Uutisten vuosihakemisto, Yritystoiminta 2021
Yritystoiminta 2020 Yritystoiminta 2022
- Uutiset
27.9.2021 10.43
KKO:n ratkaisu lentomatkustajan oikeuksistaLentoyhtiön lento oli peruutettu, ja matkustajat olivat saapuneet korvaavalla lennolla määränpäähän yli vuorokauden viivästyneinä. Matkustajat vaativat noin kahden vuoden kahden kuukauden kuluttua lennon peruuntumisesta lentoyhtiöltä vakiokorvausta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 nojalla.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että säilyttääkseen oikeutensa asetuksen mukaiseen korvaukseen lentomatkustajan on lähtökohtaisesti vedottava lennon peruuntumiseen ja viivästymiseen tai esitettävä korvausvaatimuksensa lentoyhtiölle kohtuullisessa ajassa. Kun lentoyhtiö oli laiminlyönyt lentomatkustajan korvausoikeutta koskevan tiedonantovelvollisuutensa, lentomatkustajien ei kuitenkaan katsottu menettäneen oikeuttaan vaatia korvausta. - Uutiset
27.9.2021 8.35
Uudistettu tieturvallisuusdirektiivi pannaan kansallisesti täytäntöön syksyn 2021 aikana: Lakiesitys maanteiden liikenneturvallisuuden arvioinnista eduskunnalleHallitus antoi eduskunnalle 23. syyskuuta 2021 lakiesityksen, jolla pannaan kansallisesti täytäntöön uudistettu tieturvallisuusdirektiivi. Tavoitteena on laajentaa tieturvallisuuden seurantaa, mikä vähentää tieliikenteen kuolonuhrien ja vakavien onnettomuuksien määrää. Keskeinen muutos on se, että lain soveltamisala laajenee ja yhä suurempi osa väylistä on systemaattisen seurannan piirissä. Nykyisin sääntely koskee Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) teitä, joiden pituus Suomessa on 5.199 kilometriä. Jatkossa säännökset koskisivat Suomessa myös kansallisen pääväyläasetuksen mukaisia maanteiden pääväyliä. Maantieverkosta soveltamisalan mukaista tieverkkoa olisi yhteensä 6.572 kilometriä. - Uutiset
24.9.2021 13.00
Hallitus esittää lakimuutoksia tuotteiden markkinavalvontaanHallitus esittää muutoksia tiettyihin lakeihin, joilla markkinavalvontaa säädellään Suomessa. Lakimuutoksilla päivitetään kansalliset markkinavalvonnan rakenteet vastaamaan EU:n uutta markkinavalvonta-asetusta. Lisäksi tavoitteena on yhdenmukaistaa markkinavalvonnan sääntelyä Suomessa. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2021. Markkinavalvonnalla varmistetaan, että tuotteet eivät vaaranna kuluttajien terveyttä tai turvallisuutta sekä täyttävät niille asetetut vaatimukset. EU:n markkinavalvonta-asetusta sovelletaan yhteensä 70 eri EU-tuotesäädöksen valvontaan, muun muassa hissien, kosmetiikan, lannoitteiden ja lelujen. Asetus pannaan Suomessa täytäntöön vaiheittain eri hallinnonaloilla. - Uutiset
24.9.2021 12.10
Valtioneuvoston kirjelmät eduskunnalle ehdotuksista uudelleen laadituksi energiatehokkuusdirektiiviksi ja uusiutuvan energian säädösten muuttamisestaValtioneuvosto toimitti 23.9.2021 eduskunnalle U-kirjelmän EU:n ehdotuksesta uudelleen laadituksi energiatehokkuusdirektiiviksi (EED). Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa heinäkuussa osana 55-valmiuspakettia. Energiatehokkuusdirektiivin uudistamisen taustalla on Euroopan unionin vihreän kehityksen ohjelma ja tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa ilmastoneutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.
