Uutisten vuosihakemisto, 2010
- Uutiset
22.12.2010 9.01
KHO:n ratkaisu sulautumista koskevien säännösten tulkinnastaX oli omistanut koko A Oy:n osakekannan ja 23,4 prosenttia B Oy:n osakekannasta. A Oy oli omistanut loput eli 76,6 prosenttia B Oy:n osakekannasta. KHO katsoi, että B Oy:n sulautumista A OY:öön voitiin pitää EVL 52 a §:ssä tarkoitettuun sulautumiseen verrattavana tilanteena, vaikka vastaanottavan yhtiön ainut osakkeenomistaja ei ollut saanut sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita. Sulautumiseen sovellettiin EVL 52 b §:n jatkuvuusperiaatetta. - Uutiset
22.12.2010 8.06
Verohallintoon perustetaan pysyvä Harmaan talouden selvitysyksikköSelvitysyksikön tehtävänä on edistää harmaan talouden torjuntaa tuottamalla ja jakamalla tietoa harmaasta taloudesta ja sen torjunnasta. Tasavallan presidentti vahvisti asiaa koskevat lakiesitykset tiistaina 21. joulukuuta. - Uutiset
22.12.2010 7.37
Työttömyysaste 7,1 prosenttia - nuorten työttömyysaste 16,1 prosenttiaTyöttömyysaste oli marraskuussa 7,1 prosenttia, mikä oli 1,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 16,1 prosenttia, mikä oli viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden marraskuussa. - Uutiset
22.12.2010 6.51
Vuodenvaihteessa voimaan tulevia uusia valmisteverolakeja julkaistuUusi jäteverolaki, laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta, laki eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain muuttamisesta, laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta sekä laki tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta julkaistiin säädöskokelmassa tiistaina 21. joulukuuta. - Uutiset
22.12.2010 6.17
Kuntoutuspsykoterapian korvaustasot pysyvät ennallaanKelan nykyisin harkinnanvaraisena korvaama kuntoutuspsykoterapia muuttuu vuoden alusta lakisääteiseksi. Valtioneuvoston tiistaina 21. joulukuuta antaman asetuksen mukaan korvaustasot pysyvät ennallaan. - Uutiset
22.12.2010 5.20
Sairauspäivärahan enimmäisaikaan joustoa sairauden uusiutuessaJos työhön palanneen henkilön sairaus uusiutuu hänen oltuaan yhtäjaksoisesti työssä vähintään 30 päivää, sairauspäivärahaa voidaan maksaa, vaikka päivärahan enimmäisaika olisi täyttynyt. Tällöin sairauspäivärahaa maksetaan omavastuuajan jälkeen yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä enintään 50 arkipäivältä. - Uutiset
21.12.2010 20.56
Toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö tiukentuu vuoden alussaTasavallan presidentin tiistaina vahvistaman työsopimuslain 1 luvun 3 pykälän muutoksen myötä toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole enää sallittua, jos sopimusten lukumäärän, yhteenlasketun kestoajan tai niiden muodostaman kokonaisuuden perusteella työnantajan työvoiman tarve kyseisessä työssä on pysyvä. - Uutiset
21.12.2010 17.53
Ulkomailta – Unkari: Parlamentti hyväksyi kiistellyn medialainUnkarin parlamentti on hyväksynyt kiistellyn medialain, jolla perustetaan uusi virasto valvomaan kaikkea julkista tiedonvälitystä. Lain vastustajat ovat huolissaan lehdistönvapauden rajoituksista ja lakiesityksen ylimalkaisuudesta. - Uutiset
21.12.2010 15.37
Lievät pahoinpitelyt osittain virallisen syytteen alaisiksi vuoden 2011 alustaLievät pahoinpitelyt tulevat vuoden 2011 alusta virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen, tekijälle läheiseen henkilöön tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään. Muutos parantaa uhrien asemaa ja osoittaa entistä selvemmin, ettei lieväkään väkivalta ole hyväksyttävää. - Uutiset
21.12.2010 15.11
