Uutisten vuosihakemisto, 2013
- Uutiset
20.12.2013 13.31
Hallitus antoi uuden ELY-asetuksenHallitus antoi 19. joulukuuta 2013 uuden asetuksen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksista. Asetus tuli tarpeelliseksi erityisesti Euroopan unionin rakennerahastojen hallinnoinnin uudistumisen vuoksi. - Uutiset
20.12.2013 13.20
Hallinto-oikeus: Yhdistys ei voinut hakea arvonlisäverottomuutta koskevaa ennakkoratkaisua kirjapainon myymän lehden osaltaYhdistyksen valittaessa ennakkoratkaisusta, jonka mukaan lehteen ei voitu soveltaa AVL 56 §:n mukaista painoksen myynnin verottomuutta, Helsingin hallinto-oikeus poisti ennakkoratkaisun, koska hakijana oli ollut yhdistys eikä painotyön myynyt kirjapaino, eikä kysymys painotyön myynnin verottomuudesta koskenut yhdistyksen verotusta, vaan sitä, miten arvonlisäverolakia oli sovellettava lehden painokset myyvän kirjapainon verotuksessa. - Uutiset
20.12.2013 13.13
Apulaisoikeusasiamies huolissaan paperittomien lasten oikeuksista: Kunnan tulee järjesteää perusopetusta kaikille kunnassa asuville lapsilleKaikille kouluikäisille lapsille ei ole järjestetty perusopetusta, koska heillä ei ole kotikuntaa Suomessa. Tämä on vastoin perustuslakia ja lapsen oikeuksien sopimusta, katsoo apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Asia tuli keväällä 2013 apulaisoikeusasiamiehen tietoon ja hän pyysi opetus- ja kulttuuriministeriötä selvittämään, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä kaikkien Suomessa oleskelevien lasten opetuksen turvaamiseksi. - Uutiset
20.12.2013 13.00
Avoin kutsu toimittaa tietoa, ehdotuksia ja näkemyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulevaisuudestaEuroopan ihmisoikeustuomioistuimen uudistamista käsittelevä komitea Euroopan neuvostossa on esittänyt avoimen kutsun toimittaa tietoa, ehdotuksia ja näkemyksiä koskien Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta koskevan järjestelmän uudistamista pidemmällä ajanjaksolla. Prosessi on avoinna kaikille. Lausunnot, joiden toimittamista varten on luotu Euroopan neuvoston verkkosivuilla erityinen lomake, tulee toimittaa 27. tammikuuta 2014 kello 12 (CET) mennessä Euroopan neuvostolle joko englanniksi tai ranskaksi. Tämän jälkeen saapuneita lausuntoja ei oteta huomioon. - Uutiset
20.12.2013 12.42
Kandidaattilistalle lisätty seitsemän uutta kemikaaliaEuroopan kemikaalivirasto on täydentänyt lupamenettelyn kandidaattilistaa seitsemällä uudella erityistä huolta aiheuttavalla aineella (SVHC-aineella). Kolme aineista on tunnistettu syöpää aiheuttaviksi, joista yhdellä lisäksi muita vakavia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja neljä lisääntymiselle vaarallisiksi. Kandidaattilistalla on nyt 151 ainetta. - Uutiset
20.12.2013 12.26
Hallinto-oikeuden ratkaisu arvonlisäveron määrän oikaisemista koskevassa asiassaHenkilön A verovuodelta 2008 suoritettavan veron määrä oli muuttunut veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhaun johdosta A Oy:n suoritettavaan arvonlisäveron määrään vaikuttavalla tavalla. Asiassa sovellettavan AVL 204 §:n 2 momentin perusteella A Oy:n suoritettavaa veron määrää oli oikaistava kyseistä muutosta vastaavasti. - Uutiset
20.12.2013 12.01
KKO:n ratkaisu yhdyskuntapalvelun muuntamisesta vankeudeksi ja vapaudenmenetysajan vähentämisestäKäräjäoikeus oli lainvoiman saaneella tuomiolla muuntanut yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan ja toisen kokonaan suorittamatta olevan yhdyskuntapalvelun yhdeksi vankeusrangaistukseksi. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla käräjäoikeuden tuomio purettiin ja yhdyskuntapalvelurangaistukset muunnettiin kahdeksi eri vankeusrangaistukseksi. Suorittamatta oleva yhdyskuntapalvelu oli muunnettava vankeusrangaistukseksi siten, että tuomittava sai rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaisen vapaudenmenetysajan täysimääräisesti hyväkseen. - Uutiset
20.12.2013 11.37
Edilex-toimitus toivottaa lukijoilleen hyvää uutta vuotta 2014Edilex-toimitus kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta toivottaen hyvää uutta vuotta!