Valtioneuvosto toimitti eduskunnalle myös U-kirjelmän EU:n uusiutuvan energian tavoitteita tiukentavista säädösehdotuksista. Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä koskevan direktiivin (RED II), hallintomalliasetuksen ja polttoaineiden laatudirektiivin muuttamiseksi. Ehdotukset ovat osa laajempaa ilmastopakettia, eli ns. 55-valmiuspakettia. - Uutiset
24.9.2021 10.55
Käräjäoikeus vahvisti vaaditusta 110.955,20 eurosta yrityssaneerauksen selvittäjän palkkioksi ja kulujen korvaukseksi 86.800 euroa – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaOttaen huomioon yhtiön koko, vastuut, liiketoiminnan luonne ja saneerauksen työmäärä sekä tilastojen mukainen vakiintunut palkkiotaso vastaavan kokoisissa saneerauksissa sekä yhtiön ennakkoina ennen 22.4.2020 maksama selvittäjän palkkio ja kulukorvaus, oli 70.000 euron suuruista määrää ilman arvonlisäveroa pidettävä tässä saneerausmenettelyssä kohtuullisena selvittäjän palkkion ja kulukorvauksen yhteismääränä. Hovioikeus ei myöntänyt valittaneelle asianajajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 24.9.2021) - Uutiset
23.9.2021 13.18
Komissiolta Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessaKomissio antoi torstaina 23.9. Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessa. Muistutuksia on kolme, ja ne koskevat kolmen eri EU-säännön puutteellista täytäntöönpanoa - Uutiset
23.9.2021 10.10
KHO:n muu päätös: Hankintalain 136 §:n 2 momentissa säädettyä perustetta hankinnan toteuttamiselle ilman tarjouskilpailua ei ollutVantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja oli tekemällään hankintapäätöksellä päättänyt hankkia ilman tarjouskilpailua Vantaan asiakastietojärjestelmästä (VATJ) Apotti-järjestelmään siirrettävien tietojen poiminnan määrittely-, suunnittelu-, toteutus- ja testaustyön sekä koordinoinnin ja seurannan CGI Suomi Oy:ltä. Korkein hallinto-oikeus katsoi markkinaoikeuden päätöksestä ilmenevin perustein, että hankintalain 136 §:n 2 momentissa säädettyä perustetta hankinnan toteuttamiselle ilman tarjouskilpailua ei ollut. Kaupungin esittämän selvityksen perusteella ei myöskään ollut todettavissa, että hankintalain 40 §:ssä tarkoitettu suorahankintaperuste olisi ollut asiassa käsillä. Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen pääasian osalta ei ollut kaupungin valituksen perusteella aihetta. - Uutiset
23.9.2021 7.49
Selvitys: Julkisia hankintoja koskevaa oikeudenkäyntiä voidaan tehostaaProfessori emerita Leena Halila luovutti 22. syyskuuta selvityksensä julkisiin hankintoihin liittyvien valitusten pitkistä käsittelyajoista kuntaministeri Sirpa Paaterolle. Selvityksessä ehdotetaan, että osa hankintavalituksista säädettäisiin markkinaoikeudessa kiireellisiksi. Lisäksi ehdotetaan, että markkinaoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden toiminnassa kiinnitettäisiin erityistä huomiota prosessinjohtoon ja sen kehittämiseen. Selvityksen tavoitteena oli selvittää valitusprosessien keston kokonaissyitä ja saada ehdotuksia siihen, miten julkisia hankintoja koskevia valitusprosesseja tai niiden käsittelyaikoja voitaisiin lyhentää tuomioistuimissa. - Uutiset
22.9.2021 14.30
Hovioikeus: Käräjäoikeuden määräämää viiden vuoden pituista liiketoimintakieltoa ei ollut aihetta kumota eikä sen kestoa lyhentää - Uutiset
22.9.2021 12.15
Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 4/2021: Hämäräperäisten sähköyhtiöiden aika ei ole vieläkään ohi – tiukemmat toimet tarpeenKuluttaja-asiamiehen uutiskirjeessä 4/2021 varoitetaan hämäräperäisten sähköyhtiöiden viimeaikaisesta toiminnasta. Kirjeessä kerrotaan myös KKV:n aloitteesta sähkömarkkinalain tiukentamiseksi; uusien häiriköiden ujuttautumista markkinoille olisi tärkeä ehkäistä myös lainsäädännön keinoin. - Uutiset
22.9.2021 11.00
Hovioikeus: Asunto-osakeyhtiö oli voinut päättää lisämaan hankinnasta ylimääräisessä yhtiökokouksessa tavallisella enemmistöllä - kaikkien osakkeenomistajien oli rahoitettava hankeOsakkailla katsottiin olleen oikeus moittia yhtiökokouksen päätöstä 2.10.2018.Yhtiökokouksen 2.10.2018 tekemän päätöksen mukaista lisäalueen hankintaa oli pidettävä AOYL 6 luvun 31 §:n mukaisena uudistuksena, joka oli kaikkien osakkeenomistajien rahoitettava ja jota koskevan päätöksen yhtiökokous oli voinut tehdä AOyL 6 luvun 26 §:n nojalla tavallisella enemmistöllä. Osakkaiden valitus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 22.9.2021) - Uutiset
