Hakutulokset
- Uutiset
1.12.2023 15.22
Tukes: Kuntien varhaiskasvatuksen ja rakentamisen hankinnoissa tulee selkeämmin huomioida kemikaaliturvallisuusKunnat ja kaupungit edellyttävät enenevissä määrin hankinnoissaan erilaisia kestävyyskriteerejä, joiden avulla ne pyrkivät rajoittamaan haitallisten kemikaalien käyttöä rakentamisessa ja varhaiskasvatusympäristön hankinnoissa. Nykyisin käytetyt hankintakriteerit eivät kuitenkaan yksin riitä varmistamaan, että hankinnat täyttävät kemikaalilainsäädännön vaatimukset. Hankintojen tekijät tarvitsevat tietoa haitallisista aineista ja kemikaalilainsäädännöstä sekä parempia ohjeita hankintojen tekemiseen ja kriteerien laatimiseen. - Uutiset
1.12.2023 13.00
AVI: Rakennusalan yritysten toiminnassa merkittäviä puutteita työturvallisuusmääräysten noudattamisessa – vastuuhenkilöille sakkoja ja yhtiöille yhteisösakkojaTyösuojeluviranomainen korostaa, että on tärkeää laatia rakennustyömaan työturvallisuuteen liittyvät asiakirjat. Asiakirjojen laadinnan yhteydessä ilmenee työmaan vaara- ja haittatekijöitä, ja näiden perusteella rakennustyömaan osapuolet voivat ryhtyä toimenpiteisiin, jotka turvaavat työturvallisuuden. Ilman kyseisiä asiakirjoja ei työtekijöitä voida myöskään perehdyttää turvalliseen työtapaan eikä työmaan vaara- ja haittatekijöitä voida heille asianmukaisesti selvittää. Edelleen työsuojeluviranomainen korostaa, että putoamisvaara tulee aina torjua korkealla työskentelyssä. Tilanteissa, joissa putoamisvaaraa ei voida torjua rakenteellisilla toimenpiteillä, putoamisvaara on torjuttava putoamisen estävällä valjastyyppisellä henkilönsuojaimella. Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että rakennustyömaalla kaikilla vastuuhenkilöillä on jatkuva velvollisuus oma-aloitteisesti ja aktiivisesti tarkkailla työoloja ja ryhtyä epäkohtia havaitessaan asian vaatimiin toimenpiteisiin. - Uutiset
1.12.2023 11.30
EUT:n ennakkoratkaisu määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen tulkinnasta määräaikaisten opettajien vakinaistamista koskevassa asiassaPuitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen 4 lauseketta on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa työntekijän palvelusajan huomioon ottamiseksi vakinaistettaessa hänet virkaan jätetään huomiotta sellaiset määräaikaisten työsopimusten nojalla suoritetut palvelusjaksot, jotka ovat alle 180 päivää lukuvuotta kohti tai joita ei ole suoritettu yhtäjaksoisesti helmikuun 1. päivän ja oppilaiden loppuarviointiin liittyvien tehtävien päättymisen välisenä aikana, riippumatta tehtyjen työtuntien tosiasiallisesta lukumäärästä, ja jossa rajoitetaan nämä alarajat täyttävien ajanjaksojen huomioon ottaminen kahteen kolmasosaan neljän vuoden ylittävältä ajanjaksolta siten, että jäljelle jäävä kolmasosa voidaan palauttaa, kun tietty määrä palvelusvuosia on kulunut. - Uutiset
1.12.2023 10.00
Ohje sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain soveltamisesta julkaistuSTM on julkaissut soveltamisohjeen, joka koskee 1. tammikuuta 2024 voimaan tulevaa uutta sote-valvontalakia (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Laissa säädetään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjien valvonnasta sekä yksityisten ja julkisten palveluntuottajien toimintaedellytyksistä, rekisteröinnistä, omavalvonnasta ja viranomaisvalvonnasta. - Uutiset
1.12.2023 9.30
KHO: Oliko kantelun tehneellä asianosaisen tiedonsaantioikeus kantelun johdosta tehtyyn päätökseen sisältyviin salassa pidettäviin terveystietoihin, kun terveystiedot koskivat hänen edesmennyttä täysi-ikäistä lastaanKHO katsoi, ettei kanteluasia ollut koskenut A:n omaa etua tai oikeutta siten kuin julkisuuslain 11 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Näin ollen hänelle ei voitu luovuttaa AVI:n päätökseen sisältyviä salassa pidettäviä tietoja. - Uutiset
1.12.2023 8.30
Evätäänkö elinsiirtoja sosiaalisten syiden, kuten esimerkiksi asunnottomuuden perusteella - apulaisoikeusasiamies otti kantaaAOA saattoi asiassa (kohdassa 3.2) esittämänsä käsityksen siitä, millä tavoin sosiaali- ja terveydenhuollon välistä yhteistyötä olisi mahdollista parantaa, HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen, Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tietoon. Kuntien järjestämisvastuulla ollut sosiaali- ja terveydenhuolto on siirtynyt vuoden 2023 alusta lukien hyvinvointialueiden vastuulle. - Uutiset
30.11.2023 12.15
Oikeusasiamies: Asunnottomien palvelujen järjestäminen TurussaOA saattoi asiassa (kohdassa 3) esittämänsä käsitykset menettelyn lainvastaisuudesta ja virheellisyydestä tiedoksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. OA kiinnitti huomiota siihen, että virheelliset toimintakäytännöt ja palvelujärjestelmän puutteet on korjattava välittömästi siltä osin kuin niitä ei jo ole korjattu. - Uutiset
30.11.2023 11.50
Joulukuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa 2023 voimaantulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Työttömyysturvalain muutokset
- Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain muutokset
- Hyvinvointialueiden rahoituksesta annetut muutokset
- Kuluttajansuojalain muutos
- Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista. - Uutiset
30.11.2023 9.18
KHO: Tupakointikielto oli tullut määrätä kaikkiin taloyhtiön asuinhuoneistojen sisätiloihin - HAO:n päätös kumottiinAsunto Oy omisti neljä vuonna 1957 rakennettua kerrostaloa, joissa oli yhteensä 149 asuntoa. Asunto Oy oli tehnyt kunnan tupakkalaissa tarkoitetulle viranomaiselle hakemuksen tupakointikiellon määräämiseksi kaikkiin omistamissaan rakennuksissa sijaitsevien huoneistojen sisätiloihin. Asiassa oli ratkaistavana, oliko hakemuksessa tarkoitetun tupakointikiellon määräämiseen tupakkalain mukaisia edellytyksiä. KHO viittasi ratkaisun lähtökohdissa tupakkalain tavoitteeseen ja katsoi, että esillä olevissa olosuhteissa kunnan viranomaisen oli tullut määrätä tupakointikielto Asunto Oy:n hakemuksen mukaisesti. - Uutiset
29.11.2023 12.30
Biologisten lääkkeiden reseptit ovat voimassa vain vuoden kerrallaanVuoden 2023 alussa tuli voimaan asetusmuutos, jonka myötä kaikkien biologisten lääkkeiden reseptit ovat voimassa yhden vuoden. Biologisia lääkkeitä käyttävien on hyvä tarkistaa reseptinsä voimassaolo hoitavalta lääkäriltä tai apteekista. - Uutiset
29.11.2023 10.30
KKO: Tahdonvastaisesti lääkityn henkilön käytettävissä olleet oikeussuojakeinot olivat olleet puutteellisetKorkein oikeus katsoi, että A:n käytettävissä olleet oikeussuojakeinot olivat olleet puutteelliset, koska hänellä ei ollut ollut oikeutta saattaa tahdonvastaisen lääkinnän lainmukaisuutta tai oikeasuhtaisuutta taikka lääkinnän lopettamista tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen arvioitavaksi. Valtio velvoitettiin HO:n tuomitseman 5 000 euron korvauksen asemesta suorittamaan A:lle korvauksena perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta 3 000 euroa. - Uutiset
