Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 31/1991
Hallituksen esitys Eduskunnalle Luxemburgin kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Luxemburgin kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi vuonna 1982 tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan.

Pöytäkirjalla muutetaan niitä sopimuksen määräyksiä, joiden mukaan luxemburgilaisen yhtiön suomalaiselle yhtiölle maksama osinko vapautetaan eräissä tapauksissa verotuksesta Suomessa.

Pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään pöytäkirjan voimaantulolle asetetut edellytykset. Voimaantulon jälkeen pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan osinkoon, joka maksetaan 1 päivänä tammikuuta 1990 tai sen jälkeen.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti pöytäkirjan kanssa.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne

Suomen ja Luxemburgin välillä tehtiin 1 päivänä maaliskuuta 1982 sopimus tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi (SopS 18/83). Sopimusta on sovellettu lähdeveron osalta vuoden 1980 alusta ja muiden tuloverojen ja varallisuusveron osalta ensimmäisen kerran vuodelta 1980 toimitetussa verotuksessa.

Suomen kokonaisverouudistuksen ja erityisesti siihen sisältyvän yhtiöiden ja niiden osakkeenomistajien verotuksen uudelleenjärjestelyn johdosta sopimuksen muuttaminen on tullut ajankohtaiseksi. Sopimusmääräysten muuttamista edellyttää Suomessa käyttöönotettu yhtiöveron hyvitysjärjestelmä, jossa aikaisempien säännösten mukaista ns. ketjuverotuskieltoa ei enää ole.

1.2. Asian valmistelu

Sopimuksen muuttamista koskevat neuvottelut käytiin Luxemburgissa kesäkuussa 1989, jolloin parafoitiin englannin kielellä laadittu pöytäkirjaluonnos. Pöytäkirja allekirjoitettiin Luxemburgissa 24 päivänä tammikuuta 1990.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Pöytäkirjan sisältö

I artikla. Tällä artiklalla on sopimuksen 23 artiklan 1 kappaleen c) kohta kirjoitettu uudelleen. Tämän kohdan nykyisen sanamuodon mukaan osinko, jonka Luxemburgissa asuva yhtiö maksaa Suomessa asuvalle yhtiölle, vapautetaan Suomen verosta siinä laajuudessa kuin osinko olisi ollut vapaa verosta Suomen verolainsäädännön mukaan, jos molemmat yhtiöt olisivat olleet Suomessa asuvia. Viittaus Suomen verolainsäädäntöön on ennen yhtiöveron hyvitysjärjestelmän käyttöönottoa tarkoittanut erityisesti elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 5 kohtaa (825/83) sekä 2 ja 3 momenttia (821/78). Näiden lainkohtien mukaan kotimaisen osakeyhtiön toiselta kotimaiselta osakeyhtiöltä saamat osingot ovat yhtiöiden jakamien voittojen niin sanotun ketjuverotuksen estämiseksi olleet eräin poikkeuksin verovapaita. Yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä ei tällaista verovapautta ole, vaan osakeyhtiön saamat osingot ovat yhtiön veronalaista tuloa. Kotimaisen yhtiön toiselta kotimaiselta yhtiöltä saama osinko oikeuttaa kuitenkin yhtiöveron hyvityksestä annetun lain (1232/88) mukaiseen yhtiöveron hyvitykseen, jolla edellä tarkoitettu ketjuverotus poistetaan. Ulkomailta saatu osinko ei oikeuta Suomen verolainsäädännön mukaiseen yhtiöveron hyvitykseen. Sen välttämiseksi, että suomalaisen osakeyhtiön olisi aina maksettava veroa jo kertaalleen verotetusta voitosta jaetusta ulkomaisesta osingosta riippumatta siitä, jakaako se osingon edelleen, on Luxemburgin kanssa tehtyä verosopimusta muutettu. Yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, että ulkomailta saadut osingot pysyväisesti vapautetaan verosta sisäisen lainsäädännön mukaan. Vapautuksen myöntäminen verosopimuksen määräyksen nojalla on parempi ratkaisu siitä syystä, että näin voidaan ottaa huomioon Suomen ja asianomaisen vieraan valtion väliset taloudelliset suhteet. Suomalaisen yhtiön ulkomailta saaman osingon vapauttaminen rajoituksitta verosta Suomessa ei ole perusteltua, vaan vapauttaminen voidaan rajoittaa niin sanotuille suorille sijoituksille maksettuun osinkoon, milloin osinkojen vapauttamiseen verosta ylipäätään on aihetta. Vapauttamisen edellytykseksi on Luxemburgin kanssa tämän mukaisesti sovittu, että osinkoa saava yhtiö hallitsee osinkoa jakavassa yhtiössä tietyn suuruista äänimäärää. Uudella 23 artiklan 1 kappaleen c) kohdan määräyksellä on Luxemburgissa asuvan yhtiön Suomessa asuvalle yhtiölle maksama osinko vapautettu Suomen verosta, jos saaja välittömästi hallitsee vähintään 10 prosenttia osingon maksavan yhtiön äänimäärästä.

