Hakutulokset
- Uutiset
2.11.2020 15.20
Lausuntotiivistelmä julkisuuslain soveltamisalan laajentamisesta - Uutiset
2.11.2020 13.00
Toimeentulotukea koskevien valitusten käsittely kesti noin 1 v 9,5 kkKun otettiin huomioon toimeentulotuen luonne viimesijaisena toimeentuloa turvaavana etuutena, oli kantelijan toimeentulotukea koskevien valitusten käsittely viivästynyt. Vaasan HAO ei ollut esittänyt valitusten käsittelyn viivästymiselle hyväksyttävää syytä. Aapulaisoikeuskansleri kiinnitti HAO:n huomiota perustuslain asianmukaista ja viivytyksetöntä käsittelyä koskevan säännöksen soveltamiseen. - Uutiset
2.11.2020 9.47
KHO:n kaksi ratkaisua asiakirjajulkisuudestaKHO:2020:114: Puolustusvoimien ulkoisen viestinnän hoitamista varten laadittuihin valmiuskortteihin sovellettiin julkisuuslakia.
KHO:2020:113: Tietopyynnön kohteena olevan aineiston merkitys poliisilaitoksen päätöksenteon ja muun vallankäytön kannalta oli korkeintaan välillinen ja julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta toisarvoinen. Aineisto ei sisältänyt sellaisia tietoja, että se olisi tullut arkistolainsäädännön mukaan liittää arkistoon. Tietopyynnön kohteena olevaan aineistoon ei siten julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa säädetyn perusteella sovellettu sanottua lakia ja tietopyyntö oli näin ollen voitu hylätä. - Uutiset
30.10.2020 11.40
Marraskuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Kevytautoja koskevat lait kumoutuvat
- Muutoksia liikenne- ja viestintäministeriön tieto-osastoon ja automaatioyksikköön
- Eduskunnan työjärjestys muuttuu väliaikaisesti etäosallistumisen mahdollistamiseksi - Uutiset
30.10.2020 7.47
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota: Tietosuojavaltuutetun toimisto ei vastannut kanteluihinApulaisoikeuskansleri kiinnitti tietosuojavaltuutetun toimiston huomiota hallintolain säännöksiin asioiden asianmukaisesta käsittelystä. - Uutiset
29.10.2020 12.48
Oikeuskansleri: Valvontalautakunnan menettelyOikeuskanslerin mukaan Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan olisi hyvän hallinnon mukaisesti tullut antaa asianajajalta valvonta-asiassa hankittu lisäselvitys kantelijalle tiedoksi ja varata hänelle tilaisuus ja riittävä aika lausua siitä. Oikeuskansleri saattoi käsityksensä valvontalautakunnan tietoon. - Uutiset
29.10.2020 12.40
Ulosottolaitos aloittaa toimintansa 1. joulukuuta 2020Nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja Valtakunnanvoudinvirastosta muodostetaan 1.12.2020 alkaen uusi virasto, Ulosottolaitos. Uudistuksen jälkeen paikallisten ulosottovirastojen ja Ahvenanmaan maakunnanvoudinviraston aiemmin hoitamat ulosoton täytäntöönpanotehtävät siirtyvät Ulosottolaitoksen hoidettavaksi. Valtaosa ulosoton rahasaatavien perinnästä hoidetaan 1.12.2020 lähtien valtakunnallisessa perustäytäntöönpanon toimintayksikössä sähköisesti, eikä tämä edellytä velallisen tapaamista. - Uutiset
29.10.2020 9.47
KHO hylkäsi toimeentulotuen takaisinperinnästä tehdyn valituslupahakemuksenKela oli tehnyt HAO:lle toimeentulotuesta annetun lain 22 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen myönnetyn toimeentulotuen takaisinperinnästä. Päätöksellään HAO velvoitti toimeentulotuen saajan suorittamaan haetun määrän Kelalle päätöksestä tarkemmin ilmi käyvin ehdoin. KHO hylkäsi asiassa tehdyn valituslupahakemuksen. - Uutiset
27.10.2020 13.45
Hallinto-oikeus: Toimintaohjeilla ei voitu rajoittaa valittajan ja hänen äitinsä tapaamisia ympärivuorokautisen hoidon yksikössä koronavirusepidemiatilanteessaHAO katsoi, että toimintaohjeet olivat sisältäneet tartuntatautilain 69 §:ssä säädettyä tapaamisoikeuden rajoittamista asiallisesti vastaavia seikkoja muun ohella siltä osin kuin toimintaohjeissa oli todettu, että vierailuista oli ilmoitettava etukäteen, vierailujen määrää ja pituutta rajoitettiin ja vierailuja valvottiin. Toimintaohjeilla oli siten tosiasiallisesti puututtu A:n ja hänen äitinsä B:n yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. HAO valituksen hyväksyen vahvisti, että C:n kaupungin kotihoidon päälliköllä ja geriatrian asiantuntijalääkärillä ei ollut oikeutta rajoittaa A:n ja hänen äitinsä B:n tapaamisia 18.6.2020 alkaen 5.6.2020 antamassaan toimintaohjeessa ja 25.6.2020 päivitetyssä toimintaohjeessa tarkoitetuilla tavoilla. (Ei lainvoim. 27.10.2020) - Uutiset
27.10.2020 9.37
Hovioikeuden tuomio lippueamiraalin esteellisyyttä koskeneessa sotilasrikosasiassaHelsingin hovioikeus tuomitsi tiistaina (27.10.) antamallaan ratkaisulla merivoimien esikuntapäällikkönä toimineen vastaajan neljästä tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta yhteiseen 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Tuomio oli erimielinen. (Vailla lainvoimaa 27.10.2020) - Uutiset
26.10.2020 7.00
Helsingin yliopisto: Digitalisaatio jättää haavoittuvimpia ihmisiä ilman lakisääteisiä palvelujaKaikki eivät opi näppäriksi digikansalaisiksi. Tutkijoiden mukaan digitaidottomien oikeusturva on vaarassa. - Uutiset
23.10.2020 9.44
Ammatti- ja aikuisopiston rehtorin päätöksessä muuttaa valittajan viranhoitomääräykseen kirjattu hinnoittelutunnus toiseksi oli kyse valittajan etua ja oikeutta koskevasta päätöksestä - oikaisuvaatimusta ei olisi tullut jättää tutkimattaHAO katsoi, että Stadin ammatti- ja aikuisopiston rehtorin päätöksessä 26.9.2018, jolla rehtori oli muuttanut valittajan viranhoitomääräykseen kirjatun hinnoittelutunnuksen toiseksi hinnoittelutunnukseksi 1.10.2018 lähtien ja jolla valittajan tehtäväkohtaista palkkaa oli samalla muutettu, oli ollut kyse valittajan etua ja oikeutta koskevasta päätöksestä, joka oli valituskelpoinen. Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan ei olisi tullut jättää valittajan oikaisuvaatimusta tutkimatta. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oli lainvastainen ja loukkasi siten valittajan oikeutta. Sen vuoksi HAO kumosi lautakunnan päätöksen ja palautti sen lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoima 23.10.2020) - Uutiset
23.10.2020 9.24
KHO: Valitusoikeus tartuntatautiasiassa ei syntynyt pelkästään yleisen intressin kuten päätöksen laillisuuden selvittämisen tai yksinomaan subjektiivisesti koetun, hypoteettisen oikeusturvan tarpeen perusteellaAluehallintovirasto oli tartuntatautilain nojalla päätöksessä mainituin poikkeuksin kieltänyt yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus oli voinut jättää muun ohella kokoontumisoikeuteensa vedonneen henkilön aluehallintoviraston päätöksestä tekemän valituksen tutkimatta. Aluehallintoviraston päätöstä ei ollut kohdistettu muutoksenhakijaan eikä päätöksen voitu katsoa vaikuttavan välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa. Valitusoikeus ei syntynyt pelkästään yleisen intressin kuten päätöksen laillisuuden selvittämisen tai yksinomaan subjektiivisesti koetun, hypoteettisen oikeusturvan tarpeen perusteella. - Uutiset
21.10.2020 9.37
KHO: Kaupunginvaltuuston päätös vahvistaa eräissä kaupunginosissa sijaitsevien tonttien vuokrausperusteet ei ollut vain valmistelua josta ei olisi saanut valittaaHelsingin kaupunginvaltuusto vahvisti päätöksellään eräissä kaupunginosissa sijaitsevien päätöksen liitteessä mainittujen tonttien vuokrausperusteet. Päätökseen oli liitetty muutoksenhakukielto. Kaupunginvaltuuston päätöstä ei voitu pitää kuntalain 136 §:ssä tarkoitettuna päätöksenä, joka koski vain valmistelua. Hallinto-oikeuden olisi siten tullut ottaa päätöksestä tehty valitus käsiteltäväkseen. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle sille tehdyn valituksen uudelleen käsittelemiseksi. - Uutiset
20.10.2020 15.00
Hallinto-oikeus hylkäsi lakimiehen virkavalinnasta tehdyn valituksenHAO katsoi, että hakijoiden ansioita oli valintamenettelyssä tosiasiallisesti ja riittävästi vertailtu eikä valintapäätöksen kumoamiseen ollut nimitysmuistiosta ja nimityspäätöksestä puuttuvan enemmän ansiovertailun vuoksi aihetta. Asiassa ei ollut valituksessa esitetyn perusteella tai muutoin ilmennyt, että päätös ei olisi perustunut PL 125 §:n 2 momentissa edellytettyyn hakijoiden keskinäiseen vertailuun, jossa oli otettu huomioon hakijoiden tasapuolisen kohtelun vaatimus. (Ei lainvoim. 20.10.2020) - Uutiset
19.10.2020 10.21
Oikeusasiamies: Julkisuuslakia tulisi uudistaa – esitutkinta-aineiston julkisuuden sääntely on erittäin tärkeä kysymysEduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen kiirehtii viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) kokonaisuudistusta. - Uutiset
16.10.2020 15.30