28.11.2023 13.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Puutteita vaikeavammaisen lapsen vammaispalvelujen järjestämisessäApulaisoikeuskanslerin sijainen totesi Kaarinan kaupungin vammaispalvelujen menetelleen lainvastaisesti vaikeavammaisen lapsen vammaispalvelujen järjestämisessä. Hän saattoi käsityksensä kyseiset palvelut hoitaakseen saaneen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tietoon. - Uutiset
28.11.2023 11.50
EUT: Uskonnollisten tunnusmerkkien käyttö työpaikalla: julkishallinto voi päättää kieltää tällaisten tunnusmerkkien käytön kaikilta työntekijöiltäänKansalliset tuomioistuimet tutkivat, voidaanko toteutetuilla toimenpiteillä sovittaa yhteen uskonnon vapaus ja kyseisen kiellon perustana olevat oikeutetut tavoitteet. - Uutiset
28.11.2023 11.30
Hallinto-oikeus hylkäsi yksityishenkilöiden valitukset: Kuntien terveysvalvontajaosto oli voinut kieltää parveketupakoinnin asunto-osakeyhtiössä ilman henkilökohtaista kohtuusharkintaaHallinto-oikeus piti selvitettynä, että tupakansavua voi taloyhtiössä tupakkalain 79 §:ssä tarkoitetulla tavalla kulkeutua parvekkeilta niiden sijainti huomioon ottaen toisille parvekkeille tai tuloilmaventtiilien kautta huoneistojen sisätiloihin useammin kuin poikkeuksellisesti. Tupakointikielto on näissä tilanteissa määrättävä. Lisäksi oikeuskäytännössä (KHO 2021:162) on katsottu, että tupakointikiellon määräämisen edellytykseksi ei ole säädetty tupakoitsijan henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyvää kohtuusharkintaa. (Vailla lainvoimaa 28.11.2023) - Uutiset
28.11.2023 10.59
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Voiko vakuutusyhtiö irtisanoa sairauskuluvakuutuksen?FINEn neuvontaan otetaan yhteyttä toisinaan tilanteissa, joissa asiakkaat ovat saaneet vakuutusyhtiöltään tiedon henkilövakuutuksen, kuten sairauskuluvakuutuksen irtisanomisesta. FINEn saamien yhteydenottojen perusteella kysymyksiä on herännyt muun muassa siitä, onko vakuutusyhtiöllä oikeus toimia näin, mistä asiakas voi saada uuden vakuutuksen ja miten mahdollinen uusi vakuutus kattaa sairauksia, jotka ovat alkaneet irtisanottavan vakuutuksen voimassa ollessa. - Uutiset
28.11.2023 9.44
KHO kumosi HAO:n päätöksen rakennusvalvonta-asiassa: Rakennustyön aloituskokousten pöytäkirjoihin ei sisältynyt myönnettyjen rakennuslupien muuttamista koskevaa muutoksenhakukelpoista päätöstäAsiassa oli ratkaistavana, oliko tuulivoimaloiden rakennustyön aloituskokousten pöytäkirjoihin sisältynyt myönnettyjen rakennuslupien muuttamista koskeva muutoksenhakukelpoinen päätös. Kysymys myös kunnan viranhaltijan esteellisyydestä. - Uutiset
28.11.2023 9.15
KKO: Työaikalaissa säädettyä kanneaikaa ei sovellettu vaatimuksiin, jotka perustuivat siihen, ettei työntekijälle ollut annettu hänelle kertyneitä työehtosopimuksen mukaisia työajan lyhennysvapaitaTyöaikalaissa (605/1996) säädettyä kanneaikaa ei sovellettu vaatimuksiin, jotka perustuivat siihen, että työntekijälle ei ollut annettu hänelle kertyneitä työajan lyhennysvapaita työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla. HO:n tuomio kumottiin. Vrt. KKO:2018:10 KKO:1997:120. - Uutiset
28.11.2023 8.00
EIT:n suuri jaosto: Ammattiyhdistyksen valitus julkisten tapahtumien kieltämisestä Sveitsissä covidin vuoksi oli jätettävä tutkimattaEIT katsoi maanantaina 27.11. antamassaan tuomiossa, ettei valitusta voitu ottaa tutkittavaksi EIS 35 artiklan mukaisesti. - Uutiset
27.11.2023 14.00
Asiakirjapyynnön käsittely ja siihen vastaaminen - apulaisoikeusasiamies antoi Kelalle huomautuksenKun tässä tapauksessa otettiin huomioon julkisuuslain enimmäismääräajan huomattava ylittyminen ja annetun ohjauksen puutteellisuus, AOA antoi Kelalle huomautuksen vastaisen varalle asiassa (kohdassa 3.2) selostetusta lainvastaisesta menettelystä. - Uutiset
27.11.2023 12.20
Valvira: Ammatinharjoittamisoikeutta ei voida myöntää takautuvastiValvira on vastaanottanut ammattioikeushakemuksia, joissa lääketieteen perustutkinnon muussa EU- tai ETA-maassa suorittaneet hakevat täyttä lääkärin ammatinharjoittamisoikeutta takautuvasti valmistumispäivämäärästä alkaen. Ammatinharjoittamisoikeutta ei voida kuitenkaan myöntää takautuvasti. - Uutiset
27.11.2023 10.30
Hovioikeus: Työsopimusta ei näytetty irtisanotun yhtiön edustajalle lähetetyllä ilmoituksella ja samana päivänä tehdyllä Facebook-päivityksellä - käräjäoikeuden tuomio kumottiinTyösuhteen päättäminen on oikeusvaikutuksiltaan merkittävä oikeustoimi. Tämän vuoksi on edellytettävä, että se toteutetaan niin, ettei osapuolten tarkoituksesta päättää työsopimus jää epäselvyyttä. Tämä korostuu myös TSL 9 luvun 4 §:n 1 momentin määräyksessä, jonka mukaan irtisanominen on tehtävä ensisijaisesti henkilökohtaisesti ja vain jollei tämä ole mahdollista, kirjeitse tai sähköisesti. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että epäselvässä tilanteessa toisen osapuolen, erityisesti työnantajan velvollisuus on varmistaa, onko toisen tarkoituksena ollut päättää työsuhde. Asiassa mainitun perusteella yhtiö ei ollut näyttänyt, että kantaja olisi irtisanonut työsuhteensa yhtiön katsomalla tavalla 16.8.2020. Tämän vuoksi oli katsottava, että yhtiö oli päättänyt kantajan työsuhteen maksamalla tälle 16.9.2020 irtisanomisajan palkan yhdeltä kuukaudelta sekä lomakorvauksen työsuhteen päättyessä. (Vailla lainvoimaa 27.11.2023) - Uutiset
27.11.2023 10.21
Oikeuskansleri: Hyvinvointialueen itsehallintoOikeuskanslerin käytettävissä olleen aineiston perustella ei ilmennyt aihetta epäillä, että valtioneuvosto olisi menetellyt lainvastaisesti päättäessään hyvinvointialueen lainanottovaltuuden muuttamisesta. Perustuslakivaliokunnan lausunto huomioon ottaen oikeuskansleri ei katsonut ainakaan tässä asiayhteydessä aiheelliseksi tutkia asiaa enemmälti. - Uutiset
27.11.2023 8.00
Parannuksia teollisuustyöntekijöitä kuljettavien alusten turvallisuuteenTasavallan presidentti vahvisti perjantaina 24.11. ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen tehdyt muutokset ja yleissopimukseen liittyvän teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskevan kansainvälisen turvallisuussäännöstön. Lakimuutokset tulevat voimaan 1. heinäkuuta 2024. - Uutiset
24.11.2023 16.00
Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus pysyy nykyisellään 1.1.2028 astiIäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus nousee nykyisestä vähintään 0,65 työntekijästä asiakasta kohden vähintään 0,7 työntekijään 1.1.2028. Siirtymäaikana kehitetään palvelurakennetta ja tehdään useita sote-henkilöstön saatavuutta parantavia toimia. Lakimuutos tulee voimaan 30. marraskuuta 2023. Tasavallan presidentti vahvisti lain perjantaina 24.11. - Uutiset
