-
Menettämisseuraamus
- Hyödyn menettäminen
Hyödyn menettäminen
- Uutiset
5.4.2024 9.52
KKO äänesti ja kumosi hovioikeuden syytteen hylkäävän tuomion: Törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö, oikeudenkäynnin viivästyminen ja menettämisseuraamusSyyttäjä vaati yhtiön toimitusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä toimineelle A:lle rangaistusta törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä katsoen, että tämä oli tahallaan käyttänyt julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää sisäpiirintietoa hyväksi hankkiessaan yhtiön osakkeita.
Korkein oikeus katsoi, että A:lla oli yhtiön osakkeita ostaessaan julkaisematonta, täsmällistä ja olennaisesti yhtiön osakkeen arvoon vaikuttavaa sisäpiirintietoa ja että hän oli käyttänyt tätä tietoa hyväkseen hankkiessaan osakkeet.
Teolla oli tavoiteltu erityisen suurta hyötyä ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A:n katsottiin syyllistyneen törkeään sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. (Ään.)
Kysymys myös menettämisseuraamuksesta. - Uutiset
16.2.2024 10.14
KKO kumosi käräjäoikeuden tuomion: Rikosvahingon korvausvelan vanhentuminen (WinCapita-asia)Käräjäoikeus oli vahvistanut asianosaisten sovinnon rikokseen perustuvasta vahingonkorvauksesta sen jälkeen, kun vastaaja oli tuomittu menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty. Menettämisseuraamus oli pantu täytäntöön. A haki rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla Oikeusrekisterikeskukselta vahingonkorvaussaatavaansa vastaavan määrän suorittamista valtion varoista. Korkein oikeus katsoi, että Oikeusrekisterikeskuksella oli hakemuksesta päättäessään velan vanhentumisesta annetun lain 18 §:n 1 momentin estämättä oikeus tutkia korvausvelan mahdollinen vanhentuminen.
Korkein oikeus katsoi, että A oli saanut tiedon tai hänen ainakin olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta viimeistään rikosasian tultua vireille ja Valtakunnansyyttäjänviraston sekä käräjäoikeuden tiedotettua asiasta. Kun A ei ollut katkaissut korvausvelan vanhentumista kolmen vuoden kuluessa vanhentumisajan alkamisesta, A:n vahingonkorvausvaatimus oli vanhentunut, eikä sitä vastaavaa määrää ollut suoritettava A:lle valtion varoista. - Uutiset
15.1.2024 11.08
Hovioikeus: Oulaisten kaupungin petosasian vastaajat tuomittiin 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksiin sekä korvaamaan kaupungille petoksella aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 1.300.000 euroa viivästyskorkoineenHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että perusteettoman laskutuksen kokonaismäärä oli ollut 1,3 miljoonaa euroa. Siltä osin kuin asiassa oli kysymys tekijäkumppanuudesta kohdassa 1 (törkeä petos) ja syytekohdasta 4 (törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen), hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut. Tuomiossa kerrotulla tavalla täydennettynä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun ja sen perustelut näytön arvioinnin ja oikeudellisen arvioinnin osalta. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
11.12.2023 11.25
Defensor Legis 4/2023 on julkaistu EdilexissäDefensor Legisin numerossa 4/2023 käsitellään muun muassa muistijälkitestin käyttöä rikosprosessissa, osituksen viivästymistä ja asumiskorvausta, yleisiä sopimusehtoja ja kauppatapaa, rikoshyödyn menettämistä, lisäsuojatodistuksen myöntämisedellytyksiä, tavaroiden tiekuljetuksia, perintö- ja lahjaverolakia, yhteistoimintalakia, EU:n hankintasääntelyä sekä asiantuntijatodistelua. - Uutiset
17.5.2023 10.32
KKO: Eläinsuojelurikos vai -rikkomus – valtio velvoitettiin korvaamaan osa vastaajan oikeudenkäyntikuluista kun erittäin merkitykselliset eläintenpitokieltoa ja menettämisseuraamusta koskevat vaatimukset hylättiinMaatalousyrittäjänä toiminutta A:ta syytettiin eläinsuojelurikoksesta. A oli syyttäjän mukaan laiminlyönyt huolehtia maitotilallaan siitä, että naudat saavat riittävästi hyvälaatuista ravintoa, ja aiheuttanut näin eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että
- A oli laiminlyönyt riittävän ravitsemuksen siten, että pienehkö osuus naudoista ei ollut saanut riittävää ravintoa,
- laiminlyönnillä oli aiheutettu naudoille kärsimystä,
- A:n menettely oli huolimatonta, mutta ei törkeän huolimatonta.