Hallinto-oikeus: HSL ei syrjinyt näkövammaistaValittajan mukaan kuntayhtymä oli evännyt häneltä kohtuulliset mukautukset, joita hän tarvitsisi voidakseen käyttää kuntayhtymän järjestämiä julkisia joukkoliikennepalveluita yhdenvertaisesti muiden kanssa. Valittajan mukaan hänellä ei ole näkövammansa takia mahdollisuutta käyttää itsenäisesti kosketusnäytöllisiä matkakortinlukijoita käyttäessään matkansa maksamiseen matkakortin arvo-ominaisuutta. HAO totesi, että valittajan työolosuhteiden kuten työajalla tapahtuvien työmatkojen järjestäminen siten, että valittaja voi suoriutua työtehtävistään yhdenvertaisesti muiden kanssa, on katsottava ensisijaisesti olevan hänen työantajansa vastuulla. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymällä ei ollut ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten valittajan työnantaja oli maksanut matkat, jotka valittaja oli tehnyt kuntayhtymän julkisilla joukkoliikennevälineillä työtehtäviensä suorittamiseksi. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli siten voinut valituksenalaisessa päätöksessään katsoa, ettei asiassa ollut syntynyt valittajan työtehtäviensä suorittamiseksi tekemien matkojen osalta yhdenvertaisuuslain 28 §:ssä tarkoitettua syrjintäolettamaa. Näin ollen valitus oli hylättävä. (Ei lainvoim.16.10.2020) - Uutiset
15.10.2020 9.39
KHO: Kunnansihteerin sijaisena toiminut ei ollut esteellinen valmistelemaan ja esittelemään kunnanhallitukselle kunnanjohtajan virkavaalia koskevaa asiaaKHO totesi, että HAO:n arvio A:n esteellisyydestä oli perustunut muodolliseen alaisuussuhteeseen sekä siihen seikkaan, että va. kunnanjohtaja B oli nimittänyt A:n lyhyiksi määräajoiksi vs. kunnansihteerin virkasuhteeseen. A oli HAO:lle antamassaan selvityksessä todennut, että lyhyenä ajanjaksona, jolloin hän valmisteli asiaa, hänen ja va. kunnanjohtaja B:n välit olivat täysin ammatilliset. Saadusta selvityksestä ei muutoinkaan ilmennyt, että A olisi ollut B:n ohjaus- tai valvontavallan alaisena kunnanjohtajan virkavaalia koskevassa asiassa. Kun lisäksi otettiin huomioon, että A oli itse jäänyt vuosilomalle ja sittemmin siirtynyt eläkkeelle pian asian valmistelun ja esittelyn jälkeen, hänellä ei voitu arvioida olleen intressiä tai tarvetta suosia valmistelussa ja esittelyssä B:tä.KHO katsoi, ettei B:n ja A:n välillä asiassa mainituissa olosuhteissa ollut sellaista sidonnaisuutta, että luottamus A:n puolueettomuuteen olisi vaarantunut hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla. A ei siten ollut esteellinen valmistelemaan ja esittelemään kunnanhallitukselle kunnanjohtajan virkavaalia koskevaa asiaa. - Uutiset
12.10.2020 13.34
Väitös: Hallinto- ja siviiliprosessuaalisten ratkaisujen merkitys rikosprosessissaSiviili-, hallinto- ja rikostuomioistuimissa käsitellään usein samoja tapahtumia ja ratkotaan samoja oikeudellisia ongelmia. Oikeuskäytännössä nouseekin toistuvasti esiin kysymys siitä, millainen on ratkaisun oikeudellinen merkitys myöhemmässä, toisenlaista prosessimenettelyä noudattavassa oikeudenkäynnissä. OTL Anu Mantila tarkastelee väitöskirjassaan hallinto- ja siviilituomioiden sitovuutta sekä hallintotuomioistuinten oikeus- ja näyttökysymysratkaisujen vaikutusta rikosprosessissa. Miten ja millä kriteereillä ratkaisujen merkitystä tulisi arvioida? Mantilan väitöskirja ”Hallinto- ja siviiliprosessuaalisten ratkaisujen merkitys rikosprosessissa” esitetään Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi perjantaina 23. päivänä lokakuuta 2020. - Uutiset
9.10.2020 15.15
Hallitus esittää kuntalain väliaikaista muuttamista ja kuntarakennelain muuttamistaHallitus esittää, että kunnat ja kuntayhtymät voivat saada hakemuksesta pidennystä alijäämän kattamiskauteen ja vapaaehtoisesti yhdistyvät kunnat voivat saada harkinnanvaraista yhdistymisavustusta. - Uutiset
9.10.2020 11.34
Vierashuoneessa OTK Visa Hiltunen ja tohtorikoulutettava Meri Sariola: Digipalvelulaki asettaa vaatimuksia erityisesti julkisen sektorin tuottamille digitaalisille palveluilleEU:n saavutettavuusdirektiivin (julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102) kansallisesti täytäntöön pannut laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (306/2019, jälj. digipalvelulaki) on alkusyksystä ollut monen julkisen sektorin toimijan tarkastelussa. Laki itsessään tuli voimaan jo 1. huhtikuuta 2019, mutta sen merkittävin siirtymäaika päättyi vasta 23. syyskuuta 2020. Kaikki verkkosivustot, jotka ovat digipalvelulain tarkoittamia digitaalisia palveluja, ovat tulleet saavutettavuusvaatimusten alaisiksi viimeistään 23.9.2020. Käytännössä määräajan päättyminen tarkoittaa myös, että lain soveltamisalan piirissä olevien toimijoiden on pitänyt tunnistaa digitaaliset palvelunsa, testata niiden saavutettavuus ja laatia kustakin digitaalisesta palvelustaan saavutettavuusseloste. Saavutettavuusvaatimusten soveltaminen yleisölle tarjottaviin mobiilisovelluksiin alkaa 23. kesäkuuta 2021. - Uutiset
8.10.2020 7.52
Lomake.fi-palvelun tuottaminen yhteisenä sähköisen asioinnin tukipalveluna lopetetaanSähköisen asioinnin lomakealustan (Lomake.fi-palvelu) tuottaminen yhteisenä sähköisen asioinnin tukipalveluna lopetetaan. Valtiovarainministeriö on antanut asetuksen, joka kumoaa eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta annetun valtiovarainministeriön asetuksen 2 §:n. Asetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2021. - Uutiset
1.10.2020 12.06
Valtiovarainministeriö julkaisi kaksi uutta ohjetta pilvipalveluiden käyttöönValtiovarainministeriö on julkaissut kaksi toisiinsa liittyvää pilvipalveluohjetta. Toinen niistä sisältää ohjeita julkisen hallinnon pilvipalveluiden hyödyntämiseen ja toinen soveltamisohjeita pilvipalveluiden hyödyntämiseen. Ohjeet on tarkoitettu kaikille julkisen hallinnon organisaatioissa toimiville päätöksentekijöille ja asiantuntijoille, joiden työtehtäviin kuuluu kansalaisille, yrityksille ja viranomaisille suunnattujen sähköisten palvelujen järjestäminen, suunnittelu, hankinta, toteuttaminen, kehittäminen ja ylläpito. - Uutiset
1.10.2020 9.29
KHO:n ratkaisu kiinteistön kaupan edellyttämästä holhoustoimilain 35 §:n mukaisesta luvastaEdunvalvoja oli hakenut holhoustoimilain mukaista lupaa päämiehensä A omistamien kiinteistöjen myymiseen päämiehen pojalle D ja tämän puolisolle E. Kiinteistön kaupalla oli tarkoitus toteuttaa maatilan sukupolvenvaihdos. Maistraatti oli katsonut, että alhaisen kauppahinnan vuoksi kyseessä oleva oikeustoimi oli lahjoitus, jolle ei voitu myöntää holhoustoimilain mukaista lupaa. Maistraatti oli hylännyt hakemuksen. HAO oli jättänyt D:n valituksen maistraatin päätöksestä tutkimatta. Asiassa oli KHO:ssa kysymys sen arvioimisesta, oliko nyt kysymyksessä olevassa lupa-asiassa tehdyllä päätöksellä sellaisia hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaisia välittömiä vaikutuksia B:n, C:n ja D:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun, jotka muodostaisivat heille oikeuden valittaa mainitusta päätöksestä. Näitä vaikutuksia oli arvioitava kunkin osalta erikseen. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
29.9.2020 12.57
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kansaneläkelaitoksen menettely vammaistukiasian käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kansaneläkelaitoksen huomiota huolellisuuteen sen tehtäviin kuuluvien asioiden käsittelyssä. - Uutiset
29.9.2020 7.57
Apulaisoikeusasiamies esittää hyvitystä: Oikeusaputoimiston virheen vuoksi kantelijan valituslupahakemus jätettiin KHO:ssa tutkimattaApulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan asiassa oli tapahtunut kantelijan kannalta selvä ja luonteeltaan vakava oikeudenloukkaus. Viranomaistoiminta ei täyttänyt perusoikeutena turvatun oikeusturvan vaatimuksia, joten hyvityksen suorittamiselle on perusteita. - Uutiset
28.9.2020 13.00
Oikeusasiamies: Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalveluhakemuksen käsittely oli ollut lainvastaista ja moitittavaa- Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma oli tehty puutteellisesti
- Kantelija ei ollut saanut hänelle tehtyä kielteistä päätöstä
- Päätöksestä ei ilmennyt riittävän selkeitä perusteluja sille, miksi kuljetuspalvelua ei ollut myönnetty - Uutiset
28.9.2020 11.25
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti aluehallintoviraston huomiota sen toimivaltaan ja velvollisuuteen käsitellä esteellisyyskysymyksiäAluehallintoviraston on tapauskohtaisesti arvioitava esteellisyyskysymyksiä käsitellessään kanteluita ja suorittaessaan valvontatehtäviään. - Uutiset
28.9.2020 11.20
KHO: Uuden selvityksen esittäminen vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ollut ulkomaalaislaissa tarkoitettu erityisen painava syy valitusluvan myöntämiselleUlkomaalaisasia – Valituslupa – Valitusluvan myöntämisperusteet – Muu erityisen painava syy – Uusi selvitys - Uutiset
28.9.2020 9.42
KHO: Kalastusoppaita olisi tullut kuulla ennen kalastuskiellon määräämistäElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oli kaupungin hakemuksesta kieltänyt yleiskalastusoikeuksien käytön kaupungin läpi kulkevalla ja sen edustalle laskevalla jokialueella määräajaksi.