Neuvottelut EU:n työaikadirektiivin tarkistamisesta käynnistyvätKomissio antoi tiistaina 21. joulukuuta tiedonannon, jossa se pyytää työnantajien ja työntekijöiden edustajia esittämään näkemyksensä EU:n työaikadirektiivin tarkistamista koskevista vaihtoehdoista helmikuun 2011 loppuun mennessä. Kyseessä on toinen vaihe työmarkkinaosapuolten kuulemisesta. Komissio julkisti myös yksityiskohtaisen kertomuksen työaikadirektiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa. - Uutiset
21.12.2010 15.02
Yrityksille suunnitellaan lisää velvoitteita yhteiskuntavastuusta - EU-konsultaatioon ehtii vielä vastataEU:ssa keskustellaan parhaillaan siitä, onko vastuullisen yritystoiminnan raportointia tarvetta säännellä. Komissiolta odotetaan keväällä 2011 tiedonantoa yritysten yhteiskuntavastuusta. Tiedonantoa valmistellaan on line -konsultaatiolla, jossa komissio esittää kysymyksiä yritysten ei-taloudellisista tiedoista. Kysely on avoinna 24. tammikuuta 2011 asti. - Uutiset
21.12.2010 14.37
Omia potilastietoja voi jatkossa hallinnoida omatoimisesti InternetissäKansalliseen terveysarkistoon tullaan jatkossa tallentamaan tiedot potilaiden terveydentilasta ja sairauksista. Tietoja saa käyttää terveydenhuollon palvelujen antajien välillä vain, jos potilas on antanut suostumuksensa tietojen käyttöön. Potilas voi hallinnoida suostumuksiaan ja kieltojaan omatoimisesti Internetissä. Palvelut otetaan käyttöön vaiheittain. - Uutiset
21.12.2010 14.29
Asumisoikeusjärjestelmän avoimuutta parannetaan lakimuutoksella1. tammikuuta 2011 voimaan tulevalla lainmuutoksella toteutetut useat pienet muutokset selkeyttävät asumisoikeusjärjestelmää sekä parantavat sen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Jatkossa asukkaat pystyvät valvomaan kiinteistökohtaisia kustannuksia paremmin sekä vaikuttamaan vastikkeensa määrään säästämällä hoitokuluissa. Lainmuutoksella myös vahvistetaan viranomaisten valtuuksia valvoa asumisoikeusjärjestelmän tarkoituksenmukaista toteutumista. - Uutiset
21.12.2010 13.46
Oikeudenkäyntimaksuihin pieniä korotuksia vuoden 2011 alustaOikeudenkäyntimaksuja korotetaan vuoden 2011 alusta alkaen rahan arvon muutosta vastaavasti 1,45 prosentilla. Nykyiset maksut (79–223 euroa) nousevat 1–3 euroa. - Uutiset
21.12.2010 13.45
Työryhmä ehdottaa verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta kulutusverotukseen - asuntolainojen vähennyskelpoisuudesta luovuttaisiin pitkällä aikavälilläAlivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtama työryhmä esittää lisäksi yhteisöverokanan alentamista 22 prosenttiin, yleisen pääoma-tuloverokannan nostamista 30 prosenttiin ja kotitalousvähennyksen määrän laskemista 2 300 euroon. Asuntolainojen vähennyskelpoisten korkomenojen osuutta alennettaisiin asteittain viidellä prosenttiyksiköllä vuosittain ja lopulta luovuttaisiin koko järjestelmästä. Perintö- ja lahjaverotuksessa otettaisiin käyttöön uusi 16 prosentin verokanta, joka kohdistettaisiin vain hyvin suuriin perintöihin ja lahjoihin. - Uutiset
21.12.2010 13.33
Hallinto-oikeuden ratkaisu toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestäVaasan hallinto-oikeus katsoi räjäyttäjän pätevyyskirjan saamista koskevassa asiassa, että toimivaltaisena hallinto-oikeutena oli pidettävä valittajan kotikunnan mukaan määräytyvää hallinto-oikeutta. - Uutiset
21.12.2010 13.06
EIT: Tutkintavankeutta koskevia päätöksiä ei saanut perustella yleisesti ja abstraktisestiEIT:n viiden jaosto katsoi Ukrainan rikkoneen törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta epäillyn tutkintavangin oikeutta vapauteen (EIS 5 artiklaa), kun lähes kolmen vuoden mittaisen tutkintavankeuden jatkamiselle ei ollut esitetty relevantteja ja riittäviä perusteita. - Uutiset
21.12.2010 12.12
