Liiketoiminnan siirto
- Uutiset
15.4.2014 8.21
OTT Markku Järvenoja: Liiketoimintakokonaisuus yritysjärjestelyissäLiiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yritysjärjestelydirektiivin ja elinkeinoverolain mukaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön. Liiketoimintakokonaisuuden käsite on keskeinen sekä osittaisjakautumisessa että liiketoimintasiirrossa. Kummassakin yritysjärjestelymuodossa vastaanottavaan yhtiöön siirretään vähintään yksi tai useampi liiketoimintakokonaisuus. OTT, KTM Markku Järvenojan artikkelissa pohditaan liiketoimintakokonaisuuden käsitettä yleisellä tasolla kahdesta näkökulmasta. Ensimmäiseksi pohditaan sitä, miten liiketoimintakokonaisuus määräytyy ja toiseksi sitä, mitä merkitsee siirrettävään toimintakokonaisuuteen liittyvä vaatimus itsenäisesti toimeen tulemisesta. Tulkintakäytäntöä selvitetään KHO:n ja keskusverolautakunnan ratkaisukäytännön sekä EUT:n tuomion asiassa C-43/00 Andersen og Jensen ApS avulla. - Uutiset
13.3.2014 11.51
Prof. Seppo Penttilä: Velvollisuus suorittaa varainsiirtoveroa, kun kunta yhtiöittää toimintojaan - KHO 2014:29Seppo Penttilä tarkastelee Edilex-artikkelissaan KHO:n vuosikirjaratkaisua KHO 2014:29, jossa katsottiin, että kunnan kiinteistö- ja vuokraustoimintaa harjoittavien yhtiöiden osakekantojen siirtoon kunnan kokonaan omistamalle holdingyhtiölle ei voitu soveltaa varainsiirtoverolain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua veronhuojennusta. Lisäksi Penttilä tarkastelee KVL:n ei-lainvoimaista ennakkoratkaisua 8/2014, jossa kunnan satamaliikelaitoksen yhtiöittämiseen liiketoimintasiirrolla ei sovellettu liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä. Penttilä pitää KVL:n päätöksen lopputulosta kyseenalaisena. - Uutiset
5.11.2013 14.37
Martti Nieminen: Verosopimuksen syrjintäkielto edellytti liiketoimintasiirtoa koskevien periaatteiden soveltamista kiinteän toimipaikan yhtiöittämiseen – tappiot eivät kuitenkaan siirtyneetKHO antoi 25. lokakuuta ratkaisun KHO 2013:169, jonka seurauksena verosopimusvaltiosta olevan ulkomaisen yhtiön kiinteä toimipaikka voidaan jatkossa yhtiöittää ilman välittömiä veroseuraamuksia, jos yhtiöittämisessä noudatettava menettely muuten vastaa EVL 52d §:ssä asetettuja vaatimuksia. Ratkaisu merkitsee myös sitä, että OECD:n kommentaarissa esitetyillä tulkintakannanotoilla voi tietyissä olosuhteissa olla ratkaiseva merkitys verosopimusten tulkinnassa, OTM Martti Nieminen kirjoittaa Edilexissä. - Uutiset
28.10.2013 12.00
KHO: Yhdysvaltalaisen Suomen sivuliikkeen suomalaiselle osakeyhtiölle luovutettavien varojen ja velkojen siirtoon sovellettiin EVL:n periaatteitaYhdysvaltalaisen A Inc.:n Suomen sivuliikkeen, joka oli suunnitellut siirtävänsä kaikki varansa, velkansa ja varauksensa perustettavalle suomalaisosakeyhtiölle, joka antaisi A Inc.:lle vastikkeeksi liikkeelle laskemiaan uusia osakkeitaan, suunniteltuun liiketoimintasiirtoon tuli verotuksessa soveltaa EVL 52 d §:stä ilmeneviä periaatteita. KVL:n päätöstä ei muutettu. - Uutiset
26.7.2012 8.19
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu rajat ylittävistä yritysjärjestelyistäEU-tuomioistuin katsoo unkarilaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että toiseen jäsenvaltioon perustetuille yhtiöille tulee antaa sama mahdollisuus yritysjärjestelyihin kuin kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluville yhtiöille. - Uutiset