Alue oli tärkeä kalastuskohde. Alueella oli ollut erityistä merkitystä niille kalastusoppaille, jotka kalastuslain mukaisen luvan nojalla järjestivät kalastusmatkailuyrittäjinä asiakkailleen alueelle ulottuvia kalastusmatkailutilaisuuksia. Kalastuskiellon määrääminen vaikutti välittömästi heidän oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa. Koska heitä ei ollut kuultu kaupungin hakemuksesta eikä ELY-keskuksen päätöstä kalastuskiellon määräämisestä ollut annettu heille tiedoksi, he eivät olleet erittäin painavan syyn vuoksi voineet määräajassa hakea muutosta päätökseen. Korkein hallinto-oikeus palautti heille menetetyn määräajan ELY-keskuksen päätöksestä valittamista varten. - Uutiset
22.9.2020 10.30
Tiedonhallintalautakunnan suosituskokoelma tiettyjen tietoturvallisuussäännösten soveltamisestaSuosituskokoelma opastaa tiedonhallintalain asettamien erinäisten vaatimusten täyttämisessä. - Uutiset
21.9.2020 14.00
Euroopan parlamentti: Mitä tekoäly on ja mihin sitä käytetään? – tutustu myös Edilexin aineistoihin tekoälyn juridiikastaTekoälyä pidetään keskeisenä tulevaisuuden teknologiana. Mutta mitä tekoäly tarkalleen on ja miten se vaikuttaa arkeemme jo nyt? - Uutiset
18.9.2020 12.07
Asianajaja Anne Björklund: Kuka korvaa oikeudenkäyntikulut hankinnan keskeytyessä?Osallistuminen hankintayksikön järjestämään tarjouskilpailuun on tarjoajan näkökulmasta usein, ainakin pienemmissä organisaatioissa, suuri ponnistus niin ajankäytöllisesti kuin taloudellisesti. Mikäli tarjous ei menesty tarjouskilpailussa ja tarjoaja katsoo, että hankintayksikön menettely on ollut hankintalain vastaista, se voi vaatia hankintaoikaisua ja/tai tehdä valituksen markkinaoikeuteen. - Uutiset
17.9.2020 12.27
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli toimivaltainen tutkimaan vahingonkorvauskanteen Melaa vastaan riippumatta siitä, oliko kantaja hakenut muutosta Melan ratkaisuihinA:lle oli 15.12.2013 sattunut tapaturma, jonka vuoksi hän oli hakenut tapahtumahetkellä voimassa olleen maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta Melalta. Mela oli antanut tapaturman johdosta muun ohessa päätökset 2.3.2018 ja 24.5.2018. A oli nostanut Melaa vastaan korvausvelvollisuuden laiminlyöntiin perustuvan vahingonkorvauskanteen katsoen korvauspäätökset 2.3.2018 ja 24.5.2018 lainvastaisiksi. A:n kanteen mukaan hänellä ei ole ollut velvollisuutta hakea muutosta sanottuihin päätöksiin tai hänellä oli ollut ainakin pätevä syy olla tekemättä niin. Käräjäoikeus oli katsonut, että vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n säännös tuli nyt käsillä olevassa asiassa sovellettavaksi. Lisäksi käräjäoikeus oli katsonut, että A ei ollut tuonut esille sellaisia seikkoja, joiden vuoksi hänellä voitaisiin katsoa olleen pätevä syy olla hakematta muutosta Melan päätöksiin. Käräjäoikeus oli hylännyt kanteen ja oikeudenkäyntiväitteen. Hovioikeus ei muuttanut ratkaisuja. (Vailla lainvoimaa 17.9.2020) - Uutiset
17.9.2020 11.30
Vierashuoneessa tohtorikoulutettava Hanne Hirvonen: Kysymys hallinnon automaattisen päätöksenteon sääntelystä ei ole helppoOikeusministeriössä on vireillä hallinnon automaattista päätöksentekoa koskeva lainsäädäntöhanke (OM021:00/2020 Automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmistelu). Tarkoituksena on ministeriön mukaan valmistella säännökset, joilla varmistetaan hallinnon lainalaisuuden, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeusturvan, julkisuusperiaatteen ja virkavastuun toteutuminen automaattisessa päätöksenteossa. Hankeen puitteissa on valmistunut esiselvitys sekä viimeksi 6.7.2020 hallinnon automaattiseen päätöksentekoon liittyvistä yleislainsäädännön sääntelytarpeista (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2020:14). Arviomuistiota koskeva lausuntoaika päättyi 4.9.2020 ja lausuntopalvelusta onkin nyt löydettävissä runsaasti aihetta koskevia lausuntoja monilta eri toimijoilta. Jo lausuntoja selaamalla voi todeta sääntelyhankkeen vaativuuden. Asian jatkokäsittely myöhemmin perustettavassa työryhmässä tuleekin epäilemättä olemaan kiinnostavaa ja haastavaa. - Uutiset
16.9.2020 14.21
Apulaisoikeusasiamies: Talous- ja velkaneuvoja menettelli hallintolain vastaisesti ilmoittaessaan, ettei johtavasta julkisesta oikeusavustajasta rikosilmoituksen tehnyt velallinen saa talous- ja velkaneuvontaaKantelija pyysi tutkimaan Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan menettelyä, kun hän ei ollut saanut talous- ja velkaneuvontaa kotipaikkakunnallaan oikeusaputoimistosta jääviyden perusteella. Talous- ja velkaneuvoja katsoi, että toimiston esimiehestä tehty rikosilmoitus voi johtaa tilanteeseen, jossa asiakas ei voisi varmistua talous- ja velkaneuvonnan mahdollisuudesta valvoa asiakkaan etua kaikista vaikutteista riippumattomana. Johtavan julkisen oikeusavustajan selvityksen mukaan hän oli jäävännyt itsensä kantelijan hänestä tekemän rikosilmoituksen vuoksi hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden perusteella, joissa asianajajan esteettömyys on perusarvo. Hän katsoi, että hänen esimiesasemansa vuoksi myöskään talous- ja velkaneuvonnan henkilöstön kohdalla ei voida varmistua siitä, etteikö esimiestä kohtaan esitetty rikosilmoitus haittaisi talous- ja velkaneuvonnan kykyä täysipainoisesti valvoa asiakkaan etua. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdissa 3.1 ja 3.2) esittämänsä käsityksen Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvojan menettelyn hallintolain vastaisuudesta hänen tietoonsa. Apulaisoikeusasiamies saattoi toimiston esimiehen, johtavan julkisen oikeusavustajan tietoon käsityksensä esteellisyyssäännösten soveltamisesta talous- ja velkaneuvonnassa. Apulaisoikeusasiamies saattoi käsityksensä talous- ja velkaneuvojan esteellisyydestä myös OM:n tietoon. - Uutiset
16.9.2020 14.11
Apulaisoikeuskanslerilta huomautuksia Maahanmuuttovirastolle asioiden viivästymisistäApulaisoikeuskansleri antoi Maahanmuuttovirastolle huomautuksen sen ylitettyä huomattavasti laissa säädetyn enimmäiskäsittelyajan työntekijän oleskelulupahakemuksen käsittelyssä. Tämän lisäksi virasto laiminlöi kansainvälistä suojelua koskeneen hakemuksen käsittelyn ilman aiheetonta viivytystä. Toisessa asiassa apulaisoikeuskansleri antoi Maahanmuuttovirastolle huomautuksen, koska virasto ei huolehtinut kansainvälistä suojelua koskeneen hakemuksen käsittelystä ilman aiheetonta viivytystä. Kantelijan turvapaikkahakemus oli ollut Maahanmuuttovirastossa vireillä jo yli kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta hallinto-oikeuden palautettua sen uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
10.9.2020 8.17
Maksuton opas: Kunnan varautumisen johtaminenOppaan tavoitteena on tarjota kunnan johdon käyttöön kootusti ja käytännönläheisesti ne työvaiheet, jotka sisältyvät kunnan varautumisen johtamiseen. Oppaassa esitettävät tiedot perustuvat muun muassa kuntalakiin, valmiuslakiin, kunnan toimintoja koskevaan toimialakohtaiseen erityislainsäädäntöön, Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan sekä huoltovarmuuden tavoitteisiin. - Uutiset
3.9.2020 9.01
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kaupungin menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa ja kokousaineistojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen asiakirjapyyntöihin vastaamisessa ja saattoi sen tietoon näkemyksensä kunnan tiedottamisvelvollisuudesta. Kantelija oli arvostellut kaupungin menettelyä asiakirjapyyntöön vastaamisessa ja asiakirjojen julkaisukäytännön muuttamisessa. - Uutiset
28.8.2020 14.30