Hallitukselta lakiesitys meriympäristön hoidosta ja suojelemisestaHallitus ehdottaa lakimuutosta, jolla merenhoitoa koskevat säännökset lisättäisiin vesienhoidosta annettuun lakiin. Uudistuksen tavoitteena on saavuttaa meren hyvä ekologinen tila vuoteen 2020 mennessä. Lakimuutos pohjautuu EU:n meristrategiadirektiiviin. - Uutiset
21.12.2010 12.00
Komission yhteinen tutkimuskeskus esittää vaihtoehtoja merenkulun päästöjen vähentämiseksiMerenkulun osuus kaikista ihmisten toiminnasta aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä on noin neljä prosenttia, mikä tarkoittaa, että sen hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin Saksan. Kansainvälisen merenkulun päästöistä ei ole vielä olemassa lainsäädäntöä, mutta asiasta keskustellaan parhaillaan Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO) ja YK:n ilmastonmuutossopimuksen (UNFCCC) puitteissa. Kasvihuonekaasupäästöjen kannalta meriliikenne on ympäristöystävällisin liikennemuoto. Silläkin alalla on kuitenkin ryhdyttävä toimiin, koska laivojen päästöjen arvellaan lisääntyvän vuoteen 2050 mennessä 150–200 prosenttia. - Uutiset
21.12.2010 11.38
Uusi asetus tuo markkinoille E10-bensiinin vuoden 2011 alustaValtioneuvosto hyväksyi 21. joulukuuta uuden asetuksen moottoribensiinin, dieselöljyn ja erityyppisissä työkoneissa sekä sisävesiliikenteessä käytettävän polttoöljyn laatuvaatimuksista. Asetuksella pannaan täytäntöön polttoaineiden laatua koskevan direktiivin säännöksiä. - Uutiset
21.12.2010 10.51
Rokotehankinnat sosiaali- ja terveysministeriön päätettäviksiSTM päättää jatkossa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden hankinnasta ja muista taloudellisesti merkittävistä rokotehankinnoista. Tähän asti päätöksen rokotteiden ostamisesta on tehnyt THL, joka jatkossa huolehtii vain hankintapäätöksen toimeenpanosta. - Uutiset
21.12.2010 10.36
Liikennelentäjät: EU heikentää lentoturvallisuutta uusilla työ- ja lepoaikasäädöksilläEuroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on julkaissut ehdotuksensa EU:n lentäjien työ- ja lepoaikasäädöksiksi. Lentäjien mukaan tieteelliset tutkimukset väsymyksestä on jätetty huomioimatta ja että uudet säädökset on suunniteltu pienentämään vain lentoyhtiöiden kustannuksia. - Uutiset
21.12.2010 9.46
Perusturvakuntayhtymä Karviaiselle huomautus lasten huostaanoton lopettamista koskevan päätöksen viipymisestäApulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on antanut Perusturvakuntayhtymä Karviaiselle (ent. Vihdin kunnan sosiaalitoimelle) huomautuksen kymmenen vuotta huostassa olleiden lasten huostaanoton lopettamista koskevan päätöksen viipymisestä. - Uutiset
21.12.2010 9.19
Syyttäjälaitoksen tiedotuslehden Akkusastoori 7/2010:n aiheena muun muassa lähisuhdeväkivallan sovitteluSyyttäjälaitoksen tiedotuslehden Akkusastoori 7/2010:n aiheena on muun muassa poliisin ja syyttäjän asema lähisuhdeväkivallan sovittelussa, muutoksenhakua käräjäoikeudesta koskevat muutokset, syyttäjälaitoksen työtyytyväisyystutkimus sekä nuorten rikoksentekijöiden seuraamusselvitys. - Uutiset
21.12.2010 8.08
Finanssivalvonnan Markkinat 5/2010 -tiedotteen aiheena muun muassa tiedonantovelvollisuusMarkkinat-tiedote 5/2010 on ilmestynyt ja luettavissa Finanssivalvonnan verkkopalvelussa. Tiedotteessa käsitellään ajankohtaisia listayhtiön tiedonantovelvollisuuden, tilinpäätösvalvonnan, arvopaperikaupankäynnin sekä sisäpiiriasioiden tulkintoihin, standardeihin ja sääntelyyn liittyviä asioita sekä valvonnan havaintoja. Tiedotteen julkaisee Finanssivalvonnan Markkinavalvonta. - Uutiset
21.12.2010 7.27
REACHin erityistä huolta aiheuttavien aineiden listalle lisätty aineitaEuroopan kemikaalivirasto on lisännyt kahdeksan erityistä huolta aiheuttavaa ainetta (SVHC-ainetta) lupamenettelyn kandidaattilistalle. Päätös aineiden mahdollisesta lisäämisestä varsinaiseen lupamenettelyyn tehdään myöhemmin. Kandidaattilistalla on tällä hetkellä 46 ainetta. - Uutiset