24.11.2023 14.37
Perustuslakivaliokunnan lausunto yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisestaPerustuslakivaliokunnan lausunto yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta on valmistunut. Valiokunnan lausunnon mukaan laki voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Lausunto on yksimielinen. Esityksessä ehdotetaan, että asumistukeen vaikuttavien tulojen vaikutusta kiristetään, tukiprosenttia lasketaan ja ansiotulovähennyksestä luovutaan. Asumistuen kuntaryhmitystä ehdotetaan muutettavaksi pääkaupunkiseudulla. Lisäksi yleinen asumistuki omistusasuntoihin ehdotetaan lakkautettavaksi. - Uutiset
24.11.2023 14.29
Syyttäjät ovat hakeneet KKO:lta tuomion purkua osassa Kittilä-kokonaisuuttaSyyttäjät ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta tuomion purkua Kittilän kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa. - Uutiset
24.11.2023 11.00
Hallinto-oikeus kumosi päätöksen virkamiehelle annetusta kirjallisesta varoituksestaTyönantaja oli sinänsä voinut pitää valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitettujen sähköpostiviestien lähettämistä sekä työtoverin läksiäisiä koskevan viestin lähettämistä harkitsemattomana ja myös moitittavana. Kun kuitenkin otettiin huomioon muutoin asiassa sanottu, työnantaja ei ollut voinut päättää antaa valittajalle virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettua kirjallista varoitusta valituksenalaisessa päätöksessä esitetyillä perusteilla. Asiassa ei ollut tullut esille, että työnantaja olisi aikaisemmin kiinnittänyt valittajan huomiota virkatehtävien asianmukaiseen suorittamiseen tai että valittajaa olisi aikaisemmin edes huomautettu virkavelvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Kirjallista varoitusta ei sanotuissa olosuhteissa ollut pidettävä oikeasuhtaisena seuraamuksena valituksenalaisessa päätöksessä yksilöityihin valittajan menettelyihin nähden. (Ei lainvoim. 24.11.2023) - Uutiset
24.11.2023 6.00
Kansainvälisen terveyssäännöstön artikloihin tuli määräaikoja koskevia muutoksiaMaailman terveysjärjestön WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) artikloihin on tullut muutoksia, jotka koskevat sitä, missä määräajassa sopimuksen osapuolten tulee jatkossa hyväksyä, hylätä tai esittää varauma terveyssäännöstön muutoksiin. - Uutiset
23.11.2023 14.26
Kuntakohtaiset sote-rahoituslaskelmat sekä valtionosuuslaskelmat on julkaistuValtiovarainministeriö on julkaissut kuntakohtaiset valtionosuuslaskelmat, jotka liittyvät lopulliseen sote-uudistuksen rahoituksen siirtolaskelmaan. Laskelmat on päivitetty siirtolaskelman tuloksilla sekä valtionosuuksia koskevan hallituksen esityksen toimenpiteillä. Osaksi vuoden 2024 valtionosuuslaskelmaa on tuotu myös ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuoteen 2027 saakka. - Uutiset
23.11.2023 14.02
Hallitus esittää väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen ratifiointiaHallitus antoi torstaina 23.11. eduskunnalle esityksen, jolla hyväksyttäisiin väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehty Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimus ja annettaisiin laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. - Uutiset
23.11.2023 10.00
KHO: Voitiinko palveluasumisen kustannuksia koskeva korvausvaatimus hyväksyä hallintoriitamenettelyssä ajalta, jonka osalta hakijaa ei ollut hallintopäätöksellä pidetty vaikeavammaisena palveluasumisen suhteenKHO totesi, että kysymys A:n vaikeavammaisuudesta suhteessa palveluasumiseen oli ratkaistu ja tullutkin ratkaista viranhaltijan hallintopäätöksellä. Koska A ei ollut hakenut muutosta päätökseen, se oli tullut lainvoimaiseksi. Hallintoriitamenettelyssä ei voitu tutkia sitä, olisiko A:lle tullut myöntää palveluasuminen jo ennen 1.1.2019. Tähän nähden A:n vaatimus saada kustannusten korvausta kyseisen palvelun hankkimisesta ennen 1.1.2019 oli hylättävä perusteettomana. - Uutiset
23.11.2023 9.30
KKO: Työtapaturmasta aiheutuneesta pysyvästä haitasta maksettava haittaraha oli riittävä korvaus ja erillistä lisäkorvausta vahingonkorvauslain nojalla ei tullut määrätäKorkein oikeus katsoi, että A:n oikeutta lisäkorvaukseen oli arvioitava vertaamalla hänelle maksettavan haittarahan pääoma-arvoa siihen pysyvän haitan kertakorvaukseen, joka vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten mukaisesti olisi tullut määrätä. Kun vertailun tuloksena haittaraha katsottiin riittäväksi korvaukseksi pysyvästä haitasta, A:n vaatimus hylättiin. - Uutiset
23.11.2023 6.50
MMM vastaa Turkiseläinten Kasvattajille: Ruokaviraston toimet turkistarhoilla ovat välttämättömiä ihmisten suojelemiseksiMaa-ja metsätalousministeriö kiistää Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton FIFURin näkemyksen (tiedote 17.11.2023), että turkiseläimissä esiintyvän lintuinfluenssan hävittämistoimenpiteet olisivat kohtuuttomia ja ylimitoitettuja. - Uutiset
22.11.2023 11.35
Työtuomioistuin: Työntekijöillä oli oikeus palkallisiin työajan lyhennysvapaisiin osasairauspäivärahajaksojen työpäiviltäToisenlainen tulkinta olisi ollut pakottavan lainsäädännön vastainen. Kysymys myös saatavan erääntymisajankohdasta ja vanhentumisesta. (Ks. myös TT 2001:52, TT 2004:77 ja TT 2007:73.) - Uutiset
21.11.2023 13.20
Apulaisoikeusasiamies: Sosiaalihuollon palvelujen järjestäminen, palvelusuunnittelu ja päätöksentekoKantelija arvosteli ex-miehensä (jälj. päämies) valtuuttamana asiamiehenä A:n kaupungin sosiaalitoimen menettelyä kotihoidon ja muiden tukipalvelujen järjestämistä koskevassa asiassa. Kantelukirjoituksen mukaan päämies (synt. 1952) vammautui vuonna 2020 useamman aivoinfarktin johdosta ja hän tarvitsee runsaasti apua päivittäisissä toimissaan. AOA saattoi A:n kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tietoon asiassa (kohdassa 3.2) esittämänsä käsityksen laiminlyönnistä ja viivästyksestä päätöksenteossa. Lisäksi AOA kiinnitti yleisesti sosiaalitoimen huomiota asiassa kohdassa 3.3 erityistä tukea tarvitsevasta henkilöstä ja omatyöntekijästä todettuun. - Uutiset
21.11.2023 11.20
EIT: Ne bis in idem -periaatetta ei loukattuAsia koski hallinnollisen sakon määräämistä kotihoitajana työskennelleelle sairaanhoitajalle (valittaja) siitä, että hän oli vuosina 2005 ja 2006 vaatinut korvausta pakollisesta sairausvakuutuksesta ja etuusjärjestelmästä hoitopalveluista, joita hän ei ollut tarjonnut tai jotka eivät olleet Belgian lainsäädännön mukaisia. - Uutiset
