin erioikeuspöytäkirjan (SopS 85/1999) 2 artiklaan. Europolin erioikeuspöytäkirjan määräyksiä selostetaan tarkemmin eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta ja käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa.

2 artikla. Arkistojen loukkaamattomuus. Artiklan mukaan viraston arkistot ovat loukkaamattomia. Artiklan määräys arkistojen loukkaamattomuudesta poikkeaa Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta. Viraston arkistot ovat loukkaamattomia riippumatta siitä, missä jäsenvaltioiden alueella ne sijaitsevat ja kenen hallussa ne ovat. Sisällöltään vastaavantyyppinen määräys on Europolin erioikeuspöytäkirjan 3 artiklassa.

3 artikla. Vapautus veroista ja maksuista. Artiklan mukaan virasto, sen varat, tulot ja muu omaisuus ovat viraston virallisen toiminnan osalta vapautetut kaikista välittömistä veroista. Jäsenvaltioiden hallitusten on toteutettava aina kun se on mahdollista aiheelliset toimenpiteet hyvittääkseen tai maksaakseen takaisin irtaimen tai kiinteän omaisuuden tai palvelujen hintaan sisältyvät välilliset verot ja myyntiverot, kun virasto suorittaa virkakäyttöönsä toimintaansa ja tehtäviään varten huomattavia hankintoja, joiden hintaan sisältyy tällaisia veroja. Näiden määräysten soveltaminen ei saisi kuitenkaan johtaa kilpailun vääristymiseen yhteisössä. Artiklassa tarkoitetut verovapaudet koskevat vain virastoa, eivät viraston henkilökuntaa. Päätökseen ei sisälly määräyksiä viraston johtoa ja henkilöstöä koskevista arvonlisäverovapautuksista.

Verovapaus ei koske sellaisia veroja, jotka ovat tosiasiallisesti ainoastaan maksuja annetuista julkisista palveluista, joista peritään maksu kiinteän taksan mukaisesti ja jotka ovat tarkasti yksilöitävissä.

Perustuslain 81 §:n 1 momentin ja 121 §:n 3 momentin mukaan verovelvollisuuden perusteista säädetään lailla. Artiklan määräykset poikkeavat voimassa olevasta, välittömiä veroja koskevasta lainsäädännöstä. Arvonlisäverotuksessa virasto rinnastetaan tällä hetkellä kansainväliseen järjestöön. Virasto ei ole Euroopan unionin perustama, eikä sen toimintaa rahoiteta unionin budjetista. Viraston perustajia ovat Euroopan unionin jäsenvaltiot ja sen toiminta rahoitetaan jäsenvaltioiden suorittamilla maksuilla. Viraston asemasta johtuen virastoon ei ole sovellettu erioikeuspöytäkirjaa. Virastoa koskevassa erioikeuspäätöksessä mainitun erioikeuspöytäkirjan sisältö on kuitenkin pääpiirteissään toistettu. Kansainvälisten järjestöjen verovapauksista säädetään yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (2006/112/EY, ”arvonlisäverodirektiivi”) ja arvonlisäverolaissa (1501/1993). Arvonlisäverodirektiivin 151 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta tavaroiden luovutukset ja palvelujen suoritukset, jotka ovat tarkoitetut sijaintijäsenvaltion viranomaisten tunnustamille kansainvälisille järjestöille ja näiden järjestöjen jäsenille järjestöjen kansainvälisten perustamissopimusten tai päämajasopimusten rajoituksin ja edellytyksin. Lisäksi arvonlisäverodirektiivin 143 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta tavaroiden maahantuonti sijaintijäsenvaltion viranomaisten tunnustamien kansainvälisten järjestöjen ja näiden järjestöjen jäsenten toimesta järjestöjen kansainvälisten perustamissopimusten tai kotipaikkasopimusten rajoituksin ja edellytyksin. Arvonlisäverolain 72 d §:n 3 momentin mukaan veroa ei myöskään suoriteta tavaroiden ja palvelujen myynnistä toisissa jäsenvaltioissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille ja niiden henkilökunnalle niillä edellytyksillä ja rajoituksilla, jotka on sovittu järjestön perustamis- tai päämajasopimuksessa. Verottomuuden edellytyksenä on, että sijaintivaltio on hyväksynyt järjestön kansainväliseksi järjestöksi. Lähtökohtaisesti päätöksen 3 ja 4 artiklassa tarkoitetut vapautukset ja niiden soveltamisala määräytyvät virastoa koskevien perustamissopimusten sekä Belgian ja viraston välisen toimipaikkasopimuksen perusteella. Toisaalta virasto nimenomaisesti mainitaan Lissabonin sopimuksessa. Jäsenvaltioilla on oikeus käyttää harkintavaltaa 3 artiklan 2 kohdan ja 4 artiklan soveltamisen osalta. Veroista vapautettuja hankintoja saa luovuttaa 3 artiklan 3 kohdan mukaan vain vapautuksen myöntäneen jäsenvaltion kanssa sovituin ehdoin. Päätöksen arvonlisäveroja koskevat erioikeudet ja vapaudet eivät ole laajempia kuin kansainvälisille järjestöille tavanomaisesti myönnettävät erioikeudet ja vapaudet. Esimerkiksi Europolin erioikeuspöytäkirjan 4 artikla sisältää vastaavantyyppisiä määräyksiä.

Verohallinnon julkaisussa 2 päivänä helmikuuta 2011, Myynti diplomaateille, kansainvälisille järjestöille, Euroopan yhteisöjen toimielimille sekä Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden puolustusvoimille kerrotaan siitä, miten oikeus verottomuuteen osoitetaan.

