Hakutulokset
- Uutiset
22.7.2022 10.28
Oikeusasiamieheltä huomautus Poliisihallitukselle osin lainvastaisesta ja osin virheellisestä mielenterveyslain mukaista poliisin virka-apua koskevasta ohjaavasta kirjeestäOA Petri Jääskeläinen on antanut Poliisihallitukselle huomautuksen osin lainvastaisesta ja osin virheellisestä mielenterveyslain mukaista poliisin virka-apua koskevasta ohjaavasta kirjeestä. OA katsoo, että ohjaava kirje on voinut vakavasti vaarantaa sekä mielenterveyslain mukaisen hoidon tarpeessa olevien henkilöiden että sivullisten henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta sekä muita perusoikeuksia. Hän pitää Poliisihallituksen menettelyä vakavasti moitittavana. Poliisi kertoi perjantaina 22.7., että se ottaa vakavasti EOA:n moitteet ja on ryhtynyt välittömästi toimeen asian suhteen. - Uutiset
4.7.2022 13.48
Poliisilain tiedonhankintaa koskevat muutokset lausuntokierrokselle 16. elokuuta 2022 saakkaSisäministeriö on 4.7.2022 lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen poliisilain muuttamisesta. Muutosten tarkoituksena on selventää poliisilain sellaisia säännöksiä, jotka ovat käytännössä osoittautuneet epäselviksi tai tulkinnanvaraisiksi. Muutokset kohdistuvat muun muassa etsintäkuulutetun kiinniottamiseen ja salaisiin tiedonhankintakeinoihin. Lakiesitys lähetetään aikataulusyistä lausuntokierrokselle sisäministeriön esityksenä. - Uutiset
29.6.2022 11.30
Tuomareista julkaistiin tietoja - EIT: Oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen loukattiinTapaus koski Katalonian poliisin keräämiä tietoja tuomareista, jotka olivat ilmaisseet tiettyjä näkemyksiä alueen itsenäisyydestä Espanjasta. Tiedostojen materiaali, mukaan lukien valokuvat, oli sittemmin vuotanut lehdistölle. - Uutiset
21.6.2022 10.00
Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen tietojen poistamisesta poliisiasiain tietojärjestelmästäAsiassa oli kysymys poliisiasiain tietojärjestelmään A:sta muuna asianosaisena törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja epäiltynä eläinsuojelurikokseen, virkamiehen vastustamiseen ja eläinkuljetusrikkomukseen merkityistä tiedoista. Tietojen rekisteröiminen oli ollut poliisin poliisilain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi tarpeellista. Tietojen käsittely oli siten johtunut rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä ja tiedot oli voinut tallettaa poliisiasiain tietojärjestelmään poliisin henkilötietolain 5 §:n ja 6 §:n perusteella. Talletetut tiedot eivät olleet käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeettomia tai virheellisiä. Henkilötietojen käsittely ei myöskään ollut ollut vastoin rikosasioiden tietosuojalain 25 §:n 2 momentissa viitattuja säännöksiä. Sillä, ettei A:ta ollut syytetty tai tuomittu kaikista edellä mainituista rikoksista ja rikkomuksista, ei ollut merkitystä harkittaessa rekisteristä poistamista. Poliisihallituksen päätöstä ei ollut syytä kumota. (Ei lainvoim. 21.6.2022) - Uutiset
14.6.2022 8.59
EU:n neuvostolta kaksi yleisnäkemystä ja suositus operatiivisen poliisiyhteistyön ja tietojenvaihdon parantamiseksiJotta rikollisuutta voidaan torjua tehokkaasti ja vastata uusiin rikosuhkiin, neuvosto hyväksyi suosituksen operatiivisesta poliisiyhteistyöstä. Se hyväksyi myös tietojenvaihtodirektiiviä ja Prüm II -asetusta koskevat yleisnäkemykset. - Uutiset
10.6.2022 11.00
Poliisiammattikorkeakoulu: Uusi yhteistoimintamalli ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön torjuntaan ja valvontaanTyöperäisen maahanmuuton tehokas valvonta edellyttää viranomaisten tiivistä yhteistyötä. Jotta viranomaiset voivat toimia suunnitelmallisesti yhdessä ja yhteisesti valita, mihin valvontaa tulee kohdentaa, tarvitaan johtamiseen ja toimivaltuuksiin selkeyttä. Poliisiammattikorkeakoulu on yhdessä eräiden muiden viranomaisten kanssa valmistellut moniviranomaistoimintaan uuden yhteistoimintamallin, jonka avulla torjutaan ja valvotaan ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöä. - Uutiset
7.6.2022 12.00
