Uutisten vuosihakemisto, 2012
- Uutiset
31.12.2012 14.00
KHO:n ratkaisu poliisin virantoimituksesta pidättämistä koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että ei ollut oikeudellista estettä sille, että poliisilaitos teki 8.11.2010 uuden päätöksen A:n pidättämisestä virantoimituksesta asian rikosoikeudellisen ja virkamiesoikeudellisen käsittelyn ollessa kesken sen turvaamiseksi, ettei rikosepäilyjen vuoksi poliisin tehtävään sopimattomaksi katsottu A palaa toistaiseksi työhönsä ennen kuin hänen tekemänsä valitus oli tullut ratkaistuksi. - Uutiset
31.12.2012 13.34
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kirjallisuuskatsaus sähköisen valvonnan vaikuttavuudestaSeuraamusten sähköinen tai elektroninen valvonta on kansainvälisesti yhä laajemmin käytetty järjestely, joka on viime vuosina yleistynyt myös Suomessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen "Systemaattinen kirjallisuuskatsaus sähköisen valvonnan vaikuttavuuteen" tarkoituksena oli selvittää ajantasainen kansainvälinen tutkimustieto sähköisen valvonnan vaikutuksista seuraamusjärjestelmän osana. - Uutiset
31.12.2012 13.29
Ruoka-allergiaa sairastavan lapsen tukeen muutoksia vuonna 2013Vuoden 2013 alusta alle 16-vuotiaan vammaistukea voi saada vaikean maito- tai vilja-allergian perusteella. - Uutiset
31.12.2012 12.21
KHO:n ratkaisu kaupunginhallituksen otto-oikeudestaKaupunginhallituksella ei ollut oikeutta ottaa asiaa kuntalain 51 §:n nojalla käsiteltäväkseen enää sen jälkeen, kun kuntalain 93 §:n mukainen määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle teknisen keskuksen johtajan päätöksestä oli päättynyt. - Uutiset
31.12.2012 12.03
Hallinto-oikeuden ratkaisu omakotitalojen rakentamisen ja myymisen verovapaudestaTurun hallinto-oikeus katsoi, että siitä huolimatta, että puolisoilla ei ollut ammatillista tai muuta yhteyttä rakennusalaan, kolmannen omakotitalon myyntiä ei voitu pitää verovapaana oman asunnon luovutuksena, vaan kyse oli puolisoiden verotettavasta elinkeinotulosta. (HUOM! KHO:n päätös 31.12.2014 taltionumero 4129. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Vuosikirja 2014:200.) - Uutiset
31.12.2012 12.00
EIT: Palkkariitojen vireilläolon aikana annetulla taannehtivalla lailla loukattiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimustaItalialaisen tulkintalailla, jota sovellettiin taannehtivasti siten, että sen soveltamisalan ulkopuolelle jäivät vain lainvoiman saaneet tuomiot ja minkä vuoksi Italian opetusministeriön palveluksessa olleiden valittajien palkkariitoja koskevien oikeudenkäyntien jatkaminen oli käynyt turhaksi, rikottiin EIS 6 artiklaa. - Uutiset
31.12.2012 9.31
Tammikuussa 2013 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuussa 2013 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:- oikeudenkäyntiasiamiehille lupajärjestelmä- Haagin lapsikaappaussopimusta aletaan soveltaa Suomen ja Venäjän välillä- lukuisat verolakien sekä sosiaaliturvan muutokset; mm. arvonlisäveroprosentit nousevat ja isälle korvamerkitty vapaa pitenee- ajokorttilainsäädännön kokonaisuudistus on valmis ja viimeisetkin muutossäännökset tuleva voimaan 19. tammikuuta- nuorisotakuu käynnistyy. - Uutiset
31.12.2012 9.26
Verohallinnon päätökset ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista sekä yhteisökoron laskemisesta annettuVerohallinto antoi perjantaina 21. joulukuuta päätöksen ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista sekä päätöksen yhteisökoron laskemisesta. - Uutiset
