Työllisyystyö
- Uutiset
26.11.2021 13.17
Onko lain mukaista pyytää työntekijää olemaan yksi päivä työttömänä, jotta hänet voidaan palkata valtion työllistämistuella samaan työhön - apulaisoikeusasiamiehen sijainen otti kantaaApulaisoikeusasiamiehen sijainen saattoi asiassa (kohdissa 3.1.3 ja 3.2) esittämänsä käsitykset TE-toimiston ja KEHA-keskuksen tietoon. - Uutiset
29.9.2021 9.00
Ministerityöryhmä linjasi: Kunnille siirtyy pääosa henkilö-, työnantaja- ja yrityspalveluista vuonna 2024Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä linjasi tiistaina (28.9.), että pääosa nykyisin TE-toimistojen vastuulla olevista henkilöasiakas-, työnantaja- ja yrityspalveluista siirtyisi kuntien vastuulle vuonna 2024. Näiden palvelujen hankintatehtävät siirtyisivät myös ELY-keskuksilta kunnille. Valtio vastaisi työllisyydenhoidon järjestelmästä ja sen valtakunnallisesta toimivuudesta. - Uutiset
25.8.2021 13.30
Arviointineuvosto kiittelee rekrytointitukikokeilun koeasetelmaaArviointineuvosto pitää rekrytointitukikokeilun koeasetelmaa esimerkillisenä. Kokeilun avulla saadaan luotettavaa tietoa rekrytointituen tuloksista. Kokeilun vaikutuksia työntekijöille on kuitenkin arvioitu niukasti. - Uutiset
8.6.2021 8.20
Esitysluonnos pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista lausuntokierroksella 1.8.2021 astiPohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa työnhakija hakisi työtä omatoimisesti ja saisi työnhakuunsa yksilöllistä tukea entistä aikaisemmassa vaiheessa ja tiiviimmin. Työnhakijan olisi haettava tiettyä määrää työmahdollisuuksia, jotta oikeus työttömyysturvaan jatkuu. Ensimmäisestä unohduksesta tai laiminlyönnistä seuraisi muistutus. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan toukokuussa 2022. - Uutiset
31.5.2021 10.20
Apulaisoikeuskansleri piti kantelijalle kirjeitse lähetettyyn työtarjoukseen vastaamiselle jäänyttä enintään muutaman arkipäivän aikaa riittämättömänäKantelijan mukaan hän sai 1.7.2020 lähetetyn työtarjouksen 6.7.2020 ja hakuaika päättyi 8.7.2020. Työtarjous oli lähetetty 1-luokan iPost-lähetyksenä (entinen eKirje). - Uutiset
11.5.2021 14.30
Rekrytointituen vaikutuksia työllistämiseen selvitetään kokeilulla - lausuntoja voi antaa 21.6.2021 astiHallitus aikoo toteuttaa rekrytointitukikokeilun, jolla tavoitellaan uusien työnantajayritysten syntyä madaltamalla rekrytointikynnystä yrityksissä, joissa ei työskentele yrittäjien lisäksi ulkopuolisia työntekijöitä. Tavoitteena on edistää yritystoiminnan kasvua ja työllisyyttä. Kokeilun avulla hankitaan tietoa siitä, onko yrityksille myönnetyllä rekrytointituella edellä mainittuja vaikutuksia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. maaliskuuta 2022. Laki rekrytointitukikokeilusta olisi pääosin voimassa 31. joulukuuta 2023 saakka. - Uutiset
4.1.2021 8.00
Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1. maaliskuuta 2021Kuntakokeiluissa tietyt TE-toimistojen tehtävät siirtyvät kuntien vastuulle kokeilujen ajaksi. Kokeiluissa tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta työllisyyden edistämisessä sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja. Työllisyyskokeiluihin osallistuu 25 kuntakokeilualuetta ja 118 kuntaa tai kaupunkia. - Uutiset
5.11.2020 8.50