21.12.2010 7.27
Verohallinnon uusia päätöksiä ja julkaisujaVerohallinnon sivuilla kerrotaan muun muassa maksuunpantavista veroista ja työnantajien vuoden 2011 eläke- ja vakuutusmaksuista. Päätös ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista on annettu. Verotiliopas sekä kuntakohtaiset ennakonpalautus- ja jäännösverotilastot on julkaistu. - Uutiset
21.12.2010 7.07
Jaana Hallamaa: Parisuhde ja sen säätely uskonnollisena kysymyksenäSosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa tarkastelee Lakimies 7–8 -lehden kirjoituksessaan parisuhteen uskonnollisia kytköksiä suomalaisesta nykytilanteesta käsin. Tarkastelunäkökulmana on loppuvuodesta 2010 ajankohtainen keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta. Lisäksi artikkelissa esitellään läntisen kristillisyyden opetusta avioliitosta ja lopuksi pohditaan parisuhde- ja perhemuotojen moninaistumisen luterilaiselle perinteelle asettamia haasteita. - Uutiset
21.12.2010 6.33
Oikeusasiamies otti kantaa täytäntöönpanosovittelijan määräämisen edellytyksiin lapsen tapaamisoikeutta koskeneessa asiassaOikeusasiamies Petri Jääskeläinen katsoi, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 6 § 2 momentin 3 kohdan sanamuoto ja sen esityöt huomioon ottaen, kohdassa säädettyä edellytystä, jonka nojalla sovittelu voidaan jättää toimittamatta, ei voida tulkinnalla laajentaa siten kuin tapauksessa oli tehty. - Uutiset
20.12.2010 18.45
Tutkijat: Suomalainen lasten kotihoidon tuki on jäykkä ja vanhentunutTutkijoiden mielestä esimerkiksi Norjan kotihoidon tukimalli ratkaisisi monta Suomen mallille tyypillistä ongelmaa. Norjassa voi valita sekä kotihoidon tuen että päivähoidon, molemmat osa-aikaisina. Äidit eivät jää kokonaan pois työmarkkinoilta eivätkä lapset varhaiskasvatuksesta. Tasa-arvokysymykset lientyvät ainakin hiukan. - Uutiset
20.12.2010 17.17
Asianajotoimiston johtajaksi muu kuin juristi ensimmäistä kertaa SuomessaEnsimmäisen kerran maamme asianajotoiminnan historiassa asianajotoimiston johtoon tulee muu kuin juristi. KTM Markus Einiö on kutsuttu Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy:n toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2011 alkaen. - Uutiset
20.12.2010 16.44
Työtuomioistuin hyväksyi Saarioisten tupakointikiellonTyötuomioistuimen mukaan Saarioinen-konsernin tekemä päätös tupakoinnin kieltämisestä 1.1.2008 alkaen kaikissa sen yksiköissä sekä kiinteistöjen sisätiloissa että tehdasalueella muutoin, ei ylittänyt työnjohtovallan rajoja eikä myöskään kohtuuttomasti rajoittanut työntekijöiden henkilökohtaista vapautta. - Uutiset
20.12.2010 16.16
Oikeushenkilön rangaistusvastuu laajenee ympäristörikoksissa 25. joulukuutaOikeushenkilön, kuten esimerkiksi yrityksen tai yhteisön, rangaistusvastuu laajenee ydinenergian käyttörikokseen, räjähderikokseen ja vaarallisten aineiden varomattomaan käsittelyyn. - Uutiset
20.12.2010 15.15
Vähemmistövaltuutettu: Pyyntö pidättäytyä rukoushetkistä kuntokeskuksen tiloissa ei ollut syrjintääVähemmistövaltuutetun tietoon tuli elokuussa 2010 espoolaisen kuntokeskuksen Lady Fitnessin seinällä ollut pyyntö pidättäytyä rukoushetkistä kuntokeskuksen tiloissa. Saadun tiedon mukaan kuntokeskuksen tiloissa olivat rukoilleet muutamat musliminaiset. Vähemmistövaltuutetun arvion mukaan tässä tapauksessa ei ole kyse yhdenvertaisuuslaissa kielletystä syrjinnästä. - Uutiset
20.12.2010 15.00
