Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 64/2001
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kalastuslain 6 a §:n ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan kalastuslakia muutettavaksi siten, että ammattikalastajan määrittelyssä luovuttaisiin kalastustulojen vertailusta henkilön valtionverotuksessa verotettavien tulojen perusteella. Vertailu perustettaisiin sen sijaan henkilön bruttotuloihin. Ammattikalastajaksi katsottaisiin henkilö, jonka kalastuksesta ja hänen itse pyytämänsä saaliin jalostamisesta saadut kokonaistulot ovat vähintään 30 prosenttia hänen saamiensa kaikkien kokonaistulojen yhteismäärästä.

Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia siten, että laissa käytetty ammattimaisen kalastuksen määritelmä tulisi yhteen sopivaksi ammattikalastajan määrittelyn kanssa.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2002 alusta lukien.


PERUSTELUT

1. Nykytila

Kalastuslain (286/1982) keskeisenä tavoitteena on säännellä kalastusoikeutta, kalastusmenetelmiä, kalakantojen hoitoa sekä kalatalouden hallintoa. Lain tavoitteena on myös pyrkimys vesialueiden mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen hyödyntämällä kalakantoja kestävän käytön periaatteella.

Kalastuslakia säädettäessä on eräänä keskeisenä periaatteena ollut ammattikalastuksen edellytysten parantaminen. Samaan päämäärään on pyritty myös vuonna 1993 kalastuslain 6 §:ään lisätyllä 4 momentilla, jonka mukaan vain ammattikalastajat saavat käyttää ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä yleisellä vesialueella meressä ja Suomen kalastusvyöhykkeellä. Kalastuslain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettuja ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä ovat yli 1,5 metriä korkea isorysä, nuotta ja trooli, koukkupyydys tai koukkupyydykset, joissa on enemmän kuin 250 koukkua pyyntikuntaa kohden sekä pintaan ankkuroidut taikka ajelehtivat verkot yhteispituudeltaan yli 900 metriä pyyntikuntaa kohden.

Ammattikalastajasta säädetään kalastuslain 6 a §:n (526/1996) 1 momentissa. Sen mukaan ammattikalastajana pidetään henkilöä, joka saa harjoittamastaan kalastuksesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä. Tämän vaatimuksen katsotaan täyttyvän, jos kalastajan kalastuksesta saama valtionverotuksessa verotettava tulo on vähintään 30 prosenttia hänen valtionverotuksessa verotettavista kokonaistuloistaan. Tähän tuloluokkaan kuuluvat ammattikalastajat ovat ammattimaisten pyydysten käytön lisäksi oikeutettuja käyttämään kalastusaluksissaan verotonta polttoainetta nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1472/1994) säädetyn mukaisesti. Lisäksi heillä on oikeus saada kalastusvakuutusyhdistyksistä annetussa laissa (331/1958) tarkoitettu valtion tukema kalastusvakuutus sekä Euroopan unionin ja kansallisista varoista myönnettäviä harkinnanvaraisia rakennetukia.

Jos kalastajan valtionverotuksessa verotettavien kalastustulojen osuus jää alle 30 prosentin, mutta on kuitenkin yli 15 prosenttia hänen valtionverotuksessa verotettavista tuloistaan, kalastaja saa käyttää ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä yleisellä vesialueella meressä ja Suomen kalastusvyöhykkeellä. Hän on ammattikalastajan tavoin myös velvollinen tekemään saalisilmoitukset sekä noudattamaan kalastuksen muuta sääntelyä koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Tähän kalastajaryhmään kuuluvat henkilöt eivät käytännössä pääse osallisiksi ammattikalastajia koskevista kansallisista tai Euroopan yhteisön tukijärjestelmistä. Heillä ei myöskään ole oikeutta verottoman polttoaineen käyttöön kalastaessaan. Tätä on perusteltu sillä, että tämän kalastajaryhmän pääasiallinen toimeentulo tulee muusta kuin ammattimaisesti harjoitetusta kalastuksesta.

Suomessa ammattikalastajaksi voi ryhtyä periaatteessa kuka hyvänsä. Ammattikalastajaksi ryhtymistä rajoittaa kuitenkin välillisesti Euroopan yhteisön vahvistama Suomen kalastuslaivaston monivuotinen ohjausohjelma (MOO IV), joka on voimassa joulukuun 31 päivään 2001 saakka. Ohjelmassa edellytetään kansallisen kalastuslaivastomme vähenevän ohjelmakauden loppuun mennessä. Ohjelmassa Suomen kalastuslaivasto on jaettu neljään ryhmään, joilla on jossakin määrin erilaiset tavoitteet. Tällä hetkellä uusia kalastusaluksia ei voi tulla kolmeen ryhmään, mutta tilanne saattaa muuttua. Kalastusalusten määrälle asetetut rajoitukset saattavat osaltaan rajoittaa ammattikalastajaksi ryhtymistä.

