Hakutulokset
- Uutiset
5.12.2013 8.31
Piispainkokous: Seurakuntayhtymämalli voi jatkossa koskea kaikkia seurakuntiaPiispainkokous antoi lausuntonsa kirkkohallitukselle seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoista kokouksessaan Helsingissä 4. joulukuuta 2013. Piispainkokouksen kantana on, että kirkkohallituksen esitys seurakuntarakenteiden päälinjoista on teologisesti mahdollinen malli uudistaa kirkon paikallisrakenne. Keskeistä piispainkokouksen mukaan on arvioida seurakuntarakenteiden kehittämistä Kristuksen kirkolleen antaman tehtävän toteuttamisen näkökulmasta.
- Uutiset
5.11.2013 11.37
Ministerin puhe Kansanlähetyspäivillä ei johda oikeusasiamiehen toimenpiteisiin – Räsänen esiintyi yksityishenkilönäSisäasiainministeri Päivi Räsäsen esiintyminen heinäkuussa 2013 Kansanlähetyspäivillä ei johda oikeusasiamiehen toimenpiteisiin. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen katsoo päätöksessään, että ministerin menettely jää laillisuusvalvonnan ulkopuolelle, koska kyse ei ollut valtioneuvoston jäsenen virkatoimesta, vaan ministerin matkasta ja menettelystä yksityishenkilönä. - Uutiset
18.10.2013 14.36
Kirkot ja yliopistot tulossa rahankeräyslain piiriinTällä hetkellä rahankeräysluvan voivat saada Suomessa rekisteröidyt yhteisöt ja säätiöt, joilla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Muutoksen myötä myös kirkolle ja yliopistoille tulisi oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä. Hallituksen esitys rahankeräyslain muuttamisesta lähti lausunnolle perjantaina 18. lokakuuta.
- Uutiset
16.10.2013 7.16
Tietosuojalautakunta kielsi Jehovan todistajia käsittelemästä henkilötietoja ilman henkilötietolain mukaista perustettaTietosuojalautakunta on kieltänyt Jehovan todistajia keräämästä tai muutoin käsittelemästä ovelle ovelle - saarnaamistyössä henkilötietoja ilman henkilötietolain 8 tai 12 :n mukaisten käsittelyn edellytysten täyttymistä. Henkilötietojen käsittely voi perustua esimerkiksi rekisteröidyn yksiselitteisesti antamaan suostumukseen.
- Uutiset
7.10.2013 16.02
Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut: Poikien saatava itse päättää ympärileikkauksestaPohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut ja lasten lääketieteen asiantuntijat vaativat, että poikien tulee saada itse päättää mahdollisesta ympärileikkauksestaan. Ehdotusta perustellaan sekä lääkintäeettisillä että lapsen oikeuksiin liittyvillä näkökohdilla. - Uutiset
3.10.2013 14.42
Väitös: Papin vaitiolovelvollisuutta muutettava lasten edun vuoksiTeologian maisteri Johannes Alaranta esittää väitöskirjassaan "Taakkojen kantaja vai ilmiantaja?", että papin vaitiolovelvollisuutta pitäisi kansainvälisen oikeuden valossa muuttaa siten, että lapsen etu olisi aina ensisijainen. Papin pitäisi siis ryhtyä jatkossa toimiin aina kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa.
- Uutiset
2.10.2013 13.23
Väitös ihmisoikeuksien hyvistä ja huonoista puolista teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmastaOTL, FM Jari Pirjola väittelee 11. lokakuuta 2013 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Dark and brights sides of human rights - Towards pragmatic evaluation". Pirjolan mukaan pragmaattinen suhtautuminen ihmisoikeuksiin tuo esiin ihmisoikeuksien poliittisuuden ja ihmisoikeuksien teorian ja käytännön välisen jännitteen.
- Uutiset
2.10.2013 11.00
Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa käsittelyssä muun muassa lasten ympärileikkauksetEuroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa tiistai-iltana 1. lokakuuta puhuneet suomalaiset kansanedustajat tuomitsivat lasten ympärileikkaukset. Lasten ihmisoikeuksiin kuuluu ruumiillinen koskemattomuus, Anne-Mari Virolainen (kok.), Pirkko Mattila (ps.) ja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) muistuttivat.
- Uutiset
11.9.2013 8.12
Hallinto-oikeuden ratkaisu kirkkovaltuuston suhteellista vaalitapaa koskevan päätöksen lainmukaisuudestaKun valtuuston puheenjohtaja ei ennen vaalitapaa koskevan keskustelun päättyneeksi julistamista asianmukaisesti selvittänyt ja todennut, oliko suhteellisen vaalitavan noudattamista koskevalla ehdotuksella esityksen tehneen jäsenen edustaman koko ryhmän tai vähintään niin monen valtuutetun kannatus kuin suhteellisen vaalin toimittamiseen vaaditaan, oli valtuuston päätös syntynyt virheellisessä järjestyksessä. - Uutiset
30.8.2013 12.27
Hallinto-oikeuden kaksi ratkaisua valitusoikeuden puuttumisesta - valittajan olisi tullut olla ainakin kunnan tai seurakunnan jäsenKuopion hallinto-oikeus jätti kaksi valitusta tutkimatta valittajilta puuttuvan valitusoikeuden johdosta. Molemmissa asioissa valittajat eivät olleet asian asianosaisia. Kun valittaja ei ollut myöskään kunnan jäsen, sillä ei ollut valitusoikeutta valtuuston päätöksestä. Toisessa tapauksessa kun hän ei ollut myöskään seurakunnan jäsen, hänellä ei ollut valitusoikeutta kirkkovaltuuston päätöksestä. - Uutiset
30.8.2013 11.55
Syyskuussa 2013 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa 2013 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- uusi kemikaalilaki tulee voimaan
- biopankkilaki tulee voimaan
- teollis- ja tekijänoikeusasiat keskitetään markkinaoikeuteen
- kilpailuneutraliteettisäännökset tulevat voimaan
- todistajalle maksettava enimmäiskorvaus nousee
- tuotantoeläinten lopetusta koskevat uudet säännökset voimaan
- sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevat lait tulevat voimaan
- tilastolaki uudistuu. - Uutiset
28.8.2013 16.12
Selvitys: Suomen on edistettävä vahvemmin uskonnonvapauttaUskonnonvapauden merkitys osana kehitys- ja ulkopolitiikkaa on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle, ja päättäjät ja viranomaiset tuntevat uskonnonvapauskysymyksiä varsin huonosti erityisesti kehitys- ja ihmisoikeusperspektiivistä. Tämä selviää Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) selvityksestä. Selvityksessä vaaditaan Suomen ulkopolitiikan toimijoilta aktiivista ja rohkeaa roolia uskonnonvapauden vahvistamiseksi. Selvityksessä esitetään konkreettisen uskonnonvapausstrategian laatimista ja sen sitomista muun ulkopolitiikan tavoitteisiin.