Valmisteverotus on yhdenmukaistettu Euroopan unionissa neuvoston direktiivillä 2008/118/EY (”valmisteverotusdirektiivi”), joka on Suomessa pantu täytäntöön valmisteverotuslailla (182/2010). Lisäksi valmisteverotuksesta säädetään tuotekohtaisissa valmisteverolaeissa, joita luetellaan esimerkiksi eräiden Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehtyyn sopimukseen liittyvien verotusta, tulleja ja ulkomaankauppaa sekä tullilaitosta koskevien lakien voimaantulosta annetussa asetuksessa (1542/1994). Yhdenmukaistetun valmisteverotuksen piiriin kuuluvat alkoholi, alkoholijuomat, tupakkatuotteet, nestemäiset polttoaineet, eräät energiatuotteet ja sähkö.

Valmisteverotuksen osalta voidaan katsoa, kuten arvonlisäverotuksessa, että virasto rinnastetaan kansainväliseen järjestöön. Valmisteverotusta koskevat säännökset ovat pääosin yhdenmukaisia arvonlisäverotuksen kanssa. Valmisteverotusdirektiivin 12 artiklan b kohdan nojalla valmisteveron alaiset tavarat on vapautettava valmisteverosta, jos ne on tarkoitettu kansainvälisten järjestöjen, jotka isäntäjäsenvaltion viranomaiset ovat sellaisiksi tunnustaneet, sekä näiden järjestöjen jäsenten käyttöön, näiden järjestöjen kansainvälisissä perustamissopimuksissa tai niiden toiminnan kotipaikkaa koskevissa sopimuksissa määrätyin rajoituksin ja edellytyksin. Mainitun artiklan e kohdan mukaan tavarat on vapautettava valmisteverosta myös, jos ne on tarkoitettu kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvaan kulutukseen, jos tällainen sopimus on hyväksyttävä tai sallittu arvonlisäverosta vapauttamisen kannalta. Valmisteverotuslain 18 § sisältää vastaavat säännökset sekä säännökset verovapauden toteuttamisen valvontamenettelyistä. Verottomiin tarkoituksiin valmisteveron alaisia tuotteita voidaan myydä verotta verottomasta varastosta ja kuljetukseen on liitettävä mukaan vaaditut asiakirjat.

4 artikla. Viraston virkakäyttöön tarkoitettujen puolustustarvikkeiden siirto. Artiklan mukaan, siirrettäessä viraston virkakäyttöön sen toimintaa ja tehtäviä varten tarkoitettuja puolustustarvikkeita jäsenvaltioiden välillä, virasto on vapautettu jäsenvaltioiden määräämistä maksuista ja kuluista lukuunottamatta hallinnollisia maksuja.

Puolustustarvikkeiden viennistä annetun lain (282/2012, jäljempänä ”maastavientilaki”) 1 §:n mukaan maastavientilaissa säädetään puolustustarvikkeiden viennin, siirron, välityksen ja kauttakuljetuksen valvonnasta ja valvontamenettelystä. Maastavientilain 4 §:ssä säädetään, että puolustustarvikkeiden valvonnassa noudatetaan lisäksi, mitä siitä erikseen säädetään tai Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa määrätään. Maastavientilain 3 §:n mukaan puolustustarvikkeella tarkoitetaan Euroopan unionin yhteisessä puolustustarvikeluettelossa määriteltyjä, ominaisuuksiensa perusteella 22 tuoteluokkaan jaoteltuja, erityisesti sotilaskäyttöön suunniteltuja tuotteita ja niitä varten suunniteltuja komponentteja, lisälaitteita, lisävarusteita, varustusta ja järjestelmiä. Puolustustarvikkeella tarkoitetaan myös puolustustarvikkeen valmistukseen liittyvää tietotaitoa ja valmistusoikeutta.

Kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain (562/1996) 1 §:n mukaan kaksikäyttötuotteiden viennin, välityksen, kauttakuljetuksen ja siirtojen rajoittamiseen (vientivalvonta) sovelletaan kyseistä lakia, jollei muusta laista taikka kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän perustamisesta annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 428/2009 (uudelleenlaadittu) tai tiettyihin sotilaallisiin loppukäyttöihin liittyvän teknisen avun valvonnasta hyväksytystä neuvoston yhteisestä toiminnasta (2000/401/YUTP) muuta johdu.

Kaksikäyttötuotteella tarkoitetaan edellä mainitussa laissa sen 2 §:n mukaan tuotetta, teknologiaa, palvelua ja muuta hyödykettä, jota normaalin siviililuontoisen käyttönsä tai sovellutuksensa ohella voidaan käyttää joukkotuhoaseiden tai niiden maaliin saattamiseen tarkoitettujen ohjausjärjestelmien kehittelyyn tai valmistukseen taikka jolla voidaan edistää yleistä sotilaallista toimintakykyä.

Erioikeuspäätöksen 4 artiklan toisen kohdan mukaan virasto on vapautettu jäsenvaltioiden määräämistä maksuista ja kuluista lukuun ottamatta hallinnollisia maksuja, kun viraston virkakäyttöön sen toimintaa ja tehtäviä varten tarkoitettuja puolustustarvikkeita siirretään jäsenvaltioiden välillä. Maastavientilain 36 §:n mukaan maastavientilain mukaiset lupapäätökset, luotettavuustodistukset ja siihen mahdollisesti sisältyvä yhteisöturvallisuusselvitys sekä rekisteröityminen ovat maksullisia suoritteita ja maksun suuruudesta säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992). Maastavientilain mukaiset maksut ovat siten hallinnollisia maksuja, jotka virasto on velvollinen suorittamaan. 4 artiklan tarkoittamia siirtoja ei ole käytännössä tapahtunut. Ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun ulkoasiainministeriön asetuksen (1353/2011) 2 §:n nojalla kaksikäyttötuotteiden vientiluvat ovat maksuttomia.

Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä mahdollisuuksiensa mukaan sekä lakiensa ja asetustensa mukaisesti helpottamaan viraston virkakäyttöön sen toimintaa ja tehtäviä varten tarkoitettujen puolustustarvikkeiden jäsenvaltioiden välillä tapahtuvia siirtoja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioita koskevia kansainvälisestä oikeudesta johtuvia velvoitteita.

