Nuorisorikollisuus yhteiskunnassa

Ilmiönä nuorisorikollisuus on monisyinen ja koko yhteiskuntaa läpileikkaava haaste, joka riippuu monista yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä seikoista. Myös Valtioneuvosto on tunnistanut nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisen vakavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Hallitusohjelmassa todetaan, että kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee. Nuorten syrjäytyminen ja pahoinvoinnin kasvu ovat yhteiskuntamme suurimpia haasteita.

Hallitusohjelman pohjalta on oikeusministeriö asettanut työryhmän valmistelemaan nuoriso- ja jengirikollisuuden vastaista toimenpideohjelmaa. Ohjelman tulee valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen valtioneuvosto tekee toimenpideohjelmasta periaatepäätöksen.

Oikeusministeriön asettama työryhmä (VN/32847/2022) on jo aiemmin tunnistanut toistuvan ja vakavan nuorisorikollisuuden aukkokohtia ja jatkokehittämistarpeita (OM 2023:30). Näitä ovat viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja yhteistyön helpottaminen, tiedolla johtaminen sekä tutkimuksen ja alueellisen työn kehittäminen. Tiedolla johtamisen tarve ilmenee mm. siten, että syyskuun 2023 lopussa Suomen poliisin ylijohto antoi tehtävänannon laatia kansallinen nuorisorikollisuusanalyysi.

Yhteiskunnallisena uhkana syrjäytyminen ja pahoinvointi eivät kuitenkaan ole uusia ilmiöitä. Kun katsomme taaksepäin sisäisen turvallisuuden ohjelmia vuosilta 2004-2008-2012 voidaan havaita, että keskeisin sisäistä turvallisuutta uhkaava tekijä on niissäkin ollut juuri syrjäytyminen. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee se, että syrjäytyneisyys tulee näkyväksi vasta kun se yhdistyy rikollisuuteen.

Hallitusohjelman yksi tavoite on katkaista nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntyminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustusta koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin jo vuodesta 2009 alkaen. Tämän avustuksen lisäksi on vuoden 2023 lisätalousarviossa päätetty lisämäärärahasta toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi. Käytännössä tämä on tarkoittanut 3,5 miljoonan euron erityisavustusta, joka on suunnattu toimiin, joilla vahvistetaan ja tuetaan toimenpiteitä nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi. Erityisavustus on myönnetty opetuksenjärjestäjille eli pääosin kunnille.

Nuorten tekemä rikollisuus

Rikosten tekeminen on vahvassa yhteydessä nuoreen ikään ja rikollisuuden esiintyvyys on yleensä huipussaan myöhään murrosiässä. Suomessa alle 21-vuotiaat vastaavat noin viidesosasta kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista, ja ikäryhmän kokoon suhteutettuna nuoret tekevät muita ikäryhmiä enemmän rikoksia (Saarikkomäki ym. 2018). Alle 21- vuotiaiden nuorten yleisimmät rikosnimikkeet ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja näpistys (Sutela 2023). Useimmat nuoret lopettavat rikosten teon iän myötä ja vain harva on rikosaktiivinen enää aikuisiässä.

Nuorisorikollisuus on Suomessa vähentynyt sekä tehtyjen rikosilmoitusten että kyselytutkimusten perusteella noudattaen kehittyneiden maiden Crime Drop -ilmiötä (Pitkänen ym. 2022). Toisaalta on havaittavissa selkeitä merkkejä polarisaatiosta: niillä, joilla menee huonosti, menee huonosti monella elämän osa-alueella. Vakavasti käytösoireilevien nuorten tilanne on muuttunut huonompaan suuntaan. Tässä marginaaliryhmässä rikoksia tehdään entistä enemmän.

Keskusrikospoliisin selvityksen (2020) mukaan nuorten väkivaltarikollisuus vähentyi 2010-luvun alkupuolella, mutta vuoden 2015 jälkeen alaikäisten, erityisesti alle 15-vuotiaiden rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi. Tilastollinen tarkastelu osoitti, että sekä ryöstö- että pahoinpitelyrikoksissa ikäryhmän kokoon suhteutettuna ja myös täysi-ikäisiin verrattuna alaikäisten epäiltyjen henkilöiden määrä on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Ryöstörikoksissa aiemmin epäillyt henkilöt olivat käytännössä 14–17 -vuotiaita, mutta viime vuosien aikana epäiltyjen joukkoon mukaan on tullut yhä nuorempia, erityisesti 11–13 -vuotiaita epäiltyjä (Rikander ym. 2023).

