Uutisten vuosihakemisto, Lakikanavaan valitut 2009
- Uutiset
8.1.2009 15.45
Komissio pyytää lisätietoja tehdäkseen päätöksen Suomen esittämästä laajakaistamarkkinoiden sääntelyn purkamisestaEuroopan komissio on ilmoittanut Suomen telealan sääntelyviranomaiselle Viestintävirastolle, että sillä on vakavia epäilyjä siitä, ovatko Viestintäviraston ehdottamat, tukkutason laajakaistapalvelujen markkinoita koskevat sääntelytoimenpiteet EU:n säännösten mukaisia. Viestintävirasto ei ole toimittanut riittäviä perusteluja ehdotukselleen, joka koskee sääntelyn purkamista vakiintuneen operaattorin laajakaistaverkkoihin pääsyn osalta. - Uutiset
8.1.2009 14.40
Lautamiesten määrät käräjäoikeuksissa vahvistettiinKäräjäoikeuksiin valittavien lautamiesten uudet lukumäärät on vahvistettu oikeusministeriön päätöksellä. Lautamiesten kokonaismäärä on 2 202, mikä on noin 1 500 vähemmän kuin aiemmin. Vuoden 2009 alussa toimintansa aloittavat uudet kunnanvaltuustot valitsevat lautamiehet valtuuston toimikaudeksi eli neljäksi vuodeksi. - Uutiset
8.1.2009 13.09
Elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen hintaseuranta aloitettuElintarvikkeiden arvonlisävero alenee 17 prosentista 12 prosenttiin lokakuun 2009 alussa. Kuluttajatutkimuskeskus seuraa yhteistyössä Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten kanssa alennuksen siirtymistä elintarvikkeiden kuluttajahintoihin. Tutkimus selvittää, missä laajuudessa veron alennus näkyy kuluttajahinnoissa ja millaisia eroja hintavaikutuksissa mahdollisesti on eri tuotteiden ja tuoteryhmien, kaupparyhmien ja myymälätyyppien välillä. - Uutiset
8.1.2009 12.48
Antti Tanskasen ehdotukset yritysrahoituksen kehittämiseksiMinisteri Antti Tanskanen on tehnyt elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen toimeksiannosta kartoituksen talouden kehityskuvasta erityisesti yritysrahoituksen kannalta. Sen pohjalta Tanskanen esittää myös ehdotuksia tarvittavista valtion lisätoimista yritysrahoituksen kehittämiseksi. - Uutiset
8.1.2009 11.44
Elintarvikkeiden lisäaineiden, aromien ja entsyymien arviointi- ja hyväksymismenettelyjä yhtenäistetäänElintarvikkeiden lisäaineita, aromeja ja entsyymejä sekä niiden hyväksymismenettelyä koskevat EU-asetukset tulevat voimaan 20. tammikuuta 2009. Säädöspaketin tarkoituksena on selkeyttää ja nopeuttaa aineiden hyväksymismenettelyä sekä muutosten tekemistä säädösten liitteisiin. Lisäaineille ja aromeille on ollut yhteisösäädökset jo 20 vuotta. Entsyymejä ja hyväksymismenettelyä koskevat asetukset ovat uusia. - Uutiset
8.1.2009 10.43
Eläinten lääkitsemistä koskevat säännökset uudistuvatMaa- ja metsätalousministeriö on uusinut eläinten lääkitsemistä koskevat asetukset. Uusilla asetuksilla saatetaan säännökset ajan tasalle muuttuneen EY-lainsäädännön sekä kansallisten tarpeiden osalta sekä selkeytetään asetuksia toimijoiden kannalta sijoittamalla eri asioita koskevat säännökset omiin asetuksiinsa. Asetusten toimeenpanosta vastaavat Elintarviketurvallisuusvirasto ja lääninhallitukset. Asetukset tulivat voimaan 1. tammikuuta 2009. - Uutiset
8.1.2009 8.33