31.12.2012 9.00
KHO:n ratkaisu kotitalousvähennyksestä ja palvelujen vapaasta tarjonnasta ruotsalaisen yrityksen tehdessä työn SuomessaKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että Suomessa asuvalla J:llä ei ollut oikeutta kotitalousvähennykseen Suomessa tehdystä työstä, jonka oli suorittanut Ruotsissa asuva yhtiö, jota ei ollut merkitty ennakkoperintärekisteriin Suomessa. - Uutiset
31.12.2012 7.22
Työtuomioistuimen ratkaisu työsopimuksen irtisanomisesta työkyvyn olennaisen heikentymisen johdostaTyötuomioistuin katsoi, että työntekijän työkyky oli vähentynyt niin olennaisesti ja pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voitu kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista. - Uutiset
31.12.2012 7.02
KHO:n ratkaisu julkisuuslain soveltamisesta Raha-automaattiyhdistyksen asiakirjoihinKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että julkisuuslakia oli sovellettava sellaisiin Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) toimintoihin ja niihin liittyviin asiakirjoihin, jotka koskivat yhdistyksen rahapelitoiminnan tuotoista jaettavien avustusten jakoehdotuksen valmistelua ja jakoehdotuksesta päättämistä, avustusten maksamista ja niiden käytön valvontaa sekä valvontaan kuuluvaa tarkastustoimintaa. Julkisuuslaki ei sen sijaan tullut sovellettavaksi muihin toimintoihin, kuten rahapelitoimintaan, ja niihin liittyviin asiakirjoihin. - Uutiset
28.12.2012 16.28
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen verottamisestaKeskusverolautakunta on antanut ennakkoratkaisun, joka koskee muun muassa Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen luovuttamisajankohtaa verotuksessa, luovutushintaa sekä luovutusvoittoa ja - tappiota koskevien säännösten soveltamista. - Uutiset
28.12.2012 15.14
KHO:n ratkaisu osakkeiden myyntiin liittyvien asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkioiden vähentämisestä osakeyhtiön verotuksessaA Oyj oli myynyt B Oy:n osakekannan yhden euron kauppahinnalla. Osakkeiden hankintameno oli 1 000 262,37 euroa ja myyntiin liittyvät asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkiot 536 823,17 euroa. Osakkeet olivat A Oyj:n käyttöomaisuutta, jonka luovutushinta oli verovapaata tuloa ja hankintameno vähennyskelvoton meno. A Oyj:llä oli oikeus vähentää verotuksessaan osakkeiden myyntiin liittyvät asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkiot verovapaan luovutushinnan ylittävältä osalta. Verovuosi 2007. Äänestys 3-2. - Uutiset
28.12.2012 14.28
Eläketurvakeskuksen Yrittäjän työtulo -esite vuodelle 2013 on julkaistuEläketurvakeskuksen ohjeet yrittäjän työtulon määrittämiseksi 1. tammikuuta 2013 alkaen on julkaistu. Ohjeen yleisteksti on vuoden 2013 mukainen ja palkkatilastoluvut on tarkistettu lokakuun 2011 tasoon. - Uutiset
28.12.2012 14.10
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorko ajalle 1.1.–30.6.2013Korkolain mukainen viitekorko on 1,0 % ajalle 1.1.–30.6.2013. Viivästyskorko samalle ajanjaksolle on siten 8,0 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain mukaisella 7 prosenttiyksikön lisäkorolla). - Uutiset
28.12.2012 13.31
Ajokorttilainsäädännön kokonaisuudistus on valmisVuonna 2011 aloitettu ajokorttilain uudistus valmistuu tammikuussa kun suomalaisten ajokorttien luokitukset, vähimmäisikävaatimukset ja voimassaoloajat muuttuvat. Myös auton ajokorttia varten annettava B-luokan kuljettajaopetus muuttuu kolmivaiheiseksi. Tasavallan presidentti vahvisti ajokorttilain muutoslain 28. joulukuuta 2012. - Uutiset