5 artikla. Viestintäyhteyksiin liittyvät helpotukset ja vapaudet. Virasto voi pitää vapaasti viralliseen toimintaansa liittyviä yhteyksiä. Virastolla on oikeus käyttää koodeja sekä lähettää ja vastaanottaa virallista kirjeenvaihtoa kuriin välityksellä tai sinetöidyissä säkeissä, mitä koskevat samat erioikeudet ja vapaudet kuin diplomaattikuriireja –säkkejä.

Yhteydenpitoon liittyvät oikeudet voidaan Suomessa johtaa perustuslain 10 §:n 2 momentin kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevista määräyksistä ja perustuslain 12 §:n tarkoittamasta sananvapaudesta, johon sisältyy muun muassa oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. Artiklan määräykset koskevat näiden perusoikeuksien käyttämistä.

Useissa erityislaeissa on säännöksiä sananvapauden tai viestinnän luottamuksellisuuden rajoittamisesta johonkin tiettyyn laissa määriteltyyn perusoikeuden yleiset rajoitusedellytykset taikka perustuslain säännöksestä ilmenevän yksilöidyn lakivarauksen täyttävään tarkoitukseen. Tästä syystä artikla sisältää Suomen voimassaolevasta lainsäädännöstä poikkeavia määräyksiä.

On huomattava, että sähköisen viestinnän ja viestintäpalvelujen toteuttaminen ei ole käytännössä mahdollista, jos palvelun tarjoaja ei voi käsitellä tunnistamistietoja muun muassa viestien reititykseen, vikatilanteiden selvittämiseen ja laskutukseen tai maantieteellisen sijainnin ilmaisevia tunnistamistietoja viestien perille välittämiseksi. Täten jo sinänsä pelkkä sähköisen viestinnän käytännön toteuttaminen edellyttää itsessään viestien tunnistamistietojen käsittelyä ja siten välttämätöntä puuttumista viestinnän luottamuksellisuuteen. Yksityiselämän suoja ei estä tällaista tunnistamistietojen käyttöä, jos tietojen käsittelylle on laissa säädetty peruste tai käsittelyn kohteen suostumus.

Tietoturvaloukkausten ja tietoturvauhkien torjuminen edellyttää käytännössä erilaisia toimenpiteitä, joilla väistämättä puututaan myös luottamuksellisen viestin ja yksityisyyden suojaan. Tietoturvasta huolehtimisen vaatimat välttämättömät toimenpiteet on mahdollista suorittaa laintasoisilla nimenomaisilla säännöksillä, jolloin tietoturvallisuuden varmistamiseksi on mahdollista hyväksyttävällä tavalla rajoittaa viestinnän luottamuksellisuutta. Viestinnän luottamuksellisuutta ja sananvapautta on rajoitettu muun muassa postilaissa (415/2011), sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (516/2004), pakkokeinolaissa, poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006), sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003), kuvaohjelmien tarkastamisesta annetussa laissa (775/2000), televisio- ja radiotoiminnasta annetussa laissa (744/1998), lapsipornografian levittämisen estotoimista annetussa laissa (1068/2006), valmiuslaissa ja puolustustilalaissa (1083/1991).

Sähköisen viestinnän tietosuojalain 6 §:ssä säädetään viestin ja tunnistamistietojen suojaamisesta. Pykälän nojalla tilaaja ja käyttäjä voi suojata viestinsä ja tunnistamistietonsa haluamallaan tavalla käyttäen hyväksi sitä varten tarjolla olevia teknisiä mahdollisuuksia, jollei laissa toisin säädetä. Suojauksen toteuttamisella ei saa häiritä verkkopalvelun ja viestintäpalvelun toteuttamista tai käyttämistä. Osa suojausmenetelmistä on sellaisia, että niistä saattaa aiheutua häiriöitä esimerkiksi yrityksen tai yhteisön palomuurien toiminnalle.

Artiklan määräykset vastaavat diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 3-5/1970) 27 artiklaan sisältyviä diplomaattikuriireja ja -säkkejä koskevia määräyksiä. Wienin yleissopimus on saatettu Suomessa voimaan lailla ja asetuksella. Sopimuksessa tarkoitetut erioikeudet ja vapaudet ulotetaan koskemaan nyt myös virastoa. Europolin erioikeuspöytäkirjan 6 artikla sisältää osin vastaavantyyppisen määräyksen yhteydenpitoon liittyvistä helpotuksista ja erivapauksista.

6 artikla. Maahantulo, maassa oleskelu ja maasta poistuminen. Artikla sisältää maahantuloa, maassa oleskelua ja maasta poistumista koskevat helpotukset, jotka eivät estä vaatimasta todisteita sen varmistamiseksi, että artiklan mukaista kohtelua vaativat henkilöt kuuluvat viraston henkilöstöön. Määräyksen tarkoituksena on varmistaa se, että viraston henkilöstöön kuuluvat voivat vapaasti matkustaa viraston sijaintivaltioon ja viraston henkilöstö voi vapaasti matkustaa unionin alueella.

Perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaisen maahantulosta, maastalähdöstä sekä oleskelusta ja työnteosta Suomessa säädetään ulkomaalaislaissa (301/2004). Ulkomaalaislain 11 §:n mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellyttää muun muassa, että hänellä on voimassa oleva vaadittava rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja. Laillisesta oleskeluoikeudesta säädetään ulkomaalaislain 40 §:ssä. Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan oleskelusta säädetään erikseen lain 10 luvussa. Maahanmuuttoviraston maksullisista suoritteista annetun sisäasiainministeriön asetuksen (1279/2011) 3 §:n 3 momentin mukaan maksua viisumista tai oleskeluluvasta ei peritä, jos valtioiden kahdenkeskisissä tai muissa kansainvälisissä sopimuksissa on niin sovittu. Maahantulon estämisestä ja Suomen alueelta poistamisesta säädetään ulkomaalaislain 9 luvussa. Maasta poistuminen puolestaan on jokaiselle kuuluva, perustuslain 9 §:n 2 momentin mukainen perusoikeus, jota voidaan rajoittaa vain lain säännöksellä. Tällaisia säännöksiä on muun muassa pakkokeinolaissa. Artikla ei edellytä ulkomaalaislain muuttamista.

