-
Maahantulo
- Maahanmuuttaja
- Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto
- Uutiset
2.3.2018 12.10
KHO:n ratkaisu määräajan palauttamiskelpoisuudesta perheenyhdistämisasiassaSuomessa pakolaisaseman saanut A haki alaikäisten lastensa huoltajana menetetyn määräajan palauttamista perhesiteeseen perustuvaa oleskelulupaa koskevan hakemuksen tekemiseksi kolmen kuukauden määräajassa kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen tiedoksiannosta. Tällöin oleskeluluvan myöntämiseen ei sovellettaisi toimeentuloedellytystä. Asiassa oli arvioitava, oliko kyseinen määräaika hallintolainkäyttölain 61 §:n nojalla palautettavissa. Määräajan luonnetta arvioitaessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, että Maahanmuuttovirasto voi edelleen poiketa toimeentuloedellytyksestä oleskelulupahakemusta käsitellessään laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Kysymyksessä ei siten ollut hallintolainkäyttölain 61 §:n 1 kohdassa tarkoitettu määräaika eikä liioin muutoksenhakuaika tai sellainen prosessitoimeen tai vastaavaan liittyvä määräaika, jota tarkoitetaan mainitun pykälän 2 tai 3 kohdassa. Näin ollen määräaika ei ollut palauttamiskelpoinen. - Uutiset
8.2.2018 8.35
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen otti kantaa yhteistyökyvyn ja vuorovaikutustaitojen arviointitapaan nimitysmuistiossaHallintolain 45 §:n perusteluvelvoite ja hyvän hallinnon vaatimukset sekä VM:ohje huomioon ottaen nimitysmuistio oli ollut puutteellinen. Muistiossa ei ollut selostettu tasapuolisesti haastateltujen ansioita, sillä vain kantelijan aikaansaavuutta sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja oli arvioitu. Nimitysmuistio ei ollut VM:n ohjeen mukainen, koska siinä ei ollut kuvattu virkasuhteeseen nimitettävien myönteisiä ominaisuuksia, vaan yksittäisen hakijan eli kantelijan niitä ominaisuuksia, joiden perusteella hänen ei ollut katsottu täyttävän ylitarkastajan virkasuhteeseen nimitettävälle asetettuja odotuksia. Maahanmuuttoviraston ei kuitenkaan voitu osoittaa ylittäneen harkintavaltaansa tai käyttäneen sitä väärin. Asiassa ei ollut myöskään havaittavissa viitteitä siitä, että kysymys olisi ollut syrjinnästä. - Uutiset
23.1.2018 13.13
Turvatarkastukset Maahanmuuttovirastossa täydentäisivät jo olemassa olevia turvatoimia – lakiehdotus lausunnoilleMaahanmuuttoviraston turvatoimista on valmisteilla uusi laki. Laissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston käytössä olevissa tiloissa turvatehtävissä työskentelevien turvatarkastajien toimivaltuuksista. Mahdollistamalla turvatarkastusten tekeminen jo ennen asiakastapaamista, suojattaisiin Maahanmuuttovirastossa työskenteleviä henkilöitä erilaisilta vaaratekijöiltä, turvattaisiin työskentelyolosuhteita sekä suojattaisiin viraston omaisuutta. Sisäministeriö lähetti hallituksen esityksen laiksi turvatoimista Maahanmuuttovirastossa lausunnoille 23. tammikuuta. - Uutiset
13.10.2017 10.00
KHO: Valittaja oli esittänyt väärennettyjä asiakirjoja henkilöllisyytensä osoittamiseksi Suomeen tullessaan – kansalaisuutta ei voitu myöntääTapauksessa katsottiin, että Suomen kansalaisuutta hakenut Irakin kansalainen ei ollut selvittänyt henkilöllisyttään luotettavasti eikä myöskään ollut esiintynyt johdonmukaisesti samoilla henkilötiedoilla Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä vaadittavaa kymmentä vuotta. Näin ollen kansalaisuutta ei voitu myöntää valittajalle. (Lyhyt ratkaisuseloste) - Uutiset
14.7.2017 16.00