- Uutiset
27.8.2013 16.08
Imatran seurakunnan pastori irtisanottiin virastaan kohusaarnan seurauksenaMikkelin hiippakunnan tuomiokapituli on 27.8.2013 irtisanonut pastori Eero Jaakkolan Imatran seurakunnan IV seurakuntapastorin virasta. Päätöksen mukaan pastori Jaakkola oli kesän 2013 aikana suorittanut virkatehtäviään epäasiallisesti ja hän oli käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla. - Uutiset
20.8.2013 14.02
Ekumeniikan professori Risto Saarinen: Ihmisoikeuksia on uskallettava tuoda rohkeammin esiinKirkkojen maailmanneuvosto (KMN) kokoontuu marraskuun alussa 10. yleiskokoukseensa Busaniin, Etelä-Koreaan. Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen arvioi kokouksen valmistelua:
- Kirkoilla olisi paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää ihmisoikeuksien tuomisessa esiin kokouksessa. Ihmisoikeudet, ihmisen ääretön arvokkuus ja elämän muutkin kuin rahalla mitattavat asiat ovat tärkeitä. Kokouksessa voisi tuoda esiin koulutukseen, työhön ja sananvapauteen kuuluvia ihmisoikeuksia. On toivoa herättävää katsoa, miten ihmisoikeusasiat kuuluvat korealaiseen herätyskristillisyyteen. - Uutiset
15.8.2013 8.33
Tuomiokapituli: Agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät anna aihetta toimenpiteisiinOulun hiippakunnan tuomiokapitulin 14. elokuuta 2013 tekemän päätöksen mukaan agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät aiheuta enempiä toimenpiteitä. Ratkaisu oli yksimielinen. Tuomiokapituliin saapui kolme kantelua, jotka koskivat iltojen sisältöä. Kantelut kohdistuvat pääasiassa kysymykseen, ovatko illoissa vastuunkantajina toimineet papit pysyneet kirkon opissa ja tunnustuksessa.
- Uutiset
6.8.2013 11.46
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan suvivirren laulamisen puolesta lähettämä Facebook-viesti ei antanut aiheetta apulaisoikeusasiamiehen toimenpiteisiinOpetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Sarkomaan 31. toukokuuta 2013 Facebookissa julkaisema viesti, jonka mukaan suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ollut uskonnon harjoittamista ja että suvivirsi oli osa suomalaista kevätjuhlaperinnettä, ei antanut aihetta apulaisoikeusasiamiehen toimenpiteisiin.
- Uutiset
17.6.2013 10.32
Johannes Heikkonen: Suvivirsi ja uskonnonvapausKulttuurisen ja uskonnollisen tradition välisen rajan piirtäminen on eittämättä hyvin haastavaa. Selvää vastausta siihen, onko esimerkiksi suvivirttä tai kouluissa esitettäviä joulukuvaelmia pidettävä enemmän uskonnollisina vai kulttuurisina ei varmasti ole olemassakaan, ja monien näkökulmasta koko kysymyksenasettelua voidaan varmasti pitää lähes mielettömänä, OTM, tohtorikoulutettava Johannes Heikkonen kirjoitaa perustuslakiblogissa.
- Uutiset
8.5.2013 8.13
EU-tuomioistuin: 50 vuotta välitöntä oikeusvaikutusta kansalaisten ja yritysten eduksiYksityiset ovat voineet asiassa Van Gend & Loos vuonna 1963 annetusta tuomiosta lähtien vedota kansallisissa viranomaisissa ja tuomioistuimissa suoraan unionin oikeuteen. Tuomion julistamisen kunniaksi unionin tuomioistuimessa järjestetään 13. toukokuuta konferenssi, jossa käsitellään tuomion sisältöä, sen seurauksia ja siitä seuranneen oikeuskäytännön eri näkökohtia. Keskustelua voi seurata suorana unionin tuomioistuimen nettisivustolla. - Uutiset
7.5.2013 10.00
Selvitys Jehovan todistajien asepalveluksestaPuolustusministeri Carl Haglund nimitti 27. syyskuuta 2012 professori Jukka Kekkosen Helsingin yliopistosta selvitysmieheksi arvioimaan lainsäädäntöä, joka koskee Jehovan todistajien vapauttamista asevelvollisuuden suorittamisesta. Toimeksiantona oli vertailla puolustusministeriön 2007 asettaman toimikunnan mietinnössä esitettyjä ratkaisuvaihtoehtoja. Vertailussa tuli arvioida, kuinka korvaava palvelus voitaisiin liittää perustuslain yhdenvertaisuuteen ja samalla maanpuolustusvelvollisuuteen. - Uutiset
24.4.2013 10.05
Hallinto-oikeuden ratkaisu yksityisen haudan perustamisestaAluehallintovirasto oli hylännyt hakemuksen yksityisen haudan perustamisesta lähinnä sillä perusteella, että lupa voitaisiin ylipäätään myöntää vasta henkilön kuoleman jälkeen. Hallinto-oikeus päätyi johtopäätökseen, että lupa on voitava saada jo henkilön eläessä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei aluehallintovirasto ollut muutenkaan esittänyt riittäviä perusteita hakemuksen hylkäämiselle. Hakijoilla oli oikeus saada hakemansa lupa yksityisen haudan perustamiseen.
- Uutiset
18.4.2013 16.16
KHO:n ratkaisu haudatun vainajan siirtämistä koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus katsoi, että vainajan omaisten valitus Itä-Suomen aluehallintoviraston hautaustoimilain nojalla tekemästä luparatkaisusta, joka koski haudatun vainajan siirtämistä, tuli tutkia siinä hallinto-oikeudessa, jonka tuomiopiirissä vainajan hautasija sijaitsi. Hallinto-oikeuden päätöstä hylätä vainajan siirtämistä koskeva hakemus ei muutettu.
- Uutiset
9.4.2013 12.10
Apulaisoikeuskansleri: Erillisen rukouspaikan perustamisessa maahanmuuttajille oli kysymys sallitusta positiivisesta erityiskohtelustaApulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan Lieksan kaupunki ei menetellyt lainvastaisesti perustaessaan maahanmuuttajille tarkoitettuun matalan kynnyksen kohtaamispaikkaan (Koto-toimistoon) erillisen rukouspaikan. - Uutiset
27.2.2013 9.09
Kirkkohallituksen täysistunto kuntauudistuksesta: Seurakunnan halutaan säilyvän lähiyhteisönä - ei suurseurakuntiaKirkkohallituksen täysistunto antoi valtiovarainministeriölle lausunnon kuntarakennelakiluonnoksesta kokouksessaan 26. helmikuuta 2013. Lausunnossa todetaan, ettei kirkon muutoshaasteisiin pystytä vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla seuraamalla ainoastaan kuntarakenteiden kehitystä. Seurakunnan tulee olla yhteisö, johon seurakuntaisen on helppo samaistua ja tuntea osallisuutta.