Schengenin säännöstön tarkoituksena on helpottaa henkilöiden vapaata liikkumista Euroopan unionin alueella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rajatarkastukset yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla on poistettu. Schengenin sopimus säätelee ihmisten liikkuvuutta rajojen yli sopijamaiden välillä. Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Schengen-järjestelmä päätettiin sulauttaa Euroopan unioniin. Kaikilla Euroopan unionin valtioilla on ollut siitä lähtien oikeus liittyä Schengen-yhteistyöhön. Ainoastaan Iso-Britannia ja Irlanti eivät ole liittyneet Schengen-sopimuksiin. Bulgaria, Romania ja Kypros eivät vielä sovella Schengenin sopimusta täysimääräisesti. Suomi ja muut Pohjoismaat aloittivat Schengenin sopimusten soveltamisen yhtä aikaa maaliskuun 25 päivänä 2001. Lisäksi Monaco, San Marino ja Vatikaani ovat Schengenin alueen sisällä eivätkä ylläpidä rajamuodollisuuksia, vaikka eivät olekaan allekirjoittaneet sopimusta. Näillä mailla on kahdenkeskiset sopimukset rajanaapuriensa kanssa, jotka ovat Schengenin sopimusmaita.

Vaikka rajoilla ei matkustusasiakirjoja tarkistetakaan, Schengen-alueella matkustavien on pidettävä mukanaan ne matkustusasiakirjat, joita kukin Schengen-maa vaatii, ja tarvittaessa matkustajan on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa viranomaisille. Lisäksi esimerkiksi lentoliikenteen turvallisuusmääräykset edellyttävät, että lentoyhtiöiden tulee tarkastaa matkustajien henkilöllisyys.

Artiklan merkitys jää nykyoloissa suhteellisen vähäiseksi ottaen huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 21 artiklan ja Schengenin säännökset, jotka helpottavat kaikkien Euroopan unionin kansalaisten maahantuloa, maassa oleskelua ja maasta poistumista. Europolin erioikeuspöytäkirjan 7 artikla sisältää vastaavantyppisen määräyksen.

7 artikla. Viraston henkilöstöön kuuluvien erioikeudet ja vapaudet. Artikla koskee viraston sopimuksella palvelukseen ottamia henkilöitä. Viraston johtajana toimii neuvoston päätöksen 2011/411/YUTP 7 artiklan 1 kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Viraston johtokunta muodostuu yhdestä sellaisesta edustajasta kutakin osallistuvaa jäsenvaltiota kohden, jolla on toimivalta tehdä sitoumuksia hallituksensa puolesta, sekä komission edustajasta. Johtokunta on viraston päättävä elin. Johtokunta toimii neuvoston antamien suuntaviivojen mukaisesti.

Johtokunta kokoontuu osallistuvien jäsenvaltioiden puolustusministerien tai heidän edustajiensa tasolla. Johtokunta nimittää toimitusjohtajan ja enintään kaksi varatoimitusjohtajaa. Viraston henkilöstö, toimitusjohtaja mukaan luettuna, muodostuu sopimussuhteisesta henkilöstöstä ja henkilöstösääntöjen alaisesta henkilöstöstä, jotka valitaan tehtävään kaikista osallistuvista jäsenvaltioista tulevista hakijoista maantieteellisesti mahdollisimman laajapohjaisesti ja Euroopan unionin toimielimistä. Viraston henkilöstö muodostuu täten viraston suoraan määräaikaisella työsopimuksella palkkaamasta henkilöstöstä, joka valitaan osallistuvien jäsenvaltioiden kansalaisista; osallistuvien jäsenvaltioiden joko viraston organisaatiorakenteeseen kuuluviin toimiin tai erityisiin tehtäviin tai hankkeisiin lähettämistä kansallisista asiantuntijoista; ja unioninvirkamiehistä, jotka lähetetään viraston palvelukseen määräajaksi ja/tai erityisiin tehtäviin tai hankkeisiin tarpeen mukaan.

Artikla sisältää viraston henkilöstön lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan määräyksen virantoimituksessa esitettyjen lausumien ja toimien osalta. Viraston henkilöstön viralliset asiakirjat ja muu virallinen aineisto on loukkaamatonta. Maahanmuuttoa koskevat rajoitukset tai ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevat muodollisuudet eivät koske viraston henkilöstöä, heidän puolisoitaan eikä heidän huollettavanaan olevia perheenjäseniä. Viraston henkilöstö on vapautettu tuloverotuksesta Suomessa viraston maksamien palkkojen ja lisien osalta.

Viraston henkilöstön lainkäytöllisen koskemattomuuden ja heidän asiapapereidensa ja asiakirjojensa ynnä muun virallisen aineiston loukkaamattomuuden osalta voidaan viitata edellä 1 artiklan yhteydessä esitettyyn ja maahanmuuttoa koskevien asioiden osalta voidaan viitata edellä 6 artiklan yhteydessä esitettyyn. Lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee viraston henkilöstön ja heidän virallisen aineistonsa vapautusta siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta Suomen lainkäyttöpiirissä. Koskemattomuus on riippumaton henkilöstön ja heidän virallisen aineistonsa sijaintipaikasta. Virallisella aineistolla on myös koskemattomuus etsintään, takavarikkoon ja muuhun aineistoon puuttumiseen nähden riippumatta siitä, mikä oikeusperusta näillä toimilla on.