28.12.2012 13.02
Kiista ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä kunnossapitotöihin johti hyvityssakkoihinAmmattiosasto oli laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa, kun se ei ollut ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi työtaistelussa, jonka syynä oli ollut työntekijöiden käsitys ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä päivittäisiin kunnossapitotöihin paikallisen sopimuksen vastaisesti. - Uutiset
28.12.2012 12.21
KHO:n ratkaisu synnytystoiminnan lakkauttamisesta toiminnan myös ruotsin kielellä kattavasti tarjoavassa sairaalassaSairaanhoitopiirin hallitus oli päättänyt lakkauttaa synnytystoiminnan myös ruotsin kielellä kattavasti tarjoavassa sairaalassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että sairaanhoitopiirin muiden synnytysyksiköiden tarjoama palvelu ei ollut ristiriidassa kielellisiä oikeuksia koskevien säännösten kanssa eikä päätöstä myöskään pidetty syrjivänä. - Uutiset
28.12.2012 12.13
EIT: Tiedustelupalvelun salaisia asiakirjoja käsiinsä saaneiden toimittajien ja lehden oikeuksia loukattiinTiedustelupalvelun salaisia asiakirjoja käsiinsä saaneiden alankomaalaisten toimittajien sananvapautta ja yksityisyyden suojaa oli loukattu, kun heitä oli tarkkailtu lainvastaisesti. Valittajalehden sananvapautta oli puolestaan loukattu asiakirjojen luovuttamisesta annetulla määräyksellä. - Uutiset
28.12.2012 12.00
Ydinvoimalaitosten stressitestien tulokset kirjoitettiin toimenpidesuunnitelmaksiSTUK on saanut valmiiksi toimenpidesuunnitelman, jossa kerrotaan, miten suomalaisten ydinvoimalaitosten varautumista ääriolosuhteisiin parannetaan. Toimenpidesuunnitelma on luovutettu Euroopan ydinturvallisuusviranomaisten ryhmälle, ENSREGille. - Uutiset
28.12.2012 10.38
KHO:n ratkaisu valtion virkamiehen irtisanomisestaKorkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin virkamieslautakunta, että irtisanomispäätöstä ei ollut syytä kumota pelkästään sen vuoksi, että päätöstä ei ollut perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. - Uutiset
28.12.2012 8.24
KKO:n ratkaisu ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan alkamisestaUlosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan alkaminen laskettiin yksipuolisen tuomion antamispäivästä, vaikka tuomioon oli haettu takaisinsaantia. - Uutiset
27.12.2012 16.01
Vanhuspalvelulaki tulee voimaan 1. heinäkuuta 2013Vanhuspalvelulaki eli viralliselta nimikkeeltään laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista tulee voimaan heinäkuussa 2013. Lain tavoitteena on varmistaa, että iäkkäät ihmiset saavat yksilöllistä tarpeittensa mukaista hoitoa ja huolenpitoa yhdenvertaisesti koko maassa laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla. - Uutiset
27.12.2012 15.43
Ulkomailta - Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat huumausainerikoksen tekomuodon arviointia ja rangaistuksen mittaamista, avunantoa kirjanpitorikokseen ja yhteisösakon määräämistä yksityiselle elinkeinonharjoittajalle, palkkatakuuta konkurssissa sekä tuomionpurkua ja tuomiovirhettä liiketoimintakieltoa koskevassa asiassa. - Uutiset
27.12.2012 15.36
KHO:n ratkaisu asianosaisen tiedonsaantioikeudesta pakolaisaseman määrittelyä koskevista asiakirjoistaAsiakirjan antaminen pyytäjää itseään koskevasta RRF-asiakirjasta siltä osin kuin se koski UNHCR:n kirjaamaa pakolaisen vainokertomusta ja siitä tehdyn arvion kirjaamista sekä päätöksen tehneiden virkailijoiden nimiä, oli viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. - Uutiset