A:n syyksi luettiin eläinsuojelurikkomus.
Asiassa oli erityinen syy velvoittaa valtio korvaamaan osa A:n oikeudenkäyntikuluista sillä perusteella, että A:n kannalta erittäin merkitykselliset eläintenpitokieltoa ja menettämisseuraamusta koskevat vaatimukset oli hylätty. - Uutiset
27.3.2023 9.39
KKO äänesti: Laajennettua rikoshyötyä koskevassa asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksiKäräjäoikeus oli tuominnut A:n menettämään valtiolle rikoslain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100.000 euron arvosta omaisuutta. Valituksessaan hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua. Hovioikeus hylkäsi A:n pääkäsittelypyynnön.
Korkein oikeus katsoi, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa näytön vastaanottamiseksi. Lisäksi asian laatu ja merkitys vastaajalle edellyttivät pääkäsittelyn toimittamista. (Ään.) - Uutiset
20.3.2023 12.45
Harmaa talous ja talousrikollisuus: Kansallisten viranomaisten yhteistyötä kansainvälisissä turvaamis- ja täytäntöönpanotoimissa on selvitettyPoikkihallinnollinen työryhmä selvitti kansallisten viranomaisten toimintaketjua tilanteissa, joissa verorikoksen taloudellisten seuraamusten - kuten rikoshyödyn menettämisseuraamuksen ja vahingonkorvauksen – turvaaminen ja täytäntöönpano edellyttää kansainvälistä oikeusapua. Selvitys koskee verorikoksia ja rikosnimikkeitä, joissa rikos kohdistuu julkiseen talouteen. Näiden aiheuttamasta vahingosta Verohallinto ja Tulli voivat vaatia vahingonkorvausta asianomistajina. - Uutiset
25.1.2023 8.32
Hovioikeus: Menettämisseuraamuksen tuomitseminen huumausainerikoksessa oli tarpeen myös uusien rikosten ehkäisemiseksi - Uutiset
16.12.2022 11.17
ELY-keskukset: Jätelain laiminlyönti voi tulla yritykselle kalliiksi – tästä on kyse jätehuollon tuottajavastuussaMediassa on uutisoitu viime päivinä tapauksesta, jossa jätelakia rikkonut rengasliike on tuomittu maksamaan valtiolle tuntuvasta rikoshyödystä. Jätehuollon tuottajavastuun laiminlyönti voi vääristää yritysten välistä kilpailua ja haitata jätehuolto- ja kierrätysjärjestelmän toimintaa. - Uutiset
13.12.2022 7.30
Autokorjaamoyrittäjälle sakot ja menettämisseuraamus autonostinten tarkastusten laiminlyönneistäPohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 12.12.2022 Iisalmessa autokorjaamoa pitävän yrittäjän työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen ja hänen omistamansa yhtiön yhteisösakkoon ja menettämisseuraamukseen, koska yrittäjä ei ollut teettänyt korjaamon autonostimille vuosittaisia tarkastuksia. (Vailla lainvoimaa 13.12.2022) - Uutiset
16.9.2022 11.05
Hovioikeus korotti rikoshyödyn menettämisseuraamuksen rahamäärää maa-ainesrikkomuksessaTuomiossa todetuilla perusteilla yhtiön saaman rikoshyödyn määrä oli 35.347 euroa (KO: 25.000 euroa). Kohtuullistamista vastaan puhuvat seikat olivat kohtuullistamista puoltavia seikkoja painavampia. Näin ollen menettämisseuraamuksen kohtuullistamiselle ei ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 16.9.2022) - Uutiset
12.8.2022 12.27
