Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Iranin islamilaisen tasavallan kanssa 4 päivänä marraskuuta 2002 allekirjoitetun sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen ja voimaansaattamislakiehdotuksen. Sopimuksen tarkoituksena on selkiinnyttää erityisesti sijoituksia koskevia oikeudellisia perusteita maiden välillä sekä edistää ja tiivistää taloudellista yhteistyötä Iranin islamilaisen tasavallan kanssa. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnustetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

---

Vaiheikkaan historian jälkeen Iranin nykyiseen valtiomuotoon johtaneen kehityksen taustalla on itsevaltaisen Pahlavi-dynastian aikakausi vuodesta 1925 vuoteen 1979. Iranin islamilainen tasavalta perustettiin kansannousun jälkeen vuonna 1979. Jo sitä ennen oli maassa käynnistetty laajoja yhteiskunnallisia muutoksia aikaansaaneita ohjelmia, jotka ovat luoneet pohjan Iranin nykyiselle öljy- ja muulle teollisuudelle.

Hengellinen johtajuus on maan korkein auktoriteetti, jonka alaisia presidentti, hallitus ja parlamentti ovat. Hallinto on keskusjohtoista ja maan kehittymistä demokraattiseksi valtioksi on hidastanut vanhoillisten uskonnollisten piirien vahva asema sen keskeisissä instituutioissa. Parlamenttivaalit pidetään neljän vuoden välein.

Voimakas väestönkasvu, uskonnollisuuden sanelema talouspolitiikka, riippuvuus öljyn hinnan vaihteluista, sota Irakia vastaan 1980-88 ja huonot suhteet Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin ovat hidastuttaneet Iranin talouskasvua. Vuodesta 1998 lähtien ovat suhteet parantuneet ja länsimaisia investointeja on alettu ottaa vastaan. Erityisesti vuonna 2000 tapahtunut talousuudistus, Maailmanpankin myöntämät lainat ja suhteiden normalisointi länsimaiden kanssa loivat pohjan Iranin investointipolitiikalle.

Iranin talouden tulevaisuudennäkymät ovat riippuvaisia öljyn hinnasta, maan mahdollisuuksista tulla hyväksytyksi täysimääräisesti kansainvälisen yhteisön piiriin, Yhdysvaltain pakotepolitiikasta ja siihen liittyen Iranin omasta sisäpoliittisesta kehityksestä.

Iranin talous tarvitsee ulkomaisia sijoituksia ja teknologista tietämystä öljy- ja kaasusektorin kehittämiseksi, muun teollisen toiminnan kohentamiseksi sekä työllisyyden parantamiseksi. Iranissa tuli syksyllä 2002 voimaan uusi laki ulkomaisten investointien edistämisestä. Sen mukaan ulkomaisten sijoitusten kohtelua maassa parannetaan. Niinikään vuonna 2002 hyväksytty uusi verolaki alentaa ja yksinkertaistaa mm. yritysverotusta.

Iranin näkemykset ulkomaisten sijoitusten suojaamisesta poikkeavat huomattavasti teollisuusmaiden vastaavista. Iranin vaikean suhtautumisen takia se on kyennyt toistaiseksi neuvottelemaan EU-maista sopimukset vasta Italian, Itävallan, Kreikan ja Saksan kanssa. Kaikki sopimukset on tehty äskettäin. Pidemmän aikaa Iranilla on ollut sopimukset naapurimaidensa lisäksi myös useiden IVY-, KIE- ja arabimaiden kanssa. Näiden sopimusten ambitiotaso sijoitusten suojaamisessa jää huomattavasti siitä, mitä esim. EU-maat nykyisin edellyttävät.

Iranin merkittävin kauppakumppani on EU, joista erityisesti Saksa, Italia ja Ranska ovat huomattavia. Iranin vienti perustuu raakaöljyyn, elintarvikkeisiin ja tekstiileihin. Iranilla on runsaasti vientipotentiaalia. Ulkomaankauppa on kasvanut tasaisesti viime vuosina.