Uusi JHS-suositus kuntien paikkatietojen yhdenmukaistamiseksiJulkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA hyväksyi 15. joulukuuta 2010 uuden JHS-suosituksen 178 "Kuntien paikkatietopalvelurajapinta". Suosituksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa kuntien paikkatietopalveluja sekä julkisen että yksityisen sektorin käyttötarpeita varten. - Uutiset
20.12.2010 14.39
Hallintotuomioistuinpäivän teemana oli oikeusturvaHallintotuomioistuinpäivä pidettiin 3. joulukuuta 2010. Osa päivässä pidetyistä puheista on nyt julkaistu korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla. Päivän teema oli oikeusturva. - Uutiset
20.12.2010 14.31
Komissio parantaisi jäsenvaltioiden verojärjestelmien yhteentoimivuuttaKomission maanantaina julkaisemassa tiedonannossa suunnitellaan toimia, jotka koskevat muun muassa muista maista saatavia tuloja, perintöverotusta, osinkotulojen verotusta, autojen rekisteröintiverotusta ja verkkokauppaa. Siinä pohditaan myös, voidaanko jäsenvaltioiden verojärjestelmien yhteentoimivuutta parantaa EU:n ja jäsenvaltioiden toteuttamilla lisätoimilla, jotta EU:n kansalaiset eivät luopuisi rajatylittävästä toiminnasta edellä mainittujen ongelmien vuoksi. - Uutiset
20.12.2010 14.14
Uusia sähköisen asioinnin palvelukokonaisuuksia tulossaSähköisen asioinnin edistämiseksi kehitetään uusia verkkopalvelukokonaisuuksia asiakkaan ja kansalaisen näkökulmista. Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA puolsi 15. joulukuuta 2010 kokouksessaan neljän sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaan (SADe-ohjelma) kuuluvan palvelukokonaisuuden toteutusta. Palvelut on tarkoitus saada asteittain käyttöönottovalmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä. - Uutiset
20.12.2010 13.43
KPMG:n artikkelikokoelma IFRS-uudistuksistaKPMG:n neuvontapalveluiden IFRS-aiheinen artikkelikokoelma sisältää kattavan kokoelman IFRS- ja rahoitusasiantuntijoiden kirjoittamia ajankohtaisia artikkeleita. Painopiste on tulevaisuudessa, sillä IASB:n ja FASB:n pitkäaikainen yhdentymisprojekti alkaa nyt konkreettisesti näkyä - yhä useampi merkittävä projekti on saavuttanut standardiluonnosvaiheen. Uusia standardeja julkaistaan vuonna 2011 useista merkittävistä osa-alueista, kuten myynnin tuloutuksesta, työsuhde-etuuksista, vuokrasopimuksista ja veloista. Tämä tuo muutoksia lähes kaikkien IFRS-raportoijien tilinpäätöksiin. - Uutiset
20.12.2010 13.20
Punanauhaista suklaapupua eikä -poroa voinut rekisteröidä yhteisön tavaramerkiksiUnionin yleinen tuomioistuin katsoi muun muassa, ettei suklaapupua eikä -poroa, joilla oli kaulassaan punainen nauha ja pieni kello, voinut rekisteröidä yhteisön tavaramerkiksi. Tuotteilta puuttui erottamiskyky. - Uutiset
20.12.2010 13.13
Paikallispolitiikka vaikeuttaa parhaan mahdollisen kuntarakenteen muodostumistaValtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksessa havaittiin, että kunnanvaltuutettujen henkilökohtaiset vaikuttimet vaikeuttavat kuntalaisten kannalta parhaiden kuntaliitosten toteutumista. Esimerkiksi jos liitosta pohtivassa valtuustossa on paljon päätoimenaan oman kuntansa palveluksessa työskenteleviä henkilöitä, liitoksia solmitaan todennäköisemmin kuin sellaisissa valtuustoissa, joissa kuntatyöntekijöitä on vähemmän. Havainnon voi selittää se, että liitoksen toteutuessa nämä valtuutetut saavat viiden vuoden irtisanomissuojan päätoimelleen. - Uutiset
20.12.2010 13.00
Sisäasianministeriö sähköistää koko asiankäsittelyprosessinSisäasiainministeriö on ensimmäisenä ministeriönä päättänyt sähköistää koko asiankäsittelyprosessin. Asiakirjat kirjataan, käsitellään ja arkistoidaan sähköisesti. Kansallisarkisto on myöntänyt ministeriölle ensimmäisten ministeriöiden joukossa luvan arkistoida ministeriön asian- ja dokumenttienhallintajärjestelmässä (ASDO) pysyvästi säilytettävät asiakirjat yksinomaan sähköisessä muodossa. - Uutiset
20.12.2010 12.13
EIT: Sveitsille tuomio lasten koulukuljetusta koskevassa asiassaEIT:n 1. jaosto katsoi, että lasten koulukuljetuksesta tehty valitus koski vanhempien yksityisluonteisia oikeuksia ja että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6 artiklaa oli rikottu, kun vanhemmilta ei pyydetty lausumaa kunnan jättämästä lisäselvityksestä. - Uutiset
20.12.2010 12.12
Hovioikeuden ratkaisu laittoman maahantulon järjestämisestäHelsingin hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B ovat vähintäänkin tienneet C:n ja D:n tulleen Suomeen laittomasti. A ja B olivat menettelyllään näissä olosuhteissa siten hyväksyneet sen, että heidän toimintansa voi olla laittoman maahantulon järjestämistä, kun he olivat yhdessä yrittäneet järjestää C:n ja D:n edelleen Suomen kautta Ruotsiin, vaikka heillä ei ole ollut maahantuloon vaadittavaa passia, muuta matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa. A ja B olivat syyllistyneet laittoman maahantulon järjestämiseen. - Uutiset
20.12.2010 11.59
Ympäristönsuojelun IPPC-direktiivin korvaava IE-direktiivi julkaistu EU:n virallisessa lehdessä - kansalliselle voimaansaattamiselle aikaa kaksi vuottaEuroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi teollisuuden päästöistä (2010/75/EU) eli IE-direktiivi (industrial emissions) on julkaistu 17. joulukuuta 2010 Euroopan unionin virallisessa lehdessä L 334. Direktiivi on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä pääosin 7. tammikuuta 2013 mennessä, mutta se sisältää useita siirtymäsäännöksiä. - Uutiset
20.12.2010 11.35
Ulkomailta – Yhdysvallat: Armeijan "älä kysy, älä kerro" -käytäntö jää historiaanYhdysvaltain kongressi hyväksyi 18. joulukuuta 2010 lain, joka sallii avoimesti homoseksuaalien palvella maan asevoimissa. Presidentti Barack Obaman on määrä vahvistaa laki tällä viikolla, mutta lain voimaantulo saattaa kestää vielä joitakin kuukausia. - Uutiset
20.12.2010 11.01
Pohjoismaat sopivat veronkiertoa estävistä tiedonvaihtosopimuksista Lichtensteinin kanssaPohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti sekä itsehallintoalueet Grönlanti ja Färsaaret allekirjoittivat 17. joulukuuta 2010 veronkiertoa estävät tiedonvaihtosopimukset Lichtensteinin kanssa. - Uutiset
20.12.2010 10.46
Suomalaisten verkkokauppiaiden mahdollista saada laatumerkkiVerkkoteollisuus ry alkaa tarjota uutta "Luotettavaa toimintaa" -laatumerkkiä suomalaisille verkkokauppiaille. Merkki velvoittaa verkkokauppiaan noudattamaan kuluttajakaupassa selkeää ohjeistusta. Lisäksi merkillä halutaan osoittaa asiakkaille, että yritys toimii luotettavasti ja asianmukaisesti. - Uutiset
20.12.2010 10.18
Viranomaiset salailevat julkisia tietoja osin tietämättään - tutkijoiden mukaan viranhaltijat tarvitsevat lisää koulutusta julkisuuslaistaViranhaltijoita tulisi kouluttaa lisää yli kymmenen vuotta vanhan julkisuuslain (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999) periaatteista. Tutkijoiden mukaan monet viranomaiset rikkovat julkisuuslakia tietämättään. He esimerkiksi jättävät vastaamatta kansalaisten kyselyihin tai vastaavat niihin puutteellisesti. - Uutiset
20.12.2010 9.34
Eläketuomarit töihin?Oikeusministeriössä on keskusteltu käytännöstä, että eläkkeellä olevat tuomarit voisivat hakeutua takaisin tuomaritehtäviin, jos heillä itsellään on siihen halua ja kykyä, Savon Sanomat kirjoittaa. Kuopion hallinto-oikeus näyttää asiassa esimerkkiä: entinen ylituomari Risto Hakkarainen toimi syksyn hallinto-oikeustuomarina. Hallitusneuvos Heikki Liljeroosin tiedossa ei ole, että vastaavaa olisi Suomessa tapahtunut aiemmin.