- Uutiset
19.2.2013 11.33
EIT: Lapsen tapaamisoikeutta ei olisi tullut peruuttaa kokonaan isän yrittäessä muuttaa lapsen uskonnollista vakaumustaSyvästi uskonnollista unkarilaista isää katsottiin syrjityn lapsen tapaamisoikeudesta määräämisen yhteydessä, kun tapaamisoikeus peruutettiin kokonaisuudessaan sen johdosta, että hän oli tapaamisten aikana yrittänyt saada lapsensa omaksumaan hänen omat uskonnolliset vakaumuksensa. - Uutiset
23.1.2013 13.31
Vaalit ja valta kirkossa -mikrokirja julkaistiin - tutkimuskohteena muun muassa yhdenvertaisuus ja sukupuolineutraali avioliittoKirkkososiologian professori Eila Helanderin ohjaaman Vaalit ja valta kirkossa -graduseminaarin opiskelijat ovat toteuttaneet lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostetun mikrokirjan. Mikrokirjan kuudessa artikkelissa käsitellään vuoden 2010 seurakuntavaaleja ja arkkipiispan vaalia sekä vuoden 2011 eduskuntavaaleja eri tutkimustulosten kautta. - Uutiset
21.1.2013 7.40
EU-parlamentin tammikuun 2013 täysistunto pähkinänkuoressaVuoden ensimmäisen täysistunnon aikana hyväksyttiin tiukemmat säännöt luottoluokituslaitoksille ja tuettiin EU:n suunnitelmia puuttua nuorisotyöttömyyteen. Kyproksen päättyneen puheenjohtajuuskauden saavutukset olivat esillä, ja istunnon aikana käytiin myös läpi Irlannin alkaneen kauden tavoitteita.
- Uutiset
18.1.2013 15.27
Lastensuojelun Keskusliitto: Valtion on vihdoin aloitettava poikien ympärileikkausten vastainen valistusTuomioistuimissa on tällä hetkellä käsittelyssä useita pahoinpitelysyytteitä pojan ympärileikkauksesta. Varsinkin maahanmuuttajavanhemmat ovat vedonneet tietämättömyyteensä lain säännöksistä. Vaikka tietämättömyys ei vapautakaan rikosoikeudellisesta vastuusta, olisi valistus tarpeellista. Keskusliitto katsoo, että ministeriöiden ei tulisi enää lykätä valistus- ja tiedotustyön aloittamista asiasta. - Uutiset
15.1.2013 9.38
Kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten uudistus tulee voimaan 1. kesäkuuta 2013Kirkkolain virkamiesoikeudelliset säännökset on uudistettu kokonaisuudessaan. Virkasuhdetta koskevat keskeiset säännökset ovat uudistuksen jälkeen kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Seurakuntien omat virkasäännöt poistuvat käytöstä. - Uutiset
9.1.2013 12.40
Hautapaikkamaksut muuttuivat yhtenäisemmiksi vuoden alustaKaikki seurakunnat määrittelevät hautasijan luovuttamiselle ja hautaamiseen liittyville palveluille maksut vuoden 2013 alusta. Siunaustoimitus kirkollisena toimituksena on maksuton. Hautaustoimen maksuja koskeva muutos kirkkolakiin tuli voimaan 19. joulukuuta 2012.
- Uutiset
30.11.2012 14.23
Väitös: Paavillisen oikeuslaitoksen valta luultua heikompiFT Kirsi Salosen väitöstyö "Kirkollisen oikeudenkäytön päälähteillä" muuttaa aikaisemman kuvan Sacra Romana Rotan roolista korkeimpana paavillisena tuomioistuimena. Salosen tutkimuksen mukaan 1400- ja 1500-luvuilla merkittävässä asemassa ollut Rota ei jakanutkaan oikeutta siinä määrin kuin tähän asti on uskottu, vaan tuomioistuin toimi usein riitelijöiden eduntavoittelun välikappaleena.
- Uutiset
26.11.2012 11.02
EU-parlamentin marraskuun 2012 täysistunto pähkinänkuoressaParlamentti hyväksyi muun muassa uudet turvallisuussäännöt moottoripyörille, joiden mukaan yli 125-kuutioisiin moottoripyöriin täytyy asentaa ABS-jarrut. Myös säännökset kotitekoisten räjähteiden valmistamisen hankaloittamisesta hyväksyttiin.
- Uutiset
21.11.2012 12.26
Kirkon ulkoasiain osaston seminaarissa käytiin vuoropuhelua ihmisoikeuksistaIhmisoikeudet ja kirkon kansainvälinen työ olivat aiheina Kirkon ulkoasiain osaston 20. marraskuuta järjestämässä seminaarissa. Puheenvuoroissa käsiteltiin ihmisoikeuksia ylipäänsä sekä eri lähetysjärjestöjen asemaa esille nousseiden kiistakysymysten, kuten seksuaalivähemmistöihin suhtautumisen valossa. - Uutiset
8.11.2012 10.47
Apulaisoikeuskanslerilta huomautus arkkipiispa LeolleArkkipiispa toimi virheellisesti ja lain vastaisesti vapauttaessaan Valamon luostarin johtajan tehtävästään. Lain mukaan luostarin johtajan tehtävä on elinikäinen eikä laissa ole säädetty arkkipiispan oikeudesta erottaa luostarin johtaja. - Uutiset
1.11.2012 14.20
Kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuksien korotus jatkuu myös vuosina 2014 ja 2015Hallitus esittää, että verovuosina 2014 ja 2015 kuntien yhteisövero-osuus maksettaisiin edelleen 5 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,4 prosenttiyksiköllä korotettuna. Vuoden 2013 jako-osuuden korotuksesta on laki jo voimassa. - Uutiset
1.11.2012 9.16
KHO:n ratkaisu hautausmaan laajentamista koskevassa kirkollisvalitusasiassaAsiassa oli kysymys seurakunnan jäsenen muutoksenhausta kirkkohallituksen virastokollegion päätökseen hautausmaan laajentamista koskevassa asiassa, johon liittyi myös maankäytöllisiä, ympäristönsuojelullisia sekä terveydensuojelullisia kysymyksiä. - Uutiset
31.10.2012 13.41
Hallinto-oikeuden ratkaisu kirkkoneuvoston virkavalintoja koskeneen päätöksen johdosta tehdyn oikaisupäätöksen perustelemisestaKoska yhteisen kirkkoneuvoston oikaisupäätöstä ei ollut hallintolaissa edellytetyllä tavalla perusteltu, kumosi hallinto-oikeus päätöksen ja palautti asian yhteiselle kirkkoneuvostolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
24.10.2012 11.14
Lapsivaikutusten arviointia ja lasten kuulemista esitetään täydennyksenä kirkkolakiinKirkkohallitus esittää marraskuun kirkolliskokoukselle kirkkolakiin täydennystä, jossa kirkolliselle viranomaiselle säädettäisiin velvoite suorittaa lapsivaikutusten arviointi, kun päätöksellä on välittömiä tai välillisiä vaikutuksia lapsiin.