Kouluikäiset ovat nuorista suurin ikäryhmä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten asianomistajista, kun taas täysi-ikäistyneet ovat omaisuusrikoksissa suurin ikäryhmä. Alaikäisten tekemät rikokset kohdistuvat pääasiassa toisiin alaikäisiin henkilöihin ja tapahtuvat usein kouluympäristössä. Kouluikäisten rikosepäilyistä valtaosa, yli 90 prosenttia, on ollut suomen kansalaisten tekemiä. Suuria eroja ei eri rikollisuuslajeissakaan ole havaittavissa (Sutela 2023).

Syrjäytyminen aiheuttaa rikollisuutta – rikollisuus aiheuttaa syrjäytymistä

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin sekä Demos Helsingin tekemän raportin (2023) mukaan syrjäytymisellä on yhteys turvallisuusongelmiin: Rikokset ja onnettomuudet kasautuvat pienituloiselle sekä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevalle väestölle. Erityisesti vakavien ja toistuvien rikosten tekeminen ja myös rikosten ja onnettomuuksien uhriksi joutuminen ovat yhteydessä sosioekonomiseen huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Pienituloisten perheiden lasten hyvinvointivaje kasvaa Suomessa. Pelastakaa lapset ry:n kyselyyn vastanneista 12–18 -vuotiaista lapsista noin kolmannes oli kokenut hyvinvointinsa heikoksi ja elämänsä epävakaaksi (Lapsen ääni 2022). Toimeentulon ongelmat, työttömyys ja matala koulutus ovat merkittäviä syrjäytymisen riskitekijöitä (VNK 2021:48). Perheessä koettu syrjäytyminen luonnollisesti vaikuttaa myös lapsiin. Syrjäytyminen voi näkyä esimerkiksi siten, että tietyltä asuinalueelta ei enää liikuta kaupungin keskustaan, vaan elämänpiiri kapenee vain muutamiin kilometreihin asunnosta (Rikander 2021).

Sisäministeriön toteuttamasta turvallisuustutkimuksesta (2023) ilmenee, että turvallisuuden tunne ja luottamus turvallisuusviranomaisiin rakentuu ja jakautuu hyvin eri tavoin erilaisten ihmisten välillä. Suomalaisten turvallisuuden tunne on heikentynyt 14 prosenttiyksiköllä viime vuoden mittauksesta ollen mittaushistorian alhaisin. Matalan turvallisuuden tunteen omaavat erottuvat myös madaltuneessa luottamussuhteessaan turvallisuusviranomaisiin.

Katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan kokee 13 % suomalaisista ja alle 30-vuotiaista miehistä 25% ja naisista 23% kertoo, kokevansa katkeruutta yhteiskunnalle. Jatkuvasti katkeruutta kokee alle 30-vuotiaista miehistä 10%. Myös asenteet väkivallan käyttämiseen ovat muuttuneet. Suomalaisista 10 % sanoo, että jossain tapauksissa on hyväksyttävää ajaa omia tavoitteita väkivaltaa käyttäen. Alle 30-vuotiaat miehet, joista 26% (+5 %-yksikköä) kertoo, että joissakin tapauksissa on hyväksyttävää ajaa omia tavoitteita väkivaltaa käyttäen.

Hyvinvointiyhteiskunnan yhtenäisyyden kannalta tulokset ovat huolestuttavia ja asenteiden voidaan kuvata olevan osa syrjäytymisprosessia. Syrjäytyminen on elämänkulussa etenevä moniulotteinen prosessi, joka liittyy kulttuurisiin, terveydellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Kun nuori jää yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle, riski radikalisoitumiselle, ääriliikkeiden voimistumiselle ja yleisesti rikollisuudelle kasvaa.

Rikosaktiiviset henkilöt vaikuttavat tavoittelevan jo nuoruudessa suhteellisen alhaisia sosiaalisia asemia. He hakeutuvat heikkoon asemaan, eivät vain ajaudu tai päädy niihin (koulutus ja ammatti). Rikosaktiiviset nuoret valitsevat kavereikseen itsensä kaltaisia, mutta he myös saattavat jäädä toistensa kavereiksi, kun tavalliset nuoret ovat ensin hakeutuneet toistensa kaveriksi (Sutela 2023). Nuoret pyrkivät aktiivisesti erottelemaan rikoksia tekeviä niistä, jotka eivät tee rikoksia. Rikoksia tekevät nuoret päätyvätkin marginaaliin niistä nuorista, jotka eivät tee rikoksia (Kinnunen 2021). Polarisoituminen saattaa voimistaa rikollista käyttäytymistä, sillä ympäristö itsessään suhtautuu positiivisesti rikollisuuteen. Jos ajattelemme, että lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia niin voimme todeta, että nuoren rikoskierre on merkki aikuisten epäonnistumisesta. Tilastojen mukaan nuorista noin 3−10 prosentille on kasaantunut syrjäytymisen riskitekijöitä (THL 2023).