Väitös: ASLAK-kuntoutuksella ei pitkäaikaista vaikutustaTtM Johanna Turjan väitöskirjan "Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kuntoutus osana työpaikan terveyden edistämistä" mukaan ASLAK-varhaiskuntoutuksella ei kontrolloidun seurantatutkimuksen perusteella ollut pitkäaikaista vaikutusta. Kuntoutujien ja verrokkien välille ei syntynyt tilastollisesti merkitseviä eroja. - Uutiset
7.1.2009 17.48
EFSAn lausunto muuntogeenisestä maissista julkaistu – kansalaisilla mahdollisuus kommentoidaEuroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on arvioinut muuntogeenisen tuholaisperhosille vastustuskykyisen maissin MON89034 turvallisuuden. Kansalaisilla on mahdollisuus omalla äidinkielellään kommentoida lausuntoa Euroopan komissiolle 18. tammikuuta 2009 saakka. - Uutiset
7.1.2009 15.09
Ulkomailta – Yhdysvallat: Tuomioistuin määräsi yliopiston opiskelijoille palautettavaksi kymmenien miljoonien lukukausimaksutEntisen lakia lukeneen opiskelijan ajama kanne University of Californiaa (UCLA) vastaan tuotti opiskelijoille joululahjaksi korkoineen 42 miljoonan dollarin lukukausimaksujen palautuksen. Palautusten määrät vaihtelivat dollarista 12 000 dollariin. - Uutiset
7.1.2009 14.57
Hovioikeudesta jälleen tuomio kuntayhtymälle perusteettomista peräkkäisistä työsopimuksistaVaasan hovioikeus on 31.12.2008 antamallaan tuomiolla vahvistanut, että Korpilahden-Muuramen terveydenhuollon kuntayhtymällä ei ole ollut perusteltua syytä tehdä lähihoitajana toimineen kantajan kanssa toistuvasti peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia. Hovioikeus katsoi, että kantajan työsopimusta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Koska kuntayhtymä ei oikeudenkäynnissä edes väittänyt, että sillä olisi ollut laillinen peruste irtisanoa kantajan työsopimus, hovioikeus velvoitti kuntayhtymän maksamaan kantajalle irtisanomisajan palkan, lomakorvausta irtisanomisajalta sekä korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän. - Uutiset
7.1.2009 14.09
Säteilyturvakeskus: Lasten matkapuhelimen käyttöä on hyvä rajoittaaSäteilyturvakeskus (STUK) on laatinut kannanoton, jonka mukaan lasten matkapuhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa esimerkiksi suosimalla puhelimeen puhumisen sijasta tekstiviestejä. Vaikka tähän mennessä tehdyt tutkimukset eivät ole osoittaneet matkapuhelimen säteilyllä olevan terveydellisiä haittavaikutuksia, suositellaan lasten osalta varovaisuutta, koska kaikista vaikutuksista ei tiedetä. - Uutiset
7.1.2009 12.08
Lapsia ja nuoria ei kuulla monissa kunnissa lainsäädännön mukaisestiLapsia ja nuoria ei nähdä Suomessa aina kuntalaisina lainsäädännöstä huolimatta. Lasten ääni saadaan kuulumaan, kun eri alojen aikuiset istuvat samaan pöytään. Valtakunnallinen Täällä lapsi ja nuori – kuuleeko Suomi? -koulutuskiertue kannustaa kuntia lapsilähtöisyyteen. - Uutiset
7.1.2009 11.13
Lomautusaalto näkyy jo velkaneuvonnassaLomautusaallon takia moni asunto- ja kulutusluottovelkainen on ajautunut vaikeuksiin. Tilanne näkyy jo selvästi velkaneuvonnassa. Esimerkiksi Lahdessa on neuvojien puheille pyrkinyt kuukauden sisällä kymmenkunta henkilöä, jotka eivät usko selviävänsä veloistaan tulojen vähetessä, kertoo STT. - Uutiset
7.1.2009 10.47