Kalamarkkinoiden toimivuuden turvaamiseksi on osaltaan yhä tarpeen, että ammattikalastusta harjoitettaisiin asianmukaisin menetelmin sekä mahdollisimman jatkuvasti ja että kalatuotteet saadaan markkinoille hyvälaatuisina ja tasaisesti. Tämän suomalaiset ammattikalastajat ovat tähän saakka myös turvanneet.

Ammattikalastusta tuetaan Euroopan unionin rakennepoliittisella rahoituksella sekä lisäksi eräin puhtaasti kansallisin keinoin.

Maa- ja metsätalousministeriö pitää Euroopan unionin edellyttämän kalastuksen ja kalastustukien valvonnan, tilastoinnin ja raportoinnin toteuttamiseksi tarpeellisia rekistereitä. Ammattikalastajat merkitään kalastusalusrekisterin yhteydessä pidettävään ammattikalastajarekisteriin.

Merialueella toimivia ammattikalastajia oli rekisteröitynä vuoden 2000 lopussa ammattikalastajarekisteriin 861 ja sisävesialueella kalastavia 205 henkilöä eli yhteensä 1066 kalastajaa. Lisäksi ammattikalastajarekisteriin on merkitty erikseen ne merialueella toimivat kalastajat, jotka ovat saaneet valtionverotuksessa verotettavista tuloistaan alle 30 prosenttia mutta kuitenkin yli 15 prosenttia ammattimaisesta kalastuksesta. Tällaisia kalastajia oli viime vuoden vaihteessa yhteensä 143 henkilöä.

Ammattikalastajarekisteriin on omaksi ryhmäkseen merkitty oma-aloitteisesti rekisteröitäviksi ilmoittautuneet sellaiset henkilöt, jotka eivät täytä edellä mainittuja tulovaatimuksia, mutta jotka kalastavat kuitenkin jonkin verran kaupallisessa tarkoituksessa. Tähän kalastajaryhmään kuuluvia ei voida pitää varsinaisina ammattikalastajina suhteellisen vähäisten kalastustulojen vuoksi. Näitä kalastajia oli vuoden 2000 lopussa merialueella 1359 ja sisävesialueella 199 henkilöä.

Ahvenanmaalaisista kalastajista pidetään erillistä rekisteriä, johon merkitään 20 prosenttia tai sitä enemmän kalastustuloja saavat kalastajat ja erikseen tätä vähemmän kalastustuloja saavat kalastajat. Edellisessä ryhmässä oli vuoden 2000 lopussa 143 ja jälkimmäisessä ryhmässä 203 kalastajaa.

Ahvenanmaalaiset kalastajat mukaan lukien ammattikalastajarekisterissä oli vuoden 2000 lopussa kaikkiaan 3113 kalastajaa. Tammikuussa 2000 rekisteröityjen kalastajien lukumäärä oli 3161 henkilöä.

1. Säännökset eräissä muissa maissa

2.1. Ruotsi

Ruotsin kalastuslain (SFS 1993:787) 6 §:n mukaan ammattimaisella kalastuksella tarkoitetaan kalastusta, jota harjoitetaan ammattikalastuslisenssin nojalla. Lain 30 §:n mukaan ammattikalastuslisenssi voidaan myöntää sellaiselle henkilölle, jonka toimeentulon kannalta kalastuksella on olennainen merkitys ja edellyttäen, että kalastus on sidoksissa Ruotsin kalastuselinkeinoon. Normaalitapauksissa nettomääräisen kalastustulon tulee olla vähintään puolet perustulorajasta, joka on nykyisin 36 600 kruunua, minkä lisäksi bruttomääräisen kalastustulon tulee ylittää perustuloraja kaksinkertaisesti eli bruttotulojen tulee olla nykyisin vähintään 73 200 kruunua.

Ammattikalastuslisenssi myönnetään määräajaksi. Kalastuksen ohessa kokopäivätyötä tekevälle henkilölle ammattikalastuslisenssi voidaan myöntää vain poikkeustapauksissa. Kun ammattikalastuslisenssin myöntämistä harkitaan ensimmäisen kerran, tulee kalakannan vahvuus ottaa huomioon. Ammattikalastuslisenssi voidaan myös peruuttaa.