27.12.2012 15.22
KHO: Esteellisen kaupunginjohtajan olisi tullut poistua asian käsittelyn ajaksi ainakin yleisölle varattuun tilaanKaupunginjohtaja, joka oli esteellinen osallistumaan takausasian käsittelyyn kaupunginvaltuustossa, ei ollut asian käsittelyn ajaksi poistunut paikaltaan yleisölle varattuun tilaan, vaan jäänyt istumaan valtuustosaliin kaupungin virkamiehille varatulle paikalle. Kaupunginvaltuuston päätös oli lainvastainen kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. - Uutiset
27.12.2012 14.00
Lausuntotiivistelmä vakavan väkivallan vähentämiseen liittyvistä ehdotuksistaLausunnot vakavan väkivallan vähentämiseen liittyvistä ehdotuksista on koottu yhteen oikeusministeriössä. Lausunnonantajien yleisarviot työryhmän tavoitteista ja ehdotuksista ovat myönteisiä. Nykyistä tiiviimpää vankeuden jälkeistä valvontaa korkean uusimisriskin vapautuneille vangeille pidetään erittäin tarpeellisena. - Uutiset
27.12.2012 13.32
Hallinto-oikeuden ratkaisu Maahanmuuttoviraston asiakirjojen julkisuudestaMaahanmuuttovirasto ei ollut perustellut päätöksiään asiakirjakohtaisesti. Päätösten perusteluista ei käynyt ilmi, minkä salassapitointressin turvaamiseksi kunkin yksittäisen asiakirjan salassapito oli ollut välttämätöntä. Helsingin hallinto-oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
27.12.2012 13.13
EIT: Johtavassa asemassa ammattilehdessä ja –yhdistyksessä ollutta henkilöä sai kritisoidaValittajan, joka oli isästään kirjoittamassaan kirjassaan kritisoinut isänsä entisen kollegan toimintaa taloustieteilijöiden lehden toimitusjohtajana ja yhdistyksen varapuheenjohtajana, tuomitsemisella herjauksesta sakkoon ja vahingonkorvauksiin loukattiin hänen sananvapauttaan. - Uutiset
27.12.2012 13.02
Teknologiateollisuuden katsaus kansainväliseen ympäristölainsäädäntöönKansainväliset ympäristösopimukset ovat tärkeitä työkaluja maailmanlaajuisten ympäristöuhkien torjunnassa. Ne asettavat yhteiset pelisäännöt ja päämäärät globaalille ympäristönsuojelulle ja niillä on tärkeä rooli myös kestävän kehityksen kontekstissa. Teknologiateollisuuden julkaisu toimii katsauksena kansainvälisiin ympäristösopimuksiin ja niitä täsmentäviin pöytäkirjoihin. - Uutiset
27.12.2012 12.30
KHO:n ratkaisu nuuskaerien verotuksestaA oli vastaanottanut ja pitänyt hallussaan Ruotsista Suomeen myyntitarkoituksessa tuotua nuuskaa. A:ta voitiin pitää verovelvollisena ja veroilmoitusvelvollisena itse vastaanottamistaan tai hallussa pitämistään nuuskaeristä. Verokaudet 2003-2006. Äänestys 4-1. - Uutiset
27.12.2012 12.12
Uusia aineita REACHin erityistä huolta aiheuttavien aineiden listalleEuroopan kemikaalivirasto on täydentänyt lupamenettelyn kandidaattilistaa 54 uudella erityistä huolta aiheuttavalla aineella (SVHC-aineella). Lisätyt aineet ovat erityistä huolta aiheuttavia joko ympäristö- ja/tai terveysperusteella. Kandidaattilistalla on nyt 138 ainetta. - Uutiset
27.12.2012 12.06
Hovioikeus hylkäsi asianajajien laskuttamat esitutkintapöytäkirjojen tulostuskulut toimistojen yleiskuluihin kuuluvinaRovaniemen hovioikeus katsoi, että sähköisesti toimitettujen esitutkinta-asiakirjojen tulostamisesta A:lle ja B:lle aiheutuneet kulut eivät tässä tapauksessa olleet tavanomaista suuremmat eivätkä ne tulleet oikeusavun palkkioperusteista annetun asetuksen 11 §:n 1 tai 2 momentin nojalla erikseen korvattaviksi. - Uutiset