Maahanmuuttoviraston sähköinen Enter Finland -palvelu työnantajille kehittyy – sähköinen valtuuttaminen käyttöönKesäkuun alussa Enter Finland laajeni koskemaan myös työnantajia, niin että työnantaja voi toimittaa oleskelulupahakemukseen tiedot työstä ja yrityksestään itse, sekä maksaa hakemuksen työntekijänsä puolesta. Nyt palvelun käytettävyyttä on parannettu. 13. heinäkuuta alkaen voi antaa myös jollekin toiselle henkilölle sähköisen valtuuden toimia puolestaan Enter Finlandissa. Valtuutetun ei tarvitse olla saman työnantajan palveluksessa, vaan tämä voi olla kolmannenkin osapuolen edustaja. - Uutiset
19.6.2017 10.25
Nimitysmuistiot olisi tullut toimittaa viivytyksettäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Maahanmuuttoviraston huomiota velvollisuuteen vastata asiakirjapyyntöön ja toimittaa pyydetyt asiakirjat viivytyksettä. - Uutiset
16.6.2017 10.42
AOA Sakslin arvostelee lasten kuulemista ulkomaanedustustoissaApulaisoikeusasiamies Maija Sakslin totesi, ettei hän ole voinut vakuuttua siitä, että lapsen oikeudet, oikeusturva ja lapsen etu toteutuvat perheenyhdistämistä koskevan hakemukseen liittyvissä kuulemisissa Suomen ulkomaanedustustoissa. Apulaisoikeusasiamies selvitti asiaa omana aloitteenaan ja havaitsi ongelmallisia ja virheellisiä menettelytapoja. - Uutiset
12.6.2017 14.05
Oikeusasiamies: Maahanmuuttovirasto menetteli lainvastaisesti ilman huoltajaa saapuneiden kahden alaikäisen turvapaikkahakemuksen käsittelyssäOikeusasiamies katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt perusteita sille, miksi lasten turvapaikkahakemusten käsittely oli kestänyt lähes 17 kuukautta. Maahanmuuttoviraston käsittelyaika oli ollut hyvän hallinnon ja lapsen edun vastainen. - Uutiset
30.5.2017 13.42
Oikeusasiamieheltä moitteita Maahanmuuttovirastolle muun muassa käsittelyajoistaOikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi Maahanmuuttovirastolle huomautuksen käsittelyajasta. Toisessa tapauksessa oikeusasiamies katsoi Maahanmuuttoviraston menetelleen lainvastaisesti turvapaikkahakemuksen peruuttamista ja raukeamispäätöstä koskevassa asiassa. Lisäksi Maahanmuuttoviraston käsittelyaika kantelijan uuden turvapaikkahakemuksen käsittelyssä oli ollut hyvän hallinnon vastainen. - Uutiset
19.5.2017 10.19
KHO:n vuosikirjapäätös menetetyn määräajan palauttamisesta turvapaikka-asiassaKHO totesi, ettei hakija ollut hakemuksessaan esittänyt laillista estettä tai muuta erittäin painavaa syytä, jonka perusteella hänelle olisi tullut palauttaa menetetty määräaika valituksen tekemistä varten. - Uutiset
3.2.2017 12.10
Oikeuskanslerilta moitteet Maahanmuuttovirastolle: Viraston olisi tullut noudattaa voimassa olevaa lakiaOikeuskansleri Jaakko Jonkka arvostelee Maahanmuuttoviraston toimia turvapaikkahakemusten käsittelyssä alkuvuoden 2016 aikana. Viraston ylijohtaja antoi tammikuussa 2016 määräyksen, jonka mukaan virastossa ei tullut kevään aikana käsitellä sellaisia hakemuksia, joihin olisi voinut silloisen lainsäädännön mukaan soveltaa humanitaarisen suojelun perustetta. - Uutiset
23.1.2017 9.00
Oikeusasiamies piti Maahanmuuttoviraston näkemyksiä ja niistä ilmenevää asennetta selvästi hyvän hallinnon vastaisenaKantelija arvosteli kirjeessään Maahanmuuttovirastoa turvapaikkapuhuttelujen järjestämiseen liittyvästä käytännöstä. Kantelun mukaan Maahanmuuttovirasto varaa samalle kellonajalle useita turvapaikkapuhutteluja (ns. ylibuukkaus). Menettely tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakija voi joutua odottamaan oman turvapaikkapuhuttelun alkamista useita tunteja tai se voidaan joutua siirtämään toiselle päivälle. Kantelija tiedusteli, onko turvapaikkapuhuttelun keston rajoittaminen kolmeen tuntiin laillista ja voidaanko varattua aikaa pitää riittävänä ottaen huomioon turvapaikanhakijan oikeusturva. Lisäksi kantelija arvosteli Maahanmuuttoviraston käytäntöä liittyen puhutteluajankohdasta sopimiseen avustajan kanssa. Maahanmuuttovirasto oli asettanut avustajalle sopimattoman ajankohdan siirtämisen edellytykseksi sen, että avustaja voi osoittaa, että avustajan läsnäolo on asiakkaan kohdalla erityisestä syystä tarpeen ja avustajan on mahdotonta saada tilalleen sijaista. Kantelija tiedusteli voiko viranomainen ilmoittaa yksipuolisesti ilman siihen oikeuttavaa lainsäännöstä päättävänsä avustajan käyttöön liittyvistä edellytyksistä ja arvioivan näiden edellytysten täyttymistä. Oikeusasiamies piti Maahanmuuttoviraston näkemyksiä ja niistä ilmenevää asennetta selvästi hyvän hallinnon vastaisena. - Uutiset