22.9.2021 10.00
KHO: AVI ei ollut voinut hylätä mainitsemillaan perusteilla panostajan pätevyyskirjan uusimista koskevaa hakemustaAVI ei ollut uusinut A:n panostajan pätevyyskirjaa, koska A:n toimittamista työtodistuksista ei ollut käynyt ilmi, että hän olisi pitänyt yllä ammattitaitoaan panostajan työssä viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Panostajalaissa panostajan pätevyyskirjan uusimisen edellytykseksi on asetettu vain kertauskurssin suorittaminen, minkä A oli tehnyt. Sen sijaan panostajalaissa ei ole asetettu panostajan pätevyyskirjan uusimisen edellytykseksi ammattitaidon ylläpitämistä aluehallintoviraston päätöksessä mainitulla tavalla. Kun otettiin huomioon, että elinkeinovapauden rajoituksista on säädettävä lailla ja näiden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, KHO katsoi, ettei AVI ollut voinut hylätä mainitsemillaan perusteilla A:n panostajan pätevyyskirjan uusimista koskevaa hakemusta. - Uutiset
21.9.2021 14.30
Koronapassia koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle - myös tartuntatautilain maahantulosäännösten voimassaolon jatkamista esitetäänHallitus on antanut eduskunnalle esityksen EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisesta käytöstä eli koronapassista. Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi koronatodistusta koskevat säännökset tartuntatautilakiin. Tiistaina 21.9. annettuun hallituksen esitykseen sisältyy myös esitys tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevien maahantulosäännösten jatkamiseksi. - Uutiset
21.9.2021 11.39
Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi, että osakeyhtiön hallituksen varajäsenellä ja omistajan veljellä oli asemavaltuus tehdä irtaimen kauppaaAP:llä ei ollut nimenkirjoitusoikeutta X Oy:ssä, eikä hänen väitetty toimineen yhtiön nimenomaisesti valtuuttamana. AP oli kuitenkin X Oy:n hallituksen varajäsen ja yhtiön omistajan BP:n veli. K:n kertomuksella, jota BP:n ja AP:n kertomukset osittain tukivat, oli selvitetty, että AP oli ennen riidanalaista kauppaa tehnyt kauppoja konkurssipesän kanssa yhtiön puolesta esiintyen. X Oy ei väittänyt, että AP:llä ei olisi ollut oikeutta tehdä mainittuja aiempia kauppoja tai että yhtiö ei olisi vastannut niistä. BP päinvastoin kertoi, että yhtiö oli maksanut kauppahinnat. K kertoi lisäksi, että AP oli vastaavasti menetellen neuvotellut nyt kysymyksessä olevien sähkötarvikkeiden ja hyllyjen kaupasta. Näissä olosuhteissa Y Oy:n konkurssipesän puolesta toimineella K:lla oli ollut oikeus luottaa siihen, että AP:llä oli ollut oikeus toimia X Oy:n puolesta asemavaltuutuksen nojalla. (Vailla lainvoimaa 21.9.2021) - Uutiset
21.9.2021 9.32
Julkisten toimijoiden avattava lähtökohtaisesti julkiset ohjelmointirajapinnat – API-periaatteista voi lausua 15. lokakuuta 2021 saakkaValtiovarainministeriö pyytää lausuntoja ehdotuksesta julkisen hallinnon API-periaatteiksi ja periaatteiden toimeenpanoa tukevista esimerkeistä ja tukimateriaaleista. Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi muun muassa säätää lailla velvoite edellyttää avoimia rajapintoja julkisia tietojärjestelmiä hankittaessa, ellei painavasta syystä muuta johdu. Lähtökohtana on, että julkiset toimijat avaavat julkiset rajapinnat, jos ei ole erityistä syytä pitää niitä suljettuina. - Uutiset
21.9.2021 9.08
Harmaan talouden selvitysyksikön selvitys: Miten joukkosijoituksia saaneet yritykset ovat hoitaneet velvoitteensa – lisääkö riskisijoittaminen myös harmaan talouden riskiä?Riskisijoituksilla rahoitettavaan yritystoimintaan kuuluu elinkaaren alussa olevan yrityksen normaalia suurempi tappiollisen toiminnan ja konkurssin riski. Taloudellisten vaikeuksien on nähty olevan riski myös harmaan talouden esiintymiselle. Heikko talous kiusaakin monen yrityksen toimintaa, mutta havainnot harmaasta taloudesta puuttuvat. Harmaan talouden selvitysyksikkö tarkasteli, miten joukkorahoitusta saaneet yritykset ovat hoitaneet velvoitteensa ja esiintyykö merkkejä harmaasta taloudesta. Taloudelliset vaikeudet tai maksukyvyttömyys eivät sellaisenaan ole harmaata taloutta, mutta ne kasvattavat riskiä siihen, että yrityksissä laiminlyödään tarkoituksellisesti veroihin ja muihin lakisääteisiin maksuihin liittyviä velvoitteita. - Uutiset