27.12.2012 12.01
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2013Vuosi 2013 tuo merkittäviä muutoksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin, etenkin sairausvakuutukseen ja työttömyysturvaan. - Uutiset
27.12.2012 10.05
KKO:n ratkaisu saamisen vanhentumisestaKun ulosottomenettely oli päättynyt ilman, että velallisen oli selvitetty saaneen tietoa ulosottoasiasta, ulosottomenettely ei johtanut saatavan vanhentumisen katkaisemiseen velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Saatavan vanhentuminen oli kuitenkin pykälän 3 momentin mukaisesti keskeytynyt ulosottomenettelyn ajaksi ja yhden vuoden ajaksi sen päättymisestä. Velkoja ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että se olisi katkaissut vanhentumisen tuona aikana. Saatava katsottiin vanhentuneeksi. - Uutiset
27.12.2012 9.00
Työryhmä pohtimaan julkisten notaarien tehtävien muuttamistaOikeusministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan julkisten notaarien tehtävien muutostarpeita. Julkisina notaareina toimivat nykyisin käytännössä maistraattien henkikirjoittajat. Lisäksi eräitä julkisen notaarin tehtäviä voivat hoitaa ulkomaan edustustojen virkamiehet. - Uutiset
27.12.2012 7.00
Kannabinoideja sisältävälle Sativex-suusumutteelle myönnetty myyntilupaFimea on myöntänyt myyntiluvan kannabinoideja sisältävälle Sativex-suusumutteelle. Sativex-sumutteen avulla neurologit voivat tarjota lisähelpotusta MS-tautia sairastaville aikuispotilaille liiallisen lihasjänteyden oireiden lievittämiseen. - Uutiset
22.12.2012 10.14
Vuosilomalain karenssiaika poistumassa EU-oikeuden vuoksiTEM:issä on valmisteltu vuosilomalain muutosta. Lakiesityksen mukaan työntekijällä olisi oikeus pyynnöstä saada vuosilomaa siirretyksi jo ensimmäisestä työkyvyttömyyspäivästä lukien, jos työntekijä sairastuu vuosilomansa aikana. Oikeus koskisi loma-ajan sairauspäiviä. - Uutiset
22.12.2012 9.22
Verohallinnon ohje arvonlisäverokantojen muutoksestaVerohallinto on antanut ohjeen arvonlisäverokantojen muutoksesta. Arvonlisäverokantoja korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä 1.1.2013 alkaen. - Uutiset
22.12.2012 9.06
Kiinteistön- ja vuokra-asuntojen välittäjien pätevyysvaatimuksia ehdotetaan laajennettavaksi vuodesta 2016 lukienHallitus esittää, että välitysliikkeen vastaavan hoitajan on jatkossa huolehdittava siitä, että liikkeen palveluksessa ja sen jokaisessa toimipaikassa välitystehtäviä suorittavista henkilöistä vähintään puolella on välittäjäkokeessa osoitettu ammattipätevyys. Myös muilla välitystehtäviä suorittavilla henkilöillä on oltava tehtävän edellyttämä riittävä ammattitaito. - Uutiset
21.12.2012 16.37
EIT: Lasten tapaamisoikeuden täytäntöönpanossa ei loukattu isän perhe-elämän suojaaIsän perhe-elämän suojaa ei ollut loukattu tapauksessa, jossa oikeus oli äidin lukuisten isästä tehtyjen rikosilmoitusten jälkeen peruuttanut toistaiseksi lasten tapaamisoikeuden ja kieltänyt isältä lasten tapaamiset, kunnes asiassa oli saatu puolueettoman psykologin antama lausunto isästä ja pojasta. - Uutiset
21.12.2012 16.02
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiannosta toiseen jäsenvaltioonOikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta annettu direktiivi on esteenä lainsäädännölle, jonka mukaan sellaisen oikeudenkäynnin osapuolen, jonka vakituinen asuinpaikka tai tavanomainen oleskelupaikka on toisessa jäsenvaltiossa ja joka ei ole nimennyt tiedoksiannot vastaanottamaan valtuutettua edustajaa, joka asuu oikeudenkäyntijäsenvaltiossa, voidaan katsoa saaneen tiedoksi hänelle tarkoitetut oikeudenkäyntiasiakirjat, kun ne on liitetty käsiteltävän asian asiakirja-aineistoon. - Uutiset