Ilman turvallisuutta ei ole hyvinvointia – ilman hyvinvointia ei ole turvallisuutta

Turvattomuus on kollektiivisen mielikuvituksen, median ja muiden tietolähteiden muovaama mentaalinen kokonaisuus. Turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa se, mistä tietoa saamme. Esimerkiksi katu- ja työpaikkaväkivallan pelko on voimakkaampaa niillä, jotka hankkivat tietonsa vaihtoehtoisista medioista (Näsi ym. 2018).  Pelko mahdollistaa vihaa ja välinpitämättömyyttä ja jäykistää sosiaalista vuorovaikutusta (Tammikko 2019). Rikosuutisointi on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Pahuudesta kirjoittaminen näkyy siten, että terrorismin, väkivaltarikosten ja itsemurhien osuus uutisoinnista on 70 % mutta niiden kuolleisuus on vain 2,7 % (Shen ym. 2018).

Nuorilla rikosuutisoinnin seuraamisen ja rikosten tekemisen välillä on voimakas yhteys. Uutisoinnin saatavuuden kautta kiinnostus rikollisuuteen lisääntyy ja voi tapahtua rikosoppimista sekä asenteellisesti että taktisesti. Nuori voi siten mieltää, että rikollinen toiminta on jopa sallittavuuden piirissä niin, että hän oikeuttaa tekemistään suhteessa muiden rikolliseen käyttäytymiseen. Erityisesti rikosuutisointia seuraavilla pojilla on kohonnut riski väkivalta- ja omaisuusrikoksiin. Lienee mahdollista, että rikoskuvaston kautta myytävistä kulttuurituotteista tulee estetiikan, tyylin ja itseilmaisun väline.

Rikollisuuspelon sivutuotteita ovat kasvava epätasa-arvo ja sosiaalinen marginalisoituminen. Kansalaisten mielikuvilla on myös tilallisia vaikutuksia. Ihmiset välttävät turvattomia ja huonomaineisia alueita, jolloin niistä tulee autioimpia ja entistä turvattomampia.

Katujengeistä

Katujengit eivät ole syntyneet katujengeinä, vaan ne ovat olleet jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän löyhiä kaveriporukoita, kuten moni perinteinen nuorisorikollisuusryhmä. Esimerkiksi Ruotsissa monet katujengit ovat saaneet alkunsa paikallisista rikosaktiivisista nuorisoryhmistä. Katujengillä tarkoitetaan pysyväisluonteista pääasiassa kadulla toimivaa nuorisoryhmää, jonka jäsenille laittomaan toimintaan osallistuminen on osa ryhmäidentiteettiä (Rikander ym. 2023). Poliisihallituksen määritelmän mukaan katujengi on useasta henkilöstä muodostuva pysyväisluonteinen ryhmä, johon kuuluvat henkilöt harjoittavat yhdessä ja toistuvasti rikollista toimintaa, jolla on olennaisia vaikutuksia erityisesti yleisten paikkojen järjestykseen ja turvallisuuteen. Poliisi määrittelee ryhmittymän katujengiksi arviointityökalun avulla.

Katujengin muodostumista ja yksilön siihen liittymistä voi kuvata sosiaalistumisprosessina. Yksilö voi hakea muutosta elämäntilanteeseensa, kun hän kokee jääneenä yhteiskunnassa ja lähiyhteisössään ulkopuoliseksi, tai hänellä on kokemus, ettei häntä kohdata. Nuori voi ajatella olevansa arvoton, tai ettei kukaan ole hänestä itsestään kiinnostunut. Ryhmään liittyminen voi tarjota nuorelle yhteisöllisyyttä, statusta, jännitystä ja merkityksellisyyttä tavalla, jota tavanomaisessa arjessa ei ole saatavilla (Rikander ym. 2023).

Katujengijäsenyyden riskitekijöinä toimivat muun muassa miessukupuoli, maahanmuuttajataustaisuus sekä heikko vanhempien suorittama valvonta. Ehkäiseviä tekijöitä ovat puolestaan korkea itsekontrolli sekä päihteiden käyttämättömyys. On todennäköistä, että nuorilla katujengiläisillä on kavereita ja perheenjäseniä rikollisjengeissä ja he myös viettävät aikaa rikollisryhmien jäsenten kanssa. Myös nuorten vakavan ja jatkuvan rikollisuuden ja myöhempien velka- tai taloudellisten ongelmien välillä on todettu olevan vahva yhteys (Rikander ym. 2023).

Hanketyö nuorten rikollisuuden ja katujengien ehkäisemiseksi

Tampereella syksyllä 2023 alkanut ”Toimenpiteet nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi” -hanketyö on rahoitettu pääosin OKM:n erityisavustuksesta. Hanketyötä tekevät projektipäällikkö ja kouluvalmentaja on palkattu Tampereen kaupungin perusopetukseen.