Maahanmuuttovirasto: Mahdollisuus hakemusten jättämiseen postitse ja sähköpostitse poistuu 1. syyskuuta alkaenMaahanmuuttovirasto palaa normaaliin toimintatapaan 1. syyskuuta 2020 alkaen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen jälkeen. Kiireellisissä asioissa voit jälleen asioida vuoronumerolla Maahanmuuttoviraston palvelupisteissä. Hakemuksen saa jatkossakin vireille Enter Finlandissa tai asioimalla palvelupisteessä ajanvarauksella. Tiistaina 1.9. Maahanmuuttovirasto avaa uudestaan myös palvelupaikan International House Helsingissä (IHH). Maahanmuuttovirasto hoitaa IHH:ssa EU-rekisteröintejä ajanvarauksella. Ajan voi varata ajanvarauspalvelusta. Aikoja avautuu varattavaksi aina viikoksi kerrallaan. - Uutiset
24.8.2020 11.00
Hallinto-oikeus: Hyvän hallinnon vaatimukset ja hakijoiden oikeusturva eivät edellyttäneet virkasuhteeseen nimitettävän henkilön virkapaikan mainitsemista Poliisihallituksen nimityspäätöksessäValittaja oli esittänyt, että valituksenalainen päätös oli puutteellisesti perusteltu, ja että se ei täytä PL 21 §:ssä turvattuja hyvän hallinnon takeita, koska päätöksessä ei mainita, mihin virkapaikkaan virkaan valittu henkilö sijoitetaan. HAO totesi, että kysymyksessä olevan viraston yhteisen viran mahdolliset virkapaikat ilmenevät hakuilmoituksesta. Edelleen hakuilmoituksen mukaan virkapaikka päätetään virkanimityksen yhteydessä. Asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että haastateltujen hakijoiden mahdollisesti esittämät virkapaikkaa koskevat toiveet olisivat vaikuttaneet virkanimitystä koskevan asian ratkaisuun. HAO katsoi, että perustuslaissa ja hallintolaissa turvatut hyvän hallinnon vaatimukset ja hakijoiden oikeusturva eivät kysymyksessä olevissa olosuhteissa edellyttäneet virkasuhteeseen nimitettävän henkilön virkapaikan mainitsemista nimityspäätöksessä. Valituksenalainen päätös ei ollut valittajan esittämällä perusteella lainvastainen. (Ei lainvoim. 24.8.2020) - Uutiset
24.8.2020 8.05
Uusi selvitys tarkastelee viranomaisten selvittämisvelvollisuutta ja tiedonhankintaa ulkomaalaisasioissaMaahanmuuttovirasto on julkaissut 21.8.2020 selvityksen, joka käsittelee viranomaisen selvittämisvelvollisuutta ja tiedonhankintaa ulkomaalaisasioissa. Selvityksen on laatinut Itä-Suomen yliopisto. - Uutiset
21.8.2020 12.27
Valtioneuvosto ei ylittänyt harkintavaltaansa Maahanmuuttoviraston ylijohtajan nimityksessäOikeuskansleri ei ryhtynyt toimenpiteisiin Maahanmuuttoviraston ylijohtajan nimityksestä tehdyn kantelun johdosta. Kantelussa epäiltiin, että nimitys oli hyvän hallinnon periaatteiden ja tasa-arvolain vastainen. Oikeuskanslerin mukaan asiassa ei ilmennyt, että valtioneuvosto olisi ylittänyt harkintavaltansa tai käyttänyt sitä väärin. - Uutiset
17.8.2020 12.00
Hallinto-oikeus kumosi ajokortin saamista poikkeusluvalla koskevan hylkäävän päätöksen ja palautti asian Liikenne- ja viestintävirastolle uudelleen käsiteltäväksi uuden selvityksen vuoksiValituksessa oli esitetty sellaista uutta selvitystä valittajan pojan harrastuksessa käytettävistä varusteista, joka ei ollut ollut Liikenne- ja viestintäviraston käytettävissä valituksenalaista päätöstä tehtäessä. HAO ei ottanut välittömästi ratkaistavakseen, mikä merkitys selvitykselle on asiassa annettava, vaan kumosi Liikenne- ja viestintäviraston päätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Asian lopputulos huomioon ottaen lausuminen asiasta muilta osin raukesi. (Ei lainvoim. 17.8.2020) - Uutiset
17.8.2020 9.15
Väitös: Asiantuntija tuomarinaOTL Hanna Nieminen-Finne väittelee 5.9.2020 kello 10 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Asiantuntija tuomarina - Tekniikan ja luonnontieteiden alan hallinto-oikeustuomarit ympäristönsuojeluasioissa". - Uutiset
13.8.2020 15.23
Apulaisoikeusasiamies: Ajokortin uusiminen poikkeustilan aikanaApulaisoikeusasiamies totesi muun muassa, että hyvän hallinnon perusteisiin sisältyy vaatimus tiedottaa asianmukaisesti yksilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä velvollisuus antaa hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa. Asianmukaiseen tiedottamiseen kuuluu olennaisena osana sen ajankohtaisuus ja oikea-aikaisuus. - Uutiset
13.8.2020 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Muistutuksen ja tietopyynnön käsittelyKantelija arvosteli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (jälj. YTHS tai säätiö) menettelyä. Kantelijan mielestä hänen tietopyyntöönsä ei ole vastattu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisesti. Lisäksi kantelussa arvostellaan muistutuksen käsittelyä. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen saattoi esittämänsä käsityksen menettelyn virheellisyydestä asiakirjapyynnön käsittelyssä YTHS:n tietoon. - Uutiset
13.8.2020 12.50
Apulaisoikeusasiamies: Asian käsittely viivästyi Fimeassa lainvastaisella tavalla - tiedusteluun olisi tullut vastata viipymättäVaikka kantelijan alkuperäinen hakemus oli puutteellinen, käsittely oli viivästynyt lääkeasetuksen vastaisesti, koska lisäselvitystä pyydettiin vasta lakisääteisen 30 päivän käsittelyajan ajan päättymisen jälkeen. Tiedusteluun vastaamisen osalta apulaisoikeusasiamies totesi, että yleisesti voidaan lähteä siitä, ettei hallintoasian hoitamista tai asiointia koskeviin kysymyksiin vastaaminen edellytä viranomaiselta erityisiä toimenpiteitä. Vastaus voidaan useimmista tapauksissa antaa heti. Vastaamisen edellyttämään aikaan saattavat tapauskohtaisesti vaikuttaa tiedustelun kohteena olevan asian laatu ja monitahoisuus. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaista on vastauksen viivästyessä ilmoittaa asiakkaalle viivästymisen syyt ja milloin vastausta voidaan odottaa. - Uutiset
12.8.2020 10.20
KHO:n lyhyt ratkaisuseloste: Purkuhakemus jätettiin tutkimattaYlimääräinen muutoksenhaku – Purkuhakemus – Yksityishenkilö hakijana – Velvoite käyttää avustajaa tai asiamiestä – Purkuhakemuksen tutkimatta jättäminen - Uutiset
7.8.2020 15.15
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Perustuslaki ja valituskielto virkamiehen siirrosta alempaan tehtävään - KHO:2020:87Valituskielto virkamiesasiassa on voitu säätää myös erityislainsäädännössä. Päätöksessään korkein hallinto-oikeus arvioi puolustusvoimista annetun lain 41 §:n 3 momentin sisältämän valituskiellon soveltamista. Valituskiellon soveltaminen johtaisi siihen, ettei A:lla olisi käytettävissään oikeussuojakeinoa, vaikka alempaan tehtävään siirtämistä koskeva päätös vaikutti heikentävästi hänen etuihinsa ja oikeuksiinsa. Hallinto-oikeus piti valituskieltoa laillisena mutta korkein hallinto-oikeus perusoikeusmyönteisen tulkinnan nojalla kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. - Uutiset
7.8.2020 12.15
Apulaisoikeusasiamies: Esitäytetyn veroilmoituksen korjaus- ja täydennysmenettely paperilomakkeillaVerohallinnon esitäytetyn veroilmoituksen korjaus- ja täydennysmenettely ei täyttänyt hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvia vaatimuksia paperilla ilmoittajille tarjottavan neuvontapalvelun osalta eikä menettelyn heiltä edellyttämien lukuisten omien aktiivisten toimenpiteiden johdosta. - Uutiset
28.7.2020 14.04
Hallinto-oikeus: Valvontaeläinlääkäri oli voinut ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin kanien hyvinvoinnin turvaamiseksiValvontaeläinlääkäri oli 23.9.2019 päättänyt, että valittajan kuusi kania viedään tilapäiseen hoitoon Turun kaupungin eläinhoitolaan valittajan kustannuksella. Päätöksen mukaan hoitoa jatketaan enintään 2.10.2019 asti. Asiassa sanotuilla perusteilla valvontaeläinlääkärin päätös oli ollut lainmukainen. Koska kanit oli jo palautettu, niin täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta ei ollut tarpeen enää lausua. (Ei lainvoim. 28.7.2020) - Uutiset
27.7.2020 9.00
Apulaisoikeusasiamies arvioi sosiaalitoimen menettelyä lapsen sijaishuoltoon liittyvissä asioissaApulaisoikeusasiamies kiinnitti kunnan sosiaali- ja terveystoimen huomiota asiaan osallisten kuulemisesta ja siihen liittyvien kirjausmerkintöjen tekemisestä sanottuun, yhteydenottoihin vastaamisesta, lapsen asiakirjojen ylläpitämisestä ja lapsen oikeudesta sosiaalityöntekijään todettuun sekä päätöksentekovelvollisuudesta sanottuun. - Uutiset
