Yritystoiminta
- Uutiset
24.8.2021 13.00
VTV:n jälkiseurantaraportti: Digitalisaation hyödyntäminen yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvissä viranomaisprosesseissaVastuuministeriöt ja Digi- ja väestötietovirasto ovat luoneet toimintamalleja, jotka tukevat julkisen hallinnon digipalveluiden asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Ne ovat myös perustaneet useita yhteistyöryhmiä, jotka seuraavat ja koordinoivat palveluiden digitalisaatiokehitystä. Tarkastuksen jälkiseurantaa ei ole tarvetta jatkaa. - Uutiset
5.7.2021 11.44
TVK antoi kolme ratkaisua työtapaturma- ja ammattitautilain soveltamisesta ruokalähetteihinKahdessa ratkaisussa TVK katsoi, että ruokalähetin tekemä ruoankuljetustyö oli tehty työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa ja työnantajana oli alustayritys. Näin ollen kyse oli työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella työntekijänä tehtävästä työstä, jonka vakuuttamisesta vastasi työnantaja. Yhdessä ratkaisussa TVK katsoi, että ruokalähetin tekemä ruoankuljetustyö ei ollut tehty työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa. Kyse oli työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella yrittäjänä tehtävästä työstä, jonka vakuuttamisesta vastasi yrittäjä itse. - Uutiset
5.7.2021 11.20
Päivitetty ohje: Toiminnan aloittaminen SuomessaVerohallinnon ohjeessa kerrotaan, mitä ilmoituksia ja selvityksiä ulkomaisen yrityksen on annettava Verohallinnolle, kun se aloittaa yritystoiminnan Suomessa. Ohje on voimassa 2. heinäkuuta 2021 lukien toistaiseksi. - Uutiset
14.6.2021 10.00
Hovioikeus ei myöntänyt lypsy- ja karjatilalliselle velkajärjestelyä, kun luotettavaa arviota elinkeinotoiminnan kannattavuudesta ei ollut pystytty esittämäänVelkajärjestelyn myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle velalliselle edellyttää, että velallinen kykenee VJL 45 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksamaan elinkeinotoimintaansa liittyvät velkansa toiminnasta saatavilla tuloilla sitä mukaa, kun ne erääntyvät. (Vailla lainvoimaa 14.6.2021) - Uutiset
11.6.2021 14.30
Yrittäjän talousapuneuvonnan palveluvalikoima laajeneeMikro- ja pk-yrittäjille suunnattua valtakunnallista Talousapu-puhelinpalvelua täydennetään nyt verkkopalvelulla ja alueellisilla palveluilla. Talousapu-palvelun tavoitteena on, että yrittäjät havahtuisivat talousvaikeuksiin ajoissa ja uskaltaisivat pyytää apua. Näin voitaisiin välttää turhat konkurssit sekä työpaikkojen menetykset. - Uutiset
31.5.2021 15.40
Takaaja ei ollut näyttänyt, että hän olisi pankin kanssa väittämiinsä tavoin sopinut, että hän vastaa henkilökohtaisista ja yrityksensä veloista ainoastaan ja enintään pantin arvoon - takaajan vastuuta pankille ei soviteltuValittaja vaati HO:ssa ensisijaisesti, että kanne hylätään siltä osin kuin se korkovaatimuksineen ylittää panttina olleen asunto-osakkeen arvon ja toissijaisesti, että takauksen määrää ja korkovaatimuksia kohtuullistetaan. Lisäksi valittaja vaati, että pankki velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa korkoineen. Valittajalle ei myönnetty jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 31.5.2021) - Uutiset
24.5.2021 12.19
PRH:n uutiskirjeessä 4/2021 asiaa muun muassa rekisteröintikiellosta, osakeyhtiön tiedoista kaupparekisterissä, säätiöiden valvonnasta ja tavaramerkeistä - Uutiset
19.5.2021 15.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että konkurssin tehneen ja nyt työsuhteessa olevan hakijan velkajärjestelylle oli VJL 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä 10 §:n 3 kohdassa tarkoitetusta esteperusteesta huolimattaAsiassa mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n johtopäätöksen siitä, että hakijan velkajärjestelylle oli VJL 10 §:n 3 kohdan (elinkeinotoiminnassa syntynyt velka) mukainen este. HO katsoi, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli VJL 10 §:n 3 kohdassa tarkoitetusta esteperusteesta huolimatta lain 10 a §:ssä tarkoitetut painavat syyt. Hakijalle oli siten myönnettävä velkajärjestely. KO:n päätös kumottiin ja velkajärjestely aloitettiin. - Uutiset
17.5.2021 12.25