Oikeuskansleri: Automaattisen työvoimapoliittisen lausunnon antaminenOikeuskansleri pyysi KEHA-keskusta arviomaan TE-toimistojen käyttämän asiakastietojärjestelmän asianmukaisuutta siltä osin kuin kysymys on automaattisesti annettavista työvoimapoliittisista lausunnoita. - Uutiset
4.11.2020 13.24
Apulaisoikeusasiamies: Rekrytointitapahtuman järjestäminen uskonnollisen yhteisön tiloissaApulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdassa 3.3) esittämänsä käsityksen ELY-keskuksen ja TE-toimiston tietoon. Tässä tarkoituksessa apulaisoikeusasiamies lähetti jäljennöksen päätöksestään ELY-keskukselle ja TE-toimistolle. Kantelu ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin. - Uutiset
2.6.2020 10.30
Koronatilanne ei ollut hyväksyttävä syy siirtää työllistämisvelvoitteen toimeenpanoa - apulaisoikeusasiamies kehotti kaupunkia ottamaan asian käsiteltäväkseen hyvitysesityksenäApulaisoikeusasiamies katsoi, ettei kaupunki ollut toiminut työllistämisvelvoitteen osalta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännösten mukaisesti. Kaupungin olisi apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan tullut toimia asiassa siten, että kantelija olisi voinut aloittaa työn ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahansa enimmäisajan täyttyessä. Vaikka kaupungin selvityksessä kerrotut syyt olivat kaupungin näkökulmasta ymmärrettäviä, ne eivät olleet laillisuusvalvonnan näkökulmasta hyväksyttäviä syitä siirtää työllistämisvelvoitteen toimeenpanoa. Apulaisoikeusasiamies kehotti kaupunkia ottamaan asian käsiteltäväkseen hyvitysesityksenä, arvioimaan menettelyään velvoitetyön toteutumisen viivästymisessä ja korjaamaan menettelystään mahdollisesti syntyneen epäkohdan. - Uutiset
31.3.2020 12.30
Apulaisoikeuskansleri: TE-toimiston neuvonnan oltava oikeasisältöistä ja asiat käsiteltävä huolellisestiTE-toimisto oli antanut kantelijalle virheellistä tietoa hänen oikeudestaan vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Oikea tieto oli annettu seuraavana päivänä. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan perustuslain takaama hallinnon palveluiden asianmukaisuus edellyttää, että viranomaisen antama tieto ja neuvonta on ajantasaista ja oikeansisältöistä. - Uutiset
18.3.2020 14.00
Apulaisoikeuskansleri: TE-toimisto laiminlöi velvollisuutensa käsitellä asia asianmukaisestiApulaisoikeuskanslerin mukaan TE-toimiston olisi pitänyt jo vuoden 2018 alussa selvittää kantelijan opintoja koskeva asia ja sen vaikutus kantelijan työttömyysturvaan huolellisemmin. TE-toimisto oli laiminlyönyt velvollisuutensa käsitellä kantelijan asia asianmukaisesti, riittävän huolellisesti ja viivytyksettä. Menettely on ollut omiaan aiheuttamaan sekaannusta ja hämmennystä sekä vaarantanut kantelijan oikeusturvaa. - Uutiset
18.11.2019 12.00
Paikkariippumattoman työn lisäämistä puolustushallinnossa selvitetäänSelvitystyössä kartoitetaan tapoja, joilla työskentely ja toimiminen useammalla paikkakunnalla olisi mahdollista puolustushallinnossa 2020-luvulla. - Uutiset
5.3.2019 13.35
Työryhmä: Aktiivimallia koskevaa sääntelyä mahdollista yksinkertaistaaOmavastuupäivin toteutetun aktiivimallin kehittämistä pohtinut STM:n vetämä kolmikantainen työryhmä katsoo, että aktiivimallia voidaan kehittää eri tavoin ja sitä koskevaa sääntelyä on mahdollista yksinkertaistaa. - Uutiset
31.1.2019 10.00