24.7.2020 11.00
Apulaisoikeusasiamies: Verokorttipäätöksen nimitiedot ja virheen korjaamista koskevan vaatimuksen käsittelyApulaisoikeusasiamies antoi Verohallinnolle huomautuksen vastaisen varalle asiassa selostetusta lainvastaisesta laiminlyönnistä käsitellä kantelijan verokorttipäätöksen korjausvaatimus asianmukaisesti. Apulaisoikeusasiamies saattoi myös asiassa esittämänsä käsityksen Verohallinnon lainvastaisesta menettelystä merkitä päätöksiin verovelvollisten vuoden 2019 verokorteista nimitietona vain verovelvollisten ensimmäinen etunimi. - Uutiset
23.7.2020 15.00
Apulaisoikeusasiamies: Verohallinnon menettely kantelijan äidin kuolinpesän ennakkoverohakemuksen käsittelyssä oli lainvastainenTapahtuneiden lainvastaisten laiminlyöntien johdosta vero lähetettiin ulosottoon, jonka vuoksi kuolinpesä joutui aiheettomasti suorittamaan viivästyskorkoa ja ulosottoviranomaisen määräämän ulosottomaksun. Verohallinnon kantelijalle antamat kielteiset päätökset perustuivat siihen näkemykseen, että päätökset ja kirjeet oli toimitettu Verohallinnon silloin tiedossa olleeseen osoitteeseen. Tämä vanha rekisteriin palautettu osoitetieto johtui kuitenkin Verohallinnon edellä todetusta laiminlyönnistä. Asiakirjoista ei ilmennyt, oliko kantelija hakenut oikaisua Verohallinnon viivekorkoa koskevaan päätökseen. Ottaen huomioon edellä todetut seikat ja erityisesti kantelijan oikeutettu odotus asian asianmukaisesta käsittelystä, apulaisoikeusasiamies pyysi Verohallintoa vielä harkitsemaan, tulisiko kantelijalle korvata nämä Verohallinnon omasta laiminlyönnistä johtuneet seuraamukset. - Uutiset
20.7.2020 14.00
Unionin tuomioistuin arvioi velvollisuutta antaa kansainvälisen suojelun hakijalle tilaisuus henkilökohtaiseen puhutteluun ennen tutkimattajättämispäätöksen tekemistäKansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun direktiivin 2013/32/EU 14 ja 34 artiklaa on tulkittava siten, että kun kansallisen säännöstön nojalla se, ettei ole noudatettu velvollisuutta antaa kansainvälisen suojelun hakijalle tilaisuus henkilökohtaiseen puhutteluun ennen kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaan perustuvan tutkimattajättämispäätöksen tekemistä, ei johda tämän päätöksen kumoamiseen ja asian palauttamiseen määrittävälle viranomaiselle, mainitut artiklat ovat esteenä tällaiselle säännöstölle, paitsi jos tämän säännöstön mukaan on mahdollista, että mainittuun päätökseen kohdistamassaan muutoksenhakumenettelyssä hakija esittää henkilökohtaisesti kaikki argumenttinsa kyseistä päätöstä vastaan kuulemisessa, jossa noudatetaan kyseisen direktiivin 15 artiklassa säädettyjä sovellettavia perustavanlaatuisia edellytyksiä ja takeita, ja nämä argumentit eivät voi johtaa muunlaiseen päätökseen. - Uutiset
17.7.2020 10.30
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vakavaa huomiota viranomaisen velvollisuudesta tehdä yhteistyötä asiaan osallisten kanssa sekä sen velvollisuudesta viime kädessä tehdä yhteydenpidon rajoittamisesta valituskelpoinen päätösKoska Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä on selvityksessään ilmoittanut kiinnittävänsä jatkossa huomiota lastensuojelulain säännösten noudattamiseen, apulaisoikeusasiamies tyytyi kiinnittämään Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vakavaa huomiota (kohdassa 3.2) todettuun viranomaisen velvollisuudesta tehdä yhteistyötä asiaan osallisten kanssa sekä sen velvollisuudesta viime kädessä tehdä yhteydenpidon rajoittamisesta valituskelpoinen päätös. Lisäksi apulaisoikeusasiamies kiinnitti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän huomiota yleisellä tasolla (kohdassa 3.3) lapsen ja lapselle läheisten tapaamisten suunnittelusta ja asiakassuunnitelmaan kirjaamisesta sanottuun. - Uutiset
13.7.2020 11.30
Hallinto-oikeus: Viranhaltijalle aiheettomasti maksettu palkka voitiin periä takaisinValittajan oikeus palkalliseen sairauslomaan oli hänelle määräaikaisena kuntoutustukena myönnetyn työkyvyttömyyseläkkeen johdosta mainitun virka- ja työehtosopimuksen perusteella päättynyt 3.8.2015 alkaneen 180 kalenteripäivän sairauslomajakson jälkeen 29.1.2016. Mainitun virka- ja työehtosopimuksen perusteella hänelle oli tullut 2.10.2015 alkaneen 120 kalenteripäivän ajalta maksaa kaksi kolmasosaa hänen varsinaisesta palkastaan 29.1.2016 saakka. Kun hänelle oli maksettu täysi palkka ajalta 1.1.–29.1.2016, jolta hänellä olisi ollut oikeus saada kaksi kolmasosaa palkasta, työnantaja oli voinut päättää periä takaisin ajalta 1.1.–29.1.2016 liikaa maksetun palkan. Työnantaja oli voinut saatuaan tiedon valittajalle myönnetystä määräaikaisesta kuntoutustuesta, päättää periä takaisin myös hänelle ajalta 30.1.–28.6.2016 aiheetta maksetun sairausajan palkan sekä lomarahojen osuudet, joista vuonna 2017 maksetuista oli peritty valittajalta vain netto-osuus. (Ei lainvoim. 13.7.2020) - Uutiset
13.7.2020 9.00
Hallinto-oikeus: Virkamiehelle oli voitu antaa kirjallinen varoitusViraston päätöksen perusteluissa oli todettu, ettei virkamies ollut toiminut kuten virkamieheltä edellytetään eli noudattanut viraston työjärjestystä, sisäisiä toimintaohjeita ja esimiehen antamia määräyksiä ja ohjeita ja hän oli jättänyt hoitamatta työtehtävänsä. Päätöksen mukaan virkamies ei ollut myöskään korjannut toimintaansa esimiehen kanssa käydyistä palautekeskusteluista huolimatta. Näistä syistä virasto oli katsonut, että virkamies oli toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan käyttäytyessään edellä kuvatulla tavalla. HAO hylkäsi viraston päätöksestä tehdyn valituksen. (Ei lainvoim. 13.7.2020) - Uutiset
6.7.2020 12.33
Arviomuistio automaattisesta päätöksenteosta julkaistu ja lähtee lausuntokierrokselleOikeusministeriössä on kartoitettu julkisen hallinnon automaattisiin päätöksentekomenettelyihin liittyviä sääntelytarpeita. 6. heinäkuuta lausuntokierrokselle lähetetyssä arviomuistiossa tarkastellaan, kuinka hyvän hallinnon periaatteet sekä oikeusturvan ja virkamiesten virkavastuun asianmukainen toteutuminen voitaisiin varmistaa hallinnon automaattisessa päätöksenteossa. - Uutiset
2.7.2020 13.30
Apulaisoikeuskansleri: Asian käsittelyn viipyminen tietosuojavaltuutetun toimistossaApulaisoikeuskansleri kiinnitti tietosuojavaltuutetun toimiston huomiota asian viivytyksettömään käsittelyyn. - Uutiset
2.7.2020 13.00
Apulaisoikeuskansleri: Kilpailu- ja kuluttajaviraston menettelyohje ei perustunut lakiinApulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei voi ilman lakiin perustuvaa oikeutta kieltää kuultavaa tai hänen asiamiestään tallentamasta asianosaisen kuulemista tai viranomaisessa tapahtuvaa neuvottelua. Apulaisoikeuskansleri saattoi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tietoon käsityksensä siitä, että viraston antama menettelyohje loukkaa kuultavan sananvapautta ja puolustautumisoikeutta. - Uutiset
1.7.2020 12.05
Oikeuskansleri: Viranomaisen käyttämän ilmaisun asianmukaisuusOikeuskanslerin mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista kieltä, vältettävä loukkaavia ilmaisuja ja varmistettava, että kielellinen esitys vastaa tarkoitettua asiasisältöä. Oikeuskanslerille tehdyssä kantelussa pyydettiin kannanottoa muun muassa siihen, oliko kantelijoiden kunniaa loukattu. - Uutiset
1.7.2020 10.11
Apulaisoikeuskansleri: Sosiaalihuoltoa koskevien kanteluiden pitkät käsittelyajat aluehallintovirastossaApulaisoikeuskansleri muistutti ratkaisussaan aluehallintovirastoa viivytyksettömän käsittelyn tärkeydestä sosiaalihuollon valvonnassa. Sosiaalihuoltoa koskevien kanteluiden pitkät käsittelyajat aluehallintovirastossa tulivat esiin apulaisoikeuskanslerin tekemällä laillisuusvalvontakäynnillä. - Uutiset