Hovioikeus arvioi oliko valittaja tuomittava menettämään valtiolle rahanpesun kohteena kiinteistöillä sijaitsevat rakennukset - kysymys myös ne bis in idem -kiellostaHO:ssa oli arvioitavana, oliko valittaja tuomittava menettämään valtiolle rahanpesun kohteena sanotuilla kiinteistöillä sijaitsevat rakennukset, toisin sanoen kiinteistöllä sijaitsevan ”vanha klubirakennuksen” sekä toisella kiinteistöllä sijaitsevan "vanhan saunarakennuksen”. Pääasian osalta oli arvioitava, oliko menettämisseuraamuksessa kyse rangaistuksenluontoisesta seuraamuksesta ja loukkasiko menettämisvaatimuksen tutkiminen ne bis in idem -kieltoa. Edelleen arvioitava oli estikö asianomistajalle tuomittu vahingonkorvaus menettämisseuraamuksen tuomitsemisen. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 12.8.2022) - Uutiset
2.8.2022 10.00
Nautaeläinten raatoja lainvastaisesti hävittäneille määrättävää menettämisseuraamusta ei voitu jättää tuomitsematta sen vuoksi, että se olisi ollut kohtuutonta - käräjäoikeuden tuomiota muutettiinVastaajat olivat keränneet navetassaan kuolleiden nautaeläinten raatoja navetan läheisyydessä olleelle avoimelle betonilaatalle, minkä päällä he olivat säilyttäneet niitä peittämättöminä jopa useita kuukausia kerrallaan. Toisin kuin menettämisseuraamuksen tuomitsematta jättänyt käräjäoikeus, HO katsoi johtopäätöksenään asiassa selostetuista seikoista, että vastaajat oli määrättävä menettämään valtiolle osa rikoksella saavutetusta hyödystä. (Vailla lainvoimaa 2.8.2022) - Uutiset
8.6.2022 13.10
Hovioikeus arvioi rikoshyödyn määrää ympäristön turmelemisessa - Uutiset
28.1.2022 10.35
Hovioikeus arvioi menettämisseuraamuksen kohtuullisuutta ja määrää ympäristön turmelemisessaMenettämisseuraamuksen kohtuullistamista arvioidessaan hovioikeus otti ensinnäkin huomioon, että A:ille heidän menettelynsä ansiosta aiheutunut kustannusten säästö oli ollut noin 15.000 euroa. Hyödyn määrää ei ollut siten pidettävä vähäisenä. Käräjäoikeus oli katsonut A:iden toiminnan olleen tietoista ja menettelystä seuranneen säästön koituneen nimenomaan A:iden hyväksi. Tuomiossa mainitut seikat eivät myöskään tukeneet sitä, että hyöty tulisi jättää kokonaan tuomitsematta. Käräjäoikeus oli kohtuullistanut menetettäväksi tuomittavan hyödyn määrän neljännekseen A:iden saamasta hyödystä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen kohtuullistamisen osalta eivätkä A:iden valituksessaan ja lausumissaan esille tuomat seikat antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Menettämisseuraamus ei myöskään muodostu A:ille rangaistuksen luonteiseksi seuraamukseksi. Käräjäoikeuden tuomiota 3.750 euron menettämisseuraamuksesta ei siten ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 28.1.2022) - Uutiset
21.10.2021 11.50
EUT täsmensi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa annetun direktiivin eräitä säännöksiäTämä direktiivi on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa mahdollistetaan sellaisen omaisuuden tuomitseminen valtiolle menetetyksi, jonka väitetään kuuluvan muulle henkilölle kuin rikoksentekijälle, vaikka tällä henkilöllä ei ole mahdollisuutta osallistua menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn asianosaisena. - Uutiset
10.9.2021 11.00
