Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Bosnia ja Hertsegovinan kanssa 1 päivänä marraskuuta 2000 allekirjoitetun sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen ja voimaansaattamislakiehdotuksen. Sopimuksen tarkoituksena on edistää ja tiivistää taloudellista yhteistyötä Bosnia ja Hertsegovinan kanssa ja selkiinnyttää erityisesti sijoituksia koskevia oikeudellisia perusteita maiden välillä. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnustetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

---

Bosnia ja Hertsegovinan itsenäisyysjulistuksen jälkeen käynnistynyt sota kesällä 1992 päättyi vasta 5.10.1995, jolloin kriisin osapuolina olevat bosniakit, kroaatit ja serbit pääsivät sopimukseen tulitauosta. Rauhanneuvottelut käytiin Daytonissa Yhdysvalloissa ja rauhansopimus saatiin aikaan 21.11. Osapuolet allekirjoittivat Pariisissa 14.12.1995 varsinaiset rauhansopimukset, jotka tarjosivat institutionaalisen kehyksen maan uudelleen integrointiin ja jälleenrakentamiseen. Sopimuksen mukaan Bosnia ja Hertsegovina muodostuu kahdesta erillisestä yksiköstä, bosniakkien ja kroaattien federaatiosta sekä Serbitasavallasta. Daytonin rauhansopimuksen toteutumista valvoo kansainvälinen hallinto (Office of the High Representative). Sotilaallisesta täytäntöönpanosta vastaavat SFOR (Stabilization Forces) -joukot.

Elinolosuhteiden huononnuttua sodan seurauksena jyrkästi maassa on rauhansopimuksissa keskeinen sija talouden elvyttämisellä, missä päätavoitteena ovat olleet infrastruktuurin jälleenrakentaminen, toimivan hallinnon luominen ja prosessin käynnistäminen maan siirtymiseksi markkinatalouteen. Bosnia ja Hertsegovinan makrotaloudellinen vakaus on pystytty IMF:n tukiohjelmin säilyttämään. Lahja-avulla rahoitettu jälleenrakennus on lisännyt taloudellista aktiviteettia (vuotuinen BKT:n kasvu on ollut 4 %:n luokkaa), mutta pidemmällä tähtäyksellä elpyminen ja työtilaisuuksien luominen edellyttää ennen muuta yksityisyritteliäisyyden kannustamista, pankkisektorin uudistusta ja yritysten yksityistämistä. Yksityistämislaki annettiin heinäkuussa 1998, mutta prosessi on toistaiseksi edistynyt hitaasti, mihin ovat vaikuttaneet niin poliittiset kuin muutkin syyt, kuten omistusoikeuden todistamiseen ja kansalaisille annettaviin yksityistämistositteisiin liittyvät vaikeudet. Julkisen sektorin osuus BKT:sta on Bosnia ja Hertsegovinassa edelleen noin 65 %.

Bosnia ja Hertsegovinalla on luonnonvaroja varsinkin kaivostoimintaa, metsätaloutta ja vesisähkövoimaa varten. Maatalouden mahdollisuudet ovat heikot etenkin, kun vain pieni osa sodan aikaan kylvetyistä miinoista on raivattu. Turismille näkymät olisivat hyvät, mutta se on vielä kehittymätöntä.

Ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi maahan korvattiin aikaisempi epäselvä ja ristiriitainen lainsäädäntö uudella ulkomaisia investointeja koskevalla lailla vuonna 1998. Joitakin investointeja on jo tehty etenkin alumiini- ja autoteollisuuteen. Investointien saapumista maahan ovat kuitenkin edelleen hidastaneet poliittinen epävakaus, korruptio, puutteellinen pankki- ja verotussysteemi sekä yksityistämisprosessin viivästyminen. Saksan ohella tärkeimpiä investoijamaita ovat olleet Kuwait, Kroatia, Turkki ja Slovenia. Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksen solmiminen vuonna 1999 on osaltaan lisännyt kiinnostusta myös Bosnia ja Hertsegovinaa kohtaan. Yksi vakaussopimuksen keskeisimmistä tavoitteista on suotuisan investointi-ilmapiirin luominen alueelle ja sopimuksen piirissä on alueen maita varten hyväksytty laajamittainen ohjelma investointiolosuhteiden parantamiseksi. Yhtenä keinona investointien edistämiseksi pidetään alueen maiden ja muiden vakaussopimusmaiden kahdenkeskisiä investointisuojasopimuksia, joiden solmimista ohjelmassa suositellaan.