- Uutiset
23.10.2012 15.02
Kirkkohallitus esittää seurakuntayhtymämallia koko SuomeenKirkkohallitus esittää marraskuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle Uusi seurakuntayhtymä 2015 -mallin seurakuntien rakenteiden kehittämiseksi paikallisella tasolla. Tavoitteena on yhtymämalli, jonka rakenteet palvelevat jatkossa parhaiten sekä seurakuntien elämää että seurakuntalaisten hengellistä etsintää. Samalla tarve nykyisenkaltaisiin seurakuntaliitoksiin poistuu. Seurakuntien omat näkemykset ovat olleet mukana mallin kehittämistyössä.
- Uutiset
22.10.2012 17.05
Rahankeräyslakia halutaan selkeyttää - lainsäädäntöhanke käyntiinSisäasiainministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen valmistelemaan rahankeräyslain muuttamista. Tarkoituksena on keväällä valmistuneen esiselvityksen pohjalta laatia ehdotukset ainakin lakiin kirjatun yleishyödyllisyys-termin selkeyttämisestä, Suomen valtionkirkkojen rahankeräysoikeuden toteuttamisesta humanitääriseen avustustyöhön ja rahankeräyksen toimeenpanoajan pidentämisestä nykyisestä enintään kahden vuoden määräajasta pitempiaikaiseen ajanjaksoon.
- Uutiset
28.9.2012 15.37
YK suosittaa uskonnollisille johtajille suurempaa roolia rauhanvälityksessäYhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa julkistettiin 27. syyskuuta YK:n pääsihteerin Ban Ki-Moonin ohjeistus rauhanvälityksestä. Suomen ja Turkin aloitteesta käynnistettyä ohjeistusta on työstetty kahden vuoden ajan tarkoituksena kehittää rauhanvälityksen tasoa ja koordinaatiota. Kirkon Ulkomaanapua on konsultoitu raportin valmisteluissa tiiviisti, erityisesti uskonnollisten johtajien rooliin liittyen, järjestöstä kerrotaan.
- Uutiset
26.9.2012 14.30
Suomen Lähetysseura: Naisten oikeuksien parantuminen vaatii globaalin ja lokaalin yhteistyötäKansainväliset sitoumukset naisten aseman parantamiseksi eivät aina siirry tehokkaasti paikallistasolle, missä ihmiset elävät ensisijaisesti perinteisten normien värittämää elämää. Tilanteen parantamiseksi tarvitaan valtiohallinnon ja paikallisviranomaisten koulutusta, salliva yhteiskunta sekä ruohonjuurityötä, todettiin Lähetysseuran järjestämässä Globaali, lokaali nainen! -seminaarissa 25. syyskuuta Kiasmassa. - Uutiset
13.9.2012 10.32
Piispainkokous hyväksyi aikuisten verkkorippikoulumateriaalinPiispainkokous hyväksyi aikuisille tarkoitetun verkkorippikoulun tekstit kokoontuessaan Rovaniemellä 11.–12.9.2012. Vuosittain aikuisia rippikoulun kävijöitä on yli tuhat. Rippikoulu antaa mahdollisuuden käydä keskustelua uskon ja elämän kysymyksistä. Se myös mahdollistaa kummiuden ja kirkollisen vihkimisen. - Uutiset
22.8.2012 13.15
Kirkon keskushallintoa halutaan selkiyttää ja keventääSuomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallintoa halutaan kehittää. Uudistuksilla selkiytetään kirkon keskushallinnon toimielinten tehtäviä ja toimivaltasuhteita sekä kevennetään hallintoa ja päätöksentekoa. Muutoksilla pyritään vastaamaan toimintaympäristön haasteisiin, joita ovat esimerkiksi kirkon yhteiskunnallisen aseman muuttuminen, kirkon jäsenmäärän pieneneminen, seurakuntien rakennemuutosprosessi sekä kirkon kansainvälisten suhteiden monipuolistuminen. Tavoitteet sisältyvät Kirkon keskushallinto 2015 -työryhmän mietintöön.
- Uutiset
17.8.2012 13.18
EIT:n suuri jaosto: Avaruusoliokampanjan epäämisellä ei loukattu sanan- eikä uskonnonvapauttaSveitsiläisen yhdistyksen, joka sääntöjensä mukaan pyrkii saamaan yhteyden avaruusolioihin ja pitämään hyvät välit näiden kanssa, julistekampanjan epäämisellä ei loukattu sanan- eikä uskonnonvapautta.
- Uutiset
17.7.2012 11.13
Ulkomailta - Norja: Kirkkoa ja valtiota erotettiin toisistaan, muttei kokonaanEvankelisluterilaisen kirkon asema muuttui loppukeväällä valtionkirkosta kansankirkoksi. Norjan parlamentti, Stortinget, käsitteli toukokuussa 2012 lakiesitystä seitsemän perustuslain pykälän muuttamiseksi. Vain kolme kansanedustajaa vastusti perustuslain muutosta, kannattajia oli 161. Asiasta uutisoivat mm. Verdens Gang ja YLE Uutiset. - Uutiset
8.6.2012 9.35
KKO tuomitsi kansanedustaja Jussi Halla-ahon 50 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaanKorkein oikeus on tuominnut nykyisin kansanedustajana toimivan Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta vuonna 2008 tapahtuneesta blogikirjoittelusta. Halla-aho tuomittiin yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Halla-aho määrättiin poistamaan osia blogikirjoituksestaan. - Uutiset
23.4.2012 13.02
Tutkimus vanhoillislestadiolaisista hoitokokouksista - valtion ja kirkon tulisi ottaa selkeämpi kanta hengelliseen väkivaltaanLapin yliopiston tutkijan Aini Linjakummun tutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolainen liike kantaa edelleen 1970-luvun hoitokokousten traumaa, eikä liikkeen johto voi väistää vastuutaan tapahtumista.– Myös kirkollisten ja valtiollisten toimijoiden tulisi osallistua tähän keskusteluun eikä tuudittautua siihen, että tämä on vain liikkeen sisäinen asia. Valtion ja kirkon tulisikin ottaa selkeämpi kanta hengelliseen väkivaltaan ja myös pyrkiä luomaan toimintatapoja sen kitkemiseksi, Linjakumpu toteaa. - Uutiset
18.4.2012 13.09
EIT: Rikosjutun valmisteluistunnon päiväämisellä juutalaisten juhlapäivälle ei loukattu asianajajan uskonnonvapauttaJuutalaista uskoa tunnustaneen italialaisen asianajajan uskonnonvapautta ei loukattu, kun rikosjutun valmisteluistunto oli päivätty juutalaisten juhlapäivälle. (Ään. 4-3)
- Uutiset
6.3.2012 14.01
Ulkomailta - Iso-Britannia: Poliisia yksityistetään radikaalistiIso-Britannian kaksi suurinta poliisihallintoa, West Midlandson ja Surreyn poliisi tarjoavat yksityisille yrityksille puolentoista miljardin punnan sopimusta, mikäli ne ottavat hoitaakseen rikostutkinnan ja epäiltyjen kiinniottamisen, kertoo sanomalehti The Guardian.
