Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Soidensuojeluasetusta muutettiin tuulivoimapuiston voimajohdon rakentamisen mahdollistamiseksi

Valtioneuvoston asetus eräistä valtion omistamille alueille perustetuista soidensuojelualueista annetun asetuksen 3 §:n muuttamisesta 277/2018

Valtioneuvoston asetuksella muutettiin eräistä valtion omistamille alueille perustetuista soidensuojelualueista annetun asetuksen (933/1981, soidensuojeluasetus) 3 §:ää. Pykälässä säädetään poikkeuksista soidensuojeluasetuksessa kiellettyihin toimenpiteisiin. Poikkeusten mukaan sallittuja toimenpiteitä ovat muun muassa toimenpiteet alueella olevien teiden sekä sähkö- ja puhelinlinjojen kunnossapitämiseksi. Ennen muutosta soidensuojeluasetus ei kuitenkaan sallinut uusien voimajohtolinjojen rakentamista suojelualueille. Asetuksen muutoksella mahdollistettiin uuden voimajohtolinjan rakentaminen Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueelle.

Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualue on perustettu lailla eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta soidensuojelualueiksi (676/1981, soidensuojelulaki). Perhon kunnassa sijaitseva, pinta-alaltaan 2439 ha suuruinen soidensuojelualue on perustettu vuonna 1981, ja se on merkittävä kohde soidensuojeluverkostossa. Alue sisältyy Suomen Natura 2000 –verkostoon luontodirektiivin (92/43/ETY) mukaisena erityisten suojelutoimien alueena.

Nykyisin Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen läpi kulkee kaksi 400 kV:n voimajohtolinjaa. Asetuksen muuttamisella mahdollistetaan tuulivoimapuistohankkeeseen kuuluvan uuden 400 kV:n voimajohdon rakentaminen nykyisten voimajohtojen rinnalle. Suunniteltu uusi voimajohto sijoittuu soidensuojelualueelle nykyisten kahden voimajohdon vierelle 1,7 kilometrin matkalta, ja se rakennettaisiin suunnitellun Lestijärven tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Tuulipuistossa tuotettu sähkö on tarkoitus siirtää tuulipuiston alueelle rakennettavalta sähköasemalta eteen päin suojelualueelle rakennettavaa voimajohtolinjaa pitkin. Uuden voimajohdon rakentamista on pidetty välttämättömänä tuulivoimapuiston toteuttamisen kannalta.

Voimajohdon rakentamisen vaikutukset luonnonsuojelualueeseen on arvioitu kattavasti. Hankkeesta on laadittu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994 kumottu, 252/2017 voimassa oleva) mukainen ympäristövaikutusten arviointiselostus vuonna 2015. Hankkeesta on lisäksi laadittu luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi hankkeen vaikutuksista Hangasnevan-Säästöpiirinnevan Natura 2000 –alueen luonnonarvoille. Voimajohdon rakentamisen vaikutuksia kokonaisuutena arvioiden päädyttiin siihen, ettei vaikutuksia voida pitää merkittävinä asetuksessa edellytetyt vaikutusten lieventämistoimenpiteet huomioiden. Kokonaisarvioinnissa otettiin huomioon myös muiden sijoittamisvaihtoehtojen puuttuminen sekä Hangasnevan-Säästöpiirinnevan luonnonsuojelualueella jo oleva voimajohto, jonka rinnalle uusi johto rakennettaisiin. Voimajohdon rakentamisen mahdollistamisen ei täten katsottu vaarantavan Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen perustamistarkoitusta.

Soidensuojeluasetus on annettu vanhan luonnonsuojelulain (71/1923) sekä soidensuojelulain 2 §:n 1 momentin ja 5 §:n nojalla. Vuodelta 1981 peräisin olevan soidensuojelulain 2 §:n 1 momentin avoin asetuksenantovaltuus ei täytä perustuslain 80 §:ssä asetuksenantovaltuudelle asetettuja täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia. Tämän vuoksi soidensuojelulain asetuksenantovaltuuden nojalla ei voida suoraan antaa valtioneuvoston asetusta soidensuojeluasetuksen muuttamiseksi. Koska soidensuojeluasetus on aikanaan annettu sekä vuoden 1923 luonnonsuojelulain että soidensuojelulain nojalla, oikeusministeriö on kuitenkin pitänyt mahdollisena tulkintaa, jonka mukaan lainsäätäjän voidaan katsoa tarkoittaneen kyseisten lakien tulevan tulkittaviksi rinnakkaisina ja toisiaan täydentäen.

Voimassa olevan luonnonsuojelulain (1096/1996) 17 a §:n 5 momentin mukaan luonnonsuojelualueiden osalta on mahdollista säätää tien, johdon tai kaapelin rakentamisen sallimisesta aluetta koskevassa perustamisasetuksessa, jos toimenpiteet eivät vaaranna alueen perustamistarkoitusta. Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualuetta koskevaa asetusta muutettiinkin tämän voimassaolevan luonnonsuojelulain säännöksen nojalla.

Soidensuojeluasetuksen muutos tuli voimaan 21.5.2018.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
lisätään eräistä valtion omistamille alueilla perustetuista soidensuojelualueista annetun asetuksen (933/1981) 3 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi asetuksissa 600/1983, 802/1985 ja 531/2012, uusi 4 momentti seuraavasti:

3 §

Sen estämättä, mitä 1 §:ssä säädetään, saadaan Perhon kunnassa sijaitsevan Hangasnevan–Säästöpiirinnevan soidensuojelualueelle rakentaa uusi 400 kV voimajohto nykyisten kahden 400 kV voimajohdon välittömään yhteyteen. Voimajohto on rakennettava ja sitä on ylläpidettävä niin, etteivät toimenpiteet vaaranna soidensuojelualueen luontaista vesitaloutta, kasvillisuutta ja linnustoa.

Selostus:

Pykälään lisättiin uusi 4 momentti, jonka mukaan Perhon kunnassa sijaitsevan Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen läpi kulkevaan johtokanavaan nykyisten kahden 400 kV voimajohtojen rinnalle voidaan rakentaa uusi 400 kV:n voimajohto. Pykälän mukaan voimajohto on rakennettava ja sen ylläpito toteutettava niin, etteivät toimenpiteet vaaranna soidensuojelualueen luontaista vesitaloutta, kasvillisuutta ja linnustoa.

Käytännössä säännöksen mukainen voimajohtojen rakentamistyö tulee toteuttaa siten, että sen aiheuttama vaikutus esimerkiksi alueen puustoon jää mahdollisimman vähäiseksi. Esimerkiksi matalakasvuinen, voimajohtoja ja niiden kunnossapitoa haittaamaton suopuusto tulee jättää ennalleen. Voimajohdon rakentamisen yhteydessä tulee lisäksi huolehtia, että alueella esiintyvä arvokas suoluonto, maisemalliset tekijät ja alueiden linnuston suojelu otetaan mahdollisimman tarkasti huomioon siten, kuin hankkeesta annetut viranomaislausunnot ja Metsähallitus alueen haltijana edellyttävät. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että rakennustyöt suoritetaan talvella maan ollessa roudassa ja lintujen muutto- ja pesintäkauden ulkopuolella.


Tämä asetus tulee voimaan 21 päivänä toukokuuta 2018.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.