Kauppamme Iranin kanssa on melko vähäistä ja Suomelle voimakkaan ylijäämäistä. Tietoliikennelaitteet, puunjalostustuotteet ja koneet muodostavat Suomen viennin rungon. Tällä hetkellä tärkeimmät vientituoteryhmät ovat teollisuuden koneet ja laitteet sekä eri toimialojen erikoiskoneet, telekommunikaatiolaitteet ja paperi. Lisäksi viedään mm. lääke- ja maaliteollisuuden tuotteita ja lannoitteita. Suomen vienti Iraniin vuonna 2001 oli runsaat 100 miljoonaa euroa. Edellä mainittujen sektoreiden ohella vientipotentiaalia löytyy ympäristöteknologian sekä kaivosteollisuuden käyttämien laitteiden, lääke- ja elintarviketeknologian piiristä.

Tuonti Iranista Suomeen on vähäistä. Tuonti kattaa tekstiiliteollisuuden tuotteita, lähinnä mattoja, elintarvikkeita, kuten kuivatut hedelmät, kalasäilykkeet ja katkaravut, sekä mineraaleja (kupari, sinkki). Suomen tuonti Iranista vuonna 2001 oli vajaat 3 miljoonaa euroa.

Iranin maksukyvyn perusteella vientiyrityksille voidaan taata sekä lyhyt- että pitkäaikaisia luottoja. Luottojen kysyntä on ollut vähäistä.

Suomalainen elinkeinoelämä tuntee suurta kiinnostusta Iranin markkinoita kohtaan myös sijoituskohteena. Kynnys sijoituspäätösten tekoon on toistaiseksi ollut kuitenkin korkea, koska maa ei ole kyennyt riittävästi takaamaan sijoitusten turvaa. Investointisopimus parantaa osaltaan tätä puutetta ja alentaa päätöksiin liittyvää kynnystä.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999), Filippiinit (SopS 52/1999), Libanon (SopS 4/2000), Slovenia (SopS 37/2000), Meksiko (SopS 54/2000), Etelä-Afrikan tasavalta (SopS 8/2001), Bosnia ja Hertsegovina (SopS 7/2001), Ecuador (SopS 79/2001), Makedonia (SopS 21/2002), Tansania (SopS 94/2002) sekä Kroatia (SopS 92/2002).

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä elinkeinoelämän sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentamaan siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella halutaan vaikuttaa myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviä rahoituskustannuksia alentavasti.

Nyt allekirjoitettava sopimus vahvistaa investoijan suojaa, mutta ei poista kaikkia perusongelmia. Pakkolunastuksen korvattavuus ei sopimuksessa toteudu sen tasoisesti kuin Suomi olisi lähtökohtaisesti edellyttänyt. Sen voidaan kuitenkin katsoa toteutuvan tyydyttävästi. Sopimus ei myöskään kiellä suoritusvaateita, kuten Suomen sopimukset yleensä tekevät. Myöskin aiheutettujen vahinkojen korvausvelvollisuus todetaan sopimuksessa yleisemmällä tasolla kuin Suomen sopimuksissa yleensä. Sopimuksesta puuttuvat niin ikään viittaukset kansainvälisesti hyväksyttyihin työntekijöiden oikeuksiin ja ympäristönsuojeluvelvoitteisiin. Sopimusluonnoksesta annettujen lausuntojen pohjalta on kuitenkin katsottu, että sopimus antaa suomalaisille sijoituksille riittävän suojan poliittiselta riskiltä ja lisää tyydyttävällä tavalla investointiympäristön ennakoitavuutta.

Sopimuksessa määritellään sijoittajan, sijoituksen ja tuoton käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen kohtelun sekä täysimääräisen ja jatkuvan suojan. Sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai suosituimmuusasemassa olevien maiden sijoittajien sijoituksiin, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta edullisempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia ei voi pakkolunastaa tai kansallistaa kuin ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain asianmukaisin laillisin menettelyin tosiasiallisesti realisoitavissa ja vapaasti siirrettävissä olevaa korvausta vastaan.

