Lakimies
- Uutiset
24.2.2017 11.23
Käräjäoikeus oli toimivaltainen käsittelemään pakkohoitoon määrätyn lakimiehen korvausvaatimukset työansioiden menetyksestä ja sairaalakuluista - kanne hylättiin näyttämättömänäHoitoonmääräämispäätöksen oikeusvoiman ei katsottu ulottuvan yli prosessilajien siten, että se olisi estänyt vahingonkorvauskanteen tutkimisen KO:ssa. Kantajan ei olisi ollut mahdollista saada kanteessaan vaatimiaan korvauksia ansionmenetyksistä ja sairaalamaksuista HAO:een valittamalla. Näin ollen KO oli korvauksia koskevassa asiassa toimivaltainen ja tutki kanteen. Kantajan ei kuitenkaan katsottu näyttäneen kannettaan toteen VahL 3 luvun 2 §:n edellyttämällä tavalla. (Vailla lainvoimaa 24.2.2017) - Uutiset
22.2.2017 14.49
Lakimiesten palkka nousiSuomen Lakimiesliiton vuosittaisen palkka- ja työmarkkinatutkimuksen mukaan lakimiesten kiinteä mediaanikuukausipalkka ilman luontaisetuja ja ylityö- ja muita korvauksia on 5 480 €. Nousua on vuoden takaiseen verrattuna 1,4 prosenttia. Kiinteän kuukausipalkan keskiarvo oli 5 873 €, nousua vuoden takaiseen verrattuna 1,7 prosenttia. Alle vuoden työkokemuksella juristin mediaanipalkka oli 3 950 €/kk. Tutkimus tehtiin lokakuun 2016 tilanteesta. - Uutiset
1.2.2017 9.05
Oikeuskanslerilta aloite lupalakimieslain muuttamiseksiOikeuskansleri on laillisuusvalvontatehtävää hoitaessaan havainnut, että lupalakimieslakiin sisältyy tulkinnanvaraisia ja epäselviä säännöksiä sekä puutteita, jotka vaikeuttavat lain soveltamista. Oikeuskansleri katsoo, että oikeudellista laatua olevat epäselvyydet ovat senkaltaisia, että hän on pitänyt perusteltuna tehdä OM:lle ehdotuksen lupalakimieslain muuttamiseksi. - Uutiset
25.1.2017 13.31
Lakimiesliiton hallitus vahvisti uudet palkkasuosituksetVastavalmistuneiden oikeustieteen maistereiden vähimmäispalkkasuositus vuodelle 2017 on 4 080 euroa kuukaudessa. - Uutiset
25.1.2017 9.41
Hovioikeus: Kelan asiamiehenä toiminut perintäasiantuntija täytti kelpoisuusvaatimukset kun hän ei ollut velkajärjestelyasian riitaiseksi tulon jälkeen antanut uutta lausumaa tai muutoinkaan enää ottanut asiaan kantaaKelan asiamiehenä toiminut perintäasiantuntija ei ollut lakimies. Asiamiehen kelpoisuuden osalta ratkaisevaa oli näin ollen se, milloin velkajärjestelyasia oli muuttunut sillä tavoin riitaiseksi, että oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus oli muuttunut. HO:n käsityksen mukaan asia oli muuttunut riitaiseksi vasta sen jälkeen, kun Kela oli lausumassaan vastustanut hakemusta ja hakija oli kiistänyt Kelan väitteet. Vasta tämän jälkeen asiamiehen tehtävän oli tullut siirtyä oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle henkilölle. Kela ei kuitenkaan ollut antanut asiassa uutta lausumaa tai muutoinkaan enää ottanut asiaan kantaa. Kelan asiamies oli täyttänyt OK 15 luvun 2 §:ssä säädetyt kelpoisuusvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 25.1.2017) - Uutiset
2.12.2016 13.25
Hovioikeus: Laki- ja kiinteistötoimiston kanssa sovitussa toimeksiantosopimuksessa tapahtuneesta virheestä ei näytetty aiheutuneen ostajille korvattavaa vahinkoaVaratuomari (vastaajayhtiön edustaja) oli kuntotarkoitusta koskevan lausunnon jälkeen 12.6.2007 lähettänyt kiinteistön myyjille reklamaation täydennykseksi nimetyn asiakirjan, jossa oli esitetty yksilöidyt vaatimukset kiinteistöllä todettujen puutteiden perusteella ja myyjät olivat antaneet siihen vastauksensa 30.7.2007. Varatuomari oli vasta 17.6.2011 eli lähes neljä vuotta myöhemmin lähettänyt myyjille asiaa koskevan sopimusluonnoksen. HO:n oli tapauksessa arvioitava, olisiko ostajien kaupan purkua tai hinnanalennusta ja vahingonkorvausta koskeva kanne menestynyt, mikäli toimeksiantosopimuksen mainittua virhettä ei olisi tapahtunut ja kanne olisi nostettu ennen vaatimuksen vanhentumista. HO katsoi ostajien menettäneen oikeutensa vaatia kaupan purkua tai hinnanalennusta ja vahingonkorvausta jo ennen toimeksiantosopimuksen syntymistä laki- ja kiinteistötoimisto Oy:n kanssa. Toimeksiantosopimuksessa tapahtuneesta virheestä ei ollut siten näytetty aiheutuneen ostajille korvattavaa vahinkoa. (Vailla lainvoimaa 2.12.2016) - Uutiset
