Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KKO velvoitti sijoitustilaisuuden järjestäjän korvaamaan sijoittajalle aiheutuneen 260 000 euron vahingon - sijoituskohteena olleen Lehman Brothers Treasuryn obligaation liikkeeseenlaskijariskiä ei ollut tuotu esille (KKO 2015:93)

Ruohonen, Janne

1.2.2016, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Kirjoittaja käsittelee tapausta KKO 2015:93. Henkilö A oli osallistunut sijoitustilaisuuteen B Oyj:n kutsumana. Tilaisuudessa erään toisen yhtiön toimitusjohtaja oli pitänyt Lehman Brothers Treasury Co B.V:n obligaation markkinointiesittelyn. A oli noin viikkoa myöhemmin sijoittanut obligaatioon 500 000 euroa. Asiakastietolomakkeen mukaan A tavoitteli korkeaa tuotto-odotusta ja oli riskinsietokyvyltään korkeassa luokassa. Esittelytilaisuudessa obligaatiota oli mainostettu pääomaturvattuna, eikä markkinointiesitteessä ollut mainintaa obligaation liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyyteen liittyvästä liikkeeseenlaskijariskistä. Markkinointiesitteessä kuitenkin kehotettiin tutustumaan arvopaperimarkkinalain mukaiseen tarjousesitteeseen, mutta A ei ollut tähän esitteeseen tutustunut. Alle vuoden kuluttua sijoituksen tekemisestä liikkeeseenlaskija meni konkurssiin, ja A menetti osan sijoittamastaan pääomasta. KKO tarkasteli B Oyj:n vahingonkorvausvelvollisuutta punnitsemalla yhtäältä A:n saamia harhaanjohtavia tietoja sijoitustuotteen riskeistä, ja toisaalta A:n omaa laiminlyöntiä selvittää sijoituksen riskejä. KKO:n mukaan tilanteeseen liittyi siinä määrin sopimuksenkaltaisia piirteitä, että B Oyj:n korvausvastuuta tuli arvioida sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla. KKO päätyi siihen, että obligaation markkinointi oli harhaanjohtavaa ja totuudenvastaista, ja velvoitti B Oyj:n korvaamaan A:lle aiheutuneen vahingon, noin 260 000 euroa. Huomionarvoista on erityisesti se, että sijoitustilaisuuden järjestänyt B Oyj katsottiin VAML (495/1989) 9:2:n nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi so-pimuskumppaninsa antamista harhaanjohtavista tiedoista, vaikka B Oyj ei ollut suorassa sopimussuhteessa sijoittaja A:han. (KKO 2015:93; 16.12.2015).

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.