Rikosperusteinen menettämisseuraamus oli rinnastettavissa rangaistusseuraamukseen - käräjäoikeuden olisi tullut määrätä rahankeräysrikoksesta syytetyille puolustaja viran puolestaVastaajia oli syytetty rahankeräysrikoksesta. Vastaajat olivat kiistäneet syytteet vedoten muun ohella Raamattuun. Heidät oli KO:ssa tuomittu sakkorangaistuksiin sekä muun ohella menettämään valtiolle määrältään huomattava yli 40.000 euron rikoshyöty. HO katsoi, että asiaan liittyviä oikeuskysymyksiä ei ollut sinänsä pidettävä monimutkaisina. Ottaen kuitenkin huomioon rikoshyödyn menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksen suuri, syyttäjän valituksen mukaisesti yli 150.000 euron määrä, asia oli erityisen merkittävä vastaajien kannalta. Rikosperusteinen menettämisseuraamus oli rinnastettavissa rangaistusseuraamukseen. Ottaen huomioon vastaajien esittämät perusteet syytteen kiistämiseksi sekä asian suuri taloudellinen merkitys heille KO:n olisi tullut määrätä heille puolustaja viran puolesta. Asian käräjäoikeuskäsittelyn asiakirjoista ei ilmennyt, että vastaajien puolustajan tarpeesta olisi keskusteltu KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 10.9.2021) - Uutiset
19.8.2021 11.00
WinCapita - hovioikeus arvioi velkajärjestelyn edellytyksiä (9 §) toisin kuin hakemuksen hylännyt käräjäoikeusHakija oli määrätty menettämään HO:n 15.6.2015 antamalla tuomiolla rikoksesta saatua taloudellista hyötyä valtiolle 376.174,80 euroa. Toisin kuin käräjäoikeus HO määräsi velkajärjestelyn aloitettavaksi. - Uutiset
6.7.2021 11.29
Hovioikeuden ratkaisu ympäristön turmelemisesta, syytteen tarkistamisesta, syyteoikeuden vanhentumisesta, rikoshyödyn menettämisestä, vahingonkorvausvelvollisuudesta ja oikeudenkäyntikuluistaHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset siitä, että A:n menettelyssä oli ollut kysymys yhdestä jatketusta teosta eikä syyteoikeus ympäristön turmelemisesta ollut vanhentunut. A oli harjoittanut syytteessä tarkoitettua maansiirtotoimintaa ja maa-aineksen varastointia jo ennen ympäristöluvan myöntämistä. A oli ympäristöluvan voimassaolon aikana ja sen raukeamisen jälkeen toiminut ympäristöluvan määrittämien toiminta-aikojen ulkopuolella ja määrät ylittäen. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista sekä vaaraa terveydelle ja A oli menetellyt tahallisesti. A:ta ei voitu tuomita menettämään sitä taloudellista hyötyä, jonka hänen rikollinen toimintansa osakeyhtiön lukuun oli mahdollisesti yhtiölle tuottanut. Yhtiön taloudellinen asema sekä kysymyksessä olevan rikoksen laatu ja pitkäkestoisuus huomioon ottaen asiassa ei ilmennyt aihetta kohtuullistaa yhtiön menettämisseuraamusta. Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi aiheutetusta ympäristövahingosta K:lle 30.000 euroa ja G:lle 20.000 euroa. (KKO:ssa; VL:2022-36) - Uutiset
1.7.2021 14.07
Hovioikeus arvioi olivatko pakastimesta takavarikoidut 225.330 euroa valittajan omaisuutta ja oliko niiden alkuperä laillinen vai olivatko rahat peräisin rikollisesta toiminnastaHO katsoi, että vastaajan pakastimesta takavarikoidut 225.330 euroa olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Ottaen huomioon varojen määrä rikollisen toiminnan oli täytynyt olla laajamittaista ja laadultaan vähäistä vakavampaa. Asiassa lausutuilla perusteilla HO katsoi KO:n tavoin, että vastaajan pakastimesta takavarikoidut ja poliisin hallussa olevat 225.330 euroa oli tuomittava valtiolle menetetyksi laajennettuna rikoshyötynä. (Vailla lainvoimaa 1.7.2021)