14.11.2016 8.11
YLE Uutiset: Juristifirmat teettävät palkatonta työtä opiskelijoilla – "Urasi on ohi, jos kerrot tästä liittoon"Palkattoman työn teettäminen kävi ilmi Suomen Lakimiesliiton tekemässä kyselyssä. Lakimiesliitto tuomitsee jyrkästi ilmiön, YLE Uutiset kertoo. Liiton tänä syksynä tekemään kyselyyn vastasi vajaat sata opiskelijaa. Heistä joka toinen oli tehnyt palkatonta työtä tai sitä oli heille tarjottu. - Uutiset
27.10.2016 15.00
Deloitte: Digimurros uhkaa myös juristien työtä – liian kapea osaaminen tiputtaa toimijoita?Juridisten palveluiden markkinat käyvät parhaillaan läpi merkittävää muutosta. Yhä monimutkaisemmin säännelty toimintaympäristö, lisääntyneet riskit, digitaalisten toimintojen kasvu ja kustannuspaineet saavat yritykset arvioimaan uudelleen juridisia palvelujaan ja niiden tarjoajia. Asiakkaat kaipaavat neuvonantajiltaan entistä parempaa liiketoimintaosaamista, kokonaisvaltaista neuvonantoa sekä teknologian parempaa hyödyntämistä. Muutospaine pakottaa perinteiset palveluntarjoajat uudistamaan liiketoimintamallejaan radikaalisti, sanoo lakipalveluiden johtaja Susanna Tiihonen Deloittelta. - Uutiset
27.9.2016 11.30
Hovioikeus: Psykologi- ja lakiasiaintoimistolla ei ollut oikeutta vaatimiinsa suorituksiin sopimastaan toimeksiannosta kun toimeksianto oli perustunut päämiehen virheelliseen käsitykseenHO:n tuomiossa arvioitiin oikeudenkäyntiavustajan oikeusapua koskevaa tiedonantovelvollisuutta, yksityisen avustajan mahdollisuutta antaa oikeusapua ja veloitusperustetta tässä tapauksessa. HO katsoi, että toimeksianto oli tapauksessa perustunut virheelliseen käsitykseen ja näissä oloissa psykologi- ja lakiasiaintoimistolla ei ollut oikeutta suoritukseen. (Vailla lainvoimaa 27.9.2016) - Uutiset
26.9.2016 10.21
Lakimiesliitto: Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien pääsy solicitoreiksi helpottuuSolicitors Regulation Authority (SRA) on Lakimiesliiton hakemuksesta hyväksynyt myös luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat listaansa päteviksi lakimiehiksi, jotka voivat hakea ja pätevöityä Solicitoriksi Englannissa ja Walesissa käymättä koko SRA Training Regulations’issa määriteltyä koulutusta ja harjoittelua, Lakimiesliitto kertoo. - Uutiset
20.5.2016 12.03
Asianajajien, lupalakimiesten ja julkisten oikeusavustajien valvonta: Valvontalautakunnan valvontakertomus 2015 sisältää myös tapausselostuksia – kanteluiden määrä ennallaanAsianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta on julkaissut tiedot asianajajien, luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien ja julkisten oikeusavustajien valvonnasta viime vuodelta. Valvontakertomus sisältää tilastot sekä tapausselostukset merkittävimmistä kanteluista. Valvontalautakuntaan vuonna 2015 tulleiden kanteluiden määrä oli edellisvuoden tasolla. Lautakunnassa tuli vireille yhteensä 622 asiaa, joista 514 oli valvonta-asioita ja 108 palkkioriita-asioita. Edeltävänä vuonna asioita tuli vireille 618. Palkkioriidat koskevat asianajajien laskutusta ja valvonta-asiat muuta toimeksiantojen hoitamista. - Uutiset
20.4.2016 11.01
Tarpeetonta kirjallista todistelua työriidassa - kantajan ei näytetty olleen työsuhteessa yhdistykseen ja kantajan avustajana toiminut OTK oli kuluvastuussa yhdistykselle aiheutetuista tarpeettomista oikeudenkäyntikuluistaHO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa työsuhteen päättämistä ym. koskevassa riita-asiassa, jossa vaatimukset työsuhteen perusteettomasta päättämisestä oli hylätty ja kantajan avustajana toimineen OTK:n oli katsottu huolimattomalla menettelyllään aiheuttaneen vastaajalle tarpeettomia kustannuksia 4 000 euroa. (Vailla lainvoimaa 20.4.2016) - Uutiset
29.3.2016 11.09
Asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa valvottiin psykososiaalista kuormitusta ja työaikalakiaEtelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt työsuojeluvalvontaa asianajo- ja lakiasiaintoimistoihin vuosien 2013–2016 aikana. Tarkastuksia tehtiin yhteensä 58, ja joukossa oli sekä pieniä että suuria toimistoja. - Uutiset
24.3.2016 9.23
Lupalakimiehelle 3 kuukautta ehdollista vankeutta kavalluksestaHO katsoi, että vastaaja oli vakuutusyhtiön maksettua hänelle päämiehen vakuutuskorvaukset jättäessään tilittämättä vakuutuskorvausten sijasta päämieheltä saamansa ennakkomaksut päämiehelle syyllistynyt siihen kavallukseen, jonka KO oli lukenut hänen syykseen. KO oli pitänyt erittäin moitittavana sitä, että vastaaja oli syyllistynyt rikokseen toimiessaan lupalakimiehenä asianomistajan avustajana, mikä oli otettu huomioon rangaistuksen mittaamisessa. (Vailla lainvoimaa 24.3.2016) - Uutiset
17.2.2016 11.01
Asianajajaliitto: Oikeudellinen palveluntarjonta sekavaa kuluttajille – valvontaa selkeytettäväSuomen Asianajajaliiton mukaan kuluttajien on vaikea hahmottaa, ketkä saavat tarjota mitäkin oikeudellista apua ja miten eri palveluntarjoajia valvotaan. Kuluttajat eivät tiedä oikeudellisiin ammattinimikkeisiin liittyviä eroja, vaikka eri nimikkeillä toimivia valvotaan ratkaisevasti eri tavoin. Helposti keskenään sekoittuvia ammattinimikkeitä ovat asianajaja, julkinen oikeusavustaja, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, juristi ja varatuomari. Asianajajaliitto vaati valvonnan selkeyttämistä. 17. helmikuuta julkaistun tilaston mukaan liiton Valvontalautakuntaan tulleiden kanteluiden määrä vuonna 2015 oli edellisvuoden tasolla. - Uutiset
26.1.2016 16.06
Lakimiesliiton hallitus päätti vastavalmistuneiden ja opiskelijoiden vähimmäispalkkasuosituksistaVastavalmistuneiden oikeustieteen maistereiden vähimmäispalkkasuositus vuodelle 2016 on 4 030 euroa kuukaudessa. Liiton hallitus nosti suositusta viime vuodesta 1,0 prosentilla. Vara- ja oikeusnotaarien palkkasuositus on 3 125 euroa kuukaudessa. Oikeustieteen ylioppilaiden palkkasuositus määräytyy suoritettujen opintopisteiden mukaan. - Uutiset
27.10.2015 11.30
Tuotteistukseen erikoistunut lakimies Herkko Hietanen: Näillä pienillä asioilla on helppo erottua lakimiesten kilpailussaTulevaisuudessa yksinkertaiset lakipalvelut on automatisoitu, perukirjan voi hankkia ruokakauppareissulla ja sopimukset tilata verkkopalvelusta. Jääkö perinteinen lakimies tyhjine kalentereineen ja pöhöttyneine laskuineen nurkkaan pölyttymään? Ei, jos hän osaa tuotteistaa palvelunsa tehokkaaksi ja houkuttelevaksi. - Uutiset
7.10.2015 15.37
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta ja oikeudesta osallistua lakimiesavustajien palvelukseen ottamiseksi järjestettyyn kilpailuunEU-tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun belgialaisessa pääasiassa, joka koskee valintalautakunnan päätöstä hylätä Ranskassa oikeus- ja taloustieteen sekä taloushallinnon ammatillisen maisterin tutkinnon suorittanen belgialaisen A:n tekemä hakemus kyseiseen kilpailuun osallistumiseksi. - Uutiset
2.10.2015 10.11
Lakimiespäivä 2015 – teemana turvallisuus, korruptio ja tulevaisuusLakimiespäivässä 2. lokakuuta 2015 puhuivat muun muassa Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmi, oikeus- ja työministeri Jari Lindström, KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja tulevaisuudentutkija Ilkka Halava. Ohjelman ajankohtaisina teemoina olivat turvallisuus, korruptio ja tulevaisuus. Puhujina myös Bruce Oreck, entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs ja Hanna Smith, tutkijatohtori, VTT, Aleksanteri-instituutti. - Uutiset
16.9.2015 15.12
Lakimiesliitto tukee sopimusvapauden puolustamista, mutta ei järjestönä osallistu mielenilmaukseenLakimiesliiton hallitus päätti keskiviikkona (16.9.), ettei Lakimiesliitto järjestönä osallistu perjantaina 18.9. järjestettävään mielenilmaukseen.