Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Kansallispuistojen muuttuvat merkitykset

Puhakka, Riikka – Rytteri, Teijo

Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja II 2008 s. 103–148
17.7.2009
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan Suomen kansallispuistoja niiden yhteiskunnallisen merkityksen näkökulmasta. Kansallispuistojen perustamista on pidetty tärkeänä sekä alkuperäisen luonnon säilyttämisen että kansallisen identiteetin rakentamisen kannalta, mutta puistoja on myös vastustettu kansantalouden ja paikallisen taloudellisen hyötykäytön näkökulmasta. Toisaalta puistojen perustamisen motiiveissa on tapahtunut muutoksia ja puistoja vastaan esitetyt argumentit ovat muuttuneet. Viime aikoina paikallistasolla on alettu suhtautua myönteisemmin kansallispuistojen perustumiseen. Tavoitteena onkin nostaa esiin kansallispuistojen tulkintojen ja merkitysten historiallinen muuttuminen. Kirjoittajat tulkitsevat kansallispuistoja historiallisten ja yhteiskunnallisten käsitysten ja käytäntöjen tuottamina tiloina. (ET)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.