21.11.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Kelan tulisi voida tuottaa asiakaspalvelijoiden käyttöön sellaista tietoa, jonka avulla he voivat antaa asiakkaille laissa edellytetyn mukaisia käsittelyaika-arvioitaKantelija arvosteli hakemuksensa käsittelyaikaa Kelassa. Kantelija kertoi Kelaan 22.11.2022 toimittamansa nuoren kuntoutusrahahakemuksen käsittelyn olleen edelleen kesken kantelun laatimishetkellä. Lisäksi kantelija oli tyytymätön Kelasta puhelimitse saamaansa asiakaspalveluun. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.3 ja 3.4) esittämänsä käsitykset kantelijan kuntoutusraha-asian käsittelyn aiheettomasta viivästymisestä, tiedusteluun vastaamatta jättämisestä ja käsittelyaika-arvion antamatta jättämisestä Kelan tietoon. - Uutiset
20.11.2023 11.55
Vierashuoneessa KM, YTM, projektipäällikkö Riikka Nopanen, KM, erityisasiantuntija Annika Salonen ja OTT, dos., turvallisuuspäällikkö Henri Rikander: Kouluilla on merkittävä rooli nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen ennaltaehkäisyssäLapsen oikeuksien viikolla edistetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Vuoden 2023 lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja katujengien ennaltaehkäisyn merkitystä. - Uutiset
20.11.2023 11.00
Haastatteluun kutsuminen ja ansiovertailu: Hallinto-oikeus kumosi virkavalinnasta tehdyn päätöksen virheellisessä järjestyksessä syntyneenä - vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylättiinMaininta siitä, että haastatteluun oli valittu hakijat, joiden koulutus ja työkokemus olivat vastanneet hakemusten perusteella parhaiten hakuilmoituksessa mainittuja hakukriteerejä, ei ollut riittävä perustelu valinnoille. Hakijoista, joita ei ollut kutsuttu haastatteluun, esitetty selvitys ei sisältänyt sellaista asianmukaista ansiovertailua, jossa hakijoiden ansioituneisuutta olisi arvioitu soveltaen PL 125 §:n 2 momentissa tarkoitettuja yleisiä virkanimitysperusteita. Tullin valvontaosaston johtajan päätöksestä ei ilmennyt, millä perusteella haastatteluun kutsutut hakijat oli valittu, miten hakijoita on tosiasiassa vertailtu keskenään ja minkä vuoksi virkaan valittua hakijaa oli pidetty PL 125 §:n 2 momentissa säädettyjen yleisten virkanimitysperusteiden perusteella ansioituneimpana kysymyksessä olevaan tulliylitarkastajan virkaan. Asiakirjoista ilmenevä valintamenettely ei myöskään kokonaisuutena osoittanut, että hakijoita olisi menettelyn kuluessa tosiasiallisesti vertailtu keskenään. Oikeudenkäynnin ei voitu katsoa tuomioistuimen vastuulla olevasta syystä viivästyneen vuodella. (Ei lainvoim. 20.11.2023) - Uutiset
17.11.2023 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Lapsiperheen toimeentulon turvaaminenAOA katsoi Kelan laiminlyöneen velvollisuutensa käsitellä kantelijan lapsilisähakemus ilman aiheetonta viivytystä. Kantelijan lapsilisähakemus oli vireillä lähes 7 kuukautta ennen väliaikaisen päätöksen antamista. Kyse oli yksinhuoltajaperheestä, jossa on vuosina 2021 ja 2022 syntyneet lapset. Kantelija joutui hakemaan viimesijaista tukea eli perustoimeentulotukea ensisijaisten etuuksin käsittelyn viivästyessä. Toimeentulotukihakemusten käsittelyn osalta Kela myönsi toimineensa toimeentulotukilain 14 c §:n vastaisesti, kun se ei ollut pyytänyt kantelijalta yksilöityä lisäselvitystä määräaikaan mennessä, ennen kuin se 9.8.2022 hylkäsi kantelijan hakemuksen puuttuvan lisäselvityksen vuoksi. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2.2 ja 3.2.4) esittämänsä käsitykset Kelan menettelystä sen tietoon. - Uutiset
17.11.2023 15.00
AVI: Lainsäädäntö haltuun – terminaalien sekä jakelu- ja logistiikkakeskusten työturvallisuus kuntoonTyösuojeluviranomaisen valvontahavaintojen mukaan yhteisillä työpaikolla on työturvallisuudessa puutteita. Terminaalit sekä jakelu- ja logistiikkakeskukset ovat useiden eri yritysten ja toimijoiden yhteisiä työpaikkoja, joiden yhteisen työturvallisuuden minimiehtoja määrittävää lainsäädäntöä työnantajat tuntevat valitettavan heikosti. Esimerkiksi työturvallisuutta parantava tiedonkulku ontuu usein työpaikalla. - Uutiset
17.11.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Turvaamistoimi ja kilpailukieltosopimuksen rikkominen – KKO:2023:83Turvaamistoimihakemuksissa on enenevästi arvioitu työoikeudellisia tilanteita työtaisteluista työsopimusten päättämiseen. Tässä tuomiossa oli kyse työsuhteen päättymisen jälkeen tapahtuneesta rikkomuksesta. Turvaamistoimihakemuksista uhkaa tulla juridisten innovaatioiden oiva lähde. Näyttää olevan mahdollista keksiä sille koko ajan lisää uusia työoikeudellisia käyttötilanteita. Perinteisesti työoikeudellisiin kysymyksiin on puututtu kolmikantaisesti valmistellulla työlainsäädännöllä. Nyt uhkana on uusi yleisten tuomioistuinten turvaamistoimipäätöksillään kehittämä työoikeudellinen sääntelyjärjestelmä. - Uutiset
17.11.2023 11.00
Hovioikeus: Äiti oli tahallaan laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia 2-4 -vuotiaan tyttärensä hammashoidosta - sakot ja korvausvelvollisuus pahoinpitelystäToisin kuin syytteen hylännyt käräjäoikeus HO katsoi äidin syyllistyneen ensisijaisen rangaistusvaatimuksen mukaiseen pahoinpitelyyn. Äidin laiminlyönnistä ei ollut aiheutunut lapselle pysyvää haittaa. Ottaen huomioon syyksi luetun teon vahingollisuus ja vaarallisuus ja siitä ilmenevä äidin syyllisyys, oli oikeudenmukaisena rangaistuksena teosta pidettävä 80 ps sakkorangaistusta. HO piti oikeudenmukaisena korvauksena asianomistajalle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta äidin myöntämää 2.000 euroa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 17.11.2023) - Uutiset
16.11.2023 14.06
Sairausvakuutusmaksut pienenevät vuonna 2024Valtioneuvosto on vahvistanut sairausvakuutusmaksujen maksuprosentit vuodelle 2024. - Uutiset
16.11.2023 14.06
Euroopan komission Suomen edustusto: Rikkomispäätökset – Komissiolta Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessaEuroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan marraskuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Komissio kehottaa Suomea ja kuutta muuta jäsenvaltiota saattamaan lapsia koskevia menettelytakeita rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevat EU:n säännöt kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöään. - Uutiset
16.11.2023 12.00
Rakennuselementit kaatuivat työntekijän päälle – maatalousyrittäjälle sakkoja työturvallisuusrikoksesta- Työnantajan on huolehdittava työntekijöiden turvallisuudesta kaikissa työtehtävissä, eli myös niissä, jotka eivät kuulu työnantajan ydinliiketoimintaan, huomauttaa työsuojelun lakimies Reeta Holmi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. - Uutiset
16.11.2023 9.09
Lapset eivät saa riittävästi tietoa omista oikeuksistaan – SOS-Lapsikylän somejuristi auttaa lapsia tuntemaan oikeutensa paremminLapsilla ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia saada tietoa oikeuksistaan. Suomea asiasta on huomauttanut myös YK:n lapsen oikeuksien komitea. SOS-Lapsikylän uusi hanke LakiApuu jakaa tietoa lapsen oikeuksista suoraan lapsille ja auttaa kehittämään lastensuojelun palvelujärjestelmiä. - Uutiset
