Siviilipalvelus
- Uutiset
9.3.2011 15.04
Työryhmä: Siviilipalvelusjärjestelmää on ryhdyttävä kehittämään aktiivisestiKeskiviikkona 9.3.2011 luovutetun työryhmämuistion mukaan siviilipalveluksen tulisi olla vuoteen 2020 mennessä merkittävä julkisen edun mukainen voimavara. Myös naisilla tulisi olla mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus. Palvelusajan pituutta ei olisi tällä hetkellä tarvetta lyhentää. - Uutiset
20.1.2011 12.43
Työelämä ja markkinat 2007–2015 julkaisu ilmestynytTEM:n työelämä- ja markkinaosasto on koonnut yhteen toimialansa hankkeet ja lakimuutokset viimeisen kolmen vuoden ajalta. Työelämä ja markkinat 2007-2015-julkaisussa ennakoidaan lisäksi keväällä alkavaan hallituskauteen mahdollisesti sisältyviä asioita. - Uutiset
8.5.2009 13.09
Asevelvollisten ja siviilipalvelusmiesten työsuhdeturva uudistuuMaanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annettu laki vahvistettiin perjantaina, ja se tulee voimaan 1.8.2009. Uuden lain myötä palvelukseen kutsuttujen työsuhdeturvan säännökset vastaavat pitkälti perhevapaaoikeuksia. - Uutiset
9.4.2009 7.01
EIT: Itävallan laki oli syrjivä salliessaan vapautuksen siviipalveluksesta vain tunnustetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelleEIT:n mukaan valtion tulee antaa jokaiselle uskonnolliselle yhdyskunnalle tilaisuus päästä samaan asemaan hakemuksestaan eivätkä asetetut edellytykset saa olla syrjiviä. EIT piti syrjivänä Itävallan lain säännöstä, jonka mukaan vapautusta siviilipalvelusta voitiin myöntää vain tunnustetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelle. - Uutiset
7.10.2008 13.47
Asevelvollisten ja siviilipalvelusmiesten työsuhdeturva uudistumassaTyö- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu lakiehdotus, jonka tavoitteena on nykyaikaistaa asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annettu laki. Lailla pyritään myös parantamaan palvelukseen määrättävien ja määrättyjen nuorten tiedonsaantioikeuksia, jotta he olisivat nykyistä paremmin tietoisia oikeuksistaan. - Uutiset
21.11.2007 14.20
Puolustusvaliokunta haluaa siviilipalveluksen suorittaville pakollisen kertauskoulutuksenPuolustusvaliokunta esittää lausunnossaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle, että siviilipalvelusta koskevaan lakiehdotukseen lisätään säännös 33 vuorokauden kertauskoulutusvelvoitteesta. Perustuslakivaliokunta puolestaan katsoo, että erityisoloissa siviilipalvelukseen pyrkivän pitää saada valittaa hänen vakaumustaan tutkivan lautakunnan päätöksestä. - Uutiset
2.11.2007 16.11
Työryhmä ehdottaa uudistuksia siviilipalvelukseenSiviilipalveluksen peruskoulutusjakson uudistamista valmistellut työryhmä esittää, että koulutusjakso koostuu jatkossa kaikille yhteisestä peruskoulutusjaksosta sekä kolmesta eri suuntautumisvaihtoehdosta. Työministeriön mukaan koulutuksen uudistamiseen liittyvät käytännön toimenpiteet aloitetaan heti. - Uutiset
18.10.2007 15.30
Uusi siviilipalveluslaki lyhentää palvelusajan 362 vuorokauteenUuden siviilipalveluslain myötä siviilipalveluksen kokonaiskesto lyhenee 33 vuorokaudella 362 vuorokauteen. Siviilipalveluksen peruskoulutuksessa painotettaisiin nykyistä enemmän pelastustoiminnan ja väestönsuojelun valmiuksia sekä yleisiä kansalaisvalmiuksia, kuitenkaan yleissivistävää koulutusta karsimatta. - Uutiset
23.8.2007 12.55
Pääesikunta haluaisi kumota Jehovan todistajien poikkeuslainPääesikunta haluaisi kumota poikkeuslain, joka vapauttaa Jehovan todistajat asevelvollisuudesta. "Ei meillä ole mitään intressiä saada tätä pientä ryhmää suorittamaan palvelusta, mutta laki on syrjivä, se asettaa ikäluokan nuoret epätasa-arvoiseen asemaan ja esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea huomauttaa asiasta joka toinen vuosi", perustelee komentajakapteeni Jyrki Kivelä Pääesikunnasta. - Uutiset
20.8.2007 10.11