20.7.2012 13.04
Hallinto-oikeuden ratkaisu eläkerahastolta eläkevakuutusyhtiölle siirrettävien eläkkeiden hoitoon liittyvien tehtävien arvonlisäverostaEnnakkoratkaisupäätöksessä mainitut muut siirtyvät toiminnot kuten eläkepäätöksen pohjana tarvittava lääketieteellinen arviointi ja ammatillisen kuntoutusrahan maksaminen liittyivät olennaisesti siirrettyyn kokonaisuuteen ja olivat siten osa siirrettyä työkyvyttömyyseläkkeitä, vakuutuskorvauksia tai kuntoutusrahaa koskevaa ratkaisutoimintaa. Kysymys oli AVL 44 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta vakuutuspalvelusta, josta ei hakemuksessa mainituissa olosuhteissa tullut suorittaa arvonlisäveroa. - Uutiset
30.11.2011 10.01
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu sähköverkkotoiminnan siirtoa koskevassa asiassaLautakunta katsoi tapauksen olosuhteissa, ja kun otettiin erityisesti huomioon sähkömarkkinalain vaatimukset, että osuuskunnan sähköverkkotoiminta muodosti sellaisen itsenäisen taloudellisen yksikön, jota pidettiin liiketoimintakokonaisuutena. Järjestelyä pidettiin EVL 52d §:ssä tarkoitettuna liiketoimintasiirtona. - Uutiset
8.11.2011 13.11
Keskusverolautakunta: Yleishyödyllisen säätiön kiinteistöomaisuuden siirtoon sovellettiin liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiäKun perustettavaan yhtiöön siirtyi säätiön kiinteistöomaisuuden lisäksi sen harjoittama kiinteistönhallinnointi- ja vuokraustoiminta, luovutettavan toiminnan katsottiin sen laajuus huomioon ottaen muodostavan sellaisen itsenäisesti toimeen tulevan taloudellisen yksikön, jota oli pidettävä EVL 52d §:ssä tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena. Järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä. - Uutiset
23.8.2011 13.05
Hallinto-oikeuden ratkaisu liiketoimintasiirrosta ja varainsiirtoveron huojennuksestaRovaniemen hallinto-oikeus pysytti yritysverotoimiston päätöksen ja katsoi muun muassa, ettei Tilapalvelu-liikelaitos vuokratessaan eri hallintokunnille peruspalvelutuotannossa olevia kiinteistöjä niihin liittyvine korjaus-, huolto- ja puhdistuspalveluineen harjoittanut elinkeinotoimintaa. Sen vuoksi liikelaitoksen yhtiöittämistä ei voitu pitää sellaisena liiketoimintakokonaisuuden luovutuksena, johon voidaan soveltaa varainsiirtoveron huojennusta. - Uutiset
10.5.2011 10.34
Väitös: Yritysjärjestelyt arvonlisäverotuksessaKTL, HM Nina Sainion tutkimus tuo esiin muun muassa niitä yritysjärjestelyihin liittyviä seikkoja, joilla voi olla vaikutusta yritysten arvonlisäverotuksessa. Lisäksi selvitetään arvonlisäverotuksen vaikutuksia järjestelyjen osapuolille erilaisissa yritysjärjestelytilanteissa. - Uutiset
24.2.2010 14.54
KHO:n kaksi ratkaisua osakeyhtiön osittaisjakautumisesta ja verotuksestaKorkein hallinto-oikeus on pohtinut kahdessa tapauksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä osakeyhtiön liiketoimintakokonaisuuksista ja osittaisjakautumisesta. - Uutiset
23.4.2009 9.53
Ulkomailta – Ruotsi: Kamarioikeuden mukaan kunta myi koulunsa liian halvallaRuotsissa tuomioistuin katsoi, että kunta myi lukionsa liian halvalla, kun myyntihinnassa ei otettu huomioon lukion liiketoiminnan arvoa. Myyntihinta perustui koulun kalusteiden ja varastojen arvoon. Samanlainen virhe sattui Tukholman kaupungille sen myydessä omia toimintojaan yksityisille. - Uutiset
22.4.2009 11.21