21.9.2021 8.23
Kaivoslakityöryhmä käsitteli lakiluonnoksen yritys- ja ympäristövaikutusarvioita – esitysluonnoksesta järjestetään avoin kuulemistilaisuus verkkotilaisuutena 29. syyskuuta 2021Kaivoslain uudistamista tukeva työryhmä kokoontui 17.9.2021. Kokouksen pääaiheena oli hallituksen esitysluonnoksen yleisperustelujen vaikutuksen arvioinnit yritys- ja ympäristövaikutuksista. TEM:n arvion mukaan yritystasolla sääntelytaakka kasvaa vuositasolla noin 300.000 eurolla. Suurimmat taloudelliset vaikutukset liittyvät epäsuoriin kustannuksiin. Alueellisesti vaikutukset kohdistuvat ennen kaikkea Lappiin ja harvaan asutuille seuduille. Esityksessä on myös reilua kilpailua edistäviä tekijöitä. - Uutiset
20.9.2021 16.00
KHO arvioi yhtiön elinkeinotoiminnan verotettavaan tuloon lisättäviä matkakuluja sekä kaluston ja muuhun irtaimeen lisättäviä hankintamenoja toisin kuin Verohallinto ja Verotuksen oikaisulautakuntaYhtiön elinkeinotoiminnan verotettavasta tulosta poistettiin lisätty 36 637,53 euroa. Veronkorotusta ja veronlisäystä alennettiin vastaavassa suhteessa. KHO myönsi yhtiölle valitusluvan ja tutki valituksen myös siltä osin kuin HAO oli hylännyt yhtiön valituksen sillä perusteella, ettei Verohallinnon päätöksellä yhtiön verotettavan tuloon ollut lisätty B:n ja C:n X:n kunnan ja Y:n kunnan välisiin matkakuluihin kohdistuvia kilometrikorvauksia tai muita matkakuluja. HAO:n päätös kumottiin tältä osin. (Julkaisematon 20.9.2021) - Uutiset
20.9.2021 15.30
Autoilijan huomio kiinnittyi hetkellisesti ajoneuvon etuistuimella olleisiin koiranhoitotarvikkeisiin - erimielinen hovioikeus katsoi mopoilijaan törmänneen autoilijan syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen asemasta perusmuotoiseen tekomuotoonAjoneuvo oli törmännyt vastakkaisesta suunnasta mopolla ajaneeseen henkilöön, joka oli saanut törmäyksessä syytteen teonkuvauksessa yksilöidyt vakavat vammat. B:n molemmat reisiluut ja toinen jalkapöytä olivat murtuneet ja B oli saanut lieviä vammoja aivoihin ja keuhkoihin sekä molemmat ajoneuvot ja tiekaide oli vaurioitunut. HO:n enemmistö katsoi, ettei vastaajan menettelyssä ollut kysymys RL 3 luvun 7 §:n 2 momentissa ja 23 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta törkeästä huolimattomuudesta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, että vastaajan menettely oli asiassa kerrotuilla perusteilla kokonaisuutena arvioiden omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle. Vastaaja oli siten syyllistynyt menettelyllään törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. (Vailla lainvoimaa 20.9.2021) - Uutiset
20.9.2021 13.12
Asianajaja Anne Björklund: Hinnanmuutoksen sallittavuudesta hankintasopimuksessaKilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut 6.7.2021 päätöksen, jossa se arvioi hankintasopimuksen muutoksen olennaisuutta ja sitä, oliko asiassa ollut mahdollisuus soveltaa poikkeusperusteita. Valitun tarjoajan kanssa vuonna 2018 palvelun järjestämisessä ilmenneiden ongelmien takia hankintayksikkö on siirtänyt vuonna 2019 hankintasopimuksen alihankintana hankittavaksi sekä muun muassa muuttanut sopimuksen mukaista veloitusta. Alihankintaan siirtymisen jälkeen veloitus on muutettu vastaamaan alihankkijaksi tulleen tarjoajan vuonna 2016 antamia tarjoushintoja. Myös alihankkija on osallistunut tarjouskilpailuun vuonna 2016 omalla tarjouksellaan. - Uutiset
20.9.2021 11.26
Whistleblowing-direktiivi edellyttää organisaatioita perustamaan ilmoituskanavan, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?Whistleblowing-direktiivi teettää organisaatioille lähiaikoina lisätyötä ja kustannuksia. Se kannattaa kuitenkin nähdä ennemmin mahdollisuutena kuin uhkana, sanovat yritysvastuun ja compliancen asiantuntija, OTK Anne Vanhala ja asianajaja Mika Kärkkäinen. EU:n whistleblowing-direktiivin kansallinen lainsäädäntö ilmoituskanavan käyttöönotosta tulee näillä näkymin voimaan joulukuussa 2021. Hallituksen viimeisin lakiesitys oli kuitenkin puutteellinen ja lausuntopalautteessa on esitetty monia täsmennyspyyntöjä, joten lainvalmistelua kannattaa seurata syksyn aikana. - Uutiset
20.9.2021 10.17