21.12.2012 16.00
Poliisiksi opiskelevien opintososiaaliset edut yhdenmukaisiksi muiden kanssa vuonna 2014 - poliisialan perustutkinnoksi ammattikorkeakoulututkintoSisäasiainministeriössä valmistellaan esitystä uudeksi Poliisiammattikorkeakoulua koskevaksi laiksi. Esityksen tavoitteena on uudistaa Poliisiammattikorkeakoulua ja siellä suoritettavia tutkintoja koskevat säännökset siten, että poliisialan perustutkintona olisi ammattikorkeakoulututkinto ja jatkotutkintona ylempi ammattikorkeakoulututkinto. - Uutiset
21.12.2012 15.00
Katsaus eduskunnan syysistuntokauteen 2012Syysistuntokaudella 2012 eduskunta piti 61 täysistuntoa. Suullisia kyselytunteja oli 14. Eduskunnalle annettiin syysistuntokaudella 135 hallituksen esitystä, joista hyväksyttiin 104. - Uutiset
21.12.2012 14.56
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu postimyyntiyhtiön agentilleen maksaman provision arvonlisäverostaToisen avl-direktiivin 8 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, ettei verovelvollisella ole sen nojalla oikeutta käsitellä tavaroiden luovutusta koskevaa veron perustetta jälkikäteen alennettuna tilanteessa, jossa tavaroiden luovutuksen jälkeen agentti sai luovuttajalta hyvityksen, jonka agentti otti valintansa mukaan joko rahasuorituksena tai hyvityksenä sellaisia rahamääriä vastaan, jotka se oli luovuttajalle velkaa sille jo luovutetuista tavaroista. - Uutiset
21.12.2012 14.27
Diabeteksen hoidossa käytettävän Levemir-valmisteen korvattavuus jatkuuHILA on aiemmin tiedottanut, että Levemir-valmisteen korvattavuus päättyy 31.6.2013. Myyntiluvan haltija on tehnyt uuden korvattavuus- ja tukkuhintahakemuksen, joka on hyväksytty lääkkeiden hintalautakunnassa 20. joulukuuta. - Uutiset
21.12.2012 14.20
Interpolille rahoitustukea luonnonvaraisiin kasveihin ja eläimiin kohdistuvien rikosten torjumiseksiEuroopan komissio aikoo myöntää Interpolille lähes kaksi miljoonaa euroa luonnonvaraisiin kasveihin ja eläimiin kohdistuvien rikosten torjumiseen ja maailman luonnonvarojen suojelemiseen luonnonvaraisten kasvien ja eläinten laittomalta kansainväliseltä kaupalta. - Uutiset
21.12.2012 14.05
Määräaikaisten työntekijöiden tiedonsaanti paranee vuoden 2013 alussaTyönteon keskeisistä ehdoista annettavaa selvitystä koskevaa työsopimuslain säännöstä on muutettu siten, että määräaikaisissa työsuhteissa selvityksestä on jatkossa käytävä ilmi määräaikaisuuden peruste sekä määräaikaisen sopimuksen päättymisen ajankohta tai arvioitu ajankohta. - Uutiset
21.12.2012 14.00
Metsälakiesityksen vaikutusten arviointi valmistuiMetsälakityöryhmä luovutti ehdotuksensa metsälain muuttamisesta 17. elokuuta 2012. Työryhmän lakiehdotuksesta tehtiin vaikutusten arviointi, jonka keskeisiä tarkastelunäkökulmia olivat metsätalouden kannattavuus ja luonnon monimuotoisuus. - Uutiset
21.12.2012 13.44
Hallitus esittää passilain muuttamista - valmiin passin saisi nykyistä kätevämminHallitus antoi 20. joulukuuta eduskunnalle esityksen passilain muuttamiseksi. Valmis passi toimitettaisiin hakijalle pääsääntöisesti kirjattuna kirjeenä tai vastaavana seurattavana lähetyksenä suoraan passin valmistajalta. Hakija noutaisi passilähetyksen yksityisen palveluntuottajan toimipisteestä.