Esitys lausunnoille 4. heinäkuuta 2022 saakka: Poliisi antaisi maksuttomasti virka-apua lastensuojelulle ja sosiaalipäivystyksilleLakiesitys poliisin lastensuojelulle ja sosiaalipäivystykselle antaman virka-avun maksuttomuudesta on lähtenyt lausuntokierrokselle. Poliisin antama maksuton virka-apu koskisi esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten tarvitsemaa virka-apua lastensuojeluasioissa ja sosiaaliviranomaisten tarvitsemaa virka-apua sosiaalipäivystyksessä. Lausuntokierros päättyy 4.7.2022. - Uutiset
31.5.2022 14.30
Kesäkuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesäkuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Valtioneuvoston asetus naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta
- Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 23 §:n muuttaminen
- Poliisin hallinnosta annetun lain 6 §:n muuttaminen
- Huumausainelain muuttaminen
- Valtion virkamieslain muuttaminen
- Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain 15 §:n muuttaminen - Uutiset
25.5.2022 12.33
Alueellisten riskiarvioiden valmistelu käynnistyy uuden ohjeen mukaisestiSisäministeriön asettamassa alueellisten riskiarvioiden kehittämishankkeessa luotiin uusi menetelmäohje alueellisten riskiarvioiden laadintaan. Uudistettu ohje sisältää muun muassa tarkennuksia, joilla edistetään valmistelun monialaisuutta ja valtakunnallista yhdenmukaisuutta. Lisäksi riskien arvioinnin menetelmää on osittain uudistettu. - Uutiset
23.5.2022 11.45
Hovioikeuden tuomio poliisikoiran käytöstä voimankäyttövälineenä - valtio vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudestaAsiassa oli HO:ssa riidanalaista, oliko poliisi toiminut virheellisesti, kun se oli valinnut poliisikoiran käytön voimankäyttökeinoksi vastaajan kiinniottamiseksi ja oliko poliisi jättänyt noudattamatta vastaajan kiinnioton suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Mikäli vastaus näihin kysymyksiin oli myönteinen, asiassa tuli arvioitavaksi vastaajalle aiheutuneiden henkilövahinkojen laatu ja korvausten määrät sekä sovittelun edellytykset. HO katsoi näytön kokonaisarvioinnin perusteella, että poliisikoiran käyttöä oli pidettävä asiassa vallinneiden olosuhteiden perusteella poliisilain 2 luvun 17 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla tarpeellisena sekä poliisilain 1 luvun 3 §:n suhteellisuusperiaatteen ja poliisilain 1 luvun 4 §:n vähimmän haitan periaatteen mukaisena voimakeinona. Poliisin toiminnassa vastaajan kiinniottotilanteessa ei ollut näytetty tapahtuneen sellaista virhettä, jonka perusteella valtio olisi ollut VahL 3 luvun 2 §:n perusteella velvollinen korvaamaan vastaajalle poliisikoiran puremasta aiheutuneet vahingot. (Vailla lainvoimaa 23.5.2022) - Uutiset
19.5.2022 15.35
Uusi 15. kesäkuuta 2022 voimaan tuleva lainsäädäntö tarkentaa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen poliisille antamaa virka-apuaUusi lainsäädäntö täsmentää poliisin mahdollisuuksia saada voimankäyttöä sisältävää virka-apua Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta. Lainsäädännön ajantasaistaminen on osa viranomaisten varautumista ja koskee hyvin poikkeuksellisia tilanteita. Valtioneuvosto esitti lakien vahvistamista 19.5. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 20.5. ja ne tulevat voimaan 15.6.2022. - Uutiset
19.5.2022 8.30
Poliisiammattikorkeakoulun julkaisu: Poliisin liikenneturvallisuustyö on riskienhallintaa ja lainkuuliaisuuden edistämistäPoliisiammattikorkeakoulun uudessa julkaisussa pohditaan poliisin liikenneturvallisuustyötä, sen vaikuttavuutta ja sitä mittaavia indikaattoreita. Poliisin liikenneturvallisuustyön seurantaa ja arviointia on kritisoitu siitä, että ne ovat kohdistuneet liikaa suoritteisiin, kuten puhallutusten määrään, valvontaan käytettyyn aikaan ja määrättyihin liikennevirhemaksuihin. Kritiikin mukaan tämä ei kerro mitään varsinaisista hyödyistä, joita poliisin liikennevalvonnalla tavoitellaan. - Uutiset
17.5.2022 11.49
Vierashuoneessa sovittelijat Julia Saarholm, Heikki Turkka ja Anne Toivonen: Nuorten väkivaltarikokset – ratkaisuksi rikosvastuuiän lasku ja kriminalisoinnit?Rikosvastuuiän laskeminen tai kouluväkivallan kriminalisointi laissa ei ehkäise väkivallan tekoja niin hyvin kuin sovittelun sovellusten, kohtaamiseen ja ymmärryksen lisääntymiseen tähtäävät, ennalta- ja riskiehkäisevät, jatkuvasti kehittyvät eri alojen ammattilaisten yhteistyöhön perustuvat toimintatavat, kirjoittavat Aseman Lapset ry:n sovittelijat Julia Saarholm, Heikki Turkka ja Anne Toivonen Edilexin Vierashuoneessa. - Uutiset