16.11.2023 7.00
Komissio ehdottaa osaajia koskevia uusia toimenpiteitä kriittiseen työvoimapulaan puuttumiseksiKomissio esitti keskiviikkona 15.11. osaajien liikkuvuutta koskevassa paketissa joukon uusia aloitteita, joilla on tarkoitus lisätä EU:n houkuttelevuutta EU:n ulkopuolelta tulevien osaajien kannalta ja helpottaa liikkuvuutta EU:ssa. - Uutiset
15.11.2023 15.18
Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Syyttämättä jättäminen, poliisirikos, virkarikos, tarkoituksettomuus, vähäisyys - Uutiset
15.11.2023 14.00
Työtapaturmasta tuulivoimalan ovikappaleen valmistuksessa päiväsakkoja ja yhteisösakkoaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää työnantajan velvollisuutta valvoa turvallisten työtapojen noudattamista ja velvollisuutta perehdyttää työntekijät riittävällä tavalla tehtäviinsä. Lisäksi nostotyössä on huolehdittava muun ohella tarkoitukseen sopivien nostoapuvälineiden valitsemisesta ja niiden kunnon ja merkintöjen tarkastamisesta ennen käyttöä. - Uutiset
15.11.2023 12.35
KKV: Lasten sijaishuollossa hyödynnettävässä Lasteri-tietopohjassa ei ole kyse kilpailuneutraliteettisääntelyssä tarkoitetusta taloudellisesta toiminnasta – kunnilla on laaja harkintavalta lakisääteisten palveluidensa tuottamistavastaKilpailu- ja kuluttajavirasto katsoi päätöksessään, että lastensuojelun sijaishuoltoyksiköiden tiedot yhdistävässä Lasteri-tietopohjassa ja sen tarjoamisessa ei ollut kyse taloudellisesta toiminnasta, johon sovellettaisiin kilpailulain kilpailuneutraliteettisäännöksiä. Päätös linjaa kilpailuneutraliteettisääntelyn soveltamista toimintaan, joka liittyy kiinteästi viranomaisen toimivaltuuksiin ja erityislainsäädännössä määriteltyihin julkisen sektorin järjestämisvastuulle kuuluviin palveluihin. - Uutiset
15.11.2023 11.40
Vuokratyönantajan edustaja lähetti asiattomia ja vähemmistöryhmiä kohtaan vihamielisiä viestejä työntekijöille – sakkoja työturvallisuusrikoksestaHelsingin käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 14.11. vuokratyöyrityksen myynti- ja rekrytointijohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineen työnantajan edustajan 70 päiväsakon suuruiseen yhteiseen sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, viestintärauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta. Vaatimus vuokratyöyhtiön tuomitsemisesta yhteisösakkoon hylättiin. Käräjäoikeuden mukaan laissa säädetyt edellytykset yhteisösakolle eivät kaikilta osin täyttyneet, koska työnantajan edustajan toiminta ei voinut edistää yhtiön tavoitteita. (Vailla lainvoimaa 15.11.2023) - Uutiset
14.11.2023 14.30
Valvira: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat saavat omavalvontasuunnitelmaa koskevan määräyksenOmavalvonnan lakiperusta vahvistuu, kun laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta eli niin sanottu sote-valvontalaki tulee voimaan vuoden 2024 alussa. Laki velvoittaa julkisia ja yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajia laatimaan ja julkaisemaan palveluyksikkökohtaisen omavalvontasuunnitelman. Valvira valmistelee sote-valvontalain perusteella määräyksen omavalvontasuunnitelman laatimisesta, sisällöstä ja seurannasta. Määräykseen pyydetään vielä lausuntoja, ja se annetaan vuoden 2024 alussa. - Uutiset
14.11.2023 14.10
Hovioikeus: Työntekijän työnantajalle maksettavaksi määrättyjä oikeudenkäyntikuluja työsuhteen päättämisriidassa ei tarvinnut kohtuullistaaK oli käräjäoikeudessa hävinnyt yhtiötä vastaan nostamansa työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevan riita-asian. Käräjäoikeus oli velvoittanut K:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 21.150 euroa täysimääräisesti. Asiassa oli valituksen perusteella kysymys siitä, oliko K oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a tai b §:n nojalla vapautettava velvollisuudesta korvata yhtiön oikeudenkäyntikulut tai tuliko niiden määrää kohtuullistaa. (Vailla lainvoimaa 14.11.2023) - Uutiset
14.11.2023 11.45
Hovioikeus: Liikennevakuutuskorvaus ja rikastumiskielto – oliko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus vähentää vakuutetun työeläkkeet liikennevakuutuksesta maksettavasta ansionmenetyskorvauksestaValituksen perusteella hovioikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus vähentää L:n työeläkkeet liikennevakuutuksesta maksettavasta ansionmenetyskorvauksesta vai olisiko vähentäminen ollut L:n väittämin tavoin tehtävissä ainoastaan työeläkejärjestelmässä. Hovioikeus totesi, että valituksen perusteena ei ollut vedottu vakuutusyhtiön vuosia jatkuneeseen käytäntöön eläkkeen maksamisessa ja siihen perustuvaan luottamuksen suojaan eikä käräjäoikeuden ratkaisu ollut näiltä osin hovioikeuden tutkittavana. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin siinä oli katsottu, että vakuutusyhtiön menettelylle, jolla korvauksen määrää oli laskettu, ei ollut estettä. (Vailla lainvoimaa 14.11.2023) - Uutiset
14.11.2023 10.30
Lapsiasiavaltuutetun toimisto: Terveys ja lapsen oikeudet Teoksen tarkoituksena on tuottaa tietoa ja herättää yhteiskunnallista keskustelua lapsen oikeudesta terveyteen. Kirjassa kysytään, miten eri tavoin terveyteen liittyvät kysymykset koskettavat lapsia ja lapsen oikeuksia. Teoksessa kootaan yhteen eri alojen asiantuntijoiden puheenvuoroja terveydestä ja lapsen oikeuksista siten, että lasten omat näkemykset saavat erityisen paljon tilaa. - Uutiset
13.11.2023 17.00
Apulaisoikeusasiamies: Kipupoliklinikan menettelytavat ja hoitosopimuksetAOA saattoi asiassa (kohdissa 3.3.2 ja 3.4.6) esittämänsäi käsitykset Pohjois-Savon hyvinvointialueen tietoon. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulla olleiden terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu on siirtynyt 1.1.2023 Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Tässä tarkoituksessa AOA lähetti sille jäljennöksen päätöksestään. - Uutiset
13.11.2023 16.00
Selvitys pohjoismaista työvoimapalvelumallia koskevan lainsäädännön kehittämistarpeistaSelvityksessä esitetään arvio lainsäädännöstä sekä useita kehittämisehdotuksia. Selvitys ei koske lainsäädännön sisällöllistä kehittämistä. - Uutiset
13.11.2023 15.30
Apulaisoikeusasiamies: Päätöksen tiedoksianto ja kohtelu lastensuojelussa - Uutiset
13.11.2023 15.05
Poliisiammattikorkeakoulu: Work Help Finland -sovellus apuna ihmiskaupan torjunnassa 26 kielelläTyöperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjunta edellyttää, että ulkomaiset työntekijät saavat tietoa Suomessa työskentelystä omalla äidinkielellään. Suomeen saapuville ja maassa oleville ulkomaisille työntekijöille on tuotettu Work Help Finland -mobiilisovellus, joka kokoaa yhteen työntekijän oikeudet, velvollisuudet ja avuntarjoajat Suomessa. Sovellus tarjoaa tietopaketin ja keskeisiä yhteystietoja kaikkiaan 26 kielellä. - Uutiset
13.11.2023 14.41