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan Pankkilautakunta on antanut vuonna 2021 lähes 20 ratkaisusuositusta verkkourkintatapauksistaValtaosa FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan Pankkilautakunnan käsittelyyn vuosina 2020 ja 2021 tulleista tapauksista on liittynyt kortti- ja pankkitunnustietojen urkintaan verkossa. Vuoden 2021 aikana on annettu lähes 20 ratkaisusuositusta phishing-tapauksissa, joissa asiakkaat ovat erehtyneet asioimaan pankkien verkkosivuilta näyttävillä huijaussivuilla. Myös Microsoftin nimissä tehdyistä huijauksista on annettu useita ratkaisuja. Ratkaisusuosituksia on annettu sekä asiakkaan että pankin eduksi tapauksesta riippuen. - Uutiset
20.9.2021 9.02
Yrityssaatavien perintäkuluja halutaan rajoittaa – työryhmän ehdotuksesta voi lausua 29. lokakuuta 2021 saakkaOikeusministeriön työryhmä ehdottaa perintälakiin muutoksia, joilla rajoitetaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluja. Tarkoituksena on entistä tehokkaammin estää kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen yritysvelallisilta. Perintälaissa on vuoden alusta asti ollut voimassa väliaikaisesti yksityiskohtaiset säännökset muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluista. Tällä on haluttu estää koronavirustilanteen vuoksi maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten taloudellisen ahdingon syveneminen korkeiden perintäkulujen vuoksi. Nyt sääntelystä on tarkoitus tehdä pysyvää. - Uutiset
17.9.2021 14.10
Lainsäädännön arviointineuvosto: Teollisuuden sähköistämistuen kilpailuvaikutuksia arvioitava tarkemmin – tuen tarvetta tulisi harkita tarkkaanLainsäädännön arviointineuvoston mukaan teollisuuden sähköistämistukea koskevassa esityksessä tulisi arvioida tuen tarvetta ja vaikutuksia nykyistä laajemmin. Esityksessä jää osin epäselväksi sähkönhinnan nousun ja tuen suhde. Arviointineuvosto katsoo, että esityksessä on tuotu hyvin esiin tuen todennäköiset hakijamäärät, millä toimialoilla ne toimivat ja tuen hakemisesta aiheutuvia kustannuksia. Yritystuen tarvetta ja vaikutuksia tulisi kuitenkin pohtia laajemmin. - Uutiset
17.9.2021 12.17
Sähköisellä allekirjoituksella saatavissa merkittäviä säästöjäToimenpiteitä, joilla on yli 100 miljoonan euron vaikuttavuus, pidetään kansantaloudellisesti merkittävinä. Yhden tällaisen toimenpiteen puolesta kampanjoitiin kiinteistö- ja rakentamisalalla, kun yhdeksän alan merkittävää toimijaa toteutti yhteistyössä Kynätpois-haastekampanjan. Selvisi, että sähköiseen allekirjoittamiseen siirtyminen olisi kansantaloudellisesti aidosti merkittävää. Vaikuttavuusarvioinnin mukaan koko kiinteistö- ja rakentamisala voisi säästää vuosittain yli 300 miljoonaa euroa allekirjoittamalla asiakirjat sähköisesti. - Uutiset
16.9.2021 10.44
Toisin kun käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksestaHovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi syytteessä kuvattuina yhtiön varojen luovutusajankohtina voinut pitää yhtiön maksukyvyttömyyttä tai sen pahenemista toimenpiteidensä varsin todennäköisenä seurauksena. Syyte kohdassa 1 törkeästä velallisen epärehellisyydestä oli näin ollen hylättävä. Hovioikeus katsoi, ettei tapauksen olosuhteissa liiketapahtumien kirjaamisen laiminlyönti huomioon ottaen liiketoiminnan päättyminen sekä kirjaamattomien tapahtumien määrä ollut niin merkityksellinen, että kirjanpitorikos olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Syyte törkeästä kirjanpitorikoksesta oli näin ollen hylättävä. Kysymys oli siten enintään kirjanpitorikoksesta, jonka syyteoikeus oli vanhentunut 10.1.2018. Koska syyte A:ta vastaan oli nostettu 1.3.2019, syyte kirjanpitorikoksesta kohdassa 2 oli hylättävä vanhentuneena. (Vailla lainvoimaa 16.9.2021) - Uutiset
15.9.2021 16.00
Näyttämättä oli jäänyt, että pihakadulta maantielle kääntynyt autoilija olisi laiminlyönyt velvollisuutensa väistää muuta liikennettä tai että yhteentörmäys moottoripyörään muutoinkaan olisi aiheutunut hänen huolimattomuudestaanToisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. (Vailla lainvoimaa 15.9.2021) - Uutiset
15.9.2021 15.25
Liikenne- ja viestintävirastolta uutta evästeneuvontaaLiikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut uudistettua neuvontaa evästeiden ja muiden palvelun käyttöä kuvaavien tietojen tallentamisesta käyttäjän päätelaitteelle sekä näiden päätelaitteella olevien tietojen käytöstä. Näin Traficom tukee sekä verkkopalvelujen tarjoajia että käyttäjiä evästekäytännöissä ja lainsäädännön soveltamisessa. - Uutiset