Edilex-uutisia toimitetaan arkisin myös joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Joulukuun lopussa ilmestyy muun muassa laaja ministeriökohtainen kooste tammikuussa 2014 voimaan tulevista uusista säädöksistä ja säädösmuutoksista. - Uutiset
20.12.2013 11.02
Onko laki eettinen minimi?Lainsäädäntö ei aina ole lääkärin näkökulmasta selkeää ja yksioikoista. Hänelle voi olla ongelmallista hyväksyä esimerkiksi sellaisia lakiin kirjattuja vaatimuksia, jotka heikentävät lääkärin salassapitovelvollisuutta ja vaarantavat potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuuden. FT, lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis on pohtinut Lääkärilehdessä lain ja etiikan välistä suhdetta. Hänen mukaansa nykylainsäädännöstämme löytyy eettisen minimitason mentäviä aukkoja. - Uutiset
20.12.2013 10.17
Hallinto-oikeus: Avustajalle ei tullut maksettavaksi korvausta pääasian käsittelyn päättymisen jälkeen suoritetuista toimenpiteistäHallinto-oikeus totesi, että pääasian käsittely ja avustajan tehtävä hallinto-oikeudessa oli päättynyt hallinto-oikeuden annettua ratkaisunsa pääasiassa. Hallinto-oikeus oli ennen pääasian ratkaisemista pyytänyt toimittamaan asiassa avustajan laskun. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella avustajalle olisi tullut maksettavaksi korvausta hallinto-oikeudessa pääasian käsittelyn päättymisen jälkeen suoritetuista toimenpiteistä. Äänestys 9 - 2. - Uutiset
20.12.2013 10.00
Työttömyysaste 7,9 prosenttia - nuorten työttömyysaste 15,4 prosenttiaMarraskuun 2013 työttömyysaste oli 0,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 8,4 ja naisten 7,5 prosenttia. - Uutiset
20.12.2013 9.06
Puhelimitse kuuleminen osa-aikaeläkkeen takaisinperinnästä ei täyttänyt hallintolain vaatimuksia kuulemisestaTyöeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta TELK katsoi, ettei menettely, jossa asianosaista oli kuultu eläkkeen takaisinperinnästä puhelimitse, täyttänyt hallintolain mukaisia vaatimuksia asianosaisen kuulemisesta. TELK kumosi eläkelaitoksen antaman osa-aikaeläkkeen takaisinperintää koskevan päätöksen. (Lainvoimainen) - Uutiset
20.12.2013 8.16
KKO:n ratkaisu kuolemantuottamuksesta tieliikenteessäA oli kääntyessään risteyksessä kuorma-autolla oikealle törmännyt risteystä polkupyörällä ylittäneeseen B:hen seurauksin, että tämä oli kuollut. A oli ollut tietoinen auton takana ja keula-alueella sijaitsevista katvealueista ja hänen oli täytynyt käsittää, että kuorma-auton ryhmittyminen ajoradan keskiviivan tuntumaan mahdollisti kevyen liikenteen ryhmittymisen auton keulan oikealle puolelle. Kerrotuissa olosuhteissa A:lla oli ollut korostunut velvollisuus tarkkailla kevyttä liikennettä, mihin hänellä oli ollut myös mahdollisuus. A tuomittiin rangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. - Uutiset
20.12.2013 7.35
Työvuoroon päihtyneenä saapuneen luottamusmiehen työsopimus voitiin purkaaAamulla työvuoroon päihtyneenä saapuneen pääluottamusmiehen, joka oli toistuvasti ja kolmesta varoituksesta huolimatta laiminlyönyt noudattaa sairauspoissaoloista ilmoittamista koskevia työnantajan ohjeita, työsopimuksen purkamiselle katsottiin olleen erittäin painava syy. - Uutiset