Luonnoksesta hallituksen esityksesi eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta sekä luonnoksesta varhaiskasvatuksen yksityisen palveluntuottajan lupa- ja ilmoitusmenettelyyn kuuluvista liitteistä voi lausua viimeistään 1. joulukuuta 2023Esityksessä ehdotetaan muun muassa muutettavaksi varhaiskasvatuksen lupaviranomaisen tiedonsaantioikeuksia, jotta lupaviranomainen voisi hankkia muilta viranomaisilta välttämättömiä tietoja yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleisten edellytysten täyttymisen arviointia ja valvontaa varten sekä lupahakemuksen käsittelemiseksi. Lupaviranomainen voisi hankkia tarvitsemiaan tietoja esimerkiksi Harmaan talouden selvitysyksikön tuottamien velvoitteidenhoitoselvitysten avulla ja muista viranomaisrekistereistä. Sekä lakimuutosten että asetusmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian vuoden 2024 alussa. - Uutiset
13.11.2023 14.00
Tapaturma muovilistan katkaisulinjastolla – sakot toimitusjohtajalleLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi muoviteollisuuden alan yrityksen toimitusjohtajan kahdenkymmenen päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi syyttäjä vaati yhtiölle tuomittavaksi 30 000 euron yhteisösakkoa, mutta käräjäoikeus jätti sakon tuomitsematta perustuen yhtiön laajamittaisiin toimenpiteisiin työturvallisuuden edistämiseksi. (Vailla lainvoimaa 13.11.2023) - Uutiset
13.11.2023 9.25
KKO: Entisen työnanajan vaatimus työsopimuksen kilpailukieltoehdon vastaisen toiminnan kieltämisestä voitiin tutkia (ään.)Ratkaisussa oli kysymys turvaamistoimihakemuksen tutkimisesta asiassa, joka koski työsopimuksen kilpailukieltoehdon vastaisen toiminnan kieltämistä. - Uutiset
13.11.2023 9.15
KHO: Leskeltä ei voitu asiakasmaksulain säännösten nojalla periä hänen puolisonsa terveydenhuollon asiakasmaksujaAvioliittolain elatusvelvollisuutta ja velkavastuuta koskeva sääntely ei antanut perustetta sille, että sairaanhoitopiiri voisi suoraan ilman tuomiota tai päätöstä periä maksamatta olevat asiakasmaksut leskeltä. - Uutiset
13.11.2023 8.00
Väitös: Urheiluvalmentajien työsuojelua on mahdollista parantaa työnantajalähtöisillä ja lainsäädännöllisillä keinoillaOTM, MuM Liisa Reunamäen työoikeuden alan väitöskirja tarkastetaan 27.11.2023 yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa. - Uutiset
10.11.2023 16.00
Viinien pakkausmerkintöihin muutoksia 8.12.20238. joulukuuta 2023 jälkeen tuotettuihin viineihin sekä muun muassa kuohuviineihin ja hiilihapotettuihin viineihin tulee lisätä etiketteihin ravintoarvoilmoitus ja ainesosaluettelo. Nämä voidaan esittää myös sähköisessä muodossa, esimerkiksi QR-koodin avulla. Merkinnät ovat pakollisia pakkausmerkintöjä, joten niiden täytyy olla suomeksi ja ruotsiksi. - Uutiset
10.11.2023 15.20
Hallinto-oikeus: Poliisilaitos oli voinut peruuttaa henkilön järjestyksenvalvojaksi hyväksymisen hänen tekemien rikosten vuoksi - Uutiset
10.11.2023 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Lapsen sijoittaminen, yhteydenpito ja vaatimuksiin vastaaminenAOA saattoi asiassa (kohdissa 3.1, 3.2, 3.4 ja 3.5) esittämänsä käsitykset hyvinvointialueen tietoon. - Uutiset
10.11.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Rikokseen syyllistyminen vapaa-ajalla työsuhteen päättämisperusteenaLojaliteettiperiaatteen mukaan työnantajan on lähtökohtaisesti aina otettava työsuhteessa huomioon myös työntekijän edut. Tämä tarkoittaa muun ohella sitä, että työnantajan on pyrittävä ylläpitämään työsuhteen jatkuvuutta, jollei työsuhteeseen liittyvä luottamussuhde ole horjunut niin vakavasti, että työnantajalta tällaista ei voida kohtuudella edellyttää. Jos työntekijän rikoksen tai rikkomuksen arvioidaan horjuttavan työsuhteeseen liittyvää luottamussuhdetta niin vakavalla tavalla, että työnantajalta ei voida edellyttää sopimussuhteen jatkamista, työnantajalla ei ole edes muun työn tarjoamisvelvollisuutta. Tällöin työsuhde voidaan päättää myös työntekijän vapaalla tapahtuneen lojaliteettia vaarantaneen menettelyn johdosta. - Uutiset
10.11.2023 8.00
Ravintola-alan yrittäjälle yli 30 000 euron uhkasakot työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistä - hallinto-oikeus hylkäsi yrittäjän valituksenHAO hylkäsi valituksen, jossa ravintola-alan yrittäjä vaati työsuojeluviranomaisen tekemän päätöksen kumoamista ja 21 000 euron suuruisen uhkasakon tuomitsemisesta luopumista. Uhkasakko liittyi työterveyshuollon järjestämistä, työvuoroluetteloita ja työaikakirjanpitoa koskeviin laiminlyönteihin. (Ei lainvoim. 10.11.2023) - Uutiset
9.11.2023 14.05
Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2024 on vahvistettuSTM on vahvistanut vuoden 2024 työeläkevakuutusmaksut. Vuonna 2024 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 24,81 prosenttia palkasta. - Uutiset
9.11.2023 9.33
KHO:n muu päätös: Yhtiön hakemus hallinto-oikeuden välipäätöksen purkamiseksi ja siihen liittyvä turkiseläinten lopettamispäätöksen täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus oli jätettävä tutkimattaRuokaviraston päätöksen viipymättömällä täytäntöönpanolla pyritään suojaamaan eläimiä ja ihmisiä lintuinfluenssan leviämiseltä. Kun otettiin huomioon asian laatu ja hakijayhtiön taloudellista asemaa turvaava eläintautilain sääntely, asiassa ei esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta purkuhakemus olisi poikkeuksellisesti tutkittava. - Uutiset
9.11.2023 8.00
VATT:n tutkimus: Suojaosa lisäsi työttömyyden aikaista työntekoa, muttei edistänyt kokoaikaista työllistymistäSatunnaista ja osa-aikaista työtä tekevien työttömien osuus kasvoi huomattavasti, kun työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat otettiin käyttöön. Yksittäisillä aloilla, kuten palvelualoilla ja terveydenhuollossa, työttömyyden aikainen työskentely yleistyi selvästi. Suojaosilla ei kuitenkaan ole ollut merkittävää vaikutusta työllistymiseen kokoaikaisesti. - Uutiset
8.11.2023 16.00
TEM käynnistää työmarkkinajärjestöille suunnatun laajan lausuntokierroksen sovittelujärjestelmää koskevasta hallitusohjelmakirjauksesta ja Suomen työmarkkinamallin kehittämisestäLausuntokierros kestää kaksi kuukautta ja päättyy 8.1.2024. Lausuntokierroksen jälkeen työministeri kutsuu työmarkkinaosapuolet uudelleen koolle käymään läpi saatua lausuntopalautetta ja mahdollisia osapuolten välisiä neuvotteluja. - Uutiset
8.11.2023 12.50
Virastoarvioinnit Tuomioistuinvirastosta, Ulosottolaitoksesta, Liikenne- ja viestintävirastosta, Opetushallituksesta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä VäylävirastostaValtiovarainministeriö julkaisi 8. marraskuuta virastoarvioinnit kuudesta eri virastosta, jotka ovat käyneet lähivuosina läpi merkittäviä uudistuksia. Arvioitavina olivat Liikenne- ja viestintävirasto, Opetushallitus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tuomioistuinvirasto, Ulosottolaitos sekä Väylävirasto. Arviointien tavoitteena on löytää keinoja valtionhallinnon rakenteiden, ohjausjärjestelmien ja toiminnan kehittämiseen. - Uutiset