26.6.2020 11.15
KHO katsoi hallinto-oikeudessa yli kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta kestäneen asian käsittelyn olleen viivästynyt hallinto-oikeudesta johtuen niin, että se oli hyvityslain nojalla hyvitettävä korotettunaKorkein hallinto-oikeus katsoi, että yli kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden kestoinen asian käsittely hallinto-oikeudessa oli viivästynyt hallinto-oikeuden vastuulla olevasta syystä hyvityslaissa tarkoitetuin tavoin. Ottaen huomioon oikeudenkäynnin viivästymisen keston korkein hallinto-oikeus katsoi, että hyvityksen yhteismäärää eli 1 500 euroa voitiin korottaa 500 eurolla. - Uutiset
25.6.2020 16.00
Hallinto-oikeus: Poliisihallitus oli voinut kieltäytyä luovuttamasta hakijalle tämän pyytämää luetteloa järjestyksenvalvoja- ja vartijahyväksynnän saaneista henkilöistä sähköisessä muodossaHakija oli pyytänyt Poliisihallitukselta sähköisessä muodossa luetteloa järjestyksenvalvoja- ja vartijahyväksynnän saaneista henkilöistä siten, että listasta ilmenee henkilön koko nimi, syntymäaika, kansalaisuus, sukupuoli, myöntänyt viranomainen, myöntämispäivämäärä, voimassaoloaika, koulutustiedot, ehdot ja rajoitukset sekä koiratieto. (Ei lainvoim. 25.6.2020) - Uutiset
25.6.2020 12.15
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Digi- ja väestötietoviraston huomiota hallintolain 7 §:n asioiden asianmukaista käsittelyä koskevan säännöksen noudattamiseenKantelijan asiassa ei ollut maistraatissa toimittu riittävän huolellisesti, vaan kantelijalle oli toimitettu virheellinen virkatodistus ja kantelijan äidin asiakirjapyyntöön oli vastattu toimittamalla väärä asiakirja. - Uutiset
25.6.2020 9.40
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirja- ja tietopyyntöjen käsittelyssä on meneteltävä julkisuuslain mukaisesti niissäkin tapauksissa, kun viranomaisella ei ole pyydettyä asiakirjaa tai tietoaApulaisoikeuskansleri kiinnitti Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston huomiota julkisuuslain 14 §:n soveltamiseen asiakirja- ja tietopyyntöjen käsittelyssä. - Uutiset
23.6.2020 16.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Verohallinnon huomiota velvollisuuteen käsitellä verotuksen oikaisuvaatimukset ilman aiheetonta viivytystäApulaisoikeuskanslerin sijainen totesi laillisuusvalvontakäytännössä vakiintuneesti katsotun, että viranomaisen tulee huolehtia tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta myös niissä tilanteissa, kun resurssit ovat niukat tai organisaatiossa tapahtuu muutoksia tai henkilöstövaihdoksia. Hänen mukaansa lähes kahden vuoden käsittelyaikaa ei voitu asiassa pitää kohtuullisena, eikä oikaisuvaatimusta ollut käsitelty laissa edellytetyin tavoin ilman aiheetonta viivytystä. - Uutiset
18.6.2020 14.00
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta kyläyhdistyksen valituksen siitä, että tuulivoimapuistohankkeeseen on sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyäKyläyhdistys ry ei ollut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 37 §:ssä tarkoitettu hankkeesta vastaava, joka sai hakea muutosta arviointimenettelyn soveltamista koskevaan päätökseen. Koska päätökseen ei saanut muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta, kyläyhdistys ry:n valitus oli jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 18.6.2020) - Uutiset
16.6.2020 10.35
Vakuutusoikeus: Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan jäsen ei ollut esteellinenVakuutusoikeus katsoi, että kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä koskevan valitusasian ratkaisemiseen osallistunut sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan jäsen ei ollut esteellinen, vaikka hän oli Kansaneläkelaitoksen eläkeasiain neuvottelukunnan jäsen samanaikaisesti, kun hän osallistui muutoksenhakijan työkyvyttömyyseläkeasian ratkaisemiseen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenenä. - Uutiset
11.6.2020 10.40
Apulaisoikeuskansleri: Covid-19-epidemian vuoksi huoltajille lähetettyjen Wilma-viestien sisältö ei ollut hallintolain edellyttämän hyvän kielenkäytön mukaistaOppilaiden huoltajille lähetetyistä viesteistä oli voinut saada käsityksen, että niissä määrättiin tietyt koulun oppilaat jäämään hiihtolomaviikon jälkeen etäopiskeluun. Koulun mukaan kysymys oli ollut kuitenkin suosituksista. - Uutiset
10.6.2020 8.17
Kuntaliitto: Sanastot ja alustat asiantuntijatyön mahdollistajina – mistä puhutaan, kun puhutaan esteellisyydestä?Esteellisyyskysymykset ovat Kuntaliiton usein kysytyimpiä kysymyksiä. Liiton ja Sanastokeskus TSK:n asiantuntijat laativat keväällä 2019 Esteellisyyssanaston tekoälyä hyödyntävän, niin sanotun jääviysbotin tueksi. Lähinnä kuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille suunnattu liiton chatbot-palvelu ratkoo yksinkertaisia esteellisyyskysymyksiä 24/7. Kuntaliiton sanasto on kuitenkin hyödynnettävissä chatbot-palvelua laajemmin, esimerkiksi viestinnän tukena ja käsitetiedon lähteenä julkisorganisaatioissa. - Uutiset
9.6.2020 12.10
Hallinto-oikeus arvioi Nousiaisten kunnanhallituksen päätöksen lainmukaisuuttaYhteenvetona hallinto-oikeus totesi, että kunnanhallituksen päätökset eivät olleet valituksessa esitetyillä perusteilla syntyneet virheellisessä järjestyksessä, kunnanhallitus ei ollut ylittänyt asiassa toimivaltaansa eivätkä päätökset olleet muutenkaan lainvastaisia. (Vailla lainvoimaa 9.6.2020) - Uutiset
4.6.2020 13.43
Kelalle huomautus lainvastaisesta ja virheellisestä menettelystä toimeentulotukihakemuksen käsittelyssäApulaisoikeusasiamies katsoi, että kantelijan toimeentulotukihakemuksen käsittely oli ollut huolimatonta ja lainvastaista. Apulaisoikeusasiamies korosti, että voidakseen toteuttaa laissa säädetyt velvollisuutensa viranomaisen on järjestettävä esimerkiksi asiakirjahallintonsa siten, että se pystyy seuraamaan asiakirjojen liikkumista ja niiden käsittelytilannetta viranomaisen sisällä. Tällä varmistetaan osaltaan asioiden joutuisa käsittely viranomaisessa. Apulaisoikeusasiamies korosti myös sitä, että toimihenkilöiden tiedossa tulee olla se, että tulorekisteristä saatavien tietojen odottaminen ei ole peruste toimeentulotukilain edellyttämän määräajan ylittymiselle ja toimihenkilöiden tulee myös noudattaa näitä viranomaisia omia määräyksiä. - Uutiset
4.6.2020 13.05
Hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta – kaupunginvaltuuston päätös koski kaupungin tonttien vuokrasopimusten uusimisen valmisteluaTapauksen oloissa hallinto-oikeus katsoi, että yksittäisen tontin vuokrausehdoista päättäminen edellyttää valtuuston hyväksymistä vuokrausperusteista ja valtuuston päätöksen mukaisista periaatteista huolimatta toiselta viranomaiselta päätöksentekoa ja itsenäistä harkintavallan käyttöä. Koska kaupunginvaltuuston päätös ei sisältänyt asiaratkaisua yksittäisistä tonttien vuokrasopimuksista ja niiden ehdoista, hallinto-oikeus katsoi, että kaupunginvaltuuston päätös koski kaupungin tonttien vuokrasopimusten uusimisen valmistelua. Valitus oli näin ollen jätettävä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 4.6.2020) - Uutiset
3.6.2020 9.12
KHO:n lyhyt ratkaisuseloste: Muutoksenhakuajan alkamista oli tapauksen olosuhteissa tulkittava muutoksenhakijan eduksiKun otettiin huomioon muutoksenhakijan toimittama selvitys siitä, milloin hän oli saanut hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen sekä se, että muutoksenhakuajan alkaminen oli jäänyt epäselväksi hallinto-oikeuden menettelyn seurauksena, muutoksenhakuajan alkamista oli näissä olosuhteissa tulkittava muutoksenhakijan eduksi niin, että hänen katsottiin saaneen päätöksen tiedokseen kirjeitse. Valituslupahakemus oli siten saapunut määräajassa. - Uutiset
1.6.2020 13.39