15.9.2021 12.00
Suojatietä ylittämässä ollut jalankulkija lensi noin 17 metrin matkan ilmassa auton törmättyä häneen - liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta 70 ps1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 7.10.2018
2. Vammantuottamus 7.10.2018
- 70 päiväsakkoa à 15,00 euroa = 1 050,00 euroa
- Vastaaja velvoitettiin korvaamaan A:lle asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 1 711,20 euroa viivästyskorkoineen (Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty)
- Vastaaja velvoitettiin korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen lunastuskulut 16,25 euroa
- Vastaaja oli velvollinen suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksun 40 euroa - Uutiset
15.9.2021 8.18
Hovioikeus hyväksyi tuomiollaan käräjäoikeuden tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisen törkeydestäKäräjäoikeuden tuomiossa todetuin perustein A oli törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt liikenneturvallisuuden vaatiman pysähtymisvelvollisuuden siten, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. A:n syyksi luettiin syytteen teonkuvauksen mukainen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen on vastaavan kaltaisissa tilanteissa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ollut sovitettavissa noin 60–80 päiväsakon sakkorangaistuksella. A oli kuitenkin tekohetkellä ollut 18-vuotias ja verrattain kokematon kuljettaja. Lisäksi hänen ajonopeutensa oli ollut alhainen ottaen huomioon B:n saamat vammat. Näin ollen oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta teosta oli 60 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 15.9.2021) - Uutiset
15.9.2021 7.50
Vierashuoneessa yritysjuridiikan professori Kari Hoppu: Hyvän kauppatavan arvioinnista elintarvikeketjussaElinkeinoelämän itsesääntelyn merkitys on lisääntynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa merkittävästi. Keskuskauppakamarin yhteyteen perustettiin vuonna 2017 elintarvikeketjun itsesääntelyelin, elintarvikeketjun kauppatapalautakunta. Kauppatapalautakunnan tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko tiettyä elintarvikealan toimijan menettelyä pidettävä hyvän kauppatavan vastaisena, minkä lisäksi lautakunta voi antaa yleisiä hyvää kauppatapaa koskevia suosituksia. Toiminnassaan lautakunta soveltaa eurooppalaisen elintarvikeketjun toiminnan parantamiseksi EU:n komission ja elintarvikeketjun EU-järjestöjen sopimia hyvän kauppatavan periaatteita. - Uutiset
14.9.2021 14.14
Finanssivalvonta määräsi POP Pankkikeskus osk:lle 680.000 euron seuraamusmaksun ja antoi sille julkisen varoituksenFinanssivalvonta on määrännyt POP Pankkikeskus osk:lle seuraamusmaksun laiminlyönneistä yhteenliittymän operatiivisten riskien hallinnassa. Lisäksi Finanssivalvonta antoi POP Pankkikeskus osk:lle julkisen varoituksen yhteenliittymän ohjaus- ja valvontavelvollisuuden laiminlyönneistä. - Uutiset
14.9.2021 13.18
Finanssivalvonnalta S-Pankki Oyj:lle 1 650 000 euron seuraamusmaksu epäilyttävien liiketoimien havaitsemiseen liittyvistä laiminlyönneistäFinanssivalvonta on määrännyt S-Pankki Oyj:lle 1.650.000 euron seuraamusmaksun. Pankki on heinäkuun 2016 ja marraskuun 2018 välisenä aikana laiminlyönyt asiakkaidensa kaupankäynnin valvonnan järjestämisen EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen edellyttämällä tavalla. Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 16 artikla edellyttää, että sijoituspalvelun tarjoaja ottaa käyttöön tehokkaat järjestelyt, järjestelmät ja menettelyt epäilyttävien toimeksiantojen ja liiketoimien havaitsemiseksi, jotta se kykenee tekemään niistä ilmoituksen Finanssivalvonnalle. Asetus tuli voimaan 3.7.2016. - Uutiset
14.9.2021 13.00
EUT:n ennakkoratkaisu aiheettomasti kannetun sähköveron palautettavalle määrälle maksettavasta korostaUnionin oikeutta on tulkittava siten, että siinä edellytetään, että sellaisen sähköveron määrän, joka on kannettu aiheettomasti soveltaen virheellisesti kansallista säännöstä, joka on annettu energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27.10.2003 annetussa neuvoston direktiivissä 2003/96/EY jäsenvaltioille annetun mahdollisuuden perusteella, palauttamistapauksessa tälle määrälle on maksettava korkoa. - Uutiset