Viraston palveluksessa olevat henkilöt ovat vapautetut kansallisesta tuloverosta viraston maksamien palkkojen ja lisien osalta. Viraston henkilöstön verotus järjestetään siten, että yli vuodeksi palvelukseen otettavat henkilöt ovat verovelvollisia viraston maksamien palkkojen ja lisien osalta virastolle itselleen. Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi jäsenvaltiot eivät saa periä sanotuista palkoista tai palkkioista veroa. Verovapaus ei koske kuitenkaan virastojen entiselle henkilöstölle tai heidän huollettavilleen maksettavia erorahoja ja muita korvauksia. Verovapautus koskee vain viraston henkilöstölle maksamia palkkoja ja palkkioita. Mahdollisista muista tuloista he siis ovat velvollisia maksamaan veroa. Arvioidessaan henkilön mahdollisiin muihin tuloihin kohdistuvan veron määrää, Suomen viranomaiset voivat ottaa huomioon viraston hänelle maksamat palkat ja lisät. Päätöksessä ei oteta kantaa siihen, mikä on viraston palvelukseen otetun henkilön verotuksellinen asuinvaltio, joten se määräytyy normaalien kansainvälisten vero-oikeuden sääntöjen mukaisesti. Europolin erioikeuspöytäkirjan 8 artikla sisältää samantyyppisiä määräyksiä.

Perustuslain 81 §:n 1 momentin ja 121 §:n 3 momentin mukaan verovelvollisuuden perusteista säädetään lailla. Palkasta ja palkkioista maksettavasta verosta säädetään tuloverolaissa (1535/1992), jonka 1 §:n mukaan ansiotulosta suoritetaan veroa valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Artiklan määräykset verovapaudesta poikkeavat voimassa olevasta välittömiä veroja koskevasta lainsäädännöstä, mutta vastaavat kansainvälisten järjestöjen henkilöstölle tavanomaisesti myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Vastaavasti myös muut artiklassa myönnettävät erioikeudet ja vapaudet noudattavat kansainvälisille järjestöille yleisesti myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Ne poikkeavat kuitenkin monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä.

8 artikla. Vapauksien rajoitukset. Artiklan mukaan lainkäytöllinen koskemattomuus ei koske liikenneonnettomuuden perusteella tehtyjä korvauskanteita. Määräys noudattaa sitä yleistä kansainvälisissä elimissä ja järjestöissä noudatettua käytäntöä, että erioikeuksiin ja vapauksiin ei vedota liikenneonnettomuuden tapahtuessa, ellei kysymyksessä ole suoranaisesti virantoimitukseen liittyvä tapahtuma. Europolin erioikeuspöytäkirjan 9 artikla sisältää vastaavantyyppisen määräyksen.

9 artikla. Verotus. Kun päätöksen 7 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden vapauttavan virastojen henkilöstön tuloverotuksen osalta, määrätään päätöksen 9 artiklassa, että vähintään vuodeksi palvelukseen otetut henkilöt ovat verovelvollisia virastolle. Verovelvollisuus ei koske viraston palveluksessa aiemmin olleille, sopimuksella otetulle, henkilöstölle ja heidän huollettavinaan oleville henkilöille maksettavia erorahoja tai muita korvauksia tai lisiä. Europolin erioikeuspöytäkirjan 10 artikla sisältää samankaltaisen määräyksen.

10 artikla. Henkilöstön suojelu. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on pyynnöstä toteutettava kaikki turvallisuuden ja suojelun varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Poliisilaissa (493/1995) säädetään poliisin velvollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Pelastustoimesta säädetään pelastuslaissa (379/2011).

Määräys on vastaavantyyppinen Europolin erioikeuspöytäkirjan 11 artiklan määräyksen kanssa. Turvatoimet ja suojelu tarkoittavat lähinnä käytännön toimia, joihin viranomaiset voivat valtion lainsäädännön puitteissa ryhtyä.

11 artikla. Vapauksista luopuminen. Artiklassa korostetaan sitä, että erioikeudet ja vapaudet myönnetään viraston edun vuoksi eikä kyseisten henkilöiden henkilökohtaiseksi hyödyksi ja että viraston sekä sen henkilöstön on kaikilta muilta osin noudatettava jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia. Artikla koskee ensisijaisesti 7 artiklan 1 kohdan mukaisista vapauksista luopumista. Viraston johtajalla ja asianomaisella sopimuspuolella on oikeus ja velvollisuus luopua viraston ja viraston henkilökuntaan kuuluvien 7 artiklan mukaisista vapauksista silloin, kun sopimuspuolen mielestä vapaudet estäisivät oikeuden toteutumisen ja jos vapauksista luopuminen ei vahingoita viraston etua. Jos viraston vapauksista on yksittäistapauksessa luovuttu, sopimuspuolen oikeusviranomaisen määräämät etsinnät ja takavarikot suoritetaan luottamuksellisuutta koskevien sääntöjen mukaisesti joko viraston toimitusjohtajan tai hänen valtuuttamansa henkilön läsnä ollessa. Virasto toimii aina yhteistyössä sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten kanssa helpottaakseen asianmukaista oikeudenhoitoa ja estääkseen väärinkäytöksiä. Artikla sisältää menettelyt vapauksista luopumiseksi. Määräys on samantyyppinen Europolin erioikeuspöytäkirjan 12 artiklan erivapauksien lakkauttamista koskevan määräyksen kanssa.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään muun muassa oikeudesta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista sekä viranomaisessa toimivan vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta ja muista tietojen saantia koskevista yleisten ja yksityisten etujen suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista. Säännöksiä sovelletaan myös etsintään ja takavarikkoon.

12 artikla. Riitojen ratkaiseminen. Erimielisyydet, jotka koskevat kieltäytymistä luopua vapauksista tai vapauksien väärinkäyttöä, tutkitaan Euroopan unionin neuvostossa yksimielisen ratkaisun löytämiseksi. Samantyyppinen määräys erimielisyyksien ratkaisemisesta sisältyy Europolin erioikeuspöytäkirjan 13 artiklaan, jonka mukaan neuvosto päättää yksimielisesti menettelystä, jolla erimielisyys ratkaistaan, jos erimielisyyksistä ei päästä sopimukseen.

13 artikla. Virastoon lähetettyjä kansallisia asiantuntijoita koskevat määräykset. Artiklan osalta viitataan siinä mainittujen artiklojen edellä esitettyihin perusteluihin.