Ruotsissa on vuoden 1999 lopussa toiminut 2880 rekisteröityä ammattikalastajaa, joista 28 oli naisia.

Ruotsissa voimassa olevan kalastusasetuksen (SFS 1993:1097) 2 §:n mukaan lääninhallitus voi antaa luvan kiinteiden pyydysten asettamiseen ainoastaan ammattikalastajalle, jolla on kalastuslisenssi. Kalastusasetuksen14 §:n mukaan vapaa-ajan kalastajat saavat kalastaa enintään 100 koukkua käsittävällä pitkäsiimalla ja verkoilla, joiden yhteen laskettu pituus ei saa ylittää 180 metriä.

2.2. Tanska

Tanskan merikalastusta sääntelevän lain (Fiskerilov nr. 281/12.5.1999) 14 §:n mukaan ammattikalastajaksi A-luokkaan voidaan rekisteröidä henkilö, joka on syntyperäinen tanskalainen tai on asunut Tanskassa keskeytyksettä vähintään kaksi vuotta ennen rekisteröimistä, joka on ollut ammattikalastuksen perusteella verovelvollinen viimeisten 12 kuukauden aikana, ja jonka bruttotuloista vähintään 60 prosenttia on viimeisen 12 kuukauden aikana tullut ammattikalastuksesta. Myös Euroopan unionin ja ETA-valtioiden kansalaiset voivat päästä ammattikalastajarekisteriin. Tanskalaisella kalastusaluksella työsuhteessa palveleva edellä mainitut ehdot täyttävä kalastaja merkitään ammattikalastajaksi B-luokkaan.

Tanskassa on ammattikalastajien lisäksi sivuammattikalastajia. Tanskan kalastuslain nr. 281/12.5.1999 17 §:n mukaan henkilö voidaan rekisteröidä sivuammattikalastajaksi, jos hän on syntyperäinen tanskalainen tai on asunut Tanskassa keskeytyksettä vähintään kaksi vuotta ennen rekisteröintiä ja hänet on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana rekisteröity ammattikalastajarekisteriin tai viimeisten 7 vuoden aikana sivuammattikalastajarekisteriin. Rekisteröinti suoritetaan vuodeksi kerrallaan. Rekisteröinti voidaan uudistaa, jos sivuammattikalastaja osoittaa saaneensa vähintään viisi prosenttia bruttotuloistaan kalastuksesta viimeisten 12 kuukauden aikana.

Tanskassa oli vuoden 2000 lopussa 5315 rekisteröityä ammattikalastajaa ja 1131 rekisteröityä sivuammattikalastajaa.

Tanskan lainsäädännön mukaan ammattimaisia pyydyksiä saavat käyttää vain ammattikalastajat.

2.3. Euroopan yhteisö

Euroopan yhteisön yhteinen kalastuspolitiikka ja sitä säätelevät asetukset koskevat kaupallisessa tarkoituksessa harjoitettua kalastusta, vesiviljelyä sekä kalakauppaa. Euroopan yhteisön asetuksissa ei tarkemmin määritellä sitä, milloin kalastusta harjoitetaan kaupallisessa tarkoituksessa.

Yhteisen kalastus- ja vesiviljelyjärjestelmän perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 2 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on valvottava, että muu kuin kaupallisessa tarkoituksessa harjoitettava kalastustoiminta ei vaaranna yhteiseen kalastuspolitiikkaan kuuluvien kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa.

1. Ehdotetut muutokset

1.1. Kalastuslaki

Kalastuslain 6 a §:n 1 momentin mukaan ammattikalastajaksi katsotaan nykyisin henkilö, jonka valtionverotuksessa verotettavat kalastustulot ovat vähintään 30 prosenttia hänen valtionverotuksessa verotettavista kaikista tuloistaan. Mainitunlainen määrittely on aiheuttanut joissakin tapauksissa tulkintavaikeuksia. Lisäksi valtionverotuksessa verotettaviin nettotuloihin perustuva määrittely kirjaimellisesti tulkittuna voi johtaa tilanteeseen, jossa kalastuksesta saatava tulo verotuksessa tehtävien vähennysten vuoksi muodostuu niin pieneksi, että se ei yllä 30 prosenttiin valtionverotuksessa verotettavista kokonaistuloista, vaikka kalastukseen käytetty aika ja kalastuksesta saatavat kokonaistulot olisivatkin huomattavan suuria.