Huonot ajat kasvattavat vakuutus- ja rahoitusneuvonnan sekä riitojen ratkaisun tarvettaVuoden vaihteessa aloittaneen Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan edeltäjillä, Kuluttajien vakuutustoimistolla, Pankkialan Asiakasneuvontatoimistolla ja Arvopaperilautakunnalla oli vilkas vuosi 2008. Valituksia ja tiedusteluja niihin tuli yhteensä lähes 11 000. Lautakuntiin puolestaan tuli lisäksi noin 900 lausuntopyyntöä. - Uutiset
7.1.2009 10.04
Hovioikeus: Katsastamattoman henkilöauton kuljettaja syyllistyi ajoneuvorikkomukseen, vaikkei itse vastannutkaan katsastamisestaHovioikeus katsoi, ettei omistajan ja rekisteriin ilmoitetun haltijan vastuu auton katsastamisesta ole rinnakkaista vaan haltijan vastuu syrjäyttää omistajan vastuun. Omistajan rikosoikeudellinen vastuu ei siten voinut tässä tapauksessa perustua ajoneuvon omistamiseen, vaan yksinomaan sen kuljettamiseen. Omistaja oli ajoneuvoa kuljettamaan ryhtyessään laiminlyönyt selvittää, oliko se katsastettu. Määräaikaiskatsastamatonta henkilöautoa kuljettamalla omistaja oli siten syyllistynyt ajoneuvorikkomukseen. - Uutiset
7.1.2009 8.35
Hovioikeuden ratkaisu oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ja syyttömästi pidätetyn korvauksestaHovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka perustellusti antaisivat aiheen katsoa, ettei A ole saanut käräjäoikeudessa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Hovioikeus päätyi myös siihen, että A:n pidättäminen ei ole ollut kohtuutonta. Näin ollen perustetta valtion korvausvelvollisuudelle ei ollut. - Uutiset
5.1.2009 17.11
Kuluttajariitalautakuntaan 4550 valitusta vuonna 2008Kuluttajariitalautakuntaan tehtiin kaikkiaan 4 550 valitusta vuonna 2008. Määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta. Yli 50 % valituksista johti siihen, että kuluttajalle pitäisi maksaa hyvityksiä. Lautakunta saa koko ajan enemmän valituksia puhelin- ja tietoliikenneoperaattoreiden toiminnasta. Vuonna 2008 näiltä aloilta tuli melkein 490 valitusta, mikä on lähes kaksi kertaa edellisvuotista enemmän. - Uutiset
5.1.2009 16.58
Palkankorotuksista ja osingonmaksuista odotettavissa tavallista suurempia kiistojaMuun muassa Kemianteollisuus ja Teknologiateollisuus ovat vaatineet kevään palkankorotuksista pidättäytymistä. Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne huomauttaa, että vaatimuksillaan ne vaarantavat kotimarkkinoiden kysynnän. Rinne muistuttaa, että yritysten pitää tarkkaan harkita myös tulevan kevään osinkojen jakamista. - Uutiset
5.1.2009 15.40
Verohallinnon ohje kotitalousvähennyksestä verotuksessaVerohallinto on julkaissut ajantasaisen ohjeen kotitalousvähennyksestä, joka laajeni vuoden 2009 alusta. Vähennyksen enimmäismäärä on vuodesta 2009 alkaen 3000 euroa vuodessa. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa. Vähennys on henkilökohtainen. - Uutiset
5.1.2009 15.05
Risikko: Vanhemmat maksamaan poikien ympärileikkauksetPeruspalveluministeri Paula Risikko katsoo, että poikien ympärileikkauksia ei tule rahoittaa julkisin varoin, jos leikkaukset tehdään muista kuin lääketieteellisistä syistä. Risikko sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa, että vanhempien kuuluu kustantaa leikkaukset, jos ne liittyvät uskontoon ja kulttuuriin.