EU:n Länsi-Balkanin politiikan perustana on vakautus- ja assosiaatioprosessi (Stabilisation and Association Process, SAP). Prosessi on EU:n toiminnan ytimenä Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksessa. Prosessi kattaa taloudellisen ja rahoitusavun, poliittisen dialogin, kauppasuhteiden kehittämisen alueen maiden kanssa ja niiden kesken, lainsäädännön lähentämisen sekä yhteistyön muilla aloilla kuten sisä- ja oikeusasioissa. Prosessin päämääränä on vakautus- ja assosiaatiosopimus, mutta Bosnia ja Hertsegovina ei ole vielä täyttänyt vaadittavia kriteereitä neuvottelujen aloittamiseksi. Komission ehdollisuusraportissa helmikuulta 2000 todettiin esteiksi yleinen poliittinen epävarmuus ja instituutioita koskevat puutteet.

Suomen ja Bosnia ja Hertsegovinan välinen yhteistyö painottuu rauhansopimuksen täytäntöönpanon tukemiseen ja jälleenrakennusavun antamiseen. Suomi on osallistunut sotilaalliseen täytäntöönpano-operaatioon IFOR:in ja 20.12.1996 alkaen sen seuraajan SFOR:n (Stabilization Forces) 120 hengen vahvuisella vartio-osastolla. Kauppavaihto on ollut vähäistä. Rautatiekalusto, ajoneuvot, ortopediset välineet ja koneet olivat keskeisiä Suomen viennissä Bosnia ja Hertsegovinaan vuonna 1999 ja vuoden 2000 alkupuoliskolla. Alumiini oli pääasiallinen tuontiartikkeli vuonna 1999 ja vuoden 2000 ensimmäisellä puoliskolla. Suomi on tukenut Bosnia ja Hertsegovinaa apuohjelmilla muun muassa vesihuolto- ja energia-alalla. Suomella ei toistaiseksi ole Bosnia ja Hertsegovinassa investointeja, mutta investointisuojasopimuksen tekemistä jo tässä vaiheessa pidetään perusteltuna ottaen huomioon edellä mainitut tavoitteet maan investointi-ilmapiirin parantamiseksi.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999), Filippiinit (SopS 52/1999), Libanon (SopS 4/2000), Slovenia (SopS 37/2000), Meksiko (SopS 54/2000) ja Etelä-Afrikan tasavalta (SopS 8/2001).

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä yritysten sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisääntymiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentaa siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella halutaan vaikuttaa myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviin rahoituskustannuksiin alentavasti.

Sopimuksessa määritellään sijoittajan ja sijoituksen käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala. Sopimuksella edistetään investointeja yleisesti ja suojellaan maahan tehtyjä sijoituksia.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja täyden suojelun ja turvan. Tällaisiin sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai kolmansien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta edullisempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia voi kansallistaa, pakkolunastaa tai muuten ottaa haltuun, mutta ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain välitöntä, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai kolmansien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa sekä juoksevien maksujen että pääomasiirtojen osalta.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä pyritään edistämään suomalaisten yritysten kansainvälistymistä luomalla niiden sijoitustoiminnalle suotuisammat ja turvatummat edellytykset toisessa sopimusmaassa.

Suomi sai Bosnia ja Hertsegovinan sopimusluonnoksen harkittavakseen marraskuussa 1999 ja toimitti oman sopimusluonnoksensa ennakkokommentteineen keväällä 2000. Neuvottelut sovittiin käytäväksi Sarajevossa 24.―25.5.2000. Niiden päätteeksi sopimusteksti parafoitiin 25.5.2000. Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen hyväksymistä varten lausunnot oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, Suomen Pankilta, Suomen Pankkiyhdistykseltä, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitolta, Keskuskauppakamarilta, Finnfundilta, Finnvera Oyj:ltä, Invest In Finland Bureau:lta, Kemianteollisuus ry:ltä, Metalliteollisuuden keskusliitolta ja Metsäteollisuus ry:ltä.