Artiklan mukaan päätöksen 7 artiklan 1 kohtaa sovelletaan virastoon lähetettyihin kansallisiin asiantuntijoihin. Tästä voidaan päätellä, että 7 artiklan 2 kohdan mukaista vapautusta kansallisesta tuloverosta ei sovelleta viraston palkkaamiin kansallisiin asiantuntijoihin.

14 artikla. Yhteistyö jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa. Suomessa virasto tekee yhteistyötä erityisesti puolustusministeriön kanssa.

15 artikla. Arviointi. Artiklan sisältämä viittaus sopimukseen Euroopan perustuslaista ei enää ole ajankohtainen, koska sopimus ei tule voimaan sen ratifioinnin epäonnistuttua. Tämän johdosta lähtökohtana käytetään vain itse päätöksen voimaantuloa sille, koska artiklassa tarkoitettu arviointi on suoritettava. Päätös ei ole tullut vielä voimaan. Tältä osin viitataan myös 17 artiklan perusteluihin.

16 artikla. Alueellinen soveltaminen. Artiklassa määritellään päätöksen alueellinen soveltamisala. Päätöksen 16 artiklan teksti ottaa huomioon yhteisön jäsenvaltiot kokonaisuutena. Artiklan mukaisesti päätöstä sovelletaan lähtökohtaisesti emämaahan (sen mukaan mitä siihen yksittäisessä jäsenvaltiossa katsotaan kuuluvaksi) ja lisäksi kukin jäsenvaltio voi ilmoittaa muut alueet, joihin sitä sovelletaan. Määräyksen taustalla lienee erityisesti tarve selventää tilannetta, joissa jäsenvaltioilla on merentakaisia alueita. Artiklassa määritelty päätöksen alueellinen soveltamisala vaikuttaa myös päätöksen 5, 7 ja 10 artiklaan. Vaihtoehtoisesti tai lisäksi päätökseen olisi voitu sisällyttää määritelmäartikla.

17 artikla. Voimaantulo. Artiklassa säädetään, että päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona kymmenen jäsenvaltiota ja jäsenvaltio, jossa viraston toimipaikka on, ovat ilmoittaneet neuvoston pääsihteeristölle kansallisten menettelyidensä päättämisestä päätöksen täytäntöön panemiseksi. Päätöstä sovelletaan edellä mainituissa jäsenvaltioissa siitä päivästä jona se tehdään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisen lainsäädännön soveltamista.

Muissa kuin edellä mainituissa jäsenvaltioissa päätös tulee artiklan mukaan voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona neuvoston pääsihteerille on ilmoitettu, että päätöksen täytäntöönpanoon tarvittavat kansalliset menettelyt on saatettu päätökseen.

Päätös ei ole vielä tullut voimaan, koska viraston isäntämaa Belgia ei ole vielä antanut ilmoitusta kansallisten menettelyidensä loppuun saattamisesta.

18 artikla. Julkaiseminen. Artiklassa todetaan, että päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan laintasoisina voimaan ne erioikeuspäätöksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Edellä yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty määräysten suhdetta Suomen lainsäädäntöön ja lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on selvitetty jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Pykälän mukaan Euroopan puolustusvirastolla on tehtävänsä suorittamisen ja tavoitteensa saavuttamisen edellyttämä oikeushenkilöllisyys ja laajin mahdollinen oikeushenkilön oikeuskelpoisuus Suomessa. Virasto voi pykälän mukaan erityisesti hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä asianosaisena oikeudenkäynneissä. Virasto voi tehdä sopimuksia yksityisten tai julkisten yhteisöjen tai järjestöjen kanssa. Pykälällä pannaan täytäntöön neuvoston päätöksen 2011/411/YUTP 6 artiklassa oleva säännös viraston oikeushenkilöllisyydestä. Suomessa oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeustoimikelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään lailla (PeVL 38/2000 vp).

3 §. Pykälässä on tavanomainen voimaantulosäännös, jonka mukaan laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 49/2001 vp mukaan unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavissa asioissa toimivalta kuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvostolle. Voimaansaattamisasetuksen antaa tällaisissa tapauksissa siten valtioneuvosto.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun päätös tulee Suomen osalta voimaan. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona kymmenen jäsenvaltiota ja jäsenvaltio, jossa viraston toimipaikka on, ovat ilmoittaneet neuvoston pääsihteeristölle, että tämän päätöksen täytäntöönpanoon tarvittavat, niiden kansallisen oikeusjärjestyksen mukaiset menettelyt on saatettu päätökseen niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat tehneet tällaisen ilmoituksen. Tähän mennessä ilmoituksen ovat tehneet Alankomaat, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Taekki ja Unkari.

Hallituksen esityksen antamisajankohtaan mennessä viraston isäntämaa Belgia ei vielä ole tehnyt edellä tarkoitettua ilmoitusta. Näin ollen päätös tulee kansainvälisesti voimaan vasta sitten, kun Belgia on ilmoittanut neuvoston pääsihteeristölle, että sen oikeusjärjestyksen vaatimat toimet päätöksen täytäntöön panemiseksi on saatettu päätökseen. Jos Suomi antaa ilmoituksen omien kansallisten menettelyidensä päättymisestä ennen kuin Belgia antaa oman ilmoituksensa, tulee päätös voimaan Suomen osalta samalla hetkellä, kun se tulee kansainvälisesti voimaan eli toisin sanoen Belgian ilmoitusta seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Jos taas Belgia antaa ilmoituksen omien kansallisten menettelyidensä päättymisestä ennen kuin Suomi ehtii antaa vastaavan ilmoituksen, tulee päätös Suomen osalta voimaan, Suomen ilmoitusta seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Päätös viraston perustamisesta toteutettiin hyväksymällä yhteinen toiminta (2004/551/YUTP). Sen 26 artiklassa määrätään, että viraston tehtävien edellyttämistä erioikeuksista ja vapauksista sovitaan osallistuvien jäsenvaltioiden välillä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä yhteinen toiminta korvattiin asiasisällöltään vastaavalla neuvoston päätöksellä (2011/411/YUTP).

