Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 20/1991
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti 21,2 prosentista 22 prosenttiin. Liikevaihtoveron korotus olisi voimassa vuoden 1991 lokakuun alusta vuoden 1993 loppuun.

Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991.


PERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset

Voimassa olevan liikevaihtoverolain (1096/90) mukaan liikevaihtovero on 17,5 prosenttia 30 päivään syyskuuta 1991 saakka. Uusi liikevaihtoverolaki (559/91) tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991, minkä jälkeen liikevaihtovero lasketaan tavaran verottoman myyntihinnan perusteella. Veron laskemistavan muutoksen vuoksi 17,5 prosentin verokanta muuttuu 21,2 prosentiksi. Veron laskemistavan muutos on tekninen eikä merkitse veron korottamista.

Valtioneuvosto on 10 päivänä toukokuuta 1991 tehnyt periaatepäätöksen toimenpiteistä teollisuuden toimintaedellytysten vahvistamiseksi. Periaatepäätöksen mukaan tasausveron kantamisesta luovutaan raaka-aineiden, tuotantotarvikkeiden ja investointitavaroiden osalta 1 päivästä heinäkuuta 1991 alkaen. Toimenpiteen rahoittamiseksi liikevaihtoverokanta muutetaan 1 päivän lokakuuta 1991 ja 31 päivän joulukuuta 1993 väliseksi ajaksi 22 prosentiksi.

Periaatepäätöksen mukaisesti ehdotetaan, että liikevaihtoveroa korotettaisiin 0,8 prosenttiyksiköllä eli 22 prosenttiin. Liikevaihtoveron korotus olisi voimassa 1 päivästä lokakuuta 1991 31 päivään joulukuuta 1993.

Liikevaihtoveron korottaminen 0,8 prosenttiyksiköllä ei nosta maito- ja lihatuotteiden hintoja veronkorotuksen määrällä, koska maidon ja lihan korotettu alkutuotevähennys alentaa maito- ja lihatuotteiden liikevaihtoverotusta. Muiden elintarvikkeiden hintojen nousu jää myös vähäiseksi, koska peruselintarvikkeista saa tehdä yhdenkertaisen alkutuotevähennyksen. Alkutuotevähennyksen vuoksi alkutuotteen osuus elintarvikkeen hinnasta jää verottomaksi ja vero rasittaa vain elintarvikkeen jakelukustannuksia ja kaupan myyntipalkkiota.

Liikevaihtoveronkannan korottaminen vaikuttaa myös eräistä hyödykkeistä tehtävän laskennallisen vähennyksen määrään. Vuoden 1991 lokakuun alusta voimaan tulevan liikevaihtoverolain 37 §:n 1 momentissa, 47 §:n 1 momentissa ja 52 §:n 1 momentissa säädetty vähennyksen määrä ehdotetaan korotettavaksi 17,5 prosentista 18 prosenttiin. Lain 44 §:n 1 momentissa säädetty teollisuusrakennuksesta tehtävä laskennallinen vähennys ehdotetaan korotettavaksi 13,1 prosentista 13,5 prosenttiin.

2. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Liikevaihtoveron väliaikainen korotus lisää vuonna 1991 liikevaihtoveron tuottoa noin 200 miljoonalla markalla. Vuosina 1992 ja 1993 liikevaihtoveron tuoton arvioidaan lisääntyvän noin 2 miljardilla markalla.

3. Säätämisjärjestys

Lakiehdotus olisi käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 68 §:n mukaisessa yhtä vuotta pidemmältä ajalta kannettavaa veroa koskevassa säätämisjärjestyksessä.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991. Laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 1993. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan väliaikaisesti 22 päivänä maaliskuuta 1991 annetun liikevaihtoverolain (559/91) 26 §, 37 §:n 1 momentti, 44 §:n 1 momentti, 47 §:n 1 momentti ja 52 §:n 1 momentti seuraavasti:

26 §

Suoritettava vero on 22 prosenttia veron perusteesta.

37 §

Jos verollisena maahan tuodun jalosteen raaka-aineena on 49 §:ssä tarkoitettua tavaraa, maahantuojalla on oikeus saada veronpalautus, jonka suuruus on 18 prosenttia raaka-aineen osalta suoritettavan veron perusteesta.