Aseellisesta selkkauksesta, vallankumouksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai suosituimmuusasemassa olevien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä pyritään edistämään suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia toisessa sopimusmaassa luomalla niiden sijoitustoiminnalle suotuisammat ja turvatummat edellytykset.

Iran esitti Suomelle vuonna 1997 neuvotteluja sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen tekemiseksi. Suomi toimitti Iranille luonnoksensa sopimukseksi samana vuonna. Neuvottelut aloitettiin vuonna 1998, jolloin Iran toimitti oman sopimusluonnoksensa ja edellytti sitä neuvottelujen pohjaksi. Kolmen neuvottelukierroksen ja kolmen kirjeenvaihtokierroksen jälkeen neuvottelut saatiin päätökseen Helsingissä 10.-13.9.2002 ja sopimus parafoitiin.

Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen hyväksymistä varten lausunnot ministeriön ulkopuolisilta tahoilta: Kauppa- ja teollisuusministeriöltä, oikeusministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Finnfundilta, Finnveralta, Finprolta, Invest in Finland -säätiöltä, Kemianteollisuus ry:ltä, Keskuskauppakamarilta, Metalliteollisuuden Keskusliitolta, Metsäteollisuus ry:ltä, Suomen Pankilta, Suomen Pankkiyhdistykseltä sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta.

Sopimus allekirjoitettiin Teheranissa 4 päivänä marraskuuta 2002. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Jari Vilén ja Iranin puolesta talous- ja valtiovarainministeri Tahmasb Mazaheri.

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet sijoitus, sijoittaja, tuotto ja sopimuspuolten alueet. Alue-käsite määritellään erikseen kummankin sopimuspuolen osalta; Suomen osalta lähinnä kansainvälisen merioikeussopimuksen mukaisesti ja Iranin osalta yleisemmällä tasolla.

2 artikla. Artiklassa kumpikin sopimuspuoli sitoutuu edistämään toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia sekä luomaan suotuisat olosuhteet niiden houkuttelemiseksi.

3 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolten sijoittajien sijoitukset hyväksytään paikallisten lakien ja määräysten mukaisesti ja niille myönnetään asiaan kuuluvat luvat. Henkilökunnan palkkaamiseen ulkomailta suhtaudutaan myönteisesti.

4 artikla. Artikla velvoittaa isäntäsopimuspuolen antamaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille täysimääräisen ja jatkuvan suojan sekä oikeudenmukaisen kohtelun. Sijoituksille ja niiden tuotolle annetaan vähintään yhtä edullinen kohtelu kuin isäntäsopimuspuolen sijoittajien tai suosituimmuusasemassa olevan maan sijoittajien sijoituksille. Edullisen kohtelun vaatimus ulotetaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin myös, kun on kyse sijoitusten hoidosta, ylläpidosta, käytöstä, hyödyntämisestä tai myynnistä. Kohtuuttomia, mielivaltaisia ja syrjiviä toimia ei sallita.

Artikla määrittelee lisäksi poikkeukset pääsääntönä olevasta suosituimmuuskohtelusta. Mm. alueelliset taloudelliset järjestöt ja tulliliitot erotetaan sopimuksen ulkopuolelle siten, että niistä koituvia etuja ei velvoiteta ulottamaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin. Samoin sopimuksen ulkopuolelle suljetaan kansainvälisistä verojärjestelyistä sekä monenvälisistä investointisopimuksista aiheutuvat etuudet.

5 artikla. Sopimuksen estämättä sovelletaan sellaisia suotuisampia järjestelyjä, joista sopimuspuoli on sopinut tai voi sopia toisen sopimuspuolen yksittäisen sijoittajan sijoituksen osalta, ainoastaan kyseisiin sijoituksiin.

6 artikla. Artiklassa turvataan sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille sopimukseen verrattuna paremmat oikeudet silloin, kun hän on niihin kansallisen lainsäädännön tai keskinäisten sopimusten velvoitteiden mukaan oikeutettu. Sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan sijoittajien sijoituksiin kohdistuvia velvoitteitaan.