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältävät valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 38/2000 vp mukaan perustuslaissa tarkoitettu lainsäädännön ala kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat määräykset siitä riippumatta, ovatko ne ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annettujen säännösten kanssa. Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 3) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä, 5) tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11,12, ja 45/2000 vp).

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 38/2000 vp todennut, että kansainvälisen järjestön ja sen henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja vaativat siitä syystä eduskunnan hyväksymisen. Nyt eduskunnan hyväksyttäväksi esitettävä päätös sisältää useita tällaisia määräyksiä.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 49/2001 vp todennut, että Euroopan unionin neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden toimielimille ja henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista on tehty Euroopan unionin tehtävien hoitamista varten ja se liittyy välittömästi neuvoston yhteisiin toimintoihin virastojen siirtämisestä Euroopan unionin piiriin.

Päätöksessä on valiokunnan mielestä kysymys unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavasta asiasta. Euroopan unionin toimielinrakenteen ulkopuolella tehdyn päätöksen hyväksymiseen ja voimaansaattamiseen sovelletaan eduskunnassa perustuslain 94 ja 95 §:n säännöksiä. Nyt käsiteltävänä oleva Euroopan puolustusviraston erioikeuspäätös vastaa hallituksen käsityksen mukaan tarkoitukseltaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa tarkoitettua päätöstä.

Jäljempänä 1—3, 5—13 ja 15 artiklojen osalta viitataan perustuslakivaliokunnan lausuntoihin PeVL 11/2000 vp, PeVL 38/2000 vp ja PeVL 49/2001 vp.

Päätöksen 1 artiklassa määrätään lainkäytöllisestä koskemattomuudesta sekä vapautuksesta etsinnästä, takavarikosta, menettämisseuraamuksesta ja muista pakkotoimenpiteistä. Lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee viraston ja sen omaisuuden vapautusta osallistuvan maan kaikesta, lähinnä siviili- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta. Omaisuuden vapautus pakkotoimista koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimenpiteitä, joista Suomessa säädetään lailla ja määräykset kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Päätöksen 2 artiklassa määrätään arkistojen loukkaamattomuudesta. Myös nämä määräykset poikkeavat Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon sekä paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta ja kuuluvat lainsäädännön alaan.

Päätöksen 3 artikla koskee vapautusta veroista ja maksuista. Perustuslain 81 §:n 1 momentin ja 121 §:n 3 momentin mukaan verovelvollisuuden perusteista säädetään lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Päätöksen 4 artikla koskee virkakäyttöön tarkoitettujen puolustustarvikkeiden siirtojen vapauttamista maksuista ja kuluista lukuun ottamatta hallinnollisia maksuja. Maastavientilain 36 §:n mukaan maastavientilain mukaiset lupapäätökset, luotettavuustodistukset ja siihen mahdollisesti sisältyvä yhteisöturvallisuusselvitys sekä rekisteröityminen sekä kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentissa mainittu vientilupa ovat valtion maksuperustelaissa tarkoitettuja suoritteita. Artiklan määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Päätöksen 5 artikla koskee viestintäyhteyksiin liittyviä helpotuksia ja vapautuksia. Perustuslain 10 §:n 2 momentissa säädetään kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkaamattomuudesta. Edelleen perustuslain 12 §:n 1 momentissa säädetään sananvapaudesta, johon sisältyy muun muassa oikeus ilmaista ja julkistaa viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sopimusmääräykset koskevat näin ollen perusoikeuksien käyttämistä, mutta poikkeavat niiden rajoittamista koskevista säännöksistä.

Päätöksen 6 artikla koskee maahantuloa, maassa oleskelua ja maasta poistumista. Määräys liittyy perustuslain 9 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Päätöksen 7 artikla koskee viraston henkilöstöön kuuluvien erioikeuksia ja vapauksia. Viraston henkilöstön lainkäytöllinen koskemattomuus kunkin jäsenvaltion alueella virantoimitukseen liittyvien toimien osalta merkitsee poikkeusta siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta Suomen lainkäyttöpiirissä. Henkilöstön asiapapereiden ja asiakirjojen sekä muun virallisen aineiston loukkaamattomuutta koskevalla määräyksellä on merkitystä erityisesti perustuslain 10 §:n 2 momentissa säädettyyn kirjesalaisuuteen ja 12 §:n 1 momentissa säädettyyn sananvapauteen liittyen. Ulkomaalaisten osalta viraston henkilöstön, heidän puolisoidensa ja huollettavinaan olevien perheenjäsentensä maahanmuuttoon liittyvistä rajoituksista ja rekisteröintiä koskevista muodollisuuksista säädetään ulkomaalaislaissa. Viraston palveluksessa olevat henkilöt ovat vapautetut kansallisesta tuloverosta viraston maksamien palkkojen ja lisien osalta. Palkasta ja palkkiosta maksettavasta verosta säädetään tuloverolaissa. Näin ollen artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Päätöksen 8 artikla koskee vapauksien rajoituksia. Artiklassa määrätään, että lainkäytöllistä koskemattomuutta ei sovelleta silloin, kun on kyse artiklassa määriteltyjen henkilöiden aiheuttamasta vahingosta, joka on syntynyt liikenneonnettomuuden seurauksena. Määräys rajaa lainsäädännön alaan kuuluvien 7 artiklan määräysten soveltamisalaa ja kuuluu täten itsekin lainsäädännön alaan.