Cronberg: Nykyinen ihmisoikeuksien vastainen siviilipalvelusaika lyhyemmäksiTyöministeri Tarja Cronberg (vihr) esittää siviilipalveluksen varsinaista palvelusaikaa lyhennettäväksi kahdella kuukaudella 11 kuukauteen. Lisäksi Cronberg ehdottaa, että siivilipalvelusmiehille alettaisiin järjestää myös pakollisia kertausharjoituksia, jotta palveluksen kokonaisaika ei ratkaisevasti lyhenisi. - Uutiset
6.11.2006 7.02
Enemmistö suomalaisista lyhentäisi siviilipalvelustaEnemmistö suomalaisista eli 54 prosenttia haluaisi lyhentää siviilipalvelusmiesten palvelusaikaa ainakin jonkin verran nykyisestä 13 kuukaudesta. Kolmannes vastanneista (33 %) pitäisi palveluksen pituuden ennallaan ja vain reilu kymmenesosa (12 %) pidentäisi sitä. Tulokset käyvät ilmi Sunnuntaisuomalaisen Suomen Gallupilla teettämästä tutkimuksesta. - Uutiset
24.10.2006 13.15
Työryhmältä esitys siviilipalvelusajan "lyhentämiseksi" - lyhennyksen tilalle kertauskoulutusjaksoSiviilipalveluslainsäädännön uudistamistarpeita pohtinut työryhmä esittää muutosta siviilipalveluksen rakenteeseen. Vastaisuudessa varsinainen palvelusaika olisi 362 vuorokautta nykyisen 395 vuorokauden sijasta ja se koostuisi sisällöllisesti uudistetusta peruskoulutusjaksosta sekä työpalvelusta. Lisäksi palvelusvelvollisia koskisi asepalveluksen kertausharjoituksia vastaava kertauskoulutusjakso, jonka pituus olisi enimmillään 33 vuorokautta. Siviilipalveluksen kokonaiskesto säilyisi siten ennallaan 395 vuorokaudessa. - Uutiset
13.10.2006 13.20
Esitys asevelvollisuuslaiksi annettiinAsevelvollisuuslaki perustuu jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen. Uuden lain myötä asevelvollisia voidaan määrätä myös virka-aputehtäviin ja poikkeuksellisesti palvelukseen suuronnettomuustilanteissa tai muissa vakavissa tilanteissa. Palvelusaikojen osalta vähäisiä muutoksia tehdään aseettoman palvelusaikaan. - Uutiset
18.9.2006 12.26
Puolustusvoimain komentaja Kaskeala lyhentäisi siviilipalvelusaikaaPuolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala esittää, että siviilipalvelus lyhennettäisiin 12 kuukauden varusmiespalveluksen pituiseksi. Siviilipalveluksen on tuettava yhteiskuntamme turvallisuuden vahvistamista, eikä sitä pitäisi kokea rangaistuksena. Kaskealan mukaan Puolustusvoimien supistumisesta huolimatta Suomi tarvitsee yleisen asevelvollisuuden. - Uutiset
6.4.2006 14.45
KKO:n ratkaisu siviilipalvelusrikosta koskevassa asiassaKKO:2006:31Oikeus siviilipalvelusrikosta koskevan rikosilmoituksen tekemiseen oli siviilipalvelusmiehen palveluspaikassa sillä, jolle siviilipalveluslain 19 §:n mukaan kuului siviilipalvelusmiehen valvonta ja kurinpito. - Uutiset
27.1.2006 6.34
KKO:n ratkaisu siviilipalvelusrikosta koskevassa asiassaKKO:2006:8Siviilipalvelusmiestä ei voitu tuomita rangaistukseen siviilipalvelusrikoksesta sellaisten tekojen perusteella, joista hänelle oli siviilipalveluslain nojalla jo aikaisemmin määrätty kurinpitorangaistus. - Uutiset
17.6.2005 10.00
Hallituksen enemmistö ei suostu edelleenkään noudattamaan ihmisoikeuksia siviilipalvelusasiassaSiviilipalvelusajan lyhentäminen ei näytä toteutuvan vielä tälläkään hallituskaudella. Työministeri Tarja Filatov ei ota asiaa enää esille, koska se ei menisi läpi hallituksessa. Siviilipalvelusajan lyhentäminen ei kuulu myöskään hallitusohjelmaan. - Uutiset
19.5.2005 15.32
Apulaisoikeusasiamies: Kotiutuneiden siviilipalvelusmiesten terveystietojen luovuttaminen puolustusvoimille ei perustu lakiinApulaisoikeusasiamiehen mukaan työministeriön 15.5.2001 antaman ohjeen kohta 7 ja nykyinen siviilipalvelusmiesten kotiuttamisvaiheessa tapahtuva terveystietojen luovuttaminen puolustusvoimille ei perustu lakiin. - Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutSiviilipalveluksen peruskoulutusjakson uudistamista valmistellut työryhmä: Siviilipalvelus2.11.2007
- Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutSiviilipalveluslakityöryhmä: Ehdotus uudeksi siviilipalveluslaiksi24.10.2006