7 artikla. Omaisuuden pakkolunastukselle tai kansallistamiselle asetetaan tiukempia edellytyksiä kuin kansallisessa lainsäädännössä yleensä on tapana. Niihin voi ryhtyä ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Korvauksen on vastattava sijoituksen todellista arvoa, sen tulee olla täysin realisoitavissa ja se on maksettava viipymättä. Korvauksen viivästyessä saaja on oikeutettu saamaan korvauksen viivästyksen aiheuttamista kuluista. Korvausmenettelyä ja korvauksen suuruutta koskevat riitaisuudet käsitellään sijoituspaikan tuomioistuimessa.

8 artikla. Artiklassa on määräykset siltä varalta, että sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille tapahtuu menetyksiä aseellisen selkkauksen, vallankumouksen tai vastaavan hätätilan johdosta. Mikäli isäntävaltiona oleva sopimuspuoli suorittaa asian johdosta sijoittajille korvauksia, on toisen sopimuspuolen sijoittajia kohdeltava vähintään yhtä edullisesti kuin isäntävaltion omia tai kolmannen valtion sijoittajia.

Isäntävaltio on 2 kappaleen mukaan kuitenkin tietyin lisäedellytyksin välittömästi vastuussa siitä toisen sopimuspuolen sijoittajille koituneesta vahingosta, jonka sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla näiden omaisuutta. Edunpalautuksen tai korvauksen tulee vastata sijoituksen todellista arvoa.

9 artikla. Artiklassa taataan vapaa siirto-oikeus pääomille, tuotoille, maksuille, korvauksille ja ulkomaisten työntekijöiden ansiotuloille. Siirtojen tulee tapahtua viipymättä ja rajoituksitta vapaasti vaihdettavassa valuutassa siirtopäivän vaihtokurssin mukaisesti. Varojen kotiuttamisen toteuttamistavasta voidaan sopia. Sopimuspuoli voi myös suojata velkojien oikeudet tai varmistaa annettavan tuomion täytäntöönpanon, kun se tapahtuu ketään syrjimättä ja vilpittömässä mielessä.

10 artikla. Jos sopimusvaltio taikka sen edustajaksi määrätty taho on myöntänyt takauksen tai muun vastaavan sitoumuksen toisen sopimusvaltion alueella olevalle sijoitukselle ja tullut tällä perusteella korvausvelvolliseksi, siirtyvät kyseistä sijoitusta koskevat oikeudet ensin mainitulle maksuvelvolliseksi joutuneelle sopimusvaltiolle. Näitä oikeuksia se sijaantulijan asemassa toteuttaa itse tai osoittamansa edustajan välityksellä samassa laajuudessa kuin alkuperäinen sijoittaja. Riidat ratkaistaan sopimuksen 12 artiklan mukaisesti.

11 artikla. Artiklan mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan sekä tuleviin että sopimuksen voimassaolopäivänä olemassa oleviin sijoituksiin. Sopimus ei kuitenkaan koske ennen sopimuksen voimaantuloa syntyneitä erimielisyyksiä eikä vaateita, jotka on ratkaistu ennen sopimuksen voimaantuloa. Iranissa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat ainoastaan Iranin sijoitusten ja taloudellisen ja teknisen avun järjestön tai sen mahdollisen seuraajan hyväksymät sijoitukset.

12 artikla. Artiklassa määritellään menettelytavat sopimuspuolen ja toisen sopimuspuolen sijoittajan välisten riitojen ratkaisussa. Artiklan alussa todetaan neuvottelujen ensisijaisuus riitatilanteissa. Jos neuvottelut eivät kolmen kuukauden kuluessa johda ratkaisuun, voi sijoittaja viedä riidan isäntävaltion toimivaltaiseen tuomioistuimeen tai välimiesmenettelyyn.

Välimiesmenettelyyn turvautuessaan sijoittaja voi viedä riidan sijoituksia koskevien riitojen kansainvälisen ratkaisukeskuksen (ICSID) välimiesmenettelyyn tai tilapäiseen välimiesoikeuteen, joka perustetaan, elleivät osapuolet muusta sovi, Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti.