Sopimus allekirjoitettiin ministeritasolla Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2000 Bosnia ja Hertsegovinan ulkoministerin Jadranko Prlicin vierailun yhteydessä. Suomen puolelta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi.

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet sijoitus, sijoittaja, tuotto ja sopimuspuolten alueet. Artiklan sanamuodosta ilmenee, että kolmansissa maissa sijaitsevista tytäryhtiöistä tehdyt sijoitukset on rajattu sopimuksen ulkopuolelle.

2 artikla. Kumpikin sopimuspuoli sitoutuu edistämään toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia sekä suojelemaan alueellaan olevia toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia ja myöntämään niille oikeudenmukaisen kohtelun ja täysimääräisen suojan ja turvan. Sijoituksiin ja niihin liittyvään liiketoimintaan ei saa isäntävaltion taholta kohdistua kohtuuttomia tai syrjiviä toimenpiteitä.

3 artikla. Artikla velvoittaa isäntäsopimuspuolen takaamaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille ja niiden tuotolle vähintään yhtä edullisen kohtelun kuin se myöntää omien sijoittajiensa tai jonkin kolmannen valtion sijoittajien sijoituksille. Edullisen kohtelun vaatimus ulotetaan myös toisen sopimuspuolen sijoittajiin, kun on kyse sijoitusten laajentamisesta, hoidosta, ylläpidosta, käytöstä, hyödyntämisestä tai myynnistä.

Isäntäsopimuspuoli ei saa alueellaan kohdistaa toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksiin suoritusvaateita, joilla puututaan liiketoimintaan antamalla esimerkiksi raaka-aineiden hankintaa sekä tuotteiden valmistusta, tuotantoa ja jakelua koskevia määräyksiä.

4 artikla. Artiklassa määritellään poikkeukset pääsääntönä olevasta suosituimmuuskohtelusta. Muun muassa alueelliset taloudelliset järjestöt ja tulliliitot erotetaan sopimuksen ulkopuolelle siten, että niistä koituvia etuja ei velvoiteta ulottamaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin. Samoin sopimuksen ulkopuolelle suljetaan kansainvälisistä verosopimuksista sekä monenvälisistä investointisopimuksista aiheutuvat etuudet.

5 artikla. Omaisuuden kansallistamiselle ja pakkolunastukselle asetetaan tiukempia edellytyksiä kuin kansallisessa lainsäädännössä on tapana. Niihin voi ryhtyä ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Korvauksen on oltava välitön, riittävä ja tosiasiallinen. Korvauksen tulee myös olla täysin realisoitavissa ja se maksetaan viipymättä. Korvauksen on vastattava määrältään yleisesti hyväksyttyjen arvonmääritysperiaatteiden mukaisesti määriteltyä sijoituksen arvoa. Korvaukseen sisältyy maksuvaluutan markkinakoron mukainen korko korvauksen maksupäivään saakka. Sijoittajalla, jonka sijoituksia pakkolunastetaan, on myös oikeus saada lunastuspäätös nopeasti riitautettua isäntävaltion tuomioistuimessa tai muussa toimivaltaisessa viranomaisessa.

6 artikla. Artiklassa on määräykset siltä varalta, että sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille tapahtuu menetyksiä sodan, kapinan, kansallisen hätätilan, mellakan tai muun vastaavan häiriötilan johdosta. Mikäli isäntävaltiona oleva sopimuspuoli suorittaa asian johdosta sijoittajille korvauksia, on toisen sopimuspuolen sijoittajia kohdeltava vähintään yhtä edullisesti kuin isäntävaltion omia tai kolmannen valtion sijoittajia.

Isäntävaltio on 2 kappaleen mukaan kuitenkin tietyin lisäedellytyksin välittömästi vastuussa siitä toisen sopimuspuolen sijoittajille koituneesta vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla näiden omaisuutta. Korvauksen on oltava välitön, riittävä ja tosiasiallinen. Korvauksen tulee myös olla täysin realisoitavissa ja se maksetaan viipymättä. Korvaukseen sisältyy maksuvaluutan markkinakoron mukainen korko korvauksen maksupäivään saakka.