- Uutiset
23.2.2012 11.11
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen uusimmissa ratkaisuissa on kysymys muun muassa kielellisistä oikeuksista, asiakirjapyynnöstä, päätöksen perustelemisesta, arkkipiispan toiminnasta, kirkkoon liittymisestä, vangin pelivoitoista, Verohallinnon toiminnasta, ylioppilaskokeen arvostelusta, lapsen tapaamisrajoituksista ja toimeentulotukihakemuksen käsittelystä. - Uutiset
19.2.2012 7.31
Kirkon työolobarometri 2011: Varmuus työpaikan säilymisestä auttaa jaksamaan kirkon töissäKirkon työntekijät pitävät irtisanomista tai siirtoa toiseen tehtävään vastoin omaa tahtoa hyvin epätodennäköisenä huolimatta oman työpaikan taloudellisen tilanteen huononemista koskevista arvioistaan. - Uutiset
15.2.2012 14.30
Apulaisoikeusasiamies ei löytänyt arvosteltavaa arkkipiispan toiminnassaApulaisoikeusasiamies Pajuoja ei nähnyt arvosteltavaa siinä, että arkkipiispa Kari Mäkinen osallistui maaliskuussa 2011 eräiden kirkollisten järjestöjen Älä alistu! -kampanjan yhteydessä käytyyn keskusteluun homoseksuaalisuudesta. Kantelijan mielestä arkkipiispa käytti väärin virka-asemaansa. - Uutiset
31.1.2012 15.24
Kirkko päivitti ohjeet vaitiolovelvollisuudestaKirkkohallitus on päivittänyt ohjeistuksen kirkon työntekijän ja luottamushenkilön vaitiolovelvollisuudesta. "Aika puhua – aika vaieta – Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa" -julkaisu päivitettiin ensisijaisesti lainsäädännön muutosten vuoksi.
- Uutiset
23.1.2012 15.00
Kirkkohallituksen penseä suhtautuminen kirkonkirjoihin tutustumiseen harmittaa sukututkijoita - taustalla KHO:n ratkaisuKirkkohallitus suositti seurakunnille keväällä 2011, että sukututkijoita ei saa enää päästää itsenäisesti tutkimaan alle 100 vuotta vanhoja kirkonkirjoja. Taustalla vaikutti uusi väestötietolaki sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätös siitä, ettei kyseisiä tietoja tarvitse sukututkijoille antaa. Asiasta kirjoittaa Sunnuntaisuomalainen.
- Uutiset
18.1.2012 10.00
Apulaisoikeuskansleri: Uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen valtion laitoksissa ja virastoissa ongelmallista julkisen vallan puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmastaUskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen valtion laitosten ja virastojen tiloissa ja kutsusta on ongelmallista julkisen vallan puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta, toteaa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. - Uutiset
9.1.2012 8.31
Tuomiokapitulit pimittävät piispan valitsijoiden tietoja - prof. Mäenpään mukaan laintulkinta on vääräKuopion hiippakunnan tuomiokapituli ei julkista, ketkä valitsevat uuden piispan tammikuun lopussa. Kapituli perustelee linjausta sillä, että luettelo vaalissa äänioikeutetuista on henkilörekisteri.- Evankelisluterilaisessa kirkossa on noudatettava julkisuuslakia, kuten muissakin julkisissa toimielimissä. Kaikkien julkisten toimielinten kokoonpanot ovat julkista tietoa, eikä henkilötietolaki estä nimiluettelon saamista tai antamista, muistuttaa hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta.
- Uutiset
12.12.2011 6.48
Työpaikan tulehtunut ilmapiiri ja ilmoitukset työsuojelupiiriin johtivat irtisanomisiin – ja korvauksiin työsuhteen perusteettomasta päättämisestäPorin evankelisluterilainen seurakuntayhtymä ja Teljän seurakunta on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan irtisanotulle lastenohjaajalle korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän tapauksessa, jossa seurakunta oli katsonut, että työilmapiiri oli niin tulehtunut, ettei sitä enää voitu parantaa ilman lastenohjaajan ja erään toisen työntekijän työsuhteen irtisanomisia. Seurakunnan mukaan työsuhde oli irtisanottu syvän epäluottamuksen vuoksi. - Uutiset
25.11.2011 15.01
Rahankeräyslain muutostarpeita selvittävä hanke asetettu - tarkastelussa erityisesti uskonnolliset yhdyskunnatSisäasiainministeriö on asettanut hankkeen, jonka tehtävänä on selvittää yleishyödylliseen toimintaan liittyviä rajanvetotilanteita. - Uutiset
24.11.2011 9.01
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta vainajan sisaren valituksen tuhkauurnan siirtämisestäHämeenlinnan hallinto-oikeus jätti vainajan sisaren tekemän valituksen tutkimatta, koska hautaustoimilaissa ei ole erityistä säännöstä siitä, kenellä on oikeus hakea tuhkauurnan siirtämistä.
- Uutiset
17.11.2011 15.23
Väitös: Lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa toisiinsaLain ja evankeliumin toisensa läpäisevä, toisistaan irtoamaton ja toisistaan erottuva suhde on Olav Valen-Sendstadin mukaan Raamatun tulkitsemisen perimmäinen ydin, toteaa teologian maisteri ja valtiotieteen maisteri Raimo Mäkelä. Hän on väitöstutkimuksessaan selvittänyt norjalaisen filosofin, teologin ja luterilaisen seurakuntapapin Olav Valen-Sendstadin (1904–63) käsityksiä laista ja evankeliumista toisensa läpäisevinä.
- Uutiset
9.11.2011 9.02
Maistraatti ei saa torjua säännönmukaisesti sähköistä kirkostaeroamisilmoitustaApulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoo Helsingin, Turunmaan ja Hämeenlinnan maistraattien menetelleen virheellisesti, kun ne eivät ole hyväksyneet eroakirkosta.fi-sivuston kautta tulleita kirkostaeroilmoituksia.
- Uutiset
23.9.2011 13.44
Syrjintälautakunta ei pitänyt syrjintänä vastaavan työnjohtajan kieltoa rukoilla työntekijöiden yhteistiloissa taukojen aikanaLautakunta katsoo, että yhteisissä taukotiloissa järjestettävät rukoushetket johtaisivat siihen, että muut kuin islaminuskoiset työntekijät joutuisivat olemaan vastoin tahtoaan läsnä muun kuin oman uskontonsa harjoittamistilaisuudessa voidakseen käyttää taukotiloja työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisiin taukoihinsa. Tätä ei voida pitää uskonnon ja omantunnonvapauden mukaisena menettelynä.