II artikla. Pöytäkirjan voimaantuloa koskevat määräykset sisältyvät tähän artiklaan. Pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään pöytäkirjan voimaantulolle asetetut edellytykset. Pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan osinkoon, joka maksetaan tai on maksettu 1 päivänä tammikuuta 1990 tai sen jälkeen.

2. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin 29 päivänä joulukuuta 1989 annetulla lailla (1339/89) väliaikaisesti lisätyn 61 a §:n mukaan, joka on voimassa vuoden 1991 loppuun, on suomalaisen yhtiön ulkomaiselta yhtiöltä saama osinko vapautettu verosta tietyin edellytyksin. Pöytäkirjan määräys, jolla tällainen vapautus pysyväisesti myönnetään luxemburgilaiselta yhtiöltä saadun osingon osalta, poikkeaa näin ollen voimassa olevasta verolainsäädännöstä. Tämän vuoksi pöytäkirja vaatii eduskunnan hyväksymisen.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi ne Suomen ja Luxemburgin välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta Luxemburgissa 24 päivänä tammikuuta 1990 allekirjoitetun pöytäkirjan määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.

Koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki Luxemburgin kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Luxemburgissa 24 päivänä tammikuuta 1990 allekirjoitetun Suomen ja Luxemburgin välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen (SopS 18/83) muuttamista koskevan pöytäkirjan määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

3 §

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.


Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Ulkoasiainministeri
Paavo Väyrynen

PÖYTÄKIRJA

Suomen ja Luxemburgin välisen tulo- ja varallisuusveroja

koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn

sopimuksen muuttamisesta

Suomen tasavallan hallitus ja Luxemburgin suurherttuakunnan hallitus,

haluten tehdä sopimuspuolten välillä Luxemburgissa 1 päivänä maaliskuuta 1982 allekirjoitetun tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta pöytäkirjan, ovat sopineet seuraavasta:

I artikla

Sopimuksen 23 artiklan 1 kappaleen c) kohta poistetaan ja sen tilalle tulee seuraava kohta:

"c) Osinko, jonka Luxemburgissa asuva yhtiö maksaa Suomessa asuvalle yhtiölle, vapautetaan Suomen verosta, jos saaja välittömästi hallitsee vähintään 10 prosenttia osingon maksavan yhtiön äänimäärästä."

II artikla

1. Sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään tämän pöytäkirjan voimaantulolle asetetut edellytykset.

2. Pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona myöhempi 1 kappaleessa tarkoitetuista ilmoituksista on tehty, ja sen määräyksiä sovelletaan osinkoon, joka maksetaan 1 päivänä tammikuuta 1990 tai sen jälkeen.

Tämän vakuudeksi ovat allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, allekirjoittaneet tämän pöytäkirjan.

Tehty Luxemburgissa 24 päivänä tammikuuta 1990 kahtena suomen- ja ranskankielisenä kappaleena, molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.

Suomen tasavallan hallituksen puolesta:

Ensio Helaniemi

Luxemburgin suurherttuakunnan hallituksen puolesta:

Jacques Poos

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.