Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 282/1998
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 13 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia siten, että verohallitus voisi määrätä, mikä verovirasto toimittaa verotuksen ja mikä verotuksen oikaisulautakunta on toimivaltainen tapauksissa, joissa kunta tai sen osa on siirtynyt toisen veroviraston virka-alueelle.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Verotuksen toimittaa verovirasto. Veroviraston virka-alueen määrää valtioneuvosto. Verovirastojen virka-alueiden rajat noudattavat nykyisin maakuntien liittojen rajoja. Vuoden 1999 alusta siirtyi kahdeksan kuntaa toisen veroviraston virka-alueelle.

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) mukaan verotuksen toimittaa se verovirasto, jonka alueella verovelvollisen kotikunta on. Saman lain 5 §:n mukaan ratkaiseva on verovuoden verotuksen kotikunta. Normaalitapauksessa jälkiverotuksen ja veronoikaisun toimittaa se verovirasto, joka on toimittanut varsinaisen verotuksenkin. Jos kunta tai sen osa on siirretty toisen veroviraston alueelle, on epäselvää, mikä verovirasto on toimivaltainen. Tilanteissa, joissa verovelvollinen muuttaa toisen veroviraston alueelle, toimittaa hänen jälkiverotuksensa se verovirasto, joka on toimittanut kyseisen verovuoden verotuksenkin. Samaa periaatetta noudattaen voitaisiin ajatella, että jälkiverotus pitäisi toimittaa siinä verovirastossa, joka on toimittanut alkuperäisen verotuksen. Säännöksiä on kuitenkin mahdollista tulkita myös niin, että jälkiverotuksen ja veronoikaisun toimittaisi se verovirasto, jonka alueella verovelvollisen kotikunta on verotuksen toimittamishetkellä eli se verovirasto, johon kunta on siirretty.

Verotusmenettelystä annetun lain 63 §:n mukaan oikaisuvaatimus tehdään verotuksen oikaisulautakunnalle siihen verovirastoon, joka on toimittanut tai jonka olisi pitänyt toimittaa verotus. Jos verovelvollisen kotikunta on siirretty toisen veroviraston alueelle, oikaisuvaatimus tehdään siten yleensä sen veroviraston oikaisulautakunnalle, josta kunta on siirretty. Jos oikaisuvaatimus tehdään jälkiverotuksen johdosta, jälkiverotuksen on voinut toimittaa, kuten edellä todettiin, se verovirasto, johon kunta on siirretty.

Verohallintolain (1557/1995) 13 §:n mukaan verohallitus voi poiketen siitä, mitä muualla säädetään toimivaltaisesta verovirastosta ja verotuksen oikaisulautakunnasta, määrätä toimivaltaiseksi muun veroviraston ja verotuksen oikaisulautakunnan. Lainkohdassa on tarkoin lueteltu ne tapaukset, joita verohallituksen määräys voi koskea. Nykyisin määräys ei voi koskea tilannetta, jossa kunta on siirtynyt toisen veroviraston virka-alueelle.

Asiantilan selkeyttämiseksi ehdotetaan verohallintolain 13 §:ä muutettavaksi siten, että verohallitus voisi määrätä, mikä verovirasto toimittaa verotuksen ja mikä oikaisulautakunta olisi toimivaltainen käsittelemään oikaisuvaatimuksen siinä tapauksessa, jossa kunta tai sen osa on siirtynyt toisen veroviraston virka-alueelle.

2. Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia. Esitys mahdollistaa, että verohallitus voi tarkoituksenmukaisella tavalla määrätä verotuksen toimittavan veroviraston ja verotuksen oikaisulautakunnan niissä tapauksissa, joissa kunta tai sen osa siirretään toisen veroviraston virka-alueelle.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki verohallintolain 13 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun verohallintolain (1557/1995) 13 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 637/1997, seuraavasti:

13 §
Verotusta koskevan toimivallan siirto

Edellä 1 momentissa tarkoitettu verohallituksen määräys voi koskea:

1) vakuutus-, luotto- ja rahoitus- sekä eläkelaitoksia;

2) yrityksiä tai sellaisia konserniin kuuluvia yrityksiä, joiden liikevaihto tai konsernitilinpäätöksessä laskettu liikevaihto ylittää asetuksella säädettävän rajan, ja näiden yri- tysten osakkaita;

3) yksittäisiä verovelvollisia, joiden verotus edellyttää erityistä asiantuntemusta;

4) yksittäisiä verovelvollisia, joiden verotuksen puolueettomuus saattaisi toimivaltaisessa verovirastossa vaarantua; sekä

5) tilannetta, jossa kunta tai sen osa on siirtynyt toisen veroviraston virka-alueelle.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .


Helsingissä 22 päivänä tammikuuta 1999

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Jouko Skinnari

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.