17.5.2022 7.57
Hallinto-oikeus: Poliisilaitoksen päätös yleisen kokouksen järjestämisen kieltämisestä oli lainvastainenKokoontumislaki – Yleinen kokous – Mielenosoitus – Poliisi – Yleisen kokouksen kieltäminen – Ilmeinen lainvastaisuus – Tartuntatautilaki - Uutiset
16.5.2022 9.39
Komissio on tyytyväinen poliittiseen yhteisymmärrykseen tietoverkkojen ja -järjestelmien uusista kyberturvallisuussäännöistä – NIS 2 -direktiivi tiukentaa myös yrityksille asetettuja tietoturvavaatimuksiaKomissio on tyytyväinen Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenvaltioiden saavuttamaan poliittiseen yhteisymmärrykseen komission joulukuussa 2020 ehdottamasta direktiivistä, joka koskee toimenpiteitä korkeatasoisen kyberturvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa (NIS 2 -direktiivi). - Uutiset
9.5.2022 11.42
Vierashuoneessa OTT, dosentti Henri Rikander ja OTM, väitöskirjatutkija Mika Koponen: Korkeimman oikeuden ratkaisu saattaa nostaa poliisin vapaa-ajalla tapahtuvaa toimimiskynnystä – poliisin oikeutta ja velvollisuutta tehdä virkatoimintaa vapaa-ajalla on selkeytettäväUseat tutkimukset ovat osoittaneet, että poliisi ja tuomioistuimet nauttivat kansalaisten keskuudessa korkeaa luottamusta. Suomen poliisin hyvä koulutus, moraali ja neutraali sekä asiallinen toimintatapa ovat varmasti eräitä seikkoja, joilla kansalaisten luottamusta saadaan ylläpidettyä. Väestölukuun suhteutettuna Suomessa on vähän poliiseja. Vähäinen määrä heijastunee siihen, että poliisimiehet ovat mieltäneet poliisiuden kuuluvan myös vapaa-aikaan ja silloin puuttuvat tarvittaessa tapahtumiin, joihin puuttuisivat myös työajalla. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2022:10 oli juurikin kyse poliisitehtävien hoitamisesta vapaa-ajalla. - Uutiset
26.4.2022 11.00
Lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjuntaan tarvitaan kaikkia aikuisia – toimeenpanosuunnitelma listaa keinojaLapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa voidaan torjua ainoastaan yhteistyöllä. Mukaan tarvitaan kaikkia vanhemmista opettajiin ja poliisista järjestöihin. Tämä on kantava ajatus tuoreessa toimeenpanosuunnitelmassa, jolla toteutetaan Lanzaroten sopimusta Suomessa. Suunnitelmassa on yhteensä 33 toimenpidettä, joiden toteutus vaatii yhteistyötä useilta eri tahoilta kuten kunnilta ja hyvinvointialueilta sekä järjestöiltä. Myös kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi verkossa tapahtuvien rikosten torjuntaan. - Uutiset
21.4.2022 8.00
Poliisirikostutkinnan toimintakertomus vuodelta 2021Ilmoitukset poliisirikosasioista lisääntyivät edelleen. Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikostiimi käsitteli vuonna 2021 kaikkiaan 1 030 toimenpiteitä vaatinutta asiaa. Niistä suurin osa siirrettiin syyttäjäalueilla toimiville syyttäjätutkinnanjohtajille. - Uutiset
19.4.2022 11.21
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Poliisin menettely esitutkinnassaApulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisarion tietoon näkemyksensä rikoskomisarion johdolla suoritetun esitutkinnan tutkintatoimenpiteiden riittämättömyydestä ja rikoskomisarion asiassa tekemän esitutkintapäätöksen perustelujen puutteellisuudesta. - Uutiset
11.4.2022 11.50
Vierashuoneessa HTM, projektitutkija Helinä Tiura-Virta: Automatisoidun päätöksenteon laissa säädetyt suojakeinot poliisin passi- ja henkilökorttimenettelyiden kannaltaKotimainen yleislainsäädäntö kattaa jo nykyisellään tietosuoja-asetuksessa säädetyt automatisoidun päätöksenteon suojakeinojen vähimmäisedellytykset. Vähimmäisedellytyksiä ei kuitenkaan voida pitää riittävinä kansallisen liikkumavaran puitteissa valtiosääntöisesti arvioituna. Projektitutkija Helinä Tiura-Virran Edilexin Lakikirjastossa julkaistusta artikkelista käy ilmi, että tietosuoja-asetuksen edellytykset suojakeinoista ovat eurooppalaisten tutkijoiden mukaan osoittautuneet erittäin tulkinnanvaraisiksi, joten kotimaisella valtiosääntöisellä arvioinnilla on suuri merkitys suojattaessa asiayhteyteen liittyviä oikeuksia ja etuja.