- Uutiset
23.6.2011 10.30
KHO: Rippikoululaisten vanhemmille suunnatusta jumalanpalveluksesta kieltäytynyt nuorisotyönohjaaja voitiin irtisanoa - uskonnonvapautta ei loukattuNuorisotyönohjaajan viran vastaanottanut henkilö ei voinut uskonnonvapauteensa vedoten kieltäytyä virkaan kuuluvien, uskonnollisen yhdyskunnan normaaliin toimintaan liittyvien velvollisuuksien täyttämisestä. Yhteisöllä oli oikeus määritellä hengelliseen elämään ja yhteisön hallintoon liittyvistä asioista tavalla, johon yhteisön jäseneksi haluavan oli periaatteessa mukauduttava. Nuorisotyönohjaajaan uskonnonvapauteen puuttumiselle oli ihmis- ja perusoikeuksien kannalta hyväksyttävä peruste. Irtisanominen oli myös suhteellisuusperiaatteen mukainen. - Uutiset
30.5.2011 14.32
EU:n toimielinten ja uskonnollisten ryhmien johtajat keskustelivat demokraattisista oikeuksista ja vapauksistaParisenkymmentä kristittyjen, juutalaisten, muslimien, sikhien ja hindujen edustajaa tapasivat 30. toukokuuta Brysselissä komission puheenjohtaja José Manuel Barroson kutsusta. Kokousta johtivat Barroson lisäksi Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy. Keskusteluissa pohdittiin, miten oikeuksia ja vapauksia kehittämällä voitaisiin luoda demokratiaan ja yhteiseen vaurauteen tähtäävä kumppanuus Euroopan ja sen naapurimaiden kesken. - Uutiset
26.5.2011 13.26
Ulkomailta – Belgia: Burkat kielletään julkisilla paikoillaBelgian senaatti on hyväksynyt lain, joka kieltää kaiken sellaisen vaatetuksen, joka piilottaa kasvot. Parlamentin alahuone oli hyväksynyt lain jo huhtikuussa 2010.
- Uutiset
23.5.2011 6.31
Hallinto-oikeuden ratkaisu alueellisesta toimivallasta hautaustoimilain mukaisessa asiassaKuopion hallinto-oikeus päätyi siihen johtopäätökseen, että se ei ollut hautaustoimilain 26 §:ssä tarkoitettua valvontaa ja hallintopakkoa koskeneessa asiassa alueellisesti toimivaltainen hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus siirsi asian Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, minne tuomipiiriin se hallintolainkäyttölain 12 §:n 2 momentin perusteella olennaisimmin liittyi.
- Uutiset
6.5.2011 13.38
Hautaustoimen maksut yhtenäistyvätKirkolliskokous hyväksyi perjantain 6. toukokuuta istunnossaan hautaustoimesta perittäviä maksuja koskevat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset yksimielisesti. Maksujen lähtökohtana on jatkossa seurakunnalle koituvat hautasijan luovuttamisesta sekä hautaamiseen liittyvistä palveluista aiheutuvat todelliset kustannukset.
- Uutiset
4.5.2011 9.32
Hallinto-oikeus: Viranhakijan suosittelijana toiminut kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja oli esteellinen osallistumaan päätöksentekoonKirkkoneuvoston varapuheenjohtajan katsottiin olleen esteellinen, kun hän oli osallistunut päätöksentekoon virkavaalissa, jossa hän oli toiminut yhden hakijan suosittelijana. Vaasan hallinto-oikeus kumosi kirkkoneuvoston päätöksen. - Uutiset
5.4.2011 12.00
Kantelu kirkolliskokouspäätöksestä valmistella ohje rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden parien puolesta ei johda lisätutkimuksiinHuittisten seurakunnan luottamushenkilön kantelu ja selvitysvaade Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille ei johda erillisiin tutkimuksiin eikä toimenpiteisiin. Luottamushenkilö kanteli kirkolliskokouksen syksyllä 2010 yksinkertaisella enemmistöllä tekemästä päätöksestä, jossa piispainkokoukselle annettiin valmisteltavaksi ohje rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden parien puolesta. Päätöksenteko yksinkertaisella enemmistöllä voitiin hyväksyä, koska kirkolliskokouksen perustevaliokunta katsoi, ettei asia koskenut sellaista kirkon uskoon ja oppiin liittyvää kysymystä, joka olisi vaatinut määräenemmistöpäätöksen.
- Uutiset
18.3.2011 17.36
EIT:n suuri jaosto: Italialaisten luokkahuoneiden krusifiksit eivät loukkaakaan uskonnonvapauttaEIT:n suuri jaosto katsoi perjantaina 18.3.2011 antamassaan ratkaisussa äänin 15-2, ettei krusifiksien pito italialaisissa valtion koulujen luokkahuoneissa rajoita lasten uskonnonvapautta. Kyse on valtion harkintavaltaan kuuluvasta asiasta eikä Euroopan neuvoston jäsenmaissa vallitse asiasta yksimielisyyttä.
- Uutiset
22.2.2011 8.24
EIT: Verokortissa ollut viiva kirkollisveron ennakonpidätyksen kohdalla ei loukannut uskonnonvapautta eikä yksityiselämän suojaaSaksalaisen työntekijän uskonnonvapautta eikä yksityiselämän suojaa loukattu, kun hänen verokortissaan oli kirkollisveron ennakonpidätyksen kohdalla viiva.
- Uutiset
10.2.2011 8.06
Piispat antoivat ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja tarkensivat rippisalaisuuttaPiispainkokous oli koolla Helsingissä 8.–9. helmikuuta 2011. Kokous laati pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Piispainkokous hyväksyi myös selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta.
- Uutiset
1.2.2011 13.21
EIT:n tuomio uskonnonvapauden loukkauksestaUskonnonvapautta koskevaa EIS 9 artiklaa yhdessä tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan 13 artiklan kanssa oli loukattu bulgarialaisessa tapauksessa, jossa poliisi oli puuttunut kotietsinnöin ja takavarikoin rekisteröimättömän uskonnollisen yhdyskunnan jäsenten pitämään hartaustilaisuuteen. - Uutiset
1.2.2011 9.20
EIT ratkoi viime vuonna yli 41 000 valitusta - EU:n liittyminen ihmisoikeussopimukseen eteneeEIT:n presidentti Jean-Paul Costa esitteli torstaina 27. tammikuuta 2011 pitämänsä lehdistötilaisuuden yhteydessä yhteenvedon EIT:n toiminnasta ja sen tilastoista vuodelta 2010 ja antoi samalla katsauksen helmikuussa 2010 pidetyn Interlaken konferenssin jälkeisistä uudistuksista. Tilaisuudessa EIT:n ja EU-tuomioistuimen presidentit antoivat myös ensimmäisen yhteisen julkilausuman EU:n liittymisestä ihmisoikeussopimukseen.
- Uutiset
28.1.2011 10.12
Kansalaisen asiointitili avattuKansalaiset voivat nyt vastaanottaa viranomaisten lähettämät asiointiviestit, päätökset ja muut asiakirjat sähköisesti Kansalaisen asiointitilin kautta. Palvelu avattiin kansalaisten käyttöön perjantaina 28.1.2011 osana kansalaisille suunnattua Suomi.fi-portaalia.
- Uutiset
11.1.2011 13.08
Tutkimus: Kirkollisverolla vain pieni vaikutus kirkkoon kuulumiseenEsimerkiksi jos vuoden aikana maksettu kirkollisvero kasvaa edellisvuoteen nähden prosentin, kirkkoon kuulumisen todennäköisyys laskee keskimäärin vain 0,01 prosenttiyksikön verran.