Apulaisoikeusasiamies: Työsuojeluhallinnon ohje ajopiirturin käyttövelvollisuudestaApulaisoikeusasiamies katsoi, ettei työsuojeluhallinto ollut käyttänyt riittävän selkeää ja ymmärrettävää kieltä julkaistessaan kantelussa mainitun tiedon ajopiirturin käyttövelvollisuudesta työsuojeluhallinnon verkkosivuille. Koska kantelussa mainittu teksti on poistettu työsuojeluhallinnon verkkosivuilta, ja koska PSAVI on ilmoittanut, että koko verkkopalvelun sisältö tarkistetaan vuoden 2020 aikana, apulaisoikeusasiamies piti riittävänä, että saattaa asiassa esittämänsä käsityksen STM:n tietoon. - Uutiset
26.5.2020 13.00
Oikeusasiamies: Kantelun tutkinta, kun sen kohde ei enää viranomaisen palveluksessaOikeusasiamies katsoo, että hallintolain 53 c §:ää (Hallintokantelun johdosta annettava hallinnollinen ohjaus) sovelletaan myös poliisilaitoksen palveluksesta pois siirtyneeseen henkilöön. Tämä vastaa myös vakiintunutta oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytäntöä. Oikeusasiamies saattoi Oulun poliisilaitoksen tietoon asiassa esittämänsä käsityksen sen virheellisestä menettelystä. Koska päätöksellä on oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan myös yleisempää merkitystä poliisin sisäisessä laillisuusvalvonnassa, hän lähetti päätöksensä tiedoksi Poliisihallitukselle, ja pyysi sitä antamaan tiedon päätöksestä myös muille poliisilaitoksille ja KRP:lle. - Uutiset
25.5.2020 15.15
Hallinto-oikeus: SM oli voinut harkintavaltansa nojalla päättää olla myöntämättä Suomen Hypoteekkiyhdistykselle lupaa Suomen vaakunan leijonakuviota vastaavan tunnuskuvan sisältävän tavaramerkin rekisteröintiinPäätöksessä lausutuin perustein hallinto-oikeus katsoi, että sisäministeriö oli voinut harkintavaltansa nojalla ja päätöksessä mainitsemillaan perusteilla päättää olla myöntämättä Suomen Hypoteekkiyhdistykselle lupaa Suomen vaakunan leijonakuviota vastaavan tunnuskuvan sisältävän tavaramerkin rekisteröintiin. Ottaen erityisesti huomioon, ettei asiassa ollut kysymys tavaramerkkilain (7/1964) mukaisesta tavaramerkin rekisteröintiasiasta sinänsä, vaan siitä, oliko sisäministeriö voinut olla antamatta laissa tarkoitettua lupaa, päätöstä ei voitu pitää valituksessa esitetyin tavoin perustuslain 15 §:ssä säädetyn omaisuuden suojan vastaisena. Sisäministeriön katsottiin menetelleen virheellisesti, kun se ei ollut varannut yhdistykselle tilaisuutta tulla kuulluksi Kansallisarkiston lausunnosta, mutta oikeudenkäynnin ei kuitenkaan voitu katsoa aiheutuneen sisäministeriön virheestä. Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ollut kohtuutonta, että valittaja joutui pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 25.5.2020) - Uutiset
25.5.2020 12.00
Väkivallan uhkatekijöiden tunnistaminen ja selvittäminen - hallinto-oikeus poisti työsuojeluviranomaisen Rikosseuraamuslaitokselle asettaman uhkasakonTyösuojelun valvontalain 15 §:n 2 momentin mukaan työsuojeluviranomainen voi määrätä päätöksessä asetetun velvollisuuden tehosteeksi uhkasakon siten kuin uhkasakkolaissa säädetään. Uhkasakkolain 12 §:n 1 momentin mukaan uutta uhkasakkoa ei saa asettaa, ellei kysymystä aikaisemman uhkasakon tuomitsemisesta ole käsitelty. Asiassa saadun selvityksen perusteella kysymystä 17.9.2018 asetetun uhkasakon tuomitsemisesta ei ollut käsitelty ennen kuin työsuojeluviranomainen oli tehnyt valituksenalaisen päätöksen. (Ei lainvoim. 25.5.2020) - Uutiset
22.5.2020 14.00
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Potilaan yhteydenpidon rajoittamisessa meneteltiin lainvastaisestiKantelija arvosteli HYKS Psykiatriakeskusta siitä, ettei hänelle ollut annettu päätöstä hänen yhteydenpitonsa rajoittamisesta poikaansa, joka oli sairaalassa hoidettavana. Kantelijan mukaan hänet oli määrätty potilaan edunvalvojaksi sekä potilaan hoitoa että taloudellisia asioita varten. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen katsoi, että HYKS Psykiatriakeskuksessa oli menetelty lainvastaisesti, kun kantelijan ja potilaan yhteydenpidon rajoittamisesta tehtyä päätöstä ei ollut laadittu eikä annettu tiedoksi mielenterveyslain mukaisesti. - Uutiset
22.5.2020 13.01
Hallinto-oikeus: ELY-keskuksen päätös evätä kalastuslupa Tenojoen jokilaaksossa ei ollut PL 17 §:n 3 momentissa säädetyn saamelaiskulttuurin suojan ja KP-sopimuksen 27 artiklan vastainenValituksen mukaan A oli saamelainen ja hänellä oli isänsä ennakkoperintönä antama kalastusoikeus Tenojoelle, jotta hän voisi harjoittaa verkkokalastusta Tenojoessa ja sen sivuvesistöissä. A:n kotikunta oli Utsjoki, mutta hän työskenteli kuitenkin muualla ja matkusti paljon ulkomailla edustustehtäviensä vuoksi. Luvan epääminen esti valituksen mukaan A:ta harjoittamasta perinteistä saamelaista kalastusta. Valituksen johdosta asiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, estikö kalastussäännön ja voimaansaattamislain säännöksiin perustuva valituksenalainen päätös ja sen mukainen kalastusluvan epääminen A:ta harjoittamasta kulttuuriaan PL 17 §:n 3 momentin ja Suomea sitovan KP-sopimuksen 27 artiklan vastaisesti. Asiassa tuli tällöin arvioitavaksi erityisesti se seikka, voitiinko saamelaisen oikeutta harjoittaa omaan kulttuuriin liittyvää kalastusta rajata asuinpaikkaperusteisesti siten, että muualla kuin voimaansaattamislain 9 §:ssä tarkoitetulla alueella asuvien saamelaisten oikeus kalastaa Tenojoella estettiin tai sitä vähintäänkin merkittävästi rajoitettiin edellä mainittujen kalastussäännön määräysten ja voimaansaattamislain säännösten nojalla. HAO hylkäsi A:n valituksen katsoen, ettei ELY-keskuksen päätös ollut PL 17 §:n 3 momentissa säädetyn saamelaiskulttuurin suojan ja KP-sopimuksen 27 artiklan vastainen. (Ei lainvoim. 22.5.2020) - Uutiset
22.5.2020 12.45
Apulaisoikeuskansleri: Turvapaikanhakijan työnteko-oikeutta koskevaan tiedusteluun vastaaminenApulaisoikeuskansleri kiinnitti Maahanmuuttoviraston huomiota viranomaisen neuvontavelvollisuuden asianmukaiseen toteuttamiseen. Viraston menettely ei ollut hallintolain, hyvän hallintotavan eikä sen oman ohjeistuksen mukaista, kun se ei antanut sähköpostitse tietoja turvapaikan hakijan puolesta asioineelle avustajalle hakijan työnteko-oikeudesta. - Uutiset
20.5.2020 12.54
Apulaisoikeusasiamies: Kela hylkäsi toimeentulotukiasiakkaan hammasproteesimenot selvittämättä asiaaKantelija arvosteli Kelan menettelyä toimeentulotukiasiassaan. Kantelijan mukaan hakemuksen käsittely oli huolimatonta, mikä johti toistuviin uusiin hakemuksiin ja viivästytti hakemusten ratkaisua toimeentulotukilain vastaisella tavalla. Apulaisoikeusasiamies antoi huomautuksen Kelalle asiassa selostetusta päätöksentekoon liittyvästä lainvastaisesta ja virheellisestä menettelystä. - Uutiset
20.5.2020 9.00
Apulaisoikeusasiamies: Kuluttajariitalautakunnan ratkaisun perusteluja voitiin pitää hyvän kielenkäytön valossa ongelmallisenaKantelija pyysi tutkimaan kuluttajariitalautakunnan menettelyä ja päätöstä koskien yksityisen pysäköinninvalvonnan antamaa valvontamaksua. Kantelun mukaan lautakunnan ratkaisusta ei käynyt ilmi, miten ja missä yhteydessä X Oy oli esittänyt ratkaisun perusteluissa esiintyvän väittämän, että EasyPark -sovellus kehottaa tarkistamaan sijaintitiedon ja miksi kantelijalle ei ollut annettu mahdollisuutta kommentoida tätä asian ratkaisun kannalta merkityksellistä lausuntoa. Ratkaisussa ei myöskään ollut kuvattu ja otettu huomioon kantelijan lisäselvityksen sisältöä. Kantelija ihmetteli myös, mihin lautakunta perusti ratkaisun perusteluissa olevan väitteen, että kuluttaja oli suorittanut valvontamaksun vain kertaalleen, kun ratkaisupyynnön yhteydessä kantelija oli kertonut, että valvontamaksu oli suoritettu kahteen kertaan. Elinkeinonharjoittaja ei ollut vastineessaan kiistänyt tätä väitettä. - Uutiset