8.11.2023 9.33
Lakimies 6/2023 -lehti on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa lapsen vangitsemiskynnys esitutkinnassa, rikostuomioiden julkaiseminen avoimesti, de lege ferenda -tutkimus prosessi- ja insolvenssioikeudessa, sosiaalihuollon asiakkaan suostumuksen väärinkäyttö, patenttien arvo ja arvonmääritys sekä äänestäminen tuomioistuimessa ja ratkaisun lopputuloksen selkeys. - Uutiset
8.11.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Tehostetun palveluasumisen asiakasmaksun määräytyminenAOA saattoi asiassa (kohdassa 3.3) esittämänsä käsityksen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän menettelystä virheellisyydestä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tietoon, jolle sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaisesti on 1.1.2023 siirtynyt Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymälle kuulunut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu. - Uutiset
7.11.2023 16.00
Hallinto-oikeus velvoitti kaupungin maksamaan opettajille korvauksia perusteettomista määräaikaisista virkasuhteisiin nimittämisistä1. HAO velvoitti, hakemuksen enemmälti hyläten, kaupungin maksamaan A:lle 6 kk:n palkkaa vastaavan korvauksen
2. HAO velvoitti, hakemuksen enemmälti hyläten, kaupungin maksamaan B:lle 6 kk:n palkkaa vastaavan korvauksen
3. HAO velvoitti, hakemuksen enemmälti hyläten, kaupungin maksamaan C:lle 9 kk:n palkkaa vastaavan korvauksen (Ei lainvoim. 7.11.2023) - Uutiset
7.11.2023 11.37
Oikeus 3/2023 -lehti on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat hyvinvointialueiden suurimmat kaupungit ja arviointimenettelyiden ennakointi, käräjätuomareiden kuunteluosaaminen ja vuorovaikutuksen rakentuminen rikosoikeudenkäynnin etäkuulemistilanteissa, poliisin rekistereissä olevien biometristen ja DNA-tietojen luovuttaminen sekä kestävyyden käsite suomalaisessa oikeustieteellisessä tutkimuksessa. - Uutiset
7.11.2023 10.00
Hallinto-oikeus ei muuttanut Turun 3. apteekin apteekkiluvasta annettuja Fimean päätöksiä - vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä EU-tuomioistuimelta hylättiinAsiassa esitetyn perusteella Fimea oli voinut apteekkilupaa myöntäessään lääkelain 43 b §:ään perustuvan harkintavaltansa puitteissa katsoa, että A:lla oli kokonaisuutena arvioiden valittajaa paremmat edellytykset kysymyksessä olevan apteekkiliikkeen harjoittamiseen, ja myöntää Turun 3. apteekin apteekkiluvan sekä siihen oikeudeksi liitetyn Maaria-Jäkärlän sivuapteekkiluvan A:lle. Fimean päätökset oli perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Fimean päätöksiä ei ollut valituksen johdosta syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 7.11.2023) - Uutiset
7.11.2023 8.20
Työeläkkeiden elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2024 - pienentää vuonna 1962 syntyneiden vuonna 2024 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,308 prosenttiaSTM on vahvistanut työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2024. Elinaikakerroin on 0,94692. Elinaikakertoimen tarkoituksena on rajoittaa elinajan pitenemisestä johtuvaa eläkekustannusten kasvua ja lykätä eläkkeelle siirtymistä. Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1962 syntyneiden vuonna 2024 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,308 prosenttia. Elinaikakerroin vahvistetaan vuosittain. - Uutiset
6.11.2023 13.35
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Moniammatillinen yhteistyö tehostaa lapsiin kohdistuvan väkivallan selvittämistäYli 10.000 lasta joutuu vuosittain pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyn uhriksi Suomessa. Epäily lapseen kohdistuneesta väkivallasta edellyttää viranomaisilta toimivaa yhteistyötä, sillä tilanteissa on huomioitava esitutkinnan lisäksi lapsen suojelun, tuen ja hoidon näkökulmat. Tuoreen tutkimuksen mukaan yhteistyötä varmistava toimintamalli edistää lapsen edun toteutumista viranomaisprosessissa. - Uutiset
6.11.2023 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Sosiaalitoimen menettelyKantelija arvosteli 13.10.2022 vireille tulleessa kantelussa A:n kunnan sosiaalitoimen menettelyä muun muassa kotihoidon, kauppapalvelun ja henkilökohtaisen avun järjestämistä koskevassa asiassa. Kantelukirjoituksen mukaan kantelija oli ajoittain jäänyt ilman ruokaa. Kantelijalle oli kantelukirjoituksen mukaan myönnetty joulukuussa 2021 henkilökohtaista apua, mutta palvelu ei ollut käynnistynyt. Kantelija totesi kantelukirjeeseen liitetyssä kirjoituksessaan, että hänen oli vaikea tietää keneen pitää missäkin asiassa olla yhteydessä, ja koki että häntä pompotellaan ihmiseltä toiselle. - Uutiset
6.11.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Työsopimuksen työaikaehtojen muuttaminen – KKO:2023:76Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, onko työntekijöiden työsopimuksiin sisältynyt sitova työaikamuotoa koskeva ehto, jota työnantajalla ei ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa. - Uutiset
6.11.2023 11.44
Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Juristiuutisissa: Muuntokoulutuksella tuomariksi?Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä oikeusministeriö ovat päättäneet selvittää juristikoulutuksen lisäämistarpeet. - Uutiset
6.11.2023 11.30
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätökset kaupunginlakimiehen viran lakkauttamisesta ja hallintojohtajan viran perustamisesta kaupunginlakimiehen viran tilalleKaupunginhallitus oli ylittänyt toimivaltansa. (Ei lainvoim. 6.11.2023) - Uutiset
6.11.2023 8.25
OM: Koulutushankkeen avulla lisätehoa ilmoittajansuojelulain tavoitteiden saavuttamiseenSyyskuussa 2023 oikeusministeriössä alkoi koulutushanke, jonka päätavoitteena on varmistaa valtakunnallisesti ilmoittajansuojelulain (1171/2022) tavoitteiden toteutuminen mahdollisimman hyvin. Tarkoituksena on, että organisaatiot ymmärtävät lain vähimmäisvaatimukset ja ilmoituksia käsittelevät henkilöt kykenevät suoriutumaan tehtävistään lain mukaisesti. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä työntekijöiden ja kansalaisten tietämystä laista ja ilmoituskanavista. - Uutiset
6.11.2023 8.00
Vuokratyöntekijän käsi osui terään höylän huoltotyössä – sakkorangaistus työnjohtajalle ja tuotantopäällikölle työturvallisuusrikoksesta ja yhtiölle yhteisösakkoLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että työnantajan velvollisuutena on varmistaa, että työntekijä on perehdytetty käyttämään turvallisia työtapoja, vaikka perehdytys olisi delegoitu kokeneemmille työntekijöille. Lisäksi työnantajan velvollisuutena on jatkuvasti valvoa käytössä olevia työtapoja, sekä selvittää työhön mahdollisesti liittyviä riskejä vaaroja, sekä pyrkiä poistamaan niitä. - Uutiset