44 §

Verovelvollinen saa vähentää, 41 §:n ja 42 §:n 5 kohdan säännöksistä poiketen, rakennustyön suorittajalta tai rakennuttajalta ostamastaan tai itse rakentamastaan verollisessa liiketoiminnassa käyttämästään uudesta teollisuusrakennuksesta laskennallisen veron, jonka suuruus on 13,5 prosenttia rakennuksen hankintamenosta (teollisuusrakennusvähennys).


47 §

Verovelvollinen saa vähentää, ellei 42 §:ssä toisin säädetä, seuraavista verollista liiketoimintaa varten verottomina hankkimistaan tavaroista laskennallisen veron, jonka suuruus on 18 prosenttia tavaran ostohinnasta tai maahan tuodun tavaran 35 §:ssä tarkoitetusta veron perusteesta:

1) alkutuottajalta ostettu tai itse maahan tuotu 49 §:ssä tarkoitettu jalostamaton alkutuote;

2) alkutuottajalta ostettu tai itse maahan tuotu teuraseläimeksi sellaisenaan sen omistajan liiketoiminnassa käytettävä 27 §:n 1 momentin 13 kohdassa tarkoitettu eläin;

3) valmistajalta ostettu tai itse maahan tuotu 28 §:ssä tarkoitettu lannoite- tai rehuaine;

4) energiahyödykkeiden valmistuksessa tai polttoaineena itse käytettävä 27 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettu polttoturve ja turvejaloste sekä kaukolämmön tuotannossa itse käytettävä 27 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettu tavara;

5) itse maahan tuotu maakaasu;

6) myyjän omassa käytössä ollut tavara sekä muulta kuin verovelvolliselta ostettu teollisuuden raaka-aineena yleisesti käytettävä käytetty tavara, lukuun ottamatta 27 §:ssä tarkoitettuja verottomia tavaroita.


52 §

Kun verovelvollinen ottaa vähennykseen oikeuttavaan käyttöön omassa käytössä olleen muun kuin 27 §:ssä tarkoitetun verottoman tavaran, hän saa vähentää laskennallisen veron, jonka suuruus on 18 prosenttia tavaran alkuperäisestä ostohinnasta tai sitä vastaavasta arvosta. Jos tavaran todennäköinen luovutushinta on sen alkuperäistä ostohintaa tai sitä vastaavaa arvoa alempi, vähennettävä vero lasketaan tavaran todennäköisen luovutushinnan perusteella. Vähennys tehdään 47 §:ssä tarkoitetusta lihasta ja maidosta korotettuna siten kuin 48 §:ssä on säädetty.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991. Laki on voimassa 31 päivään joulukuuta 1993.

Lakia sovelletaan, kun myyty tavara on toimitettu tai palvelu suoritettu, maahan tuotu tavara on luovutettu tullivalvonnasta tai tavara on otettu omaan käyttöön lain voimassaoloaikana.

Lain 26 §:ssä tarkoitettua verokantaa sovelletaan kuitenkin sellaisissa lain voimaantullessa keskeneräisissä tavaratoimituksissa tai työsuorituksissa, jotka on aloitettu ennen 1 päivää tammikuuta 1991, vain niihin tavaroihin, jotka toimitetaan asennuspaikalle lain voimassaoloaikana, sekä työsuorituksen siihen osaan, joka tapahtuu lain voimassaoloaikana.

Lain 47 §:n 1 momentin vähennettävää veroa koskevia säännöksiä sovelletaan silloin, kun myyty tavara on toimitettu tai palvelu suoritettu taikka maahan tuotu tavara on luovutettu tullivalvonnasta vähennyksen tekemiseen oikeutetulle verovelvolliselle lain voimassaoloaikana.

Lain 52 §:n 1 momenttia sovelletaan silloin, kun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön on lain voimassaoloaikana otettu sellainen tavara, joka on toimitettu tai luovutettu tullivalvonnasta vähennyksen tekemiseen oikeutetulle verovelvolliselle tai otettu omaan käyttöön lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

Lain 44 §:n 1 momenttia sovelletaan niihin rakennuksiin ja pysyviin rakennelmiin, joiden rakentamiseen on ryhdytty lain voimassaoloaikana. Rakentamiseen katsotaan ryhdytyn, jolleivät erityiset seikat muuta osoita, kun mahdollisia kaivutöitä lukuun ottamatta rakennuksen tai rakennelman perustustyöt on aloitettu.


Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.