14.9.2021 11.18
Liikejuridiikka-lehti 2/2021 julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa SaaS-sopimukset (Software as a service), tietosuoja (myös koronan näkökulmasta), hyvä kauppatapa elintarvikeketjussa, kilpailukielto, sateenvarjorahasto ja sopimusoikeus. - Uutiset
14.9.2021 8.30
Avasitko epähuomiossa useita osakesäästötilejä? Voit hakea veronkorotuksesta vapauttamistaVerohallinto on määrännyt noin 200 henkilölle veronkorotusta useamman osakesäästötilin avaamisesta vuonna 2020. Veronkorotuksesta voi hakea vapauttamista, jos ylimääräisen tilin on avannut epähuomiossa, Verohallinto kertoo. - Uutiset
14.9.2021 7.32
Itä-Suomen AVI: Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valituksen aluehallintoviraston tekemistä rajoittamispäätöksistä koronaviruksen leviämisen estämiseksiItä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, joka koski Itä-Suomen aluehallintoviraston tekemiä, yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajoittavia päätöksiä Pohjois-Karjalan maakunnan alueella. Itä-Suomen hallinto-oikeus antoi 9.9.2021 ratkaisunsa valitukseen, joka koski Itä-Suomen aluehallintoviraston 27.11.2020, 4.12.2020 ja 22.12.2020 tekemiä päätöksiä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta koronaviruksen leviämisen estämiseksi. - Uutiset
13.9.2021 15.00
Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää asunto-osakeyhtiön vastakannetta tutkimattaOikeusastejärjestys huomioon ottaen HO ei voinut ensimmäisenä asteena tutkia taloyhtiön vastakannetta, joten asia oli palautettava käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 13.9.2021) - Uutiset
13.9.2021 8.23
Asianajaja Mika Backman: Voittaneen tarjoajan oikeus tulla kuulluksi markkinaoikeudessaVoitimme hankintakilpailun, mutta toiseksi tullut kilpailija valitti hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Markkinanoikeus antoi meille mahdollisuuden lausua valittajan valituksesta, mutta emme saaneet tilaisuutta lausua hankintayksikön markkinaoikeudelle toimittamasta vastineesta. Hankintayksikkö on vastineessaan lausunut siitä, sovelletaanko hankintaan hankintalakia, erityisalojen hankintalakia tai liikenteen palveluista annettua lakia. Mielestämme meidän olisi tullut myös saada esittää näkemyksemme hankintayksikön lausuntoon, koska hankintaan sovellettavalla lailla on ratkaiseva merkitys asiassa. - Uutiset
10.9.2021 13.25
KKV: Sähköyhtiö 365 Hankinta lähettää kuluttajille edelleen aiheettomia laskuja – Fi-Nergy Voiman aiheettomia laskuja karhutaan jo perintätoimiston kauttaKilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan tulleiden ilmoitusten perusteella useat kuluttajat ovat saaneet sähköyhtiö 365 Hankinnalta laskuja, vaikka yhtiön sähköntoimitus on keskeytetty. Laskut ovat perusteettomia, eikä niitä pidä maksaa. - Uutiset
10.9.2021 12.46
Apulaistietosuojavaltuutetulta varoitus taloyhtiölle aikomuksesta kerätä asukkaiden koronatartuntatietojaTietosuojavaltuutetun toimistolle on tehty kantelu, jonka mukaan taloyhtiö on vaatinut jakamassaan tiedotteessa asukkaita ilmoittamaan isännöitsijälle saadusta koronavirustartunnasta. Apulaistietosuojavaltuutettu varoittaa taloyhtiötä, että henkilötietojen kerääminen ilman lainmukaista perustetta olisi lainvastaista. - Uutiset
10.9.2021 12.05
Keskuskauppakamari julkaisi oppaan kauppasopimusten hyödyntämiseksiKeskuskauppakamari on julkaissut oppaan, joka auttaa yrityksiä EU:n kauppasopimuksien ja tullietuuksien hyödyntämisessä tavarakaupassa. Edut ovat saatavilla kaikille, mutta niiden hyödyntäminen vaatii yrityksiltä kauppasopimusehtojen ymmärtämistä, muistuttaa Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri. - Uutiset
10.9.2021 11.50
KHO:n ratkaisu korkomenojen vähentämisestäElinkeinotulon verotus – Korkomenojen vähentäminen – Korkovähennysrajoitusten soveltaminen – Koron käsite – Koronvaihtosopimus – Ennen 17.6.2016 otetut lainat – Konserniyhteys – Määräysvalta – Tasevertailu – Tasetesti – Konsernitase - Uutiset
10.9.2021 10.00