Kun päätöksen 7 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden vapauttavan virastojen henkilöstön tuloverotuksen osalta, määrätään päätöksen 9 artiklassa, että vähintään vuodeksi palvelukseen otetut henkilöt ovat verovelvollisia virastolle. Verovelvollisuus ei koske viraston palveluksessa aiemmin olleille, sopimuksella otetulle, henkilöstölle ja heidän huollettavinaan oleville henkilöille maksettavia erorahoja tai muita korvauksia tai lisiä. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Päätöksen 10 artikla oikeuttaa viraston henkilöstön saamaan tietynlaisia turvatoimiin ja suojeluun liittyviä julkisia palveluja. Koska artiklassa on kysymys Suomen viranomaisille asetetuista tietyistä velvollisuuksista ja viraston henkilöstön oikeuksista, määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Päätöksen 11 artikla koskee vapauksista luopumista. Artikla sisältää toteavan määräyksen, että viraston sekä kaikkien erioikeuksista ja vapauksista nauttivien henkilöiden velvollisuutena on noudattaa jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia, pois lukien päätöksellä myönnetyt erioikeudet ja vapaudet. Kun vapautukset koskevat erioikeuksia ja vapauksia, joista Suomessa on lailla säädettävä ja kun vapauksista luopuminen vaikuttaa yksilön oikeudelliseen asemaan ja koska artiklan 3 kohdassa tarkoitetun etsinnän ja takavarikon luottamuksellisuus kuuluu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain soveltamisalaan, kuuluu määräys lainsäädännön alaan.

Päätöksen 12 artikla koskee riitojen ratkaisemista ja on luonteeltaan pakottava ja sitova. Artiklassa viitataan nimenomaisesti 7 artiklan 1 kohtaan, joka sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Koska riitojenratkaisumenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä, lainsäädännön alaan kuuluvaa päätöksen määräystä on tulkittava, on riitojenratkaisulausekkeen katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan. Tältä osin voidaan viitata perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 31/2001 vp.

Päätöksen 13 artikla koskee virastoon lähetettyjä kansallisia asiantuntijoita. Tältä osin voidaan viitata artiklassa mainittujen 6 artiklan, 7 artiklan 1 kohdan, 8 artiklan, 11 artiklan ja 12 artiklan edellä esitettyihin perusteluihin. Artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Päätöksen 15 artikla koskee arviointia. Artiklan määräykset mahdollistavat päätöksen määräysten muuttamisen ja voimassaolon päättämisen. Perustuslain 94 §:ssä säädetään kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksymisestä. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sekamuotoisen voimaansaattamislain 2 § koskee virastolle Suomessa myönnettävää oikeushenkilöllisyyttä ja oikeuskelpoisuutta. Suomessa oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeustoimikelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään lailla (PeVL 38/2000). Viraston oikeushenkilöllisyydestä säädetään neuvoston päätöksessä 2011/411/YUTP, jonka oikeusperustana on käytetty Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 ja 45 artikloita. SEU-sopimuksen oikeusperustaan perustuvan neuvoston päätöksen suora sovellettavuus ei ole täysin selvää. Lissabonin sopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 23/2008 vp; s. 329/II) todetaan, että ”vaikka yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset sijoitetaan EU-sopimukseen erilleen muuta ulkoista toimintaa ja sisäisiä politiikkoja koskevista määräyksistä, EU-sopimus ja EUT-sopimus muodostavat kokonaisuuden, joissa molemmilla sopimuksilla on sama oikeudellinen arvo. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sovelletaan kuitenkin erityisiä sääntöjä ja menettelyjä, ja se säilyy siten luonteeltaan korostetun hallitustenvälisenä etenkin toimielinten toimivaltuuksien, päätöksentekomenettelyn ja käytettävissä olevien säädöstyyppien osalta. Unionin toiminnan yhteisöllistäminen koskee siten käytännössä lähinnä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla, joissa siirrytään noudattamaan yhteisöoikeuden mukaisia periaatteista. Näihin kuuluvat säädöstyyppien oikeusvaikutuksia koskevat periaatteet, mukaan luettuna välitön oikeusvaikutus.” Edellä olevan perusteella SEU-sopimukseen perustuvien neuvoston päätösten välitöntä oikeusvaikutusta (lukuun ottamatta tiettyjä päätöksiä, jotka kohdistuvat suoraan yksityisiin henkilöihin, kuten pakotepäätökset) ei siten voitane varmuudella pitää samanlaisina Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) oikeusperustoihin perustuvien päätösten kanssa. Virastoa koskevaa yhteistä toimintaa ei ole Suomessa pantu erikseen täytäntöön kansallisesti taikka käsitelty val-tiosopimuksen tavoin perustuslain 8 luvun mukaisesti. Ottaen huomioon, mitä edellä on sanottu toisaalta SEU-sopimuksen nojalla päätetyn toimen välittömästä oikeusvaikutuksesta ja toisaalta tarpeesta säätää lailla oikeushenkilöllisyydestä ja oikeustoimikelpoisuudesta, tulee neuvoston päätöksen 2011/411/YUTP 6 artikla panna hallituksen käsityksen mukaan täytäntöön lailla.

Päätös ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Täten päätös voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä eduskunnassa äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

eduskunta hyväksyisi Euroopan puolustusvirastolle ja sen henkilöstöön kuuluville myönnetyistä erioikeuksista ja vapauksista neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien Brysselissä 10 päivänä marraskuuta 2004 tekemän päätöksen.

Koska päätös sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Euroopan puolustusvirastolle ja sen henkilöstöön kuuluville myönnetyistä erioikeuksista ja vapauksista neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien Brysselissä 10 päivänä marraskuuta 2004 tekemän päätöksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Euroopan puolustusvirastolla on Euroopan puolustusviraston perussäännöstä, kotipaikasta ja sen toimintaa koskevista säännöistä sekä yhteisen toiminnan 2004/551/YUTP kumoamisesta annetun neuvoston päätöksen 2011/411/YUTP mukaisesti tehtäviensä suorittamisen ja tavoitteidensa saavuttamisen edellyttämä oikeushenkilöllisyys sekä laajin mahdollinen oikeuskelpoisuus Suomessa.

Virasto voi muun muassa hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä asianosaisena oikeudenkäynneissä. Virasto voi tehdä sopimuksia yksityisten ja julkisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa.

3 §

Päätöksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2012

Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri
JUTTA URPILAINEN

Puolustusministeri
Carl Haglund