12.1.2017 16.00
Maahanmuuttovirastolta uusi palvelu maahanmuuton tilastoista kiinnostuneilleMaahanmuuttovirasto on avannut uuden tilastopalvelun, johon on koottu oleskelulupiin, kansainväliseen suojeluun ja kansalaisuuteen liittyviä hakemus- ja päätöstilastoja sekä maasta poistamiseen liittyviä tilastoja. Palvelu on osoitteessa tilastot.migri.fi ja se on tarjolla suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä. Käyttäjä voi paneutua palvelussa itseään kiinnostaviin tietoihin tekemällä tilastoihin erilaisia rajauksia. Tietoja esimerkiksi oleskelulupaa, turvapaikkaa ja Suomen kansalaisuutta hakeneista sekä heille tehdyistä päätöksistä on nyt aiempia tilastoja tarkemmalla tasolla, myös esimerkiksi iän ja sukupuolen mukaan jaoteltuina. - Uutiset
7.11.2016 11.51
VT Olli Rautsi Pakolaisneuvonnasta: Ulkomaalaislain muutokset heikentävät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ilman asianmukaisia perusteitaSyyskuun alussa 1.9.2016 tuli voimaan laki 12.8.2016/646, jolla hyväksyttiin merkittäviä muutoksia muun muassa ulkomaalaislain muutoksenhakusäännöksiin. Lain myötä ulkomaalaislaki sisältää nykyään hallintolainkäyttölakia tiukemmat säännökset muutoksenhakuajoista asioissa, jotka koskevat kansainvälisen suojelun myöntämistä sekä siitä, mihin asti ulkomaalaisen on mahdollista toimittaa asiassaan hallintotuomioistuimeen lisäselvitystä. Muutokset heikentävät erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Muutosten perustelut eivät vastaa todellisuutta eikä muutoksilla tavoiteltavien säästöjen vaikutusta turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan ole hallituksen esityksessä riittävällä tavalla selvitetty, VT Olli Rautsi Pakolaisneuvonta ry:stä kirjoittaa Edilexin Vierashuoneessa. - Uutiset
30.8.2016 9.00
Maahanmuuttoviraston vastaanottotoiminnassa havaittiin puutteita – virasto ryhtynyt jo toimiinSisäministeriön sisäinen tarkastus on tehnyt tarkastuksen Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskustoimintaan. Tarkastuksen tavoitteena oli saada kokonaiskuva vastaanottotoiminnan sopimuksiin ja talouteen liittyvistä riskeistä. Tarkastuksessa havaittiin puutteita vastaanottotoiminnan sopimuksissa ja talouden seuranta- ja valvontakäytännöissä. Puutteiden taustalla on ennen kaikkea viime syksyn poikkeuksellinen turvapaikanhakijatilanne. Maahanmuuttoviraston mukaan vastaanottotoimintaa alettiin kehittää jo vuoden 2015 lokakuussa. - Uutiset
8.7.2016 9.08
Maahanmuuttovirasto ei kirjoita enää todistuksia turvapaikanhakijan työnteko-oikeudesta – työantaja voi tarkistaa työnteko-oikeuden puhelimitse 11. heinäkuuta alkaenMaahanmuuttovirasto ei enää kirjoita työntekoon oikeuttavia todistuksia turvapaikanhakijoille. Syynä on halu palvella asiakkaita, niin työnantajia kuin työhön haluavia turvapaikanhakijoita entistä nopeammin ja tehokkaammin. Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi viime vuonna lähes kymmenkertaiseksi, ja myös työnteko-oikeudesta kertovia todistuksia on pyydetty huomattavasti aiempaa enemmän. Pyyntöjen käsittelyaika on venynyt usean kuukauden pituiseksi. Maahanmuuttovirasto on etsinyt ratkaisuja jonon purkamiseksi, ja päättänyt luopua todistusten kirjoittamisesta. Jatkossa työnantaja, joka haluaa työllistää Suomessa oleskelevan turvapaikanhakijan, voi tarkistaa viraston tätä tarkoitusta varten avaamasta puhelinnumerosta, onko henkilöllä oikeus tehdä ansiotyötä. - Uutiset