HTL Kaija Mötön väitös 21.5.2021: Vastuullisuus ja turvallisuus ovat kilpailukykyisen tavarankuljetustoiminnan edellytys”Vastuullisuus on taitolaji.” Näin toteavat tieliikenteen tavarankuljetustoimintaa harjoittavat HTL Kaija Mötön väitöskirjatutkimuksen kohdeyritykset. Vastuullisuuden keskeiset periaatteet ja toimintatavat sekä turvallisen toiminnan varmistaminen ovat perusedellytyksiä tieliikenteen tavarankuljetustoiminnalle. Tutkimus osoittaa, että vastuullisuuteen liittyvät vaatimukset ovat viime vuosien aikana lisääntyneet. Paineita tulee asiakkailta, lainsäätäjiltä sekä aiempaa enemmän myös omistajilta. Eri sidosryhmät haluavat, että yritys toimii vastuullisesti ja omaksuu vastuullisuuteen liittyviä asioita liiketoiminnassaan. - Uutiset
6.5.2021 13.15
Keskuskauppakamarin selvitys: Yritysten tietoisuus ilmoituskanavista on edelleen heikkoa – vain puolet kyselyyn osallistuneista on ottanut kanavan käyttöönsäEU-direktiivi velvoittaa, että jatkossa kaikilla yli 50 hengen yrityksillä ja organisaatioilla on oltava käytössään ilmoituskanava, jolla pyritään selvittämään organisaatioissa tapahtuvia väärinkäytöksiä. Vaikka ilmoituskanavat ovat tulossa laajasti pakolliseksi, on yritysten tietoisuus lainsäädännöstä edelleen heikkoa. Keskuskauppakamarin ja Bonfide Oy:n tekemän selvityksen mukaan vasta noin puolet 143:sta kyselyyn vastanneesta yrityksestä on reagoinut lainsäädäntöön ja ottanut ilmoituskanavan käyttöönsä. - Uutiset
6.5.2021 10.43
Työryhmä: Yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn helpotettavaTyöryhmä ehdottaa, että yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn helpotettaisiin ja uutta alkua nopeutettaisiin keventämällä velkajärjestelyn edellytyksiä ja sallimalla pääsy velkajärjestelyyn velallisen taloudellisen tilanteen vakiintumattomuudesta huolimatta. Velkajärjestelyn esteperusteita ehdotetaan muutettavaksi siten, että velalliselle aiemmin vahvistettu velkajärjestely ei muodostaisi pysyvää estettä uudelle velkajärjestelylle. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että mahdollistettaisiin velkajärjestelyhakemuksen tekeminen konkurssimenettelyn vaiheesta riippumatta ja velvoitettaisiin konkurssin pesänhoitaja antamaan velalliselle tietoa talous- ja velkaneuvonnan palveluista ja mahdollisuudesta hakea velkajärjestelyä. Muutosten ehdotetaan tulevan voimaan kevään 2022 aikana. Työryhmän mietintö on nyt lausunnolla 18.6.2021 asti. - Uutiset
29.4.2021 11.10
PRH: Yritys voi ilmoittaa tekevänsä kaupparekisteri-ilmoitukset vain sähköisestiYritys voi tehdä ilmoitukset PRH:n kaupparekisteriin ja Verohallinnon ennakkoperintä-, alv- ja työnantajarekistereihin netissä YTJ-palvelussa. Voit valita YTJ-palvelussa, että jatkossa yrityksesi tekee ilmoitukset ainoastaan sähköisesti. - Uutiset
13.4.2021 10.10
Business Finland: EU-rahoituksen hakemiseen avattu uusi neuvontapalveluBusiness Finlandiin on avattu uusi kansallinen EU-rahoitusneuvontapalvelu. Palvelu kokoaa yhteen tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä ohjaa ja neuvoo niiden käytössä. EU-rahoitusta voivat hyödyntää yritykset, tutkimuslaitokset, kunnat, rahoituslaitokset ja muut tahot. Uusi työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Business Finlandin toteuttama palvelu tarjoaa ajankohtaista tietoa ja hankekohtaista ohjausta sekä järjestää EU-rahoitukseen liittyviä tapahtumia. - Uutiset
6.4.2021 11.50
Vierashuoneessa KTT Niina Ratsula: Sisäinen valvonta vahvistaa luottamusta ja tuo yksilölle suojaaUutisvirtaa värittävät jatkuvat suhmuroinnit, laiminlyönnit ja väärinkäytökset sekä sidosryhmien kasvaneet vaatimukset organisaatioiden toiminnan läpinäkyvyydestä ovat lisänneet yritysten tarvetta kiinnittää enemmän huomiota hyvän hallinnon ja asianmukaisten kontrollien järjestämiseen. Suurin osa organisaatioissa tapahtuvista virheistä, tehottomuuksista, laiminlyönneistä ja väärinkäytöksistä johtuukin sisäisen valvonnan ja ohjauksen puutteesta. Kun asiat menevät pieleen, on ensimmäinen kysymys: kenellä oli valvontavastuu ja miten sitä toteutettiin? Viimeksi näitä kysymyksiä on pohdittu Valtiontalouden tarkastusviraston kohun yhteydessä. - Uutiset
29.3.2021 8.00