- Uutiset
21.12.2010 7.07
Jaana Hallamaa: Parisuhde ja sen säätely uskonnollisena kysymyksenäSosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa tarkastelee Lakimies 7–8 -lehden kirjoituksessaan parisuhteen uskonnollisia kytköksiä suomalaisesta nykytilanteesta käsin. Tarkastelunäkökulmana on loppuvuodesta 2010 ajankohtainen keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta. Lisäksi artikkelissa esitellään läntisen kristillisyyden opetusta avioliitosta ja lopuksi pohditaan parisuhde- ja perhemuotojen moninaistumisen luterilaiselle perinteelle asettamia haasteita.
- Uutiset
8.12.2010 16.00
Lapsen etu aina ensisijainen ripissä ja sielunhoidossa - uusilla ohjeilla ilmoitusvelvollisuus hyväksikäytöstä selkiytyyLuterilaisessa kirkossa on aiemmin korostettu rippisalaisuuden ehdottomuutta, jolloin ilmoitusvelvollisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Uudella menettelytapaohjeella, ilmoitusvelvollisuuden painottamisella sekä koulutuksella parannetaan lapsen suojelun ensisijaisuutta ripissä ja sielunhoidossa.
- Uutiset
12.11.2010 11.21
Piispat laativat ohjeet vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille - kirkolliskokous ei esitä parisuhteen siunaamistaEvankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12. marraskuuta 2010 äänestystuloksella 78–30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0. Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta.
- Uutiset
8.11.2010 9.05
Kirkolliskokouksessa pohditaan muun muassa parisuhteen siunaamistaEvankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous alkaa 8. marraskuuta Turussa. Kokouksessa on esillä muun muassa kirkon ensimmäinen tulevaisuusselonteko, mutta suurimman julkisen huomion vienee kysymys rekisteröidyistä parisuhteista.
- Uutiset
3.11.2010 9.14
Lauri Tarasti: Kirkosta tänä syksynä eronneet voivat äänestää meneillään olevissa seurankuntavaaleissaVaalilainsäädännön asiantuntijan Lauri Tarastin mukaan kirkosta 15. elokuuta jälkeen eronneet henkilöt voivat käytännössä äänestää seurakuntavaaleissa.
- Kun vaaliluettelo on lainvoimainen, sitä pitää noudattaa. Luetteloa ei enää tässä vaiheessa voi muuttaa, ellei sitä ryhdytä kokonaan purkamaan. Se taas tuskin on mahdollista jo pelkästään kirkosta eronneiden määrän vuoksi, Tarasti sanoo Kotimaa-lehdessä. - Uutiset
22.10.2010 9.30
KKO: Papille sakkoja sukupuoleen perustuvasta syrjinnästäKKO:n perjantaina antaman tuomion mukaan Hyvinkään seurakunnan jumalanpalvelukseen saarnaa pitämään saapunut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) palveluksessa ollut miespastori syyllistyi jumalanpalveluksen järjestämisen yhteydessä seurakunnan naispastorin syrjintään. Myös seurakunnan jäsenen, joka oli mukana jumalanpalvelusta järjestettäessä, katsottiin syyllistyneen naispastorin syrjintään.
- Uutiset
13.10.2010 11.59
Johannes Alaranta: RippisalaisuudestaOikeustieteen ja teologian maisteri Johannes Alaranta käsittelee kirkko-oikeuden teema-artikkelissaan kirkkolain 5 luvun 2 §:ssä papille säädettyä salassapitovelvollisuutta eli rippisalaisuutta. Se on kirkko-oikeuden vanhimpia instituutioita. Ensimmäiset merkinnät papin vaitiolovelvollisuudesta ovat kirjoittajan mukaan 400-luvulta. Rippisalaisuus siirrettiin reformaation yhteydessä lähes sellaisenaan myös luterilaiseen kirkkoon. Nykyisillään kirkkolain edellä mainittu säännös on välittömästi voimassa olevaa oikeutta OK 17 luvun 23 §:n viittaussäännöksen nojalla. Papin vaitiolovelvollisuus on säädetty täten kirkko-oikeudellisilla normeilla. Todistamastakieltäytymissäännöstönä rippisalaisuus on salassapitosäännöksistä vahvin, eikä murrettavissa edes tuomioistuimen päätöksin.
- Uutiset
6.10.2010 10.05
Kaj-Erik Tulkki: Uskonnonvapauden ja sananvapauden keskinäisestä suhteesta rikosoikeuden kannaltaTeologian maisteri ja oikeustieteen lisensiaatti Kaj-Erik Tulkki käsittelee Edilexin kirkko-oikeuden teema-artikkelissaan tilanteita, joissa henkilön sananvapauden käyttö voi johtaa ristiriitaan jonkun toisen henkilön uskonnonvapauden käytön kanssa. Käytännössä tämäntapaiset tilanteet liittyvät etupäässä jumalanpilkkaan tai uskonnollisen yhdyskunnan muutoin pyhänä pitämän asian herjaamiseen tai häpäisemiseen. Tarkastelu on siten lähinnä rikosoikeudellinen.
- Uutiset
5.10.2010 13.30
EIT:n kaksi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen perustuvaa kirkon työntekijän irtisanomistapaustaEIT katsoi ensimmäisessä tapauksessa, etteivät saksalaiset tuomioistuimet olleet riittävästi perustelleet päätöksiään, kun ne olivat hyväksyneet kirkon urkurin avioliiton ulkopuolisen suhteen perusteella toimitetun irtisanomisen. Toisessa tapauksessa mormonikirkon Euroopan elimissä olleen työntekijän yksityiselämän suojaa ei puolestaan loukattu, kun saksalaiset tuomioistuimet olivat hyväksyneet hänen irtisanomisensa aviorikoksen perusteella. - Uutiset
29.9.2010 10.00
Mikko Reijonen: Näköaloja eurooppalaiseen uskonnonvapauteenTeologian tohtori Mikko Reijonen tarkastelee artikkelissaan "Näköaloja eurooppalaiseen uskonnonvapauteen" uskonnonvapautta ja eurooppalaisten kirkkojen asemaa integraatioliitännäisinä seikkoina yhteydessä Euroopan neuvoston ihmisoikeusyleissopimuksen uskonnonvapaussääntelyyn ja vuodenvaihteessa 2009/2010 voimaantulleeseen Lissabonin sopimukseen.
- Uutiset
22.9.2010 9.47
Pete Hokkanen: Uskonnon harjoittamisen käsitteestä ja rajoistaUskonnon harjoittaminen on käsitteenä paljon laajempi kuin vain juridisesti säänneltävä kysymys. Kysymys on viime kädessä kulttuurista, elämäntavasta ja toiminnasta, elämän kokonaisuuteen liittyvästä asiasta, jolla on myös pedagoginen merkitys. Uskonnon harjoittaminen on aina sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä toimintaa ja siihen kuuluu sekä positiivinen että negatiivinen ulottuvuus. Uskonnon harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan, kirjoittaa hallintotieteiden ja teologian maisteri Pete Hokkanen Vaasan yliopistosta.