3.11.2023 15.15
Uusi asetus täsmentäisi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä – asiasta voi lausua 11. tammikuuta 2024 saakkaSosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskevasta asetusluonnoksesta. Lausuntoja asetusluonnoksesta voi antaa 11.1.2024 saakka. Asetus koskee sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöoikeutta asiakastietoon, sosiaali- ja terveydenhuollon välisen luovutusluvan kohdentamista sekä potilastietojen erityissuojausta. Asetus perustuisi 1.1.2024 voimaan tulevaan uuteen lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (asiakastietolaki). - Uutiset
3.11.2023 11.25
Potilasvakuutuskeskus: Potilasasiamies, potilasasiavastaava ja potilasasiakirjat – uudistus 1. tammikuuta 2024 alkaenHoitopaikassa on potilasta avustava potilasasiamies, joka antaa potilaalle tietoa tämän oikeuksista ja avustaa tarvittaessa potilasta muistutuksen, kantelun tai vahinkoilmoituksen tekemisessä. Potilasasiamies ei ole Potilasvakuutuskeskuksen työntekijä eikä edustaja. Potilasasiamiehen yhteystiedot saa hoitopaikasta. Myös hoitopaikan sosiaalityöntekijöiltä saa tietoja potilasvakuutuksesta. - Uutiset
3.11.2023 10.38
Työtuomioistuin: Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmat - Uutiset
3.11.2023 10.08
Pohjoismaiden neuvoston suositus: Pohjoismaiden ministerineuvoston on vahvistettava toimia, joilla torjutaan parisuhdetappoja ja lähisuhdeväkivaltaaKäytännössä Pohjoismaiden tulisi sopia yhtenäisistä määritelmistä ja tilastointikäytännöistä. Näin kuuluu Pohjoismaiden neuvoston hyväksymä suositus. - Uutiset
3.11.2023 8.08
Hallitus esittää muutoksia opintotukilakiinHallitus esittää muutoksia opintotukilakiin. Esityksen tarkoituksena on päätoimisen opiskelun edellytysten turvaaminen. Opintorahan huoltajakorotukseen tehtäisiin tasokorotus, mikä parantaisi lasta huoltavien opiskelijoiden taloudellisia edellytyksiä päätoimiseen opiskeluun. Lasta huoltavalle opiskelijalle maksettava opintoraha olisi 1.1.2024 alkaen yhteensä 421,01 euroa kuukaudessa. Lisäksi opintolainan valtiontakauksen kuukausikohtaisia määriä korotettaisiin opintotuen riittävyyden turvaamiseksi. Opintolainan valtiontakauksen määrää korotettaisiin 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa Suomessa opiskelevalla ja 800 eurosta 1.000 euroon kuukaudessa ulkomailla opiskelevalla opiskelijalla. Alle 18-vuotiaiden valtiontakauksen määrä nousisi 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa. - Uutiset
2.11.2023 12.02
AVI: Vauhti Speed Oy:lle ja sen toimitusjohtajalle käräjäoikeuden tuomio työturvallisuusrikoksestaPohjois-Savon käräjäoikeus on 1.11.2023 tuominnut Joensuussa toimineen suksivoidetehtaan Vauhti Speed Oy:n ja sen toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiin, koska yhtiössä oli laiminlyöty tehdä riittävän järjestelmällinen kemikaalien riskien arviointi, laatia yksityiskohtaiset kirjalliset työnopastusohjeet ja antaa työntekijöille riittävä opastus kemikaalien aiheuttamilta vaaroilta suojautumiseksi. - Uutiset
1.11.2023 14.20
Ruokavirasto: Lintuinfluenssan tartuntavyöhyke lakkautetaanRuokavirasto lakkauttaa lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi kesällä perustetun tartuntavyöhykkeen laajennuksineen. Samalla puretaan tartuntavyöhykkeellä noudatettavana olleet tautisuojausmääräykset. Lakkautuspäätöstä puoltaa luonnonlintujen tautitilanteen laantuminen ja jo toteutunut lintujen syysmuutto. Päätös tulee voimaan 8. marraskuuta 2023. - Uutiset
1.11.2023 10.13
Apulaisoikeuskansleri: Menettely tuomarinimityksessäOikeuskanslerinvirastossa tehtävässä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin esittelyn esittelyasiakirjojen tarkastuksessa kävi ilmi, että tuomarinimityksen viranhakuilmoituksessa ilmoitettu hakuaika oli tulkinnanvarainen sen suhteen, täyttikö se virkamieslain vaatimukset. Asiassa oli kysymys siitä, miten lasketaan virkamieslain mukainen vähimmäishakuaika ja onko sitä laskettaessa poikettava säädettyjen määräaikojen laskemisesta annetusta laista. - Uutiset
1.11.2023 8.32
A1-todistukset lähetetään jatkossa Suomi.fi-palveluunHenkilöasiakkaat, joilla on Suomi.fi-viestit käytössä, saavat 31.10.2023 alkaen A1-todistuksen Eläketurvakeskuksesta Suomi.fi-palveluun. - Uutiset
1.11.2023 8.30
Kahta ravintolaa pyörittäneelle ex-pariskunnalle vankeusrangaistukset – työntekijöihin kohdistui ihmiskauppaa ja kiskonnantapaista työsyrjintääHelsingin käräjäoikeus tuomitsi naiselle 2 vuotta ja yhden kuukauden ehdotonta vankeutta. Miehen tuomio aleni hänen myötävaikutettuaan rikoksen selvittämiseen ja hänelle tuomittiin 1 vuosi ja 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. (Vailla lainvoimaa 1.11.2023) - Uutiset
31.10.2023 15.15
Hovioikeus: Televalvontalupa voitiin myöntää poliisille, kun kohteen todennäköisestä kuolemasta esitettiin luotettava selvitysPoliisi oli pyytänyt televalvontalupaa kuolemansyyn selvittämiseksi tilanteessa, jossa poliisitutkinnan lähtökohtana ei ollut ollut löydetty ruumis. Poliisi oli tutkintansa aikana päätynyt siihen, että A:n oli täytynyt kuolla ja ruumis oli tuntemattomassa paikassa. Poliisi ei kuitenkaan epäillyt, että A olisi kuollut rikoksen seurauksena.
Hovioikeus katsoi, että poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentissa tarkoitettu televalvontalupa voitiin myöntää myös silloin, kun salaisen tiedonhankintakeinon kohteen ruumista ei ollut löydetty ja hakija ei pystynyt osoittamaan kohteen kuolemaa täysin varmaksi. Hakijan oli kuitenkin esitettävä kohteen kuolemasta muu luotettava selvitys. Tuomioistuimen oli ratkaisua tehdessään arvioitava tapauskohtaisesti, oliko esitetyn selvityksen valossa erittäin todennäköistä, että salaisen tiedonhankintakeinon kohteena oleva henkilö oli kuollut. Arvioinnissa oli lisäksi otettava erityisesti huomioon se, ettei kysymyksessä olevaa salaista tiedonhankintakeinoa ollut tarkoitettu käytettäväksi omasta tahdostaan kadonneiden henkilöiden etsintäkeinoksi. (Vailla lainvoimaa 31.10.2023) - Uutiset
31.10.2023 15.00
Syrjintäkanne ei ollut miltään osin vanhentunut - koulunkäyntiavustajana ja koulunkäynnin ohjaajana työskennellyttä ei ollut kohdeltu epäsuotuisemalla tavalla kuin muita kaupungin työntekijöitäNäin ollen KO:lla ei ollut edellytyksiä päätellä, että kantaja olisi joutunut irtisanoutumaan kaupungin menettelystä johtuvasta syystä. Kantajan kanne oli näin ollen hylättävä. Perusteita yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen tuomitsemiselle ei ollut. Kantaja oli velvoitettu maksamaan kaupungille oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle ei ollut perusteita. HO ei myöntänyt kantajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 31.10.2023)