KHO:n ratkaisu korkomenojen vähentämisestä - kommandiittiyhtiön laatimaa tasetta oli pidettävä alakonsernin taseena eikä sitä voitu ottaa EVL 18 a §:n 3 momentissa tarkoitetun tasevertailun perustaksiA Oy oli pyytänyt Verohallinnolta ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen: Katsotaanko hakijan enemmistöosakkaan B Ky:n tässä hakemuksessa tarkemmin kuvatulla tavalla laadittavan konsernitaseen olevan koko konsernin tase, johon hakijan erillistaseen oman pääoman ja taseen loppusumman perusteella laskettavaa suhdelukua tulee EVL 18 a §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla verrata? HAO oli valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A Oy:n valituksen. Asiassa oli KHO:ssa ratkaistavana, voitiinko B Ky:n laatimaa konsernitasetta pitää EVL 18 a §:n 3 momentissa tarkoitettuna konsernitaseena, johon A Oy:n tasetta voitiin verrata, ja oliko A Oy esittänyt sanotussa säännöksessä edellytetyn selvityksen saman pykälän 2 momentissa säädetyistä korkomenojen vähennysoikeuden rajoituksista poikkeamiseksi. HAO:n päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita. - Uutiset
10.9.2021 8.58
Hallitus esittää: Rakennusten käyttämästä energiasta 38 prosenttia oltava jatkossa uusiutuvaaHallitus antoi 9.9.2021 eduskunnalle lakiesityksen, joka sisältää kolme maankäyttö- ja rakennuslakia muuttavaa säännöskokonaisuutta. Lakiesityksen mukaan rakennukseen ostettavasta lämmöstä ja sähköstä vähintään 38 prosenttia olisi jatkossa oltava uusiutuvaa energiaa. Lakiesityksellä toimeenpannaan EU:n säännöksiä, ja se on kiireellisyyden takia valmisteltu erillisenä käynnissä olevasta maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksesta. Nyt esitettävät muutokset huomioitaisiin laajemmassa lakiuudistuksessa sellaisenaan. - Uutiset
10.9.2021 8.05
Uusi laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi tulee voimaan marraskuussaValtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka mukaan laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021‒2028 tulee voimaan 1.11.2021. Lain mukaisia avustusohjelmia käytetään EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien toimeenpanoon ohjelmakaudella 2021–2027 sekä kansallisesti rahoitettaviin avustuksiin. Tasavallan presidentti vahvisti lain 13.8.2021 ja asetuksella säädetään ainoastaan lain voimaantulon ajankohdasta. Laki tulee voimaan samanaikaisesti, kun alue- ja rakennepolitiikan uusi ohjelmakausi 2021–2027 käynnistyy Suomessa. - Uutiset
9.9.2021 14.11
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti yhdistyslain uudistamisesta ja uudesta toimintaryhmälaistaOikeusministeriössä valmistellaan yhdistyslainsäädännön uudistusta ja uutta yhteisöllistä kansalaistoimintaa koskevaa sääntelyä. Eduskunnan kirjasto on julkaissut lakihankkeesta tietopaketin. - Uutiset
9.9.2021 13.20
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi äänestäen syytteen vesiliikennejuopumuksestaHovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko valittaja A toiminut aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä rikoslain 23 luvun 5 §:n vesijuopumussäännöksen tarkoittamalla tavalla ohjailemalla B:tä syytteessä kuvatusti. Syyttäjän hovioikeudessa tarkistaman syytteen mukaan A oli ohjeistanut ruorissa ollutta B:tä aluksen kulkuun liittyvistä asioista ja hallintalaitteiden käytöstä. (Vailla lainvoimaa 9.9.2021) - Uutiset
9.9.2021 10.09
AVI antoi Verohallinnolle huomautuksen Palkka.fi-palvelun saavutettavuuspuutteista, myös Espoon ylläpitämän sivuston saavutettavuudessa merkittäviä ongelmiaEtelä-Suomen aluehallintovirastolle on kanneltu saavutettavuuspuutteista pientyönantajille tarkoitetussa Verohallinnon Palkka.fi-palvelussa ja vammaisille henkilöille suunnatussa Länsi-Uudenmaan kulkukeskuksen sivustossa, josta vastaa Espoon kaupunki. Aluehallintovirasto on antanut Verohallinnolle huomautuksen ja kiinnittänyt Espoon kaupungin huomiota saavutettavuusvaatimuksiin. Digipalvelulaki velvoittaa viranomaisia siihen, että digitaaliset palvelut täyttävät saavutettavuusvaatimukset. - Uutiset
8.9.2021 15.13
Lentoyhtiö Alitalia peruu kaikki lentonsa 15.10. alkaen – toimintaohjeita kuluttajilleItalialainen lentoyhtiö Alitalia on ilmoittanut, että uudelleenjärjestelyn myötä sen kaikki lennot on peruttu 15.10.2021 alkaen ja toiminnot lakkautetaan. Alitalian mukaan kuluttajat, jotka ovat ostaneet lipun 14.10. jälkeen aikataulutetuille lennoille, voivat vaihtaa lippunsa mihin tahansa 14.10. mennessä lennettävään Alitalian lentoon. Mikäli sopivaa lentoa ei löydy, kuluttaja on oikeutettu lipun hinnan täyteen hyvitykseen.