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan vetoamatta missään vaiheessa välitysmenettelyä sijoittajan vastaisesti siihen, että tämä on saanut korvauksen kärsimästään vahingosta vakuutussopimuksen perusteella. Sopimuspuolet tunnustavat annettujen tuomioiden lopullisuuden ja sitovuuden sekä täytäntöönpanon alueellaan.

13 artikla. Artikla koskee sopimuspuolten eli hallitusten välisiä sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta aiheutuvia riitoja, jotka artiklan 1 kappaleen mukaan tulee mahdollisuuksien mukaan ratkaista diplomaattiteitse. Mikäli riitaa ei ole saatu ratkaistuksi kuuden kuukauden kuluessa, voi kumpikin sopimusvaltio artiklan 2 kappaleen mukaan saattaa riidan tilapäisen välimiesoikeuden käsiteltäväksi.

Välimiesoikeuden perustamista, kokoonpanoa ja menettelytapoja koskevat määräykset on kirjattu artiklan 3 - 5 kappaleeseen.

14 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen voimaantulosta. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kumpikin sopimuspuoli on ilmoittanut toisilleen sopimuksen valtionsisäisten voimaansaattamisedellytysten täyttymisestä.

Sopimus on voimassa viisitoista vuotta ja sen jälkeen samoin ehdoin, kunnes jompikumpi sopimuspuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle irtisanovansa sopimuksen kuuden kuukauden kuluttua. Irtisanomisen jälkeinen niin sanottu suoja-aika on viisitoista vuotta.

Voimaantullakseen sopimus edellyttää vielä eduskunnan hyväksymisen.

Sopimus allekirjoitettiin Teheranissa 4 päivänä marraskuuta 2002. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Jari Vilén ja Iranin puolesta talous- ja valtiovarainministeri Tahmasb Mazaheri.

Laki Iranin islamilaisen tasavallan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Perustuslain 95 §:n 1 momentissa edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:llä saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

2 §. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 7 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta voivat olla osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 7 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolella on välitön vastuu tietyin edellytyksin vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla toisen sopimuspuolen sijoittajan tekemän sijoituksen tai sijoituksen osan. Valmiuslain 37 §:n 1 momentin (198/2000) mukaan lain nojalla suoritettujen toimenpiteiden johdosta kärsitystä vahingosta suoritetaan täysi korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan vahingosta suoritetaan kuitenkin vain kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Sopimuksen 8 artiklan määräykset yhdessä 7 artiklan määräysten kanssa voivat olla ristiriidassa valmiuslain korvaussäännösten kanssa tai ainakin voivat valtioneuvoston harkintaa rajoittaen vaikuttaa tapaan, jolla valmiuslain säännöksiä sovelletaan. Määräykset kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 12 artiklassa määritellään sijoittajan ja sopimuspuolen välisissä riidoissa noudatettavat menettelyt. Sopimuspuolet hyväksyvät omien tuomioistuintensa lisäksi myös välimiesoikeuden toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Välitystuomiot ovat lopullisia ja sitovia. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Sopimuksen 12 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 13 artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset riitaisuudet voidaan ratkaista erityisessä välimiesmenettelyssä. Välimiesoikeuden päätös on sitova ja se voi koskea asioita, jotka kuuluvat Suomessa lainsäädännön alaan. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen oikeudellisesti sitovan tulkinnan voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan.

Yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä jaksossa on lueteltu Suomen voimassa olevat sijoitusten suojelua koskevat sopimukset. Kaikkien sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevat lait on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsiteltävänä oleva sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Iranin islamilaisen tasavallan kanssa ei poikkea voimassa olevista sopimuksista säätämisjärjestyksen kannalta merkityksellisissä kohdin. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan siten hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Teheranissa 4 päivänä marraskuuta 2002 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Iranin islamilaisen tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Teheranissa 4 päivänä marraskuuta 2002 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Iranin islamilaisen tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2002

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkomaankauppaministeri
Jari Vilén