Tartuntatautilain 58 d ja 58 g pykälien muutos vahvistettu – esimerkiksi kaikki ryhmäliikuntatilat voidaan sulkea määräajaksi kokonaanTartuntatautilain määräaikaisesti voimassa olevia 58 d ja 58 g pykäliä on muutettu. Pykälillä mahdollistetaan laissa säädettyjen tilojen turvallinen käyttö tai viime sijassa sulkeminen covid-19-epidemian vuoksi. Jatkossa sääntely koskee myös tiloja, joita tavanomaisesti käyttäisi alle 10 (sisätilat) tai alle 50 (ulkotilat) henkilöä. Muutetut lakipykälät tulevat voimaan 31. maaliskuuta 2021, ja ne ovat voimassa 30. kesäkuuta 2021 asti. Tasavallan presidentti vahvisti muutokset sunnuntaina (28.3.). - Uutiset
24.3.2021 14.30
Edita Lakitiedon koulutus: Palkkaa vai työkorvausta? Työntekijä, yrittäjä vai kevytyrittäjä?Edita Lakitiedon 24.3. pidetyssä webinaarissa ”Palkkaa vai työkorvausta? Työntekijä, yrittäjä vai kevytyrittäjä?” käsiteltiin muun muassa palkan ja työkorvauksen käsitteitä, työvoiman vuokrausta ja alihankintaa, työeläkevakuuttamista, sekä työ- ja toimeksiantosopimuksia. Webinaarin kouluttajina toimivat asianajaja Jaakko Klemettilä, ratkaisupäällikkö Monika Sievänen ja asianajaja Henna Kinnunen. - Uutiset
17.3.2021 15.43
Kela: Koronaepidemian vuoksi työttömäksi jäänyt yrittäjä voi hakea tukea 30.6.2021 astiKela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea 30. kesäkuuta 2021 asti, jos yritystoiminta on kärsinyt koronaepidemian takia. Jos yrittäjä hakee tukea, hänen on huolehdittava, että työnhaku on voimassa TE-palveluissa. Eduskunta on hyväksynyt väliaikaisen muutoksen, mutta se odottaa vielä presidentin vahvistusta. - Uutiset
15.3.2021 9.00
Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman uudesta yritysvastuudirektiivistä – komission on tarkoitus antaa lopullinen esitys vuoden 2021 aikanaEuroopan parlamentti esittää uutta direktiiviä, joka velvoittaisi yrityksiä täyttämään ihmisoikeus- ja ympäristövaatimukset koko arvoketjussaan. Euroopan parlamentti vaatii päätöslauselmassaan pikaisesti huolellisuusvelvoitetta koskevaa uutta direktiiviä. Sen tulisi varmistaa, että yritykset joutuvat vastuuseen, jos ne vahingoittavat ympäristöä tai rikkovat ihmisoikeuksia tai hyvän hallinnon periaatteita. Vastuuseen voisi joutua myös myötävaikuttamisesta haittaan. Direktiivin täytyisi myös varmistaa uhrien oikeussuojakeinojen saatavuus. Parlamentti hyväksyi päätöslauselman äänin 504 puolesta, 79 vastaan ja 112 tyhjää. Komissio on ilmoittanut, että se esittää lainsäädäntöehdotuksensa aiheesta myöhemmin tänä vuonna. - Uutiset
4.2.2021 15.24
Hallituksen esitys: Ravitsemisliikkeiden rajoituksia koskevan tartuntatautilain määräaikaisen pykälän voimassaolo jatkuu kesäkuun loppuun 2021Hallitus antoi torstaina (4.2.) esityksen eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Muutoksella jatkettaisiin edelleen ravitsemisliiketoiminnan rajoituksia koskevien säännösten voimassaoloa. Aiemman lain viimeinen voimassaolopäivä on 28.2.2021. Lakiesityksen antamisen yhteydessä hallitus totesi, että aloitetaan viranomaisten ja sidosryhmien kuulemiset rajoitusten kiristämistä koskevaa lakiesitystä varten. - Uutiset
18.1.2021 15.11
Selvitys: Suomalaisyritykset sitoutuneet ihmisoikeuksien noudattamiseen, mutta harva kertoo käytännön toimistaanValtaosa suomalaisyrityksistä on sitoutunut yleisellä tasolla kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Vain neljännes yrityksistä kuitenkin arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti, millaisia vaikutuksia niiden liiketoiminnalla on ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tulos noudattaa kansainvälistä keskiarvoa. Löydökset käyvät ilmi SIHTI-hankkeen selvityksestä, joka julkaistiin 18.tammikuuta. SIHTI-hankkeessa tutkittiin, miten suomalaisyritysten ihmisoikeusvastuut toteutuvat suhteessa odotuksiin, jotka on annettu YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa. Tutkimuksen toteuttivat vuoden 2020 aikana Hanken Svenska handelshögskolan, FIANT Consulting Oy, 3bility Consulting ja Ihmisoikeuskeskus. Hankkeen tuottama tieto tukee pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjausten toimeenpanoa vastuullisen liiketoiminnan edistämiseksi.