24.5.2016 11.15
KHO:n päätös koskien perhesideperusteisen oleskeluluvan myöntämättä jättämistä oleskeluluvan hakijoiden tultua täysi-ikäisiksi ennen lupa-asian ratkaisemistaAsiassa oli KHO:ssa ratkaistavana, oliko alaikäisille lapsille haettu perhesideperusteinen oleskelulupa voitu jättää myöntämättä ulkomaalaislain 38 §:n 1 momentin nojalla siitä syystä, että oleskeluluvan hakijat olivat tulleet täysi-ikäisiksi ennen asian ratkaisemista Maahanmuuttovirastossa. Huomioon oli otettava saman pykälän 2 momenttiin sisältyvä poikkeussäännös, jonka mukaan oleskelulupaa ei voida kuitenkaan evätä, jos hakemuksen käsittely on merkittävästi viivästynyt hakijasta tai perheenkokoajasta riippumattomasta syystä ja tämä on myötävaikuttanut asian selvittämiseen. KHO:n mukaan, että oleskelulupahakemusten käsittelyn oli katsottava merkittävästi viivästyneen ulkomaalaislain 38 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hakijat ja perheenkokoaja eivät olleet laiminlyöneet velvollisuuttaan myötävaikuttaa asiansa selvittämiseen. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin, ja oleskelulupahakemukset palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
20.10.2015 14.38
Maahanmuuttovirasto: Monien Irakin alueiden turvallisuustilanne lieventynyt – irakilaisten turvapaikkahakemuksissa ratkaisevaa yksilöllinen tilanne, ei lähtöalueMaahanmuuttovirasto on päivittänyt Irak-maalinjauksensa. Selvityksen perusteella monien Irakin alueiden turvallisuustilanne on lieventynyt, mikä vaikuttaa Maahanmuuttoviraston ratkaisuihin turvapaikka-asioissa. Irakin tilanne on edelleen vaikea ja turvallisuustilanteen ohella suuressa osassa maata ovat haasteena muutenkin vaikeat elinolosuhteet. Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan alueita, joiden turvallisuustilanne on lieventynyt viraston edelliseen arvioon verrattuna, ovat erityisesti Babylonin lääni sekä Kirkukin kaupunki. Bagdadissa turvallisuustilanne on edelleen ongelmallinen, mutta kaikkien sieltä tulevien ei voida katsoa olevan henkilökohtaisessa väkivallan vaarassa. - Uutiset
6.10.2015 10.10
KHO:n ratkaisu valitusajasta ulkomaalaisasiassa kun Maahanmuuttoviraston valitusosoitus oli ollut virheellinenHallinto-oikeuden olisi tullut hallintolainkäyttölain 30 §:n 1 momentin nojalla tutkia muutoksenhakijan valitusajan viimeisenä päivänä toimitettu valitus siitä huolimatta, että se oli jätetty sähköpostitse viraston aukioloajan päättymisen jälkeen. Kun huomioon otettiin hallintolainkäyttölain 26 §:n 2 momentti sekä ulkomaalaislain 197 §:n 1 momentti, ei asian arvioinnissa ollut merkitystä sillä, että muutoksenhakija oli toimittanut valituskirjelmänsä valitusosoituksen ohjauksesta poiketen hallinto-oikeudelle Maahanmuuttoviraston sijasta. Hallinto-oikeuden päätös, jolla valitus oli jätetty myöhästyneenä tutkimatta, kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle lainmukaisessa järjestyksessä käsiteltäväksi. - Uutiset
7.9.2015 9.00
Maahanmuuttoviraston ohjeistus turvapaikanhakijoiden kotimajoittajilleMaahanmuuttovirastolta on kysytty paljon mahdollisuudesta majoittaa turvapaikanhakijoita yksityisten ihmisten koteihin. Laki ei estä turvapaikanhakijan majoittamista ja jo tällä hetkellä osa hakijoista saattaa asua tuttavan tai sukulaisen luona. Kotimajoittaminen voi parhaimmillaan edistää suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin oppimista ja ennaltaehkäistä monia mahdollisia sopeutumisongelmia. Maahanmuuttovirasto pyytää kuitenkin yksityismajoittajia huomioimaan tietyt asiat.