Hanketyö on käynnistynyt tilannekuvan muodostamisella. Aluksi on pyritty luomaan ymmärrys nuorisorikollisuudesta, jengiytymiskehityksestä sekä koulujen turvallisuustilanteesta. Samalla on hahmoteltu eri ammattiryhmien mahdollisuuksia ja rooleja rikoskäyttäytymiseen vaikuttamisessa. Ajatustyö on pohjautunut REDI-malliin (Vallinkoski ym. 2020). Lähtökohta Vallinkosken ym. kehittämässä radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyyn tarkoitetussa mallissa on ymmärtää oman ammattiryhmän rooli, vastuut ja merkitys osana yhteistä toimintaa. Nuorisojengeillä, katujengeillä ja ekstremistisillä ryhmillä voidaan ajatella olevan useita yhtäläisyyksiä. Näin ollen ennaltaehkäisevän työn näkökulmasta lähtökohtien ja keinojen voidaan olettaa olevan varsin samanlaisia koulujen arjessa.

Kuva 1. Ammattiryhmien rooleista nuorten rikoskäyttäytymiseen vaikuttamisessa (Hästbacka & Haikkola (2019), Benjamin & Vallinkoski (2021) pohjalta)

Hanketyön ensimmäiset ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat keskittyneet perusopetuksen henkilöstön koulutukseen. Keskeistä on lisätä koulun aikuisten asiantuntemusta rikoksilla oireilun ja jengiytymisen taustatekijöistä. Tämä lisää ammattilaisten mahdollisuuksia hahmottaa oman työnsä merkityksellisyyttä ja ainutlaatuisuutta ennaltaehkäisyn kannalta sekä rohkaisee toimimaan ja tekemään oman osansa. Samalla on kannustettu koulun aikuisia keskustelemaan ilmiöstä nuorten kanssa sekä reagoimaan syntyviin huolitilanteisiin. Tutkimusten mukaan nuoret janoavat some-maailman vastapainoksi tosielämän turvallisia keskusteluja aikuisten kanssa. Tilanteita, joissa voi ilman tuomitsemista mittailla ajatuksiaan. Aikuisten tehtävä on luoda turvallisia tiloja keskustelulle. (Benjamin ym.2020, Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma 2019-2023)

Seuraavaksi hanketyössä on tarkoituksena valmistaa materiaalia koulun henkilöstölle puheeksi ottamisen ja ilmiöstä keskustelemisen tueksi. Lisäksi kouluille laaditaan yhtenäiset ohjeet esimerkiksi väkivaltaan puuttumiseksi sekä koulutetaan henkilöstöä toimimaan tilanteissa, joissa oppilas käyttäytyy lainvastaisesti. Hankkeen kouluvalmentaja pilotoi ryhmämuotoisia puuttumisen keinoja kouluilla.

Lopuksi

Nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen kaltaista yhteiskunnallista ongelmaa ei ratkaista yhden ammattiryhmän keinoin. Eri ammattiryhmien roolien ollessa selviä, on toimijoiden mahdollista keskittyä tekemään oma työnsä mahdollisimman vaikuttavasti. Toisaalta samaan aikaan hahmotetaan, että tehokas ennaltaehkäisevä työ on kaikkien toimijoiden yhteinen tehtävä (Benjamin & Vallinkoski 2021).

Tehokkaimmat ratkaisut rikosten varhaiseen ennaltaehkäisyyn ovat pääasiassa muualla kuin poliisin käsissä, esimerkiksi sosiaali-, terveys-, nuoriso- ja koulutuspalveluilla. Koska nuorisoväkivalta ja katujengit saatetaan nähdä jatkumona toisilleen, ja nuori voi teoillaan siirtyä rikollisella polulla eteenpäin, rikoskierteen katkaiseminen on erityisen tärkeää.

Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman väliarvioinnissa (2023) todetaan, että koulutus on lasten hyvinvoinnin, suotuisan tulevaisuuden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta avainasemassa. Turvallinen kasvuympäristö vähentää asuinalueiden eriytymistä, jengiytymistä, vihapuhetta ja väkivaltaista ekstremismiä.

Ensisijaisen tärkeää on nuoren kohtaaminen ja huolen äärelle pysähtyminen riippumatta siitä, millä tavoin nuori oireilee tai mitä syitä huolta aiheuttavan käytöksen taustalta arvioidaan olevan (Benjamin & Vallinkoski, 2021). Perusopetus on parasta ennalta ehkäisyä ja sillä on mahdollisuus tavoittaa koko ikäluokka. Ennalta estävä työ, riskinuorten tunnistaminen ja tukitoimien merkitys onkin poliisin ja koulun henkilökunnan osaamisen keskiössä, jotta nuorten rikollisuuteen pystytään vaikuttamaan ja puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa.

Lue myös

• Henri Rikander Edilexissä