7 artikla. Sopimuksessa taataan vapaa siirto-oikeus pääomille, tuotoille, koroille, maksuille, korvauksille ja ulkomaisten työtekijöiden ansiotuloille. Siirtojen tulee tapahtua viipymättä vaihdettavassa valuutassa sijoituksen kohdemaassa voimassa olevaan vaihtokurssiin. Artiklassa säädetään myös käyvän kurssin määrittelystä poikkeustapauksissa.

8 artikla. Jos sopimusvaltio taikka sen edustajaksi määrätty taho on myöntänyt takauksen tai muun vastaavan sitoumuksen muiden kuin kaupallisten riskien varalta toisen sopimusvaltion alueella olevalle sijoitukselle ja tullut tällä perusteella korvausvelvolliseksi, siirtyvät kyseistä sijoitusta koskevat oikeudet ensin mainitulle maksuvelvolliseksi joutuneelle sopimusvaltiolle. Näitä oikeuksia se sijaantulijan asemassa toteuttaa itse tai osoittamansa edustajan välityksellä samassa laajuudessa kuin alkuperäinen sijoittaja.

9 artikla. Artiklassa määritellään menettelytavat sopimuspuolen ja toisen sopimuspuolen sijoittajan välisten riitojen ratkaisussa. Artiklan alussa todetaan neuvottelujen ensisijaisuus riitatilanteissa. Jos neuvottelut eivät kolmen kuukauden kuluessa johda ratkaisuun, voi sijoittaja viedä riidan isäntävaltion toimivaltaiseen tuomioistuimeen tai välimiesmenettelyyn. Valinta on lopullinen kuitenkin sillä poikkeuksella, että keskeneräinen riita-asia voidaan siirtää kansallisesta tuomioistuimesta välimiesmenettelyyn.

Välimiesmenettelyyn turvautuessaan sijoittajalla on kaksi vaihtoehtoa: a) Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) sääntöihin perustuva tilapäinen välimiesoikeus tai b) sijoituksia koskevien riitaisuuksien kansainvälinen ratkaisukeskus (ICSID). Sopimusvaltiot hyväksyvät peruuttamattomasti artiklassa määriteltyjen oikeusistuinten toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Ne tunnustavat myös annettujen tuomioiden lopullisuuden ja sitovuuden sekä täytäntöönpantavuuden alueellaan.

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan vetoamatta missään vaiheessa välitysmenettelyä sijoittajaa vastaan siihen, että tämä on saanut korvauksen kärsimästään vahingosta takaus- tai vakuutussopimuksen kautta. Artikla on luonteeltaan prosessioikeudellinen ja turvaa sijoittajan asemaa riitaisuuksissa sopimuspuolen kanssa.

10 artikla. Jommankumman sopimuspuolen sitä pyytäessä toinen sopimuspuoli aloittaa ilman perusteetonta viivästystä tämän sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat neuvottelut.

11 artikla. Artikla koskee sopimuspuolten eli hallitusten välisiä sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta aiheutuvia riitoja, jotka artiklan 1 kappaleen mukaan tulee mahdollisuuksien mukaan ratkaista neuvotteluteitse. Mikäli riitaa ei ole saatu ratkaistuksi kuuden kuukauden kuluessa, voi kumpikin sopimusvaltio artiklan 2 kappaleen mukaan saattaa riidan tilapäisen välimiesoikeuden käsiteltäväksi.

Välimiesoikeuden perustamista, kokoonpanoa ja menettelytapoja koskevat määräykset on kirjattu artiklan 3―9 kappaleeseen.

12 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat myöntämään lainsäädäntönsä asettamissa puitteissa sijoituksiin liittyvät luvat mukaan luettuna avainhenkilöstön ja näiden perheenjäsenten oleskelu- ja työluvat.

13 artikla. Sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille turvataan sopimukseen verrattuna paremmat oikeudet silloin, kun hän on niihin kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaan oikeutettu. Kumpikin sopimuspuoli noudattaa muita velvoitteita, joita sillä mahdollisesti on toisen sopimuspuolen sijoittajan yksittäisen sijoituksen osalta.