20.12.2013 6.45
Saksalaiselle kiinteistörahastolle ei määrätty tuloveroa Suomessa - KHO:lta haettu muutostaHelsingin hallinto-oikeus katsoi syksyllä antamassaan ratkaisussa, ettei Suomesta kiinteistötuloa saavaa rajoitetusti verovelvollista saksalaista kiinteistötulon saajaa saanut verottaa ankarammin kuin vastaavassa tilanteessa olevaa Suomessa yleisesti verovelvollista kiinteistötulon saajaa, kun otettiin huomioon myös, ettei Suomessa maksetuista kiinteistötuloista perittyjä veroja voitu hyvittää Saksassa. Asiassa on haettu muutosta KHO:lta. - Uutiset
19.12.2013 16.16
Pankkiunioni etenee − EU:n valtiovarainministerit sopivat yhteisestä kriisinratkaisumekanismistaEuroopan unionin valtiovarainministerit saavuttivat Ecofin-neuvoston jatkokokouksessa 18. joulukuuta yhteisymmärryksen EU:n yhteisestä kriisinratkaisumekanismista. Kriisinratkaisumekanismi muodostaa toisen vaiheen EU:n tulevassa pankkiunionissa. Ensimmäisestä vaiheesta, yhteisestä pankkivalvontamekanismista, päästiin yhteisymmärrykseen vuosi sitten. Euroopan keskuspankin yhteyteen perustettavan yhteisen pankkivalvojan on määrä aloittaa toimintansa vuonna 2014. - Uutiset
19.12.2013 16.07
Soveltamisohje työntekijän työeläkemaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissaLiikennevahinkolautakunta on antanut soveltamisohjeen työntekijän työeläkemaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2014. - Uutiset
19.12.2013 16.00
Korkeimpien oikeuksien yhdistämisen hyödyt ja haitat selvitetäänOikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään korkeimpien oikeuksien eli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden mahdollisen yhdistämisen hyötyjä ja haittoja. Toimeksianto on luonteeltaan selvitystehtävä, johon ei sisälly kannanoton esittäminen yhdistämisasiassa etenemisestä. - Uutiset
19.12.2013 15.35
Hallituksen esitys uudeksi ympäristönsuojelulaiksi – tarkoitus saada voimaan kesällä 2014Hallitus antoi 19. joulukuuta esityksen uudeksi ympäristönsuojelulaiksi. Esitys toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita ympäristönsuojelun tehostamisesta niin ympäristön tilan ja kansalaisten hyvinvoinnin kuin yritystenkin kannalta. Ympäristönsuojelulailla tuodaan teollisuuspäästödirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä, mikä parantaa ja yhdenmukaistaa ympäristön tilaa turvaavia parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimuksia. Tavoitteena on myös tehostaa ympäristönsuojelun lupamenettelyä ja lupien valvontaa. Uudistuksen ansiosta merkittävät luonnonarvot voidaan ottaa huomioon entistä paremmin turvetuotantoa koskevassa ympäristölupaharkinnassa. - Uutiset
19.12.2013 15.20
Työttömälle oikeus ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman etuuden pienentymistäSoviteltua työttömyyspäivärahaa saava työtön voi vuoden 2014 alusta lähtien ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että se pienentää hänen työttömyysetuuttaan. Kun tulot ylittävät 300 euroa, tuloista 50 prosenttia vähennetään työttömyyspäivärahasta.