Epäkohdan korjaamiseksi kalastuslain 6 a § ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että ammattikalastaja määriteltäisiin hänen kalastuksesta ja hänen itse pyytämänsä saaliin jatkojalostuksesta saamansa kokonaistulon perusteella. Mainitusta kokonaistulosta käytettäisiin käsitettä kalastuksen kokonaistulo. Kalastuksen kokonaistulon tulisi olla vähintään 30 prosenttia kalastajan saamien kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä, jotta hänet voitaisiin katsoa ammattikalastajaksi. Tulovertailu tehtäisiin siten kalastajan saamien bruttotulojen perusteella.

Ammattikalastajan käsitettä ehdotetaan tarkistettavaksi myös siten, että kalastuksen kokonaistuloihin luettaisiin kalastajan yhtiön tai osuuskunnan osakkaana saama osuus kalastustuloista silloin, kun kalastaja harjoittaa kalastusta yhtiön tai osuuskunnan osakkaana yhdessä muiden osakkaiden kanssa. Toisen palveluksessa oleva kalastaja saisi niin ikään lukea kalastustuloikseen kalastuksesta saamansa palkkatulot sekä ne tulot, jotka hän saa myydessään itse pyytämäänsä saalista omaan lukuunsa.

Kalastuksen kokonaistuloa ja tulovertailua koskevat määrittelyjen muutokset ehdotetaan ulotettavaksi myös muihin kaupallisessa tarkoituksessa kalastaviin eli niihinkin henkilöihin, joiden kalastuksesta saamien tulojen määrä jää alle 30 prosenttiin heidän tuloistaan.

1.2. Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa säädetään nestemäisistä polttoaineista valtiolle suoritettavista veroista. Laissa tarkoitettuja valmisteveroja ovat perusvero ja lisävero. Lain 2 §:ssä määritellään erilaiset nestemäiset polttoaineet sekä huvi- ja kalastusalukset. Pykälän 13 kohta sisältää ammattimaisen kalastuksen määrittelyn. Ammattimaisella kalastuksella tarkoitetaan toimintaa, jossa sen harjoittaja saa kalastuksesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä siten, että hänen kalastuksesta saamansa valtionverotuksessa verotettavan tulon määrä on vähintään 30 prosenttia hänen valtionverotuksessa verotettavista kokonaistuloistaan. Lainkohdan mukaan kalastusta harjoittavan tulee myös olla merkitty ammattikalastajarekisteriin ja ammattimaiseen kalastukseen käytettävän kalastusaluksen kalastusalusrekisteriin siten, kuin Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetussa laissa (1139/1994) säädetään tai sen nojalla säädetään tai määrätään. Lain 2 a §:n mukaan edellä tarkoitettujen merkintöjen tulee olla voimassa verotonta polttoainetta hankittaessa ja käytettäessä.

Kalastusalusten polttoaine on lain 9 §:n 4 kohdan mukaan valmisteverotonta vain siltä osin, kuin niitä käytetään 2 §:n 13 kohdassa tarkoitettuun ammattimaiseen kalastukseen.

Kalastusalusten polttoaineen valmisteverottomuus toteutetaan siten, että aluksen kotipaikan piiritullikamari palauttaa valmisteveron jälkikäteen tehdystä hakemuksesta. Hakemus voidaan tehdä kerralla koko vuodelta tai puolivuosikausittain. Verottomuus voidaan toteuttaa myös siten, että kalastusaluksia varten myydään verotonta polttoainetta suoraan valtuutetun varastonpitäjän verottomasta varastosta.

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n 13 kohdan mukainen ammattimaisen kalastuksen määritelmä poikkeaa perusteiltaan kalastuslain 6 a §:ssä ehdotetusta ammattikalastajan määrittelystä siinä, että mainitussa 13 kohdassa ammattimaisen kalastuksen määrittelyn perusteena käytetään kalastajan valtionverotuksessa verotettavaa tuloa eikä hänen kokonaistulojaan. Ristiriidan poistamiseksi 2 §:n 13 kohtaan sisältyvä ammattimaisen kalastuksen määrittely ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi 6 a §:ään otettavaa ammattikalastajan määrittelyä.

2. Esityksen vaikutukset

Esityksen vaikutukset valtion talousarvioon eivät ole täsmällisesti ennakoitavissa sen vuoksi, että ammattikalastajaksi rekisteröityvien uusien kalastajien määrää ei voida luotettavasti arvioida. Heidän määränsä jäänee kuitenkin alle 100 kalastajan.