14 artikla. Artiklan mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan sekä tuleviin että sopimuksen voimassaolopäivänä olemassaoleviin sijoituksiin. Sopimus ei kuitenkaan koske ennen sopimuksen voimaantuloa ilmenneistä tapahtumista aiheutuneita vaateita eikä vaateita, jotka on ratkaistu ennen sopimuksen voimaantuloa.

15 artikla. Sopimus ei estä sopimuspuolta ryhtymästä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen sen merkittävien turvallisuuteen liittyvien etujen suojelemiseksi sodan, aseellisen selkkauksen tai muun kansainvälisen hätätilan aikana. Sopimus ei myöskään estä ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi tarkoitetut toimenpiteet eivät vapauta sopimuspuolta pakkolunastuksen tai viranomaisten sijoituksille aiheuttamien vahinkojen korvaamisvelvoitteesta.

16 artikla. Artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat huolehtimaan sopimuksen soveltamiseen vaikuttavien lakiensa, alemmantasoisten säännöstensä ja viranomaispäätöstensä julkisesta saatavuudesta. Sopimuspuolella ei ole velvollisuutta luovuttaa luottamuksellisia tai omistamiseen liittyviä tietoja tai antaa pääsyä sellaisiin tietoihin, joiden paljastaminen olisi kyseisen sopimuspuolen asiakirjajulkisuutta koskevan lainsäädännön vastaista tai haittaisi yksittäisten sijoittajien laillisia kaupallisia etuja.

17 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen voimaantulosta ja sen irtisanomisesta. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kumpikin sopimuspuoli on ilmoittanut toisilleen sopimuksen valtionsisäisten voimaansaattamisedellytysten täyttymisestä.

Sopimus on voimassa kaksikymmentä vuotta ja sen jälkeen aina kahdenkymmenen vuoden jaksoissa, ellei sopimusta ole kummankaan osapuolen toimesta irtisanottu vähintään kahtatoista kuukautta ennen alkuperäisen tai jatketun voimassaoloajan päättymistä. Irtisanomisen jälkeinen niin sanottu suoja-aika on niin ikään kaksikymmentä vuotta.

Perustuslain 95 §:n 1 momentissa edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:llä voimaansaatetaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

2 §. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta voivat olla osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 5 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolella on välitön vastuu tietyin edellytyksin vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla toisen sopimuspuolen sijoittajan tekemän sijoituksen tai sijoituksen osan. Valmiuslain 37 §:n 1 momentin (198/2000) mukaan lain nojalla suoritettujen toimenpiteiden johdosta kärsitystä vahingosta suoritetaan täysi korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan vahingosta suoritetaan kuitenkin vain kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Sopimuksen 6 artiklan määräykset yhdessä 5 artiklan määräysten kanssa voivat olla ristiriidassa valmiuslain korvaussäännösten kanssa tai ainakin voivat valtioneuvoston harkintaa rajoittaen vaikuttaa tapaan, jolla valmiuslain säännöksiä sovelletaan. Määräykset kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 9 artiklassa määritellään sijoittajan ja sopimuspuolen välisissä riidoissa noudatettavat menettelyt. Sopimuspuolet hyväksyvät omien tuomioistuintensa lisäksi myös välimiesoikeuden toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Välitystuomiot ovat lopullisia ja sitovia. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Sopimuksen 9 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 11 artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset riitaisuudet voidaan ratkaista erityisessä välimiesmenettelyssä. Välimiesoikeuden päätös on sitova ja se voi koskea asioita, jotka kuuluvat Suomessa lainsäädännön alaan. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen oikeudellisesti sitovan tulkinnan voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan.

Yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä jaksossa on lueteltu Suomen voimassa olevat sijoitusten suojelua koskevat sopimukset. Kaikkien sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevat lait on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsiteltävänä oleva sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Bosnia ja Hertsegovinan kanssa ei poikkea voimassa olevista sopimuksista säätämisjärjestyksen kannalta merkityksellisissä kohdin. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan siten hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2000 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Bosnia ja Hertsegovinan välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1§

Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2000 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Bosnia ja Hertsegovinan välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2§

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3§

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja