Uutisten vuosihakemisto, 2009
- Uutiset
30.12.2009 10.01
Liikennevahinkolautakunnan soveltamisohjeita vuodelle 2010Liikennevahinkolautakunta on julkaissut uusia soveltamisohjeita vuodelle 2010: seisonta-ajan korvaukset, työntekijäin työeläkevakuutusmaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottaminen liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa, Helsingin Liikennelaitoksen raitiovaunujen vaunukohtaiset seisonta-ajat, liikennevakuutuksen hoitotuki ja vaatelisä, kuljettajan palkan korvaaminen, linja-autojen siirtokustannukset sekä henkilövahinkojen normikorvausten määrät. - Uutiset
30.12.2009 8.01
Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu kotietsintää koskevassa asiassaEduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja katsoi, että taloon meneminen aseen hakemiseksi oli jo rikoksen selvittämistä ja sitä olisi tullut pitää kotietsintänä. - Uutiset
29.12.2009 18.00
Rajavartiolaitoksen asema johtavana meripelastusviranomaisena vahvistuuRajavartiolaitoksen asema johtavana meripelastusviranomaisena vahvistuu vuoden 2010 alusta. Uudistetussa meripelastuslaissa määritellään nykyistä tarkemmin meripelastustoimi kansainvälisen merenkulkujärjestön toimintamallin mukaisesti. Rajavartiolaitoksen asema johtavana meripelastusviranomaisena täsmentyy lain muutoksen myötä. - Uutiset
29.12.2009 16.55
Työtuomioistuimen ratkaisut työtaisteluista sekä työnvaativuusluokittelustaTyötuomioistuin on julkaissut kolme ratkaisua, joissa kahdessa on kysymys lakkojen laillisuudesta ja valvontavelvollisuudesta ja kolmannessa alueellisessa ympäristökeskuksessa työskennelleen tarkastajan tehtävän vaativuusarvioinnin virkaehtosopimuksenmukaisuudesta. - Uutiset
29.12.2009 16.44
Käräjäoikeuslakiin luettelo käräjäoikeuksistaKäräjäoikeuslakiin lisätään luettelo käräjäoikeuksista. Vuodenvaihteessa voimaan tulevassa käräjäoikeusuudistuksessa käräjäoikeuksien määrä vähenee 51:stä 27:ään. Myös käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskeviin säädöksiin tulee muutoksia. - Uutiset
29.12.2009 15.55
Kuluttajariitalautakunnan suositus moottoripyöräkoulun oppilaan vastuusta koulun omaisuudelle aiheutuneesta vahingostaAsiassa oli kyse moottoripyöräkoulun oppilaan vastuusta koulun omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta. Koska oppilaan ei voitu katsoa aiheuttaneen onnettomuutta edes tuottamuksella, kuluttajariitalautakunta suositti, että elinkeinonharjoittaja luopuu vaatimasta oppilaalta vakuutuksen omavastuuosuutta. - Uutiset
29.12.2009 14.30
Opiskelijoiden sairauspäivärahan hakeminen joustavoituuOpiskelijoiden sairauspäivärahan hakeminen helpottuu siten, että opiskelija voi jatkaa opintotuen nostamista siihen saakka, kunnes hän on saanut päätöksen sairauspäivärahan myöntämisestä. - Uutiset
29.12.2009 14.20
Aluekehittämisen uutta lainsäädäntöä voimaan vuoden 2010 alussaTasavallan presidentti vahvisti 29. joulukuuta 2009 lain alueiden kehittämiseksi, lain eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta sekä muutokset rakennerahastolakiin ja ulkorajayhteistyön hallinnoinnista annettuun lakiin. Uudet säädökset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2010. - Uutiset
29.12.2009 13.45
Kalakukkojen valmistukseen ja myyntiin muutoksiaMaa- ja metsätalousministeriö on muuttanut kahta asetusta, jotka koskevat kalakukkojen valmistusta ja myyntiä. Kalakukkojen valmistukseen käytetään raakaa lihaa ja raakaa kalaa, joten ne luetaan eläimistä saataviin elintarvikkeisiin ja niitä saa valmistaa vain hyväksytyissä laitoksissa. Tällä hetkellä osalla kalakukkoja valmistavista toimijoista on jo laitoshyväksyntä. Sen sijaan osa toimijoista valmistaa kalakukkoja leipomoissa, jotka ovat hyväksyttyjä elintarvikehuoneistoja, mutta eivät laitoksia. - Uutiset
29.12.2009 13.10
Vaikutukseltaan pienet hankkeet poistuvat ympäristölupamenettelyn piiristäValtioneuvosto on muuttanut ympäristönsuojeluasetusta siten, että ympäristövaikutuksiltaan pienet hankkeet siirretään ympäristöluvan piiristä kevyemmän rekisteröinnin piiriin. Samalla asetusmuutoksella selkeytetään valtion ja kunnan lupaviranomaisten toimivaltajakoa. Muutos tulee voimaan 1. tammikuuta 2010. - Uutiset
29.12.2009 11.47
Henkilön eläessään ilmaisema tahto paremmin esiin elinluovutuksissaKuolleelta tapahtuvaa elimien, kudoksien ja solujen irrottamista koskevaa suostumussäännöstä esitetään muutettavaksi. Elimiä, kudoksia ja soluja saisi irrottaa, jos vainaja ei ole elinaikanaan oletettavasti vastustanut toimenpidettä (oletettu suostumus). Henkilön eläessään ilmaisemaa näkemystä olisi noudatettava. Alaikäisen ja täysi-ikäisen vajaavaltaisen osalta edellytettäisiin, että huoltaja tai omainen ei vastusta luovutusta. - Uutiset
29.12.2009 11.08
Työtapaturman tai ammattitaudin aiheuttaman haitan arviointia tarkennetaanTapaturmavakuutuslakiin tulee vuoden 2010 alussa muutoksia, joilla selkeytetään haittarahakorvauksen perusteita. Haittarahaa maksetaan työtapaturman ja ammattitaudin aiheuttamasta pysyvästä yleisestä haitasta. Haitta määritellään jakamalla vammat ja sairaudet niiden aiheuttaman haitan perusteella 20 haittaluokkaan. - Uutiset
29.12.2009 10.32
Pääministeri Vanhanen: Hallituksen tärkeimmät tehtävät keväällä työurien pidentäminen, ydinvoimalapäätökset ja terveydenhuoltolakiPääministeri Matti Vanhanen piti tiistaina 29. joulukuuta 2009 tiedotustilaisuuden Keskustan puheenjohtajuudesta luopumisestaan kesällä 2010. Vanhanen tyrmäsi opposition väitteet siitä, että hänen eronsa heikentäisi hallituksen toimintakykyä. Kevään tärkeimpinä hallituksen tehtävinä Vanhanen mainitsi työurien pidentämiseen liittyvät hankkeet, Sata-komitean ehdotusten eteenpäin viemisen, terveydenhuoltolain sekä ydinvoimalapäätökset. - Uutiset
28.12.2009 16.18
Markkinaoikeus määräsi kahdelle toimialajärjestölle sakkoja kilpailun rajoittamisestaMarkkinaoikeus on antanut kaksi uutta ratkaisua tapauksissa, joissa oli kyse toimialajärjestöjen jäsenyrityksilleen antamista suositushinnoista ja hinnoitteluperusteista. Markkinaoikeus muistuttaa ratkaisuilla toimialajärjestöjä siitä, että tietyn alan hinnoista sopiminen tai suositusten antaminen on kilpailunrajoituslain vastaista. - Uutiset
28.12.2009 14.40
KHO:n ratkaisu jätteiden rinnakkaispolttolaitosta koskevassa ympäristölupa-asiassaAsiassa oli kysymys siitä, oliko jätteiden rinnakkaispolttolaitosta koskevassa ympäristölupahakemuksessa riittävästi yksilöity polttolaitoksen kattilassa käytettävä tekniikka ja menetelmät, joilla typenoksidipäästöjä ja rikkipäästöjä vähennettiin. - Uutiset
28.12.2009 14.22
Valtiokonttori ottaa käyttöön eläkevakuutusmaksuihin liittyvät sanktiotValtiokonttori on päättänyt valtion eläkelain 148 §:n (1295/2006) mahdollistamien sanktioiden käyttöönotosta 1. tammikuuta 2010 alkaen. Sanktio on työnantajan eläkemaksuun määrättävä lisämaksu. - Uutiset
28.12.2009 14.08
Työtuomioistuimen ratkaisuja työrauhavelvollisuuden rikkomisistaTyötuomioistuin on julkaissut kolme ratkaisua, joissa kaikissa on kysymys työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. - Uutiset
28.12.2009 13.37
Keskolle ja K-ruokakauppiasyhdistykselle määrättiin kilpailunrikkomismaksuMarkkinaoikeus on 21. joulukuuta 2009 antamassaan ratkaisussa määrännyt Kesko Oyj:lle 100 000 euron ja K-ruokakauppiasyhdistys ry:lle 10 000 euron kilpailunrikkomismaksun. - Uutiset
28.12.2009 13.36
Inkerinsuomalaisten paluumuuton helpotukset loppuvat siirtymäkauden jälkeenSisäasiainministeriö on asettanut hankkeen ulkomaalaislain muuttamiseksi liittyen oleskeluluvan myöntämiseen entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin oleville henkilöille. Hankkeen tavoitteena on muuttaa ulkomaalaislain säännökset sellaisiksi, että paluumuuttojono voidaan sulkea ja nykyinen järjestelmä lopettaa mahdollisen siirtymäkauden jälkeen. - Uutiset
28.12.2009 13.22
Hovioikeuden ratkaisu avustajan palkkiosta asetuksen muututtuaItä-Suomen hovioikeus tulkitsi oikeusavun palkkioperusteista annetun asetuksen voimaantulosäännöstä siten, että käsillä olevassa tilanteessa, jossa toimeksianto oli otettu vastaan 13.6.2008 eli uuden asetuksen voimaantulon 1.6.2008 jälkeen ja kaikki avustajan toimenpiteet olivat sen jälkeiseltä ajalta, sovellettavaksi tuli 1.6.2008 voimaan tullut oikeusavun palkkioperusteista annettu asetus (290/2008).