- Uutiset
15.9.2010 9.17
Jyrki Knuutila: Kirkkolainsäädäntö ja kirkon virka SuomessaHelsingin yliopiston teologian tohtori ja käytännöllisen teologian dosentti Jyrki Knuutilan artikkeli "Kirkkolainsäädäntö ja kirkon virka Suomessa kanonisesta oikeudesta vuoden 1993 kirkkolakiin ja -järjestykseen" on julkaistu Edilex Teeman verkkosivuilla.
- Uutiset
30.8.2010 16.00
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: Ruokarukoukset koulussa sallitaanLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ruotsinkielinen opetustoimen palveluyksikkö katsoo, että ruokarukouksia voidaan koulussa jatkossakin järjestää kunhan oppilaiden ja heidän huoltajiensa laillisia oikeuksia kunnioitetaan. Aluehallintovirasto antoi 24. elokuuta 2010 päätöksen asiassa, jossa perättiin ruokarukousten laillisuutta Kokkolan, Kruunupyyn ja Pietarsaaren perusopetuksessa.
- Uutiset
16.8.2010 10.35
Vain muutama kansanedustaja lakkauttaisi kirkkojen vihkimisoikeudenEtelä-Suomen Sanomat kysyi kansanedustajilta, pitäisikö vihkimisoikeus siirtää pois kirkolta. Kansanedustajista 109 ei poistaisi kirkon vihkimisoikeutta, kahdeksan poistaisi, 15 kieltäytyi vastaamasta ja 68 kansanedustajaa ei tavoitettu.
- Uutiset
26.7.2010 10.24
Ehdotus: Kirkko voisi luopua vihkimisoikeudestaanKristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kalliksen mielestä luterilaisen kirkon tulisi luopua juridisesti pätevästä vihkimisoikeudestaan, jos ehdotettu sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan. Samoilla linjoilla on Setan hallituksen puheenjohtaja Outi Hannula. - Uutiset
16.7.2010 14.34
Uusi Euroopan oikeusportaali auttaa kansalaisia, asianajajia ja tuomareita rajatylittävissä oikeudellisissa kysymyksissäEU:n perjantaina julkaiseman oikeusportaalin ensimmäisen version yli 12 000 sivulta löytyy tietoa kaikkien 27 jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, muun muassa oikeusavusta, oikeusalan koulutuksesta ja videoneuvotteluista. Lisäksi portaalissa on linkkejä oikeudellisiin tietokantoihin ja sähköisiin maksukyvyttömyys- ja maarekistereihin.
- Uutiset
12.7.2010 9.22
Sukupuolineutraalista avioliittolaista povataan ensi kevään eduskuntavaalien puheenaihettaMahdollisen lakimuutoksen myötä rekisteröidyssä parisuhteessa olevat saisivat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin avioparit nykyään.
- Uutiset
1.7.2010 5.48
EIT käsitteli uudelleen Italiaa järkyttänyttä krusifiksipäätöstäEIT:n suuri jaosto järjesti keskiviikkona 30. kesäkuuta kuulemistilaisuuden Italiaa kuohuttaneessa suomalaissyntyisen äidin asiassa (Lautsi v. Italia) kieltää krusifiksit italialaisissa luokkahuoneissa. Lopullinen tuomio asiassa annettaneen syksyllä.
- Uutiset
24.6.2010 8.14
Euroopan neuvosto: Burkaan pukeutumista ei pitäisi kieltääEuroopan parlamentaarinen yleiskokous totesi keskiviikkona 23. kesäkuuta antamassaan päätöslauselmassa, ettei yleistä burkan, niqabin tai muiden uskonnollisten vaatteiden ylläpitämiskieltoa pitäisi olla. Yleiskokous vetosi myös Sveitsiin, jotta maa kumoaisi minareettien rakennuskiellon.
- Uutiset
27.5.2010 16.00
Ministerit Risikko ja Wallin sekä kirkkojen edustajat keskustelivat rippisalaisuudesta ja lastensuojelustaPeruspalveluministeri Paula Risikko järjesti torstaina 27. toukokuuta keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin muun muassa lainsäädännön muuttamista sekä kirkkolain tulkinnan muuttamista ohjeistuksella lastensuojelun parantamiseksi varsinkin pedofiliatapauksissa. Keskustelussa käsiteltiin papin rippisalaisuutta ja vaitiolovelvollisuutta ja sitä, ketä ne suojelevat. Esillä oli kirkkojen teologinen näkemys ripistä ja sielunhoidosta, jotka ovat sitä varten, että ihminen voi selvittää asioitaan Jumalan ja ihmisten sekä tarvittaessa viranomaisten kanssa.
- Uutiset
3.5.2010 14.43
Opetusministeriön kaavailut etiikan opettamisesta uskonnoista erillään arveluttavat arkkipiispaaOpetusministeriön kaavailut etiikan opettamisesta uskonnoista erillään arveluttavat arkkipiispa Jukka Paarmaa, kertoo YLE Turku. Nuorten tulee saada koulussa oman uskonnon etiikan arvo-opetusta, Paarma vaati kirkolliskokouksen avauspuheessaan Turussa. - Uutiset
3.3.2010 16.34
Kirkon alan työolobarometri 2009: Työpaikan varmuus tärkein työssä jaksamisessaLähes kaikki kirkon työntekijät pitävät työtään merkityksellisenä ja hyödyllisenä sekä työsuhdettaan suomalaisia palkansaajia keskimäärin varmempana, ilmenee Kirkon alan työolobarometristä 2009. Kehitysmahdollisuudet kirkon töissä ovat barometrin mukaan lisääntyneet. Keskustelukulttuuri on muuttunut aiempaa avoimemmaksi. Tiedonvälitys ja sosiaaliset suhteet ovat parantuneet. Työntekijät saavat tukea ja kannustusta esimiehiltään ja työtovereiltaan varsin paljon. Vakavan työuupumuksen vaara on vähentynyt ja itse koettu kiusaaminen on samalla tasolla kuin työelämässä keskimäärin.
- Uutiset
26.2.2010 15.35
Ihmisoikeusliitto julkaisi selvityksen uskonnonopetuksesta"Uskonnonopetus ja ihmisoikeudet" -selvityksessä perehdytään uskonnonopetuksen järjestämiseen kouluissa. Selvitys on tehty ensisijaisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta: ihmisoikeuksien toteutumista tarkastellaan kansainvälisten julistusten ja sopimusten, kansallisen lainsäädännön, eri uskonnollisten yhdyskuntien ja käytännön resurssien osalta.
- Uutiset
16.2.2010 12.07
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla on julkaistu muun muassa ratkaisut, joissa on kysymys kirkkoherran toiminnasta turvapaikka-asioissa, pahoinpitelyn selvittämisestä, asiakirjapyynnöstä, käsittelyn viivästymisestä, hoitotakuusta ja potilasasiakirjamerkinnöistä.