Ammattikalastajien lukumäärän lisääntymisen myötä myös kalastusvakuutuksen tukemisesta sekä muista tukijärjestelmistä aiheutuvat julkiset menot voivat jonkin verran lisääntyä. Valtiolta jäisi lisäksi saamatta kalastusalusten polttoaineveroina maksettavia tuloja. Ammattikalastajien lukumäärän lisäystä rajoittaa käytännössä kuitenkin se seikka, että Euroopan Unionin säädöksistä johtuen uusia kalastusaluksia voidaan rekisteröidä merialueille vain rajoitetusti ja nykyisin vain rannikolla harjoitettavaan pienimuotoiseen kalastukseen. Valtiolle aiheutuvien menojen ja saamatta jäävien polttoaineen valmisteverojen määrä arvioidaan kuitenkin vähäiseksi.

Kalastajiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset ilmenevät lähinnä siten, että ammattikalastajiksi rekisteröidyt henkilöt voivat pysyä ammattikalastajarekisterissä, vaikka heidän verotettavat tulonsa alenisivat verotuksessa tehtävien poistojen ja muiden vähennysten vuoksi. Ammattikalastajat pysyisivät myös Euroopan unionin tukijärjestelmien ja valtion tukeman kalastusvakuutuksen piirissä.

Lainmuutosten ei odoteta aiheuttavan olennaista lisäystä ammattikalastajien määrään. Tämän vuoksi odotettavissa ei ole myöskään tarvetta tullipiirien henkilöstön lisäykseen.

3. Valmisteluvaiheet

Ehdotus on valmisteltu virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä.

Esityksestä on pyydetty lausunnot valtiovarainministeriöltä, tullihallitukselta, työvoima- ja elinkeinokeskusten kalatalousyksiköiltä (11 kpl), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta, Suomen Ammattikalastajaliitolta, Suomen Kalakauppiasliitolta, Kalatalouden Keskusliitolta, Osuuskunta Ammattikalastajien Tuottajajärjestö AKTJ:ltä, Elintarviketeollisuusliitolta, Pro Kalalta, Saamelaiskäräjiltä ja Kolttaneuvostolta. Lausunnoissa esitetyt näkökohdat on mahdollisuuksien mukaan otettu esityksen valmistelussa huomioon.

4. Voimaantulo

Verotuksellisten syiden vuoksi lait ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 2002 alusta lukien.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnalle hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

1.

Laki kalastuslain 6 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain (286/1982) 6 a §, sellaisena kuin se on laissa 526/1996, seuraavasti:

6 a §

Ammattikalastajana pidetään henkilöä, joka harjoittaa kalastusta ja saa siitä sekä pyytämänsä saaliin jalostamisesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä.

Kalastajan katsotaan saavan kalastuksesta ja pyytämänsä saaliin jalostamisesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä, jos hänen mainitusta toiminnasta saamansa myyntitulot (kalastuksen kokonaistulo) ovat vähintään 30 prosenttia kalastajan saamien kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä. Yhtiön tai osuuskunnan osakkaana kalastusta harjoittavan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös yhtiön tai osuuskunnan kalastuksen kokonaistuloista hänelle kuuluva osuus. Toisen palveluksessa olevan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös hänen kalastuksesta saamansa palkkatulot.

Henkilöä, jonka saama kalastuksen kokonaistulo on alle 30 prosenttia, mutta vähintään 15 prosenttia hänen saamiensa kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä, pidetään ammattikalastajana 6 §:n 4 momenttia sekä kalansaaliin ilmoittamista ja kalastuksen sääntelyä koskevia säännöksiä sovellettaessa.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2002.


2.

Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1472/1994) 2 §:n 1 momentin 13 kohta, sellaisena kuin se on laissa 921/1997, seuraavasti:

2 §

Tässä laissa tarkoitetaan:

13) ammattimaisella kalastuksella toimintaa, jossa sen harjoittaja saa kalastuksesta ja pyytämänsä saaliin jalostamisesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä siten, että hänen mainitusta toiminnasta saamansa myyntitulot (kalastuksen kokonaistulo), ovat vähintään 30 prosenttia kalastajan saamien kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä. Yhtiön tai osuuskunnan osakkaana kalastusta harjoittavan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös yhtiön tai osuuskunnan kalastuksen kokonaistuloista hänelle kuuluva osuus. Toisen palveluksessa olevan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös hänen kalastuksesta saamansa palkkatulot;kalastuksen harjoittajan tulee olla merkitty ammattikalastajarekisteriin ja ammattimaiseen kalastukseen käytettävän kalastusaluksen tulee olla merkitty kalastusalusrekisteriin, siten kuin Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetussa laissa (1139/1994) tai sen nojalla säädetään tai määrätään.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2002.


Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Sinikka Mönkäre

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.