19.5.2020 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Veronpalautuksen käyttäminen erääntyvien verojen suoritukseksiApulaisoikeusasiamies piti Verohallinnon menettelyä tuloverotuspäätöksen perustelujen ja Yhteenveto –kirjeen tietosisällön virheellisyyksien johdosta lainvastaisena. Apulaisoikeusasiamies korosti, että Verohallinnon asiakkaalla tulee olla oikeus luottaa Verohallinnon päätösten pysyvyyteen sekä sen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen. - Uutiset
18.5.2020 9.46
KHO: Museovirastolla oli rakennusperinnön säilyttämiseen liittyvissä kysymyksissä asiantuntijaviranomaisena toimivalta antaa rakennusperinnön suojeluun liittyviä ohjeita ilman lain säännöstäkinRakennussuojelu – Suojelumääräys – Museoviraston toimivalta – Ohjeen antaminen – Toimivalta – Perustuslaki - Uutiset
13.5.2020 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Toimeentulotukiasiakkaan oikeus henkilökohtaiseen keskusteluun ei toteutunutLain mukaan henkilökohtainen keskustelu on toteutettava seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun asiakas on tätä pyytänyt. Apulaisoikeusasiamiehen saaman selvityksen mukaan Helsingin sosiaali- ja terveystoimi ei järjestänyt kantelijalle mahdollisuutta keskusteluun laissa säädetyssä määrä-ajassa. Apulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan Helsingin sosiaali- ja terveystoimi oli siten toiminut asiassa toimeentulotukilain vastaisella tavalla. Apulaisoikeusasiamies totesi tässä yhteydessä, että asiakkaan asiakirjoihin on merkittävä tai niistä on muutoin ilmettävä myös se, milloin asiakas on pyytänyt henkilökohtaista keskustelua. - Uutiset
4.5.2020 13.36
Apulaisoikeuskansleri: Salatun sähköpostiyhteyden käyttämistä koskeva ohjeistusApulaisoikeuskansleri kiinnitti Maahanmuuttoviraston huomiota salatun sähköpostin lähettämiseen liittyvän riittävän ohjeistuksen merkitykseen. Hän katsoi, että sähköpostiviestin saapumisen jälkeen lähtevästä automaattisesta vastaanottokuittauksesta tulisi käydä ilmi, ettei linkkejä salattuihin viesteihin voida tietoturvasyistä avata Maahanmuuttovirastossa. Maahanmuuttoviraston oman salatun sähköpostiyhteyden käyttämistä koskevien tietojen ja ohjeiden tulisi myös ilmetä riittävän näkyvästi ja selkeästi viraston verkkosivuilta. - Uutiset
4.5.2020 7.30
Poikkeusoloihin väliaikaisia menettelyjä MMM:n hallinnonalalla: Joustoja kokouskäytäntöihin, kalatalousalueiden suunnitelmiin, metsästyslupiin ja hallinnonalan tukiin4. toukokuuta tuli voimaan joukko lakimuutoksia, jotka maa- ja metsätalousministeriö on valmistellut koronavirusepidemian Suomessa aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Muutokset koskevat useita hallinnonalan tukia ja toimintoja. - Uutiset
30.4.2020 9.40
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden huomiota sille saapuneen valitusasian viivytyksettömään käsittelyynPohjois-Suomen hallinto-oikeuden olisi hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti tullut tehdä viipymättä kantelijan asiassa ratkaisu asian siirtämisestä toimivaltaiseen tuomioistuimeen tai asian tutkimatta jättämisestä sen toimivaltaan kuulumattomana. Koska kantelijan valitus oli siirretty yli 30 päivän kuluttua asian vireille tulosta toimivaltaiseen tuomioistuimeen, kantelijan valitus oli ollut myöhässä. - Uutiset
29.4.2020 10.32
Hallinto-oikeuden päätös hätäkeskuspäivystäjän virantoimituksesta pidättämisestä ja irtisanomisestaA oli hätäkeskuspäivystäjänä monin eri tavoin noin kolmen kuukauden ajan laiminlyönyt virkatehtäviensä asianmukaisen ja viivytyksettömän hoidon. HAO hylkäsi virantoimituksesta pidättämistä koskevan valituksen ja siihen liittyvän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Myös irtisanomista koskeva valitus ja siihen liittyvä oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin. (Ei lainvoim. 29.4.2020) - Uutiset
29.4.2020 7.47
Toimintaympäristö muuttuu – säilyykö virkamiehen vastuu ennallaan?Onko yksittäinen virkamies vastuussa, jos vaikkapa algoritmi tekee virheellisen päätöksen? Julkishallinnon ulkoistaminen ja automaatio herättävät kysymyksiä virkavastuun kohdentumisesta ja laajuudesta. Vaasan yliopisto ryhtyy tutkimaan aihetta ja tekee siitä kokonaisselvityksen Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) rahoittamana. - Uutiset
28.4.2020 10.40
KHO: Oikeusapua tuli myöntää kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa myös kolmannessa uusintahakemustilanteessa – apua ei voitu evätä ennakoimalla valituksen lopputulostaValittaja oli hakenut oikeusapua muutoksen hakemiseksi päätökseen, jolla Maahanmuuttovirasto oli jättänyt tutkimatta hänen kolmannen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa. Oikeusapulakia koskevan hallituksen esityksen mukaan oikeusavun epääminen ennakoimalla oikeudenkäynnin odotettavissa olevaa lopputulosta tulee kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja oikeusaputoimiston päätökset ja myönsi valittajalle oikeusapua. - Uutiset
24.4.2020 12.40
Viranomainen voi myöntää yritykselle korotonta maksuaikaa vähintään 100 euron maksuihin - Uutiset
22.4.2020 14.19
Hallinto-oikeus kumosi Suojelupoliisin ylietsivän vakituiseen virkaan nimittämisestä tehdyn päätöksen lainvastaisenaHAO totesi, että että hallintopäätöksen perusteiden tulee ilmetä päätöksestä riittävän selvästi ja avoimesti. Nimityspäätöksestä ja sitä valmisteltaessa laaditusta nimitysmuistiosta ilmenevän valintamenettelyn tulee osoittaa, että hakijoita on nimitysmenettelyn kuluessa tosiasiassa vertailtu keskenään. Virkanimitystä koskevassa päätöksenteossa ei ole riittävää, että nimittävä viranomainen esittää ainoastaan johtopäätöksensä päätöksen perusteena olevista tiedoistaan. Suojelupoliisi ei ollut valituksenalaisessa päätöksessä eikä nimitysmuistiossa riittävällä tavalla selvittänyt, että valituksenalainen päätös olisi perustunut PL 125 §:n 2 momentin edellyttämään hakijoiden keskinäiseen vertailuun, jossa on otettu huomioon hakijoiden tasapuolisen kohtelun vaatimus. Päätös oli siten lainvastaisena kumottava ja nimitysasia palautettava Suojelupoliisille uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoim 22.4.2020) - Uutiset
21.4.2020 13.10
Apulaisoikeuskansleri: Hallinto-oikeuksissa eroja ulkomaalaisasioiden käsittelyssäSelvityksen mukaan kansainvälistä suojelua koskeneissa asioissa Maahanmuuttovirasto oli havainnut eroja samankaltaisissa kysymyksissä eri hallinto-oikeuksien välillä ja myös niiden sisällä. - Uutiset
14.4.2020 13.00
Hallinto-oikeus: Työaikoja noudattamatta jättäneen virkamiehen virkasuhde voitiin irtisanoaValittajan mukaan häntä ei ollut kohdeltu virkamieslaissa ja hallintolaissa edellytetyllä tavalla tasapuolisesti muiden virkamiesten kanssa, kun hänet oli irtisanottu myöhästelyn vuoksi. Valittajan mukaan kaupungin ulosottovirastossa oli useita henkilöitä, joiden jatkuvaan myöhästelyyn ei ollut puututtu samalla tavalla. HAO hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. (Ei lainvoim. 14.4.2020) - Uutiset
14.4.2020 11.30
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta mielenosoituskulkueen kieltämisestä tehdyn valituksenKoska päätöstä ei ollut kohdistettu A:han tai B:hen eikä se muutoinkaan vaikuttanut hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi heidän oikeuteensa, etuunsa tai velvollisuuteensa, A:lla ja B:llä ei ollut valitusoikeutta asiassa. Asiassa ei myöskään ollut ilmennyt, että A tai B olisivat edustaneet jotain toista, asiassa mahdollisesti valittamaan oikeutettua tahoa. Näin ollen A:n ja B:n valitukset oli jätettävä tutkimatta. HAO totesi selvyyden vuoksi, ettei asiaa ollut syytä arvioida toisin myöskään sen vuoksi, että jokaisella on kokoontumislain 6 §:n mukaan oikeus osallistua yleiseen kokoukseen. HAO hylkäsi A:n esittämän poliisin lausunnon liiteasiakirjoja koskevan asiakirjapyynnön siltä osin kuin kyse oli ei-julkisista asiakirjoista. (Ei lainvoim. 14.4.2020)