Verohallinnon uusissa tiedotteista tietoa muun muassa arvonlisäverotuksesta liiketoiminnan loppuessa ja työnantajan vuosi-ilmoituksestaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joiden aiheena on muun muassa arvonlisäverotus liiketoiminnan lopettamis-, yritysjärjestely- ja konkurssitilanteissa, yritysjärjestelytilanteiden arvonlisäverotus, työnantajan vuosi-ilmoituksen täyttö, metsänhoitomaksu vuodelta 2008 sekä työnantajan tuki uudelleentyöllistymiselle. - Uutiset
17.11.2008 13.00
Ulkomailta – Saksa: Saksalaiselta yhtiöltä siirrettävät toiminnot – säännökset tiukentuvatSaksassa hyväksyttiin vuonna 2007 verouudistuspaketti, jonka myötä yhtiöiden verotusta kevennettiin vuoden 2008 alusta. Uusien säännösten perusteella siirrettävät toiminnot arvostetaan toiminnallisena kokonaisuutena. Näin saadaan markkinaehtoinen korvaus, jonka Saksan veroviranomaiset voivat vaatia lisättäväksi saksalaisen yhtiön tuloon. - Uutiset
15.3.2007 10.24
Sisäasiainministeriö: Ulkoistamiseen ja alihankintaan liittyy myös riskejäUlkoistamiseen ja alihankintaan liittyviä tavallisia riskejä ovat muun muassa osaamisen siirtyminen pois yrityksestä, sopimuskumppanin epäluotettavuus sekä se, että ulkoisen toimijan osaamaton toiminta voi haitata liiketoimintaa tai aiheuttaa turvallisuuden pettämisen. Uhkia ei pidä liikaa korostaa, koska ulkoistaminen ja alihankinta tuo yleensä hyötyä liiketoiminnalle, todetaan sisäasiainministeriöstä. - Uutiset
12.12.2006 6.57
ETLA:n katsaus suomalaisyritysten ulkoistuksistaElinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan 2000-luvulla Suomesta on siirtynyt ulkomaille 10.000 - 23.000 työpaikkaa. Vuositasolla siirtymät ulkomaille vastaavat 1,0 - 2,5 % Suomessa vuosittain häviävien työpaikkojen määrästä. Ulkoistuksista suurin osa on suuntautunut Suomeen ja vain pieni osa ulkomaille. Varsinkin tuotantoa on siirtynyt Suomesta ulkomaille, sen sijaan t&k:n siirtymät ovat selvästi harvinaisempia ja lähes 40 % yrityksistä aikoo lisätä t&k-henkilöstöään Suomessa. - Uutiset
20.11.2006 13.36
Pk-yritykset tyytyväisiä ViestinVaihto-ohjelmaan sukupolven- ja omistajanvaihdostilanteissaViestinVaihto-ohjelman arvioinnin tulokset osoittavat, että ohjelmaan osallistuneet yrittäjät ovat tyytyväisiä ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on pk-yritysten sukupolven- ja omistajanvaihdoksiin liittyvien suunnittelu- ja toteuttamisvalmiuksien parantaminen siten, että lopputuloksena on yritystoiminnan jatkuminen onnistuneiden sukupolvenvaihdosten tai muiden liiketoimintasiirtojen kautta. - Uutiset
19.5.2004 12.35
KHO:n päätös arvonlisäverovelvollisuudesta liiketoiminnan luovutuksen yhteydessäKHO 2004 T 1156Arvonlisävero - Poikkeukset myynnin verovelvollisuudesta - Yritysjärjestely - Vähäinen toimintaKun A myi liiketoimintansa B:lle, jonka kalenterivuoden liikevaihto ei ylittänyt vähäisen toiminnan rajaa eikä B ollut hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi välittömästi liiketoiminnan luovuttamisen jälkeen, arvonlisäverolain 62 §:n yritysjärjestelylle säädetyt edellytykset eivät täyttyneet. A:n oli suoritettava luovuttamansa liikkeen käyttöomaisuuden ja varaston myynnistä arvonlisäveroa. - Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2018/57 Elinkeinotulon verotus – Liiketoimintasiirto – Erikoissijoitusrahasto
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2016/60 Liiketoimintasiirto – Kunnan harjoittama vuokraustoiminta – Elinkeinotoiminta