Ammattiliiton järjestämä toiminta ei välttämättä kerrytä työttömyysturvan aktiivisuusedellytystä vielä huhtikuussaHuhtikuun jälkeen työttömyysturvan aktiivisuusedellytyksen voi täyttää myös osassa kuntien, ammattiliittojen, järjestöjen ja työnantajien järjestämää työllistymistä tukevaa toimintaa. Muutos tulee kuitenkin voimaan siten, että uudet toiminnan muodot kerryttävät aktiivisuutta vain silloin, jos aktiivisuuden tarkastelujakso alkaa 1. huhtikuuta 2019 tai sen jälkeen, TYJ muistuttaa. - Uutiset
21.12.2018 10.00
Apulaisoikeusasiamies: TE-toimiston asiakaspalvelu ja työttömyysturvan aktiivimalliApulaisoikeusasiamies pitää epäjohdonmukaisena, että työnhakijan haastattelu tulee tehdä aina kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen ja työllistymissuunnitelma on tarkistettava haastattelun yhteydessä, kun taas monialainen työllistymissuunnitelma on tarkistettava työttömän palvelutarpeen edellyttämällä tavalla, kuitenkin vähintään kuuden kuukauden välein, sekä työttömän sitä erikseen pyytäessä, jollei suunnitelman tarkistaminen asiakkaan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. - Uutiset
5.4.2018 15.18
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät maakunnilleMaakunnat vastaavat vuodesta 2020 lähtien nykyisin ELY-keskusten ja TE-toimistojen tarjoamista julkisista työvoima- ja yrityspalveluista (kasvupalvelut). Poikkeuksen muodostaa Uudenmaan erillisratkaisu, jossa näiden palvelujen järjestämisvastuu on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamalla kuntayhtymällä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen torstaina 5. huhtikuuta. Esitys täydentyy palvelut määrittelevällä lainsäädännöllä. Muutos on osa maakuntauudistusta. - Uutiset
9.3.2018 12.27
Työnhakijan haastattelu olisi tullut järjestää ja työllistymissuunnitelma laatia määräajassaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti TE-toimiston huomiota velvollisuuteen järjestää työnhakijan ensimmäinen haastattelu ja laatia työllistymissuunnitelma laissa säädetyssä määräajassa. Lisäksi hän kiinnitti TE-toimiston huomiota tiedusteluihin vastaamiseen hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti ja huolellisuuteen virkatehtävien hoidossa. - Uutiset
31.10.2017 14.46
Hallinto-oikeuden päätös palkkatuella maksetun palkan tasostaValittajalle oli voitu maksaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:stä ilmenevää tavanomaista ja kohtuullista palkkaa. Vaikka valittajan työtehtävät ELY-keskuksessa olivat osittain olleet erikoissuunnittelijan tehtäviä vastaavia, eivät valittajan tehtävät olleet kokonaisuutena muodostaneet vaativuustasoltaan erikoissuunnittelijan tehtäviä vastaavaa tehtäväkokonaisuutta. ELY-keskus oli siten voinut katsoa, että valittaja oli saanut tehtävänsä vaativuutta vastaavaa palkkaa. Asiassa ei ollut rikottu tasapuolisuuden vaatimusta. Valittajan vastaselityksessään erikoissuunnittelijan tehtävään valitusta henkilöstä esiin tuomat seikat eivät antaneet aihetta arvioida tilannetta toisin. Valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 31.10.2017) - Uutiset
22.5.2017 9.25
Helsinki maksoi 5 200 euroa hyvitystä työllistämisvelvoitteen laiminlyönnistäApulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan tekemän hyvitysesityksen perusteella Helsingin kaupunki suoritti kantelijalle korvausta noin 5 200 euroa viivästyskorkoineen. Perusteena oli työllistämisvelvoitteen laiminlyönti.